Riipperin Siem, oot kiva

Tykkään tästä Siem Reapista ihan vitusti. Miusta täällä on vaan on jotenki mukavaa, vaikka ens alkuun sillon ekana päivänä ku tänne umpiväsyneenä tulin ja hotelli oli kaukana kaikesta ja kuuma ja ääh, sillon tunnelma oli tyystin toisenlainen. Et ei vittu kauanko täällä persereiässä pitää oikeen notkua. Mutta nyt oon taas muistanu sen, miks siiitä vuoden 2008 ekasta visiitistä jäi hyvä fiilis. On vaan jotenki lepposa meininki, ei hermostuta ees se, että sekunnin välein joku kysyy et oisko tarvetta tuk-tuk-kyydille tahi hieronnalle. Tai että kuppilassa istuksiessa joku rähmänen ipana tunkee väkisin jotain postikortteja tai kirjoja syliin ja koittaa myydä, tai että joku rampa ryömii jaloissa ku kadulla tepsuttaa. Semmosta se on ku ulkomailla ollaan, erilaista, erikoista.

Mutta oon tässä ny saanu suoritettua ja hoidettua kaiken tarpeellisen, perkeleen Pippeli Pensionea lukuunottamatta. Oon käyny uuelleenki pyörimässä siellä missä Pippelin pitäs kartan mukaan olla, mutta ei löytyny. Pitäkää Pippelinne, saatana. Muitten asioitten kans on ollu enempi onnistuneita suorituksia.

Museo täynnä kiviä

Ensinnäkin kävin Angkor National Museumissa tuos yks päivä. Haaaaaaaukotus. En vaan oo sellanen kultturelli museoihminen, ellei sitte kyse ole jostain makaaberista tai jännästä tai hölmöstä museosta. Erotiikkamuseot, rikosmuseot, vakoilumuseot, kestän kyllä, miälenkiintoset taidenäyttelyt jossain jeejee, mut nyt tämmönen Khmeriläisyyden syviin ytimiin menevä museospektaakkeli jossa ei ollu muuta ku vanhoja kiviä ni hohhoijaa. Ravasin sen paskan läpi varmaan ennätysajassa, mutta ku emmiä jaksa kattoa sataa jotain kädetöntä ja päätöntä  "torso of male divinity"-patsasta tai tsiljoonaa jotain seinänkappaletta mikä on raahattu jalustalle jostain rauniolta. No oli siellä hieno sellanen huone missä oli tuhat erilaista Buddha-patsasta, se oli ihan kiva. Ja museon kaupassa oli kaikkee kivaa mut ku ei saa shoppailla ni seki meni vähä sillee alahuuli lerpallaan et HHHHÖH. Eikä siel saanu oikee missää ottaa kuvia et valitettavasti et voi tähä nyt laittaa tuhatta kuvaa jostain kolhusista kivistä. Sori.

Täst sai sentäs ottaa kuvan.

Sitte oon ostanu lentolipun täältä Luang Prabangiin Laosiin. Lennän sinne sunnuntaina. 180 ämeriikän dollaria, saatana, mutta ei voi mitään, halvemmallakaan ei irronnu vaikka kävin ihan saatanan monessa matkatoimistossa inisemässä. Vietnam Airlines vie, toivottavasti pysyy ilmassa, ei mitn hajua millanen lentoyhtiö mutta seikkailunhalu suolessa tässä ollaan. Vaikka onki noloo et lähen kalliilla lentämään ku uhosin et bussilla, mut... no, mukavuudenhalu on ny jotenki joustamaton. Ja ihan hyvä et tälviisii nyt ilmakehää tuhoomalla vaihan paikkaa, ku ei Lonely Platissakaan (Laos-versio, ostin suttusen kopio-LP:n ku halvalla sai) järin suositeltu tota Siem reap - laos -bussihommaa. Eihän se LP aina silkkaa faktaa ole, eikä varsinkaan ajan tasalla, mutta koitan nyt vaan selitellä itelleni ja varsinki sisäiselle Sulo Vileenille tota lentoon törsäämistä. Pääsenpähän parissa tunnissa perille eikä tarvi kahta vuorokautta matkustaa bussilla joku vuohi sylissä läpi Laosin.

Uus kotikatu. Ihana!

