Sivut

lauantai 5. joulukuuta 2015

Elonmerkki! Kissaklinikka!



Olen hengissä! Mikäs pahan tappais, nimittäin. Ei ainakaan tulivuorenpurkaus, hurjat venekyydit tahi naama eellä jättimäiseen hämähäkinverkkoon törmääminen (syränkohtaus oli kyllä ihan hilkulla, kun tämä tänää aamulla tapahtui).

Uutisia lyhyesti näin aluks ja sitte tulee myähemmin muuta asiaa, mm. kilomeetrin mittanen tuskallinen selvitys siitä miten Indonesiassa hommataan tyälupa. Sen verran mainittakoon, että eihän miun paperisota ole vieläkään valmis, mutta nyt on toivoa että viimeset silaukset hoituu maanantaina. En silti viäläkään huakase, koska Indonesia. Sitähän ei koskaan tiiä jos vaikka tänään tulee voimaan uusia lakipykäliä, nimittäin.

Eniveis: tulivuori. Sehän puuskutteli pari viikkoa tuos marraskuun alussa, sitte otti piänet nokoset ja taas tuossa muutama päivä sitten piaras tuhkapilven taivaalle ja aiheutti ylimäärästä päänsärkyä lentomatkailijoille. Tiettävästi vuori on nyt taas vähän rauhottunu, mutta eihän näistä luonnonvoimista koskaan tiiä mitä seuraavaks tapahtuu.

Tulivuoresta viis, se ei miun elämään ole millään lailla vaikuttanu, jollei lasketa keittiöstä lakastun tuhkapaskan määrää. Sen sijaan justiisa oli 10 päivän kissaklinikka, joka piti miut aika helvetin kiireisenä ja kireenä. Stressikäyrä huiteli taas taivaissa, ja aika finaalissa olin kun tuon ähellyksen sai vejettyä läpi. Klinikka ittessään suju mallikkaasti, mutta ennen sitä oli kaikenlaista paskaa ja säätämistä, joka meinas viiä miut aivovaurioon. Olen ennenki sanonu, ja sanon taas: kissoja jaksan kyllä, mutta vittu ihmiset!

Ja vittu meri, tuo kalojen vilpola! Just kun miun piti suhata ees taas kotikikkareen ja Airin väliä niin iski hirviä tuuli ja aallokko suoraan helvetistä. Venekyydit oli aika vankkaa kuolemanpelkoa, kun puupurtilo meni aalloissa miten sattuu, ihmiset kirku ja vesi loiski. Oli välillä sellasta, että kun kotikikkareen rantaan pääs ni meinas lähtiä jalat alta. Hengissä olemista arvosti taas ihan eri tavalla ku normaalina päivänä. Onneks saarten väliä suhaa nykysin myös speed boatit, jotka toki on kalliita, mutta niillä kyyti kesti vaan vartin ja vene meni sellasta vauhtia että siin ei aallokkokaa paljo kerenny purtiloa heittelemään. Niillä suhasin viimiset päivät, kun oli paska housussa jo pelkkää merta kattoessa. En voinu kuvitellakaan että oisin noilla hitailla island hopping -kaarnapursilla menny yhtään mihinkään enää.

Klinikka oli 10 päivää, mistä ekat 5 oltiin tääl kotikikkareella ja sit 5 päivää Gili Airilla. 203 kissaa, 3 kania ja yks vuohen penska kävi lääkäreien pakeilla. 164 kissaa steriloitiin. Vuohi ostettiin omaks, koska hän tarvitti hoivaa jota sen alkuperäsessä kodissa ei oikeen osattu antaa. Vuohi makso 100 000 rupiaa eli halpaa kun saipppua. Vuohivauva oli varsin heikossa hapessa kun se löydettiin, oli ripulissa ja nälissään ja nestehukkanen, mutta nyt asuu Lutwalassa ja on voimissaan. Ja niin suloinen!

Robin

Klinikan maskotiks muodostu pieni surkia kissanpentu jolla ei ole silmiä. Löyty jostai tienposkesta yksinään sokeena surkeena määkimästä. Sokeen nimi on Robin ja se on tällä hetkellä Jakartassa meiän eläinlääkäri Rinin kotona. Robin saattaa sielä myöhemmin muuttaa Mordoriin, koska mein yks suamalainen eläinlääkäri hoivas Robinia klinikan ajan ja lääpästy häneen niin täysin, että meinaa Robinin hakea Mordoriin jahka Robin on kasvanu ja rokoteltu,

Miullakin on uus kissanpoikanen. Bakso eli indonesialainen lihapulla. Löytyi Airilta yksinänsä jostain ja kotiihan se oli pakko tuua. Bakso ajaa miut hulluuden partaalle, hän on tavattoman äänekäs ja hänellä on terävät hampaat. Miun täytyy hakea sille huomenna aamulla kaveri, ja mein kissasairaalan pahnathan on pullollaan kissanpoikasia uusia koteja vartomassa. Josko Bakso sitte vähän rauhottuis kun on kaveri jonka kanssa painia eikä tarvi miuta huutaa hereille pitkin yätä et hei, leikitääks.

Mitäs viä? Kävi kaverei kylässä. Vähis oli ekana marraskuun alkupuoliskon ja sitte samana päivänä ku Vähis läks ni Leiviskät tuli tilalle. Ens viikolla tulee Kiiskit ja Äijälälälälä eli kaljanjuantia tiedossa.

Ja hurraa! Vihdoinkin joku on älynny ruveta täällä järkkään kielikursseja meille tänne jämähtäneille! Miä meen siis maanantaina koulunpenkille! Kuus iltaa tiukkaa indonesian kiälen opettelua. Josko sit miäkii vähän paremmin osaisin avata suuta indonesiaks. Muutakii ku et kaljaa kiitos, kymmene munaa, huomenta, kaks askia malporoa, kiitos ole hyvä, onks teil tofua. Hikipinkosuorittajanahan ahistuin kyllä jo heti kun kävin kurssille ilmottautumassa ja siä iskettii eteen piäni lapuke missä oli neljä kiälitehtävää, jotta saavat vähän hajua siitä minkä tasosta porukkaa kurssilla oikeen on. Piti vastata indonesiankielisiin kysymyksiin indonesiaks jotain ja sitte englannistaa pätkä tekstiä. Aika arvaamiseks meni, varsinki se englannistaminen. Heti olin ihan murskana et vittu en pärjänny enkä saa kymppiä tästä kokeesta. Saatana.

Mutta ihan helvetin kivaa mennä kurssille enivei! Jee!








Bakso

Piäni klinikka-apulainen Gili Airilla. Onneks sillä oli jo koti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti