Kota Kinabalu, pitsaöverit, kuilun reunalla

KK Suites Hotel, ihan paras! Min ikkuna tos puuritilän vasemmal pualel alareunas. Alakerrassa mainio khiinalainen Fong Ip Cafe missä on aamupala hotlan piikkiin ja muutenki hyvät mässyt, sutjakka palvelu ja hinnat erittäin kohillaan

Sunnuntaina lentelin Kuala Lumpurista tänne Kota Kinabaluun. Edelliskerroista poiketen lentomatkakaan ei ollu pelkkää helvettiä ja höykytystä, ilmojen halki kiidettiin ilman suurempaa rytkytystä. Yleensähän Borneolle lennettäessä kyyti on pelkkää turbulenssia ja rytkettä, ihmisten kiljuntaa ja ahistusta. Nyt tultii ihan sillai suihkis vaan, sukkana aivan! Miä kylläkin vähäsen olin liikuttuneessa tilassa, mutten siks että oisin ollu kauhupaska lahkeessa kyydin suhteen. Vaan siks koska niin bussimatkan Kualan ytimestä lentokentälle kuin koko lentomatkanki luukutin täysillä Mokoman uusinta. Elävien kirjoihin. Se nimittäin todellakin kolisee ja koskee ja koskettaa. Jos joku miettii miltä masennus tuntuu niin suosittelen paneutumaan tuohon mestariteokseen ja varsinkin kuuntelemaan Markon lyriikoita, ihan sillai ajatuksella. Hieno, valtavan hieno, levy.

Tasanen kyyti täl kertaa vaik oliki ugospilvii yms

Ohjelmassa tääl KK:ssa on ollu lähinnä lorvimista, viisumiasioien hoito ja sitte täältä poistuminen. Aikomus oli et oisin tänää käyny jonku luontoelämyksen kokemassa, mutta koska viisumiasiat oli se ykköshomma, ja sen kanssa meni kaikki suunnitelmat vituiks, ni en oo tehny oikeestaan mitään, mikä ois vaatinu muuta ku omaa jalkaa.

Piti saaha uus indo-viisumi hoieltua eilen, mutta eikö ollu joku helvetin muslimain pyhä ja konsulaatti sulki. Tänää piti yrittää uuelleen, eli ei voinu ottaa mitää sademetsäseikkailuja tälle päivälle. Kiitos itselleni, että varasin tällä kertaa tähän hommaan aikaa, koska ensinnäki eilen asialle ei voinu tehä mitään, ja tänäänki ne totes, että passin saat vasta huomenna. Onneks ei siis ollu mitään pikakiitosuunnitelmia et tänne ja viisumi ja vittuun oitis, koska kaikki suunnitelmat ois kussu jos oisin tullu normaalilla aikataululla (eli yks yä täällä ja yhessä päivässä viisumihomma ja sit kohti kotia).

Mutta nyt on asiat hoiossa, ja saan passini takas huameen aamulla eli koukkaan pikasesti konsulaatin kautta matkalla lentokentälle ja sit takas Kuala Lumpuriin. Missä odottaa hyvä hotelli, jossa ei toivottavasti ole torakoita. Jee. Rahaahan ei ole mutta miä en nyt jaksa sitä miettiä, ja vielä vähemmän jaksan miettiä hotellia jossa on torakoita muttei ikkunoita. On mentävä nyt sillai, että on helppoa olla eikä ylimäärästä päänsärkyä. Samaan konkurssiin, lomallahan tässä ollaan! SATANA!

Kota Kinabalussa on ollu kivaa. Hotelli on ihana, huudilot tutut, shopinkit hyvät ja päivänokoset on niin maistunu. Ja pitsa. Oon syäny niin helvetisti pitsaa että yrjö lentää jos näänki minkäänlaista helvetin kiakkoa enää ikinä. (Suosittelen: Little Italy -ravinteli. Herrantäheren miten maukkahat lätyt!)

