tiistai 26. helmikuuta 2013

Kahexan satunnaista asiaa

Tauski on taas komee ku on karvat kasvanu naamaa takas. Uuet viixet ja kulmakarvatkii versoo jo!

Hiekkakikkareelta moroooooo! Tääl on asiat ennallaan. Kissat voi hyvin, ja elämä o hianoo. Vähän on myrskynny kyllä, aallot on syäny saaren pohjoskulmasta taas kimpaleen tietä ja pikaveneliikenne on ollu seis. Mut ei haittaa! Ollaan Miljan kanssa vaan sukelleltu ja sit ku ei olla sukelleltu ni on lähinnä juatu kaljaa. On käyty kuulkaa oikee Samasamas kattoos ku nuariso krebaa ja läpsyttämäs käsiä Joe Mellowmoodin tahtiin (mainio pändi tuokin), ja on käyty sukellusreissulla ihan Gili Airilla saakka! Ihan greiseeeee! Mut ku miul ei oo mitää ihmeempää asiaa ni kirjotan yhen jutun ku on kert käsketty.

Sain nimittäin Reissausta & Ruokaa-plokista haasteen, että pitää kertoo kahexan satunnaista asiaa ittestään. Tää tämmönen  sosiaalinen plokiyhteisömeno on miulle aika uus juttu, oon ihan et mitä mitä mitä. Mut kokeillaas tätä hei!

Täs oli sääntöjä et pitäis laittaa haastetta eteepäi mut emmiätiä, ehkä miä laitan mut en kaheksaa paikkaa kyl ainakaa keksi ku emmiä niin montaa plokii ehkä ees koko ajan lue ja sit niis muutamis mitä luen ni tää on jo käyny. Kapinoin nyt siis vähä. Kohta iskee salama päähän, se on varmaa.

Kaheksan satunnaisen asian keksiminen on vaikiaa, niien pitäs olla varmaan julkasukelposia ja sellaisia, ettei äiti järkyty. Noh, lets gou, katotaa mitä täst tulee.

Eka: Nuarena kuvittelin, että siisteintä ois jos ois duuni missä saa matkustaa ulkomaille. Oli sellanen tunne, et semmoset ihmiset on tärkeitä ja viksuja ja niien elämä on upeeta ku vaa matkustelee ja näkee maailmaa ja palkka senku juaksee, lentokenttien vippi-loungeissa muitten tärkeitten ja viksujen kanssa senku hengailis ja kiireisenä suhailis ympäri maailmaa. Sitte huomasin yhtäkkiä et oon just sellasessa duunissa, vaikken oo yhtää tärkee enkä erityisen viksukaan. Siitä työmatkustelusta karis aika sukkelaan kaikenlainen glämyyr ja hienous. Oli kyllä kivaakin, jos oltiin kivalla porukalla pari viikkoa vaik Italias tai Mehikos, tehtiin toki kovasti töitä mutta bailattiin kans. Enimmäkseen matkustaminen oli kuiteski sitä, et lennät illalla johonkin, suhaat taksilla hotelliin, hotellilta aamulla duunin paikalliskonttorille päiväks palavereihin tms, illalla taksilla lentokentälle ja lennät takas kotio. Ei siinä paljon käyskennelty tärkeyttä ja kosmopoliittista maailmannaiseutta uhkuen jossain puistopulevardeilla nähtävyyksiä kyyläämässä. Matkustusaikaa ei laskettu työajaks eikä siitä saanu palkkaa. Ei vaikka teet matkaa 36 tuntia sinne Meksikoon. Muistan yhen hirveen viikon kun olinkohan neljässä päivässä ollu seittemällä lentokentällä, ja kun kotio tullessa Hesa-Vantaalla matkalaukkuhihnan äärellä joskus puolilta öin törmäsin työkaveriin ni aloin vaan itkemään, olin niin väsyny. Vajaat 5 vuotta sitä menoa riitti. Sen jälkeen matkustaminen ei kiinnostanu vittujakaan muutamaan vuoteen, oli fiilis että yhtään lentokenttää ei tarvi nähä enää vittu ikinä. Mutta kuhan siitä tokeni ni alkoki taas tennarit tutisemaan. Nyt matkustan vain ja ainoastaan omaks iloksein, omalla rahalla, sinne minne ite haluan mennä. Se on ihan erilaista matkailua se. Työkseni en halua enää koskaan matkustaa, ainakaan samalla tahdilla ku mitä vetelin sillo 90-luvun jälkimmäisen puoliskon.


ANTEEKS!
Toka: En syä lihoja, en oo syäny lihoja yli 20 vuoteen, mutta hiukan joskus syän mereneläviä. Nykysin tosi harvoin, mutta kuitenkin. Siitä on huano omatunto, varsinkin nyt kun oon sukeltelija ja ihan lääpällään vedenalasiin tsydeemeihin ja kalat on ihania ja hianoja. Haluaisin lopettaa kalojen syämisen mutta vittu kun ny vaikkapa sushi on niin hyvää. Ikävä ihminen olen. Menen tästä nyt nurkkaan häpiämään, laitan oikee aasi-hatun päähän ja siä nöyränä pää riipuksis miätin ruokailutottumuksiania.

