No nyt miä oon kotoon -haastis

Vihdoin sain ppdeeähvänä tuon kuukaus sitte jossai sanomalehissä olleen haastattelujutun. Koittakaa tihrustaa tuosta alla olevasta kuvasta, se isonee ku sitä klikkaa ni siitä saa ehkä selvää sitte. Olkaa hyvät. Muutama asiavihre siin on mutta pikkujuttuja. En esim. ole 44 vee vaan 45. Vittu mie oon vanha!

Mutta se pitää paikkansa, että aina miulla oli sellanen olo että ootan JOTAIN tapahtuvaks. Täällä tovin oltuani tajusin yks päivä et hetkinen, herraisä, miä en oota enää. Olen perillä.

Sunnuntaisuomalainen 1.3.2015

Oli muuten varsin ahistavaa kun tomittaja ja kuvaaja kävi täällä tuos vuodenvaihteessa ja käveli parina päivänä muutaman tunnin perässä ja otti tauotta kuvia ja nauhotti kaiken mitä miä paniikissa siin höpötin. Ihan hermona olin.

Kyllä tää miun julkkiksen ura saa nyt olla tässä. Lienee jo miun osalta kuiviin lypsetty tää aihe että ai ku miä niin onneton Mordoris olin ja nyt oon tääl ja kissat ja jee vouhotivouhoti lälläslää. Joo.