Virallinen Irtiottaja tässä päivää

Oon etusivun uutinen
Ihmettelin eilen kun yhtäkkiä rupes ropisemaan kaveripyyntöjä feispukissa, ja tyystin tuntemattomilta ihmisiltä. Kaveri sitte tiedotti, että miusta jo ajat sitte  Kodin Kuvalehessä ollu juttu on nyt KK:n nettiversiossa ja pojottaa isona siä etusivulla. Tämähän siis syynä tähän kaikenmaaliman Penojen ja Ritvojen kiihkeään yhteydenottoon niin kaveripyyntöjen kuin henk.koht. viestienkin kautta.

Elkää väärinkäsittäkö, olen otettu että miun tarina ihmisiä koskettaa ja jos miun tarinaa lukiessa jollain välähtää, että kattos perkele, se tarttis ihan itte tehä elämälleen jotain jotta se muuttuis, ni valtavan hianoa. Kiitos siis kaikille miuta jutun tiimoilta lähestyneille. Oon kaikki miulle lähetetyt avautumiset lukenu ja vastailen kuhan tässä jossain lävessä kerkiän. Kaveripyyntöjä en tosin hyväksy ku ihmisiltä kekkä oikiasti tunnen tai oon ees ohimennen tavannu, joten tsori.


Ehketi nyt miun mediakuumuus on todellakin loppuunpoltettu, tarina on ollu sen verta useesti esillä siellä sun täällä, et oon valmis antamaan tän Virallisen Irtiottajan kruunun eteenpäin. Ottakee koppi!

KK:n juttu on jo vanha, mutta toki sen lukeminen nyt uuelleen vähän liikahutti ja vei jollain tavalla takasin niihi romahduksen hetkiin mitä tuossa jutussa kuvasin. Vähän sillee päätä pyöritellen katteli menneeseen ja mietti, että vittu kun sitä saattoki ihminen olla huonoissa tiloissa ja hajalla. Ja ilman mitään järjellistä syytä, jos oikeen tarkkoja ollaan. Sitä vaan kasvo jotenki ihan helvetin vinoon ihan omin nokkinee. Vinossa täs vieläki ollaan, mutta toisella, paremmalla tavalla. Ei oo kaikki whiskasit samassa kupissa edelleenkään, mutta on hyvä fiilis! Se on tärkeintä.

Tuon jutun väsääminen oli muuten aika perkeleen pitkä projekti, melkeen vuoden sitä hinkkasin ja siitä oli ties kuinka helvetin monta versiota ennenkun KK:n päätoimittajan ihanalla avustuksella sain sen tuherrettua julkasukuntoon. Kokeilkaapa itte kirjottaa elämäntarina ja tiivistää se ytimekkääks ja poimia vaan ne tärkeimmät asiat. Ei o helppoo. Niin tekis mieli jaaritella nokkelasti ankeesta nuoruudesta Kouvostoliitossa ja hölmöistä ihmissuhteista, mutta ei ne miun tarinan kannalta loppujen lopuks sitä olennaisinta ollu.

Kyllä ne asiat jotka miut tänne Hiekkakikkareelle lopulta saatteli oli aika hyvin tuossa KK:n jutussa tuotu esille. Järettömän suorittamisen ja turhanpäiväsen syyllisuuden kautta depikseen, sieltä terapian kautta päätä pinnalle ja sitte lopulta se hetki ku tajus että jos tuntuu etten jaksa päivääkään tätä paskaa ni miten tässä pitäs kyetä vielä vuosikymmeniä kahlaamaan samassa suossa. Ja se, että piti hyväksyä se, että jos miä vaan valitan ja samalla ootan ihmettä joka muuttaa kaiken ni krematorion luukku tulee vastaan ennenku mitään muutosta tulee tapahtumaan. Vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta on jokaisella ittellään. Jos kaataa vastuun omasta onnestaan aina jonkun muun tahon niskaan, siitä ei tuu ku katkeraks. Ja sittehän ei ole kivaa kellään.


KK:n jutussa pitää yhä paikkansa kaikki. Melkeen. Kissoja on hitusen enempi, papaijapuut on menehtyny, kirjan kirjotus ei edisty mihinkää kun ei ole aikaa plus miuta alko tympäsee se kirjaidea ja oon kehitelly parempia, ja dive masterin suorittaminen on yhä kesken, kun tässä ehi mereenkään ku vaan kissahommissa höyryyn kaiket päivät. Helsinkissä vuokralla ollu asumisoikeuskämppä on enää muisto vain eli käytännössä nyt on vimosetki tulot Mordorista loppu. Vasta nyt miä joudun oikeesti riipimään elannon kokonaan täältä käsin jollain helvetin konstilla. Kattotaan mitä tästä tulee, mutta se on varmaa ettei routa porsasta kotio Mordoriin aja. Koska koti on täällä.


Onneks miulla on ihanat tukijoukot täälläkin. Taalasmaakeikkoja on sillon tällön, välillä oon juassu myäs toimistonerona Gili Palmsilla jeesimässä ja kaikenlaista pientä sieltä täältä. Kyllä miut kaljassa pidetään. Kissaprojekstista en saa otettua liksaa vieläkään vaikka kaikki miulle siitä motkottaa. Oon koittanu et nyt otan palkkaa mutta joka kerta oon palauttanu rahat kissojen nyssäkkään viimestään parin päivän kuluessa. Järki sanoo, että ei olis kissaprojektia jollei miä äheltäis perse soikeena, mutta tunne sanoo että VARASTIT KISSOILTA, RAHAT HETI TAKASIN. Miten pöljä miäkii välillä olen mutta sille ei mitää voi. Jatkan yrittämistä ja viimestään kun pakko tulee eteen ni ehkä miunki kaaliin uppoaa että duunista tartteis palkkaa saaha. Mutta itte ittelleen maksaminen, se se on vaikiaa.

Ei kyllä lainkaan haittais taas joku piäni kolumnistin paikka jossain läpyskässä tai muut kirjotteluhommat joista maksettaiski jotain. Jos jollain o jotain  ni olen täällä räpylä ojossa!


Hiekkakikkarekuulumisia tuleepi myähemmin, ku kerkiän. Molo vaan!

Kommentit

Tsekkaa myös nämä

Madafakin MATI LAMPU!

Hiekkakikkareen kuulumiset: kobra, kissabile, siämenneste, vuohet

Naapurin vuohet kävi kylässä

Hei me rakennetaan!

Työlupauutiset