Kolmas: Miulla on aika hyvä matikkapää, mutta todella paska kielipää, on aina ollu. Enklantia rupesin puhumaan ilman paniikkia vasta joskus aikuisemmal iäl, kun ensin jollai porukalla ruvettiin pelleilemään ja puhumaan englantia tarkotuksella ihan päin vittua. Se karisti sen sellasen koulusta tarttuneen hädän ja paniikin, et jos et äännä englantia täydellisesti niiku prittiläinen yläluokka ni oot paska ja ois syytä olla hiljaa ja kaikki nauraa jos ees yrität. Ruotsin kanssa oon taistellu ihan vitusti aina, oli ihme että pääsin ylppäreissä läpi ja sain jopa ceeeeen. Ruotsia en oppinu puhumaan ees asumalla Ruotsissa, mutta ekan tukholman kesän jälkeen puhuin sentäs englantia espanjalaisella aksentilla, ku olin koko kesän hillunu min hispanjooli-työkavereitten kans. Indonesiaa oon nyt yhtäkkiä ihan viime aikoina huomannu hiukan jo ymmärtäväni ja jonkun verran puhunki, mutta aika heikosti. Kaupassa ja baaritiskillä osaan jo aika hyvin asioida indonesiaks ja pieni perusasioitten keskustelu (mist siä oot, mikä siun nimi on, missä siä majailet tääl, mihin oot menos jne) sujuu jotenkuten.

Neljäs: Uskon maapallon ulkopuoliseen elämään. Tyhmähän sitä ois jos ei uskois. Ois aikamoista hattaraa olla siinä luulos et tual ei ois ketää muuta ku ääretön avaruus ja kaikkee. Vittu ku ne MUUT tulis jo käymää! Ja toivottavast ne ei oo mitää vesipäisii vihreit ykssilmäsii taulapäitä vaan jotai hirmusen viksuja ja hianoja, jotka näyttää meille apinoille närhen, tai siis muukalaisen, munat.

Viies: Hinku matkustamiseen synty varmaan siitä, et tuli elettyä lapsuus ja nuoruus Kouvostoliitossa. Sieltä piti päästä pois. Nuarena halusin vaa käyä Lontoossa koska Lontoo oli rok ja Kouvostoliitto oli täynnä juntteja oleva tiukkapiponen takapajula, jossa tuli kaupungilla turpaan ku oli tukka pystyssä ja kajalia silmissä ja oli pukeutunu tuonelan tienviitaks noin muutenkii. Lätty lätis ja oli ankiaa. Tämä oli siis meininki 80-luvun puolivälin tienoilla Kuusankoskella. Ei ihme että himpun verran kaipasin muualle, jotta sinänsä hyvä koska nyt ollaan tässä eikä jossain Niskalan ankeudessa jossain synkässä rivarinpätkässä. Kiitos siitä, Kouvostoliitto! (Terveisiä sinne, miä tiiän et siäl yks lukija ainakii riemastuu ku hänen kotikulmista kirjotan näin mairittelevasti!)

Kuues: Liittyyköhän hyvään matikkapäähän sellanen asia, et min päässä numerot on kuvioissa? Tätä on vähän hankala selittää, mutta ne jotka kans näkee numerot kuvioissa tietää mistä miä puhun. Myäs aakkoset ja aika (kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet) on omanlaisissa kuvioissaan. Joskus löysin netistä asialle määritelmän, ja homman nimi on synestesia, jonkinlaista aistien sekottumista. Jotkut haistaa säveliä tai maistaa värejä ja sellasta. Miä sen sijaan nään vaan järjstyksessä olevat asiat visuaalisina häkkyröinä. Miulle siis vaikka heinäkuun 27.päivä on kohta tietynlaisessa kuviossa. Numero 69 tarkottaa miulle panoasennon sijaan pätkää semmosesta numerokiakurasta. Mikä tahansa numeroinen tai ajallinen asia ku sanotaan ni päässä välähtää heti sen asian kohta siitä kuviosta. Selkeetä, eiks oo?

Sheitshemäsh: Piänenä miä luulin et oon tosi viksu. Kert mummi ja vaari sano et oon. Opin lukeekii jo tosi piäneen ja olin sellain pikkuvanha rasittava besservisseri varmaan. Aattelin et oon jotenkii erityinen, itsetunto oli kohillaan ja meininki oli et vain maailma on rajana. Sit menin kouluun. Vaati aikuisiällä 3 vuotta psykoterapiaa ennenku itsetunnon riekaleista saatii uuellee yhtään mitää aikaseks. En yhäkään luule ittestäni liikoja, tai oikee yhtää mitää, mutta ainakaa en enää piä itteeni ihan vammasena hirviönä, jonka sietäis kuolla.

