Asiat muuttuu ja minä myäs. Jos on ihan pakko.

Ihmiset on valmistettu sualista ja lihasta ja verestä ja karvoista ja hormooneista ja muutosvastarinnasta.

Muutosta ehkä kaivataan, mutta ku on niin mukavan tuttua ja turvallista ja helppoa kun asiat vaan pysyis ennallaan. Tämä pätee kaikkiin asioihin elämässä. Helpompaa olla siinä paskassa parisuhteessa ku että lähtis siitä ettimään omaa asuntoa ja eroomaan. Ja sellasta. Itte esmes taistelin ihan vitun kauan kosketusnäytöllisiä puhelimia vastaan, näin jos ponkastaan Elämän Isoista Asioista ihan toisaalle. Minä haluan että on näppäimet! Minua epäilyttää jos puhelin tietää miten päin se miun käessä on ja venkslailee näyttöä sen mukaan! Ei mitään nettiyhteyksiä, jumalauta! Internetti asuu tietokoneessa eikä puhelimessa!

Näin projektipäällikkö IT-alalta, päivää vaan, olen aina ollut edelläkävijä. Suostuin kosketusluuriin vasta kun tuli tyäpaikan Korkeimmalta Taholta ukaasi että se on sellanen homma että joka iikka meijjän firmassa, myäs se yks hapan siellä takarivissä, saa luvan hankkia luurin joka on nykyaikaa, eikä mikään muinaisjäänne.

Tämä alustuksena sille, että asiat muutuu myäs miun Hiekkakikkareella. Juujuu rakennetaan minigolf-rataa ja tulee tyylikkäitä putiikkeja ja majataloja ja ravintelit tekee raivolla pientä kasvoinkohotusta ja sellasta. Mutta miuta suurimmin koskettava muutos on se, että mein regeipändit ei soita enää Kakkosen Koralpiitsillä! Jumalauta!

Selvähän se toisaalta on, että ku miä muutin pois Kakkoselta, ni koko paikka alko samantiän näivettymään. Mutta kyllä vimonen niitti on tuo, että pändi lopetti siellä soittamisen. Helvetti soikoon!

Asiaan liittyy ilmeisesti kaikenlaista draamaa ja kähmintää kulisseissa, kaikkea en edes tiedä, mutta pojilla ja Kakkosen Kuppilan pomoilla meni vissiin sukset ristiin. Miä en ala tarkemmin juaruumaan näin julkisesti, mutta homma meni sellaseks lapselliseks pelleilyks. Vimonen niitti ainaki pändin pojille tais olla ku hyö oisivat tullu soittamaan, mutta Kuppilan Pomon aviomiäs piilotti mikrofoonit, ni eipä pojat paljo voinu siinä sitte keikkaa vejellä. Näin asioita hoitavat aikuiset.

Siinä kohin näin senki ihmeen kun good-vibrations-don't-worry-be-happy-smiling-and-shining-regeijätkillä mittarit veti punaselle ja ilmassa leijui vahvaa hiiltymisen tuntua. Sellanen on harvinaista.

Ilmassa on myäs vahvaa omiin muroihin kusemisen tuntua, koska fakta on, että jollei Kakkosen Kuppilassa ole livemusaa, siellä ei ole myöskään iltasin asiakkaita. Muttei pomoja ilmeisesti kiinnosta, ne lähtee vuodenvaihteessa ns. vittuun (no, Gili Menolle vaan, mutta kuitenki pois). Kuppilan ja koko Kakkosen omistaja sen sijaan on pändin kanssa hyvissä väleissä ja ovat tiättävästi sopineet että jahka nua yhet tuosta lähtevät toisaalle ni sitte taas pändi tuleepi soittamaan.

Rämpyti-rämpyti ät Ozzy

Tämä tarkoittaa sitä, että jopa miä, Hiekkakikkareen muutosvastarintainen Ihmisraunio, olen joutunu liikuttamaan bärsettäni aivan uusille reviireille. KAUHEAA! Liian jännää! Mutta ei auta, ja kyllähän sitä pystyy ihmeisiin jos on pakko.

Pändin perässä mennään siis, ku se jotenkin vaan kuuluu siihen bintsun kupeeseen se, että pojat rämpyttää no woman  no cryta siinä ja huutelee sieltä välillä että KIPPIS. Perjantaisin käyään Trawangan Divessa ja sitte satunnaisina muina iltoina Trawangan Diven naapurissa Ozzyssa. Ozzy on kiva mesta, siä istutaan varpaat hiekassa, palvelu on hyvää ja ruaka on hyvää, ja iso bintsu maksaa vaan 30 000 rupiaa ja se on nimittäin edullinen iso bintsu täällä.

Asiat muuttuu, ja minä myäs. Jos siis on aivan pakko.