Sivut

torstai 29. tammikuuta 2015

Lukujärjestyselämä eiiiiiiiiiiiiii!

Lombokin Mataramiin pykätään aivan helevetin isoa moskeijaa. Komia on pytinki.

Hommat on sillä haipakan asteella että miun pitää kohta ostaa kalenteri. Jo pelkästään siks että muistasin millon ketäki on tulossa käymään. Puoli Mordorillista tuttuja pynkää huudiloille lähiviikkoina. Lisäks on Taalasmaakeikkaa ja eläinlääkärivierailuja ja viisumihommia ja kaiken helvetin maaliman rientoja.

Lukujärjestys elämälle ois hyvä, mutta sellasta elämää en enää halua. Että viieltä saunaan ja kuuelta putkaan ja katotaako kalenterista millo miä kerkeisin bintangin ääreen ja katos tossa välissä ehin ehkä päivittää blogia ja joo ens viikon tiistaina kymmeneltä ehin laittamaan meiliä Tuiskulle ja tuossa kohin kirjotan sulkakynää imeskellen säkenöivä kolumneja, jotta kaikenmaaliman perusmordorilaisilla munapäillä on jotain mistä inistä.

Taistelen, ei takasin tuohon aikataulutettuun lukujärjestettyyn kalenterielämäntyyliin, ei kirveelläkään.

Mietin viime vuoden lopulla uuen vuuen lupauksia. Sellasia että: pitää opetella sanomaan EI. Sekä pitää opetella delegoimaan, sekä ottamaan apua vastaan. Ne on överisuorittamiseen taipuvaiselle kontrollifriikille hiukan vaikeita juttuja. Kaikki pitää tehä ite. MIÄ ITE! Ne on varmaan ollu miun ekat sanat ku oon ruvennu biänenä puhumaan. Ja oon vähä helvetin herkkä suostumaan kaikkeen (voisiksää pystysiksää, joojoo of koors) vaikka jo nyt alan olla päälakee myäten nesteessä kaiken saatanan säätämisen kanssa. Mutta pikkuhiljaa koitan ja yritän, et sanon joskus myäs et NOU ja samaan hengenvetoon et no mut voisisit SIÄ vaikka tätä ja tota.

Välillä iskee kateus kun kattelee kuinka muut elelee. On aikaa istua pari tuntia aamiaisella jossain rantakuppilassa tai lähtee keskellä päivää kävelemään saarta ympäri. Mutta sellasilla ihmisillä on joko ikuinen loma menossa tai sitten niillä on henkilökuntaa, joka tekee sellaset perusasiat niiku esmes siivoaa siun huushollin ja pihan ja käy kaupassa ja hoitaa pyykit ja jumalauta kokkaa siulle viälä pöperötki nokan eteen ja keittelee kaffet ja siun ei tarvitte ku vahtia et hommat soljuu niiku on tarkotus. Ja yleensähän ne ei solju, ainakaa ihan tuosta vaan. Että pualensa kaikella.

Mutta miä oon Mordorista ja meillä kotini on palatsini ja vaikka ois varaa siivoojaan ni myähän kuurataan kämppä katosta lattiaan ennenku se siivoja tulee mestoille. Koska mitähän sekii miusta ajattelee jos näkee et nurkassa pojottaa villakoira. Miulla ei ihan siitä oo kyse, enemmänki siitä että olen epäsosiaalinen mörkö ja kotini on todellakin palatsini ja miä hermostun heti jos ketää ylimäärästä tuppaa portista sisään.

Se on muuten asia jota paikallisten on vaikia tajuta. Indonesialaiset on ryhmäsieluja, ne ei tee mitään yksin. Neljän neliön bambumajassa asuu helposti viis ihmistä eikä oo mitään ongelmaa. Miun paikalliset kaverit kyselee yhtenään et miks asun yksin ku on iso talo ja kaikkee, ja ylipäätään asunko miun Palatsissa enää, koska portti on aina kiinni, ei oo avoimet ovet niiku paikalliseen tapaan kuuluu. Oon koittanu selittää että on tämä mordorilais-kouvostoliittolainen luonteenlaatu joka vaatii omaa rauhaa ja miulle koti on se paikka, jossa sitä pitää olla. Että kun menen himaan ni todellakin  portti menee lukkoon, koska miä haluan olla kotonani rauhassa. Kutsumattomat vieraat on erittäin nou-nou. Paskahalvaus tulee joka kerta jos joku kolkuttaa porttiin ja pyrkii sisään, vaikka se ois vaan vesimittarin lukija, joka tulee aina alkukuusta ja viipyy 5 minuuttia. Välittömästi on hermostunu olo että VITTU EIKÖ SAA HETKEEKÄÄN OLLA RAUHASSA EES OMASSA KOTONA.


Uusia kissanpoikasia huushollissa

Mutta joo. Viime aikoina tapahtunutta: oli eläinlääkärivisiitti viikonloppuna. Kävin eilen Lombokilla ja ostin kissanruokaa noin 150 kiloa ja rapiat päälle. Viisumisäätöä oli mutta asiat kunnossa taas, toistaseks (helvetti ne muuttelee sääntöjä koko ajan, olemma kaikki odottavalla kannalla, ei tiijä mitä tässä on tapahtumassa, huhuja kulkee ja paska on monen housussa kun työlupien saamista on kiristetty ihan vitusti). Makke ja Vöömi tuli takasin ja ovat kolmisen kuukautta mestoilla, on siis ollu hiukan bintsutteluhommiakin aina välillä (ja lisäks ne on jeesiny miuta kissahommissa ja ollu tekemässä Golfilla puutarhahommia ja korjaillu tuttujen tietsikoita ja muutenki höyryyvät yhtä sun toista, hullut aktiivilomailijat!) On lisää kissanpoikasia huushollissa mutta on tapahtunut myös poistumaa: hautajaisilta ei ole vältytty, mutta olen kyenny jo antamaan pari pentua uuteen kotiin, mikä tietysti oli miulle traumaattinen kokemus. Ymmärrän toki, etten voi pitää heitä kaikkia, mutta ei se helpota luopumisen tuskaa kun on pientä määkijää ihan vauvasta asti kasvattanu.

VIHDOINKIN! Viralliset rahankeräsyboksit on saatu ja niitä pikkuhiljaa levittelen ympäri saarta.


Vaikka elämä on touhotusta ja hulluna pyärällä posottelua Palatsin ja Kissakaupan ja Kissasairaalan ja Golfin Kuppilan välillä ni onneksi on sukeltaminen! Veen alla mieli rauhottuu, stressinpoikaset poistuu. Sinne ei kukaan soita eikä laita sähköpostia. Siellä voi vaan olla ja lillua ja ihmetellä merenalasen maailman mahtavuutta. Sukeltaminen, se on parasta ja hienointa mitä oon ikinä tehny. Tietysti siis sen toukokuun 2011 valaistumiskohtauksen jälkeen, sen kun päätin lopettaa ulinan ja kärvistelyn ja tehä elämälleni jotain.


Elämä on hianoo vaikka vähä onki tuhat rautaa tulessa just nyt. En vaihtais mihinkään!


Golfilla on istuttu iltaa ja ollu ihan perse meininki

Paikalliset on ihan villinä sähkömopoihi. Hintaa tämmösellä silent killer -tyyppisellä menopelillä on noin kuus miljoonaa rupiaa.
Kissakauppaa on vähä sisustettu. Tai ulostettu ku lähinnä ulkotilaa on vähä laitettu. Brändiväriset jaggarat ja kohta myäs risasta tuolista askarreltu pöytä....

Makke ja Vöömi kävi sahaamassa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti