tiistai 29. syyskuuta 2015

KÄÄÄÄÄÄK. Kä.

Täytän tänään 46. NELKYTÄ KUUS! Jumalauta.

Synttärilahjaksi toivon partakoneenteriä, rasvattua köyttä ja ladattua asetta.

Tää on ainaa tää syyskuun kaheskymmenesyheksäs tämmönen että jo aamusta saakka on järjetön meisseli ottassa ja itsesääliä valuu niskaan saavikaupalla.

Huomenna on taas parempi mieli. Rapula saattaa olla, koska taitaa tää vaatia muutaman bintsun. Sen verran kiristää ikäneidolla vanne pään ympärillä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Työluvasta ja kerjäämisestä

Kuvan keskellä on lehmän pentu


Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Saatana.

Facebookissa min blogin sivua seuranneet tiätävätkin jo hyvän osan, mutta toistetaan täälläkin. Seliseli. Sukeltelin. Se johti vääjäämättä korvatulehdukseen, siihen loppu meressä peuhaaminen taas. Järjestin pää savuten kissaklinikkaa lokakuun alkuun, kun vapaaehtosiksi ilmottautuneet eläinlääkärit laitto meiliä tuossa alkuviikosta et ei myä halutakaa mitää kissoja nyt operoida. Alote alunperinkin tuli heiltä ja kaikki piti olla oo ja koo mutta sitte yhtäkkiä näin. Korvaavan eläinlääkäripäivän pikaista kasaankursimista. Viisumisäätöä kaiken ohessa, tottakai. Kissasairaalaa pitävä Tori läks lomalle, joten miun piti rampata aamuin illoin lasaretin mirrejä lääkittemässä. Sitte justiisa kun oli helvetillinen meilirumba tuon korvaavan kissaklikkapäivän säätämisen kanssa ni läppäri päästi hirveen sähkösen piarasun ja pimeni tyystin, eikä tokene. Siähen oheen PMS, orastava täysikuu, rahahuolia, kilometrin lista tekemättömiä asioita, rankkaa ihmisvitutusta ja muuta kivaa. Alko elämän ehtoopualella olevaa pullukkaa hiukkasen kiristämään.

Hän on Hulk. Hulkin tarina löytyy enklanniks kissaplokista.

Mutta nyt on tilanne rauhottunu. Uus eläinlääkärivisiitti on järjestetty ens viikon lopulle. Romukasasta on kaivettu vanha paska miniläppäri, joka on hidas ja heittää volttia, mutta parempi kun ei mitään. Korva alkaa olla parantunu. Passi on laitettu viisumimiehelle viimeistä visa extensionia varten. Tori on tullu takasin. Kissaplokia on päivitetty (käykää tsekkaamassa vimosin päivitys, kissasta joka oli pulahtanu maalipänikkään).

Asiat aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Työlupani on vihdoin hakemista ja sen jälkeisiä virastohärdeleitä vaille valmis. Viimosen paperin sain pari päivää sitte ja nyt on kasassa kaikki mitä tarvittee, jotta voin lokakuun lopulla pyhkästä Singaporeen Indonesian lähetystöön työlupalätkää passiin hakemaan. Sen jälkeen on vielä käytävä täällä Imigrasi-konttorilla valokuvassa ja sormenjäljissä ja jossain ja sitten, vihdoin, hail Satan, saan olla rauhassa vuoden. Ja mikä parasta: seuraavaa työlupaa varten sitte vuoden päästä ei tarvi poistua maasta, sen saa hoidettua ihan tuossa Lombokilla. Yksityiskohtanen selostus tästä ns. Iisakin Kirkko -tyyppisestä paperisotahelvetistä tulee sitte ku on viimisetki häslingit saatu hoidettua.

Työluvan varmistuminen oli tietysti ilonen asia, yksi jatkuva stressinaihe poistuu elämästä, mutta aiheutti välittömästi valtavaa päänsärkyä. Työlupa on kallis, kaikkinensa siihen menee noin 1500 euroa. Miulla on ehkä just ja just sen verran rahaa tilillä, mutta kun tarvis maksaa vuokria, syyä, juua ja muutenkin elää ni hienoinen hiki nousi pintaan. Ja mitä jos jotain sattuu, jos tarvii yhtäkkiä hammaslääkäriä tai jotain, ja tili on tyystin tyhjänä? Mielenrauha vaatii että on ees vähän jonkinlaista bäkappia, se pahanpäivän vara.

Hiukan pukkas unetonta yätä, että miten miä tästä oikein selviän.

Menin kaverin luokse ihan stresseissä lokkimaan kaljaa ja marisemaan. Sain kaljaa, saarnausta, motkotusta, ideoita ja potkun perseelle. Kissahommista palkan nostaminen oli yks iso asia mutta se saa miut vaan vaivautuneena kiemurtelemaan että emmiä, ku emmiä saata, ku kissojen rahat, emmiä voi. Mutta sitäkin on pyöritelty ja ehkä saan sen asian jotenkin kallooni taottua ja järjesteltyä niin, ettei oo fiilis että varastan kissaraukoilta. Ratkaisu lienee lahjoitusvarojen ja kissakaupan myynnistä tulevien roposten erottaminen. Lahjotukset pysyy kissoilla vimosta rupiaa myäten, mutta kenties kissakaupan myynnistä osan pystyn nostamaan ittelleni palkkana. Kenties, ehkäpä. Kattellaan.

Kaveri kerto myäs GoFundMe-yhteisörahotussivustosta, missä nimenomaan vingutaan varoja henkilökohtasempiin tavotteisiin, ku mitä muilla vastaavilla sivuilla. Siältä löyty vaikka mitä. Ja oli paljo tollompiaki kerjuukampanjoita, ku mitä miulla alko mielessä kuplimaan. Eikä siinä mitään menetä, jos kokeilee tuommostakin.

Kerjäyskampaja

Näin ollen syntyi "Helping cats in Gili Islands"-rahankerjäyskampanja, missä kinuan lahjotuksia miun työluvan kustannuksiin sekä yhden vuoden vuokraan. Jos edes työluvan saan kuitattua lahjotuksilla, olen enemmän ku tyytyväinen ja miun elämä helpottuu ihan helvetisti. Jos saan vielä vähän vuokra-avustusta niin aina parempi. Työluvan turvin voin tehä duunia avoimemmin ja oikeemmin ja enemmän, ainakin sen verran että muut elämisen kulut täällä kuittaantuu. Paljoahan en elämiseen tarvi, kun en ravinteleissa syä ja aika niukasti kaljaakin nykysin juan. Ja kun rahasta ei oo jatkuva ressi niin jääpi enempi aikaa ja enerkiaa laitella kissojen asioita vieläki paremmaks.

Jos joku plokin lukija siäl nyt kylpee rahoissansa eikä tiiä mihin niitä tunkis, ni laita kuule viis tai kymmenen tai ihan vaikka viis tuhatta tai biljoonaa egee miun kerjuurahastoon! Menee hyvään tarkotukseen. Kampanjan tavote on hirveet 6 000 egee ja jos käy tsägä ja tulee ihan törkeesti lahjotuksia, ni luonnollisestikin kaikki ylimääränen siirtyy suoraan kissoille! Sehä on päivänselvä seikka! Lue tuolta kampanjan sivulta tarkemmin, siä on perustelut ja selvitykset et mihin ja miks miä kerjään täl viisii.

Kampanja on ollu auki nyt noin 3 päivää ja hiukan päälle 600 egee on lahjotuksia jo tullu, eli 10% tavotteesta on kasassa. On kuulkaa nöyrä ja kiitollinen olo jo nyt! Ihan roska silmässä melkeen oon.

Sanomattakin on selvää että myös hävettää ja nolottaa. Se on se mordorilainen kasvatus että itte pitää pärjätä ja mitään vinguta keneltäkään. MINÄ ITTE, HAVUJA PERKELE. Mutta niikun miuta on muistutettu, niin ähellän ihan saatanasti hyväntekeväisyyshommaa saamatta siitä itte muuta ku tusinoittain kissoja huusholliin. Että ehkä se on ihan totta, että tässä tilanteessa on apua ja avustusta osattava pyytää ja sitä varsinkin on kyettävä vastaanottamaan ilman mitään mordorilaisia häpeäntunteita.

Anteeks silti. Mutta nyt viimestään hei voi kaikki olla huoletta että just SIUN verorahoilla miä en täällä hippeile. Enkä ole hippeillykään. Mordorilaisen yhteiskunnan tuin ja verorahoin en ole täällä sekuntiakaan puita halaillu. Tämä vaan kertauksen vuoks, koska se on aina asia joka ihmisiä hiertää. Ei toki miun plokin lukijoita, työ tiijätte miun kuviot jo ja ootte viksua porukkaa. (Huomatkaa täysin pyyteetön perseennuolenta. Ja tässä vielä linkki sinne kerjäyskampanjaan, klikkaa klikkaa ja luottokortti valmiiks siihen viereeen!)

Että näin alas on vajottu! Voi ei.

