Highseason on hanurista ja kissat on parasta


Krapulainen tervehdys Kililtä! Tuli eilen  riipastua oikeen kunnon vanhanajan perskänni. Oikeen niiku sellanen, että filmi vähän pätkii ja kamerassa on kuvia joitten ottamista en muista ollenkaa. Mutta kuvista päätellen hauskaa oli! Olin kyllä todellakin kunnon kekkulin tarpeessa, teki hyvää nollata kunnolla. Nyt ei vähään aikaan Bintang Timee miun kelloon tuukkaan.

Hiekkakikkareella on highseason ja Kakkosen Koralpiitsillä asumusten hinnat on ihan järkyttävät. Mesta on lisäksi roiskastu booking.comiin eli paikka on koko ajan täynnä. Sukelluspulju on auki. Uima-allas pojottaa pihalla. Rohviilia on nostettu. En tykkää yhtään, saatana. Jotta kun eilen tänne pääsin, ja totuus miulle valkeni, ni seuras pientä itkua ja hampaankiristelyä ja helvetilliset neuvottelut. Pojat oli kaikki ihan paskana ku miä olin ihan paskana, ja pyytelivät anteeks tilannetta, mutta eihän hyö sille mitään voi. Omistaja päättää asiat ja zillä zipuli. Miä siis majailin vaan viime yön kotosalla, sikahintasessa (vaikka sain hirveesti kaverialennusta ni hinta oli silti ihan kamala, puoli miljuunaa yö!) ilmastoidussa bungalowissa, koska se oli ainoa joka oli vapaa, kaikki muut oli ja on täynnä liki koko kuukauden. Ravasin sit itku silmässä ettimässä lähistöltä halvempaa vaihtoehtoa, ja muutin tänää aamulla tuonne rivakan kivenheiton päähän Matahari Inniin. Siellä majailen noin 3 viikkoo, ja sit pääsen muuttamaan takas miun halpaan omaan mökkiin Kakkoselle noin viikoks ennenku jatkan taas matkaa. Pojat sai omistajan ympäripuhuttua antamaan miulle ihan entisenkaltasen halvan hinnanki ku uhkailin et jos miä en asu tässä, ni myöskään yksikään miun kaveri ei tule tähän asumaan (ikäänku tänne nyt ois ketään tulossa, ja ikäänku miulla mitään  kavereita olis, mutta noin niiku teoriassa).


Uus hima

Mutta tämmöstä tää on. Toisaalta miulle tekee ehkä aivan hyvääkin vähän vierottua ja käyä vähän vieraissa, laajentaa elinpiiriä niinku. Ja Matahari Inn on  kiva, siel on hyvä fiilis, tutut pojat töissä, miun paras paikalliskaveri Edi hengaa siellä koko ajan, kämppä on siisti ja kiva ja halpa (150 000 rp/yö, highseason-hinta sekin, normaalisti siel on halvempaa). Ja siel ei onneks enää taia hillu kräkinpolttaja-porukoita, joita siel kuulemma jossai vaihees oli pyörimäs. Et ei tarvinukaa asua kräkkiluolassa! Plussana on se, et pojat korjaa fillareita sivupisneksenään. Miun konkeli on siel korjattavana jo, siit oli kori ihan paskana ja risana jo ennenku läksin. Edi on juossu kylillä koko päivän ettimässä (= pöllimässä, luulen) miulle uutta koria ja muutenki mopo on huollon tarpeessa.

Kävin eilen kans heti Lutwala Dives morjestaa tutut ja kissat ja varaamassa miun ihanan miesmallin näkösen sukellusope-Davidin. Huomenna pitäs alkaa Advanced-tason kursseilu. Saa nähä, miul on hiukan flunssanen olo, mutta toivon et menee aamuks ohitte ja sukelluskondis ois loistava.



Hertta vahtii miuta
Mut sit se tärkein: KISSAT! Kaikki on tallella, kaikki on kunnossa! Hertta, miun ehoton suosikki, meinas eilen ihan pimahtaa ku äkkäs että no nysse pullukka on tullu takas. Miä en päässy ees naapuriin kaljalle ilman Herttaa, enkä ees vessaan ilman että Hertta istu oven takana oottamassa. Sentäs ei muuttanu mukana Matahariin, mutta tuntuu aina oottavan tuol Kakkosen takapihalla, et koska miä tuun (oikasen uuteen kotiin aina tuolta Kakkosen pihan perältä lähtevän polun kautta).

MIKÄÄN ei paranna pahaa miältä niinku kissat. Kun saa vähän kehräystä osakseen ni kaikki näyttää vähän valosammalta.

Miulla on taas kaikki ihan hyvin.








Meijusuvas
Rakastan tätä maisemaa
Iso-Stigu
Maaliman paras rekeipändi S2B on vihdoin saanu levyn valmiiks. Ostin niitä viis. Niiku kavereille kans!
Tämmösiä oli aamulla kamera täynnä. Näköjään myö Georgen kanssa ei otettu mitään.

Kommentit

Tsekkaa myös nämä

Madafakin MATI LAMPU!

Naapurin vuohet kävi kylässä

Hiekkakikkareen kuulumiset: kobra, kissabile, siämenneste, vuohet

Hei me rakennetaan!

Blogiremppa