Kahexan satunnaista asiaa

Tauski on taas komee ku on karvat kasvanu naamaa takas. Uuet viixet ja kulmakarvatkii versoo jo!

Hiekkakikkareelta moroooooo! Tääl on asiat ennallaan. Kissat voi hyvin, ja elämä o hianoo. Vähän on myrskynny kyllä, aallot on syäny saaren pohjoskulmasta taas kimpaleen tietä ja pikaveneliikenne on ollu seis. Mut ei haittaa! Ollaan Miljan kanssa vaan sukelleltu ja sit ku ei olla sukelleltu ni on lähinnä juatu kaljaa. On käyty kuulkaa oikee Samasamas kattoos ku nuariso krebaa ja läpsyttämäs käsiä Joe Mellowmoodin tahtiin (mainio pändi tuokin), ja on käyty sukellusreissulla ihan Gili Airilla saakka! Ihan greiseeeee! Mut ku miul ei oo mitää ihmeempää asiaa ni kirjotan yhen jutun ku on kert käsketty.

Sain nimittäin Reissausta & Ruokaa-plokista haasteen, että pitää kertoo kahexan satunnaista asiaa ittestään. Tää tämmönen  sosiaalinen plokiyhteisömeno on miulle aika uus juttu, oon ihan et mitä mitä mitä. Mut kokeillaas tätä hei!

Täs oli sääntöjä et pitäis laittaa haastetta eteepäi mut emmiätiä, ehkä miä laitan mut en kaheksaa paikkaa kyl ainakaa keksi ku emmiä niin montaa plokii ehkä ees koko ajan lue ja sit niis muutamis mitä luen ni tää on jo käyny. Kapinoin nyt siis vähä. Kohta iskee salama päähän, se on varmaa.

Kaheksan satunnaisen asian keksiminen on vaikiaa, niien pitäs olla varmaan julkasukelposia ja sellaisia, ettei äiti järkyty. Noh, lets gou, katotaa mitä täst tulee.

Eka: Nuarena kuvittelin, että siisteintä ois jos ois duuni missä saa matkustaa ulkomaille. Oli sellanen tunne, et semmoset ihmiset on tärkeitä ja viksuja ja niien elämä on upeeta ku vaa matkustelee ja näkee maailmaa ja palkka senku juaksee, lentokenttien vippi-loungeissa muitten tärkeitten ja viksujen kanssa senku hengailis ja kiireisenä suhailis ympäri maailmaa. Sitte huomasin yhtäkkiä et oon just sellasessa duunissa, vaikken oo yhtää tärkee enkä erityisen viksukaan. Siitä työmatkustelusta karis aika sukkelaan kaikenlainen glämyyr ja hienous. Oli kyllä kivaakin, jos oltiin kivalla porukalla pari viikkoa vaik Italias tai Mehikos, tehtiin toki kovasti töitä mutta bailattiin kans. Enimmäkseen matkustaminen oli kuiteski sitä, et lennät illalla johonkin, suhaat taksilla hotelliin, hotellilta aamulla duunin paikalliskonttorille päiväks palavereihin tms, illalla taksilla lentokentälle ja lennät takas kotio. Ei siinä paljon käyskennelty tärkeyttä ja kosmopoliittista maailmannaiseutta uhkuen jossain puistopulevardeilla nähtävyyksiä kyyläämässä. Matkustusaikaa ei laskettu työajaks eikä siitä saanu palkkaa. Ei vaikka teet matkaa 36 tuntia sinne Meksikoon. Muistan yhen hirveen viikon kun olinkohan neljässä päivässä ollu seittemällä lentokentällä, ja kun kotio tullessa Hesa-Vantaalla matkalaukkuhihnan äärellä joskus puolilta öin törmäsin työkaveriin ni aloin vaan itkemään, olin niin väsyny. Vajaat 5 vuotta sitä menoa riitti. Sen jälkeen matkustaminen ei kiinnostanu vittujakaan muutamaan vuoteen, oli fiilis että yhtään lentokenttää ei tarvi nähä enää vittu ikinä. Mutta kuhan siitä tokeni ni alkoki taas tennarit tutisemaan. Nyt matkustan vain ja ainoastaan omaks iloksein, omalla rahalla, sinne minne ite haluan mennä. Se on ihan erilaista matkailua se. Työkseni en halua enää koskaan matkustaa, ainakaan samalla tahdilla ku mitä vetelin sillo 90-luvun jälkimmäisen puoliskon.

