Entiin vs. nykyin elämä


Elämä voi muuttua, jos sen laittaa muuttumaan. Siitä aiheesta voisin helposti lähteä pitämään herätyspuheita ihan mihin vaan life coaching -tilaisuuksiin, ihan millon vaan. Kymmen askelta muutoksen tiellä! Onnellisuus on oma valinta! Herää, pahvi, elämä odottaa tuolla ulkona! Mene ennen ku on liian myähästä! Muutos vaitii toimintaa, pelkkä uhoaminen ei riitä! Lopeta ruikuttaminen ja ota ohjat omiin kätösiis! Räyh!

Mutta sillä välin ku oottelen, että miuta tilataan uusavuttomien messuille luennoimaan ni ajattelin listata eniten muuttuneita asioita, ikäänku entinen elämä vs. uus elämä. Tämä menee avautumiseks ja henkevyydeks ja sellaseks yleiseks lällynlääks et vittu ku miä olenki nyt valaistunu ja onnellinen ja ennen kaikkea helvetin hyvä ihminen. Hajotkaa tyä siäl oravanpyärissänne kitisijät! No ei ihan mutta melkeen. Letsgou!

 
Rento elämä on hyvä
Mieliala eli fiilis

Tärkein asia on tämä, ja vaikuttaa olennaisesti kaikkeen, koko elämään!

Olen älyttömästi onnellisempi ja rennompi ku Mordorin arjessa työläisenä. No miksen olis? Elämä ei oo kalenterin kanssa elämistä, vaan aikataulutonta, viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä. On aikaa puuhastella, tussuttaa ja istuskella. Ilmasto vaikuttaa mielialaan, valoisuus, ärsykkeiden pieni määrä jne. Kaikki on lähellä ja aikaa ei kulu esim. Länsiväylän ruuhkassa kökkimiseen ja yleiseen jonotteluun.  Ei masenna, ei vituta. Herääminen aamulla uuteen päivään ei aiheuta ahdistusta.

Tulee semmosia onnellisuuden puuskia oikeen. Yks päiväkii tossa ku posottelin fillarilla ni hyvä ettei taju lähteny ku iski fiilis et vittu kun miun elämä on ihanaa ja miten siistiä että miä elän tällee ja asustelen täällä.

Kuluttaminen

Oon huomannu, etten tarvi mitään ylimäärästä tilpehööriä. Tämä oivallus rupes kuplimaan jo lyhkäsemmilläkin reissuilla, kun eli pelkästään sellasella varustuksella joka rinkkaan mahtuu. Mutta jotenkin Mordorissa sitä aina lipes sellaseen turhanpäiväseen shoppailuun, vaikkei mitään olis tarvinnukaan. Siitä sai ehkä jotain helpotusta yleiseen vitutukseen, mukamas, tai se oli jotenkin ajankulua, tai palkintoa jostain hyvästä, tai lohduketta huonosta. Tavaroita tuli myös uusittua ihan vaan siks et kivaa saaha jotain uutta.

Nyt jo ihan rahavarojen vähyydenki (niin, sekin on iso ero entiseen) vuoksi sitä miettii aika tarkkaan mitä ostaa. Useimmiten ei osta mitään, jollei ole pakko. Vaatteita on välillä pakko uusia, vaikka käytänki nykysin kaikki ihan loppuun ja jopa neulalla ja langalla parsiskelen pieniä rispaantumisia. Tätä kirjottaessaki on jalassa munahousut joitten lahje on ihan pillunpäreinä ku jäi fillarin ketinkin väliin yks päivä, mut ei sitä huomaa ku vähä pöxyn lahkeita käärii rullalle. Hyödyntelen myös kaikki kavereilta jälkeenjääneet romppeet, oli ne puolimätääntyneitä pyyhkeitä tai vajaita aurinkorasvaputeleita.

Kierrätys, se on ihana asia! Oon aina vähän innoissani, jos saan ilmasiks jotain. Jos kylässä käyneet kaverit jättää lähtiessään kirjoja ja rasvapurkin ja paskasen sarongin ja rumanvärisiä paitoja. Tai jos vaikka löyän pusikosta ehjän ämpärin tai vaikka vähän risanki. Jossei se piä vettä, ni siitä tulee kyllä ihan hyvä kukkaruukku! Muutenkin täällä on yleinen kulttuuri semmonen, että ensin koitetaan korjata, ja vasta sitten hankitaan uutta. Majatalossa levis blenderi, mutta kattos vaan, haettiin pikaliimaa ja hyvin suristaa asiakkaille aamiaispirtelöt!

