Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2011.

Hesa

Kuva
Lähtöön oleva aika lasketaan jo tunneissa. Olen autoton ja asunnoton (palautin tänään sekä murjun avaimet että auton), jäljellä enää Asshole, reppu ja käsväsky. Ja päällä olevat vaatteet. Kiitos, Mordor, kun viimeinen päiväni täällä on aurinkoinen! Tulis puumalla muuten tual ulkona vilu ja horkka, kun takki ja kunnon kenkätki on jo laitettu survival-laukkuun ja viety kaverille säilöön.

Tunnelma on vapautunut ja odottavainen, jollain tavalla myös vähän lamaantunut. Kaikki on valmista, ei enää hoidettavia asioita, senku lentokentälle lähtöä täs kärsimättömänä vartoo. Ja ei, ei jännitä, kiitos vaan kaikki kaks miljoonaa asiaa tiedustellutta. En oo ehtiny kunnolla täss asioita ees miettimään, ollu niin tohinaa ja touhotusta täynnä nää viime ajat. Mutta huomenna on aikaa lentsikoissa mietiskellä, et mitä vittua tässä on oikeen tapahtumassa. Ehkä sitte iskee pieni puntin tutina, ei voi tietää. Toki on sellanen kiva pieni hermostus ekan etapin eli Hong Kongin suhteen, ku en oo siäl ennen käy…

Ulkomailla Kalliossa

Kuva
Voi että. Tässä sitä nyt ollaan. Ylihuomenna lähtö. Ymmärrän, mutta en tajua. Kuukausien äheltäminen ja nyt ollaan jo tässä.



Eilen heräsin vielä Puutteenkujalla, viimeistelin siivouksen ja laitoin viimeisen kerran oven kiinni. Tuntuu oudolta, pitäis kai tuntua haikealtakin, mutta ei. Siihen läävään liittyy niin paljon muistoja, siellä on tapahtunu niin paljon. Silti päällimmäinen olo on lähinnä helpotus. Ei kotia, ei tavaraa, ei vuokranmaksua. Vapaus!



Kävin moikkaamassa kissat, vein muutamat matkalaukut kaverin kellariin ja tulin Assholen ja muiden nyssäköiden kanssa Torkkelimäelle väliaikaismajoitukseen. Ihana Motelli Karri! Täällä odotti tervetuliaiskirje, hotellityyliin missinauhotettu vessanpönttö, aamutohvelit, futonpatja, internetti ja pieniä lahjoja.




Iltaa istuttiin yhellä stuudiolla, missä kaverit väsää levyä. Seurana meillä oli hämmentävä pakastettu kalkkuna, josta ei meinattu päästä millään eroon. Ulkonakin se käytettiin, mutta ei saatana, kohta soi taas summeri ja kalkkuna…

Viimeinen työpäivä

Kuva
Viimeinen työpäivä on menossa. Töitähän en enää todellakaan tee. Työpisteen siivousta viimeistelen, levittelen rojujani pitkin konttorin varastotiloja ja lähettelen kollegoille ja muille työympyröitten tyypeille lälläti-lää-tyyppisiä meilejä joissa kerron että tää oli täs, ja nähää joskus vuoden tai puolentoista päästä. Ja päivitän blogia.


Aika hurjaa, että ei tarvi tän jälkeen vähään aikaan istua toimistossa viittä päivää viikossa. Ei tarvi juosta palavereissa, ei tarvi päivystellä, ei rapistella tärkeänä papereita eikä räyhätä vasemmalle ja oikeelle kun asiat ei mene niinku miä haluan.

Loma. Vapaus. Huhhuh.

Mutta ei täs ihan vielä pääse heittäytymään veltoks, on pikkusen kaikenlaista puuhastelua hoitamatta. Eilen iskiki sellanen yleinen stressireaktio ihan överiks. Meinas oikeen lentää laatta ja kädet rupes tärisemään niin että hyvä ku tupakki osu suuhun. Mutta ku käytii illalla kavereitten kans viel Kannaksen musavisassa tietämässä pelottavan paljon suomi-iskelmästä ja sipasemassa …

Apua mitä miä otan mukaa?

Kuva
Viikonloppureissulleki pakkaaminen on joskus vähä sellasta arpomista et apua mitä miä otan mukaa. Parin viikon reissulle pakkaaminen... aaarghhh. Kuukaus, kaks, ääääk muistikohan miä nyt kaiken. Mut kappas kun lähtee ehkä vuodeks,niin mitäs vitun vitun vitun vittua sitä oikein tarvii mukaan? Mitä ihmettä sitä Assholeen oikeen sulloo että pärjää vuoden? Ei kai sen kummempaa ku mitä kuukaudenkaa reissulle? Vai hä?

