Käväsin Kadididididirillä!

Riippumatto omalla terassilla rulaa!

Terveisiä laivalta! Kökötän mahtavan viihdealus Tuna Tominin uumenissa, matkalla Wakaista (Togeanin saarilla) Gorontaloon (Sulawesin ns. manner). Aluksella on tunnelmaa, minkä vuoksi olin kaukaa viisas ja laitoin elämän risaseks ja ostin neljän hengen hytin ihan vaan ittelleni. Luajan kiitos! Miulla on ilmastointi ja oma rauha ja ovessa lukko. Uuh!

Koska aurinko justiisa laski, valoshou on katottu, ilta pimenee, ni miä kattoin parhaaks vetäytyä oman kopperon rauhaan. Nakutan jonkinmoisen yhteenvetelyn Togeanin seikkailuista, koska oletettavasti huomenna on plokipäivittelyjen ja kreisin surffailun aika. Meikäpunkero palaa kansainvälisiin tietoverkkoihin! Jumalaare, mitähän maailmaan ja feispukkiin kuuluu? Oon ollu 2 viikkoa tyystin pimennossa, ja se on ollu ihanaa. Niiku oon ennenki todennu, ni tietämättömyys on yks tie onneen. Arvaan, et maailmaan ei kuulu mitään, ja et feispukissa kaikkien elämä on edelleen silkkaa timanttista parhautta, ja aina parhaassa seurassa. Se on kivaa se!

Mutta Togeanille. Viätin lähes 2 viikkoa Kadidiri-saarella, Black Marlin Dive Resortissa. Jotten pitkästytä kaikkia kuoliaaks, ni sukelteluista nakuttelin aikani kuluks ihan erillisen sukelluspäiväkirjan, jotta nymmiä voin käsitellä muut asiat tässä. Alotan alusta, ja se taas vaatii paluun 2 viikon taakse, Ampanaan ja Hotelli Oasikseen.

Miähän sillo saavuin Hotelli Oasikseen illalla myöhään ja ku siinä hoidin tärkeimmät asiat ja raportoin plokiin Poson bussiasemarunkkarin, ni kuvittelin et nonni, päivä pulkassa, suihkuun ja unille. Mutta ei! Miun muutenki jo epämäärästä erotiikkaa tihkunu päivä sai huipennuksensa ku Hotelli Oasiksen joku manakeri-tyyppinen ukko pynkäs puolen yön aikaan miun huoneeseen ja pyrki esittelemään jotain helvetin "traditionaalista" hierontaa, "helps jyy ty sliip, mädäm". Miulla meni tovi enneku miä puupää taas hokasin, mistä on kyse, koitin piipittää vaa että juu ei kiitos, hyvää yötä, tässä oisin nukkumaan menossa et voisko herra hotelliäijä ystävällisestä poistua, pliis,  mutta ukko rupes lotuaan joittenki helvetin hierontalitkujen kanssa ja tarras kiinni käsiin ja rupes siinä jotain hivelee. Siinä kohtaa miulla vihdoin välähti, pöllämystykseltäni tokenin ikäänku, ja ymmärsin että tää ei nyt kyllä todellakaan oo normaalia hotellipalvelua, saatana, ja vittu miutahan ei koske kukaan jos en halua. Ja sanotaanko näin että ukko lähti aika vitun kiirellä pihalle hierontalitkujensa kanssa ku karjasin sille et nyt vittu ULOOOOOOOOOS! Selvisin tilanteesta sukkelaan, en vammautunu henkisesti tai mitään, asia ei oo miulle mitenkään traumaattinen, en tartte terapiaa päästäkseni tän yli. Togeanil sit yks ilta oli yhen pimun kans puhetta reissailusta ja ku kerroin et Ampanan kautta tuli, ni se kysy heti et asuikkonää Oasiksessa, tuliko ukkelia yöllä huoneeseen tarjoomaan hierontaa? Kyseiselle pimulle oli käyny sama homma ja hää ties kertoo ko. hotellin ukko on oikee kuuluisa siitä, et pyrkii väkisinhieromaan kaikkia hotellissaan yöpyviä naisia. Ja tavote on ns. happy ending.  Pistäkee mieleen, jos Ampanassa liikutte. Ihan millaseen mieleen tahansa. Et jos on tarvetta ni Hotelli Oasiksesta saa, ja jos taas ei happy ending  kiinnosta, ni yöpykää muualla, tai elkää ainakaa avakko ovee jos iltahämäris oven takana kopistellaan ja huuellaan jotain et "new towels, mädäm" tai mitä muuta tahansa (miun oven takana se vaan huuteli miun nimeä ja koputti vimmatusti, ja luulin et on joku tilanne ni avasin).

Jännä juttu, että koko reissu menny ilman mitään ahistusjuttuja, ja nyt sitte kaks samana päivänä. Ensin bussiasemarunkkari ja sitte hotellin väkisinhieroja. Huh huh. Mut koitan ajatella positiivisesti, et juma, oli hei yks päivä ku oisin saanu, ja vieläpä kahesti! Kelatkaa. Aika hyvin varhaiskeski-ikäseltä aurinkossa ahavoituneelta punkerolta! Meikä tihkuu seksiä!

Tunnelmaa veneellä välillä Ampnana-Wakai

Runkkarista ja hotellin väkisinhierojasta johtuen miulla oli kuitenki liävästi sanoen pinna kireellä ja sellanen räjähdysaltis olo kun seuraavana aamuna lähin matkaamaan kohti Togeanin saaria ja laivan kyytiin könysin. Paattihan ei varsinaisesti mikään käribiän kasinolaiva ollu, mutta hinta-laatusuhre oli kuiteski ihan ok: noin 4-5 tunnin kyyti Ampanasta Wakaihin makso 40 000 rupiaa. Sillä hinnalla jaksais sietää aika paljon kaikkee, jos jaksais. Miä en täl kertaa jaksanu vittu yhtään. Ei ollu niin  minkäänlaista joustovaraa ihmisten suhteen. Matka oli siten hiukkasen raskaanpuoleinen. Koitin pitää kuulokkeet korvissa ja aurinkolasit pääs, hupparin päällä sen minkä kykeni (oli todella kuuma päivä), en kattoa ketään kohti ja olla niiku en oliskaan, mutta yksin matkustava länsimainen nainen on täällä sen tason ihme että voi jumalauta. Paatissa hääri ensinnäkii joku paikallinen laivahullu, sellanen kuolaava yksinpuhuja, joka oli ehkä likasin ihminen mitä oon ikinä nähny. Voitte vaan kuvitella miten sen tyhjyyttä kumiseva pääkoppa meinas nyrjähtää ku äkkäs miut. Tuli istumaan noin sentin päähän ja tuijotti vaan ja höpötti jotain ei-kenellekään. Seitinohkasesti ahisti, voin tunnustaa. Ku hullu vähän otti välimatkaa, ni siin kävi yks sun toinen hampaaton kääkkä jankkaamassa jotain ja lopulta totesin et nyt on parasta olla ihan vaan että juu, mongerra menemään vaan mutta miä en tajua mitää. Hyö ei enklantia puhu täällä kovin kummosesti ja miun oli kans selkeesti parasta olla osaamatta sanaakaan indonesiaa ni pääs näistä helvetin ukoista nopeemmin eroon. Pointti heillä kaikilla kuitenkin oli että oonko matkassa yksin,  ja oonko naimisissa.

Päätin siinä sit laivamatkan aikana et vittu, miähän muuten just menin naimisiin, saatana. Väsyin jankkaamaan joka helvetin äijänkääkälle siviilisääryllistä statustani, koska jokainen kysy heti et oonko naimisissa ja jos vastaan et en oo, mut on (mielikuvitus)poikaystävä, ni ei mee jakeluun. Joko ollaan naimisissa tai sit ollaan vapaata riistaa, havaitsin. Joten oon nyt sit mielikuvitusavioliitossa mun isomunasen mielikuvitusaviomiehen kaa. Miun mielikuvitusavioliitto on sit muuten se maaliman ainoo parisuhre, joka tulee kestämään ikuisesti. Meil on maailman parasta ja rajuinta seksiä, koko ajan, sekä samanlaiset tuulipuvut. Eteisessä on palapeili ja takapihalla kaasugrilli. Yhteisellä autopaikalla seisoo volvo ja meil on laitettu kimpassa lotto vettämään. Repikää siitä.

Wakain satamassa

Mutta kukaa ei botskimatkan aikana runkannu miun nähen, eikä pyrkiny koskettelmaan, eli jee! Ja ku Wakain laiturii päästii, ni siel oli heti tyyppejä vastassa et moi, läheks meiän resorttiin. Meitsihän lähti sitte Kadidiri-saarella olevan Black Marlin Dive Resortin veneen kyytiin. Se oli ollu tähtäimessäki, et sinne majotun ja siellä sukellan, makso mitä makso. Wakaista Kadidirin saarelle oli joku 15 minsan pikavenekaahaus eikä kyyti maksanu mittää ku majottu venekyydin pihvanneen puljun majaan.

Black Marlinista sain sit kivan, halvimman mahollisen, rivarinpätkän, 200 000 rupiaa yö (17 egee öpauts). Hintaan kuulu sapuskat, eli 3 ruokaa päivässä, sekä kaffetta ja teetä on tarjolla koko ajan. Kalja pitää ostaa baarista ja makso huikeet 45 000 rupiaa. Ruoka oli hyvää ja oon lihonu kahessa viikossa varmaan sata kiloa (mikä ei aiheuta kauheeta hätäännystä miussa, koska ennen tonne menoa olin näivettyny ihan vitusti ku oli pitkä jakso et ei oikee murkina maistunu. Nyt miä taas täytän vaatteeni). Sähköä oli muutama tunti illassa, vettä kämppään tuli noin tunti aamulla ja tunti illalla. Majotuksen hinta on per henkilö ja jos asuu kämpässä yksin, ni periaatteessa pitäs maksaa 50% enempi (vittu ku ärsyttää moiset yksinasujien sortotoimet!), mutta miulta sinkkuveroa ei kynitty, koska sukelsin niin paljo, että Black Marlin ei sinänsä tappioo tehny miun kammarin kohalla.

Black Marlinin ranta

Kadidiri oli kiva saari. Black Marlin oli sellasel pienel rantakaistaleel. Eessä on komiat korallihommelit ja naapureina pari muuta majapaikkaa. Muuta siel ei sit ookkaa. Eikä tarvinu ollakaa. Mutta luulen, et jos menee sillai, ettei sukella, ni voi käyä aika vähän pitkäks, ku ei oo oikee mitää tekemistä tai ohjelmaa. Snorklailua joo, ja kanootilla voi sutia ees taas ja naapurisaarille, voi juua tyyristä kaljaa ja makailla riippumatossa, ja jos on mukana joku könsykäs ni voi vaik panee aikasa kuluks, mut muuten on aktiviteetit aika vähissä. Ei oo kreisii bailuskenee, ei regeitä. Sähköt pärähtää pois noin klo 23 ja ilta loppuu siihen. Miä en ois missää tapauksessa viihtyny tuolla näin kauaa, jos ei ois ollu tota sukellushommaa. Vaikka viihyn itekseni ja oon häpihäpi niin kauan ku on kirjoja luettavaks, ni se on kuitenki rajallinen se aika minkä jaksaa samaa maisemaa toljottaa, jos ei tapahu mitää muuta. Ihmisiäki loppujen lopuks oli aika vähän, jotta heijänkää tarkkailemisesta ei voinu loputtomiin ammentaa ajankulua. Mutta koska sukelsin, ni 2 viikkoa meni niiku hujaus vaan. Muutama päivä miul oli ihan vaan riippumatossa retkotusta, mutta muuten sukeltelin kyl melkee joka päivä.

Ja olihan tuolla kuitenki ihmisiä joita tarkkailla, ja joittenkin kans oikee tuli paremminkii tutustuttua. Pari päivää miun saapumisen jälkee mestoille pärähti sellain lontoolainen tatuoitu herra Lakimies, Metallica-sortsit jalassa. Sellasta ihmettä piti kyllä oikeen tarkemmin vilkasta et miiiiiiiikäs tuo oikeen on. Oikein mukava ja helvetin hauska tyyppi oli kyllä, aika nopeesti semisti pondattiin ku ens pari päivää tarkkailtiin tilannetta. Hää läks kotimatkalle viime torstaina, ja miun ainoa Togeanin kekkuli tuli riipastua ku Lakimiehen viimistä iltaa vietettiin. Läksiäislahjaks annoin hälle hieman musiikkitiedostoja. Mordorilaista heviä, koska Lakimies oli hevimies ja fanaattinen sellanen. Ja romantikot siellä voivat pitää päänsä kiinni, täs ei ollu sellasesta kyse. Miulle jokainen tsäännssi ei ole mahdollisuus, jynöy.

Sit jonkuu aikaa tuol pyöri erittäin hämmentävä ranskalainen pari, mistä miä en kertakaikkiaan tiiä mitä ne oli. Näytti isältä ja tyttäreltä, mutta käytös on TODELLA kummallista jos ovat isä ja tytär. Ja vaikkei oliskaan, ni noin 45-vuotiaan aikuisen miähen suhre noin 12-13-14-vuotiaalta näyttävän tyttölapsen kanssa... sen sois olevan toisennäköstä touhua ku mitä näillä. Esmes yhellä venereissulla tyttö piti käsiään ukon perseellä, ukko tytön lanteilla, ja samalla ukko pussaili tytön selkää. Tyttö istu AINA sen äijän sylissä ja noin. Mut mist miä tiiän, ehkä ne on isä ja tytär (tyttö huuteli yhellä sukelluksella meressä kyl et PAPA), ja heiän perheessä ollaan vaan äärimmäisen hellissä ja läheisissä ja koskettelevaisissa väleissä.  En ollu ainoo joka toljotti tota paria silmät ymmyrkäisnä, yhen aussipariskunnan kans yhellä sukeltelu-venematkalla spekuloitiin et mitä helvetin vittua oikeesti.

Eilen tuli pariskunta, jossa on vanha kulahtanu rusinamainen amerikkalaisukko ja nuori nätti aasialaisnainen. Ukko ei meinannu päästä yli siitä, että huoneisiin ei todellakaan tule vettä kuin tunti illalla ja tunti aamulla. Vittu, kannattaisko etukäteen kattoa vähän mihin on menossa ni ei tuu tuommoset asiat yllätyksenä? Ukko on muutenki äänessä koko ajan ja tietää kaikesta kaiken. Aijjettä ku ärsytti. Onneks ei tarvinu sitä sen one man showta kattoa ku yks päivä.

Saarella on vieraat ollu enimmäkseen hollantilaisia, espanjalaisia, ranskalaisia ja  sveitsiläisiä. En tiä miks, mutta em. kansallisuudet on ollu vankka enemmistö. Loput on ollu germaaneja ja sit muutamia meitä yksittäisiä muitten maitten edustajia. Oon ollu sosiaalinen, jonkun verran, koska tilanteet on sitä vaatinu ja ihmiskontakteja ei oo voinu välttää, johtuen siitä että ruoka tarjotaan tiettyinä aikoina ja ravintolan istumapaikat ei oo suunniteltu epäsosiaalisille möröille. Mutta oon kestäny pienen sosiaalisuuden, ja jos en oo jaksanu ni aina on ollu oma terassi ja riippumatto, mihin paeta jos ei oo jaksanu puhua.