Ja sit muutin eilen aamulla Siem Reapin säpisevään ytimeen ja siitähän se vasta alkoki viihtyminen oikee tosissaan. Ihana, ihana pieni hotelli, joka on ihanalla pienellä sivukadun sivukadulla. Niin on kaponen katu ettei mahu tuk-tukitkaan tänne eli hiljasta rauhaisaa on, kukaa ei tuputa mitään, kissat makoilee kadulla ja ai että on tunnelmaa. Vaikkei tartte ku kipittää muutama askel ja kurkistaa nurkan taakse ni alkaa älämölö ja mayhem. Hotellin nimi on Neth Socheata, ja voin lämmöllä suositella. Kiiltävän puhas, uuden olonen, huone on pieni, mutta on ilmastointi, telkkari, jääkaappi, siisti kylppäri, eli kaikki mitä ihmiin tarvii. Hintaa 22 dollaria yö eli joku vajaa 17 euroa. Naapurissa on ihana paikallisravinteli, mistä saa järkyn hyvää khmer-ruokaa (kala-Amok 3 dollaria ja kala-amok on miun uus suosikkimättö, niin hyvää että lähtee järki) ja mukava tunnelma. Ruudulliset pöytäliinat ja värikkäät seinät, ja jos nopeesti ympärilleen vilkaseen ni vois luulla olevansa jossain etelä-euroopan kylässä. Mikä ny sinänsä ei oo se haettu tunnelma, mutta hauska sellanen aistin sekotushomma. Vieressä on myö vaatepesula, kilo pyykkiä peseytyy dollarilla jos ei oo kiire eikä halua kalsareitaan silitettynä takasin. Kaikki on lähellä, mutta ympärillä silti rauha ja hiljasuus. Mahtava maja, tykkään ihan sikana.

Fish Amok. MAISKIS!

Kotikadun mirrit

Sananen ihmisistä... vittu että sain tos yks päivä seurata oikeen superidiootin länsimaisen (aussi, keski-ikänen, mies) mulkun toimintaa ku kävin yhes kaupas ostaa vettä. En tiiä mitä se punkero paskapää oli ostamassa, oli jo maksanu ja pakannu asiansa kassiin, mutta nosti kassalla järkyttävän metelin siitä et miten KALLISTA täällä on. Joku sama asia mitä hää ny oli shoppaamassa ku ei heil austraaliaskaa maksa näin paljoo ja ku joku myöskin asiakaana ollu paikallinen pimu siinä koitti selittää että tää kyseinen asia nyt on vaan tuontitavaraa ja maksaa siks tän verran ku tuotu pitkän matkan päästä ni tyyppi käy selostamaan että kyllä meille australiaanki tuodaan kaikki pitkän matkan takaa eikä hinnat ole silti tämmösiä mussun-mussun-vali-vali. Huuto jatku vielä pihalla, sellanen ylimielinen ruikutus suureen ääneen, ja se kassajonossa jo ollu paikallispimu poltti lopulta päreensä ja karjas sille idiootille että GO BACK HOME IF YOU DON'T LIKE MY COUNTRY ja hyppäs moponsa selkään ja lähti menee. Urpo jäi siihen pihalle yksinään sit puhisemaan. Hurrasin hiljaa mielessäni. Mitä vittua? Täällä on ihan järkyttävän halpaa kaikki, paitsi of koors jos haluut juua Eviania etkä mitä tahansa pullovettä ni se Evian maksaa, tai jos ei kelpaa mikä vaan sipsi vaan pitää olla Pringlesiä ni hinta on monin kertanen verrattuna siihen johonki beisik-naksuun. Mikä siinä on niin vaikia tajuta?

Tää ei oo kuutamon silta mutta ihan hiano silti

Muutenki vois sanasen sanoo sellasesta matkustelijan asenteesta. Tuppaa vähä rasittamaan tyypit joilla on sellanen perus-negatiivinen ja epäluulonen asenne kaikkea kohtaan. Okei, terve järki mukana, ei piä olla hölmö, pitää ottaa asioista selvää eikä maksaa aina mitä pyyetään tai sillee, mutta luulis että on aika stressaavaa ja raskasta matkustella lähi-Siwaa pitemmälle jos lähtökohtanen asenne on se että kaikki koittaa kusettaa ja kaikki on huonommin ku kotona ja jokainen suupala tai juoma on potentiaalinen ripulinaiheuttaja (mikä on toki totta, mutta seikkailumiellä hei, se raibul tulee jos on paska tsägä, ei sille mitään voi). Et okei se siun tilaama panaanipirtelö ei tuu pöytään ehkä kahessa sekunnissa niiku jossain tehokoneiston lailla toimivassa Germaniassa, tai sitä siun pungalowia ei siivota jos et erikseen käy pyytämässä, tai - herraisä- ei oo vältsyyn sitä käsienpesupistettä hellän saippuan kera siinä vessan piälessä. Mitä sitte? Jos joka asiasta tarttee napista ja kauhistella et ku tääl nyt tällee ja tollee, ni pitäskö pysyä ehkä kotona? Tai et valitetaa jos jossain ei puhuta englantia ja kielimuuri tekee asioitten hoitamisesta haastavaa. Vittu, opettele sitte ite puhumaan vietnamia jos Vietnamissa olet, siun mokahan se on ku et puhu maan kiältä (näin paasaan miä, joka en siis viäläkään puhu indonesiaa vaikka piti jo täs vaihees osata). Räyh.

