10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Ulkosuomalaisten bloggaajien keskuudessa on jo kuukausi tolkulla vetäny rallia tämmönen blogihaaste: 10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle. On ollu mielessä vastata näihin jo aikasemmin, mutta homma on jääny ajatuksen tasolle ja kaiken muun tohinan jalkoihin. Nyt Meriannen mielessä - blogin Maiju laittoi haasteen oikeen henk.koht. nin enää ei voi lusmuilla. Lue Maijun vastaukset täältä.

Ja juuri nyt kun parin hermoromahdunpäivän jälkeen miä en jaksa kirjotella riviäkään esim. rakennusprojektista, ni tämmönen kysy-vastaa-pläjäys on just hyvä viemään ajatuksia aivan toisaalle.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?



Ilmasto. Ympäri vuoden jotakuinkin 30 astetta lämmintä. Olen viluhiiri niin arvostan lämpöä ja sitä, ettei tarvi pukeutua kun miseliinukko jotta pystyy tuikkaamaan nenää ulos. Yli vuoteen en oo käyttäny kenkiä, se on ihanaa!

Pidän myös rennosta otteesta elämään ja asioihin. Pidän. PIDÄN. Kyllä pidän. Se ei siltä ehkä eilen näyttäny kun palo raksaprojektin kanssa käämi ihan totaalisesti, mutta maassa maan tavalla on siun oleminen.

Arvostan paikallista hintatasoa varsinkin ruuan suhteen. Lähitienoon warungeista irtoaa pöntöllinen paikallista mättöä 10.000 rupialla (noin 65 euroopan senttiä).

2. Entä ikävintä?

Kaiken järjettömyys ja byrokratia. Työluvan saamisen vaikeus ja tolkuton hinta. Se, että kaikkeen menee aivan tolkuttomasti aikaa nimenomaan siksi, että joka asiaan liittyy helvetillinen säätäminen. Korruptio. Paikallisten löperöhkö työmoraali ja kyvyttömyys oma-aloitteisuuteen. Eläinten kohtelu, luonnon raiskaaminen, roskaaminen ja yleinen välinpitämättömyys  em.asioita kohtaan.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Kallioon Majava Baariin juomaan karpalolonkeroa ja kuolaamaan komeita mordorilaisia sonneja.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Malesian Pulau Kapasille on hinku, muttei rahaa tahi aikaa mennä edes piipahtamaan.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kunnon leipää ja juustoa. Raejuustoa. Suklaata, Fazerin sinistä, sitä tekee joskus aivan tolkuttomasti mieli (saa tuoda tuliaisena, vink vink). Karpalolonkeroa. Voi luoja se on universumin ihanin tavara!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Never say never mutta kyllä se tällä hetkellä tuntuu todella kaukaselta ja hirviältä ajatukselta. En usko, että sopeutuisin minkäänlaiseen länsimaiseen touhotusyhteiskuntaan enää koskaan.

Kotihuudilot

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En tiedä onko täällä mitään varsinaisesti hauskaa juhlapyhää. Juuri tänään on yks helvetillinen juhlapyhä, joka on vuoden hirvein. Tänään tapetaan tuhansittain vuohia. Uskonnon nimissä tietenkin. Koitan olla avoimin mielin ja kunnioittaa paikallisia tapoja ja paikallista kulttuuria mutta kyllä se tämmösenä päivänä ihan vitun vaikeaa on. En pysty hyväksymään eläinten uhraamista minkäännäkösten seremonioiden merkeissä.

Ramadan toki on sinänsä jännä ja ramadanin päättymisen karnevaalihumu Idul Fitri.

Mielenkiintoisin juhlapyhä Indonesiassa lienee kuitenkin Balilla vietettävä hiljaisuuden pyhä eli Nyepi. Balilla ei saa sillon yhtään mölytä, ja koko Bali pysähtyy. Lentokenttä on sulki, autot ja veneet ei liiku, kaikki on sulettu.

Meillä täällä Hiekkakikkareella se näkyy siten, että täällä on järjetön hulina. Kaikki säntää Balilta tänne mölyämään.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Niin. En tiedä. Miehän lähin vaan vähän pidemmälle lomalle ja luulin lähtiessäni, että tulen noin vuoden päästä takasin.... ja siitä lähdöstähän on härregyyd kohta vierähtäny 6 vuotta. Lähtöön liitty ihan vaan pelkkää innostusta. Jos oisin tienny, etten tuu enää takasin, niin ehkä lähtöön ois liittyny toisenlaisiakin tunteita.

Jos mietin, että mikä on vaikeinta ulkomailla pysymisessä/asumisessa, niin tietenkin se, että kaipaa kavereita. Ja raejuustoa ja karpalolonkeroa.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi?

