Kissanpennun hautajaiset

Mikä surun ja murheen päivä! Pieni uusi kissanpoikanen kuoli tänään aamulla, tuossa tunti sitten.

Hänen nimeks kerkes jo tulla Mikko Von Karmila-Hertzen, mutta lyhyeksi jäi hänen elämä. En tiiä mitä tapahtui, mikä ihme iski. Eilen hän hiukan oksenteli ja oli vähän vetelän olonen. Otin mirrin yöksi kämpille nukkumaan, laitoin koriin että pysyy hajurako Tauskiin. Aamulla pieni kyhjötti siellä korissa hiljaa, nostin ruokakupille, kaatus, ei pysyny jaloillaan. Juotin ruiskulla vettä ja vähän maitoa. Kissarääpäle vaan makas. Siinä tunnin päästä alkoi kouristelemaan. Lääkärille oli toki jo aamusta soitettu ja hän oli tänne matkalla. Pieni alkoi kouristelujen yhteydessä valittamaan, välillä suorastaan huusi. Minä silitin, koitin löytää hälle mukavaa asentoa. Juttelin ja paijasin. Tajusin aika äkkiä, että noutaja on paikalla, ollaan lopun äärellä, Vihreemmät Niityt odottaa.

Itkin ja silittelin, siihen viimeiseen hengenvetoon asti.

Lopulta voimat loppui, hengitys lakkasi, sydän pysähtyi. Kissanpentu kuoli. Siihen miun sängyn nurkalle, sarongin päälle.

Soitin lääkärille ettei tarvi tulla. Kävin parkumassa tua kuppilassa ja Oyet tuli sieltä heti avuks, hakulla kaivamaan miun mörskän taakse haudan. Saronkiin käärittynä pieni ressukka sinne haudattiin.

Itkemisestä ei tuu tänään loppua. Enpä tiiä rankempaa kokemusta just nyt kun tää minkä tässä aamulla olen vierestä seurannu.

Varoitus: tuolla tulee kuva myös kuolleesta kissanpennusta. Älä kato jos et pysty. Ei pitäis sitä ehkä laittaa, mutta elämä on kuolemista. Kestäkää työ tuo kuva, mie kestin koko tämän tilanteen.

Touhukkaana ruokakupilla eilen aamulla muitten mirrien kans

Ritva nuuskii bärsettä

Tänään aamulla kunto meni heikoksi. Jalat ei kantanu, pystyi vaan makaamaan.

Voimat loppui, Vihreille Niityille lähti hän.

Haudattiin miun talon taakse

Siellä lepää hän.