Sähköhommat on hianot!

On onneks vastaan tullu hauskojaki ihmisiä. Yks alkuilta tuos ku olin jotain amokkia taas vetämässä napaan ni samaan kuppilaan pamahti sellanen äänekäs hilpee ämerikkäläisseurue, kypsemmän puoleista porukkaa, siis jopa miuta vanhempia. Instant aispreikkeri oli kun setä tervehti oitis että helou YOUNG (!!!) LADY (!!!!) ja  rupes riisumaan paitaansa ja näyttämään tatuointejaan, koska ku miullaki on tatuointeja ni se oli niiku välitön bondaus sen tiimoilta. Ja koko ryhmä sitte rojahtiki miun pöytään ja olin ensteks tietysti ihan et apuaaaaaaa joudun puhuu ihmisille, meni oma rauha ja ääk, mutta nehä oliki aivan hulvatonta porukkaa. Osa heist lääkäreitä, ja olleet täällä jossain vähä vapaaehtoishommissa läheisis kylis ja oli viiminen ilta ennen kotiinlähtöä eli sellanen riehakas meininki. Pari mammaa siitä oli käyny jopa Mordorissa, niitä kesäisten risteilyalusten porukkaa siis, ja juttu lens ja pikkusen siinä kulmakarvaa kohottelin et onpas vallan nyt estoton meininki ku viien minuutin jälkeen yks akka siinä jo avautu gynekolookisista operaatioistaan. Nauratti ihan pöhkönä ku hyö myös innolla arvioivat ohikulkevia ihmisiä  juurikaan näkemyksiään siloittelematta. "Oh my goooood, kattokaa miten laihat jalat tuolla miehellä on" ja "onpas tuolla noilla kahella ukolla valtavat mahat" ja tätä rataa.  Melkosta sakkia, mutta mukavasti siinä muutama tovi heijjän kanssa vierähti.

Laidasta laitaan, kaikenlaista.

Sairaskertomuksiin, osa 666: tää päivä on menny aika lailla harakoille, pissishommissa, tauti pärähti takasin hirveellä raivolla eli antipiootti mitä oon syäny ei liene oikeenlainen, ja oon siis lähinnä maannu hotellissa tuskasena nukkumassa ja kusemassa (mukavaa vaihtelua paskantamiseen, muuten!). Kiitoksen Kambodzan apteekeille, joista saa mitä vaan senku menee tiskille sanomaan mitä haluaa. Kaivoin netistä vähä infoa et millasta antibioottia kusitautiin oikeen tarttee, vaikuttava aine paperille ylös, lähimpään apoteekkiin ja sielt tuli boksi pillereitä, kuin (kainalopieru tähän) apteekin hyllyltä. Helpottamaan päin on pöpö jo, toivottavasti nyt menee kunnolla ohi. Mutta sainpahan siinä sänkyssä makoillessani vihdoinkin ladattua uuen Stam1nan levyn, et sitä huudattaessa jakso sujuvasti makailla ja potee.

Huominen päivä viel tääl, enkä tee sen kummosempaa ku istuskelen katukuppiloissa lukemassa kirjaa ja töllistelemässä meininkiä. Pakkailen Assholen ja valmistaudun siirtymään Laosiin. Kiitos, Siem Reap, olit ihana, nähää joskus vien uuelleen!

Kätsy mopokioski

Meininkiä tuol hiukan ytimen ulkopuolella

Old Marketin ruokatori

VUH!

Täh?

Kosminen pierunhenkäys kävi temppeliraunioilla

Angkor Wat. (huomatkaa UFO kuvan ylälaidassa)

Tässä on ny ollu kaikenlaista, mutta tää postaus olkoot keskittyny temppeleihin, raunioihin ja kivikasoihin. Muista asioista naputan sitte myöhemmin, ku jaxan, lisää. Mutta nyt olen nähny vanhoja kivexiä loppuelämän tarpeiks, se sanottakoon. Reisiä pakottaa ja perseeseen sattuu, eli ei menny hukkaan eilinen päivä, saatana. Tuli tarvottua kilometrejä, kiivettyä aika monta tuhansia vuosia sitten rakennettuja rappusta millon minkäki sortumiskuosissa olevan kivikasan ylätasanteelle ja hikoiltua joku tynnyrillinen kuonaa elimistöstä pihalle. El Grande Temppelitour, suoritettu, saatana!

Hommahan alko sillälailla hienoissa merkeissä, että (pitääkö tästäki ny avautua, vittu, mutta menkööt, elämä on tämmöstä et on välil kaikenlaista ongelmaa alapään kans) heräsin aamuyöstä siinä nelijältä. Pissitti. Menin pissille. Pissiminen sattu ja kirvels. Ei jumalaare, ei oo naisella pillusta ku harmia, se oli sitte virtsis kohilla ja ärhäkkänä kovin. Mistä helvetistä seki nyt tuli? Ei oo rähmäkäpäläinen kikkolo käyny värkkiä rassaamassa eikä oo muutakaan äksöniä siel suunnalla ollu, meininki on ollu viittä vaille pisteessä et koko toosan vois palauttaa tehtaalle ihan turhana kapistuksena. Luajan tähren oli antipiootit mukana, eli nappia huuleen, litroittain vettä naamioon jotta pöpöt huuhtoutuuu pois ja silkalla raivolla kohti aamu-kahexaa jollon oli lähtö temppelikiertueelle. Pöpö tokeni siitä kyllä nopiasti, kiitos pillerin, eli kykenin lähtemään tuk-tukin kyytiin ja kohti valaistumista, mutta tunnustettakoon rehellisesti et ekat parin tuntia siel muinaisten raunioitten äärellä olin paljo enempi kiinnostunu siitä missä pojottaa kyltti vessaan. Pfffft tos on joku ennen ajanlaskua pykätty temppelispektaakkeli, mutta mihin voi pissiä?

Bayon

Mutta pissit pissinä, temppeleitä menin  kattomaan. Olin siis ostanu tuk-tuk-kuskin 15 dollarilla koko päiväks, ja sen lisäks päiväpassi temppeleille makso 20 dollaria. Tällä kustannuserällä sain siis ns. Big Tourin, jossa käytiin joku ainaki 10 eri kivikasaa kattomassa, enemmänki ois kai ollu ohjelmassa mutta jossain seittemännen kaheksannen raunion kohal olin jo kurkkuuni myäten täynnä japanialaisturistilaumojen (niitä oli joka helvetin kohteessa ihan vitusti) kansottamia muinaismuistoja ja sanoin kuskille et nyt alkaa riittää, en jaksa enää. Vie miut enää parille pakolliselle ja sit takas hotelliin tänks. Oli siinä kohin jo pyörtymispiste lähellä ku saatanallinen helle ja hiestys ja joka mestassa piti joko kävellä helvetisti tai sitte oli jotain hengenvaarallisia rappushommia, ja ku aina on PAKKO kiivetä niin ylös ku pääsee. Kert sielt näkee huudilot ja se on jännää kuulkaa ku kapuaa semmosia hurjia jyrkkiä rappusia joissa jokainen askelma huokuu mahollisuutta hengenlähtöön.

Vinkiksi muuten kaikille sanottakoon, että kannattaa ehottomasti jättää se varsinainen Angkor Wat viimiseksi. Se tulee temppelireitillä kyllä vastaan ekana, mutta kannattaa ens käyä kattomassa kaikki muut, koska Angor Wat on aika massiivinen ja pysäyttävä pytinki, ja jos sen käy heti alkuun kattomassa ni eihän mikään muu kivikikkare missään enää tunnu.

Täst aiheesta ei sinänsä ole enemmän sanomista, kuvat puhukoot puolestaan. Mutta jotain tunnelmaa voin kuitenki viel koittaa selittää. Koska kyllähän tollanen historiallisten monumenttien äärellä käyminen herättää ajatuksia ja antaa sellasta mittakaavaa ihmiselämään.



Mikä se muuten on se sellanen syndrooma joka voi iskee tommosten historiallisten, kultturellien, taiteellisten juttujen äärellä? Se minkä valtoihin joutuneita sekoilee jossain Roomassa ku käy Colosseumilla ja pyörtyilee Pariisissa ku näkee Mona Lisan? Vittu ku en muista, mutta joku nimiki sille kohtaukselle on. Jos joku tietää mistä hourin ni pliis komment.

Tämän norsun perse herätti ajatuksia

Sellasen yhen hapertuneen norsupatsaan persettä vähän hivelin ni tuli sellanen pökerryttävä tunne. Että tässä miä vanha sammakko vuonna 2012 kosken tän norsun persettä, mutta kuka ja mikä tänki perseen on sillo joskus tuhansia vuosia sitte nikkaroinu, millanen sen kivenhakkaajan elämä on ollu? Ja tuhansien vuosien päästä ehkä joku muu hiplaa samaa hanuria ja miettii ihan samaa asiaa. Jonneki temppelin katolle kiivetessä mietti et millanen on ollu se kulttuuri ja jokapäivänen elämä ihmisillä sillon ku täällä on se yhteiskunta kukoistanu, se järetön kylddyyri joka nää älyttömät rakennelmat on pusannu? Että aika onnettoman lyhyt ja mitätön on yhen ihmisen elämä, mutta tuommoset huikeet rakennelmat ne jää tänne hämmentämään jälkipolvia. Ystävättärelle tästä jo meilissä avauduin, ja se kiteytti niin hienosti et pakko lainata se tänne: "ihmiselämä, se on vaan yks kosminen pierunhenkäys".

