Lombokin orpokoti

Se miun pieni supersöpö kissanpoikanen kuoli toissa yönä. Miun kämmenellä viimeisen vaisun vinkauksen päästi, viimeisen henkäyksen vaikeasti haukkoi, sydän anto periks ja vihreet niityt kutsui. Hautasin hänet pimeässä talon taakse, oli sähköt poikki ja pimeys oli musta ja paksu. Tähet loimotti, kun pienen hautaan laskin ja sinne peittelin. En pysty siitä tämän enempää kirjottamaan, pillitän jo noien rivien kirjottamisen jälkeen, oon niin murheen murtama yhä. Tämmöseen ei totu koskaan.

Saattohoitoyön jälkeen ei ollu fiilikset kovin järeesti plussalla ku eilen aamulla piti lähtiä Lombokille asioita hoitamaan. Mutta sinne vaan. Mentiin kaverin kans ihan julkisella hitaalla puuveneellä, kun ei ollu hengenhätä ja meriki on nyt vihdoin lopettanu sekoilun ja on tyynehkö. Ni uskals lähtee noilla täyteen ahdetuilla puupaateilla vesille. Bangsalin kauheessa satamassa oli kaverin luottokuski autolla vastassa ja sitte ajeltiin Monkey Road -reittiä Mataramiin.

Kävin ihan ekana Imigrasissa hoitamssa viisumiasioita. Miun luottolakitoimiston setä oli siel vastassa, hoiti kaikki asiat, ja miun piti sitte vaan käyä konttoripimujen luona valokuvassa, antamassa sormejälet ja nimikirjotus. Asia selviö, 30 vrk viisumijatko passiin pläts. Jätin passin lakimiestoimiston setälle ja maksoin jo seuraavanki viisumijatkon, ni ei tarvitte sen kanssa sinkoilla sen kummemmin, lakimiessetä hoitaa kaiken. Asiat siltä osin siis joulukuun lopulle saakka hoidossa. Jeah.

Sitte käytii vetämässä kreisi ostosrundi. Miulla on ollu tarkotuksenaki tupata jonku tutun messiin Lombokille joku kerta, ku en tiiä sieltä läheskään kaikki THE paikkoja mistä mitäki kannattaa hommata. Nyt tiedän. On markettia jos jonkinmoista ja käytiin vaikka missä. Ja Mataramin liepeille on avattu aivan uus valtava HyperMart, semmonen paikallinen Prisma, joka oli ihan mahtava! Puhas ja kiiltävä ja hiano ja siel oli KAIKKEE.

Ostin. Kaikkee. Paljon. Rahaa shopinkeihin mälläsin hurjat noin sata euroa ja sain sillä seuraavaa: kaks 7 kilon säkkiä kissannappuloita, 10 pussia ja 5 tölkkiä märkäruokaa, nivaska kaulapantoja, uus lukko miun talon porttiin, 2 keittiöveittee, tölkinavajaa (hallelujaa, sellasta Vähiksen kanssa etittiin koko saari läpi mut ei löytyny täkäläisistä kaupoista), iso muoviboksi roinan säilömiseen,  valikoima erilaisia ihania kahveja, karkkia, maustesekotuspussukoita, majoneesia, juustoa, puurohiutaleita, keksejä, pastaruokapussukoita kaks (luksusteluherkuttelua hiukan), kokojyväleipää (hallelujaa!), hyönteismyrkkyjä (joka lajia: hyttyskiakuroita, töpselimyrkytinlitkupulloja, suihkutettavaa kaiken tappajaa, iholle laitettavaa hytysvoidetta ja -suihketta), tukanhoitoaineita, saippuaa, tiskiainetta, lääkkeitä, käsidesiä, vessapaperia, nenäliinoja, tupakkia ja eikä tässä vielä kaikki, en muista ees aivan kaikkea mitä hankin.

Asiat on Lombokilla roimasti halvempia ku tääl Hiekkakikkareella, joten siällä käydessä kannattaa ostaa varastoon kaikkee tollasta jokapäivästä kulutustavaraa. Oon ku mikäki hamsteri ku on vaatekaapin perukoilla pahvilaatikollinen täydennysvarastoja. Mutta eipä tarvitte nyt hetkeen ostaa oikeen muuta ku tupakkia, kaljaa ja tuoretavaraa. Avot.

Ostostelun jälkee lähettii käymään orpokodissa. Kaverilla on siellä semmonen sponsorilapsi, piäni kiarosilmänen poika, jota kaveri sponsoroi joka kuukaus pienellä summalla. Ni häntä lähettiin tervehtimään. Olin aika jännäkakkatunnelmissa, kun en mitenkään oo lapsiystävällinen ja oli ennakkofiilikset et se on sellain kauhee keskitysleiri ja likaset tahmeet riiviöt tunkee iholle ja sit pitää vaan hymyillä ja olla niiku tää ois jotenkii upee elämys. Mut ei ollu yhtää semmonen.

Paikka on semmonen ku Peduli Anak, sen takana on kaiketi hollantilainen säätiö. Isot hianot tilukset, 74 kouluikästä lasta, mukava henkilökunta, on futiskenttä ja pien uima-allaskii. Lapset oli puhtaita, ilosia, hymyileviä ja hyvin käyttäytyviä. Yks rohkein raggari vaan tuli hipaseen, ku miul on noit tatuointeja ni niitä pennut tuijotti silmät pyäriänä. Yks pien poika sit sormel miun tatuointia tökkäs ja kauhee hihitys sen jälkee.

Kaverin kummilaps on sellain poika, "he's a special child", niiku Esther siitä totes. Special monessaki mielessä, luulen, mutta varsin liikuttava tapaus, semmonen vähän reppana ja arka. Oli aluks valtavan epävarma ja peloissaan ku tultii, hänellä kesti hetken ennenku ymmärs kuka Esther oikein on. Kun meni perille nji tarras Estherin käteen eikä päästäny siitä irti ennenku myö lähettiin pois. Hiljasella kainolla äänellä varovasti jutteli.

Estherin kummipoika oli aluks ihan säikkynä et mitä oikee tapahtuu

Jotta kokemus orpokotivisiitistä ei ollu mitenkää hirviä, oon iloin että kävin ja että kuulin vähän tuommosestakin elämästä. Lapset on vissiin suurin osa löytyny jostain kadulta, syystä tai toisesta sinne joutuneita. Ohan heiän elämä nyt piirun verran helpompaa kun heil on turvallinen paikka asua, saavat ruokaa ja saavat käyä koulua.

Vaikken ihmisistä niin välitäkään ni jos joku muu välittää, ja haluaa vaikka sponsoroia jonkun tuon orpokodin ihmistaimen koulutusta tai yleistä ylläpitoa ni Peduli Anakin webbisivuilta löytyy lisää infoa ja siel on mm. kuvia sponsoria vailla olevista lapsista ja sellasta. Voin suositella, kert oikiasti tuo oli kiva paikka.

Tää pieni poika sai miulta heti pisteet, se kun helli kissanpentua

Käytiin sit orpokodin tiluksilla kävelyllä Estherin ja sen kummipojan ja henkilökuntatätin kans