Jonkinlaiseen hifistelyyn oon kyllä tähän reissuun valmistautuessa sortunu. Kun lähtee pitkäks aikaa reissuun, ja kodiksi muodostuu oikeestaan se tavarakasa joka kulkee mukana, ni rupee pikkusen (lue: ihan vitusti) merkitsemään sellaset asiat kuten kamppeiden laatu ja kestävyys, varsinkin kantovälineitten kohalla. Et vaikka miul oli "aito" uus North Facen reppu, Kuala Lumpurin Chinatownista jostain synkästä kioskista ostettu ku edellinen reppu (Kuala Lumpurin ostoksia sekin) hajos, ni törsäsin silti uuteen urheilukaupan reppuun, joka toivottavasti kestää tän matkan.

Loppu lähenee

Kuva
Pakko vielä avautua vähän. On niin dramaattista ollu tänää tää meininki Puutteenkujalla. Lähti nimittäin sohva ja sänky ns. vihreämmille niityille, elikäs kaatopaikalle. Siinä se iski kunnolla tajuntaan, että vittu tässä vedellää nyt viimesiään ja loppu lähenee.

Jonkinlainen paniikkikohtaus meinas melkein paukahtaa päälle. Hulluko mie olen, saatana? Miten ei normaalit lomat jumalauta riitä? Mikä helvetin idea tämäki taas oli, että myyään joo kaikki ja jätetään kaikki ja heippa vaan kaikille, kiitti letuista, miäpä lähen tästä ainaki vuodeks jonneki helvetin kuuseen (palmuun) muurahaisten syätäväks ja meduusojen saaliiks?

Muutaman tupakin se vaati, mutta kyllä sitä sitte alko verenpaine tasaantua. Voi se silti olla, että ku ens yö pitäs nukkua petauspatjasta ja vanhoista täkeistä kyhätyllä petillä tuol tyhjyyttä humisevan makuukammarin lattialla ni uni ei ehkä ihan helposti tule.

Näin tää tunnelma heittelee.

Sädekehän kiillotus

Kuva
Huhhuhhuhuhuhuhuhhhhhhhhuh. Viikko, VIIKKO, lähtöön. Nyt pitää tykittää tänne kaikki mahollinen mitä tässä oon pähkiny ja pohtinu. Kello käy, lento lähtee, ja sitte siirryn lähinnä vouhottamaan millon mistäkin elämyksestä ja meiningistä. Siinä ei paljon sijaa sitte enää ole sellaselle älylliselle toiminnalle, luulen, se menee kuiteski taas semmoseen vituttavaan leuhotukseen, et tääl ollaa ja elämä on ihanaa ja jeejee ja kaljaa on ja varpaat hiekassa ja trallallaa. Taso laskee, tiedetään, mutta onneks ei korkeelta pudota.

Mutta asiaan. Ensimmäisenä aiheena: vapaaehtoistyö. Tai oikeestaan vapaahetoistyömatkustelu, voluntourismi. Semmosta hommaa olen nimittäin paljon miettiny ja asioista lukenu, ja silmät on sillä lailla lojahtanu ammolleen. Kaikissa asioissa on niin monta puolta, eikä tämmönen tyhmä itsekäs porsas oo todellakaan tajunnu hommista oikein mitään. Eikä tajua vieläkään, mutta sentäs asioita pohtii ja koittaa ajatella niitä vähä joka suunnasta.

Olen jo kauan haaveillu vapaaeh…

Läksiäiskemu

Kuva
Viime viikolla oli aika pitkä torstain ja sunnuntain välinen yö, kun miun läksiäisiä pikkusen bailattiin. Voin kertoa, että krapulan parantelussa menee vielä useampi päivä ja viime yön liskodisko päihitti Jurassic Parkit jotakuinkin tsiljoona-nolla. Vähän liian kreisiä menoa tämmöselle vanhalle kääkälle, mutta toisaalta täs ei ihan heti pääse kaikkien noitten hullujen kanssa iltaa/yötä/aamua/päivää (jne) istumaan/huojumaan/sammumaan (jne).

Varsinaiset kemut piettiin perjantaina Loosessa, missäpä muuallakaan. Mutta tokihan alotettiin jo torstaina pienellä musavisailulla ja erinäisellä oheistoiminnalla, ja jatkettiin pirtelöjuhlilla lauantaina. Ja jotenkihan se sitte venähti reippahasti sinne sunnuntain puolelle. Kertakaikkisen hauskaa oli ja vaikka niin kovista täs koitan olla ni kyllähän noita kavereita ja tyyppejä saattaa jossain kohin vähän ikävä tulla. Onneks aika moni uhoaa tulevansa käymään, mutta uskon vasta kun lentolippuja on oikeesti ostettu.