 

Kahexas:  Siitä on jotakuinkii tasan 10 vuotta ku kavereitten kanssa piänes hutikas saatii hiano idea että perustetaa hei rokkilehti, päästää ilmasiks festareille! Siitä humalaisesta vitsistä syntyki sitte ihan oikeesti TUHMA-niminen ilmaisjakelu-rokkiläpyskä, toki nyt jo edesmennyt julkaisu. Olin ekat muutamat vuodet oikee päätoimittaja. Oli hauskaa aikaa, enimmäkseen. Myä julkastii kaikenlaista sontaa ja meil oli mm. ehkä maaliman ensmäinen ja ainoa haiseva rokkilehti, ku myä suihkutettii yhen numeron kaikki lehet mennen-partaveellä.  Sen lehen kannessa oli Hynynen (Jounille terveisiä!). Min rokkitoimittajauran tähtihetkiä oli ku tapasin maailman komeimman miähen eli Nikki Sixxin ja kuulin ku se pissas. Muita miäleenjääneitä juttuja mitä ite tein oli mm. Samuli Putro -haastis, koska Putro on ihan vitun mahtava tyyppi ja se on kova höpöttämään. Ja sit se haastattelutilanne missä yks nimeltämainitsemattoman norjalaisen orkesterin sillonen laulaja haastattelun jälkee pyyhki nokkaansa ja hoki et "you have any..." ja nenän pyyhkimistä ja miä olin siin ihan silmät ymmyrkäisnä et nenäliinaako se on vailla vai mitä. Lopulta se mylväs vaan et YOU HAVE ANY DRUUUUUUUUUGGGGGGGGGGSSSS?????? Sit miä olin et AIJJJAAAAAAAAA. Valitettavasti en voinu herraa huumekaupoille viiä ku en tiiä mistä huumeita saa ku en itte käytä. Myä järkättii myäs TUHMA-klupeja Semifinalis ja klupihommien tähtihetki oli Stam1nan ekan levyn julkkarikeikka. Tupa oli täys ja Stam1nahan on, vittu, paras. TUHMA-aika oli siis hauskaa ja sen ajan peruja on varmaan 90% miun nykysistä ystävistä. Että kyllä noi kekkulissa saadut ideat joskus kannattaa myäs toteuttaa!

Ni että semmoset asiat. Lopuks kuvia kikkeleistä. Moi!


torstai 21. helmikuuta 2013

Mordorilaisinvaasio



Täällä ollaan! Elkää hätääntykö!

Joskus sitä kattokaas meikäpylleröki tekee muutaki ku roikkuu netissä avautumassa suolentoiminnastaan ja kissoistaan. MIULLAKIN ON ELÄMÄ!

No oikeestihan ei miulla mitään elämää ole, koska elämähän on vaan niil kenel on parisuhre, tai ainaki sutinaa, tai ainaki seksielämä. Näin oon ymmärtäny. Mut siis kuitenski.... täällähän kävi nyt sillä tavalla, että.


Tauski
Käytiin Tauskin kanssa viime viikon perjantaina Lombokilla lääkärissä. Miä en tiiä oliko visiitistä ny sen kummempaa hyötyä, ku et mielenrauhaa miulle, ja Tauskille vähän lääkettä ja vitamiineja. Lääkärin mielipide oli että kissalla ny sinänsä mitään hätää ole, ihovaivat on huonoks valahtaneen yleiskunnon tuotosta ja tokenee siitä kyllä. Piäneen flunssasuuteen tuli piikki kinkkuun ja yleiseen vointiin haettii eläinkaupasta vitamiinilitkua ja apteekista iholle puhistusainetta (myäs miulle!). Tauski voi tätä nykyä hyvin, on palautunu tyystin ulkokissaks, kaljut kohat nahassa kasvaa jo uutta karvaa eikä henkikää enää rohise ja nenä valu liisteriä. Kissa on hyvällä mallilla, siis. Kaikki muutki mirrit on vallan kuoseissa, tällä hetkellä ainakin. Helepottaa!

Mutta ku viime perjantaina Tauskin kans tultii siältä Lombokin visiitiltä ni kappas perkele: yllätysmordorilaisia oli pamahtanu kuusi kappaletta tähän majailemaan, oikee mordorilaisinvaasio huudiloilla, hitto soikoon. Ennestään tunsin Larsin, joka kävi tääl myäs viime marraskuussa. Mutta tämmönen äkillinen, ennalta-arvaamaton hässäkkähän tarkotti välitöntä bintangtimee. Ja jos olin tähän asti kuvitellu että kylläpä juon paljon kaljaa, ni kun tuo porukka tässä oli päivän pari polskutellu ni hokasin että itseasiassa en juo kaljaa juuri lainkaan jos noihin vertaa. Mainiota! Sunnuntaina tuli lisäks viäl miun kaveri Milja, ja sekin tarkotti sit välitöntä uima-altaaseen asentumista ja bintangia. Milja toi tuliaisia: hirveesti lehtiä (Seiska! Hymy! Imageja!) ja votkaa ja turkinpippureita ja kirjoja. Ihanaa!


Uima-allas on itse asiassa mahtava keksintö!

Sixpäkki on ny jo painellu takasin Balille, et nyt myä ollaa tääl Miljan kans enää kahestaa, joskin mordorilaisii saarella tuntuu olevan ihan helvetisti joka suunnassa. Saa olla tarkkana mitä puhuu. Ja sunnuntaina tänne tulee taas lisää tuttuja. On niiku sesonki päällä.

On siis ollu tämmösiä seurallisia kiireitä, ja ku on saanu kotkottaa tuttujen kans ni ei oo malttanu eikä jaksanu nyhrää tietokoneen kans pätkääkään. Ja niiku huomaatte, miulla ei oo nyt mikää rajuin kirjottelufiilis muutenkaa, en saa ku paskaa aikaseks, ni parempi olla hiljaa vaan.

