Moottoritiellä on puuma: Viisumihommat ja tatuointihommat Kissakaupungissa

Kuching, tuo mukava Kissakaupunki, on jo taakse jäänyt, mutta nyt viä sieltä asiaa, ku menin lupaamaan. Kaikkia kiinnostaa, kiviäkin, ihan vitusti!

Angry Birds -automaatti

Hoidin Kuchingissa jälleen yhen 60 vuorokauden viisumin Indonesiaan. Sepä hoituikin hämmentävän helposti ja nopeesti! Kuchingin Indonesian konsulaatti sijaittee vähä ytimen ulkopuolella, pirssillä sinne siis. Papereitten vastaanotto on aamuisin klo 9-12 ja nouto klo 15-17. Viisumia varten piti olla yks passikuva, 170 ringittiä rahaa, voimassa oleva passi, paperi jossa vapaamuotosesti kertoo missä aikoo Indonesiassa hillua, menopaluu-lentoliput, sekä luottokortti tahi muu todistus siitä, että rahaa on millä mällätä, jumaliste. Miä suhautin pirssillä mestoille ja valahti melkeen lusikallinen housuun ku totesin, et vittu täällä parveilee noin 200 ihmistä jo, tästä tulee vitun pitkä, hikinen ja kauhee hässäkkä. Mutta ku ovet avattii, ja sujautti sukkana sekaan ryysimään ja tappelemaan kohti jonotusnumeroita jakavia vahtimestareita, ni asiat alko lutviutumaa. Miä sain jonkuu jononumeron ja välittömästi piippas valotaulu, että miun numero ekana. Hokasin siin kohin että juu, taidanki olla ainoo joka on ns. turistiasioilla, koko muu ihmismayhem oli jotaa muuta vailla. Kireeilmeinen täti anto viisumianomuslomakkeen täytettäväks, otti valokopion miun luottokortista ja niputti kaikki muut lipareet ja käski tulla takas kolmelta. Koko homma ohi 10 minuutissa. Menin mestoille hakemaan passia takas jo kahen jälkee, ku taksikuski sano et on se auki jo, ja kas, heti ku lampsin sisään, vartija nappas hihasta ja kipitytti miut jonojen ohi sen saman tiukan tätin pakeille. Tätillä oli siin joku muu asiakas, mutta ojens siitä sivusta hetimiten miun passin ja toivotti hauskaa Indonesiaa. Jumaliste! Harvoin voi sanoo, että Indoneessian viranomaisten kans asiointi on sujuvaa ja varsinki sukkelaa, mutta nyt oli. varsinkin arvostin asian hoitumista yhen päivän aikana. Oi jospa olis Singaporenkii lähetystön viisumihomma tuommonen, ei tartteis aina siäl hillua kolmee päivää tekemässä konkurssia! Mut jihuu ja jee, uus ja tuore rapsakka 2 kuukauden viisumi pojottaa passissa, oi onnea!

Viisumiasianhoitopäivän miä vietin muuten suhaamalla kattomassa Kuchingia. Oli se kissamuseovisiitti ja sille taksimatkalle sattu niin kiva kuski, et hänen kans tehtii diili, et ajellaa ympär kaupunkia kattomassa maisemia, ja sitte mennää hakee se miun passi sieltä konsulaatista. Mahtava meininki. Koitin sopii jotaa köntsäsummaa, mut setä totes, et laitetaa mittari päälle ni tulee siulle edullisemmaks. Ja näin muuten kävi. Taksikuskit Kuchingissa harvemmin lähtee mittarilla ajelemaa, aina tarjoovat valmista hintaa, joten miul oli jo jonkinmoinen käsitys et mitä maksaa yks kyyti kissamuseoon ja konsulaattiin ja noin. Mutta muutaman tunnin suhailu mittarilla tuli todellakin halvemmaks ku et oisin vetäny pelkät kissamuseot ja konsulaatit könttäsummilla. Taksikuski vei miuta näköalatörniin töllistelee maisemia korkeelta ja kiinalaisella hautuumaalla käytii ja sit hianossa friendship-puistossa kattomassa kiinalaisia pytinkejä ja kissapatsasta ja siel oli toivomuslähde ja heitin sinne pari kolikkoa. Toivoin rahaa ja aisaa.

Majapaikan kanssa miä en kertakaikkiaan löytäny yhteistä säveltä. Siel oli jatkuvaa kohellusta miun majotuksen kans, millon luvattiin et juu siulle on nyt loppuajaks se omavessanen huone mutta ei sitte tietty ollukaan ja muuta kaikkee ähräämistä. Vitutti ja käämi meinas palaa täysin. Olin ihan huuli pyöreenä et mikä vittu tässä ny mättää ku kaikki kehunu niin saatanasti tätä paikkaa, ja miul ei tääl onnistu mikää. Mutta syykin selvis: siä ei ollukaan se "oikee" jätkä töissä, vaan joku tuuraaja. Ilmankos. Miä en saanu siltä puunaamaselta tuuraajalta mihinkää asiaan mitää tietoo, miun paras informaatiopalvelu oli naapurimajapaikan kloppi, joka hengas siin pihal aina ja tuli heti juttusille ja ties kaikesta kaiken ja hoiti miun asioita ja piti seuraa ja oli muutenkii ihan mahtava tapaus.