Ostan nykysin lähinnä ruokaa ja yleistä kulutustavaraa: hyttysmyrkkyjä ja semmosia. Ja tiätty kisanruokaa, kaljaa ja tupakkia. Ihan en siis askeettisena elele.

On kauheen vapauttavaa kun elämä ei oo sellasta kuluttamista ja kaupoissa haahuilua. Semmonenhan oli kauheen stressaavaa, koko ajan piti olla jotain uutta muotiloimee hankkimassa. Miähän siis olin tosi muodikas siäl Mordorissa ja aina tip top laitettu. Siitä päästäänki seuraavaan aiheeseen.

Ulkonäkö

Täällä iltameikki tarkottaa suihkua, tukan kampaamista ja hampaitten pesua.

Mordorissa se tarkotti kahen tunnin rojektia missä naamaan mätin ämpärillisen pakkelia ja kapsutin tukkaa tunnin ja naukkailin sidukkaa siinä samalla. Kokeilin viiet housut ja kymmenen paitaa ja sitte laitoin lopulta kuitenki ne yhet varkut ja jonkuu mustan t-paidan mis on joku pändilogo tai pääkallo. Sitte jotain vitun rannerenksuja ja paskaa viä niiku rusinaks pullan päälle. Baariinmenolaukun pakkaus ja sitte viä puol tuntia peilin eessä tuskailua että vittu miä olen lihava, miä näytän palovammaselta läskiltä sammakolta ja kaikki on päin vittua muutenki. Eihän sitä selvinpäin kestäny.

Kärsin valtavista ulkonäkökriiseistä ja heiluin millon minkäki syömishäiriön partaalla koko ajan, koska olin läski hirviö, painoin sitte 60 kiloa tai 75. Nyt muuten painan 57 kiloa, vähemmän ku ehkä koskaan aikuisiällä. Aina haaveili et jos joskus painais alle 60 kiloa ni vittu elämä ois siistiä ja kaikki ongelmat poistuis, eli sellasessa harhassa että KAIKKI ongelmat johtuu siitä et oon läski epämuodostunu monsteri ja jos oisin ees laiha epämudostunu monsteri ni ei vituttais enää mikää. Laskin millon kaloreita ja millon hiilihydraatteja ja proteiineja ja vetelin kaalisoppaa ja juoksin salilla ja vedin itteni ihan paskaks sellasella pakkomielteisellä höyryymisellä ja sitte tuli stoppi ja kas, lamaannuin sohvalle ja vedin 3 kuukautta juustonaksuja ja mites sattukaan, jo vain kiristää pöksyt.

Nyt ei vittujakaan kiinnosta miltä näyttää. Läskiltä palovammaselta sammakolta varmaan yhä, jos jaksais peiliin kattella ja yhtään välittää. Jos on joku erikoisempi bile tai tulee sellanen yleinen höperö tyttömäinen fiilis, et jos ees vähän panostais ja yrittäis olla nainen, ni saatan laittaa illaks puhtaat vaatteet ja ehkä sipasta ripsiväriäkin jopa. Semmonen olo tulee nykysin noin 2 kertaa vuodessa.

Syäminen

Ennen miulla oli jatkuva ruokastressi. Söi mitä hyvänsä ni aina ahisti, oli se sitte yks herne päivässä tai mega-kulta-turbo-jumbo-jätti-spektaakkeli-säkki juustonaxuja, omatunto kolkutti koko ajan. Nyt miä syän sillon kun on nälkä, ja sitä mitä halvalla saa. Se tarkottaa vahvasti nuudelivoittosta ruokavaliota. Terveellistä! No ei ehkä, mutta miä en jaksa höyrytä syömisestä, oon tehny sitä elämäni aikana ihan tarpeeks (ks. edellinen kohta).

Ruuasta on tullu murheenkryynin ja jatkuvan stressin sijaan nyt sellanen vattantäyte vaan. Pitää syyä, että jaksaa, simple as that. Pitäkää ravintopylpyränne ja sännölliset ruokailurytminne, miä kuuntelen miun vattaa ja kun se sanoo roarrrrrr ni sitte laitetaan kattila kaasuliedelle ja kokataan nuudelia. Tai jos naposteluttaa ni sitte napostelen enkä sen jälkeen kieriskele syyllisyydessä ja hakkaa päätä seinään että vitun läski, oliko pakko.

