Moottoritiellä on puuma: Saari on vaihettu

Hei hei Hiekkakikkare, nähää taas joulukuussa!

Aaarghhhh. Ollaan vaihettu saarta! Hiekkakikkare on siis taaksejäänyt ja sijainti on jälleen Bali ja siellä seesteinen Sanur, tuttavallisemmin Hanur. Eilen Vähiksen kanssa tultiin ja meil on tässä vaan yhen yön varikkopysäys, kohtsillään käyään noukkimassa miun uus passi Mordorin konsulaatista ja sitte pyhkästään veneellä Nusa Lembonganille muutamaks päiväks.

Hiekkakikkareen vimoset päivät meni lepposasti. Sukelleltiin, suhailtiin saaren ympäri fillareilla, kiivettiin kukkulalle. Hyvästeltiin SannaVee, joka läks kohti Komodoa ja toivotettiin tervetulleeks Lars. Lars on hauska heppu ja vähä sellanen seikkailijamatkailija. Kaikenmaaliman Kirgisioitten ja Pakistanien kautta se Hiekkakikkareelle taivals, oli meinaan tyypillä tarinoita kerrottavana. On matkustanu naama lehmänperseessä kiinni jonkun auton kyydissä ja kaikkee semmosta, mihi ei tämmöin mukavuurenhalunen rinsessaperse niiku miä ni ollenkaa taipuis. Lars oli kova nukkumaan ja käräytti ittesä heti alkumetreillä punaseks. Terveisiä vaan, toivottavasti mein reitit viä kohtaa joskus jossain!

En oo ikiin ennen nähny täydelistä sateenkaarta. Nyt oon. Se oli iso ja hieno ja upee. Eikä mahtunu kokonaa kuvaan millään.

Tiistai meil oli siis viimiin päivä Hiekkakikkareella ja sen kruunas aivan huikee ukkosmyrsky. Myräkkä vyöry niskaan noin sekunnissa, aiheutti maailman upeimman täydelisen sateenkaaren, ja ajoittain sateenkaaria oli peräti kaks. Lisäks tuli ihan huikee tuuli ja älytön kaatosade, melkonen jytinä ja pientä salamointia, mutta koko spektaakkeli kesti alle yhen bintangin, eli ei juur mitään. Oli hiano kattella, vaikka siin kohin mku vettä vihmo vaakasuoraan päin pläsiä ja popkornit kastu ni oli vähä haastavat oltavat. Mutta eipä hikoiluttanu, saatana!

Eilen aamusella lähettii sit pikapaatilla Balille. Sinne jäi kissat ja regeit ja lupsakat oltavat, voi helevetti. Venekyyti oli harvinaisen rauhallinen täl kertaa, pysty jopa kärventämään nahkaa veneen katolla ja peräti kastumatta. Harvinaista herkkua, kert meitzillä on yleensä tuon välin veneilyt ollu enempi vähempi kuolemanpelkoo ja oxennuxen piättelyä.

Bali on hermostuttava. Miulla tärähti heti venelaiturille könyymisen jälkee välitön stressi päälle, ku kimpussa oli sata taksikyydin tyrkyttäjää ja hedelmä-saronki-limu-roju-paska-kauppiasta määkimässä. Ja autoja, saatana! Liikennevaloja! Koiria! Mopoja! Aaarrrggggghhhh! Liki kaks kuukautta Hiekkakikkareella oli saanu taas tyystin unohtamaan millasta on, ku on kaikkee. Kääk.

Onneks Sanurin Saattohoitolabiitsillä ja hiljasta ku...ööö... kalmistossa. Low season todella lowna, ei o järin paljo mitää säpinää. Normaalistihan täällä siis on hirvee meno ja mayhem ja zäpinä, nää satavuotiaat rollaattorikrebaajat ketkä tulee tänne kuolemaan, nehän on vauhikasta jengiä.

Tauski kiipes makaamon katolle lipomaan nekkuaan

Kissoja on jo nyt hirvee ikävä ja äsken oli aamupalalla niin outoo ku siin ei oo kymmentä mirriä määkimässä vieressä ja nahistelemassa et kenen pää missäkii kohtaa mahtuu ruokakupille. Mutta Kakkosen Koralpiitsin porukat lupas kaikki taas huolehtia et kattilaumalla on raikasta vettä ja pöperöä.

Miul ei oo mitää jännii tarinoita täs ny länkytettävänä, ku on ollu ihan vaa lomailuu ja lötköttelyy ja sellast bintankin siemailuu ja kotkotusta täsä viime ajat, elikäs kattokaa kuvia. Jahka käyn Lembonganilla koklaa taas sukeltelua hurjissa vesissä ja varsinki sit ku päästää täsä Vähiksen kans ens viikolla Borneolle vähä luontoelämyshommiin ni sit saattaa olla jotaa kerrottavaakii.