keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Meri, tuo kalojen vilpola



Saari on ihan helvetin täynnä porukkaa. Rantaraitilla pyöräileminen aiheuttaa välittömän rattiraivokohtauksen. Sinko tai vähintään haulikko pitäs olla että pääsee kaikkien saatanan katuja tukkivien törrpöjen ohi ilman et verisuani katkeaa päästä.

Onneks sain tossa viikon lomailla. Yks italialainen kissamuija piti kauppaa auki ja miä sain olla vaan. Juatiin kavereitten kanssa kaljaa, lötköteltii naapurin uima-altaalla ja käytii sukeltelemassa. Viikkoon en poistunu omasta päästä saarta mihinkään Golfin kuppilaa pitemmälle. Eilen ku piti sitte lopettaa lorvailu ja tulla kissakaupalle saaren sykkivimmän ytimen välittömään tuntumaan ni  verenpaineen nousu oli huikea. Onneks Hiekkakikkare varmaan hiljenee heti uuen vuuen jälkeen. Toivottavasti.

Bizniz-naisna pitäs tietty ajatella vaan että kun on kauheesti jengiä ni vähäkö nyt kauppa käy ja kissoille tulee rahaa niin että korvat soi. Mutta ku miä oon vähä paska bizniz-nainen kun en silviisii jaksa ajatella.

Mutta enivei: piäni loma omilla huudiloilla tuli tarpeeseen ja oli ihana! Varsinkin oli ihanaa kun kerkes vihdoin sukeltelemaan vähä enempi eikä vaan hätäsiä aamusukleja sillon tällön.


Sukelteluolosuhteet tähä aikaa vuodesta on vähän mitä sattuu. Näkyvyys on kaurapuuroa tahi sitte hyvä. Vesi on helvetin kylmää (24 astetta) tai sitte ihan soppaa (30 astetta). Virtaukset on joko kesyjä tai sitte sellasia että paska tulee housuun ja kualemanpelko puristuu vanteena pään ympärille.

Miulla oli viime viikolla yks sellanen sukellus että miun nuppi levis ihan totaalisesti. Oltii tuos Menon edustalla ja jo meren pinta näytti vähän siltä et luvassa saattaa olla aika kreisi kyyti. Ja näin sitte oliki. Virtaus oli pahin mitä oon ikinä näillä kotivesillä kokenu, oltii syvällä, näkyvyyski oli mitä sattuu. Kyyti oli kauhiaa ja virtaus heitteli, paiskas pohjaan välillä ja sitte pyöritteli. Tuli vähän typpikänniäki ku oltii liki 30 metrissä mutta ei voinu mennä ylemmäs tasaamaan känniä koska virtaus oli niin kauhee et oli pakko koittaa pysyä lähellä pohjaa. Hengitys meni hyperventiloinniks ja homma levis ihan käsiin. Pyärrytti ja paniikkikohtaus oli ihan kauhia. 15 minsan kohalla en pystyny enää olee vaan viittilöin opelle että haluan keskeyttää tän hulluden justiisa heti nyt. Lähettii tulee pintaa kohti ja siinä safety stopilla jouduttii vielä sellasee pesukoneen linkousohjelman tyyppiseen pyöritykseen, mistä ei meinannu päästä pois. Henkityskuplat meni joka suuntaan eikä ollu mitää tajua enää et mitä vittua tapahtuu. Oot siinä 5 metrissä ihan muina sukeltelijoina ja kas nyt oonki yhtäkkiä 7-8 metrissä.  Piti uida kohti pintaa että sieltä pääs pois. Ku olin takas veneessä ni tuli pieni itku. Oli fiilis et oon ihan paska ja nynny.

Meri, tuo kalojen vilpola, se on pahimmillaan ihan kauhia. Siinä ihminen tuntee ittesä aika piäneks ja avuttomaks kun luanto antaa kyytiä.

Mutta ei voinu jäähä märehtimään. Se on se että jos putoaa hevoisen selästä ni on kiivettävä takasin satulaan. Seuraavana aamuna takasin mereen, vaikka oliki vähän jännäkakkaa märkäpuvun lahkeessa. Onneks oli ihana ja rauhaisa sukellus eikä mitään järetöntä höykytystä. Että toi kauhee sukellus ei päässy muodostumaan mikskään traumaks jonka yli ei pääse, ku sai siähen perään heti kivan ja helpon sukelluksen.