Mutta nyt miun tarttee lähtee tuo hajonnu läppäri kainalossa Lutwalaan kattomaan jos siellä Mr. Joe sais siitä vielä jotain irti. Miulla tietty oli hiukan kulunu aikaa vimosesta bäkapista, joten hippasen hävis tiedostoja ja kaikenmaaliman tärkeitä asioita. Toivoa on, että siältä sais viä jotain kaivettua esiin.

Loppuun kuva Laurista. Eikö ole suloinen? On on on! Ja ihan tässä lähiaikoina tuleepi lisää settiä tänne, kuhan kerkiän kirjotella. Ja jos tää vanha romu läppäri pysyy sen verran tolpillaan, että saa hommia hoieltua. Molo vaan!








torstai 17. syyskuuta 2015

Paluu kalojen vilpolaan



Oon palannu mereen. Sukeltanu joka aamu tällä viikolla.

Edellisestä sukelluksesta oliki hujahtanu taas reilut 3 kuukautta. Mutta kun ei mukamas ehi. Aamut menee lorvaillessa, pihaa kastellessa ja kapsuttaessa, sit on kissakauppa ja sit onki jo liian myähästä ja kaljaaki tarvii juua.

Tähän oli tultava muutos. Pihassa kualee kaikki enivei, kastelin rehuja aamuin illoin tahi en, joten pitäkööt tunkkinsa, saatanan risut. Saavat pärjätä iltasuihkulla, jos silläkään.

Tajusin, että oon ihan liian käpertyny ihan liian pieniin ympyröihin. Hima-Kissakauppa-Eden/Golf, ja thäts it. Jotain tarttis tehrä ja koska ei kiinnosta baareissa notkuminen ja umpituiterissa röntyily (vanhuus, tätä se nyt sit on) ni muistin että ainii, ois toi sukeltaminen. Se on ensinnäki ihan vitun hianoa hommaa, ja toisekseen samalla tulee käytyä kattomassa meiän kissasairaalan potilaita ja kolmaaks siä joutuu olee tekemisissä jopa uusien ihmisten kanssa (ÄÄÄK) ja neljääks se on myäs mukavasti fyysistä hommaa, mitä esim. sänkyssä makaaminen ja murhadokkareitten töllääminen ei ole. Ja halvempaa, miulle, ku kaljan kittaaminen. Ja koska en pysty sukeltamaan rapulassa ni kaljan kittaaminen vähentyy kovin kun on aamu-ysiltä suikattava syvyyksiin.

Jotenki sukellushomma vaan on jääny. Ja koska miun oma märkäpuku on nyysitty ni senki takia ollu vähä että EN MEE koska ei oo omaa märkäpukuu. Tekosyy, tosisyy on vaan yleinen laiskuus ja vetelöityminen.

Siispä sukeltamaan. Heti maanantaiaamuna kello yheksän ja vähä oli jännäkakitsua kalsongissa ku edelliskerrasta oli niin pitkä aika. Mutta sehä on ku pyärällä ajo, heti muistaa et ainii näin tää menee. Hermostutti kyllä kun heti ekalla sukelluksella ope joutu lähtee yhen asiakkaan kans pintaan jo puolen tunnin kohalla ja viittilöi miulle että otaha kuule koppi, vetele etiäpäi tää sukellus lopun porukan kans. Mutta hyvin se meni ja kaikki tuli henkisä pintaan. Samalla sukelluksella näin öbauts kaiken mitä täällä meressä on nähtävää: ison hain, piäniä haita, mustekaloja, kauhian merikärmeksen, kilpikonneja ja tiäs mitä.

Eilen vahingossa sukelsin oman syvyysennätyksen. 34 metriä ja hilut. Ei ollu tarkotus mutta oltiin mestassa missä yleensä ei syvälle mennä, matalalta nytki alotettiin, näkyvyys oli ihan törkeen hyvä ja suihkittiin menemään vaan ku hianolta näytti. Yhtäkkiä vilkasin suklitietsikkaa ja kattoin että perkele sentäs, 34,5 metriä, hippasen ollaan syvyyksissä, dekolukemat on 4 minuuttia että taianpa tästä vähän sutia yläkertaa kohti. Muut hokas asian tilan samaan aikaan ja polskittiin sitte säädyllisempiin syvyyksiin koko lössi.