On ollu ihanaa olla vaan, ja sitte ku oleminen ei oo enää huvittanu ni oon käyny vaan tepastelemassa tua veen äärellä tai tossa kaupungin takana pojottavassa minisademetsänyppylällä vetämässä hikee pintaan ku oon rampannu kiamurateitä ja rappusia siäl rinteissä ees taas ja säpsähelly kaikkia pusikkojen rasahuksia. Salee kärmeksii ja jotai muuta vaanivaa exotiikkaa.

Päämäärättömällä päiväkävelyllä

Olen myäs pikkuhiljaa harjotellu internetissä sosiaalisena olemista, ehkä tossa ens viikolla pystyn jo feispuukkiin ihan normaalisti. Nyt oon vaan varovasti Instaan grammannu kissakuvia reissulta ja sitte tsekkaillu whatsappia ja vilkassu sähköpostien ja jonkun satunnaisen uutissaitin otsikoita. Ei ole ollu hyvä homma, lukemani viästit, ne tärkeimmät jotka oon suostunu ylipäätään avaamaan, on ollu pääosin huonoja. Miun pieni kissanpoikanen, jonka vein Lutwalaan hoitoon miun loman ajaks, on tällä hetkellä Balilla Sunset Vetillä. Kissaruton kourissa. Vaikka oli rokotettu. Toiveikas kuitenki koitan olla, et kuhan Balille takas lentelen ni hän siellä jossain eläinlääkäriaseman häkissä määkii ku meen kattomaan. Ei ainakaa enää oksentele, mutta ei tosin vielä syö. On suanensisäsellä tipalla ja ennuste on fiftisiksti, aika näyttää. Sen sijaan huonoista huonointa uutista oli kun äsken sain viestiä et Kakkosen Koralpiitsiltä oli tuotu Kirvesniemen Harri tänään Lutwalaan ja Harri oli ollu todella huonona, ei tietoa mitä oli tapahtunu, oli vaan huutanu tuskaansa surkeena, ei pystyny liikkumaan ja mitähän vielä. Hänet eutanasioitiin Vihreemmille Niityille.

Mie en kestä.

Näien ja kaikenlaisten muienki jo aiempien juttujen takia en oo hirveen hyvässä hapessa. Jos suaraan sanotaan niin varsin paskana olen. Mieli on maassa, mutta jotenki silti tekee hyvää tää täällä, poissa, oleminen ja itekseen märehtiminen. Tarvin tän tauon, kaikesta. Olen, myännän, selkeesti jonkinlaisen depiskuilun reunalla, mutta tunnistan olotilat ja syyt, ja pysyn tässä, opikseni otan, jälleen kerran. Sekä pian peruutan. Otan askeleen taakse, enkä tyhjän päälle, kohti kuilua.

Ikävä kotiin Hiekkakikkareelle on jo ihan älytön. Se tuntuu hyvältä, että kaipaan sinne. Pelkäsin, että olen hajottanu itteni niin etten enää tiiä mihin kaipaisin, muualle ku hautaan, mutta kyllä se selvää on missä miun koti sijaitsee.

Sinne, ens viikolla! Omaan palatsiin, Hiekkakikkareelle! Syrän!

Ei miul muuta. Huomenna aamulla viuh vaan haen miun passin Indoneessian konsulaatista ja sit lennän takas Kualaan oleen isossa sitissä, yksin itteni kans, ja se on just mitä nyt tarvin, vielä vähän aikaa.

(Ps1. Nää kuvat Kota Kinabalusta on vähä mitä sattuu. Tämon pieni ja epäesteettinen käpykylä, josta olen jo aikasemmilta reissuilta kaiken mahollisen valokuvannu.)

(Ps2. Pahottelen yleistä alavireisyyttä joka on ehkä haissu näistä min viime aikojen ankeista postauksista läpi. Mutta näin se vaan näköjää on, et jos on mieli otollinen kaamokseen ni sinne se ihan ahvenena suikkaa jollei muista tarkkana olla. Ihan sama millanen tropiikki ympärillä vellois. Mutta täältä noustaan, ja jatkossa koitan muistaa pitää oman napani ygösenä vaikka millanen touhotus vellois ympärillä. Koska jos minen jaksa ni kukas se kissan hännän sitte nostaa? Kysyn vaan!)

Moi taas, Porneo.