Oon toki myäs käyny sukeltelemas, et en oo koko aikaa täs ollu vaa et rai-rai. Ja miulla on nyt jo se maaginen sadan sukelluksen raja ylitetty! Ajatella! Enkä sukeltanu sadatta sukellustani älästi, kuten kuuluis vissiin tehä. Miä oon nynny, sekä rupsahtanu vanha nauta, miulla ei oo tarvetta julkiseen, eikä oikee yksityiseenkään, pillusillaan hillumiseen. Päätökseni oli oikea, miähän en yleensäkään ole koskaan väärässä, ja tässä asiassa kiitin itteeni kovin, koska sadas sukellus päättyi pienen pienten meduusojen parveen. Ja muutenki jos sinne meree menis kaikki ruumiin onkalot siin törröllään ni heti ois joku ahven röböbutgessa.

Nyt ohjelmas on muutama päivä aika tavalla ihan vaan sukelteluu. Kaveri pusaa AOWD-kurssia ja miä sukeltelen muuten vaan. Oon hiukan, eli ihan vitusti, merikäärmeissäni siitä, et tääl on viimisen viikon parin aikana koko ajan joku suklausporukka jossain suklauspaikalla nähny mantoja ja jopa - vittusaatana! - VALASHAIN. Ja ei koskaan sillo ku miä olen jossain. Mutta oon nähny perkeleesti haita ja jopa yhen hienon eagle rayn, mutta ei ne nyt kuitenkaa oo mitään jos joku muu on nähny mantoja ja valashain. Räyh!

Ei muuta. Kattokaa kuvia, vaikka nekii on nyt melkee yhtä paskoja ku tää miun tiristämä teksti.

Stigu
Tyhjiä muovipulloja lähtee taas Lombokille. Vene on tässä vaiheessa lastausta vasta korkeintaan puolillaan.
Hyvät rusketusrajat

Baarin pojat on kovii kuntoilemaan, koko ajan ilman paitaa siin podailevat.
Lapsi
Meil on ollu hianoja iltoja rantanuotion äärellä
Mikko kuvaa isolla vehkeellä.
Rämpyti!
Satamassa on aina tohinaa. Tavaraa ja ihmisiä saapuu ja lähtee.
Meiju Suvas suikkas taas ovenraosta sisään ja meininki tämä
Eläinkaupassa Mataramissa oli myynnissä kaniineja...
...ja tipusia. Myös kissoja, sellasia hienompia rotumaisempia. Ikävät häkit kaikilla oli.
Mein baarin regeipändi S2B on käyny telkkarissaki. Oltiin naapuriresortissa kattoos ja hurraas et jeeee, myä tunnetaan noi!
Hokattii et ku min kameralla ottaa uhkaavilla asetuksilla kuvia ihmisistä ni ne näyttää ihan kualleilta, eli siis vähä niiku zombeilta. Tässä Walking Dead -telkkarisarjasta karanneet rivizombiet SamaSama Reggae Barissa pari iltaa sitte.
Tääl on viime päivinä satanu ihan vitusti. Kaikkia se ei häiritte. Jos katu muuttuu joeksi ni siinä voi ihan hyvin heiluu jos sattuu olee danssausfeelis.

torstai 14. helmikuuta 2013

PYH!


Tos on min miälipide tähän päivään. Pitäkää vaaleenpunasuutenne, syrämmenne, kukkasenne ja lässytyksenne.

(Mut jos Bruce Willis ja 300 spartalaista soturia haluaa tulla tuomaan kukkasia ni okei, otan housut pois)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tarttis vähä oikeesti asioista tietävää konsultaatioo, kissajuttuihin, help!

Tauski se jaksaa aiheuttaa huolta. Miä tarttisin nyt kenties konsultaatiota ns. oikeelta eläinlääkäriltä. Niin kiva kun tuo Lombokin eläinlääkäri onkin, niin meininkihän on melko askeettista, fasiliteetit ei oo niiku Mordorin eläinklinikoilla, mistään laboratoorioista ei oo kuultukaan ja noin muutenki hommat menee niin et välillä tulee fiilis että tässä ehkä hiukan arvuutellen mennään. Ymmärrettävää toki, meininki on vähä toisenlaista ku mihin on tottunu omien Mordorin pullukkakissojen kans.

Mutta siis ois avunpyyntö tässä nyt: löytyskö plokin lukijoilta keltää jotaa kivaa tuttua eläinlääkäriä, jolle vois vaikka tän plokijutun linkin laittaa et viitiks kattoo ja kertoo mielipidettä? Ja siis ns. kotikonsti-hoito-ohjeita, muistaen sen seikan että Indoneessialaisella pienellä saarella ollaan, jossa hädintuskin on ihmisille kunnon lääkäreitä, eli kätösein on sen suhteen hiukkasen sidottu et mitä voi tehrä ja millasilla keinoilla.