Voisin. Jos tästä johonkin lähtisin, niin Malesia olis se todennäkösin etappi.

Kyllä on välillä käyny mielessä, että olishan tämmösen lempeen ilmaston ja rennon elämän todellakin voinu löytää jostain helpommastakin paikasta. Esmes just Malesiasta. Mutta minkäs teet, tänne Indonesialaiselle Hiekkakikkareelle päräytin ja tähän parkkeerasin ja en ole tästä mihinkään lähössä.

10. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

Joo. Koska on pakko. Ensin pitää pyörähtää Kuala Lumpurissa tappamassa vanha työlupa, sitten tulen takasin ihan vaan turistina oottelemaan josko se uus työlupa joskus olis valmis.

+1. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

2016? Ghost livenä Tuskassa viime vuonna oli kyllä kova. Ja koko kuukauden Mordorissa lorvailu oli ihan spektaakkelia. Kiitos siitä kuuluu kaikille hulluille jotka äänesti tän blogin voittoon Paras Matkablogi -skabassa tuossa viime vuoden alussa. Se voitto oli kyllä aivan älytöntä. Koska minä en voita koskaan mitään, missään. Ja palkintonahan sain matkalahjakortin, jolla sain lennot Mordoriin ja takas. Hurraa!

Iloinen ulkosuomalainen kesän 2016 Tuskassa komeitten mordorilaisten könsikkäiden syleilyssä. Aiettä!

Sellanen kysy-vastaa-härpäke. Tässä lopuks pitäis haastaa muita bloggaajia vastaamaan samoihin kyssäreihin, mutta suurin osa on jo vastannu ja jos aivan rehellisiä ollaan, ni viime aikoina en ole ehtiny/jaksanu/kyenny mitään blogeja ees lukemaan. Energiat on menny tuohon rakennusprojektiin ja siitä hermoomiseen. Sori.

Blogiremppa

Seuraavaksi ohjelmassa armotonta remonttireiskailua: tämän blogin ulkoasu meneepi uusiks. Oon niin kyllästyny tähän vanhaan paskaan.

Siinä suattaa hetki mennä että saan kaikki hommelit hiplattua kuntoon, semminkin kun nettiyhteydet täällä on mitä sattuu. Sillä välin kun nysväilen asioita uusiks niin pliis, oi kaikki kaksi lukijaani, olkaa kärsivällisiä jos tää blogi näyttää ihan sekavalta.

Blogihommelia

Meiän ulkosuomalaisten blogosfäärissä, ja varmaan muuallakin, kiertää vimmatusti tämmönen Blogger Recognition Award -vouhotus. On otettava koppi, kun tunnustuksia on tullu tänne miunki kämäsen blogin suuntaan jo pari tsipaletta. Ihme juttu, koska omasta miälestä tää miun blogi on aika näivettyny ja ittiään toistavaa paskaa tällä hetkellä. Runosuoleni on tukossa ja jotenkin on ollu viime ajat hirviän vaivalloista saaha mitään tekstiä paskannettua. Ajatukset ja aika on tuhlaantunu kaikenlaisessa muussa hömpötyksessä. Oon huano ihmiin! Mutta kylä kivalta tuntuu tunnustuksia saaha, semminkin kun tulevat kanssabloggaajilta.

Asiaan: kiitos täten Life In English- ja Pala suklaata -blogeille, jotka miuta tällä haasteella heitti. Lukase enämpi alla olevista linkeistä:
http://lifeinenglish-australia.blogspot.co.id/2016/11/blogitunnustus-laatublogeille-ja.html
https://palasuklaata.wordpress.com/2016/12/03/blogitunnustus/

Ja hommaan kuuluu, että nyt pitää vastata pariin bloggaamiseen liittyvään kysymykseen.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Kirjottelin ekoja näsäviisastelevia blogeja jo joskus pari sataa vuotta sitten, kun internetti oli vielä lähinnä savumerkein toimiva tiedon hiekkatie. Niihin blogeihin kerty myös matkarapsoja, joitten pykääminen oli kivaa. Kun oli kerranki jotain jännää kirjoteltavaa, eikä vaan jotain tylsää valittamista ja vatvomista että katoin tänää telkkarista sitä ja vittu kun ihmiset on perseestä ja oispa kaljaa. Keskityinki lopulta kirjottelemaan vaan reissublogeja, ja kuten kaikilla muillaki tän alan nysvääjillä,  tarkotus oli lähinnä kollektiivisesti raportoida äitille ja kavereille että missä mennään, hengissä ollaan ja toimiiko vatta. Kaverit alkoki sitte jakamaan miun matkaplokilinkkejä etiäpäin ja lukijamäärät rupes nousee pelottaviin sfääreihin.