Sit Black Marlinissa hengas koko ajan Togeanin alueen polliisipäällikkö, mahtavan mukava heppu joka oli mein kaa sukeltaa koko ajan. Miä meinasin sille jossai kohin heittää et mitä, ootsiä joku kalapoliisi ku vaa sukeltelet mein kaa, et eiks tääl oo muuta hommaa polliisille. Mut onneks sain itteeni sit kiälestä kii ennenku menin moista vitsailee. Muistin, että ollaan Indonesiassa, ja tääl on parasta suhtautua tuon lajin viranomaiseen varovaisen kunnioittavasti, olkoon kuinka mukava ja lupsakka heppu hyvänsä. Mutta helvetin hyvä, että noilla vesillä on poliisipäällikkö joka harrastaa sukellusta ja tajuaa vedenalaisten asioitten päälle. 

Paikalliset ketä Black Marlinis oli töis, on tietysti ollu helvetin mukavaa sakkia. Miuta oikeen liikutti (tietysti, olenhan nykyisin tunteellinen herkistynyt hattarapää) ku tuos muutama tunti sitte tää laiva meni Kadidirin ohitte ja siel oli Black Marlinin rannalla kaikki vilkuttamassa ja huutamassa. Voi että.

Tyypit tuli saattamaan ja vilkuttaan ku lähettiin Black Marlinin rantsusta kohti isoa laivaa

Mutta sinne jäi Kadidiri, sinne jäi Togeanin saaret. Togeanilta lähtee torstaisin ja sunnuntaisin autolautta Gorontaloon, ja sellasen kyydissä matkaan siis just parhaillaan.  Botski on varsin karu, mutta parempi toki kuin se paska joka kulkee päivittäin (tai ainaki melkein, en o ihan varma) Ampanan ja Togeanin väliä. Tää pähee Tuna Tomini lähtee Wakaista klo 16 ja tiettävästi saapuu Gorontaloon aamuyöllä kolmelta. Tai sit neljältä. Ehkä viieltä. Voi olla et vasta kuuelta. Jännityksellä odotan mikä on matkan todellinen pituus. Nyt miuta ei haittaa vaikka kestäis luvattua kauemmin. Miulla on hytti, miulla on ilmastointi, miulla ei oo tarvetta pamahtaa tyystin tuntemattomaan kylään aamuyöllä pimeellä kello 3. Liput Tuna Tominin kyytiin maksaa 63 000 rupiasta ylöspäin. Halvin on ekonomi ja kallein bizniz. Bizniz tarkottaa et on sellasia tuoleja joissa löhötä ja kai ilmastointiki siinä huoneessa. Hytti maksaa sit erikseen ns. paikkalipun päälle. 4 hengen hytti maxaa 400 000 rupiaa. Minä maxan, saatana. Hytissä on kerrossänkyt 4 hengelle, valot, sähkö, ikkuna ja ilmastointi. Nämon henkilökunnan hyttejä, joita sit kermaperse-länkkärit voi ostaa omaan käyttöön.

Tuna Tomini menee siinä

Änywäys, Gorontaloon pärähän aamulla johonkin aikaan. Ja nythän on sit sellanen homma että...

