|
Siinä niitä on. Ihmisten luita. |
Yks retkipäivä Torajalla suoritettu, mopohepun kanssa, ja eteläinen Toraja on kierretty. Toisella, pohjoseen suuntautuneella, retkellä ois pitäny olla tänää, mutta ilmojen haltijat lykkäs niskaan kaatosateen, joka ei näytä loppuvan. Ei tartte näemmä poistua kämpiltä, saapi lorvailla ihan hyvillä mielin. Siispä nakuttelen näin vielä tuoreeltaan viiliksiä eiliseltä, sillä eilinen oli melkosta tunteiden ja kokemusten vuoristorataa. Päivän mittaan meitzi meni taas kuolleista heränneitten tunteittensa kans laidasta laitaan. Välillä hihkuin innostuksesta, sit jo liikutuin jostain upeudesta ja heti perään pillitin surusta ja järkytyksestä. Tää on yhtä helvettiä tää tunteellisen ihmisen elämä, sen miä vaan sanon. Mut paskaaks tätä miun henkistä sekoomista täs enempiä vatvomaan, siihe voiaan palata joskus toiste, jahka tää tilanne tässä vähä (toivottavasti) tasaantuu. Let's mennää asiaan, siis.
Miulla oli mahtava heppu mopokuskina, se osas kertoa vaikka mitä jänniä juttuja eikä ollu milläskää ku kyselin kummallisia. Se myös kunnioitti miun toivetta siitä, että hautajaisseremonioihin ei mennä, ja vaikutti ymmärtäväiseltä kun kerroin että miks. Puhu hyvää enklantia ja ajo mopolla rauhallisesti ja varovaisesti. Arvostin.
|
Tau-tau-puupäät vahtii hautoja |
Ajeltiin pitkin kuoppasia pikkuteitä tuol pitkin riisipeltojen pientareita ja pusikoita, maisemat oli huikeita. Pysäheltiin jos oli jotaa erikoisen hienoo, mutta enimmäksee miä vaa tyytyväisnä siel takapenkil koitin imee kaiken ohi vilisevän hienouden itteeni. Valokuvat ku ei kuiteskaa tee oikeutta sille kaikelle mitä matkan varrella näky. Kierrettiin enimmäksee noita hautajapaikkoja, ja nekös ne vasta olikii upeita ja vaikuttavia ja hienoja. Suurin osa hautapaikoista oli noita kallion seinämiin kaiveltuja koloja, mut oli myös luolissa olevia hautapaikkoja. Useissa paikoissa näitä hautoja on vahtimassa sellaset puusta veistetyt nuket, eli tau-tau. Ne on hienoja, mutta myös aika spookyja, miä en haluis iltahämärässä sellaseen puupäähän pimeellä polulla törmätä. Jossain mestoissa raatoja ei tuupata mihinkään kivenkoloon ees, vaan ne laitetaan arkkuineen päivineen kallionseinälle tai kivenkoloon ihan avoimesti hapertumaan. Sieltä ne sit putoilee ja luut vaa pyörii jalois ku nois paikois vierailee.
|
Pikkuvauvojen hautapuu oli hienossa bambumetsässä |
Erikoista oli myös pienten vauvojen hautaaminen puihin. Käytii yhellä vauvojen hautapuulla, ja aika jännä oli. Valtava vanha puu, johon on tehty koloja mihin vauvojen ruumiit on sit laitettu. Mopoheppu kerto, et toisin kuin aikuiset kuolleet, vauvat laitetaan koloon seisavilteen. Siks, että ajatellaan, että vauva kasvaa sen puun mukana. Ja puuhun laitetaan ainoostaan vauvat, jotka on niin pieniä, ettei niillä oo vielä hampaita. Hampaalliset lapset haudataan samoihin kivenkoloihin ku suvun aikuisetkin.
|
Arkkuja kallion kupeessa killummassa |
Hautajaisseremonioista juteltii, kyllähän ne hommat miuta kiinnostaa ja harmittaa etten kykene osallistumaan, koska siel ois varmaan erikoista ja jännää ja hienoo, jos jotenkii sais pyhkästyy sen eläinten uhraamisen siitä tilanteesta pois. Mut opasheppu kertoili miulle pääpiirteittäin, miten noi useemman päivän karnevaalit menee. Siel on puhvelitappeluu ja vaikka sun mitä. Ihmettelin myös et miten helvetissä voiaan pitää kotona jotain kuollutta enovainaata useita vuosia, sil välin ku kerätää rahaa niihi spektaakkelimaisiin hautuuseremonioihin. Ruumiit kuulemma käsitellään jollain yrteillä, ja nykysin kemikaaleillakin, jotka pitää raadot jonkinlaisessa kuosissa, et ne ei ala lemuumaa siel nurkis eikä järin paljo siin muutenkaa mätäänny, vaan säilyvät ihan hyvin. On se miusta silti vähä kummallinen tapa, mutta näin se vaa on. Mopoheppu pahotteli, etten sinne seremoniaa lähe, koska siel näkisin et ei ne ruumiit pahalta näytä ollenkaa. Aijjaa. Ja jotenki hauskaa oli miusta se, et vaikka se enovainaa on tyystin jo sen vimosen kylmän pierun päästäny, ni siitä ei puhuta kuolleena. Enovainaa on vaa "hieman sairaana". Vasta kun pietää se hautaamisseremonia ni ruvetaa puhumaan kuolemasta.
