Paska mopoäijä ja Toraja on nyt nähty

Upiat maisemat. Ja sit siin on vastapoimittu riisi kuivumassa

Kävin eilen moporetkellä, enkä saanukkaa kuskiks miun kivaa vakkarimopoheppuu. Tuli joku viiksekäs uus äijänköntys. En tykänny yhtää että tolviisii yhtäkkiä suunnitelmat muuttuu. No, oisin kestäny, jos viiksiäijä ois ollu kiva, mutta se oli ihan vitun HUONO tommoseen opastelija-tarkotukseen.  Ja ajo mopolla ku hullu. Miä en oo aikoihin pelänny niin paljo ku eilen.

Miä rupesin ihmettelee jo vähä et häh, ku oltii menos vesiputoukselle, ja sit halusin ottaa matkalla valokuvia ku oli huikeeta maisemaa, eikä viiksiukko pysähtyny vaikka pyysin. Vaik oli just sanonu ite et "jos tahot ottaa kuvei ni sano vaa ni pysäytää". Just. Nyt sit ku pyysin et pliis stop, ni se sano vaa et on paremmat visiot tuol toises paikas ja jatko vaa kaahaamista. No ehkä oli kivemmat näkymät siel, en oo varma, mutta ku hyppäsin mopon selästä veke et räpsäsen ny pari kuvaa ja sit jatketaa matkaa ni ukko huikkas vaa et "täst sit senku kävelet tuoho suuntaa, miä ootan siäl" ja sit senku pärinä vaa kävi ku ukko mopoinee hävis. Aha. Kelasin, et okei, oottaa ehkä tos seuraavan mutkan takana, mut ei oottanu. Eikä seuraavankaa, eikä seuraavan. Miä tallustin siel keskel ei mitää ihan hies ihmettelees et jättikö se saatanan äijänkääkkä miut tänne, mut lopulta sit tuli vastaa joku silta missä se patsasteli. Minuu vitutti niin etten voinu ees kattoo kohti.


Vesiputous oli hieno. Vitutti että noi ipanat tuli pilaa maiseman.

Siitä sillakupeesta lähtii sit tallustamaa mettäpolulle, kohti vesiputouksia. Megavitutus, osa 2. Miä en sinänsä taho olla apua inisevä prinsessa, pikemminki hätistelen auttavaa hanskaa tarjoovia innokkaita aina kauemmas että KYLLÄ MIÄ ITE OSAAN JA PÄRJÄÄN, mutta nyt jos koskaan ois ollu apu vähä tarpeen. Polku vesiputouksille oli alussa lähinnä pystysuoraa, mutasta, märkää ojan piennarta. Viiksiäijä loikki siitä menemää, ketterästi niiku joku vitun vuoristokauris ja pusikko vaa kahahti ku se hävis sinne mettää. Miä varvastossuissain siin sit koitan sutii sitä saatanan kuraliukumäkee ylös, tyylillä askel ylös ja luisuen takasin alas, ku ei oo mitää paitti rikkaruohoja mistä ottaa vähä tukee, ja rähmälleehän miä siinä luikastuin. Olin liejussa yltä päältä, mutta pääsin siin mudassa melskatessani lopulta ojasta ylös ja ekan kirkasvetisen puron kohalla sit kuurasin itteeni. Viiksiukko kurkisteli sielt jostai kilsan päästä aluskasvillisuuden seasta, eikä tullu ees kattomaa et onks akka ookoo. Lähin sit perää tepsuttaa, viisaana jo ihan paljain jaloin, kert varvastossut märässä viidakossa tietää pelkkää onnettomuutta (tää on joka helvetin reissun perinne: varvastossuissa liukkaassa viidakossa kohti vesiputouksia. En opi koskaan). Seuraava rasti oli sitte jonkuu pienen kanjonin ylitys bambuja pitkin. Jumalauta, tossa kohassa ny vähintään olis oikee opas jääny kattomaan, ettei se vitun tumpelo turistiporsas mätkähä niiltä liukkailta bambuilta sinne kivikkoon, mutta juu ei, miun viiksiäijä oli siin vaihees vissii jo vesiputouksella räpsimässä kännykällään kuvia.

Vesiputous oli kyllä hieno. Ei siinä mitää.


Kiipijäkalojen vaanimisallas, ihan varmasti
Sit käytii semmoses paikas jossain mis oli kirkasvetinen sellain uimala-tyyppinen juttu, ihan luonnon muovaama. Hieno oli sekii, mutta siitä lätäköstä säteili kilsan päähän sellain  "olen täynnänsä persereikään suikkaavia kiipijäkaloja"-havina, et miun papanaluukku senku pelokkaana väpätti, enkä uskaltanu ees sormenpäätä lätäkössä uittaa. Tiiä mitä siältä ois kiipiny ja mihin.

Täs kohin päivää miä olin jo ainakii pari kertaa viiksiukolle sanonu, että voisitko ajaa tolla mopolla ihan sillai tuntuvasti hiljempaa, ja varsinkii varovaisemmin, koska miuta ihan oikeesti pelottaa siel kyydissä niin vitusti, että täs reissussa ei oo yhtään mitää hauskaa enää. Jeesjees, sanoi viiksiukko.

Jatkettii matkaa jonnekii ihan tois pua Torajaa taas, pitkä matka mopolla. Ekat 5 minuuttia ajettii kivalla rauhallisella tahdilla, miä jo semisti vajosin masemantuijotustranssiin, mutta sit lähti taas. Hirveetä ohittelua ilman järjen häivääkään. Täysillä kaikkiin monttuihin ilman varotuksen sanaa, nii että meinasin lentää kyydistä vaikka kui monta kertaa. Kapeilla teillä kaahausta kauheeta kyytiä ja aivan liian läheltä vastaantulevia autoja niin et hyvä ku miulla ei jääny polvilumpiot joittenkii kotteroitten puskuriin. Miä aikani siel takapenkil puhisin raivosta, pelkäsin, tuhahtelin vittua ja hati-hatia (hati-hati tarkottaa et VAROVASTI), kunnes miulla tilttas hermo ihan totaalisesti, totesin et tähän miä en nyt saatana aio kuolla et nyt jumalauta loppuu tää pelleily, miä oon maksava asiakas ja miun ei tarvi tämmöstä paskaa enempää kestää. Karjasin puhtaalla suomella sen viiksitolvanan korvaan ens että PERKELE ja sitte perään enklanniks että nyt vittu ihan oikeesti HILJENNÄ ja AJA VAROVASTI, miä oikeesti pelkään täällä ihan vitusti. Viiksiäijä tais siinä sitte sen verran miusta kuoriutunutta she-deviliä säikähtää että ihan pysäytti motskarin ja otettii pieni rauhottuminen siinä. Miulta meinas lähtee jalat alta ku pääsin kyyistä pois, sen verran olin ollu siel kyydissä varma kuolemasta. En pystyny taaskaa ees kattomaan sitä äijää kohti, piti kävellä vähän matkan päähän rauhottumaan ennenku kykenin menee takas ja selventää asiaa huutamatta. Yhteisymmärrys sitte keskustelun kautta löyty ja matka jatku, nyt todellakin hitaasti, rauhallisesti ja turvallisesti.


NAHKHIIR! Lepakoita! Ti-di-di-di-di-di-BÄTMÄÄÄÄÄN!
Käytii kattomassa lepakoita, ne oli törkeen siistejä, niitä oli sellanen iso bambupuska ihan täynnä. Hirveetä mekkalaa ne piti kyllä, ja kakkasivat kauheesti, pusikon alunen oli ihan pätmänien paskassa. Ja sit viel yks sellain hautauskallio syynättii lopuks.