Uus syvyysenkka meinas tulla tänää aamulla ihan väkisin. Oli ihan  vitun hirviä sukellus jos ihan rehellisesti sanotaan. Totaalisen einuksesta ja syvältä sieltä. Siinä meni vituiks suunnilleen kaikki. Okei, sukelluskamoista ei hajonnu mitään mutta noin muuten kaikki meni päin helvettiä. Oli toki tarkotuskin mennä syvälle heti aluks, mutta polskutella sieltä sitte matalempiin vesiin. Näin ei kuitenkaan kyetty tekemään, kiitos järkyttävän virtauksen joka vaan tuuppas meitä syvemmälle. Vaikka koitti uia like there's no tomorrow, merenpohja vaan luisu kauemmas ja kauemmas. Tietsika näytti 33 metriä, miulla sekos pää koska menin liian vauhilla liian syvälle,  tuli valtava paniikkikohtaus, ei ollu mitään mihin tarttua kiinni tilannetta rauhottamaan, koko ryhmä levis ihan joka suuntaan, väsyin uimiseen, hengitys meni paniikin takia haukkomiseks, pyörrytti, pelotti, ahisti, vitutti. Ryyppäsin ilmatki niin vauhilla että vartissa olin jo alle sadassa barissa. Olin justiisa viittomassa sukellusopelle että meikän osalta tää seikkailu loppuu nimittäin justiisa tähän, MIUN ON PÄSTÄVÄ VITTUUN TÄÄLTÄ HELVETISTÄ JA VÄHÄN ÄKKIÄ, kun Joe onneks viittilöi että sukellus keskeytetään ja lähetääs pintaa kohti. 10 minuuttia luisuteltiin pintaa kohti ihan silkassa sinisessä ja miuta ahistaa sinisyyski ihan kyrpänä ja olin aivan romuna. Mutta jossai 15 metrin kohalla alko onneks pää kasaantumaan ja paniikkikohtaus hellitti otetta ja lopun pysty senku lillumaan ja olemaan et jei, selvisin tästäki.

Hyvä muistutus taas kerran siitä, että kalojen vilpolassa kun ollaan niin siin ei luonnonvoimia vastaan oo piänellä ihmispullukalla juur mitään sanomista.

Veneesen päästyä oli fiilis että en muuten sukella hetkeen, riitti toviks, mutta eihän sitä tohdi jättää paskaa kokemusta alle. Se on se, et jos hevosen selästä lentää ni on kavuttava uuelleen satulaan. Siispä huomenna aamulla takasin mereen, tuli mitä tuli.

Tilasin myäs uuen märkäpuvun. Halvimman mahollisen sukan mitä löytyy, kai sellasen jonku köpön noin miljuunalla saa. Ihan sama kuhan on pitkät hihat ja puntit ja 3mm paksuutta. Rahaahan siihen(kään) ei ikäänku ole, mutta se on pakkohankita. Vedet on sellasta 26-27 asteista ja miä kermapersehän jäädyn tuommosis lämpötilois jos pitää lyhkäsellä puvulla sukeltaa. Ja säästän sen nopeesti kaljoissa jos vaan sukellan menemään enkä kittaa bintsua yhtenään.

Olkoot uusi märkäpuku miulle miulta syntsälahja, koska ikäännyn taas tuossa loppukuusta. Äääk. Vittu tätä vanhuutta, se niin nopiasti tulee ja vie mennessään.

Ja joojoo, on se dive master vieläkin kesken. Joskus sitte ku jaksan keskittyä ja ku miulla on joku apulainen joka pitää kissakaupan auki sillä aikaa ku miä masteroin.

Eihän tässä oo kiire, mihinkään.




Big Ben, melko varmasti saaren läskein kissa

Kissasairaalassa oli aamusella kuus häkillistä potilaita. Siel on Lassie joka on flunssassa, Hulk joka on maalissa, kaks pientä orpoo pentuu, yks emo neljän pennun kans, yks tyttökissa jolla oli pentuja jotka kaikki kuoli kissaruttoon, ja sit viel yks laiha köhivä piäni rääpäle.





Sukelluksen jälkee lähin kotio ni oli taas roadblock



lauantai 12. syyskuuta 2015

Maahanmuuttajan paperisotahommat



Hail Satan! Työlupa-anomukseni on ilmeisesti vihdoinkin hyväksytty! Enää tarvitsee seuraavaa:

  • ottaa tolkkua lakimiähen kryptisistä vastauksista kun koitan kysyä yksinkertaista asiaa, esim. voinko hakea viisumin vasta lokakuun lopussa. Luulis että vastaus olis joko jees tai nou, mutta ei, tulee siansaksaa jostain helvetin telekseistä ja jakartan toimistoista ja käsittelyistä ja muista.
  • käydä Singaporessa Indonesian lähetystössä hakemassa passiin joku läpyskä
  • taikoa jostain noin 1500-2000 euroa työluvan maksamiseen
  • tehä vielä jotain täällä päässä kunhan ensin olen Singaporesta hakenut jotain


Jahka yllä olevat asiat on hoidettu niin mielenrauha vuodeksi on lunastettu! Ei enää jatkuvaa viisumistressiä ja sinkoilua hakemaan viisumijatkoja ja rahan kylvämistä ees taas! Ei viisumijuoksuja ulkomaille! Saa olla 12 kk ihan vaan täällä! Ja voi tehä oikeesti töitä oikeella palkalla eikä vaan "jeesata kaveria" enimmäkseen kaljapalkalla.