Pari päivää sitte oli kans vähän sätky olo ku mereen mentii mutta se johtu siitä että ku otin miun märkäpuvun kaapista ni siinä tepasteli skorpioni ihan muina tappajina. Märkäpuku lens aika kaaressa ja miä kiljuin ku mikäki neiti. Pojat rohkeena upotti märkkärin uima-altaan pohjaan painovöien kanssa ja sitte kääntelivät ja vääntelivät ja tarkistivat et peto on poistunu. Oli silti koko sukelluksen ajan sellain säpsähteleväinen fiilis. Että josko se paskiainen kuitenki jossai ryämii ja kohta tuikkaa miuta hanuriin. Ennenkin olen, ja nyt varsinkin, aina tsekannu töppöset ja kaikki, ettei siä lymyä mitään ylimäärästä. Ku täällä tropiikissa on tiäs mitä kauheita ötököitä jotka vaanii tappaakseen.


Sukeltelu, se on yhä parasta ja hianointa ikinä!

Huamenna on uuen vuuen aatto ja koko saari menee ihan kreisiks. Myä käyää ehkä varovasti alkuillasta pyärähtää kylillä kattomassa mikä helvetti siä on valloillaan ja sitte varmaan vetäydytään Golfin kuppilaan omiin kemuihin. Robert, Golfin omistaja, on luvannu pitää baarin auki ihan niin kauan ku myä ollaa tolpillaan ja kyetään ryystään kaljaa. Jei! Hyvää vuaden vaihetta sinne Mordoriin kans! Morjens!

(PS.  Oon nyt 2 tuntia koittanu latata kuvia tähän mutta vittu tuu mistään mitään kun nettiyhteys on niin hitaalla. Sama homma oli vuos sitte. Kun saari on täynnä ja joka saatanan selfiekeppi tanassa hilluvan urpon tarttee lataa 200 meitsiee instakramiin per päivä että kaverit näkee miten helvetin hyvä meininki on ni eihän tässä saa normaalit ihmiset tehtyä mitään hommia.

Vittu miä en jaksa. Tyytykää ny sitte noihi pariin onnettomaan kuvaan. Ei voi mitään.

Lisäys tovi myähemmin: ihan ku tän paskan julkasustakaan mitään näyttäs tulevan.... voi saatana!)


lauantai 19. joulukuuta 2015

Kissakaupan uuet hianot roinat


Joulusesongin pitäis olla jo kuumana mutta saari on yhä aika tyhjä. Liekö nuo tulivuorihommat vaikuttanu vai mikä, ehkä jengi on vaihtanu lomaplääninsä varmempiin kohteisiin. Mutta kummallista on. Normaalisti majatalot on tässä kohin jo täyteen buukattu, mutta nyt liki jokasessa mörskässä on vielä tilaa joulunpyhiks.

Sadekausi on myäskin alkanu, on ollu huikeita ukkosmyräköitä ja pari päivää on ollu harmaata ja sateista. Ei muuten haittaa, oon aivan innoissani kun ei enää pöly lennä ja mikä parasta: piha on ruvennu pukkaamaan rikkaruahoja! Rohkenin myäs sijottaa puali miljoonaa uusiin rehuihin, nyt kun taivas hoitaa kasviksien kastelemisen. Kasvisten ostaminen on helppoa, setä tuli rehulastin kanssa aidan taakse huutelemaan ja löin sille kaikki lompsassa olleet käteiset kouraan ja sain liki 20 jotain rehua. Mitn hajua mitä siä on, jotain missä on kukkia ja sit pari jotain heinää ja jotain. Iha sama, kaikki kelpaa!

Miulla oli tuossa helvetillistä ressiä ensinnäkin työlupapaskojen kanssa, mutta se helpottu nyt kun passi on saapunu takasin kotio. Toinen saatanallista säätämistä vaatinu homma oli kissakaupan uuet hianot kissatuotteet sekä kissaruttorokotteiden kyttääminen. Pari kuukautta meni kissaroinien pykäämiseen ja tilaamiseen ja liki yhtä kauan sai kytätä rokotelastia. Koko Indonesia oli tyhjänä kissarokotteista, joka paikassa eioota vaan tarjolla kun kyselin  rokotteita Balilta ja Jakartasta ja Lombokilta. Viime viikolla vihdoin tukkumyyjä sai varastonsa täyteen ja rokotteita oli taas saatavilla. Hyvä, koska sadekausi tarkottaa että kissarutto-epidemia alkaa kohta jylläämään täysillä ja sitä varten on mirrien rokotukset pijettävä kuosissa.