Siispä isot ja säkenöivät tattix…

Kissat muutti Viiskulmaan

Kuva
Matkavalmistelujen rankin osuus on nyt hoidettu. Kissat muutti äsken uuteen kotiin. Olen paskana. Järjetön eroahdistus. Snif.

Vaikka tiedän, että mirreillä on nyt hiano sijaiskoti, missä niistä tykätään ja niitä varmaankin lellitään. Siel on leveet ikkunalaudat mistä voi seurata lähitienoon puluja ja kaakeliuuni, jonka kylessä voi talvipakkasella kuumottua. Et ei niiku tarvi olla sen takia stressissä et miten ne nyt siel pärjää ja onks niil mukavaa.

Sinne ne nyt sit jäi, uuteen kotiin Viiskulmaan. Humppa silmät ymmyrkäisnä sohvalle hämmästelemään ja Suitsu sängyn alle vuoroin maukumaan ja vuoroin sähisemään. Ja miä olen yksin tässä tyhjässä läävässä, josta lähti kissojen mukana viiminenki kodintuntu.

Snif. Itkettää.

Mari, kissain toinen uus sijaisorja, on onneks perustanu Humpalle ja Suitsulle hianon Kasitassu-blogin. Sieltä voin sit reissustaki seurata miten miun karvaperseet Viiskulmaa oikeen pyörittää.


Pää räjähtää

Kuva
14 yötä lähtöön ja stressi on nyt tosiasia. Pää räjähtää justiisa, saatana. Ensinnäkin kärsimätön luanne alkaa olla siellä äärirajoillaan, ei jaksais enää mitään arkihommaa ollenkaan. Toisekseen on sellanen tärisyttävä hätäännys niskassa kaiken kanssa, et ehinkö nyt hoitaa kaikki loput hommat niiku oon suunnitellu. Ja sit se alituinen pelko et Eddie Murphyn laki tässä viä heittää jotain kapulaa rattaisiin. Minuuttiaikataululla mennään sinne marraskuun ekaan asti, ei oo varaa vastoinkäymisiin.

Ja on ruvennu vituttamaan ihmisten kommentointi ja sellanen päivittely ja kauhistelu. Että onpa hurjaa, ja miten siä uskallat ja mussunmussun. Seuraava joka hössöttää jotain "rohkeudesta" niin saa lättyyn. Vittu tää mitään erityistä rohkeutta vaadi. Tää vaatii vaan tarpeeks lujaa tahtoa tehä elämässään asioita, sen sijaan että vaan haaveilis.

Oon myös totaalisen paskana siitä, että kissat muuttaa huomenna. En tiiä miten siitä selviän.

Lisäks työhuoneen oven ulkopuolella oleva loisteput…

Murju tyhjenee

Kuva
Jumatsuikkeli. Kahen viikon päästä olen virallisestikin VVA (= Vailla Vakituista Asuntoa). Semmosen kohan sain ruksia lomakkeeseen kun tuossa joku aika sitten kipasin maistraatissa ilmottamassa maastapoistumisesta. Kahen viikon päästä siis luovutan Puutteenkujan kaksioni avaimet eteenpäin. Tuntuu tavallaan hurjalta, mutta ei enää ahistavalta eikä pelottavalta. Sitä mukaa kun tavaraa on siirretty ovesta ulos niin kodin tuntu on ollut tiukassa laskusuhdanteessa.

Männäviikonloppuna raahasin säilytettäviä aarteita sisältävät pahvilootat työpaikalle varastoon, ja aika mykistäväähän se oli todeta että siinä on kaikki. Kymmenen vaivasta pahvilaatikkoa. Vielä muutama kuukaus sitte pelkästään vinttikomerossa oli varmasti tuplaten tuo määrä paskaa, puhumattakaan kellarikomerosta, puhumattakaan kotona kaapeissa olevasta tilpehöörimayhemista. Ja nyt on jälellä enää tuo vaivainen rojumäärä, joka mahtui miltei kerralla pienen Tojotani kyytiin. Okei, lisäksi on oman työhuoneen kaapit täynnä pikkuti…

Munakenno mukaan!

Kuva
Heh. Kaveri laitto miulle feispukissa hauskan linkin. Maikkarin sivuilla nimittäin on mahtava niksipirkka-henkinen artikkeli otsikolla Nämä tavarat mukaan matkalle jo kotoa – säästä satoja euroja. Pakko oli tarkistaa että mitä mahtavia vinkkejä siäl nyt on. Väsymyshysteria otti juttua lukiessa totaalisen vallan. Miten vitussa siä säästät SATOJA EUROJA raahaamalla mukana vanhoja sukkahousuja, jukurttipurkkeja tai, kelatkaa, munakennoja? Lukekaa ite tuo aivopieru ja ihmetelkää.