Tämmöstä se on maahanmuuttajan ja ilmastopakolaisen paperisotahommelit, ja eksoottinen elämä maailmalla. Kaikenlaista säätöä ja säheltämistä ja lippusta ja lappusta ja virastoja ja muuta. Mutta ainaki aurinko paistaa! Ei haittaa!

Kertoilen ns. step by step -tyyliin tuon työluvan saamiseen johtavat toimet sitte kun kaikki siihen liittyvä paperisota ja viranomaishärpäkkä on hoidettu ja viralliset luvat on takataskussa. Koska tämä on Indonesia niin tokikaan en huokase ennenkun kaikki on viimestä leimaa myöten hoidettu. Koska sitähän ei koskaan tiiä jos vaikka huomenna tulee taas joku uus saatanan pykälä joka sanoo että ei sittenkään.


Jos alkas vaikka tommoseks maissin myyjäks?
Jahka luvat on passiin lätkästy niin alkaa armoton pään raapiminen että miten tästä eteenpäin. Työlupa mahollistaa avoimemman olemisen ja voin ruveta pähkimään kaikenlaisia konsteja elannon rääpimiseen. Miun tilannehan tällä hetkellä on se, että lompakon pohjalla on aika niukasti muuta kun hiiren papanoita. Kaikki tulot Mordorista on tällä erää loppu. Ei ole asuntoa josta vuokratuloja ees niukkasen ropisis, ei kirjotushommia, ei mitään. Mutta asioilla on tapana järjestyä, tavalla tahi toisella. Kyllä se tästä.

Ja niiku olen ennenki sanonu ni persaukisuus pitää toimeliaana. Ei voi jäähä pahnoille makaamaan ja oottamaan että taivaasta jotain tipahtaa. Yleisin neuvo mitä kuulen, on että siun tarttis löytää rikas aviomies. HAH! En usko että viittäkybää lähentelevät kreisit kätleidit on kovinta kamaa minkäänlaisilla avioliittomarkkinoilla, mutta ihailtavan naivia positiivisuutta on tuttavieni parissa tämän asian suhteen kyllä. Ilman muuta olen avoimin mielin, eli jos siä plokin lukijoissa nyt on joku reippaasti yli sata vuotias terminaalivaiheen syöpää tms poteva impotentti miljardööri vailla perillisiä niin juma että nimittäin kysyntä ja tarjota kohtaa like there's no tomorrow! Heti saa kosia, vastaan välittömästi että I DOOOOOO!

Semmosta. Mitäs muuta uutta? Tiistai-iltana neitsytkammioni emperor-kokoluokan peti hötkyi nimmaan perkeleesti. Valitettavasti ei ollu könsikäs-tyyppistä toimintaa vaan maanjäristys. Ne on kyllä jänniä. Taas kuulin muutama sekunti ennen höykytystä sellasta synkkää murinaa ja tajusin heti mitä tuleman pitää, mutta en kyenny mihinkään steppaamiseen ja hötkyilyyn. Jähmetyin vaa niille sijoilleni ja kelasin että kohta nimittäin ryskyy paikat. Niin kävikin. Reipas ravistus, ikkunoien helinä ja se oli siinä. Ei ollu mikään iso rytinä, mutta sen verran kuitenki että kakkahan siinä meinas housuun tulla. Aina pelottavia ovat, kun eihän sitä tiiä millon lojahtaa oikeen kunnolla. Ruutitynnyrin päällä kun tässä istutaan.

Viime lauantaina kävin ekaa kertaa noin 3 kuukauteen kylillä rimpsalla. Sama-Samassa, menomestojen ygösessä. Ei oo kiire mennä uuelleen. En vetäny ees bensahepuleita vaan lähin kotio siinä vaiheessa ku muut alko vaihtamaan bintsut bensadrinksuihin. Jotenki ei ollu biorytmit kohillaan (= en ollu tarpeeks hutikassa) ja vituttamaan vaan rupes koko mesta. Juon kekkulini mieluiten Golfilla missä ei oo ketään ja missä saa itte valita musiikkinsa. Eikä tarvi kestää mitään paskan jauhamista tunemattomilta puupäiltä,

Jööses että miä olen vanha ja tylsä.

