Pyykkikorin suru-uutinen

Nyt heitä on enää kaksi

Äsken haudattiin toinen viirullinen pieni tiikerivauva. Miun tönön taakse. Oon arvatenkin vollottanu silmät päästäni ja kaikki ympärillä kävelee varpasillaan ku ovat ennenki nähneet miten raskaasti miä kissojen menetykset otan.

Eilen oli pyykkikorin pesueella kaikki hyvin, ei minkäänmoisia murheen merkkejä ilmassa. Kaikki kolme vauvaa olivat pontevia ja ruokahalu heillä oli kova. Mutta tänää aamulla ku pyykkikorin ääreen heti herättyäin säntäsin ni oitis huomasin että yhellä pennulla ei oo nyt asiat kohillaan. Hän valitti hiljaa ja makas vaan, ei ollenkaa äheltäny äitin tisseille, eikä syöny vaikka hänet sinne tissin ääreen ohjasin. Oli voimaton ja vetelä kun hänet korista nostin. Tiesin heti, että hautajaiset on eessä tänään.

Muutaman tunnin pieni siinä piipitti, hiljeni lopulta kun ei voimia ollu enää valittamiseen. Hengitti raskaasti ja harvakseltaan. Miun kämmenellä hän sitten viimeisen henkäyksen vetäs, ja siitä lähti vihreemmille niityille mustan sisaruksensa luokse.

Voi murhetta! Näinä hetkinä toivois olevansa tunteeton paskiainen. Voitte vaan kuvitella mikä suru miulla on. Kun oon nuo pienet sieltä äitin perspäästä koppina vastaan ottanu, ollu elämän ensi hetkestä heiän kans, ni miun kiintymyksellä heihin ei oo minkäänlaisia rajoja.

Vielä on kaksi pientä tuolla pyykkikorin pohjalla möyrimässä. He ovat pullukoita ja touhukkaita ja ihania. Ja jumalauta heiän on syytä pysyä hengissä. Miä en kestä näitä ikäviä juttuja nyt enää laisinkaan.

Eilen heitä oli vielä kolme