sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hyvää matkaa, Musta Raato!

Eilen haudattiin Musta Raato alias Corpse. Nimikin jo kertoo kissan kondiksen, ja oonhan hänestä plokissakin monasti maininnu. Musta Raato oli semmoinen kollinruipelo, tässä se hyöri, lähitienoilla. Laiha ja raihnanen, oletettavasti aika vanhakin oli hän. Aina välillä sain hänet antipiooteilla vähän tokenemaan ja sillon hän viipotti tuolla häntä suorana kylillä. Yllätin hänet kerran jopa panohommista, laitteli yhtä oranssia kissaneitoa tuolla yhen bungalowin takana niin että karvat vaan pöllys ja huuto oli hirviä. Viime aikoina kuiteski pitkäaikanen sairastaminen rupes ottamaan voittoa ja kissa laihtu entisestään. Tuon viikon kun olin pois niin sinä aikana Musta Raato oli todellakin ottanu aimo harppauksen kohti vihreempiä niittyjä. Oli laihtunu ihan luurangoksi. Sitä ei näkyny moneen päivään, mutta toissapäivänä se ilmesty miun terassille. Heikossa hapessa. Silmistä näki, että elämää ei paljon enää ole. Putsailin nenän ja silmät, annoin ruiskulla vettä ja vitamiineja, silittelin ja kehotin antamaan periks. Illalla nostelin sitä bungalowien terasseille, kun hän oli hoippunu keskelle kulkurettejä. Aamulla ei näkyny enää ja aattelin, että tokkopa enää näkyykään, menny yön aikana johonkin piiloon kuolemaan. Mutta eilen iltapäivällä naapurin Melati-popparipaarista Adi huuteli että tuuha tänne, se laiha musta kissa taitaa kuolla, se on täällä. Kipitin paikalle ja siellä se makas Melatin pihassa, pizzauunin vieressä. Hengissä vielä hiukan. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin (ei ollu mukavaa katsottavaa), kuolevan kissan vieressä olin loppuun saakka ja häntä silittelin. Ja porasin siinä ihan vesiputouksena tietty. Nopeasti sydän sitte vihdoin pysähty. Pojat kaivo pihaan puun alle kuopan ja pahviin käärittynä Musta Raato siihen haudattiin. Nyt ei kärsi enää, reppana.

Kuolemisen vierestä seuraaminen on kamalaa. Kyllä itkettää vieläkin, vaikkei Musta Raato ollukaan sillä lailla "miun" kissoja (ei miulla taida olla siitä ees yhtään kuvaa!), mutta olihan se sellanen hahmo joka tässä on aina hyöriny huudiloilla ja kuulu ikäänku kalustoon.

Kyllähän Mustan Raadon lähtö oli rehellisesti sanottuna helpotus. Kissa oli sairastanu jo pitkään, ja oli nyt tosi heikossa kuosissa.

Jotta hyvää matkaa, Musta Raato alias Corpse! Vihreemmillä niityillä hän nyt lihaksikkaana ja salskeana ja energisenä käy köyrimässä kuumia pimumirrejä. Vatta on pullukka ja ruokaa aina saatavilla, ei vaivaa taudit ja aina on auringonpaistetta ja suojaisa paikka ottaa nokoset.

Tämmöstä täältä tällä kertaa. Muilta osin kaikki o hyvin, tiätty. Palaan pitemillä jaarituksilla tuonnempana. Nyt ei näytä tulevan näistä nettihommista hevonbärssettä. Töks-töks, sanoo Hiekkakikkareen yhteydet ulkomaailmaan.


1 kommentti:

Zepa kirjoitti...

Kissan kuolema on aina kamala uutinen. Osanottoa sulle varsinkin tuon kuolemisen lähituntuman takia. Suomessa oman kissan kuolemakin on siistimpi kun eläinlääkäri auttaa nätisti.