ANTEEKS!

Toka: En syä lihoja, en oo syäny lihoja yli 20 vuoteen, mutta hiukan joskus syän mereneläviä. Nykysin tosi harvoin, mutta kuitenkin. Siitä on huano omatunto, varsinkin nyt kun oon sukeltelija ja ihan lääpällään vedenalasiin tsydeemeihin ja kalat on ihania ja hianoja. Haluaisin lopettaa kalojen syämisen mutta vittu kun ny vaikkapa sushi on niin hyvää. Ikävä ihminen olen. Menen tästä nyt nurkkaan häpiämään, laitan oikee aasi-hatun päähän ja siä nöyränä pää riipuksis miätin ruokailutottumuksiania.

Kolmas: Miulla on aika hyvä matikkapää, mutta todella paska kielipää, on aina ollu. Enklantia rupesin puhumaan ilman paniikkia vasta joskus aikuisemmal iäl, kun ensin jollai porukalla ruvettiin pelleilemään ja puhumaan englantia tarkotuksella ihan päin vittua. Se karisti sen sellasen koulusta tarttuneen hädän ja paniikin, et jos et äännä englantia täydellisesti niiku prittiläinen yläluokka ni oot paska ja ois syytä olla hiljaa ja kaikki nauraa jos ees yrität. Ruotsin kanssa oon taistellu ihan vitusti aina, oli ihme että pääsin ylppäreissä läpi ja sain jopa ceeeeen. Ruotsia en oppinu puhumaan ees asumalla Ruotsissa, mutta ekan tukholman kesän jälkeen puhuin sentäs englantia espanjalaisella aksentilla, ku olin koko kesän hillunu min hispanjooli-työkavereitten kans. Indonesiaa oon nyt yhtäkkiä ihan viime aikoina huomannu hiukan jo ymmärtäväni ja jonkun verran puhunki, mutta aika heikosti. Kaupassa ja baaritiskillä osaan jo aika hyvin asioida indonesiaks ja pieni perusasioitten keskustelu (mist siä oot, mikä siun nimi on, missä siä majailet tääl, mihin oot menos jne) sujuu jotenkuten.

Neljäs: Uskon maapallon ulkopuoliseen elämään. Tyhmähän sitä ois jos ei uskois. Ois aikamoista hattaraa olla siinä luulos et tual ei ois ketää muuta ku ääretön avaruus ja kaikkee. Vittu ku ne MUUT tulis jo käymää! Ja toivottavast ne ei oo mitää vesipäisii vihreit ykssilmäsii taulapäitä vaan jotai hirmusen viksuja ja hianoja, jotka näyttää meille apinoille närhen, tai siis muukalaisen, munat.

Viies: Hinku matkustamiseen synty varmaan siitä, et tuli elettyä lapsuus ja nuoruus Kouvostoliitossa. Sieltä piti päästä pois. Nuarena halusin vaa käyä Lontoossa koska Lontoo oli rok ja Kouvostoliitto oli täynnä juntteja oleva tiukkapiponen takapajula, jossa tuli kaupungilla turpaan ku oli tukka pystyssä ja kajalia silmissä ja oli pukeutunu tuonelan tienviitaks noin muutenkii. Lätty lätis ja oli ankiaa. Tämä oli siis meininki 80-luvun puolivälin tienoilla Kuusankoskella. Ei ihme että himpun verran kaipasin muualle, jotta sinänsä hyvä koska nyt ollaan tässä eikä jossain Niskalan ankeudessa jossain synkässä rivarinpätkässä. Kiitos siitä, Kouvostoliitto! (Terveisiä sinne, miä tiiän et siäl yks lukija ainakii riemastuu ku hänen kotikulmista kirjotan näin mairittelevasti!)