Tänää sentäs meinasin et en kökötä iltaa kotona tuijottamassa Crime Investigation -kanavan murhadokumentteja vaan lähen kaljalle. Ihan vaan naapuriin, ei sen kauemmas, herra paratkoon. Kotona ooon varmasti viimestää ysiltä. Näin kreisibailaa elämänsä ehtoopuolella vahvasti oleva epäsosiaalinen ja tunnevammanen tuonelan tienviitta. Kippis!

Alepa kukkahattutätinä

Lauri on maailman ihanin



lauantai 5. syyskuuta 2015

Alepan alamäki

Saari on hiljentyny ihan helvetisti. Todella kummallista. Hostellien sulkeminen ei selitä väkikatoa kokonaan. Kavereitten hotelleissakin alkaa olla tyhjää. Viime vuonna syyskuu oli vielä ihan hirviää hulinaa, nyt on rauhottunu huomattavasti. Ei haittaa! Pyärälläkii voi ajaa rantaraitilla ilman sinkoa ja konekivääriä. Kuhan ei mee ihan tonne ytimee, siä on yhä törppöjä kaduntukkeena ihan helvetisti. Varsinkin jos on tollo ja menee just tossa 11-12 välillä kun pikaveneet saapuu ja lähtee. Kauhee ryysis.

Mutta oli pakko mennä, kävin palaveeraamassa Vila Ombakin - saaren isoimman resortin (taitaa olla isoin mikä tahansa pizniz täällä) - pomojen kanssa ja tadaa: ovat nyt 100% kissarojektin tukijoukoissa. Siälä on nyt Vila Ombakissa sekä niien toisessa resortissa Ombak Sunsetissa porhojen turistien saatavilla rahankeräyspoksit mihin tuupata tsiljoonia. Ja jotain eläinlääkäreitä tulee onnistamaan kun pääsevät sinne majottumaan ens klinikan aikana, eli lahjottavat meille huonehiakin kun klinikoita pietään. Valtavan hienoa, varsinkin kun alote tuli heiltä päin. Pari pomoa sieltä lampsi eilen kaupalle ja sanovat että moi, myä tykätää kissoista ja myä ollaan Vila Ombakista, kuinka voimme auttaa. Kuttuvat miut sitte tänä aamuks käymään ja siä niin sitte pokkuroin saparo väristen jotain isompaa bossia ja ojentelin käyntikortteja ja vastaanotin niien kortteja ja kumartelin kiitollisna.

Mitäs muuta? No yhen tutun ravinteli-hotellin on tullu uus yleispomo. Niin järkyttävän komea herra, että meinas tulla pissa housuun kun sen sattumalta tapasin. Ihan meni setti sekasin ja meinannu saaha mitää järkevää sanottua. Jestas. Mutta positiivista tässä on se, että sentäs vielä miullakin kalsarit värähtää kuhan tarpeeks raamikasta sonnia eteen tuuaan. En oo siis ihan täysin sisältä kuallu, vielä(kään).

Mistä tuliki mieleen että Unelmien Rastasulhanen on entinen rastasulhanen aivan. Saatana, se on menny leikkaamaan tukkansa! Miten tästä eteenpäin? Kysyn vaan! Miä eilen laitoin sille äkästä viestiä et DUDE, WHATTAFAK, misä siun tukka on ja se vastas hekotellen että tympäänty vaan ja tukka läks. Jumaliste. Pitäkööt tunkkinsa!!!!!

Kissakaupalla on ollu vähän hiljasta, koska koko saari on vähän hiljanen, joten miulla on ollu ihan liikaa aikaa pitää lystiä kaupan mirrien kustannuksella. Eilen pelleilin Alepan kans. Alepalla menee vähän lujaa, ihan ding dong koko ajan.

Täs kohtaa Alepa viäl pysy just ja just pystyasennossa












torstai 3. syyskuuta 2015

Ei! Kaikki on kielletty!

Koitin posottaa kissakaupalle suorinta reittiä mutta oli roadblock.
Uutisia lukiessa selväks on tullu, että Mordor on seonnu. Koko maailma on seonnu. Ahistaa ihan saatanasti.

Hiekkakikkare on myös vähän seonnu. Eilen äkänen ihmisjoukkio meni ympäri saarta ja kaikki hostellit ja backpacker mestat sulettiin. Asiakkaat pihalle ja lappu luukulle että saaren piällikön määräyksestä tämä paikka on toistaseksi kiinni.

Aiheesta oli huhua jo jonkun aikaa, mutta eilen on kaikki laitettu kiinni. Taustalla on se, että hostellit ja vastaavat vievät asiakkaat pieniltä paikallisten omistamilta homestay-mestoilta. Tuli ukaasit että ei saa olla enää majataloja joiden nimessä on sana hostel tahi backpacker, eikä saa olla enää huoneita joihin majoittuu enemmän kuin 3 ihmistä.