Naama on aika hurja
Siis: Tauski on arviolta vähä vajaa vuoden, ehkä 8-10 kk, ikänen leikattu kollipoika. Kolmisen viikkoa sitte oli paha flunssahomma, misä meinas henki lähteä. Kävi tiputuksessa ja antibioottia sai. Tokeni tolpilleen. Antibioottia (elkää kysykö mitä, mie en tiiä, lääkäriltä sain vaan ruskeen lasipullon missä ei mitn etikettejä enää ollu) sai varmaan noin 10 päivää. Muutama päivä antibiootin lopettamisen jälkee alko taas nokka vuotamaan. Nyt yskii ja pärskii vihreetä limaa. Mutta syö, ja juo, ja riehuu ihan vitusti. Kusee ja paskoo. Käytös normaalia kissaa. Mutta flunssasuutta on. Amoxillin-antibioottia annan taas aamuin illoin, siis ihan ihmis-amoxillinia veteen liuotettuna ja ruiskulla turpavärkistä inessiiviin. On jo useempi päivä lääkitty, ei huomattavaa tehoa. Toinen ongelma on ihohommat, katso kuva! Alkoi naamasta, koska flunssan takia oli koko kuuppa tulehtuneessa tilassa. Iho muuttui tummaksi, karvat lähti. Samoja karvattomia laikkuja on nyt muuallaki, ja tuntuu et niitä tulee lisää. Osassa iho on tummunu kaljuista kohista, osassa ei. Naamassa homma vaan leviää, viiksetki putoo jo. Aluks noi oli vähän sellasia kosteen olosia juttuja, mutta nyt lähinnä kuivaa ja hilseilevää. Saman tyyppistä settiä oli aiemmin Ritvalla, ja sillon autto kertapesu kirppusamppoolla. Tauski on pesty kyseisel samppool kans, mutta ei näytä tehoovan. Noita kuppasia kohtia oon nyt putsannu betadine-suudesillä, kert jos kissa sit nuolee ittiään ni suudesiä voi nualla. Uuen kirppusamppoopesun kaiketi vois tehä, mutta pelottaa, kert viimeks Tauski sai siitä ihan vitun kauheet syrämmentykytykset ja pelkäsin et se saa syränkohtauksen. Mistä siis on kyse ja mikä neuvoxi?

Vattassa tämmösiä
Tassuissa ja hännässä tämmösiä


Oon myös miettiny kissaflunssarokotteiden hoitamista tälle laumalle. Ongelma on se, et koko ajan joku pärskii, ja sillohan ei voi rokottaa. On myös luotettavalta taholta saatua konsultaatiota, joka totes et rokotuksessa ei oo tehoa, jos huudiloien kissoista ei oo liki kaikkia rokotettu. Ja se on mahdotonta. Saari on täynnä kissoja. Plus osa miun kissoista on rokotettu jo, mutta niistä joka ainoa on rokotuksen jälkeenki pärskiny räkää ja köhiny. Eli rokotus ei todellakaan auttanu hevon vittua. Lombokin eläinlääkäri nyt vaahtoaa miulle kovin tätä rokotusasiaa, lupasin asiaa miettiä ja selvitellä. Hän on innokas rokottamaan, soittelee miulle asiasta yhtenään. Arvatenkin, koska kääräsee siitä hyvät hillot. Oon ehkä kyyninen, kyllä, mutta vähän oon vaistonnu, että hän on haistanu miun eläinrakkauressa hyvän tulonlähteen. Oli miten oli, hän on ainoa eläinlääkärikoneksön joka olemassa on, ja hän hoiti Tauskin ihan manan rajoilta tolpilleen ja on muutenki mukava tyyppi, ilmiselvä eläinystävä ja hälytysvalmius toimii kohtuullisesti, mutta en siltikään halua olla urpo ja syytää rahaa rokotuksiin, jos se on aivan turhaa. Onks tähä asiaan tietävää, oikeasti tietävää, mielipidettä?


Homman nimihän on siis se, että kohta alan keräämään Tauskille kolehtia että tuuaan kissa Suomeen, saatana. Steriileihin oloihin kotikissaks, sellaseen vinkukiiltävään johonki kotiin missä ei oo MITN pöpöjä. OI MISSÄ VIIPYY TELEPORTAATIO? Jos ois sellanen ni oltais jo Tauskin kans suhautettu ajat sitte johonki kunnon klinikalle. Tai teleporttaisin tänne jonkun lääkärilauman laittamaan nä asiat kuntoon.

Gili Eco Trustiin olen btw ollu yhteydessä, mahollisesti touko-kesäkuussa on tulossa ns. kissaklinikka, eli vapaaehtoisvoimin toteutettu useemman päivän lääkäriklinikka, missä kissoja steriloiaan liukuhihnameiningillä ja on vapaa-ehtosia lekureita ja hoitsuja maailmalta hommaa tekemässä. Viime toukokuussahan olin sellases  jeesailees, joku 90+ kissaa pääs lisääntymisvärkeistään. Se autto hetkeks, mutta nythän täällä kissanpentuja pyörii taas joka suunnassa niin et ei uskalla tuol kylil liikkuessaan paljo sivuilleen vilkuilla. Vaatisi huomattavasti massiivisempia toimia jotta tää tilanne saatais johonki kuosiin. Tää saari tarvis sellasen animal rescue - eläinlääkäri - mestan, joka ois täällä toiminnassa koko ajan. Luulis, ettei ois vaikeeta löytää sellaseen vapaaehtosia töihin. Jos voitan lotossa niin minä saatanan sellasen lyön pystyyn niin että humahus vaan kuuluu. Kun suoraan sanoen oon aistinu et ton Gili Eco Trustin kiinnostus muuhun ku koralliriuttoihin ja meriasioihin tuntuu olevan vähän heikko. Koralliriutat ja meret on tärkeitä kans, mutta on tääl hiekan puolellakii asioita hoiettavana. Mutta eihän nekään kaikkeen voi paneutuu, koitan ymmärtää, koitan koitan..... trrrrrrrr...... PERKELE.