Ainoa edes pientä järjellisyyttä sisällään pitävä vinkki oli ottaa mukaan vanha lompsa ns. feikkilompakoksi jonka voi ryöstön sattuessa antaa vorolle. Ite en oo moista kyllä koskaan hyödyntäny, miulla on yleensäki luottokortit ja suurin osa rahoista tallelokerossa ja mukana aina vaan sen verran ku sattuu tarvimaan. Täl kertaa mukaan sentäs lähtee rahavyö, jossa voi sitte pitää tärkeimmät sillo ku on koko omaisuus mukana, eli ku oon matkalla paikasta Aa paikkaan Pee.

Mutta tosta artikkelista tuli sitte inspireiss…

Jukurttia kauhalla

Kuva
KOLME viikkoa lähtöön. Asiat on hallussa, minä olen ehkä halluissa. Alkaa vissiin vähä viirata päässä. Se nyt ei sinänsä ole mitään uutta, mut nyt rupee olee aika tanakka matkakuume, ja ihan vitun järjetön matkallelähtöstressi. Nukkuminen on nahistunu minimiin ja unet käsittää lähinnä reissuhommia, vaihdellen ahdistavista painajaisista (voro varastaa kaiken ja jään pulaan johonkin viidakkoon ilman mitään) liki pökerryttäviin hekumauniin (rannalla varpaat hiekassa kylmä bintang kehräävä Stigu kitara soi aurinko kohta laskee elämä on ihanaa eikä kiire mihinkään). Enimmäkseen silti pörrään noissa painajaishommissa, ja yleensä sillon ollaan Gilillä ja mesta on muuttunu tornitaloja ja neonvaloja ja kasinoja käsittäväks lasvegasiks ja kaikki on päin vittua. Ei mikään ihan tuulesta temmattu painajainen sinänsä, paikkahan on tukehtumassa turismiin. Toivottavasti siel kuitenki viel mun kotinurkilla on vanha kunnon rento meininki ja tutut tyypit (varsinki mun kissa) hyvissä voimissa.

Kaikki käy…

Yleviä aikomuksia

Kuva
Aijjaha. Tämmösellä elämää suuremmalla matkalla ja maastapaolla pitäis kuulemma olla jotain tavotteita, annettiin ymmärtää. "Kai sä siellä jotain muutaki meinaat ku vaan löhötä ja juoda kaljaa?" kysyttiin. Ja on kysytty ihan vitun useasti. Ensteks vähän närkästyin, että eihän löhöömisessä ja kaljan juomisessa ole jumalauta mitään vikaa! RÄYH! Miks pitäs olla joku miääääletön upee agenda kehiteltynä että olis ikäänku jotenki oikeutus lähteä lorvailemaan? Missä se määrätää että ei riitä selitykseks se, että matkustan, koska haluan, ja koska voin? Saatana. Tukehtukaa työ kateelliset aikaansaamattomat elämäänne vihaavat puupäät niihin näivettyneitten parisuhteitten korventamiin elämiinne, saatana, eläkää omien valintojenne kanssa älkääkä miulle tulko narisemaan. Miä lähen tropiikkiin ja, vittu, oon just niin tekemättä MITÄÄN ku sattuu huvittamaan.

Oon kattokaas välillä vähä puolustuskannalla ja herkillä tän homman kanssa. Se on tää perusluterilainen kasvatus, syyllisyyttä pitää…

Koirapuku

Kuva
Jumalauta. 4 viikon päästä tähä aikaa oon jo karistanu Mordorin loskat tennareista ja jöpötän lentsikassa suhaamassa kohti jännää. Vittu. N-E-L-J-Ä vaivasta viikkoa. Matkakuumetta joku tsiljardi astetta, ellei enemmänki.

Nyt on alkanu myös viiminen rypistys asioitten hoitamisessa. Viime viikon huilasin reissupuuhista mutta nyt veän täysillä taas. Kotona on menossa Murjun Tyhjennyksen terminaalivaihe, eli nurkissa hyörivää tavaraa pahvilaatikoihin ja pahvilaatikoita kellariin. Hyvältä näyttää silläkin rintamalla. Hommat on sillä mallilla, että oon paperisotiaki hoitanu jo. Maistraattiin oon käyny tekemässä lapun missä kerron, että oon ens kuun vaihteesta alkaen koditon kulkuri, jossain päin maailmaa. Ja tänää kävin Indonesian suurlähetystössä viemässä sinne passin ja nivaskan papereita. Ylihuomenna saan mennä hakemaan hianolla 60 vrk:n viisumilla koristellun passini takas. Ai jumpe!

Lähetystökäynnissä parasta oli ku sai sanoo pari sanaa indonesiaks. Olin niin innoissani etten pystyny s…