Kato, mato!

Luontokuva

Sitten viimeksi kirjotellun on ollu vähän kaikenlaista,ja täs tulis puuduttavan pitkästi tarinaa jos jaksais kaiken kirjottaa, mutta miul on nyt ollu pitkä retkeilypäivä takana, väsyttää kovin. Joten miä kerron teille nyt ihan vaa Perhentianin viimeisten päivien asiat ja painotan erityisesti jännittäviä sairaskertomusjuttuja. Nimittäin, muuttui mielenkiintoseksi tämä elämä. Sain uuden kumppanin, tai oikeestaan useita. Mutta alotetaan siitä mihi viimeks jäätii.

Siellä menee mato.

Oli siis kohtaaminen bedbugsien kanssa, luulin. Kutina oli yhtä saatanaa, eikä mikään auttanu. Hauskaksi homma muuttu todenteolla vasta viime maanantaina, kun aamulla herätessä huomasin et jumalaare saatanan perkele, puremapaukamistahan lähtee ihan selkeitä ihonalasia käytäviä etiäpäin. Vittu. Reiden nahan alla vipels joku ihan helvetillistä kyytiä (tarkottaa useita senttejä päivässä), vattassa samoin, persettä hädin tuskin uskalsin ees vilkasta, mutta sama innokas tunneleiden kaivuu menossa niilläkin tonteilla.  Miä olin ens alkuun tyystin pöllämystyny et vittu näenkö nyt oikein ja mitä helvettiä, mutta ei ne käytävät siitä mikskään muuttunu vaikka kävi vetämässä hermosavut ja katto sitte uuelleen tilannetta. Uskottava se oli. Miussa on matoja.

Majapaikan respasta tiedustelin lähintä lääkäriä, ja kylältä löytyki klinikka, jonne pääsin päivällä käymään. Klinikan aukeemista ootellessa guuglailin kaikenlaisia vaihtoehtoja kasvavan paniikin vallassa. Tieto lisää tuskaa, nimittäin, eikä guuglen kuvagalleriakaan matojuttuja hakiessa varsinaista herkkua ole. Mutta aattelin että tää on joku perusjuttu näillä huudeilla, eiköhän kylän lekuri heti tiiä mistä on kyse ja osaa antaa oikeet tropit. Se on jännä toi ihmisen optimismi aina välillä.

Kylän klinikalla oli lääkäri, joka näytti noin 12-vuotiaalta pojanklopilta ja joka vaan hymyili joka asiaan. Esittelin reidessä etenevää madon käytävää ja kerroin että joku on miuta purenu ja nyt menee nahan alla matoja ja kutisee niin perkeleesti että lähtee kohta järki. Tohtoriskloppi nyökkäili ilahtuneena ja totes että jees jees. "Ai giv jyy antihistamiin". Kerroin että antihistamiinia on jo, ei auta. "Ai giv jyy hydrokortisoon!", tyyppi intoili. Kerroin että tuubi hydrokortisoonia on jo koitettu, ei auta. Yritin selventää, yhä uudelleen, että miulla on MATOJA, nyt tarvitaan töpäkämpää troppia. Mutta ei menny perille. Hymyn kera sain pari pikkusta purnukkaa jotain vaaleenpunasta rasvaa, varmaan huulirasvaa, ja kehotuksen että "jyy trai this". Kysyin että auttaako tää muka matoihin, johon tohtorispoika leveän hymyn kera, että "ai dount nou, jyy trai!". Alright, homma ei tästä näemmä kummosemmaksi etene vaikka kuinka tässä vinkuisin, joten ei auttanu ku ottaa huulirasvapurkit ja lähteä veneellä takasin kotirantaan kiroilemaan. Hermon kireys alko lähennellä räjähdysaltista, mutta hammasta purren, ei muu auta. Tunnelma siis äärimmäisen rela ja lupsakka, voin kertoa.

Päätettiin Camipamin kans et rykästää tiistaina snorklausretki alta pois, ja jos ei oo vaaleenpunanen huulirasva jeesiny ni keskiviikkona back to the sivistys ja kunnon lääkäreitten pakeille. Vaikka itekin oon yllättyny, etten atomeiks hajonnu, niin myönnettävä on, että ei paljon kyenny muuta kelaamaan ku sitä, että ihon alla möyrii jotain joka syö sinne helvetillistä tieverkosta. Ja sellaset mietteet ei oo niitä, joilla zenilästä mielenrauhaa ylläpidetään, se näin tiedoksi kerrottakoon. Tietoisuus madoista sekä varsinkin öisin riehuva infernaalinen kutina ja sen aiheuttama väysmys rupes kyllä pistämään puumaa pikkuhiljaa hiukan säpäleiks.