|
Puhveli siin - autuaan tietämättömänä tulevasta - rouskii menemään |
Eläinten uhraaminen nois kemuis on sellases roolis, et jos enovainaan henki tai sielu tai mikä nyt onkaa, koittaa mennä rapistelee sinne taivaan tms portille ilman et on ees jonkinlainen pesue karjaa mukana ni välttämäti ei päästetä sisään ollenkaa. Enovainaan henki jää sit jonkinmoiseen välitilaan hädissään pyörimään ku puolukka pakastimessa, ja eihän kukaa taho kenellekää sellast kurjaa kohtaloo. Oishan se ny, aatelkaas, ku ikuisesti siin sais vaa marraskuises räntäsatees Loosen ikkunan takana kärvistellä ja kateellisena kattoo ku muut vetää siä karpalolonkeroo ja pitää lystiä, mut siulle portsari ovel sanois aina vaa et "juu, ei asiaa tänne tänää".
Uhrattavat elukat sitte tappamisen jälkee syyään. Se on hyvä. Et ei ihan vaa huviksee uhrailla. Ja ohan se kai jollain tavalla realistisempaa pihvin tekemistä, ku et laitetaa lautaselle sitä lihamureketta, jonka liha on tapettu jossain poissa-silmistä-poissa-mielestä. Eihän meil kai länsimaises kaupunkikulttuuris kakarat enää ees tiiä et eläimet on tehty lihasta.
Myö ohitettii mopolla moneen kertaan hautajaisseremoniaporukoita. Miä itkee vollotin siel mopon takariksal joka helvetin kerta ku näin huutavia sidottuja possuja, joita kuskattiin joko auton lavalla, auton katolla tai sit kantamalla sillee roikottaen bambukepukalla. Miun teki niin vitun pahaa et se oli vaa parkasu ja hana auki samantien. Onneks miun mopoheppu oli ymmärtäväin ja paino vaa kaasua ja tyynnytteli et äläs ny.
Vollotin myös kun oli niin hienoja maisemia ja vollotin koska liikutuin taas et saan just nyt täs olla näkemäs ja kokemas tän kaiken ja vollotin varmaan ihan muuten vaa, kert nyt on vollottamaa ruvettu. Täs o, vittu, mitään järkee.
Retken jälkeen mie sit vasta vollotinkii, kun läksin kylille syömään ja vastaan tuli mies joka kanto takajaloista roikottamalla pientä tapettua koiraa. Täällä syödään koiria, ja tämä hauva oli selkeesti paistiksi menossa. Miehen perässä seuras hyppien ja ulvahdellen kaks isompaa koiraa, en tiiä miks, oliko ne sen pienen koiran äitee ja iskä vai kavereita vaan, mutta näky oli kertakaikkiaan sellanen et.... ei miulla oo kapasiteettia asiaa ees käsitellä. Miulla vaa kärveni kaikki sulakkeet pääkopasta ja vintti pimeni ihan totaalisesti. Käännyin vaa pois ja itkin. Miun on tästä vaikee ees kirjottaa, koska alkaa samantien itkettää. Ei siis sen enmpää täst asiast.
|
Tolle tyypille maistuu bisse ja spaddu |
Torajalla elämä siis pyörii kuolemisen ympärillä, se tuli huomattua. Jollei oo menossa rahan kerääminen seremoniaa varten, on menossa seremonia, tai sen "sairaana" olevan enovainaan viihyttäminen, tai hautapaikoilla ramppaaminen tau-tau-nukkeja pukemassa tai luukasoille lahjoja viemässä (tupakit näytti olevan suosiossa, kovia röökaan noi skeletonit) tai mitä ny muuta näihi hommii täällä liittyykään. Kuolema on koko ajan läsnä. Ja mikäs siinä, ehkä se on jopa jollain tavalla terveempi lähtökohta arjen elämiseen, ku sellanen länsimainen kuolemattomuuden harhassa eläminen. Täällä elämän loppuminen, kuoleminen, ei todellakaan tule kellekään yllätyksenä. Kai sitä sellasen tiedon kanssa täällä osataan elää ehkä jotenkin toisella tavalla. Emmiä tiiä, mutta vois kuvitella että kun tuo kuoleminen on osa arkea, elettäis enemmän täysillä. Ei lykättäis asioita johonkin tulevaisuuteen, ooteltais sopivia hetkiä toteuttaa juttuja, kainosteltais ja aikailtais. Elämä ei olis sellasta "sitten kun"-odotustilaa, vaan enemmän "tässä ja nyt"-tyyppistä menininkiä.