Tämän blogin missä nyt ollaan ni alotin 2011 (lue se ihan eka postaus tästä!), kun olin saanu ährättyä päätöksen, että laitan elämän Mordorissa pakettiin ja lähen noin vuodeksi kiertelemään mualimaan ja ettimään ittiäin ja valaistumaan ja muuta paskaa. En tiänny sillon, että reissaamisesta jaaritteleva blogi muutuu toisenlaiseks aivan ku jämähän tänne Hiekkakikkareelle. Ja btw, tän blogin nimi vituttaa miuta suunnattomasti tällä hetkellä, mutta olkoot nyt. Puumailut ei oo paljo kiinnostellu, eikä miun motarikaan enää kutsuvasti loimota, kun ei ole rahaa matkustella, eikä oikeen ees huvitustakaan. Mutta pysykööt tuo pöljä nimi, toistaseks ainaki,

Miulle blogin kirjotus on kuulumisten kertoilun ja suolen toiminnasta uutisoinnin lisäks nykysin lähinnä sellasta pääkopan tuulettamista. Saa asioita ittestään ulos ja justiinsa tismalleen sillä lailla kun ne haluaa itte sanoa. Kirjottaminen on miulle jotenkin puhumista helpompaa, pysyy ajatukset paremmin kasassa ja sillai.

Ohjeita alotteville bloggaajille?

Emmiä tiiä.  Selväähän on, että pitää kirjotella säännöllisesti ja höystää postauksia kuvilla. Kuvien on hyvä olla muutaki ku 200 otosta siitä mitä siulla on tänää päälläs. Ja on hyvä osata kieltä jolla blogia kirjottaa (miäkii osaan suamee tosi hyvin vaikka täällä lässytän lähinnä kymiks), ja kieliopin perusteet kannattaa olla hallussa. On hirviä lukee tekstiä, jos yhdyssanat on järestään päin  persettä, mutta ei miun miälestä silti tarvi olla asian kanssa fanaattinen että jokasesta pilkusta soittelee kielitoimistoon ja kysyy onks tää oikein. Itte en hinkkaa tekstejäni juurikaan, suurin osa lähtee julki jotakuinki suoraan kirjottelun jälkeen. Ja usein sen kyllä huomaa... seuraavana pänä kun itte lukasee tekstinsä ni hokaa välittömästi jokaisen virheen ja korpeaa kaikki tyhmästi muotoillut asiat, mutta meni jo, turha vollottaa kun paska on jo housussa. En käy oikeestaan koskaan jälkeenpäin tekstejä korjailemassa.

Toki jotain tekstejä olen nysvänny pitkäänkin, varsinkin jos niissä on jotain vähän sellasta arkaluantosempaa/henkilökohtasempaa asiaa tai koen muusta syystä tarvetta miettiä tekstiä kunnolla, jotta saan asiani julki niin, ettei jää ihan älyttömästi tilaa väärinymmäryksille.

Sellanen aitous ehketi on kova juttu, joka kenties tulee paremmin läpi kun ei jokaista tekstiä vatvo sataa vuotta ennenku tohtii julkasta. Kun tämä ei mitään journalistista pullistelua kuitenkaan ole, eikä tällä Pulizer-palkintoa olla hakemassa. Sopivassa suhteessa yleistä plörinää ja henkilökohtasta antia, ni hyvä tulee. Ja huumoria, jumaliste, huumoria kehiin!

Miusta bloggaamiseen, niikun ei moneen muuhunkaan asiaan, piä suhtautua tosikkona tahi veren maku suussa. Puhun nyt nimenomaan tämän tyyppisistä blogeista, mitä itteki kirjotan. Joitten takana on ihan vaan ihmiin, joka kirjottelee lähinnä omaks ilokseen, kavereilleen ja tuttavilleen. Ammattibloggaajat on sitte asiat erikseen.

Jos on sellanen tutina, että miäli tekis blogia kirjottaa, ni antaa mennä vaan. Kirjottaminen on hyvää terapiaa ja eihän sitä blogilinkkiä oo pakko heti julkiseks laittaa. Voi vaan kokeilla suoltaa tekstiä ja kattella vähän että miltä tuntuu, onko loppujen lopuks mitään asiaa ja sanottavaa, onko aikaa ja kiinnostusta säännölliseen kirjotteluun vai näivettyykö into ihan heti alkuunsa.

Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi?