Sellanen ittensä kuunteleminen on muuttanu monia muitakin asioita. Jos ennen oli vähän hysteerinenki sen suhteen, et jos en ollu joka saatanan  kemuissa ördäämässä ni jäin paitsi jostain olennaisesta. Nyt jos miuta huvittaa lähtee kylille bailaa, ni lähen. Jos miuta ei huvita, ni pysyn himassa. Kyllä ne jätkät huomennaki siä Ozzyssa rämpyttää, enkä menetä mitään jos tänää en kuule Jah On Holidayn versiota Redemption Songista. Vaikka hyvä versio se on, ei siinä mitään. Tai jos oon siä kylil bailaas ja miuta huvittaakii yhtäkkiä lähtee kotio vaikka kello on vasta kymmenen, ni miähän lähen. Tai jos lähteeki lapasesta ja yhtäkkiä aurinko jo nousee vaikka oot viä juamassa kaljaa ja kaatuilemassa SamaSaman rantahiekalla ni so what.

Bai thö vei. Täältä ei muuten saa sipsejäkään ku pienissä puseissa. Overdosen mahollisuutta ei täten ole niienkää kanssa.

Liikkuminen ja ulkoilu

Liikun enemmän ku ennen. Sellasta arkiliikuntaa, siis. Ennen posotin autolla joka paikkaan, nyt posotan pyörällä tai kävelen. Omalla lihasvoimalla, siis. Sukellushommissakin tulee ährättyä omilla vetelillä lihaksilla tosi paljon ku kantelee tankkeja ja painovöitä ja kaikkee. Omaa pihaa pitää kapsuttaa ja siivoilla koko ajan. Ulkona oon käytännössä koko ajan, sisällä oon vaan nukkuessa tai jos katton telkkaria tai on muuten semmonen olo ettei haluu nähä ketään eikä tehä mitään ja haluaa olla tuulettimen alla ja lukee kirjaa. Mutta noin muuten pihalla ollaan jatkuvasti, joskus myös henkisesti, kaikki asiat tapahtuu pihalla ja pitää oikeen hakeutua jos haluaa sisätiloihin puuhailemaan. Ei ole sisätiloja, nähkääs. Ja ulkona on lämmintä ja mukavaa, mikäs siel on ollessa.

Sosiaalisuus ja ihmissuhteet

Kyllä olen yhä sosiaalisissa tilanteissa vammanen mörkö. Tunne-elämältä jälkeenjääny, sisältä kuallu tuanelan tienviitta, erakko ja vaikea paskapää jne. Mutta näin se on aina ollu ja näin se varmaan tulee jatkossakin olemaan. Miulla ottaa aikaa tuommoset asiat kyllä, en oo heti hyvää pataa ja bee-äf-äffää jokaisen kans joka ohi kävelee. Miä olen tavannu esmes yhen miun kaverin täällä ekaa kertaa jo vuosia sitte, mutta vasta ihan vimosen vuoden aikana oon ruvennu kaveeraamaan oikeemmin ja nykysin ku myä asutaan aika lähekkäin ja ollaa saman ikäsiä ja kaikkee, ni jossei nähä joka päivä ni eniveis piellää yhteyttä päivittäin, ihan sellasta puutaheinää-kotkottamista. Syvällisen henkilökohtasen avautumisen asteella ei olla vieläkään, mutta sen aika on sitte vasta joskus myöhemmin.

Oon aina vähän epäluulonen ja semmonen että piän tarkkailuasemat ja kattelen hommaa etäältä.

Olen toki hyvä esittämään et eipä tässä mitään, hyvä meininki. Piilotan sellasen epävarmuuden ja jännityksen tauottomaan höpöttämiseen ja paskoihin vitseihin. Ja kaljahan auttaa aina. Väsyn sosiaalisuudesta myös edelleen tosi paljon, eli ihan niiku ennen vanhaan Mordorissa, ni jos on ollu rajusti menoa ja viihdettä ihmisporukoissa ni saattaa vaatia viikonki sellasta kotona yksin nysväämistä että saa ittesä taas jaloilleen ja jaksaa nähä ketään.