Hänen avustuksella sain myös ährättyä tapaamisen Borneoheadhunters Tattoon mahtavan tatskataiteilija Erneston kanssa. Ernesto on niin kova jätkä, et sille pitää varata aika et pääsee varaamaan aikaa varsinaiseen tatuointiin. Otin asian siin iltakaljalla istuskellessani puheeks et vittu ku oon käyny siä tatskaliikkeen ovella raapimassa jo vaikka kui monta kertaa ja aina se on kiinni, ni se oli samantien yks puhelinsoitto ja miulla oli heti tapaaminen hoiettu. Kipitin mestoille siltä istumalta. Miul oli vähä omaakii ideaa tatuoinnista, mutta Ernesto pitää tiukasti kiinni traditioista ja totes, et jos siä tahot jotaa viriteltyä hässäkkää ni hää voi koneella tehä mitä vaan , mutta jos tahot borneolaista perinnekuvaa perinteisella borneolaisella bambutikkumenetelmällä ni hää tekee just eikä melkeen, vain ja ainoastaan, tismalleen niitä perinnekuvia, ja mustalla, mistään väreistä on turha ees haaveilla. Asia sitä myätyen selvä. Koko homman jujuhan oli nimenomaan ottaa borneolla borneolainen perinnekuvitus borneolaiselta tatuointistaralta borneolaisin perinnemenetelmin. Borneo. Makso mitä makso, jos vaan justiisa tuolle tyypille aikoja sattuu saamaan. Yhteisymmärrys löyty, aika keskiviikkoillalle järjesty (yleensä vähintää 2 viikon jonot), hinta oli hirvee, mutta tää oli niiku kerran-elämässä-tatuointi.

Ernesto tekee hianoo

Tatuointi tehtii miulle siis keskiviikkoiltana ja siitä tuli ihan vitun hieno. AI LAV IT! Eikä ees sattunu, ja niin muistelinkii, et bambutatskat ei satu läheskää niin paljo ku koneella tehdyt. Ernesto on tuon alan guru, on voittanu vaikka mitä palkintoja ja on lisäks ihan vitun mukava heppu. Sillä oli hyviä tarinoita ku on kaikenmaaliman rokkitähtiä tavannu ku on matkustellu messuilla ihan perkeleesti. Nikki Sixxkii ois siltä ollu tatuointia vailla, mut Erneston jonojen ohi ei kiilaille kukaan, ni jäi ilman ku aikoja ei ollu saatavilla. Mahtava tyyppi ja voin sanoo, et tatuoinnin jälki on ku olis printterillä laitettu, niin tarkkasti on bambulla tikutettu et huh. Se on hianoo ku joku osaa asiansa. Olen fani. Jännää oli myös et Ernestolla oli assistentti, joka hoiti kaiken muun paitti sen varsinaisen tatuoimisen. Se hoiti ajan varaamisen ja raha-asiat ja pyyhki veret ja putsas sotkut ja laitto kelmut ja kaik.

Se valmis tatuaatio

Kuching oli kaikkinensa tosi kiva kaupunki, ja siel ois helposti ollu pitempääki. Ois ollu viel vaikka mitä elämysretkiä mitä ois voinu tehä, mutta joku toinen kerta sitte. Torstaina miä jo lensin Kuchingista Kuala Lumpuriin. Kualassa ohjelmas oli kauhee kaljatorni-karnevaali ja Kapas-kokoontumisajot, ku sattu silviisii et komee Hans (+ hurmaava tyttöystävänsä) sekä yks Kapaselta tuttu sikakiva hollantilaispariskunta sattu kans olee Kualassa. Tärskyt Chinatownin regeibaarissa, missäpä muuallakaan, ja hirveetä läträämistä. Mutta hauskaa oli ja myöhään meni. Eilen aamulla ei sitte paljo naurattanukaa ku kello soi kuuelta ja piti lähtee lentokenttäbussille. Se oli aamulento Balille, nimittäins

Sanurin geriatrisessa lomakeitaassa oon taas varikkostopilla. Hullua varusteiden täydennystä (OMA MÄRKÄPUKU ON OSTETTU!), hyvää ruokaa, yleistä lorvailua. Huomenna aamulla suhautan pikaveneellä takas kotiin Gilille.

On ihan helvetin hyvä fiilis. On ihanaa mennä takas omalle Hiekkakikkareelle, houm sviit houm, ja ai että on rento tunnelma ku nyt saa olla siel ihan rauhassa vaikka 2 kuukautta jos ei huvita säntäillä mihinkään. Ja paikallaan pysyminen on nyt ihan budjetillisista syistäkin suotavaa, eli ohjelmas on rentoo oleiluu vaa, hieman toki sukeltelua, mut muuten ei saa rahaa mennä ku asumisee ja kurkusta alas. Oih, oma hiekkakikkare! Parhautta! Ja ku siel on miun kissat! Iiikkkk!

Eli lähen tästä nyt tekee viä tärkeimmät hankinnat Hardy's Supermarketista. Sata kiloa kissanruokaa, siis.

Seuraavat kuulumiset, tietenkin kissauutisten ja -kuvien kera, tuleepi joskus muutaman päivän päästä, kuhan maltan tietsikalle taas istahtaa.