Ääh. En oo pitkään aikaan lukenu juuri mitään blogeja (pitäis kyllä lukea, mutta en vaan jaksa). Epäsäännöllisen säännöllisesti seuraan lähinnä tuttujen ja kavereitten blogeja, joista mainittakoon Jennin Reissausta ja Ruokaa, Katjan Kavioliitossa-hevostelublogia ja Teemun ulkoilu-kiipeily-elämä-blogit. Lisäks aika usein kurkkaan mitä  Thaimaanrannan maalareille kuuluu, koska kiinnostaapi lukea muittenki Mordorista tropiikkiin paenneiden elämästä. Satunnaisesti lueskelen jotain rändom-blogeja myös, jos tualta Ulkosuomalaisten bloggaajien FB-ryhmästä jotain mielenkiintosta feisbuuk-fiidiin tupsahtaa.

Tuo Kavioliitossa-blogi on muuten täydellinen esimerkki blogista, missä on aivan kaikki kohdallaan. Sitä seuraa vaikkei aiheesta, tässä tapauksessa hevoisista, tajua muuten yhtään mitään. Mutta kun teksti on sujuvaa ja verbaalisesti ihanan nokkelaa, tekstistä huokuu kirjottajan innostus asiaan ja jutut on höystetty huumorilla, niin kyllähän tuon parissa viihtyy, vaikkei olis hevosta ikinä ees nähny. Katjan blogi on heittämällä maailman paras, eikä muut pääse lähellekään. Osaispa itteki kirjottaa tuollee hienosti!


Loppuun vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Viis vuotta tätä plokia!

Kakkua pöytään, tämä ploki täyttää VIISI vuotta! Uhmaikä, tässä ja ny!

Viien vuoden aikana täällä on rampattu yli puali miljoonaa kertaa! Käsittämätöntä! Työ ootte hulluja kaikki!

Suosituimmat ja luetuimmat plokitekstit on ollu:

1. Perse ja Perhentian (ilmeisesti koska siellä on kuva miun perseestä)
2. Jos olet lottovoittajien maasta lähtenyt, niin takasin ei ole tuleminen
3. Avautumistarina
4. Manimanimani mast bii fani
5. Viisi asiaa Mordorista (tämä on omastaki miälestäni aika napakka teksti ja olen kaikesta yhä samaa miältä)

Kirjotin ekan plokipostauksen 23.toukokuuta 2011. Olin vähä aikasemmin päättäny, että loppuvuuesta karistan Mordorin loskat tennareistain ja hilpasen johonki. Ainaki puoleks vuodeks, ehkä pitkemmäkski aikaa jos rahat riittää. Olin päättäny myäs, että laitan elämän todellakin risaseks: luovun vuokrakämpästä ja myyn liki kaiken mikä on rahaks jollain tavoin muutettavissa. Töistä otan loparit, ellei ne anna miulle helvetin pitkää omaa lomaa (ja antovathan ne).

Päätös oli syntyny parissa viikossa. Olin justiisa vapun tienoilla palannu kuukauen lomalta täältä Hiekkakikkareelta, ja koin taas ihan järjettömän vitutuksen kun Mordoriin palasin. Ahisti ja oli vaan helvetin paha olla. Että taas täällä, eiku töihin, samaa paskaa taas joku puol vuotta, sitte vähän lomalle olemaan onnellinen ja muutaman viikon lomaporsastelun jälkeen taas takasin siihen arkeen ja sama setti uusiks. Paluu siihen saatanan samaan arkeen, jossa olin tarponu vuosikausia, tuntu tällä kertaa ihan ylittepääsemättömältä. Sama hima, sama duuni, samat baarit, piiri pieni pyöri ja vaikka oli hauskaakin, siinäkin elämässä, niin kyllä miulla oli aika kroonisena sellanen apaattinen pohjavire. Olo oli sellanen alakulonen ja alistunu. Että tätä tää elämä on.  Mutta ku tuntu ettei jaksa tätä samaa paskaa enää päivääkään, ni miten helvetissä tätä pitäs jaksaa vielä kymmeniä vuosia? Eijjjjjumalaaare!

Olin aina miettiny, että jos masennus tai yleinen elämään tympääntyminen käy ylivoimaseks, ni ennenku menen junan alle ni lähen ainaki maailmalle tuhlaamaan joka ikisen penninlatin minkä saan irti kaavittua. Ja jos sitte senki jälkee viä on olo, ettei jaksa ni sitte voi vaikka snorklata kohti auringonlaskua. Muttei ennenku on tän vimosen oljenkorren kokeillu, koska sitähän ei tiiä jos elämän muuttaminen tyystin toisenlaiseks tois jonkinlaista mielenrauhaa, tasapainoa ja sellasta olemisen keveyttä. Ettei joka aamu vituttais herätä ja tarvis olla sillee et voi paska en kuollukaan viime yönä, pitää vielä tääki päivä jotenki lusmuilla.

Vitutus on parhaimmillaan valtava voimavara, ja tuolloin toukokuun alussa 2011 miulla se saavutti sellaset mittasuhteet, että sain vihdoin potkastua itteeni perseelle. Että NYT on se hetki, kun on pakko tehä elämälle jotain. Koska ei se tästä miksikään muutu jos vaan jumitan tässä ja valitan ja ruikutan kaiket päivät kuinka vituttaa. Kun en oo tyytyväinen, ni jonkun homman elämässä on muututtava, ja kunnolla.

Ja sitte yks aamu heräsin, ja totesin että se on muuten sellanen homma, että loppuvuodesta miä lähen  menee. Ja lähen oikeen pitkällä kaavalla ja katotaan mitä siitä tulee.

Olo tuota tän plokin ekaa postausta kirjotellessa oli päättäväinen, innostunu ja kovasti helpottunu. Mutta siellä taustalla häilyi myäs pientä jännäkakkaa, että mitähän tästä tulee. Jännitti. Ja hirvitti, mutta eniten hirvitti se, että sitte ku oon ollu pitkään reissussa ja palaan Mordoriin muttei oo kotia eikä mitään. Että millasta se on sitte ruveta täysin tyhjästä rakentamaan uutta elämää sinne Mordoriin. Ja pystynkö enää mihinkään töihinkään ikinä? Millanen ihminen sieltä tropiikista Mordorin arkeen palaa? Oonko sitte just se sellanen ylimielinen hippi, joka on kiärtäny vähä maalimaa ja luulee siks tietäväsä elämäntarkotuksista vähä enemmän ku kaikki muut yhteensä?

Kaikenlaista siinä mietti ja ihmetteli. Mutta onneks olin päättäny lähteä aika hätäseen, eli annoin ittelleni aikaa jonku 5-6 kuukautta hoitaa hommat siihen kuntoon, ettei oo muuta enää tehtävissä ku äheltää rinkka selkään ja painua lentokentälle. Oli nimittäin melkosta hulinata varhaiskeski-ikäsen hamsterin elämän paketoimisessa, sen vaan sanon. Ei siinä ollu hirviästi aikaa tuijotella silmät ymmyrkäsinä seinille ja ihmetellä että mitäs vittua miä oon tekemässä. Se oli hyvä se, että oli puuhastelua. Ei ehtiny säikähtää sen kummemmin.

Oispa ollu sillon ristallipallo kertomassa, että tiijäkkö akka, oot justiisa tehny elämäsi parhaan päätöksen, ja siä oot viien vuuen päästä vieläki siellä maailmalla. Siulla on  pieni vuokratalo ja 47 kissaa ja ruosteinen fillarinrämä ja veät kissaprojektia ja oot Taalasmaana pienessä hotellissa ja oot mahoton sukeltelija ja siä oot kroonisesti persauki ja selipaatissa.

Ja mikä tärkeintä: siä oot elämääs aikalailla tyytyväinen ja heräät liki jokaiseen aamuun aivan tyytyväisenä.

Että sellasia terveisiä haluaisin ittelleni tuonne viien vuuen taakse lähettää.

Ja tämmösiä terveisiä lähettäsin kaikille niille ketkä sitä maalimalle karkaamista miettii ja siitä haaveilee: LÄHE!

Ja tästäpä voinki alottaa helvetillisen savotan, sellasen trendikkään juttusarjan että näin tämä tämmönen homma onnistuu ja järjestyy. Koska faktahan on, ettei täältä Hiekkakikkareelta oo niin kauheesti uutisoitavaa, ainakaan koko ajan. Ni höpäjän sitte ihan muita juttuja. Pysykää messisä, kääkkä alkaa kohta luennoimaan. Että tälviisii siunki pitäs elää ja ottaa siitä kaikki irti.


Koska miä olen maalimaa kiärtäny hippi ja tiiän kaikesta kaiken!

Elämän ehtoopuoli. PERS.

ET. Mitvit emmiä mihkää Balille oo muuttanu!

Elämän ehtoopuoli, tässä ja nyt. Täytyy lopettaa rimpuilu ja ittensä kuviteleminen nuareks. Kun ET-lehti pyytää haastattelua niin eikö se viimeistään oo sen merkki, että voi ruveta varaileen aikaa kreamatoriosta? Sinne vaan, rohkeesti pää eellä suikaten, ja tulta perään!