Ahistaa. Voisko tänne tulla min kaa höyryymää joku muukii? Tarttisin vähä toveria. On niin yxinäinen olo! Snif.

Leppoistettua vitutusta

Ajatella, joskus vituttaa vaikka maisema on tämä.


Nyt ku oon lässyttäny niin perkeleesti siitä et oih kui oon niin onnelliin ja elämä on ihanaa ja trallalaa, ni liänee aika tirvasta sellanen suppo suoleen joka laittaa kertomaan totuurenmukasesti näistä pienen saarenkikkareen vittumaisista puolista. Vaikka tää elämä tääl onki silkkaa rantahietikossa danssahtelua ja aurinkonpaisteessa lekottelua, ni ohan tääl, kuten kaikkialla muuallakii, myäs vituttavia asioita. Täs tulee, tän hetken vitutusasiat, järjestys sekava, ei siis mitenkään lajiteltu vituttavuusjärjestykseen.



Yletön positiivisuus. Vitutan itteenikin välillä ku oon niin vitun hyvällä tuulella ja positiivisella meiningillä. Ei ole normaalia! Päässä on vikaa! Vai onko? Sitähän ei tiiä!

Näitä monstereita on liikeellä ihan vitusti.
Ötökät. Miä olen oppinu sietämään hyvin paljon kaikenlaista vipeltäjää, mutta kyllä välillä vituttaa. Esimerkiks tuos viime viikolla kun heräsin yöllä siihen et no nyt on joku kömpiny kainaloon, eikä se ole kissa saati kikkolo. Se oli torakka. Iso. Tänään olin jo aamulla hereillä, ja raukeena tuos petillä venyttelin, ku silmäkulmaan sattu liikettä tyynyltä. Siin pään viäressä pötkötti torakka. Piäni, mutta torakka yhtä kaikki. Torakathan kestän kyllä, mutta en petikaveriks sois heiän tällä vimmalla tuppaavan. Hämähäkkejä en kestä edelleenkään sit yhtään. Skorpioneja pelkään ihan vitusti, sen jälkee ku kaveri kerto kuinka oli yks yö könynny nukkumaan ja suikannu peiton alle pötkölleen ja siä oliki sitte skorpiooni oottamassa ja tuikkas koipeen. Kuulema tuskat oli helvetilliset, "kuin lauma pieniä rapuja koittais syödä elävältä" ja tää fiilis kesti muutaman päivän. Onneksensa kyseessä oli ruskee skorppari, se on vaa tuskallinen. Musta skorpioni halvaannuttaa. Ja nyt tääl on joku hullu sesonki semmosille helvetin isoille koppakuoriaistyypeille. Niitä on joka paikka täys. Ne ei pelota mutta sanotaanko suaraan ni KAIKKI mikä ryömii ja vipeltää tai luikertelee ni voisin elää ilmankii. Tässä nimittäin kulkee se miun eläinrakkauren raja.

Hautova kuumuus. Täällä on nyt sellanen ilmasto, että on aivan vitun kuumaa ja kosteeta. Joskaan ei oo kauheesti satanu viime päivinä eikä öinä, mutta ilmankosteus on kuiteski aika tuhti. Tämähän tarkoittaa ns. mätäkuu-meininkiä. Ihovauriot ei parane millään. Olen mätänemistilassa itsekin. Pahimmat tulehtuneet tai muuten vammaset ihottumat/paiseet/puremat/haavat sijaitsevat niskan puoleisessa hiusrajassa, nilkassa sekä perseessä. Perse on siinä kuosissa että tekis mieli vaan maata takapuoli pystyssä ilman housuja suoraan tuulettimen alla. Valokuvaa en teille perseestäni nyt kuitenkaan laita, se keräis ihan liikaa huomiota (plokini ylivoimaisesti luetuin postaus tähän menessä on se, missä on kuva luteiden syömästä perseestäni, se on kerännyt jo tuhansia klikkauksia, kun muut jutut saa maksimissaan joitakin satoja klikkejä... mitä tämä kertoo nykypäivän maailmasta, häh? Sen, että asia kun asia muuttuu kiinnostavaksi kun siihen liittää hieman persettä.)

Sähkökatkot. Sähköt katkeilee koko ajan. Okei, ollaan piänellä saarenkäppänällä ja sähkö tulee jostain muualta, meil oo tääl omaa olkiluotoo sykkimässä tai mitään, ja sit täällä rakennetaan ja rempataan huudiloilla koko ajan jotain, jatkuva vasaran naputus ja sahaaminen ja höylääminen. Ja ukkostaa välillä ihan perkeleesti. Sähköt tulee ja menee, zzzzäp zzzzäp. Ei haittaa päivällä mut illalla ku koteloituu murjuunsa ja sitä persettään koittaa tuulettimen alla vilvotella ja kirjaa siinä lueskella ni siinä viiennen sähkökatkon kohalla alkaa vituttaa.