Ja sitte omanlaisesa säätäminen oli sen kanssa että sain uuet rokotteet ja muut roinat Balilta tänne. Mutta kyllä ilopissaa melkeen pukkas kun torstaina vihdoin tuli pakettia veneellä Hiekkakikkareen rantaan ja pääs vauhkona kattomaan miltä nuo kaikki uuet sälät näyttää.

Uuet kissakassit ja paidat on niin hianoja! Mutta vittu mikä nysvääminen noissa kuvissa oli. Otin ekana valokuvan mein käsin maalatuista kylteistä ja yhestä seinäsä olevasta graffitista, ja sitte windowsin Paint-ohjelmassa hinkkasin pikseleitä että sain valokuvista enempi sarjakuvamaiset kissapiirustukset. Viäki rannetta jomottaa kun sai hiiren kanssa nylkyttää like there's no tomorrow.

Toivottavasti uuet sälät myy kuin häkä, koska kissat on tällä hetkellä varsin persauki. On ollu ihan vitusti kuluja viime aikoina: kissaklinikka ei sekään ilmanen ollu, lisäks ostettiin 2000 dollaria maksanu verianalyysi-laite, sitte 100 rokotetta ja uuet paidat ja kassit ja postikortit ja esitteet ja muut, kissanruokaa myyntiin vähäks aikaa... että vielä jossain kaukana tulevaisuuessa on se hetki kun voin ees ajatella että ottasin kissaprojektin lompsasta ittelleni liksaa. Koska tärkiämpää on kissat ja sitte vasta miä.

Kissaplokissa on kattava galleria uusista postikorteista ja muista roinista. Kattokee sieltä.

Ekana valokuva graffitista


Sitte vähän siivousta
Sitte saatanallista nysväämistä
Mutta lopputulos on niin hiano!

torstai 17. joulukuuta 2015

Luurilla bloggerointi?

Oon saapunu nykyaikaan koska miulla on puhelin joka suihkii villinä netissä ja siihen saa kaikkia mahottomia appeja joilla voi tuhlata aikaansa ja jopa tehä jotain järkeviäki asioita. Koklaan täs nyt miten toimii bloggerin puhelinjutska.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Työlupa Indonesiaan! Näin se hoituu! On helppoo ja halpaa eikä mee hermot yhtää!


Tässä syräntäsärkevä tilitys miun raskaasta savotasta, jota oon käyny säätäessäni ittelleni työlupaa. Näin se meni.
Toukokuu 2015
Ekana pitää löytää työpaikka. Työpaikan on oltava oikea, olemassa oleva, rekisteröity yritys joka on on kelvollinen palkkaamaan ulkomaalasia ja heille työlupia hankkimaan. En tiädä mitä ko.kriteerit on, mutta ainakin jossain vaiheessa oli että yrityksen pitää työllistää niin ja niin monta indonesialaista per yks ulkomaalanen. Työlupa-sääntöjen sekavuus on vähintäänkin samalla tasolla kun Indonesian viisumisäädökset noin ylipäätään. Toisin sanoen säännöt on jotain ja kukaan ei tiedä mikä on oikea versio eikä missään ole 100% varmaa informaatiota saatavilla.
Iha sama, miun avustussuhde Edenin majataloon päätettiin muodostaa viralliseks, semminkin kuin ens vuonna tulen olemaan Taalasmaana Edenissä pitkiä jaksoja ja tulen saamaan siitä ihan oikeaa palkkaa. Nin parasta olikin hoitaa miulle luvat ja paperit kuntoon, että voin olla siltä osin rauhassa. 
Sitte alko paperisota. Yleensä joku lakitoimisto tahi vastaava hoitaa kaikki kiemurat, mutta pelkästään papereiden kasaaminen saattaa olla haastavaa. Tarvitaan CV, työtodistukset viimeisestä työpaikasta, viimeisimmät koulu/opiskelutodistukset. Värillinen pärstäkuva jossa on punainen tausta.

Miulla tieätenkään mitään helvetin koulu/työtodistuksia mukana ollu, ne makas äitin kellarissa. Onneks äiti löys ne sieltä ja sil oli joku kaveri joka ymmärs mitä skannaaminen ja pdf ja email tarkottaa ja sain tarvittavat lappuset sillä viisiin tänne. Sen jälkeen oli operaatio löytää jostain punainen seinä, jonka eteen saatto mennä töröttämään ja joku sitte nappas valokuvan.
Kesäkuu 2015
Em. asiat lähetettiin sähöpostilla lakifirmaan, joka sitte pykers jotain papereita ja lähetti kaiken johonkin konttoriin Jakartaan käsiteltäväks.
Heinäkuu 2015
Luonnollisestikin, koska Indonesia, työlupasäännöt muuttuivat kesken miun paprujen käpistelyn, niin nehän tulikin sieltä sitten pumerankina takasin että ei kelba. Lakikonttori rukkas anomusta ja laitto sen uuelleen menemään.
 Odottelua.
Syyskuu 2015
Lakikonttorista tiedottivat että noni, nyt paprut on käsitelty.Sanovat että nyt kiireen vilkkaa lähetystöön ulkomaille käymään, pitäs mennä jo, hopihopi, hetiheti ja kerro välittömästi mihin lähetystöön menet. Sanoin että no lähettäkää ekana miulle se leimattu paperi jolla työlupa on hyväksytty (tätä lappua kutsutaan nimellä TELEX) ni kattelen menemistä vaikka tonne Singaporeen sitte, koska se lappu on oltava lähestystössä viisumihakemuksen liitteenä. Lakimies ilmotti sitte, että nii joo ei sitä paperia oo vielä tullu. Kysyin että no miksi vitussa sitte käsket painumaan ulkomaille HETI jos ei sitä helvetin paperiakaan oo vielä tullu, koska ilman sitä en saa lähetystöstä yhtään mitään? Lakimies sano sorisori, jees,  siun pitää oottaa vielä mutta mene kuitenki mahollisimman pian, mialummin heti.
TELEX-paperi saapu noin viikon kuluttua ja lakimies hermoaa että pitäs olla jo menossa sinne Singaporen lähetystöön Sanoin että tässä lapussahan lukee että se on voimassa 2kk joten tässä mikään kiire ole, menen sitte ku ehin. Lakimies kerto sitte, että niin mutta kun se siun työlupa-aika (12kk) alkaa nyt heti. Kysyin että miten vitussa alkaa nyt heti kun en ole mitään työlupaa vielä nähnykään. Lakimies selitti jotain jostain helvetin  resident statuksesta (tai jostain), lateli lyhenteitä ja selosti jotain missä ei ole mitään tolkkua. Väitti, että kyllä näin on. Totesin siihen, että menen silti vasta sitten ku miä ehin, että en ala nyt säntäämään mihinkään saatana.
Lokakuu 2015
Menin ulkomaille Singaporeen Indonesian lähetystöön ja hain sieltä viisumin. Mukana piti olla passi, kopio passista, passikuva ja tuo yllä kuvattu aa-nelonen eli se TELEX. Sain viisumin, ja se makso noin 90 euroa. Viisumissa lukee, että sallittu maassaoloaika 12kk.
Marraskuu 2015
Tulin takasin Indonesiaan marraskuun eka päivä. Lentokentällä sain passiin viisumin viereen vielä Limited Stay Permit -leiman, jossa luki että on 30 päivää aikaa käydä lähimmässä Imigrasissa viimeistelemässä asia.
Toimitin passin sekä 1200USD:tä vastaavan pinon rahaa lakitoimistoon, joka alotti hommien viimeistelyn paikallisen Imigrasi-konttorin kanssa tuos Lombokilla. Oottelin aika rauhassa hetken. Kun ei mitää kuulunu asioitten etenemisestä ni soittelin välillä lakimiehelle ja kysyin että mikä vittu tässä nyt taas kestää. Kuuntelin lakimiehen selvityksiä siitä, että säännöt on taas muuttunu ja on sitä ja tätä ja tota mutta että varmaan joo kohta on valmista ja saan mennä valokuvaan ja sormenjälkiin ja saan passin takasin.
Joulukuu 2015
Lakimies ilmotti, että asiat kunnossa, tuu käymään siä Imigrasissa ihan millon sulle sopii. Soitin noin viikon päästä tuosta tiedosta, että no tulisin maanantaina, niin lakimieshän luonnollisestikin sano että ou nöy, et voi tulla vielä, koska uusi systeemi ja pitää uudelleen odottaa jotain Jakartasta ja siun tiedot pitää uuelleen laittaa johonki. Räjähin ehkä hieman ja kysyin että mitä helvettiä siä sitte sanoit tossa viikko sitte että kaikki on valmista, senku tuut sitte ku haluat ja nyt ku oisin tulossa ni ei ookkaa. Lakimies vastas kapula-enklannilla että "ollos tiedotettu että joskus näin tapahtuu kun tulee uusi systeemi". Jaaha. Minkäs teet. Pyysin lakimiestä sitte ilmottamaan hetimiten millon hommat on valmiita ja voin mennä käymään Imigrationissa loppusilauksessa. 
Luonnollisestikaan lakimiehestä ei kuulu mitään, mutta laskun palkkioistaan se kyllä lähetti. Soitin taas ja kysyin että mitä vittua, miä mitään laskua maksa, ennenkun saan passin takasin ja viimisetki vipstaakkelit tän paskan kanssa on hoidettu. Että onks tietoa koska voin tulla sinne saatanan Imigrasiin ja saan passin takasin. Joo, ihan millon sulle sopii, kaikki on nyt kunnossa, sanoi hän. Ilmotin että tuun maanantaina. Oletin sinisilmäsenä dorkana, että saan maanantaina passin takasin ja pääsen sen kanssa sitte esim. avaamaan pankkitiliä.