Yleinen luulo oli että kuhan taas puhutaan ja uhotaan, mutta indonesialaiseen tapaan tässä oo mitään kiirettä käytännöntoimiin. Mutta kuinka ollakaan....

Kaikki mestat laitettiin eilen kiinni ja asiakkaat heitettiin pihalle. Luonnollisestikin samaan aikaan toisaalla kaikki kämäset pienet homestayt vähintäänkin tuplasivat hintansa. Että nyt tulee helppoa rahaa kun liki tuhat ihmistä potkastaan hostelleista ulos ja ne tietty tulee ettimään muuta majotusta. Miljoona rupiaa jostain kuppasesta komerosta, mahtava diili! Melkosen täynnä tais olla veneet eilen kun reppureisaajat lähti laumoina menemään, eihän ne tietenkään tänny jääneet nyljettäväks..

Ihmettelinkin kissakaupalle tullessa tuossa aiemmin tänään, että onpas oudon hiljanen tuo rantaraitti, mutta kai ny on jos lähemmäs tuhatkunta ihmistä on eilen lähteny kälppimään.

Mutta osoittahan tuo hostellien väkisinsulkeminen sen, että kun tarpeeks halutaan niin täällä kyetään laittamaan säännöt voimaan ja niiden noudattamista valvomaan. Harmillista, ettei vastaavaa toimeliaisuutta näy esim. roskahommissa tai muissa. Ei sais kipata jätteitä mihin sattuu mutta niin vaan jos jossain on tyhjä tontti niin paskalla se täyttyy ihan välittömästi. Biljardipöydät on saarella ollu aina kielletty, mutta kun sellaset ilmestyy paikallisten omistamiin ökyesortteihin ni antaa olla vaan.


Ongelman taustalla lienee loppujen lopuks se, että täällä on viime aikoina rakennettu niin vimmatusti ja petejä on tarjolla niin perkeleesti, ettei kaikille ees nyt high seasonin aikaan millään riitä asiakkaita. Lisäks nää hostellit ja muut on ollu aika lailla länsimaisten omistuksessa, ja kateus nostanu päätään. Vaikka mestat työllistääkin ihan helvetillisen lauman paikallisia, jotka siis nyt kaikki ovat eilisestä lähtien ilman duunia. Napinaa on ollu siitäkin, että hostelleillä on nettisivut ja varaussysteemit ja jengi buukkaa niistä majotuksen etukäteen. Eivät siis tallusta pitkin saarta hikee valuen ja ole pienten majatalojen pyydystettävissä.



Suletut hostellit ja muut nyt rustaavat vimmalla konseptiaan uusiks ja remppaavat huoneita jotta noudattavat uusia sääntöjä. Suurta kekseliäisyyttä on osottanu mm. entisen Gili Hostelin muuttuminen Gili Beach Bum HoXtel -nimiseks. Tämä nimi siis ainaki toistaseks. Kyllä varmaan kohta äkätään kieltää myös Beah Bum -termi sekä Hoxtel-sana.


Välillä täällä kyllä saa raapia päätä et mitä vittua nyt taas.



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Virallinen Irtiottaja tässä päivää

Oon etusivun uutinen
Ihmettelin eilen kun yhtäkkiä rupes ropisemaan kaveripyyntöjä feispukissa, ja tyystin tuntemattomilta ihmisiltä. Kaveri sitte tiedotti, että miusta jo ajat sitte  Kodin Kuvalehessä ollu juttu on nyt KK:n nettiversiossa ja pojottaa isona siä etusivulla. Tämähän siis syynä tähän kaikenmaaliman Penojen ja Ritvojen kiihkeään yhteydenottoon niin kaveripyyntöjen kuin henk.koht. viestienkin kautta.

Elkää väärinkäsittäkö, olen otettu että miun tarina ihmisiä koskettaa ja jos miun tarinaa lukiessa jollain välähtää, että kattos perkele, se tarttis ihan itte tehä elämälleen jotain jotta se muuttuis, ni valtavan hianoa. Kiitos siis kaikille miuta jutun tiimoilta lähestyneille. Oon kaikki miulle lähetetyt avautumiset lukenu ja vastailen kuhan tässä jossain lävessä kerkiän. Kaveripyyntöjä en tosin hyväksy ku ihmisiltä kekkä oikiasti tunnen tai oon ees ohimennen tavannu, joten tsori.


Ehketi nyt miun mediakuumuus on todellakin loppuunpoltettu, tarina on ollu sen verta useesti esillä siellä sun täällä, et oon valmis antamaan tän Virallisen Irtiottajan kruunun eteenpäin. Ottakee koppi!