Ihmiset. Ihmisvihani on toki reissussa seestymisen ja valaistumisen ja sekoomisen myätä huomattavasti laantunut, mutta ohan ihmiset silti aina ja foevaah loputon vitutuksen lähde. Tarviiko ees selittää? Lähinnä kanssaturistit riepoo mieltä ajoittain kovastikin, jos ne on sellasii ettei ne osaa olla, mutta joskus palaa käämi myäs paikallisväen kanssa. Naapurissa on esmes töissä yks ihan vitun outo tyyppi, joka on suoranaisesti vähän pelottava. Puhuu aivan kummallisia, en juuri koskaan ymmärrä sen jutuista mitään ja sillä on sellanen hulluutta huokuva katse. Kylmää värettä tulee hänestä. Enää en ees tervehi ku vituttaa et sit se aina mussuttaa jotain pimeetä ja sekavaa.

Huumeet. Vituttaa kun on nähny mitä ns. kovemmat huumeet tekee ihmisille. Jotkut ennen niin raikkaan näköset pojat ovat nyt toisenlaisia aivan, käytökseltään tietty mutta kyllä se alkaa muutamassa tutussa jätkässä naamastakin näkymään et poltellaan muutakin ku ruahoa. Mitä järkee? Luulis et tääl jos missä elämä ois parasta huumetta ku paratiisisaarella ollaan.

Raha. Money makes the world go round, right? Raha on muuttanu tätä saarta eniten. Rahaa rahaa rahaa, kaikki (melkein) ajattelee vaan rahaa. Bisnes bisnes. Kyllähän sen toki ymmärtää, mutta se tekee vähän hallaa fiilikselle kun matkailijat otetaan kiiluvin silmin vastaan ensisijaisesti lompakkoina. Meitä länsimaisia läskejä pidetään poikkeuksetta rikkaina. Vituttaa, et tietyissä kaupoissa on ruvettu nostamaan hintoja jos käyn tarpeeks usein sieltä hakemassa jotain yhtä asiaa. Esmes yhestä viidakkokaupasta sai aina halvimmalla pieniä maitopäniköitä (kissoille, tiätty). Kun siä aikani ramppasin maitoa hakemassa ni eipä aikaakaan ku sen piänen maitopänikän hintaa ruvettiin nostamaan ja lopulta koittivat nyhtää tuplahintaa. Siin kohtaa meni hermo ja sanoin et asia selvä, en osta teiltä enää MITÄÄN. Aina löytyy joku muu kauppa jossa se hinta on yhä edullinen. Ja toinen asia: miulle samat tyypit, kerta toisensa jälkeen, selittää että mikset osta täältä maata tai majataloa, meik sam bisnes, ja vastaan  aina että ihana ajatus mutta MINULLA EI OLE SIIHEN RAHAA. Ei mitään reaktiota, ei mene jakeluun, vaan sama tyyppi kuukauden päästä esittää saman asian. Nykysin aina jo vähän kiihdyn ja volyymi nousee kun selvennän jälleen, että ymmärrätkö, se vaatii rahaa, jota minulla EI OLE, en omista mitään, miulla loppuu saatana rahat tähän täällä olemiseenki ihan just. "Jees, mutta ostat ensin pienen palan maata ja pari bungalowia laitat siihen ja sitten pikkuhiljaa lisää". EI OLE RAHAA SIIHEN PIENEEN PALAANKAAN, TAJUUTKO? Vastineeksi tulee vaan kummastunut, epäuskoinen katse. Ja sama keskustelu käyään kohta taas uuelleen. Joo ja sit vituttaa se, että mulla ei sitä rahaa ole, ei siihen maaplänttiin, pisnekseen eikä kohta täällä muutenkaan hillumiseen. Perkeleeeee!

Eläinasiat, eli lähinnä kipeät kissat. Tämä asia sekä vituttaa, että tekee surulliseksi. Tällä hetkellä olen tilanteeseen myös aika uupunut, jatkuva huoli ja murhe ja suru on vetässy vähä henkisen voinnin väsähtäneeks. Kiroan välillä itteeni et miksi pitää olla tämmönen vitun daiju että kiintyy näihin kissoihin tällä tavalla, että välittää. Helppoa olis olla jos vaan kääntäis pään pois ja olkapäätä kohauttais et no tämmöstä tää on. Ylipäätään elämä ois helppoa kaiken suhteen jos ei tuntis mitään, tunteet on tuskan synonyymi, niiku oon ennenki todennu. Mutta kun en pysty kattomaan toiseen suuntaan, enkä varsinkaan näien tuttujen kissojen kans, ketkä oon pennusta saakka tuntenu. Voi ku kaikil ois hyvä olla ja terveyttä. Snif.

Hmm... vituttaakohan mikään muu? No vituttaa varmaan, mut ei niin paljo et tulis just nyt miäleen mitää. No eiku ainaki se, et mein mainio regeipändi senku hilluu jossai jaavalla eikä oo viäkää tullu takas tänne rämpyttelee. Buuu!