Menin sovittuna maanantaina, viime viikolla, Imigrasiin ja tapasin lakimiähen siällä. Kävin puunaamasen virkalijan tykönä valokuvassa, antamassa sormenjälet ja nimmarin ja oletin pässinä että sen jälkeen tovin odotus ja passi tulee kouraan. Ei tiätenkään tullu. Lakimiäs vasta nyt muisti kertoa, että kyllähän siihen viikko menee, että viälä joku virkamiäs sutii jotain papereita ja lyä leimoja johonki. Käski miun tulla viikon päästä uuelleen käymään. Maksoin tässä kohtaa kuitenki lakifirman käpistelymaksun, 7,9 miljoonaa rupiaa kun en sellasta rahakasaa viitti kassissa ees taas kannella.

Tässä vaiheessa: Vittu miä olen niin kypsä.
Tiedustelin lakimieheltä tua viime perjantaina että nii onko se passi jo haettavissa että ku maanantaina tuun taas käymään. No ei tiätenkään ole! Lienee kulttuuriero että ”viikon päästä” tarkottaa suamalaiselle maanantaista seuraavaa maanantaita, mutta ei kun oikeesti se on seuraavan viikon keskiviikko.

Mutta TÄNÄÄN! Takasin Imigrasiin Lombokille ja lakimiähen tapaaminen Imigrasin portilla. Sain miun passin ja väriprintterillä paperille tulostetun ja minigrippi-pussiin pakatun käyntikortin kokosen lapun joka on miun jonkinlainen indonesialainen henkkari ja lupa olla maassa. ENS VUODEN SYYSKUUN LOPPUUN SAAKKA. Eli kyllä jumalauta 12kk työlupa jakso alko miulla heti kun paperit oli Jakartassa käsitelty, vaikken mitää viisumia ollu viä ees hakenu saati hoitanu tätä Imigrasi-rumbaa uuella viismilla maahantulon jälkeen.
Missään ei myöskään mainita että miulla on mitään lupaa tehdä töitä. Joka lapussa ja leimassa on vaan teksti LIMITED STAY PERMIT ja sillä zipuli. Mutta näin tää nyt vaan täällä on. 
Miälessä käy useinkin, että niikun joku sano niin tämä maa perustuu sellaselle "eivittuismille". Mut iha sama! Miun ei tarvi ees ajatella viisumiasioita moneen kuukauteen! Hurraa! Fanfaareja, Porilaisten marssi, pari rakettia ja samppanjaa kiitos!
Yhteenvetely:
Aikaa työpaikan löytymisestä koko paperisota-lakimiäs-imigrasi-sähellyksen loppuun (siihen kun passi oli vihdoin asianmukasin leimoin ja härpäkkein takasin omassa kätösessäin) kului siis toukokuun loppupuoliskolta joulukuun puoleenväliin. Noin 7 kuukautta siis.