Retki oli joo ihan okei, kaikki noi paikat mis käytii oli sikajees, mutta toi kyyditys oli ihan perseestä ja viiksiäijä ei ollu yhtää kiva. Mutta NYT olen nähny Torajasta niin tarpeeks et enää ei tartte nähä mitää. Kyllästyttää, ja jos ihan rehellisiä ollaan ni vituttaa myös, olla täällä edelleen. Eli on todellakin aika liikahtaa.

Mutta nyt, se jonninmoinen yhteenvetely Torajasta, koska tää on paikka joka yhteenvetelyn ansaittee. Mistähä alottais?

Toraja on mielenkiintonen, upee, mahtava, jännittävä, maaginen, erilainen yms seikkailunhalua lietsovaa. Mutta Toraja on myös aika rankka ja raaka paikka, varsinkii jos on yhtää heikkohermonen ja/tai kokee vaikeeks eläimiin liittyvät ikävät hommat. Miulle on ollu tosi kovia paikkoja noi kaikki eläinjutut. Vaikka oon koittanu parhaani mukaan välttää näkemästä kauheita, jättämällä väliin esmes noi kaikki seremoniahommat, ni täällä ei pysty liikkumaan ilman et väkisin törmää ikäviin eläinjuttuihin.


Puhveli viimeisellä matkalla
Miä en oo kaikesta näkemästäni tänne ees kirjottanu, koska miun on niin vaikee niitä juttuja ees ajatella. Mutta miä olen nähny tapettuja koiria ja kokonaisia grillattuja koiria, oon nähny miten justiisa tapetulta possulta vedellään sisuskaluja ulos tuol ihan reteesti tien varressa, oon nähny sidottuja huutavia possuja joita kannetaan bambukepissä roikottamalla, oon nähny uhrattavaksi talutettavia puhveleita (puhvelit menee hiljaa, mutta possut, ne on viksuja, ne tajuaa että tästä ei mitään hyvää seuraa, ja jumalauta ne huutaa, ja se on ihan hirveetä kuultavaa). Eikä tässä ees kaikki, mut asioitten tola tuli varmaan selväks.

Noita Torajan hirveyksiä kun on vastaan tullu ni on tullu tietysti paha mieli ja oon itkeny ja oon voinu pahoin ja oon järkyttyny ja pelästyny ja kaikkee muuta vastaavaa. Myö ihmiset, myö ollaan siellä ravintoketjun yläpäässä, ja siitä ei muille luontokappaleille oo seurannu mitään hyvää. On hävettäny olla  ihminen ja on tullu sellanen olo et mille taholle miä voisin anteeksipyyntöjä oikee esittää? Ja sit on tullu myös vähän sellanen toivoton olo, koko meijjän maailman puolesta. Että kun myö ollaan niin olevinaan se evoluution huippusaavutus (vittu mitä paskaa! Paitsi et Von Hertzenien veljekset ja Johnny Depp on kyllä tismalleen sitä, evoluution huippusaavutuksia siis), valtavilla älynlahjoilla varustettuja olentoja. Ja mitä myä niillä kaikilla älyillämme ja tarttumaan kykenevillä peukaloillamme oikeen tehää? Myö tapetaan ja tuhotaan ja paskat välitetään mistään muusta ku ittestämme. Niin viksuja myö ei sit kuiteskaa olla et tajuttais, että tässäpä myä nyt kustaan - ja suorastaan paskotaan - omiin muroihimme.

Miä vittu niin toivon, että tuolta jostain maailmankaikkeudesta vielä yks kaunis päivä tulee joku taho, joka on meitä kehityksessä valovuosia edellä ja joka näyttää ihmiskunnalle ns. närhenmunat.