Onneks sillo ennen ku ei ollu koneita eikä tekniikkaa ja on rakennettu kaikki hirveellä vaivalla, ihmisvoimalla ja käsin, ni on toi arkkitehtuurinen silmä ollu vähä parempi ku nykysin. Tuhansien vuosien päästä tuskin turistilaumat vaeltaa kattomaan Merihaan tai Pikku-Huopalahden raunioita. Tästä meijjän nykyhetkestä ei varmaan ensinnäkään jää mitään jälelle, vessakaakelilähiöt hajoaa itestään jo ennenku niitä asuttava sivistys katoaa, ja vaikka joku onneton tönö jäiski pystyyn ni siinä ei oo kyllä mitään näkemistä. Ollaa myä ja kans, meil ois välineet ja taito ja kaikki rakentaa vaikka mitä hianoa, mut ei ku tehää elementtiä ja päälystetään kaikki vessakaakelilla, on se komiaa. Saa olla kyllä ihan tolkun ylpeä tästä ajanjaksosta, mut hyvä puoli täs on tosiaan se et nää meijjän rakentamat paskat ei säily jälkipolville.

Tää oli mun suosikki. Joku patsas mistä ei ollu perse jäljellä. Kovin sympaattinen.

Sellasta kosmista ja arkkitehtuurista ajatusta herätti vierailu Angor Watissa + lähihuudiloitten temppeliraunioilla. Mainittakoon viel, et tottahan toki sillon 2008 ku ekaa kertaa täällä kävin noita kivikasoja kattomassa ni vaikutus oli hurjempi, nyt tää meni ihan kertaamiseks, vaikka kävinkin tosi monella rauniolla mis en sillo käyny. Silti, ku sen Angor Watin ja Bayonin ja Ta Promhin on kerran nähny, ni seuraavalla kerralla ei näemmä tuu sitä monttu-auki-oloa. Silti, kannatti ehdottomasti käydä ja oli ihan vitun hienoja kaikki.

Ei vältsyyn kuiteskaan ois  vähään aikaan tarvetta nähä yhtään temppeliä enää. Onneks siis reissuvie seuraavaks Laosiin Luang Prabangiin. Se on kuuluisa temppeleistään. Hell yeah!



Ja ihan vitusti kuvia vanhoista kivikasoista tähän perään. En jaksa tekstittää mut täs on mm. Angor Wat, Bayon, Ta Promh, Prean Khan, ja jotain muita.

Täs ei oo yhtään vanhaa kivestä. uuh.

Setäliukuhihnan kautta ulkomaahan

Hulinata Siem Reapin hämärtyvässä illassa

 Iiiiiiik. Taakse jäi normaalit kirjaimet ja edes pikkiriikkisen ymmärrettävät kielet, ja varsinkin hyvin tajutut aksentit. Nyt ollaan paikassa missä kirjotetaan spagetilla, puhutaan kieltä mistä en tajua sitäkän vähää mitä indonesian/malesian kielistä, ja missä kaiken päälle mongerretaan enklantiakin silviisiin et oon koko ajan ihan et TÄH. Vaatii hetken että korva tottuu, mut luottavaisin mielin tässä kuiteski. Se on siis ny alkanu, se pienimuotonen HOLIDAY IN CAMBODIA. (Ja Dead Kennedys on vitun kova pändi)

Eniveis, alku ei ollu ihan hersyvää jälleennäkemisen riemua (oon ollu Siem Reapissa ennenki, vuonna 2008), meinas tulla ahistus ja kulttuurishokki ja jonkinlainen reissuvitutuski siihen kaiken päälle ku Siem Reapiin saavuin. Siihen on kyllä selitys ja se on tajuton väsymys ja univelka. Tuli viimisenä yänä Kualassa nukuttua noin 2 tuntia, koska oon enisnnäki sellanen hermooja et jos on aamulle joku tärkiä kellonaika et pitää jossain olla johonki aikaan ni nukkumisesta ei tule mitään. Myöhästyminen, se on miulle aina jostain syystä ollu ihan kauhea peikko, vaikka järki sanoo et maailma ei lopu jos jostain myöhästyy. Eli kun oli kello soimassa kolmen jälkeen aamuyöstä ni untahan en saanu millään, vartin välein katoin kelloa et noniiiii, enää 5 tuntia aikaa nukkua enkä saa unta, äääk, nyt enää 4 tuntii 45 minsaa jne. Unettomat tietää tän kuvion.