Kuues: Liittyyköhän hyvään matikkapäähän sellanen asia, et min päässä numerot on kuvioissa? Tätä on vähän hankala selittää, mutta ne jotka kans näkee numerot kuvioissa tietää mistä miä puhun. Myäs aakkoset ja aika (kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet) on omanlaisissa kuvioissaan. Joskus löysin netistä asialle määritelmän, ja homman nimi on synestesia, jonkinlaista aistien sekottumista. Jotkut haistaa säveliä tai maistaa värejä ja sellasta. Miä sen sijaan nään vaan järjstyksessä olevat asiat visuaalisina häkkyröinä. Miulle siis vaikka heinäkuun 27.päivä on kohta tietynlaisessa kuviossa. Numero 69 tarkottaa miulle panoasennon sijaan pätkää semmosesta numerokiakurasta. Mikä tahansa numeroinen tai ajallinen asia ku sanotaan ni päässä välähtää heti sen asian kohta siitä kuviosta. Selkeetä, eiks oo?

Sheitshemäsh: Piänenä miä luulin et oon tosi viksu. Kert mummi ja vaari sano et oon. Opin lukeekii jo tosi piäneen ja olin sellain pikkuvanha rasittava besservisseri varmaan. Aattelin et oon jotenkii erityinen, itsetunto oli kohillaan ja meininki oli et vain maailma on rajana. Sit menin kouluun. Vaati aikuisiällä 3 vuotta psykoterapiaa ennenku itsetunnon riekaleista saatii uuellee yhtään mitää aikaseks. En yhäkään luule ittestäni liikoja, tai oikee yhtää mitää, mutta ainakaa en enää piä itteeni ihan vammasena hirviönä, jonka sietäis kuolla.

 

Kahexas:  Siitä on jotakuinkii tasan 10 vuotta ku kavereitten kanssa piänes hutikas saatii hiano idea että perustetaa hei rokkilehti, päästää ilmasiks festareille! Siitä humalaisesta vitsistä syntyki sitte ihan oikeesti TUHMA-niminen ilmaisjakelu-rokkiläpyskä, toki nyt jo edesmennyt julkaisu. Olin ekat muutamat vuodet oikee päätoimittaja. Oli hauskaa aikaa, enimmäkseen. Myä julkastii kaikenlaista sontaa ja meil oli mm. ehkä maaliman ensmäinen ja ainoa haiseva rokkilehti, ku myä suihkutettii yhen numeron kaikki lehet mennen-partaveellä.  Sen lehen kannessa oli Hynynen (Jounille terveisiä!). Min rokkitoimittajauran tähtihetkiä oli ku tapasin maailman komeimman miähen eli Nikki Sixxin ja kuulin ku se pissas. Muita miäleenjääneitä juttuja mitä ite tein oli mm. Samuli Putro -haastis, koska Putro on ihan vitun mahtava tyyppi ja se on kova höpöttämään. Ja sit se haastattelutilanne missä yks nimeltämainitsemattoman norjalaisen orkesterin sillonen laulaja haastattelun jälkee pyyhki nokkaansa ja hoki et "you have any..." ja nenän pyyhkimistä ja miä olin siin ihan silmät ymmyrkäisnä et nenäliinaako se on vailla vai mitä. Lopulta se mylväs vaan et YOU HAVE ANY DRUUUUUUUUUGGGGGGGGGGSSSS?????? Sit miä olin et AIJJJAAAAAAAAA. Valitettavasti en voinu herraa huumekaupoille viiä ku en tiiä mistä huumeita saa ku en itte käytä. Myä järkättii myäs TUHMA-klupeja Semifinalis ja klupihommien tähtihetki oli Stam1nan ekan levyn julkkarikeikka. Tupa oli täys ja Stam1nahan on, vittu, paras. TUHMA-aika oli siis hauskaa ja sen ajan peruja on varmaan 90% miun nykysistä ystävistä. Että kyllä noi kekkulissa saadut ideat joskus kannattaa myäs toteuttaa!

Ni että semmoset asiat. Lopuks kuvia kikkeleistä. Moi!