Aurinko laskee

Toi yhen rupisen ostarin pieni rokkivaatekauppa ei pettäny tälläkään kertaan. Sori vaan, Podomit, tästä ei varmaan teille tuu latiakaan mutta pakko oli ostaa ku kerranki löyty jotain oikeesti tyylikästä.

Tua rantsusatamassa ruokamarkettia ja muuta. Miä tietty menin sinne tepasteleen siks ku tiiän et siel on kissoja. Kissoita kuvia ja asiaa tulee erillisessä postauksessa joskus myähemmi.

Jonku joku skoda jääny siähen

Päämäärättömällä päiväkävelyllä. Löysin rappuset ni pakko oli mennä kattoo mihi ne viä. Ei mihinkään.

Kompleks Sukan Likas tuos suunnas. Jos miul ois sukat likaset ni ois kompleksi kyl.

Kuala Lumpurin katolla, Petronaxen huipulla

Ainiin, olen myäs uutispimennossa, mitn maaliman menoa en oo tarkastellu moneen moneen päivään. Aloin eilen ounastella, että Nepaliassa on jotain maanjäristystä ollu kun lähiminimarketissakin kerätään sälää Nepaliin. Starbucksissa selasin sanomalehteä ja olen nyt vähän kartalla. En mene takasin kartalle vielä hetkeen, koska heti alko ahistamaan.

Uutis/media/sosiaalisuus-tauko tekee ihmiselle hyvää. Kokeilkaapa joskus. Tekee hyvää muistaa, että maailma ei lakkaa pyörimästä vaikkei koko ajan vahtaa et mitä min feispuuk-kaverit on syäny tai kuin paljo ne on urheillu tai minkä värisen kakan niien lapsinero tänää teki tai kuin muuten timanttista parhautta kaikkien elämä on. On sellanen jotenki mielenrauhanen olo, kun pysyy pois ärsykkeitä jatkuvalla syätöllä tyäntävästä tiedon valtatiestä.

Sen verran luistin tästä erakoitumisesta internetin ulkopuolelle et kävin Tinderissä. Koska Hiekkakikkareella ollessa Tinderin tarjonta miulle on lähinnä eioota tai korkeintaan yks tai kaks kauheeta kuppasta setää, ni aattelin et ehkä tämmöin miljoonakaupunki antaa jokusen muunlaisenki käntyn miulle tyrkylle. Setävoittosta se on täälläki. Minkäs teet, en oo näillä ikävuasilla kuuminta hottia kenenkään täysjärkisen hakukriteereissä. Eikä tarvi ollakaan, koska välitön ahist. Eilen kestin regeipaarissa just ja just puoli tuntia, koska vartin kohalla joku vitun kikkolo koitti puhua miulle. Oli pakko lähtee menee koska ahistuin niin helvetisti, et meinas tulla syränkohtaus. Et vittu eikö saa rauhassa kaljaansa juua ja olla epäsosiaaliin, saatana, miä lähen kotiin! Ovi säppiin ja kas, ihmisellä hyvä olla.

Mutta se siitä. Miulla oli hiano päivä tänää. Kävin melkeen taivaassa, ainaki Kuala Lumpurin katolla, Petronaxen tötteröien huipulla!

Miähä oon tehny näitä varikkostoppeja Kualassa ihan vitun monta kertaa ja kaikki on melkeen nähty. Tänää miä kekkasin aamulla et hitto soikohon, en oo käyny ikiin tual Petronaxen tötteröien yläkerroksissa. Et meenpä koittaan josko sinne pääsis tollee vaan ku menee. Ja kas, koska olen vain yks ihmiin, ni vaikka olin mestoilla kybältä aamulla ni miulle oli sijaa hississä jo kello 12, vimosen paikan sain, muutoin ois joutunu ootteleen nelijän hujakoille ennenku ois mahtunu kyyteihi. Ittein kipiäks maksoin mutta menkööt samaan konkurssiin, lomallahan tässä ollaan.

Siin oli kivasti aikaa käyä vetääs frappea Starbucksissa ja hillua puistoissa, ennenku sit oli aika lähtee suhaan taivaisiin.