Intia kulkee ikkunan alla

Ku vihdoin jossai kohin nukahin, ni heräsin melkeen saman tien, tismalleen puolilta öin, johonki helvettiliseen mölinään, piipaa-autoihin, papattien ja rakettien paukkeeseen ja yleiseen sellaseen hässäkkään. Vaikka huone oli kerroksessa 11 niin mekkala kadulta kantautu mainiosti ja olin ihan et mitäs vittua nyt tapahtuu. Kurkistin ulos ja jumalaaaaare, koko katu vello ihmisiä ja kauhee meininki ja mitä helvettiä jotain ihme valoa loistavaa pömpeliä kanniskellaan. Näytti että koko helvetin Intia on lähteny jolleki jumalalliselle ohikävelylle, keskellä yätä, perkele sentäs, ja ku ihmeissäni kiskasin vaatteet ylle ja painuin hotellin ovelle alakertaan pällistelemään ni juu-u, koko Intia se siinä tallusti ja joku hindujen juhlahommahan se oli. Ei näkyny Äiti Ammaa eikä Von Hertzenin Mikkoa, joten vetäydyin tyhjin silmämunin takas omaan kammariini ja jätin valaistuneet sinne pihalle tamppaamaan. Vaikka kansanvaellus noin tunnissa taukoski ni jostain kuitenki jotain rakettien pauketta raikas aina ku just meinas uni viiä. Että ku sisäinen kello herätti kolmen jälkeen aamuyällä, siinä 10 minuuttia ennenku puhelimen kello ois pärissy (tääki tapahtuu aina, en juuri koskaan herää herätykseen vaan herään itekseni just vähän ennen ku joku väline alkaa päristä), ni pirteestä peipposesta ei siinä kohtaa voi varsinaisesti puhua. Mutta silmät sikkurallaan eiku menoks, pirssi alle, lentokentälle, ja viuuuuuuuh aikanen aamulento Siem Reapiin!

Näit libui ja labui saa koko ajan olla täyttelemäs ku maata vaihtaa

Juma miä sanon, on meinaan virkamiästen työllistäminen hoidettu täällä Kamputseassa, tai Kambodzassa niiku se kai kuuluis kirjottaa, hianosti. Viisumihomma lentokentällä meni nimittäin tälviisiin, setäliukuihihna-menetelmällä:
- yks miäs ovella antamassa viisumianomuslapukkeen maahan saapuvalle turistiturjakkeelle
- turjake menee piiitkän tiskin alkupäähän antamaan 20 dollaria ja passin + passikuvan + sen viisumianomuksen yhelle setälle (setä nro 1)
- rahat saatuaan setä numero 1 nakkaa passit ja paprut setälle numero 2
- setä numero 2 komentaa viisumia vailla olevan turjakkeen sinne kauas tiskin toiseen päähän odottamaan ja nakkaa samalla passit ja paprut setälle numero 3
- setä numero 3 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 4
- setä numero 4 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 5
- setä numero 5 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 6
- setä numero 6 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 7
- setä numero 7 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 8
- setä numero 8 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 9
- setä numero 9 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 10
- setä numero 10 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 11
- setä numero 11 tekee jotain, ja vippaa asiat setälle numero 12
- setä numero 12 kattoo passista nimen ja kailottaa sen suureen ääneen
- nimensä kuultuaan turistiturjake kirmaa setän numero 12 luokse ja saa nätillä viisumilla koristellun passinsa takas
- turjake menee immigrationjonoon ja sitä kautta tapaamaan setää numero 13, joka ottaa sormenjäljet ja leimaa passin ja departure cardin, jonka jälkeen saa nyt ihan luvan kanssa painella maahan. Jee!

Enkä nyt liiottele yhtään, siel oli viisumipapruja käsittelemässä sellanen 12 setän liukuhihna (laskin ne setät ku oottelin et setäkoneisto ruksuttaa miun passin sieltä ulos), jotka heitteli passeja eteenpäin. En tiiä mitä kukin setä siinä oikeen teki, mutta varmasti yhen tehtävä on ollu vaan riipiä viisumitarrasta se paperi sielt takaa pois. Ja seuraava ehkä sit liimas ne tarrat passeihin. Seuraava kirjotti siihen viisumitarraan asioita. Seuraava allekirjotti. Seuraava laitto ehkä jonku leiman. Jne.

Mun huane

Mutta tän tehokkuusnäytöksen jälkeen olin saapunut maahan. Hotellin autokuski pojotti siel pihal vastassa ison kyltin kans (noutopalvelu kuulu hintaan, jei) ja toi miut hotellille. Angkoriana Hotel. 29 ämerikän dollaria yö eli noin 22 ja pual egee. Kelpo on hinta, ja ihku ja symppis on hotelli, ja uima-allas pihalla, ja huone on iso ja komia ja ILMASTOITU ja on jääkaappi ja kirjotuspöytä ja vaikka mitä, lisäks mahottoman ystävällinen ja mukava henkilökunta. Mutta saatana tää on aivan syrjässä, ehä miä pöljä varatessa paljo katellu mittakaavoja ku kartasta katoin et joojoo on se siin ihan hyvin huudiloitten äärellä. Ei ole kävelymatka Siem Reapin pubikadulle, eikä itseasiassa mihinkään, paitsi Angkor National Museumiin, joka on tiän toisella pualella. Hyvä homma sekin, koska oli aikomuskin käyä toi kyseinen museo kattomassa. Vähän kylddyyriä kaiken kaljajuonnin lomaan, niinku.