Miun alkuperänen plääni oli jatkaa Gorontalosta Manadoon ja sit Bunakenille sukeltamaan. Mutta en oo enää ollenkaan varma. Aika paljon Togeanilla tapasin porukkaa, jotka olivat Bunakenilta tulossa, ja kaikki sanovat et ai hurja millaset virtaukset siellä vesissä oikee on. Miuta alko pelottamaan. Sitte miulla lohkes hammas muutama päivä sitte, ja siellä killuu ikävä lohkare sillä lailla semi-irrallaan että hyvän ja oikean hammaslääkärin pakeille olis päästävä mielellään ennenku tilanne pahenee. Sitte miä oon nyt kuukauden syöny lähinnä riisiä ja antaisin kohta vaikka pildee että saisin pizzaa. Lisäks miulla on vähän reissuväsymys ehketi, miuta hermostuttaa ja ahistaa ajatus taas uusista paikoista ja majotusten ettimisestä ja helvetillisistä matkustelurupeamista ja paikoista, joissa ihmiset tuijottaa ihan koko ajan. On pieni vitutus, koska miun tavarat on homeessa ja/tai nihkeenkosteita koska oon ollu kuukauden ilman ilmastointia. On ramadan, ja varottivat Togeanilla että suattaa olla ettei missään oo mitää eikä mistää tuu mitää tuol Sulawesin mantereella koska rämädän. Ja on helvetillinen ikävä monia asioita, joista lähen kaikki on kotona Gilillä.

Tästä syystä miä oon miettiny nyt sellasta vaihtoehtoo,  et jospa Gorontalossa otan satamasta samoin tein taksin Gorontalon lentokentälle ja toivon että saan lipun aamupäivällä lähtevälle Lion Airin lennolle jolla pääsen yhellä vaiholla Balille. Balilla on hyvä hammaslääkäri. Balilla saa hyvää pizzaa. Balilta pääsen sukkelasti Gilille. Gilillä on kissat ja regei ja helppo elämä. Gilillä on Lutwala Dive, ja Lutwalan Diven sukellusope David, jonka vaadin omaan käyttööni välittömästi, koska haluan heti suorittaa Advanced-tason sukelluskurssin. Sen jälkeen on ehkä parempi valmius räpiköäiä hurjemmissa vesissä vaikkapa Bunakenilla. Plus sitte pääsee ihan luvan kanssa SYVEMMÄLLE!

Joten miun seikkailu Sulawesiilla ilmeisesti keskeytyy lohjenneeseen hampaaseen, pizzanhimoon ja yleiseen reissuväsymykseen.  Ei haittaa, Sulawesi on ollu hurja ja erikoinen kokemus, ja kuukausi tätä hämmentävää saarenroisketta kaikkine vastaantulleine asioineen on ollu enempi ku riittävästi tähän hätään. Miun pitää tätä hetki sulatella ja tästä toipua. Mutta elkää huolestuko, miä palaan tänne vielä, sinne Bunakenille sukeltamaan, ainakin.

Nyt hyvää yätä. Laiva keinuu hiukan, käyn pötkölleen ja toivon että herään aamulla/aamuyöllä Gorontalosta. Ja ehkä huomenna tähän aikaan olen Balilla,ilmastoidussa hotellihuoneessa, vatta pullollaan PIZZAAAAAAAAA! Saa nähä kui käy!

Jälkikirjoitus eli peeääs.
Em. textin naputuksen jälkeen, laiva ei enää keinunu HIUKAN. Vaan ihan vitusti. Paatti piti myös kauheeta kirskunaa ja narinaa ja pauketta. Koko yö meni naama vihreenä oksennusta pidätellessä ja venaillessa sitä, millon tää paska säilykepurkki päästää viimisen vinkauksen ja kaatuu. Oli fiilis, että nyt taian tietää mikä oli meininki Estoniassa hiukan ennen H-hetkeä.

Matkustelu on jännittävää. Joskus liikaakin.

Ilta hämärtyy rannalla

Miun asumus

Fiiliskuva

Naapuriresortin laituri

Oma ranta

Maisema miun riippumatosta

Paikallisasutusta jossain

Oma rantsu

BINTANG

Veneilyhommia

Paikallismeininkiä

Kylillä

Arska laski

Black Marlinin ranta

Indonesian lippu liehu Tuna Tominilla

Aurinko laski jossain merellä