Rahaa 12 kuukauden työlupaan meni:
1200 USD verran rupioita valtiolle - 1110 egee
7,9 miljoonaa rupiaa lakitoimistolle asian hoitamisesta - 530 egee
132 singaporen dollaria viisumista - 90 egee

Yhteensä siis noin 1730 euroa, plus matkakulut Singaporeen ja ravaamista Lombokilla Imigrasissa. Yhteensä koko paska – pakollisine matkakuluineen - reilun rapsakat 2000 euroa. Tästä kuittasin noin 1300 euroa lahjotuksin (niin GoFundMe-kampanjan tuotoilla kuin miulle täällä käteen annetuilla tukipaketeilla). Kiitollinen, ja persaukinen, olen.

Mutta tämä on vajaan vuoden sielunrauhan hinta Indonesiassa tänäpänä.

Seuraavaksi meinaan mennä rohkeesti pää eellä koklaamaan millanen helvetin sählinki syntyy kun koitan avata pankkitiliä Indonesiassa. Siitä lisää tuonnempana, jahka kerkeen käyä pankissa saamassa hepulikohtauksen. Meillä on onneks Hiekkakikkareella ihan tuliterä upouus pankkikonttori, kuulkaa! Ollaan ihan ku oikeessa maailmassa! Mutta palaan pankkitilin avaamisen kiamuroihin sitte kun sen asian oon saanu jotenki hoiettua. Pielkää peukkuja bärsseissänne että se homma sujuis ees jotenkuten helpolla.
(PS. Sori jälleen plokipäivitysten harvalukuisuutta.... on ollu kiirettä ja hermot kireenä ja tietokoneongelmia ja kaikenlaista ylimäärästä häslinkiä.... kyllä tää paska tästä viä aktivoituu, oottakaa vaan!)












lauantai 5. joulukuuta 2015

Elonmerkki! Kissaklinikka!



Olen hengissä! Mikäs pahan tappais, nimittäin. Ei ainakaan tulivuorenpurkaus, hurjat venekyydit tahi naama eellä jättimäiseen hämähäkinverkkoon törmääminen (syränkohtaus oli kyllä ihan hilkulla, kun tämä tänää aamulla tapahtui).

Uutisia lyhyesti näin aluks ja sitte tulee myähemmin muuta asiaa, mm. kilomeetrin mittanen tuskallinen selvitys siitä miten Indonesiassa hommataan tyälupa. Sen verran mainittakoon, että eihän miun paperisota ole vieläkään valmis, mutta nyt on toivoa että viimeset silaukset hoituu maanantaina. En silti viäläkään huakase, koska Indonesia. Sitähän ei koskaan tiiä jos vaikka tänään tulee voimaan uusia lakipykäliä, nimittäin.

Eniveis: tulivuori. Sehän puuskutteli pari viikkoa tuos marraskuun alussa, sitte otti piänet nokoset ja taas tuossa muutama päivä sitten piaras tuhkapilven taivaalle ja aiheutti ylimäärästä päänsärkyä lentomatkailijoille. Tiettävästi vuori on nyt taas vähän rauhottunu, mutta eihän näistä luonnonvoimista koskaan tiiä mitä seuraavaks tapahtuu.

Tulivuoresta viis, se ei miun elämään ole millään lailla vaikuttanu, jollei lasketa keittiöstä lakastun tuhkapaskan määrää. Sen sijaan justiisa oli 10 päivän kissaklinikka, joka piti miut aika helvetin kiireisenä ja kireenä. Stressikäyrä huiteli taas taivaissa, ja aika finaalissa olin kun tuon ähellyksen sai vejettyä läpi. Klinikka ittessään suju mallikkaasti, mutta ennen sitä oli kaikenlaista paskaa ja säätämistä, joka meinas viiä miut aivovaurioon. Olen ennenki sanonu, ja sanon taas: kissoja jaksan kyllä, mutta vittu ihmiset!