Snorklausretkellä nähtii komiat kivexet

Tiistaina siis snorklattiin koko päivä, oli valtavan hienoo, upeita korallipaikkoja ja iiiiiso kilpikonna ja valtavasti huikeita kaloja ja vaikka mitä. Hieno päivä, ja sai siinä vähän muuta ajateltavaa, sen minkä ny pysty mitään muuta ku matojaan miettimään. Mutta fakta oli, että pakko päästä kunnon lääkäriin, huulirasvasta ei mitään vitun iloa ollu, eli shopautettiin keskiviikolle kyyti Kuala Besutista Tanah Rataan Cameron Highlandsille (65 RM per perse). Tanah Ratassa on nääs kunnon sairaala, ja Cameron Highlands oli enivei meidän seuraava kohde. Eilen aamulla siis vene alle, takas mantereelle ja minivänikyyditys Tanah Rataan. Siinä vaiheessa miä olin ollu jo viikon liki olemattomilla yöunilla, koska kaikki yöt on menny persettä ja reittä ja mahaa kapsuttaessa, eli olin aika vitun lepposana kaikin puolin.

Mutta ooh. Vaikka Tanah Ratan sairaala oli jo sulkenu ovensa ku perille päästiin (WTF? Mikä sairaala menee kiinni klo 16???) ni kyliltä löyty luaaaaajan  kiitos iltaklinikka-vastaanotto, jossa mukava hauska lääkäri, joka tiesi heti mistä on kysymys. Diagnoosi: Cutaneuos Larva Migrains. Hyvin, hyvin yleinen täällä päin, hyökkää ihmisiin erityisesti tuolta rantamestoista joissa hiekassa makoillaan. Viikon lääkekuuri matojen häätämiseksi sekä nukuttavaa antihistamiinia kutinaan. Helpotus oli valtaisa kun sai diagnoosin, ja varsinkin kunnon lääkkeitä. Uujeah.

Tilanne ei silti ole vielä oikeestaan helpottanu. Ainoastaan matojen tieverkoston laajeneminen on pysähtyny, mutta kutina, se saatana ei helpota millään. Nukuttavat antihistamiinit, joita lekuri anto: ei mitään vitun apua. Vedin niitä kolme ja silti pyörin melkeen aamuun saakka ku kutitti niin vitusti. Mutta toivottavasti toi jopa aiempaa pahemmaksi muuttunu kutka tarkottaa et madot siel hädissään jyllää kun tuli myrkkyä ruhoon, ja kohta ne lopettaa hillumisen ja alkaa paraneminen.

 Koko paska on aika hämmentävän ihmeellinen juttu, enkä oo ihan varma onko kyse pelkästään matohyökkäyksestä, vai iskikö myös ne helvetin luteet samaan syssyyn. Hyvin outoa toi et ensin ilmesty yli 70 selkeetä puremajälkeä ja vasta useita päiviä sen jälkeen rupes madot mekkaloimaan. Kun ei jokaisesta puremasta sentään lähe matojen käytävä eteenpäin, osa puremista on ihan pelkän ötökän pureman olosta pahkuraa edelleen. Mut paskaakos tätä täs pohtimaan, nyt vaan nappia napaan ja peukut olkapäitä myöten perseessä, että lääkkeet auttaa ja vähän äkkiä.

On tää kuulkaa jännää tää tropiikissa matkustelu. Mut aina oon kelannu et yök jos jotain tämmöstä sattuis omalle kohalle niin sekoisin ihan just saman tien, mut niin vaa kuulkaa ei tääkään tappanu. Ihmeellistä on mitä kaikkee sitä kuitenki kestää, vaikka on luullu olevansa ihan älytön hermoheikko ja nyhverö.

Sit viel lyhyesti vähän Perhentianin saarista. Oikeen mukava ja nätti paikka, upee turkoosi meri ja varsinkin Coral Bay on tosi viihtysä. Senja Bay Resort on kertakaikkisen ihana paikka majottua siel, on upeet puhtaat ötökättömät huoneet, sairaan hyvöät pöperöt ravintelissa ja jos heillä majottuu ni semmosen koko päivän hienon snorklailuretken saa naurettavaan 20 RM hintaan. Mutta ei miul Perhentianista silti jääny sellasta oloo et olis mikää hinku takasin. Enempi niin et okei, on käyty, hieno paikka ja thäts it. Fiilikseen voi vaikuttaa aika paljo sekii, et koko ajan ku siel oltii, olin aika heikos hapes tän kutina-mato-purema-kupan takia, enkä ollu mitenkää hyvällä fiiliksellä sekuntiakaan. Sori, Perhentian, ei ollu sun vika.

Sijainti on siis täl hetkellä Cameron Highlands ja Tanah Ratan pikkukaupunki. Tääl on helvetin kylmä, jouduin ostamaan eilen oikee sukkia ja laittamaan ekaa kertaa sitten marraskuun alun kenkääki jalkaan. Hupparit, huivit ja pitkät pöxyt on käytössä koko ajan. Ihan kreisii. Mutta miä raportoin Cameron Highlandsin viidakkoseikkailut ja muut hienoudet ehketi huomenissa, nyt en jaksa nakutella enempää, koska on aika vähän rapsuttaa persettä. Moi!


(ja muutama kuva Perhentianilta viä tähä loppuun)

Astetta kookkaampi sisilisko kiipee palmuun

Coral Bay iltavalaistuksessa

Snorklattiin tossa

Romanttinen ranta