Yllä olevista seikoista hualimati tääl on ihanaa. Ja vaikka oon ajottain ollu vähä stresseis et ku pitäs matkustaa-matkustaa enempi, ni nyt oon hokannu et itse asiassa on vitun hyvä, et oon jumittanu nyt täällä. Tää on miulle testi, et kuinka kauan jaksan saarielämää paikallani, eikö tuu kaipuu virikkeellisempiin ympyröihin. Että kokeilen sellasta, et voisko tämmösissä olosuhteissa ihan oikeasti elää pysyvästi. Kyllä nimittäin vois! Ei tuottais mitään onkelmaa! Miä ihan sukkana viihtyisin tääl vaikka kuinka pitkään, kuhan välillä pääsee käymää Kuala Lumpuris tai Singapores vetämäs Starbucksin frappeja ja Subwayn pötkylöitä, ni kyllä täällä Hiekkakikkareella vois hyvinki loppuikänsä elää. Tulee kattokaas elämään sellasta hyvää laiskuutta, kun ei oo jatkuvaa virikettä ja touhotusta ympärillä. Ei ole aikatauluja, eikä - mikä parasta - kiirettä!

Mordorin elämässä muuten vitutti - monen muun asian lisäks - sellanen vähä niiku teeskennelty kiire, jota monet potee, ehkä ihan itekin siihen uskoen. Se on sitä sellasta kiirettä, jolla koitetaa tehä ittestään tärkeen olosta, et aijai kuulkaa miul on niin kiire ku on miljoona asiaa tehtävänä ja sata ihmistä nähtävänä ku siis - huomaathan - olen haluttua seuraa, et soitellaa kuule ens kuus ja katotaa jos tonne syksylle mahtuis kalenteriin kahvitauko, tai laitetaa ens textari ja sovitaa aika millo ehin soittelemaan.



Leppoistettu elämä
Onks tää kiireettömyydestä eroominen nyt sit niiku sitä leppoistamista vai mitä downsiftaamista se olikaan? Meikä on nimittäin niin leppoistanu ja siftannu daun et moiiiido! Tämmöstä elämää suosittelisin kaikille, kannattaa kokeilla. Tuutte hämmästymään siitä seikasta, että maailma jatkaa pyörimistään ja asiat hoituu, vaikka työ hetkeks pääkallopaikoilta poistuisitteki.

Tekee ihmiselle itte kullekin hyvää huomata, ettei ookkaan korvaamaton. Se voi olla rankka paikka, mut arvakkaa mitä? Maailma ei siihenkää lopu!




Peeääs. Tän jutun kirjottamisen aikana sähköt katkes vaa kolme kertaa.


Peeääs2. Otin kommenteista veke sen vittumaisen sanatarkistuspaskajutun koska niistä suttusista kärpäsenpaskan kokosista tuhnuista ei ota erkkikään selkoo ja on tullu vähä palautetta et oisin kommentoinu mut. Nyt siis vittuilu miulle on helpompaa myäs tätä kautta.

Peeääs3. Löysin eilen IHAN VITUN HYVÄN plokin: This Is Not The Life I Ordered. Parasta paskaa mihin olen vähään aikaan törmänny. Lukekaa ja naurakaa, on ihan huippumainiot jutut tualla.


Min fillarissa on uusi satula. Tämähän ei liity mitenkään mihinkään mut kyllä kelpaa kuulkaa nyt suhailla viidakkopolkuja. On myäs pitkästä aikaa JARRUT! Pari ekaa ajoreissua jarrullisella konkelilla päätty ilmalentoon ku en muistanu et tää vehe oikeasti pysähtyy ku jarrua hipasee.
Yks ötökkä

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kissoja, mirrejä, katteja, pentuja, purrrrrrrrr!!!!!

Maanantaiaamun piristykseks kuvia kissoista! Ja kissanpennuista!  Purrrrrrrr!!!!! Kehr-kehr-kehr! Sähi-sähi!


Äiti ja sen vauvat. Pirkko taustalla.
Mä oon Äkäin ja mä määrään täällä!
Ritvalla on palanu käämi Kakkosen Koralpiitsin kissoihin ja se on muuttanu muualle. Pyörii Melatissa ja jossain, voi pulskasti ja on terve. Aina välil hän käy moikkaamassa.
Hän on toinen keittiön takana asuvista kiukkusista pennuista. Pieni poika. Söpöin evaaah! Pikkusen suostuu jo olemaan sylissä, mutta yleensä vaan sähisee.
Nää rähmäsilmät on niin liikkiksii.
Äiti ja sen rähmäsilmävauvat
Lepohetki. Kissat tykkää nukkua jaloissa.
Imetys
Pirkko
Toinen keittiön takana asuvista kiukkupuseista. Hän jos ois ollu poika niin paikallisväestö olis kuulemma kumartanu häntä. Tämmöset kolmeväriset kissat on melkee aina tyttöjä, niiku tämäkin on. Kolmiväriset pojat on harvinaisia ja sellasista kasvais kuulemma kuninkaita.
Iso-Stigu
Kaikki piänet riisipuurolla
Keittiön takana asuvat kiukkuset ja niien äiti
Olenkö hiukan hurmaava, mitä?
Kun äiti menee puuhun ni rähmäsilmävauvat menee perässä
Apua miten täält tullaa alas????