Paskana Balilla

Pojat laittaa leijaa taivaalle ät Hanur Beach

Terveisiä Balilta! Oon taas varikkostopilla geriatrisessa lomakeitaassa, elikäs Sanur Beachilla. Miä tykkään tästä Hanurista. Täällä saa olla kohtuullisen rauhassa, tekno ei pauhaa kaxnelijäsheitshemän, on kaikki tarvittavat palvelut, Hardy's Supermarket (jota räkästän), hyviä ruokaravinteleita ja sillai. Ja erikoisplussana on tietty se, että täällä meitsikin saa vielä sen harvinaiseks käyneen tunteen et vittu miä olen nuari. Turstiporukan keski-ikä täällä taitaa hipoa sataa, joten tämmönen nelikybänen tuntee ittesä täällä ihan nuareks varsaks. Ai juma miul on ketterä olo, kun tuol taapertaes saa väistellä rollaattoriväkee.

Ehkä pitäis kirjottaa tätä plokia sillai niiku feispukkia monet, eli et koko ajan elämä on pelkkää timanttista parhautta ja kaikki mitä tekee on huikeeta mahtavuutta, mutta miä oon tyhmä ja rehellinen, ja taisin ennen reissua jossai luvataki et kerron rehellisesti sit jos vituttaa. Joten nyt avaudun ja kerron teille, että vaikka elää unelmaa ni välillä saattaa vituttaa, jos päästää ittesä oikeen vapautumaan ja yhistää siihen kunnon univelat ja yleisen ylikierroksilla käymisen.

Lentäviä possoja markkinahumussa

Eli, nyt jos koskaan tuli tarpeeseen tämmönen pysäys näinkin sivistyneessä paikassa. Tuli reissun aallonpohja eteen, noin niiku henkisesti. Miulle tuo Sulawesi oli kaikenkaikkiaan aika rankka kokemus ja kun sieltä pois pääsy vaati 30 tunnin yhtäjaksosen matkustuksen (Kadidiri-Wakai-Gorontalo-Makassar-Denpasar-Sanur), merihätä oli vieny yhen yön unet, ja oli muutenkin vähän kaikenlaista, ni pääs tapahtumaan pienimuotonen yläpään hajoominen. Oon aina tieny, että tunteilla elämisestä ei seuraa mitään hyvää, ja tunteet on tuskan synonyymi. Joten ku miulla on nyt reissussa menny ihan paletti sekasin ja oon eläny aika lailla enempi fiiliksellä ku järjellä, ehkä ekaa kertaa aikuiselämäni aikana, oon tuntenu niin vitusti kaikkea, ni meininki on ollu aika erikoista. TIESIN, että jossain kohin väsähän tähän vitun trallalaa-ai-lav-jyy-ool-hattaraa-kukkasia-perhosia-paskaan ja se tapahtu nyt. Heinäkuu oli kaikenkaikkiaan ihan vitun erikoinen kuukausi, Sulawesi oli kokemus joka vaatii sulattelua vielä pitkään, ja jouduin siin kaiken oudon näkemisen ja kokemisen ohessa oppimaan itestäni ihan uusia puolia. Ei kenenkää pää saatana kestä hirveetä eksoottista mayhemiä mis kohtaa uhrattavia eläimiä, koiragrillejä, kokee kuolemanpelkoa, sukeltaa huikeita sukelluksia, tuntee tunteita laidasta laitaan ja siin ohes koittaa pitää mielen avoinna ja pinnistää pelkkää positiivisuutta. Että kun miä maanantai-iltana 30 tunnin yhtäjaksosen matkustamisen jälkeen pääsin vihdoin Hanur Beachille  ni ehkä siinä sit hajosin vähän. On ollu hiukan sumuinen olo, sanoisin.


Mutta kappas kun nukkui univelat pois, kävi neitimäisesti vähän shoppailemassa (Oma sukellustietsikka! Uuet hienot regeipikinit! Uuet varvastossut! Kaikkee pientä kivaa! Paljon kaljaa!), käveli ehkä satoja kilometrejä rannalla ja Hanurin kaduilla ajatellen ei-mitään, ni aloin taas saada otteen elämästä. Nyt oon hoitanu kaikki maholliset asiat, hammas on korjattu (oliki vaan irronnu paikka, ja hammaslääkäri täällä oli huikean hyvä), tukka on värjätty, laskut on maksettu, lotto on vetämässä, syöty on hyvin ja juotu vielä paremmin, ni aijjettä. Nyt osaa taas olla sillä fiiliksellä, enimmäkseen, et vittu, kaikki maailman asiat on ihan so what, koska miun elämä on juuri nyt parasta koskaan. Arvostan tätä niin että sattuu, saatana.

Venehiä Hanurin rannalla

Miulla on silti viel hiukan paska happi, ja ihan vitun kauhee stressi ja ahistus Gilille paluun suhteen. Huomisaamuks on venekyyti ostettu, mutta ku oon nyt viestitelly Gilin tuttujen kans ni ei kuulosta hyvältä meininki. Highseason on päällä ihan raivolla, Kakkosen Koralpiitsin punkalowit enimmäkseen täynnä ja buukattu viikoiksi etiäpäin, hinnat on ihan järjettömät koko saarella jne. Miä ilmotin et älkää kertoko enempää, miä en pysty käsittelemään tommosia uutisia, tuun torstaiaamuna sinne ja selvitetään tilanne sitte. Miä en tiiä miten miun pää kestää, jos en nyt just pääse kotiin omaan majaani kasailemaan itteeni. Nyt jos koskaan, ni miä TARVIN miun mökin numero 10 seuraavaks 4 viikoks. Miun on PAKKO asua Kakkosella koska se on miun koti ja miun kissatkin asuu siellä. Miä en SUOSTU majailemaan muualla. Enkä TODELLAKAAN maksa mitään vitun riisto-highseason-paskahintoja. Jotta voi olla et huominen kotiinpaluu ei tuu olee niin ihana ku yleensä, voi olla eessä pientä kädenvääntöä. Mutta katotaan kui käy.

Tarvin just nyt miun kotihuudilot sieltä, miun kaikki kissat, voi luoja mikä ikävä miul on kissoja, tarvin letkeen regeipileen, ihanat rastapojat ja muut tutut, paljon bintangia ja rauhaisan rannan jossa istua ja tuijotella tulivuorta ja mietiskellä elämää.

Ja sit tarvin sukelluskurssin ja saatanasti sukeltelua. En malta oottaa. Vierotusoireita, en oo sukeltanu moneen päivään. Ahistaa sekii.

Seuraavat kuulumiset tulee lähipäivinä miun Hiekkakikkareelta. Pitäkee jumaliste peukkuja että miun majotusasiat hoituu ilman et tarttee itkee ja hajota. Kävi miten kävi, luulen että huomenna tirahtaa kyynel enivei, mutta miä toivon et se on onnensellanen eikä vitutuksen.

Ainiin. Pienestä henkisestä hajoomisesta huolimatta röökilakko pitää. 8 viikkoa täynnä ja voin kertoa että vittu kun on siisteintä timanttisista mahtavuusparhautta ettei oo koko ajan pölli huulessa. Uskon jo, että en polta enää koskaan. Ehkä.

Nyt miä rupeen pakkaamaan Assholee. Siin onkii taas tekemistä, kissanruokaa on nimittäins eräskin säkki (Säkki! Kih!). Kiitos, moi.

Hieno tyyppi roikku puussa rantakadun varrella

Aaltoa murtava

Ennustava kepes

Temppel

Hienoja kikkeleitä, joitten jatkeena on ehta hyötyväline!