Mutta semmonen on muuttunu, että enemmän sitä juttelee tuntemattomille ihmisille. On vähän pakko, täällä on yleinen kulttuuri se, että kaikkia moikataan ja kuulumisia kysellään, tai vähintään et mihis oot menos. Ihan turha koittaa ohittaa viidakkopolulla vastaan tulevaa huikkasematta et heippa.


Perhospornoo
Mitä tulee ihmissuhde-ihmissuhteisiin, tarkoitan siis lähinnä kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin jos en ehkä entises elämäs ollu niin sanotusti järin tarkka tavarastani niin nyt olen. Ihan turha edes yrittää, ainakaa jos et oo joku sikahyvä tyyppi jolla on sikahyvät jutut. Vaatimustaso on noussu aika korkialle, se on ehkä entisestä eniten muuttunu. Et jos ennen oli se et no jos on pulssi ja pippeli, ni okei. Mutta kyllä nyt miä vaadin myös aivot ja sellasen yleisen hyvätyyppisyyden. Perkele.

Tässä hommassa olen siis ottanu ehkä takapakkia, mutta siihen on syynsä. Yksi syy on se, että yleinen henkinen hyvinvointi on niin hianolla tolalla, ettei miun tarvitte koko ajan todistaa ittelleni että kelpaan. Toinen on se, että miulla on mukavaa muutenkii, miun fiilikset ei vaadi jatkuvaa sutinaa ja köyrimistä, koen olevani ihan hienosti ja täydellisesti elossa vaikkei oo mitää könsykästä tuossa parru tanassa ympärillä pyörimässä. Muita syitä on myös, mutta kuitataan ne toteemalla että en ihan hepposin perustein lähe enää turpaan ottamaan tällä saralla. Itsesuojeluvaistosta on asenettu TURBO 666 -versio, vaikka kyllä se entinenki oli jo aika helvetin hyvä. Mutta siitä löyty sit kerran yks bugi ni piti päivittää. Joo.

Sitäpaitsi onko hiukan helpompaa tää elämä kun ei oo koko ajan jotain saatanan draamaa sillä saralla meneillään? No vittu on todellakin helpompaa.



Oisko täs tarpeeks tästä aiheesta? Kentiäs, kentiäs.

Sopii miulle tämmöinen elämä. Tiiän sen siitä, että oon onnelliin.

Ymmärrän myös, että toisia vituttaa tää toitotus et elämä on hianoo. Teemukin on huomannu saman (Soberismia-plokin Teemu, nimittäin). Mordorilaiseen nöyrään ja ahkeroivaan kasvatukseen kuulu se semmonen et ois syytä olla keulimatta. Pitää vähätellä, ja olla anteekspyyteleväinen, pitää tietää paikkansa eikä piä kuvitella ittestään liikoja. Ehämmiä mitään, ja tää nyt on vaan tämmönen rihkama, vaikka oisit saatana voittanu olumppiakultaa. Ei myäskään ole sopivaa haaveilla isoja, nöyrä pitää olla eikä sovi elää missään kuplassa ja kuvitella että ansaitsis jotain enemmän. Töitä pitää sinun tekemän, eikä elämä ole mikään ilotalo. Kynttilä vakan alla ja sillai. Niin, saakeli!

Ei piä olla rinta rottingilla, ja vouhottaa kuinka asiat on hianosti, vaikka kuinka olis aihetta. Semmonen alkaa vituttamaan muita ihmisiä, ja myähän mietitään ihan koko ajan mitä muut meistä ajattelee. Sitäpaitsi jos jollain on jotain ni se on aina muilta pois.

Jokainen mordorilainen on vissiin jonkinmoinen tunne-elämän kommunisti. Että tasapuolisesti kaikille ei koskaan mitään. Jos ei koskaan kellekään mitää ni kaikilla on asiat yhtä paljon päin vittua ja sillon hommat on tasapainossa. Sitte on hyvä. Ja ah niin seesteinen olla kun ei tarvitte kytätä että jumalavita tuolla naapurin Penalla on taas uus auto ja saatana se duunin Kake vaihto muijan nuorempaan ja ettei perkele olis yläkerran Niämisille eilen kannettu sisään uutta sohvakalustoa, vittu miä en kestä, ja miä haen nyt haulikon, laita siä akka kakarat jo eeltä lumihankeen ja painele itte perässä, miun pitää purkaa nyt vähän tunteita.