Mut en lannistunu, vaikka baari- ja basaarisirkukseen oliki matkaa, nimittäin vuokrasin ensitöikseni fillarin et lähen  kattoo kuinka skutsissa miä oikein olen, käyn kylil hakees rahaa ja syämässä jotain, ja totta helvetissä tavote oli samalla mennä ottamaan kuva Siem Reapin ehkä toisiks kuuluisimmasta nähtävyydestä, eli PIPPELI PENSIONESTA. Ekalla fillarilla pääsin jonku muutaman sata metriä johonki ku puhkes takakumi. Nilkutus noin tuhannen asteen helteessä takas hotelille ja vimmanen kimitys siinä sitte että KATTOKAA NY PERKELE, UUS EHJÄ JA PAREMPI MANKELI TÄNNE HETI (helle, väsy, nälkä... en ollu parhaimmillani siin kohtaa vaikka koitin olla hermostumatta. Mutta vaikka moneen asiaan pystyn ni en ihmeisiin). Sain uuen konkelin alle ja eiku uuestaa menoks. Saatana mikä helle, oikeesti niin korventavaa et vaikka luulis et ois jo tropiikkiin tottunu ni ei vitussa tämmöseen kuumeisen lehmän hönkimään liekehtivään ilmaan kuiteskaan. Kyllä huomaa eron ku ollaan sisämaassa, ei viilennä merelta puhaltavat vienot tuulet, ei raikasta ilmaa puhkuvat ukkoskuurot. Se on silkkaa paistetta ja korvennusta. Pyärtymispiste oli lähellä ku pääsin kylille. Saman tien ekaan rojukauppaan ja hattua ostamaan, aurinkonpistos oli siinä kohin ehkä noin minuutin päässä.

Reppureissariluukkini (haaremi-malliset kauheet rikoohousut millasii kaikilla muillaki on + liian piukee toppi sitä mallia mitä on kaikilla muillaki + jotain paskarenksuja ranteessa, kaikil on niitäkii + varvastossut, onko muita tossuja muka olemassa?) on nyt siis viimeistelty hipsterimäisellä olkimaisella tosi trendikkään nuorekkaalla kotsalla, millanen kans on joka helvetin ainoolla pimulla joka tääl viipottaa Lonely Planet kainalossa ja on niin helvetin hobo chic. Vittu ku olen tyylikäs ja rokeuroul, jumalauta. Tää menis viel jos oisin samanikänen ku muut yhtä ärsyttävän hipahtavan kulkuriluukkimaisesti pukeutuneet mutku en oo ni.. no, kattokoot pennut että katos, täti koittaa olla nuorekas. Vittuakos se miuta haittaa.

Bling-bling-temppelillä

Kävin kylil syämässä, kirjakaupassa hakemassa lukemista, jossain kimaltavaises temppelissä hillumassa ja sit ramppasin matkatoimistoissa kyselemässä kyytejä Laosiin. Unohtakaa aiempi uhoni siitä et nyt on käntyllä seikkailunhalua ja raju meininki, lähen täältä bussilla nykimään Laosia kohti. Vitut lähen. Imekää bussejanne, saakeli! Ekalle etapille Laosin puolelle pääsy vie matkatoimistotyyppien mukaan 14 tuntia, mikä tarkottaa melko varmasti et oikeesti matkaan menee noin 20 tuntia, jos edes se riittää. Sillä kitumisella olisin vasta ihan Laosin etelänokassa, ja ei nyt se seutu kiinnosta yhtään. On pakkomielle mennä Luang Prabangiin, pohjoseen. Olen pohjosen pimuja, pohjoseen mieli tahtoo, magneetin lailla vetää pohjola puoleensa. KUUSAMO, NYT KUTSUU MUA KUUSAMO, tiättekste, tää sama homma mistä Däniki on vuoskaudet jaksanu jollottaa. Sinne siis, pohjoseen. Ja lentokoneella, kiitos, sillä pääsee täältä sinne parissa tunnissa. Mutta karmeen hintasta on, perkele, se on sellanen 140 euron tienoilla oleva pyrähdys, halvimmalla mahollisella lennolla (Vietnam Airlines). Lippua en ole viel ostanu mutta käyn sellasen ihan näillä näppäimillä lunastamassa. Ja joo ei, ei löydy ite netistä kaivamalla halvemmalla, noi matkatoimistojen myymät hinnat on parempia.