Elämän lyhyys tuli taas uuellee selväks. Tuli myös jotenkin jännä olo kun näki et oikeesti meist ihmisist ei loppujen lopuks jää jälelle ku kasa luita. Miulle päivästä jäi kaiken vollottamisen jälkeekii hieno, mutta kiireinen olo. Elämä on lyhyt, mie olen vanha, kello käy, AAARRRGGGGHHHHHHH! Täs ei oo aikaa tuhlattavaks, heti tänne kaikki mulle NYT, ennenku hetki lyö! Onneks oon jo nyt just parhaillaan täs toteuttamassa yhtä unelmaa, enkä vaa istumassa toimistossa oottamassa eläkepäiviä kyrpä ottassa. Jos en ois just nyt täs ni pitäs kiireenvilkkaa lähtee.
Et sormi sojos teille kaikille saarnaan taas, et älkää kupeksiko elämänne kans tilanteis jotka vituttaa. Toteuttakaa haaveitanne NYT! Ottakaa vastuu elämästä omiin käsiin, tehkää asioita jotka tekee iloseks, älkää notkuko ihmisten kans ketkä vituttaa. Kosketelkaa toisianne, ja kissanpentuja. Pitäkää kivaa, älkää pahaa. Tehkää elämästä hyvää. Ennenku on liian myöhästä.
Näin. Seuraava retkipäivä suuntaa lähinnä vuoristoon, kattelemaan komioita maisemia ja tokihan käyään myös muutamat hautamestat syynimässä. Toivottavast sille reissulle päästää huomenna ja toivottavast sillä reissulla ei tarvitte niin kovasti vollottaa.
(Peeäs. vanhaa satanistia nyt hiukan ahistaa juua tässä kaljaa ja naputella plokia, kun vieressä kokoontuu paikallisten naikkosten raamattupiiri. Käyn nettihommissa naapurin majapaikassa, omassa ei internetti skulaa niin hyvin et vois mitää facen tsekkausta kummempaa siältä käsin tehä. Tuli siten tyystin yllärinä tämmönen hengellinen meininki, ku ei kotimajapaikas oo mitää hihhuliuden havinaa... huh huh. Virsiä veisaavat ja kauhee saarnaus ja raamatun sivut senku innostuneesta selaamisesta kahisee. Kyl on nyt syntinen olo, aijaijaijai. Täällä Torajalla tuo kristinusko kun on voimissaan. Se ei tarkota etteikö muinaiset animistiset traditiot olis yhä voimissaan. Mielenkiintosta.)
|
Hautaseinä |
|
Tau-taut siel kytikses |
|
Tältä ne pelottavat puupäät näyttää läheltä, ku käytii kattomassa tau-tau-pajalla miten niitä veistellään |
|
Miun mopoheppu-opas esitteli tommost isoo veistä, millä ne uhrieläimet niis hautuuseremoniois tapetaa ja viipaloiaa |
|
Setä puhalteli pilliin |
|
Kirkko |
|
Näil kotteroil enovainas ja muut kuolleet kannetaan seremoniasta hautapaikalle |
|
Tyhjä on katse kallon | |
|
Hieno, hieno hautapaikka luolassa |
|
Lisää luita, näist on vanha gootti aina innoissaan |
|
Riisipellolla |
|
No on nää komeita. Tuolla kauempana oli kyliä missä melkee kaikki talot on yhä tämmösiä. |
|
Setä näpertää taidetta. Joskus kyllä vituttaa kun ei voi shoppailla mitään. Kyytiin ei mahru. |
|
Riisipeltoja on. Paljon. |
|
Taas yhen kylän kohalla jarrutettii |
|
No täs myä nyt sit ollaa, ihan ku kallot orrella. |
|
Hautaseinä |
|
Miks näitä ei uhrata hyvien yöunien takaamiseks? Saatana mikä kiekuminen tääl raikaa siinä aamu-nelijästä alkaen kaiken päivää. |
Voi että näyttää mielenkiintoiselta paikalta! Ja mua meinas kans alkaa itkettään kun luin tätä, sympatiakyyneleitä. Mutta oon niin samaa mieltä tuosta elämästä nauttimisesta ja hetkeen tarttumisesta, ja sanoit sen tuossa tosi hyvin. Ja sun matkaa on mielettömän hieno ollut seurata, kyl mäkin sitkun (inhoan näitä sitkuja mutta kun tavallaan jo toteutan yhtä unelmaa ni voin tässä kohdassa käyttää) täältä Italianmaalta joskus palaan niin alan miettiä uusia vaihtoehtoja, ja oon miettinytkin. Elämä on liian lyhyt näkemään kaikkea, mutta mahdollisuuksien rajoissa mahdollisimman paljon! Ihana maailmankaikkeus.
VastaaPoistaKaikkea hyvää!