Jännä ois kyllä nähä miten äkkiä elämä pilaantuis entiselle tolalle jos Mordorin arkeen palais. Kuin nopiasti ois vitutuskäyrä tapissa, ulkonäkökriisi, vaatekaappi täynnä paskaa, ruokaongelmia ja helvetillinen katkeruus kaiken suhteen? Vai kantaisko tää täällä opittu toisenlainen elämäntapa kuiteski siellä suoritusyhteiskunnan paineitten keskelläki? Sen näkee sitte jos, mut toivottavasti ei tarvi kuitenkaa koskaan jne.


Ei muuta. Sori ei oo nyt mitää kuviakaan kauheesti tähä laittaa, mutta oli tätä sanomista enivei sen verran et katelkaa kuvia vaikka Jallusta tai Aku Ankasta jos sellasia kaipaatte keventämään tunnelmaa näin painavan asian jälkee.


Peeääs. Oon koittanu videoita kuvata ja laittaa niitä esille mutta ei mee ku hermot sen tuhertamisen kanssa (estimated time left for upload: 687 minutes....). Nettikoneksön on niin köpönä että äh. NAAPURILLA ON VARMAAN PAREMPI! SAATANA! MILLÄ RAHALLA SEKIN ON PERKELE JONKUN GIGANTTISEN INTERNETHAIVEIN HANKKINU? TAPAN KAIKKI!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Asiaa, varsinkin tosta asenteesta. Jotain samanmoista havainnu omassa päässä tapahtuneen, ainakin niinku ajoittain.
Piru että pelottaa, kohta on paluu siihen mordorilaiseen arkeen ja pääsee eli joutuu kokeileen miten pitkään tää etelän velttous eli jonkinmoinen muka-positiivisuus jaksaa takatalvessa hönkiä. Sulla vaan löhö ja regei jatkuu, oon kateellinen perkele.
Tee sen syksyisen kauhukombon pää.
Krista Lahti sanoi…
Etpä olisi paremmin voinu kuvailla mordorilaista arkea ja sen aiheuttamia paineita. Onneksi itsellä vielä vuosi aikaa miettiä palatakko mordoriin vai jäädäkkö tropiikkiin. Oon muuten kerran vieraillut siellä sun kotisaarella. Ens kerralla tuun kyllä kolkuttelemaan sun oven taakse Bintangin kanssa, jos sinne vielä eksyn :) t.suomityttö Bangkokissa
Anonyymi sanoi…
Asenteesta se kaikki tosiaan lähtee. Suurin osa ihmisen stressistä on aivan itse aiheutettua ja ne turhat paineet työelämästä, ulkonäöstä ja elämäntyylistä tulee tosiaan aivan omasta pääkopasta.

Olin täysin vastaavassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Minulle riitti muutto pois Helsingistä ja työpaikan+toimialan vaihto. Nykyinen elämä pikkukylässä järvenrantatalossa ja stressittömässä duunissa teki minusta onnellisen. Arki ei tunnu enää paskalta. Ei ruuhkia ja tylyn kiireisiä ihmisiä. Viikonloppuisin voi tehdä muutakin kun vetää pään täyteen, koska enää ei ole pelkoa, että menetän jotain hienoa jos jään himaan. Se hienous kun on siellä kotona lemmikkien, luonnon, harrastusten, pikkuaskareiden ja tyynen mielentilan muodossa.

En aivan allekirjoita tuota kuvaustasi meistä kateellisista tms mordorilaisista, tai sitten minulla on vaan jotenkin poikkeava lähipiiri ja suku, hienompia ihmisiä ei löydy mistään.

Mukavaa jatkoa sinne hiekkakikkareelle ja jos joskus palaat Suomeen älä jää Helsinkiin :)
Matkatar sanoi…
Oot kyllä ihana ihminen :D
Anonyymi sanoi…
omg... sä oot niiin loistava! =D nyt kyllä pakotan ukonkin lukemaan tän postauksen =D =D
Anonyymi sanoi…
ukko luki ;)
Anonyymi sanoi…
sä oot ihana.se on just noin
tunnen valtavaa myötäylpeyttä

Tsekkaa myös nämä

Mielensäpahoittajamuumio suurkaupungissa

Oodi uudelle Kissakonttorille

Herra Ylpön Perse

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

Raksaprojekti loppusuoralla!