Toraja on kaikesta hurjuudestaan huolimatta ehottomasti käymisen arvonen paikka. Miulle noi vuoristoiset maisemat ja erityisesti kaikki huikeet erikoiset hautapaikat on ollu semmosia elämyksiä, etten unoha koskaan. Varsinkin nuo hautapaikat, ne on ollu miulle henkilökohtasesti se Torajan mahtavin asia ja ne on laittanu miun muutenkii sekavassa tilassa olevaa päätä viäl enemmän pyärälle. Hautapaikat ja ihmisluissa kahlaaminen pisti ajattelmaan, ne herätti ja ne suorastaan potkas perseelle, sen lisäks et ne oli ihan vaan pelkästään vitun hienoja, erikoisia ja jänniä paikkoja. Täältä Torajalta jää kyllä mieleen myös elämäni hirveimmät näyt, joita en haluis mukana kuljettaa, mutta joista ei varmaan koskaan eroonkaan pääse (jotain hyvää seuraa siis dementiastakin, jahka se iskee). Voipahan vilpittömästi sanoa, että Toraja ei jättäny kylmäks. Ei todellakaan.

Toraja on siis nähty ja koettu, matka jatkuu huomenna. Miulla on aamuks bussilippu Tentena-nimiseen kylään (TEN-Tena, Lady-Tena, mitä näitä Tenoja nyt onkaan). Sinne on arviolta joku 10-12-14 tunnin bussimatka. Ei haittaa, miulla on soittimissa helvetisti musaa, miulla on evästä, miulla on ikkunapaikka, miulla on loputon kiinnostus tuijottaa ikkunan takana vaihtuvaa maisemaa ja miun pää on täynnä asioita joita mietiskellä. Tentena on jonkuu ison järven rannalla ja pitäs olla piän ja rauhalliin paikka. Näin toivon. Siellä piän lyhkäsen max kahen yön varikkopysäyksen ennenku jatkan matkaa sinnikkäästi kohti Togean Islandseja.  Ja niille syrjäsille hiekkakikkareille pääsy vaatii vielä Tentenankin jälkeen jonkinmoista busseissa istuskelua, ainakin yhen varikkopysäyksen ja lopuks vielä reipasta veneilyä. Toivon kovasti kuiteski tuikkaavani varpaani Togeanin rantahiekkoihin viälä tän viikon aikana. Ja sit alkaa nimittäin sellanen sukeltelu et ei mitään järkee! Kaipaan jo ihan kreisinä saarille ja meren ääreen ja lämpöseen ja sellaseen rauhalliseen olemiseen.  Nää vimoset pari viikkoa ku on ollu aikamoista suorittelua ja elämyssulakkeet on surrannu kuumana.


Tää vuodatus loppuu ny tähä. Seuraavat kuulumiset ehketi sielt Ladytenasta, jos sinnekii tää tiedon valtatie ulottuu. Moiksa vaan ja vimoset Toraja-kuvitukset perään!

Maisemat on niin hienoja täällä! Ja vihreitä.
Ihmisten koti
Lisää koteja
Vuoret on hienoja
Riisipellon äärellä siin joku heppu tuijotteli maisemaa ja mitä lie mietiskeli.
tau-taut vahtaa
Tuo ihmisten kotien vieressä pojottava kallio on täynnä hautoja
Kuvaan tuli vahingossa jännä meininki. Nuo mustat tuherot puskien päässä on kaikki lepakoita.
Kameran "heijastus"-säädöllä saa aikaan taidetta! Mist niit apurahoi voi anoo?

Kommentit

Zepa sanoi…
Niin samaa mieltä tuosta että jonkun pitäisi näyttää näin persiittiselle ihmiskunnalle närhenmunat :-(
Anonyymi sanoi…
Älä suotta harmittele ipanoita vesiputouskuvassa, ne kertoo hyvin minkä kokoluokan putouksesta on kyse.
Anonyymi sanoi…
"Niin viksuja myö ei sit kuiteskaa olla et tajuttais, että tässäpä myä nyt kustaan - ja suorastaan paskotaan - omiin muroihimme."

Olet oikeassa.

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely

Työlupasirkus vm. 2017

Järjestysnatsi