keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mordorahistus ja kissahommat ja varsinkin Kaki

Ostin eilen kaikki loput lennot kesän Mordorin lomaa varten. Hirviää suhaamista siitä tulee. Lombok-Kuala Lumpur-Singapore-Istampul-Hesa ja sama setti takasin. Ainoo levon hetki on varikkostoppi Kualassa hotellissa, muuten vejän suorilta koko paskan. Sitä liänee mennen tullen pönttö sekasin aikaeroista ja matkustusövereistä.


Samalla kun nuo loput kuljetukset shopautin niin alko ihan helvetisti ahistamaan. Niin oli pari kuukautta sitte ilmassa pelkkää innostusta kun kelasin Ghostia Tuskassa ja muita festaririentoja ja juustoja ja vartalolonkeroita ja kavereita ja kaikkea, mutta kyllä nyt tunnelmat on taas sellasta että meinaa henki salpautua ja pumppu alkaa tykyttää kun mietin että vajaa 2kk ja siellä sitä sitte taas ollaan. En tiiä mikä siinä on. Kai se noin nelikytä vuotta Mordorissa kanootin kokonen molo ottassa kärvistely on jättäny jälkensä. Ennen oli näitä tunnelmia pahiten sillon kun Kouvostoliitto alkoi siintää horisontissa, mutta nyt koko Mordor ahistaa ihan vietävästi.

Tiedän, ettei ole syytä ja että avot hauskaa tulee olemaan. Näkee taas pitkästä aikaa kaikkia niitäki kavereita, jotka - nuo saatanan kitisijät - eivät syystä tahi toisesta tänne oo suostuneet vielä tulemaan. Se on parasta. Ja sitten Ghost. Ja kaikki muu eläväinen musiikki, josta on raggamuffin vibraattorit kaukana!

Mutta ahistaa, ja ahistaa ihan varmasti siihen saakka kunnes Mordoriin rojahan ja koen jälleen hämmästystä siitä, et eihän tää ny kuitenkaa niin kamalaa ole. Muka. Ja kuukaudenhan sitä seisoo vaikka päällään tiskiharja perseessä ja sitte pääsee takasin kotio. Jeah.

Miä olen jalostanu erilaisista mielikuvituksellisista syistä ahistumisen ja stressaamisen liki taiteeksi, joten tämä kuuluu asiaan. Miä olen sisältä synkkä vaikka aurinko kuinka porottais miunki risukasaan. Ei voi mitn.

Ahistuksista eläinsuojelullisiin juttuihin, jotka toki neki ahistaa. Yleismaailmallisesti toki niin paljon, että järki lähtee, mutta myös täällä Hiekkakikkareella. Koitan keskittyä vaan omiin ympyröihini, koska koko maailmaa en voi pelastaa ennenku miusta tulee maaliman kuningas.

Viime perjantaina miulle soitettii, että oli jostai kadulta löytyny nilkuttava kissanpentu, jonka koipi on poikki ja luu sojottaa ulkona ja loput jalkaa raahautuu mukana ihan vaan nahan varassa roikkuen. Meiän kissasairaala on kiinni, koska Tori on lomalla Ruatsisa, ni tietenkin tuo mirriparka pääty miun hoteisiin. Näytti niin hirviältä, että itkuhan siinä tuli ku kissan pahvilaatikosta esille nostin. Miä kestän aika paljon, mutta kun ruumiinjäsenet sojottaa vääriin suuntiin ni miulla meinaa lähteä taju. Mirriparka!

Kaki ennen amputaatiota
Koitin huuella feispukissa että ei ois kukaa menossa Balille ja viittis viiä kissaraukkaa mukanaan sinne ja toimittaa sitä Sunset Vetin klinikalle, mutta ei tiätenkää ketää vapaaehtosta löytyny. Kissa tarvitti apua ja vähän helvetin äkkiä, se oli fakta. Mietippä ite, jos jalka on polven kohalta aivan palasina ja sitte joudut raahaamaan kuollutta jalanpalaa perässäs ja paljas luu hinkkaa koko ajan johonki ja ai helvetti.


Sain onneks lauantaina Lombokilta eläinlääkäri Riritin kiinni, ja Ririt on hyvä lääkäri ja kiva ihminen ja puhuu sujuvaa enklantia. Selitin tilanteen ja Ririt suostu avaamaan klinikkansa ihan vaan meille sunnuntaina, jos tuon kissan sinne. Ja näin teinkin. Kissa jäi Riritin hoiviin. Paha jalka amputoitiin maanantaina ja kissanpentu on siellä klinimkalla yhä toipumassa. On saanu nimekseen Kaki, joka indonesian kiälesä tarkottaa jalkaa. Kaki on toistaseks toipunu oikeen hyvin, syä kuin jellona ja voi olosuhteisiin nähen hianosti. Viipynee Lombokilla klinikalla loppuviikon. Sitte haen sen sieltä  pois ja koitan löytää sille kodin.