Eka stoppi oli kerros 41 missä sijaitsee Skybridge, tötteröien välissä oleva silta. Se on 170 metriä maanpinnan yläpuolella ja aika päheet maisemat tarjos. Sieltä suhattiin 200 metriä ylemmäs eli 370 metriin, kerrokseen 86 missä on semmonen näköala-pällistely-kerros. Huhhutihuijakkaa, sanon.

Täs kolme kuvaa jotka ehkä jotenki kertoo et miltä näytti. Sama tönö eka maan tasalla, sit sielt sillalta ja sit sielt 370 metristä.

Maan pinnalla

170 metristä

370 metristä

Miulla ei yleensä oo onkelmia korkeitten paikkojen kanssa, mutta nyt oli. Kun kurkisti ikkunasta ja maanpinta on miltei 400 metriä miun alapuolella ni kylä alko puntti tutista ja päässä heittämään. Piti vähän polvistua, kun tuntu että lähtee jalat alta. Nää viilikset meni kyl nopeesti ohi ja muutaman minuutin jälkee ei tuntunu enää misään. Komiata oli.

Vinkkinä siis: jos on isommalla poppoolla liikenteessä ni kannattaa kenties käyä ostamasa liput jo edellispänä, tai ainaki varauta siihen että vaikka menee mestoille aamulla ni ennen iltapäivää ei oo tilaa hississä. Piletti kustantaa hirveitä, eli noin 85 ringittä (jotn 20-25 egee), mutta miusta oli hintasa väärti. Pientä napinaa siitä, että homma oli aika haipakkaa, oisin mieluusti ollu vähän pidempään ja ihmetelly maisemia, mutta koko ajan hätistettii et nonii, ryhmä Siniin, hisseihin nyt. Mutta plussaa siitä, että ryhmät oli pieniä, ryysistä ei ollu, ei tarvinu kyynärpäätaktiikalla tapella tietään ikkunoien ääriin.

Tän seikkaulun jälkeen kirmailin ostareilla (alusvaattehia M&S:ltä, toppeja H&M:ltä, sortseja FOS:lta eli vakiosetti) ja totesin sit, et ei riitä enää ees 3 laastaria per jalka, jauhelihalla ollaan, eli kotiin kiltisti metrolla eikä mitää seikkailukävelyretkiä enää tälle päivälle, koivet on mäsään.

Ihmettelin jo aamulla kun metroasemilla on polliiseja. En muista et aiemmin ois heitä ollu joka asemalla laumoittain. Mietin et onkohan jotain terrorismiuhkaa tai muuta. Tiijä häntä, mutta Pasar Seni -asemalle ku tulin ja ulostuin ni kappas, siinähän sykki mielenosotusmeiningit heti tuos Sentral Marketilla. Kun on kerran liiallista uteliaisuutta tämmösiä häpeninkejä kohtaan tääl Kuala Lumpurissa rankastu kyynelkaasulla ni nyt arkana vaan noppaa nappasin tien tois pua pari kuvaa ja luikin varsin vauhikkaasti muihin suuntiin (=Starbucksiin). En jääny kattelee et yltyykö mellakoinniks ja tuleeko millanen hässäkkä.

Huameen viäl jotain yleistä haahuilua ja sunnuntaina siirtymiin Kota Kinabaluun kolmeks yäks. Jei.

PS. Edelliseen postaukseen joku oli kommentoinu et mitä mieltä oon noista Indonesian kuolemanrangaistuksista. No mitähän mieltä niistä nyt sit ois? Ei kai kummempaa ku et onneks olkoon, Darwin Awards niille urpoille jotka kokeilee huumeiden tuomista maahan jossa huumeiden salakuljetuksesta on kuolemanrangaistus. Että vittuukos siinä pyyhkimään jos paska on jo housussa. Turha itkee et nuoruuden hairahdus tai jotain. Oisivat miettiny etukäteen ihan sillee oikeesti ja tosissaan et onko riskin arvosta vai ei.

