Hertta lähti vihreemmille niityille

 

Hertta, pieni kippurahäntänen tyttö. Naapurin Melati-marketissa asusteli pentuna, ja sinnikkäästi päätti, että rupee miun kissaks. Seuras kun lähin kauppareissulta kotiin, ja lopulta luovutin, et no tuu nyt sitte. Taisi olla maaliskuuta kun Hertasta tuli miun kissa. Hän oli pienenä vähän huono syömään, mutta juustosta tykkäs ja juustolla hänet kasvatettiin.

Hertasta tuli ihana kissa, vähän epäsosiaalinen oli, mutta aina kirmas innolla miuta morjestaan kun murjulle tulin. Maukui kysyvään sävyyn ja oli aina selkeesti vähän jotain asiaa. Miun suosikkimirrejä, ehottmasti.

Sunnuntai-iltana Hertan viimeks näin, nukkui kerällä miun murjun kupeessa. Paijasin ohimennessä, Hertta naukas, kysyvästi tietenkin, ja jatkoi unia. Paha aavistus on ollu sielussa, kun Herttaa ei oo sen jälkeen näkyny. Tänään aamulla olin jo aika varma, että hän on mänt.


Tänään tuli asialle vahvistus, pojat oli löytäny Hertan ruumiin. Oli ollu pahasti haavoilla ja tapelleen näkönen ym. Ilmeisesti iso lisko (sellasia yli metrin lotkoja, hirviöitä, niitä täällä välillä käyskentelee) oli käyny päälle ja Hertta oli taistelun hävinny. Hertta kun tykkäs nukkua tuolla bungalowien alla, siellä varmaan jossain sitte yön hämärissä peto kimppuun käyny.

On NIIIIIIN surullinen olo. Voi pieni Hertta! Olkoon kissojen vihreemmillä niityillä aina ruokakuppi pullollaan juustoa, maitoa ja muita herkkuja!

Kuvia Hertasta tähän loppuun.

(Edit: Tauskia kävin kattomassa tänään, jäi yhä lääkärin hoiviin. Toipumaan päin mutta yhä kipeä. Ylihuomenna mahdollisesti pääsee kotiin. Kirjotan siitä lisää ja laitan kuvia Lombokista jahka tää Hertan itkeminen joskus loppuu. )