Sen(kään) suhteen ei oo toiveet korkeella, koska vaikka liki kaikki täällä tsemppaa että ooh teet hienoa duunia ja oo-äm-gee en tajua miten siä jaksat ja eipä vähä mahtava projekti ja upeeta ja jeejee niin harvassa on ne jotka jaksaa/viittii laittaa sen enempää kortta kekoon. Miä olen vähän aiheesta ärsyyntyny, koska alan tietty olla (taas) aika lailla finaalissa ja ajoittain ihan jaksamisen äärirajoilla. Miä saatan tirvasta nekkuun seuraavaa, joka tulee miulle kertomaan kaikkia vitun hyviä ideoita että mikset sitä ja tätä ja tota ja eikö ois päheetä jos sillai ja tällai ja miksei sin kauppa oo tossa kadulla ja isommat ikkunat ja hei mite ois joku charity eventti ja ottasit myyntiin sitä ja tätä ja pläp pläp pläp. Sitte kun kysyn että aa: millähän rahalla ja pee: millähän ajalla ja see: kukahan tekis ni hiljasuus on vastassa.

Oon myäs aivan kypsä tyhjiin lupauksiin. Yeah yeah miä voin jeesata ja tehä sitä ja tätä mutta sitte mitään toimintaa ei tapahu,

On miulla muutama ihminen tukijoukoissa, sellasia  jotka jopa tekee mitä lupaa ja vielä enemmänki. Niistä olen ihan tavattoman kiitollinen, mutta toivosin enemmän joukkoja tähän kissaprojektiin. Ja odotan joka päivä, että tähä kaupalle pamahtaa joku Leonardo Di Caprio, tai vittu edes David Hasselhoff, jolle voisin lahjottaa kissapaidan ja ne sit poseerais kissapaidassa tossa kaupan eessä PLN sylissä ja postaisivat aiheesta instaan ja sitte kissoille alkois valua rahaa joka tuutista ja voitas ostaa pala maata ja rakentaa ihan oikea kunnon eläinlääkärimesta ja tilukset ja meininkit. Ihmisellä pitää olla fantasioita. Ja miun fantasiat on nykysin tätä. Oi niitä aikoja kun fantasioin ihan toisenlaisista asioista. Ks. kuva.

Joskus oli miunkin fantasiat tätä settiä


Rahan lisäks toivoisin, että jostain alkais taikuudella tai jollain virrata meille lääkelahjotuksia. Kipiästi kaikkea tarvittais mutta ei oo saatavilla ihan kaikkia lääkkeitä täältä, ei edes rahalla.

Lisäks miusta on järkyttävää ihmisten itsekkyys näissäkin asioissa. Vähän oon seurannu mitä esim. Hesyssä tapahtuu siä Mordorissa ja miuta vituttaa aivan järettömästi sellanen, että kun pitäs olla hyväöntekeväisyyshomma, ja varsinkin sellasta joka kohdistuu eläimiin/luontoon, ni ei saatana kun siä kulisseissa ajatellaan vaan omaa persettään ja hankaloitetaan kaikin tavoin sitä, minkä pitäs olla sitä pääasiallista toimintaa, eli eläinten auttamista. Aijjuma kun pistää vihaks. Itekin olen saanu tässä törmätä käsittämättömiin ihmisiin, jotka on aiheuttanu ihan vitusti ylimäärästä päänsärkyä ja kaikkea paskaa. Ja sitte pitää silti olla jotenki diplomaattinen, ettei pala sillat mihinkään, että sais vielä jeesiä niistä harvoista paikoista joista sitä saan.

Sen vaan sanon, että kaikenlaisia hulluja näissä eläinsuojeluympyröissä pyörii. Osin johtunee siitä, että tämä on rajusti tunteita herättävä aihe. Ja oisko niinkin, että näihin hommiin hakeutuu tai päätyy meitä, kekkä ei niin pärjää ihmishommissa tai ei oikein koe ihmisjuttuja omakseen. Ollaan ehkä sillä lailla vähän vinksallaan että tullaan paremmin toimeen otusten kanssa jotka sanoo miau tai hau tai ihahaa, eikä sen kummempaa. Myännän käet ilmassa että kaheli olen ittekin, mutta olen sentään sillä lailla sekasin, että teen ja touhotan, saan asioita aikaseks ja - mikä tärkeintä - tajuan turvautua monessa jutussa ihmisiin jotka oikeasti TIETÄÄ paremmin.

Ihmiset - tuo maapallon syöpä.

Tottahan toki on sekin, että tämä aihe on miulle niin syrämmen asia, että miä en yksinkertasesti pysty ymmärtämään miksei kissat ole kaikkien muittenki elämässä tärkeysjärjestyksen ykkönen. Miten nii muka on tärkeempää MIKÄÄN muu? Koska KISSAT! Siksi olen asian suhteen ehketi hiukan herkkänahkanen ja kiihyn helpolla. Sori.

Lopuksi muutama vieno ja kaino pyyntö/toimintaan hätistys:

Armaat lukijat: jos olet eläinlääkäri tai siulla on eläinlääkärikavereita, kysäses piruuttas irtoisko mitään lääkelahjotuksia ja mikä ettei muutaki sälää? Vanhentuvat lääkkeetki kelpaa meille mainiosti. Miä voisin sitte noukkia pakaasit ja raahata ne mukanani tänne ku Mordorin lomalta kotio palajan. Meillä on pulaa varsinki kissojen antibiooteista ja kipu/tulehuslääkkeistä.

Anna meille piänikin lahjotus, kaikki tulee tarpeeseen!

Ja tyä siällä Mordorissa asujat: allekirjottaa tämä: elainlaki.fi


Kaki eilen noin vuorokausi amputaation jälkeen

Sitte miulla on tämmöset kämppikset kotona. Koska kaikki orvot kissanpoikasethan päätyy miulle kun ei niitä juuri kukaan koskaan adoptoi. Nimim. Cat Hoarder -69

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Joo jos Mordor oli ahistava mesta ennen niin melkees vois sanoa että se on nyt sitä sitten potenssiin kymmenen, eli noin pieni varoituksen sana jo etukäteen. Mutta tietty nämä nykyajan viestimet on jo jotain viestiä sinnepäin kanssa jo laittanut.. Jos Mordorissa käynti ahistaa niin kait se on jotenkin luonnollinen reaktio..joo noita reissuahistuksia kait tulee aika ajoin ku niin paljon säätöö kaikkinensa ja myös monien immeisten kanssa ja jokaisella oma mielipide ja totuuss samalla kaikesta niin voi olla aika settiä..Mä en ole tosta sun musasta niinkään varma mutta hyvää settiä noin muuten ja hauskaa tekstiä ..Keep Going Strong--!!

Ana kirjoitti...

Laitoin tuosta omaan blogiin. Toivottavasti sana leviää, että lääkkeitä tarvitaan!

Angelina kirjoitti...

Vetoomus allekirjoitettu!

Anonyymi kirjoitti...

Olen pari viikkoa lukenut blogiasi, ihan alusta loppuun. Ihan harmittaa kun uusin postaus tuli vastaan kun luettava loppui, mutta onpahan vihdoin syytä kommentoidakin.

Olet hyvin blogisi aikana selventänyt melkein jokaisen kysymyksen mitä on tullut mieleen, mutta minulta meni ohi, että mitä Muumiolle tapahtui?

Olen muutamat itkut päästellyt blogisi kissojen menehtyessä vaikkakin vähän jäljessä, on ollut niin hurmaavia kissapersoonia elämässäsi.

Voisitko tehdä uutta postausta kaikista "sinun" kissoistasi? Kiinnostaisi erityisesti kissat, joiden kanssa olet pidempään saanut elellä, ja mitä heille kuuluu jotka ovat muualle muuttaneet, esimerkiksi Äkäin ja muut, jotka olivat kanssasi kun asustelit Kakkosella.

Meidän kissoilla asiat samaan aikaan paremmin ja huonommin kuin Gilin kissoilla. Nämä saavat tarvittavan hoidon heti tarvittaessa, ruokavalio on hyvä, mutta ehdottomasti sinun kissasi ovat onnellisempia siellä vapaasti ulkoillessa! Lyhyempi, mutta luultavasti onnellisempi ja vapaampi elämä.


Teet upeaa työtä ja toivon, että jokin kaunis päivä pääsen auttamaan ihan fyysisesti paikan päälle. Sitä hulluutta kyllä voi odotella tovin jos toisenkin, olen niitä harvoja jotka vinisevät kun ei ole pakkasta, vaan tämä tämänpäiväinen +15c on minulle ihan maksimi mitä kestän helposti :D

Täältä tulee pieni rahalahjoitus kunhan saan opiskelijaroposeni, ei ole tämän opiskelijan tilillä nyt kuin muutama euro, millä kyllä pärjää kun on sekä ihmisten että kissojen ruokaa tarpeeksi kaapeissa, mutta hetken saa odottaa lahjoitukset. Luottokortti on valitettavasti vain omia kissoja varten, heh.

Mieluummin annan rahani suoraan ihmiselle tai tuollaiselle pienelle yhden ihmisen eläinyhdistykselle, kuin miten aiemmin olen lahjoittanut rahaa Amnestylle tai eläinsuojeluyhdistyksille. Niissä tuppaa olemaan hallintokuluja ihan eri malliin...

Tsemppiä, ei täällä Suomessa ole yhtään kamalaa, ei ole mikään pakko pysyä kaupungissa jos ahdistaa, eikä ole mikään pakko yrittää nähdä kaikkia kavereita. Älä suorita lomaasi.
T. Minja

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisia lääkkeitä ne kisut tarviis tarkalleen? Jos tietäis millasia lääkkeitä täältä kaipaillaan,niin voisin käydä apteekista sellasia hakemassa ja sitten antaa sulle mukaan kun lähet täältä takasin sinne kikkareelles. Siis jos ne on reseptivapaata tavaraa. Saako ne lääkkeet sitten lentokentältä ja tulleista läpi, ettei jää matkan varrelle jos täältä koittaa viedä? Mikään eläinlääkärihän en ole, mutta jos niitä lääkkeitä saa apteekista hakemalla niin voisin edes vähän koittaa jeesiä sen suhteen. -E.H.

Tsekkaa myös nämä