KK:n juttu on jo vanha, mutta toki sen lukeminen nyt uuelleen vähän liikahutti ja vei jollain tavalla takasin niihi romahduksen hetkiin mitä tuossa jutussa kuvasin. Vähän sillee päätä pyöritellen katteli menneeseen ja mietti, että vittu kun sitä saattoki ihminen olla huonoissa tiloissa ja hajalla. Ja ilman mitään järjellistä syytä, jos oikeen tarkkoja ollaan. Sitä vaan kasvo jotenki ihan helvetin vinoon ihan omin nokkinee. Vinossa täs vieläki ollaan, mutta toisella, paremmalla tavalla. Ei oo kaikki whiskasit samassa kupissa edelleenkään, mutta on hyvä fiilis! Se on tärkeintä.

Tuon jutun väsääminen oli muuten aika perkeleen pitkä projekti, melkeen vuoden sitä hinkkasin ja siitä oli ties kuinka helvetin monta versiota ennenkun KK:n päätoimittajan ihanalla avustuksella sain sen tuherrettua julkasukuntoon. Kokeilkaapa itte kirjottaa elämäntarina ja tiivistää se ytimekkääks ja poimia vaan ne tärkeimmät asiat. Ei o helppoo. Niin tekis mieli jaaritella nokkelasti ankeesta nuoruudesta Kouvostoliitossa ja hölmöistä ihmissuhteista, mutta ei ne miun tarinan kannalta loppujen lopuks sitä olennaisinta ollu.

Kyllä ne asiat jotka miut tänne Hiekkakikkareelle lopulta saatteli oli aika hyvin tuossa KK:n jutussa tuotu esille. Järettömän suorittamisen ja turhanpäiväsen syyllisuuden kautta depikseen, sieltä terapian kautta päätä pinnalle ja sitte lopulta se hetki ku tajus että jos tuntuu etten jaksa päivääkään tätä paskaa ni miten tässä pitäs kyetä vielä vuosikymmeniä kahlaamaan samassa suossa. Ja se, että piti hyväksyä se, että jos miä vaan valitan ja samalla ootan ihmettä joka muuttaa kaiken ni krematorion luukku tulee vastaan ennenku mitään muutosta tulee tapahtumaan. Vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta on jokaisella ittellään. Jos kaataa vastuun omasta onnestaan aina jonkun muun tahon niskaan, siitä ei tuu ku katkeraks. Ja sittehän ei ole kivaa kellään.


KK:n jutussa pitää yhä paikkansa kaikki. Melkeen. Kissoja on hitusen enempi, papaijapuut on menehtyny, kirjan kirjotus ei edisty mihinkää kun ei ole aikaa plus miuta alko tympäsee se kirjaidea ja oon kehitelly parempia, ja dive masterin suorittaminen on yhä kesken, kun tässä ehi mereenkään ku vaan kissahommissa höyryyn kaiket päivät. Helsinkissä vuokralla ollu asumisoikeuskämppä on enää muisto vain eli käytännössä nyt on vimosetki tulot Mordorista loppu. Vasta nyt miä joudun oikeesti riipimään elannon kokonaan täältä käsin jollain helvetin konstilla. Kattotaan mitä tästä tulee, mutta se on varmaa ettei routa porsasta kotio Mordoriin aja. Koska koti on täällä.


Onneks miulla on ihanat tukijoukot täälläkin. Taalasmaakeikkoja on sillon tällön, välillä oon juassu myäs toimistonerona Gili Palmsilla jeesimässä ja kaikenlaista pientä sieltä täältä. Kyllä miut kaljassa pidetään. Kissaprojekstista en saa otettua liksaa vieläkään vaikka kaikki miulle siitä motkottaa. Oon koittanu et nyt otan palkkaa mutta joka kerta oon palauttanu rahat kissojen nyssäkkään viimestään parin päivän kuluessa. Järki sanoo, että ei olis kissaprojektia jollei miä äheltäis perse soikeena, mutta tunne sanoo että VARASTIT KISSOILTA, RAHAT HETI TAKASIN. Miten pöljä miäkii välillä olen mutta sille ei mitää voi. Jatkan yrittämistä ja viimestään kun pakko tulee eteen ni ehkä miunki kaaliin uppoaa että duunista tartteis palkkaa saaha. Mutta itte ittelleen maksaminen, se se on vaikiaa.

Ei kyllä lainkaan haittais taas joku piäni kolumnistin paikka jossain läpyskässä tai muut kirjotteluhommat joista maksettaiski jotain. Jos jollain o jotain  ni olen täällä räpylä ojossa!


Hiekkakikkarekuulumisia tuleepi myähemmin, ku kerkiän. Molo vaan!