sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ulkomailla Kalliossa

Voi että. Tässä sitä nyt ollaan. Ylihuomenna lähtö. Ymmärrän, mutta en tajua. Kuukausien äheltäminen ja nyt ollaan jo tässä.

Hyvästi, Puutteenkujan koti!


Eilen heräsin vielä Puutteenkujalla, viimeistelin siivouksen ja laitoin viimeisen kerran oven kiinni. Tuntuu oudolta, pitäis kai tuntua haikealtakin, mutta ei. Siihen läävään liittyy niin paljon muistoja, siellä on tapahtunu niin paljon. Silti päällimmäinen olo on lähinnä helpotus. Ei kotia, ei tavaraa, ei vuokranmaksua. Vapaus!

Motelli Karrin toiletti


Kävin moikkaamassa kissat, vein muutamat matkalaukut kaverin kellariin ja tulin Assholen ja muiden nyssäköiden kanssa Torkkelimäelle väliaikaismajoitukseen. Ihana Motelli Karri! Täällä odotti tervetuliaiskirje, hotellityyliin missinauhotettu vessanpönttö, aamutohvelit, futonpatja, internetti ja pieniä lahjoja.

Motelli Karrin ikkunalauta-asetelma



Iltaa istuttiin yhellä stuudiolla, missä kaverit väsää levyä. Seurana meillä oli hämmentävä pakastettu kalkkuna, josta ei meinattu päästä millään eroon. Ulkonakin se käytettiin, mutta ei saatana, kohta soi taas summeri ja kalkkunahan se siellä. Matka jatkui baariin ja koomaan.

Pojat tekee levyä, näillä eväillä


Nyt on krapula. Kävin just kaupassa ja olo oli vähän niiku olis jo ulkomailla. Nää kallion huudilot ei oo miulle yhtään tuttuja, vähän eksoottista on. Ja ulkona tuulee ihan vietävästi, piti vetää lapastakin jo käteen. Mutta ei se mitään. Hong Kongiin luvattu keskiviikolle +28 ja aurinkonporotusta. Avot!

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Hmm, veikkan tietäväni hotelli Karrin, mutta mitäs mitäs, onkos tuo pihakuva melkein meidän yhteiseltä korttelipihalta? Onko tuo keltainen talo AKk18? Siis se wanha jugendtalo tai mikä se nyt on?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää matkaa Ja NAUTI!
Trrt:Jape

Patzy kirjoitti...

Jos AKk tarkottaa Aleksis Kiven Katua niin juu ei siellä päinkään.

Ana kirjoitti...

Joo, oho onpa muuten samannäköistä!

Niin, hyvää matkaa toivotan kans - ja luen!

Tsekkaa myös nämä