lauantai 22. kesäkuuta 2013

Auuuuuuu, superkuu ja järisevä maa

Supamuun ät Hiekkakikkare


Auuuuuuuuuu, taivaalla roikkuu superkuuuuuu! Auuuuuuuuuu! 

Kuuntelen tässä samalla  Anssi Kelan uutta levyä. Koska Anssi on hyvä ja se levy on hyvä, ja siäl on SUPERKUU -nimiin piisi. Siinä piisissä on mainio teksti, naurattaa aina kun tulee kohta et "sil on lärvi luolanaisen ja puheääni Reinikaisen".

Superkuu mollottaa juuri nyt, parast aikaa, tääl Hiekkakikkareen yllä. Kirkas on juu. Ei siinä mitään. Mutta sinänsä superkuu on nyt kyl vähän pettymys. Odotin että se nousee meiän tulivuoren takaa tulipunasena jättiläismegapallona joskus pimeellä, mutta ihan normitäyskärikuun olosena se tupsahti taivaalle jo ennenku aurinko kerkes lasettaa Balin taakse. Ei se oo yhtään normaalia isompi, mutta ihan komia täysikuu kuiteski.

Jotkut sanoo että superkuu aiheuttaa kaikenlaista hässäkkää. Ainakin vuorovedet on vähän näyttävämmät, se on jo nähty. Aamulla helvetin korkialla loiskutti meri, ja iltapäivällä sai saatana kompuroia kuivana töröttävien korallien seassa kilomeetrejä, ainaski ja vähintäänki, että pääs sukellusveneelle. Normimeininki täällä aina täyskuun aikaan, mutta tänää ehkä viä normaaliaki enempi tuo meri vaihteli sijaintiaan. Ja aijjettä se on aina ihanaa ku selässä on sadan kilon sukelluskamat ja jos viä aallokkoa siinä läimii päin tukevaa olemusta ni siin saa kiäl keskellä suuta kinttua asetella ettei kopsaha otta eellä sinne korallikkoon. Myäs sit sukelluksella virtaukset meressä oli sellasta kyytiä et siinä sai piellä piposta kiinni ja ei tiänny mihi suuntaan tää nyt meinaa viiä ku ens mentii tonne ja sit läjähti ku pesismailalla päin pläsiä et tähän suuntaan ei pääsyä enää. Melko erikoinen meininki oli.

Jotkut sanoo, ja toiset tyrmää, että superkuu aiheuttaa maanjäristyksiä. Itse, näin tämän päivän kokemuksella, kannatan ensimmäisiä sanojia. Antakees ku kerron.

Kello oli siinä jotain ennen kahta vissiin, tapoin aikaa ja viilentelin kuumaa päivää lillumalla Lutwalan uima-altaassa. Päivän oppilas jätti tulemati, joten oli vaan sellasta yleistä lorvailua ennen iltapäivä-puali-kolomen hauskanpitosukellusta. Siinä ihan muina punkeroina nojailin uima-altaan reunaan ja tuijottelin rannalle. Sitte ensin kuulu kummallista jyrisevää murisevaa ääntä ja sitte alko tanner tömisemään ja huudilot heilumaan. Lutwalan uima-allas on osittain heiän megahuvilan alla (ja on siks saaren viilein coolein allas, kun siihen ei auriko paista ku yhteen nurkkaan, tästä ruikutetaan aina kun siä altaassa joku 2 tuntia temppuja tehään, tuleepi vilu, nääs) ja sellanen kolossaalinen rakennus kun alko yläpuolella rytisemään ni.... emmiä tiiä. Se oli sellanen tilanne, että kesti tovin ennenku meni jakeluun. Ensimmäinen hölmö ajatus oli et ai, metrotyömaalla räjäytellään, kunnes hokasin et vittu ja jumalauta tässä paljo metroja vissiin oo rakenteilla ihan lähistöllä. Tein sellasen sarjakuvamaisen sinkoomisen uima-altaasta, eli noin 3 metrin pystysuora loikka altaasta ja sen jälkeen maantiekiitäjä-tyyppinen säntäys rannalle.

Sen kummepaa ei täällä tapahtunu, huudilot rytis, tavaroita kaatuili ja ihmiset säikähti. Miulla oli kotona räpsähtäny ikkunoita auki ja tavaroita kaatunu, ei sen enempää, ja nuoki hommelit on voinu olla yhtä hyvin Seek and Destroyn tekosia ku järisevän maan aiheuttamia. Tiettävästi Lombokilla on jonkin verran ollu hävityksen kauhistusta, hajonneita taloja ja semmosta. Järistys tapahtu siis tässä ihan Lombokilla ja vahvuueltaan oli 5,2 magnitudia, eli ei mitenkään vaikuttavissa lukemissa, mutta kun sen keskus oli suunnilleen suoraan perseen alla ni kyllä tuntu! 

Maanjäristys oli ja meni hetkessä, mutta miulla on viäläki niskavillat vähän stondiksissa. Käet täris varmaan puali tuntia ja yhä on muutenki sellanen säpsähteleväinen feelis, tiättekste.

Tsunamia, tai ees tsunamivarotusta, tästä ei aiheutunu, kiitos pliis. Oli silti vähän jännää lähtee pualisen tuntia jytinän jälkeen sukeltamaan. Sukelluksen jälkeen pintaan tullessa olo oli helpottunu ku näki et Hiekkakikkare on yhä tuossa missä se oli mereen mennessä ja näyttäs et rakennuksetki on pystyssä.

Oon ennenki kokenu maanjäristyksiä, mutta ne on aina ollu pieniä ja sieviä, sellasta kevyttä vibraattoria vaan. Tää sen sijaan lojautti miltei lusikallisen pikinipöksyyn, kyllä se sen verran höykytti. Sellanen ihmisen pienuus ja luonnon suuruus tuli siinä vallan niiku avokämmenellä päin pläsiä, tai päin persettä. Viesti meni perille, kyllä. Oi äitimaa, piis änd lööv, okei?

Auuuuu, taivaalla roikkuu superkuuuuuuuu! Ja bärsseen alla on Ring of Fire. Sen muistaa taas hetkisen, tuon tämän päivän höykytyksen jälkeen.

Tämän enempiä miä en ny näitä hommia vouhota, vaikka olihan tää kyl toudellakin ihan selkee eloonjäämistaistelu, josta vois viksumpi punkero kirjottaa jonku elämäntaito-oppaan, ku vältsystihän tämmösestä läheltäpiti-kokemuksesta pitää seurata valtava valaistuminen ja oivaltamisen aivomyrsky. Ja jos oisin julkkis ni oisin jo lööppilehissä isolla fontilla että SELVISI HENGISSÄ tai et VÄLTTI KUOLEMAN ja kolmen aukeman kuvareportaasi Seiskassa heti juhannuksen jälkeen, ja siin jutussa sit tuijottelen rajusti photoshopattu naama peruslukemilla horisonttiin, ja koitan siin jotain kiitollisuutta säteillä ja jutussa sitte kerron kuinka nyt osaan arvostaa elämää aivan uuella tavalla.

Miulla on aamulla, ylläri, sukellushommia, et nyt riittää tilitys, niin valaistunu kuin oonkin. Sänky kutsuu, minä kuuntelen. Olkoon yäni järistyksetön, kiitos.

1 kommentti:

Ana kirjoitti...

Mut MIE-LE-TÖN KUVA. Sulla taitaa olla aika hyvä kamera nyt?

Tsekkaa myös nämä