Vitzi vitzi. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, olo on vanha ja väsyny. Valvoin puoli yötä saattohoitaen pientä kissanpoikasta, joka oli vasta elämänsä aamunkoitossa, tuskin kuutta viikkoa vanhempi oli hän. Oli ihan hirviää. Kolmen aikaan hän viimein luovutti ja syrän pysähty. Hautasin aiemmin tällä viikolla kuolleen Bakson viereen. Pieni rääpäle oli miulla vaan muutaman päivän, mutta koska miä olen miä, ni kerkesin jo kiintymään. Ei ole juhlavat tunnelmat. Varsinkin kun kahessa viikossa miulta on kuollu 5 kissaa. Alkaa olla tuommonen vitsin vääntö vähän tiukassa tällä hetkellä.

Että helvettiviikot senkun jatkuu vaan.

Muihin asioihin, koska muuten vaan pillitän täs ja Edenin pojat menee ihan sekiksiin jos pomo vollottaa, ne ei ollenkaan pysty käsittelemään semmosia tilanteita.

Aurinko muka pimeni

Aurinkonpimennys oli ja kävi ja meni viime keskiviikkoaamuna. Meillä täällä se ei täydellisenä tullu, mutta kampesin kuiteski rannalle sitä vahtaamaan. Maksimikohassaan ilma viileni ja valo ja värit meni vähän oudoks, mutta siinäpä se. Mutta olihan sitä jännä kattella. Meil oli vanhat cd-levyt joitten läpi tihrusteltiin, hianolta näytti.

Taalasmaahommat loppuu vihdoin keskiviikkona, kun Edenin omistaja tulee takas kotio. Kaveri pitää ens viikon kissakauppaa auki, joten miä voin "lomailla". Mikä tarkottaa sellasten asioitten tekemistä mitä en oo kahteen kuukauteen kerenny: shopinkipäivä Lombokille, huushollin siivous, sukeltamaan, kissasairaalan järjesteleminen (koska siäl on kaikki lääkkeet ym sekasin ja miulla menee hermo kattella sellasta kaaosta). Ehkä kaljaaki ehtis jossain välissä sipaseen. Tuhat ja yksi asiaa tarttee hoitaa. Mutta eipähän tarvitte säätää huonevarauksia ja kirjanpitoja ja olla juurikaan tekemisissä ihmisten kanssa. Ei tarvitte menettää hermojaan ku asiakkaat hukkaa meiän fillareita. Ei tarvitte saaha hermoromahusta kun pakastin hajoaa tai kun jäbät on ihan kuutamolla asiasta kun asiasta.

Hilpeä esimerkki, osa 666: menin kysymään että onks meil viä kuinka paljo mysliä varastossa, vai tarvitteeko ostaa lisää et riittää siks aikaa et Suzanne tulee takas (se tekee itte Edenin aamiaismyslit). Jätkät esittelee miulle ensin majoneesipänikkää että niin tämän verran. Miä oon et mitä helvettiä, miä kysyin että onko MYSLIÄ eikä kiinnosta pätkääkän teiän majoneesivarastot. Aijaa, pojat vastaa. Esittelee purkin jossa on lusikallinen mysliä. Ja tässäkö on kaikki vai onks meil viä jossai varastossa lisää. Ei oo, tässon kaikki, vastaavat. Asia selvä. Ilmotan Suzannelle, että pääset myslinvääntöhommiin ku tuut, että shoppaile tullessas mitä siähen ny sitte tarvittetkaa, meil on myslit melkeen loppu. Muutama päivä tän jälkee hajoaa pakastin ja samalla ku meen ihmettelee sitä ni tarkistan muut varastopakastimet ja jääkaapin. No siälähän pojottaa saatana 4 isoa purkillista mysliä pakastimessa. Olin että hei gubbet, mitäs vittuja nämä oikeen on kun pari päivää sitten sanoitte että ei ole mysliä lainkaan missään enää, finished finished. Oooo jeees boss, there is more mysli.

Siihen miä en voinu sanoa enää mitää. Lähin pois ja poltin askin tupakkaa yheltä istumalta.

Muutama päivä viä ja sitte miä pääsen vapaalle. Ja koitan keretä kyllä ihan oikiasti myäs vähän lepäämään, koska sen tarve on aika akuutti.

PS ja Edit: menin laittaan tätä postausta plokin FB-sivulle, minne eilen linkkasin tuon ET-jutun. Mitä helvettiä? Ko.juttu on "tavottanu 23jotain tuhatta ihmistä" ja sitä on tykästäny melkee 250 ihmistä. Kaikkien aikojen enkat. Yleensä mitä miä tuonne postaan ni tavottaa jonku tuhat ihmistä, tai maksimissaan 10 0000 jos on joku oikeen kova stoori tai asia, ja kyllä ne tykästyksetki pysyy siellä satasen alla. Johtuukohan se siitä että otsikossa lukee PERS? Katotaa. Lisään sen tämänki postauksen otsikkoon. Ihan vaan koska voin.

Eilen pukkas vähän ukkosmyräkkää. Tai ainaki yritti. Ei siitä oikeen mitään tullu.

Aurinko laski 

Kissakaupalla kävi yks päivä tämmöset asiakkaat. Tyypit tuli suoraan kylvystä hakemaan jotain samppoota rajumpaa settiä kirppuihin. En oo ehkä ikinä nähny missään otuksessa niin paljon kirppuja kun näissä kahessa rääpäleessä oli.

Onneksi olkoon, Mordor, mie tuuuuuun!

Kiitos onnitteluista plokikisan voiton johdosta. Eihän tämä mikään noopelin palkinto ollu, mutta ihan miältsin jöpöö silti! Parasta on kisan voitosta lohjennu palkinto, ja se on tämmöinen:

Palkinto on välittömästi laitettu lihoiks ja sillä on ostettu pähee kesälomareissu:

Lahjakortilla, ja kerjäyskampanjalla, hoituupi persaukisen pultsarin hinaaminen Mordorin lonkeroien äärelle siis. Viä tarvii ostaa lennot täältä Singaporeen, mutta ne on justiisa nyt ihan hirveissä hinnoissa, kyttäilen tarjouksia tässä silmämunat tanassa.

Kuukausi Mordorissa! Nummirokkiin kattomaan Bodomeja ja Mokomaa ja Kärmiön Tutiloita, ja - iiiiiik - Tuskaan kattomaan Ghostia! Majava Barissa karpalolonkeroa, Rautakorvessa äitylin luona lataamista ja ehketi Kouvostoliiton Pioneerirokki jos siä on jotaa hyvää rämpyttämässä. Juustoja ja kavereita ja karpalolonkeroa ja raejuustoa ja juustonaksuja ja natsous cheese ballseja ja oikeen kokosia komeita miähiä ja juustoja ja lonkeroa ja heviä ja juustoja ja ja ja.... Ja sitte takas kotio.

Mutta GHOST! IIIIK!

APUA MITÄ MIÄ LAITAN PÄÄLLE? TUSKAAN?

Tämähän on paras matkaploki!

ONNEKSI OLKOON, LUET JUURI IHAN PARASTA MATKAPLOKIA!

Miä, joka en koskaan ikinä voita mitään, ikuinen häviäjä, aina ja kaikessa, ni jumaliste: Vuoden 2015 paras matkaploki-skaba, ja voitto kotio!

En kuuna päivänä kuvitellukaan että tää räpellys voittais, ku olihan tua semmosia oikeempiaki plokeja mukana, missä on kaikki niin hianosti ja kirjotetaa oikeella suamella ja tyylikäs meininki.

Valtaisat kiitokset kaikille teille hulluille ketkä äänesti. Miä laitan nyt kruunun päähän, porilaisten marssin soimaan ja ammun pari rakettia

Mitähän seuraavaks? Varmaan Madventures tarjoo töitä, taivaasta putoaa kirstu dimangeja suaraan syliin, saan aisaa ja ufot tulee.

Vuoden paras matkablogi. Ai miä vai?

Klikkaa täst ja äänestä Moottoripuumaa, pliis!

Arvakkaa mitä? Oon finalistien joukossa Vuoden 2015 Paras Matkablogi -äänestyksessä! Kymmenen on siä äänestettävänä ja tää min säälittävä suollos on siällä. Kaikkien tsiljoonien oikeesti hyvien ja hianojen plokien joukosta jotkut on valinnu sinne tän! Miä oon niin otettu, liäkeissä ja ihmeissäni.

Tuolta sivustolta mikä ton äänestyksen järkkää ni olivat yhteydessä jokunen viikko sitte ja kertovat että oon mukana karsinnoissa. En tiä miten oon sinne päätyny, mutta iha sama. Pyytelivät jotain tarkkaa kävijästatistiikkaa ja muita faktoja ja miä vastasin lyhkäsesti, et ei miulla oo mitään Guuglen analyysijuttuja päällä ollu, että emmiä tätä hommaa niin hampaat irvessä tee. Mutta bloggerin tilasto sanoo että keskimäärin joku 10 tuhatta käyntiä on kuussa. Aattelin, että se siitä. Kun en kyenny toimittamaan piirakkakaavioita ja muita ni kelasin et menin sitä myäten hetimiten mappiin öö.

Ni eilen laittovat uuelleen emailia että nonii, onneksi olkoon, olet finaalissa.

Miksi, hyvät ihmiset, miksi?

Kauheeta suorituspainetta nyt välittömästi puntissa, koska nyt pitäs kirjottaa hianosti ja olla hianoja kuvia ja pitäs olla jotaa muutakii kerrottavaa ku et kissat ja hiki ja Taalasmaahommat.