Ja vittu meri, tuo kalojen vilpola! Just kun miun piti suhata ees taas kotikikkareen ja Airin väliä niin iski hirviä tuuli ja aallokko suoraan helvetistä. Venekyydit oli aika vankkaa kuolemanpelkoa, kun puupurtilo meni aalloissa miten sattuu, ihmiset kirku ja vesi loiski. Oli välillä sellasta, että kun kotikikkareen rantaan pääs ni meinas lähtiä jalat alta. Hengissä olemista arvosti taas ihan eri tavalla ku normaalina päivänä. Onneks saarten väliä suhaa nykysin myös speed boatit, jotka toki on kalliita, mutta niillä kyyti kesti vaan vartin ja vene meni sellasta vauhtia että siin ei aallokkokaa paljo kerenny purtiloa heittelemään. Niillä suhasin viimiset päivät, kun oli paska housussa jo pelkkää merta kattoessa. En voinu kuvitellakaan että oisin noilla hitailla island hopping -kaarnapursilla menny yhtään mihinkään enää.

Klinikka oli 10 päivää, mistä ekat 5 oltiin tääl kotikikkareella ja sit 5 päivää Gili Airilla. 203 kissaa, 3 kania ja yks vuohen penska kävi lääkäreien pakeilla. 164 kissaa steriloitiin. Vuohi ostettiin omaks, koska hän tarvitti hoivaa jota sen alkuperäsessä kodissa ei oikeen osattu antaa. Vuohi makso 100 000 rupiaa eli halpaa kun saipppua. Vuohivauva oli varsin heikossa hapessa kun se löydettiin, oli ripulissa ja nälissään ja nestehukkanen, mutta nyt asuu Lutwalassa ja on voimissaan. Ja niin suloinen!

Robin

Klinikan maskotiks muodostu pieni surkia kissanpentu jolla ei ole silmiä. Löyty jostai tienposkesta yksinään sokeena surkeena määkimästä. Sokeen nimi on Robin ja se on tällä hetkellä Jakartassa meiän eläinlääkäri Rinin kotona. Robin saattaa sielä myöhemmin muuttaa Mordoriin, koska mein yks suamalainen eläinlääkäri hoivas Robinia klinikan ajan ja lääpästy häneen niin täysin, että meinaa Robinin hakea Mordoriin jahka Robin on kasvanu ja rokoteltu,

Miullakin on uus kissanpoikanen. Bakso eli indonesialainen lihapulla. Löytyi Airilta yksinänsä jostain ja kotiihan se oli pakko tuua. Bakso ajaa miut hulluuden partaalle, hän on tavattoman äänekäs ja hänellä on terävät hampaat. Miun täytyy hakea sille huomenna aamulla kaveri, ja mein kissasairaalan pahnathan on pullollaan kissanpoikasia uusia koteja vartomassa. Josko Bakso sitte vähän rauhottuis kun on kaveri jonka kanssa painia eikä tarvi miuta huutaa hereille pitkin yätä et hei, leikitääks.

Mitäs viä? Kävi kaverei kylässä. Vähis oli ekana marraskuun alkupuoliskon ja sitte samana päivänä ku Vähis läks ni Leiviskät tuli tilalle. Ens viikolla tulee Kiiskit ja Äijälälälälä eli kaljanjuantia tiedossa.

Ja hurraa! Vihdoinkin joku on älynny ruveta täällä järkkään kielikursseja meille tänne jämähtäneille! Miä meen siis maanantaina koulunpenkille! Kuus iltaa tiukkaa indonesian kiälen opettelua. Josko sit miäkii vähän paremmin osaisin avata suuta indonesiaks. Muutakii ku et kaljaa kiitos, kymmene munaa, huomenta, kaks askia malporoa, kiitos ole hyvä, onks teil tofua. Hikipinkosuorittajanahan ahistuin kyllä jo heti kun kävin kurssille ilmottautumassa ja siä iskettii eteen piäni lapuke missä oli neljä kiälitehtävää, jotta saavat vähän hajua siitä minkä tasosta porukkaa kurssilla oikeen on. Piti vastata indonesiankielisiin kysymyksiin indonesiaks jotain ja sitte englannistaa pätkä tekstiä. Aika arvaamiseks meni, varsinki se englannistaminen. Heti olin ihan murskana et vittu en pärjänny enkä saa kymppiä tästä kokeesta. Saatana.

Mutta ihan helvetin kivaa mennä kurssille enivei! Jee!








Bakso

Piäni klinikka-apulainen Gili Airilla. Onneks sillä oli jo koti.