Potentiaalista hässäkkää

Vappuaaton eksymisyritys Kualassa

Rojahin Kuala Lumpuriin eilen illalla. Lento laskeutu vähä ennen kaheksaa illalla ja kuhan jurnutin lentokentältä bussilla tänne Kualan sykkivään Chinatowniin ni olihan kello jo reippaasti ohi miun normaalin nukkumaanmenoajan. Siinä ku sit viel hoiti majotusta perseen alle, kipas lähikaupassa, kävi suihkussa, hokas että huonehan on vittu täynnä torakoita ja niitä juoksee myös pitin sänkyä, kävi rähjäämässä resepsuunissa, sai uuen huoneen ja siirs ittesä sinne ni hupsis kello oli jo yli puolen yän. Kääääk.

Min hotla

Olin eilen sitä mielipidettä että muutan uittuun tästä torakkaläävästä, mutta koska uuessa huoneessa mihi yällä muutin ni ei oo mitään (ei tosin myöskään ikkunaa) ni emmiä jaksa minnee muuttaa. Tää Chinatown Boutique Hotel misä majailen on kuitenki miun vakkarihotla täällä, hinta on kelpo, sijainti hyvä ja kaikki muutenki okei ni oon tässä. Kulman takana on Starbucks ja Subway, oven eessä olevasta kiinalaiskuppilasta saa hyvät kahvit ja kylmän kaljan, ja kaikki Chinatownin hulina on ihan tossa askel alaovelta. Kelpaa.

Olen uskollista sorttia ja laitan muutoksille aina hanttiin, koska muutokset jännittää. Tuttu ja turvallinen, riskitön vaihtoehto. Siinä sitä ollaan sitte, saatana.

Nukuin tänään pitkään, mistä kiitos sille, ettei ole ikkunaa ni ei toi aurinkon mesoominen tua ulkona vaikuta mitenkää. Jahka heräilin ja kävin nöyränä respas sanoos et miä sittenki jäisin vien muutamaks yäks, ni lähin ekana varvastossut suihkien Starbucksiin. Java Chip Frappe, extra capuccino, no cream, size venti, terima kasih ja hetkellinen pojotus Starbucksin terdellä ihan hurmoksessa.

Sen jälkee lähin kokeilee saanko eksyttyä. Ei karttaa mukaan ja tosta tonne kaikenlaisille pikkukaduille poukkoileen, huudiloille missä en oo koskaa ollu. Ihanaa sellasta laahustelua vaan, kuvien räpsintää ja ei minkään miettimistä. Olin ihan hyvästi sillai ettei hajuakaan missä olen, mutta kun alko tulee ihan perseenä vettä ni rupes tulee ikävä tuttuja huudiloita. Löysin ongelmitta takasin, kiitos miun spektaakkelimaisen suuntavaiston sekä Kuala Lumpurin maamerkeille, kaikenmaaliman korkeille pytingeille, joita pongaamalla tietää aina mihin suuntaan pitää mennä ja mihin ei.

Miä valtavasti tykkään tepastella kaupungeissa, ja myös muunlaisilla huudiloilla. Kävellessä näkee enemmän ja näkee sellasta oikeempaa elämää ku et jos vaa suhais johku sightseeing-kiertueen mukana tai viuhtois metrolla tai taksilla paikasta toiseen. Ja Kuala Lumpur on kävelemiseen just hyvä, vaikka kartasta kattoen näyttäs et on pitkä matka tonneki ni paskat on, senku lipokasta toisen eteen ni täs kantakaupungissa kävelee mihin vaan.

Huamenna jatkan tepastelua, mutta aion ajella myäs metrolla, koska sekin on kivaa ja meinasin et meen tonne Petronaxen tötteröille ja koitan siellä suunnalla eksyä.

Tajusin muuten vasta äsken et hei on vappuaatto. Taian mennä riipasee vappuoluen - ehkä jopa kaks - tonne regeibaariin. Laitan ehkä oikee ripsiväriä, tällee valpurin kunniaks. Jos jaksan.

Kuvakollaasi keski-ikäsen hermoromahdusta ja burnouttia potevan tunnevammasen läskin eksymisyrityskävelystä Kuala Lumpurin säpisevässä ytimessä next.

Reppureissarimuoti ei sinänsä oo miksikään muuttunu tässä viime vuosina. Samaa rytkyä joka kojussa tarjolla.