Matkatoimistomayhemin jälkeen polkasin viel toiveikkaana, intoa puhkuen, siihen suuntaan missä kartan mukaan piti PIPPELI PENSIONEn olla mutta en perkele löytäny. On se jumalauta kumma et nyt ei pippeli osu puuman tielle, ei sitte millään. Voimat ehty täysin, luovutin etsinnät, polkasin kotiin, survoin itteni uusiin phikhineihin ja ampasin uima-altaaseen. Oli niin jumalattoman kuuma et jos altaasta koitti nousta ni ennenku kerkes takas pötkölleen ni hiki virtas jo silviisii et silmiä kirvels.

Arvakkaa mikä katu?

Olin ihan et vittu en kestä, tahon kotiin Gilille, mut on se kumma juttu ku hetken jäähty ilmastoinnissa, kävi suihkussa, vaihto puhtaan hiettömän "olen nuorekas reissaaja eli todellakin cool"-univormun ylle ni fiilis parani aivan täysin. Ja kaljaahan se rupes mieli tekemään eli tuk-tuk alle (en ees yritä enää fillaroida täällä, ei tällä kelillä) ja Pub Streetille. Pub Street on semmone  kadunpätkä mis on   - ette ikinä arvaa - kuppiloita. Menin johonki, sielt sai 50 sentillä tuopin ja kolmella $:lla ihan järkyttävän hyvää jotain khmer-ruokaa. Kaks tuappia ja kauhee mättö herkkua, neljä dollaria! Ilmasta! Ei mitn järkee. Sitte tallustin katuja ja räpsiskelin paskoja kuvia ja mietiskelin samalla sotasuunnitelmaa et miten tän ny hoidan tän tääl olemisen ja lähtemisen ja millo ja mitä ku kaikkee pitää nähä ja tehä ja on kuitenki saatava kans olla vaan ja äää ja väää. Mutta siin kävellessä kylää ympäri suunnitelmat selkeni ihan täysin. Pippeli on pakko löytää, museossa on käytävä, El Grande Temppelitour on on tuk-tukin avustuksella suoritettava, lento Laosiin on ostettava. Nää kaikki hommat hoidan nyt ihan lähimpinä päivinä. Ja arvostan uima-allasta täs viel pari päivää, sit muutan tuonne kylille yhtee ihkuu sivukadun sivukadulla olevaan pieneen majataloon, minkä vahingossa löysin ku hiippailin vähän pahimmasta hulinasta hiljasemmille reiteille.  Lauantaina tai sunnuntaina lennän Laosiin, luulisin.

Täällä olut on tätä

Olo on ku ulkomailla, pitkästä aikaa. Ja tuol sykkivässä ytimessä hirvee hulina, tuktuk-kuskit tyrkyttää kyytejä, ja on meteliä, hulinaa, pörinää. Tykkään kuiteski kovasti tosta Siem Reapin keskustasta, miusta on mukava istua baarikadulla, tuijotella ohikulkevia ihmisiä ja tissutella kaljaa. Ja tääl on nimenomaan kateltavaa, ohi menee jos jonkinlaista. Millon ryömii joku onneton rampa jolla sojottaa jäsenet (jos niitä on) epäluonnollisiin ilmansuuntiin, seuraavaks tulee joku sokea nokkahuilun soittaja, sit lauma lapsia jotka joko ihan vaan kerjää tai sit yrittää myydä jotain, helvetisti kanssamatkustajia erilaisissa kokoonpanoissa, on lesoja kaiken-muka-nähneitä-maailmankansalaisia, jatkuvassa hämmennyksen tilassa olevia noviiseja, keski-ikäsiä naisihmisiä hakemassa kulttuuri-yliannostusta, kreisibailu-nuorisoa ja kaikkee näitten väleiltä.

Tänää ohjelmassa taitaa olla ihan vaan uima-altaalla lötköttelyä, asioitten hoitoa ja kenties se museovisiitti. Huomenna aion herätä aikasin ja lähen rykäseen hillittömän temppelikierroksen tuonne Angkor Watin suuntaan. Senpä jälkeen ei tartte tällä reissulla enää yhtään temppeliä nähä, eiköhän ne temppelisulakkeet kärvähdä ku nuo hienot tsydeemit käy taas kattomassa.

Ja huomenna, perkele, ilmestyy myös Stam1nan uusi levy, ja miun on se jostain shopautettava ja latailtava, vaikka siinä menis miten kauan. Koska Stam1na on, vittu, PARAS! RÄYH! Tosin jänskättää kovin, kert edellinen heijjän levy oli jo paras koskaan ikinä missään tehty levy, enkä ylipäätään tajua miten ne moisen mestariteoksen jälkeen pystyy enää mitään pusaamaan. Mutta aavistan, että huikeutta on luvassa. Tämä tälleen tähä lopuks vaan piti mainita, sen merkiks että olen vielä ihan kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu. Ainaki tärkeitten asioitten suhteen.

Bling-bling!

Pyhät lehmät

Joki menee kaupungin läpi

Pääsin iltakaljalta kotiin BATMOBILEN KYYDISSÄ! Whoop whoop!