Mut ei se mitää. Äänestäkää pliis, ni voitte voittaa jonkuu lahjakortin. Ja jos miun ploki voittaa tuon matkaplokien kuninkuuden ni saan ihan kivan matkalahjakortin, jolla voin ostaa lennon vaikkapa sinne Mordoriin. Ja kai ny sitte joku Oscar-gaalan tapanen julkkisbileki järkätään missä pääsen iltapuku päällä kyynelehtimään jotain pokaalia halaillen ja siamaileen skumppaa ja nipistelemään hutikkapäissäni Von Hertzenin veljesten takapualia?

ÄÄNESTÄ!!!!! HETI! Ja pakota kaikki tutut ja puolitutut ja ohikulkevat tuntematomatkii äänestämään miuta!

Luurilla bloggerointi?

Oon saapunu nykyaikaan koska miulla on puhelin joka suihkii villinä netissä ja siihen saa kaikkia mahottomia appeja joilla voi tuhlata aikaansa ja jopa tehä jotain järkeviäki asioita. Koklaan täs nyt miten toimii bloggerin puhelinjutska.

Plokihaaste vastaanotettu zzzzzäp

Anssi Kelan bärsse tähän kuvituskuvaks, olkaa hyvät

Oho. Sain tommosen "plokihaasteen" ja se tuli Life In English -plokin Anulta.Pitää vastata kysymyksiin mitä Anu laitto. Ja kun ei läskin ja elämän ehtoopuolella epäsosiaalisena elävän kreisin kätleidin elämässä oo niin järin paljo vaahottavaa tänä pänä ni miähä heti haasteeseen tartun ja vastaan. Vastaan ihan mitä sattuu!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
Kaiketi sellanen asioiden ja kuulumisten tiedottaminen yhellä rykäsyllä kaikille ketä hommat kiinnostaa. Ettei tartte useemmalla meilillä tai viestillä  tiedottaa hengissäolemisesta ja kuulumisista kavereille ja äitille. Ja sitte homma karkas vähä räpylästä ja tätä lukee äitin lisäks joku muukii.

Ja kai kaikilla plokien nysvääjillä on taustalla jonkinlaista narsismia sillai, että koska oon niin pal viksumpi ja säkenöivämpi ku kaikki muut ni sietääki toitottaa julkisesti et mitä mieltä miä oon. Koska olen oikeassa ja minulla on aina jotain sanottavaa. Ja elämäni on IHANAA. Kyllä siitä sietääki elvistellä tällee julkisesti.

2. Onko blogisi muuttunut paljon sen alkuajoista ja jos, miten?
On tiätty, kert alotin tän plokin sinä pänä kun olin saanu paskannettua päätöksen että nyt muuten riittää, miä lähen menee. Ekat 5 kk tää ploki kerto reissuvalmisteluista ja elämän paketoimisesta, sitte vuoden verran oli sitä matkusteluhommaa, sitte muutama kuukaus sellasta ahistusta et pitäs palata Mordoriin ja töihin ja arkeen,  ja sitte hommat muuttuki sillai että päätin jäähä tänne ja plokista tuli tylsää jollotusta elämästä pienellä Hiekkakikkareella. Kissat kissat, kalja ja vääväävää-lällällää.

Ihmettelen miten paljo lukijoita täällä yhä käy, vaikkei läskin varhaiskeski-ikäsen luuskan elämässä täällä oo juurikaan mitään jännittävää enää.

3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?
En hirveesti lue muitten plokeja tänäpänä, mutta ne muutamat mitä seuraan ni nissä viehättää yleensä sutjakka kielenkäyttö ja räyhäkäs huumori. Joskus luen jotain plokeja ihan siks että haen ärsyyntymistä ja sellasta itteni nostamista vähän jalustalle että onneks en sentään oo noin daiju, omasta miälestäni, tai jos oonki daiju ni ihan toisella tavalla.

Erityisesti jos vilkasee joskus jotain plokeja jotka on jossain listoilla kovasti suosittuina, ja sitte ne onki jotain missä ei oo mitään asiaa, pelkästään vaan joku pissis poseeraa päivän kuteissaan parissakymmenessä valokuvassa ja kertoo että sukkahousut on henkkamaukalta ja kassi on luivutöön ja villatakki aitoo vintakee äitin kaapista ja huulipunan sävy on horny tomato. Ja sitte kymmenen tuhatta lukijaa per päivä kattoo  tärkeeks - joka päivä - tsekata et mitä tolla pimpparalla on tänää päällä ku se lähtee vetään lattea johonki trendikahvilaan muitten pissisten kanssa.

4. Lempielokuvasi ja -kirjasi?
Erlend Loe: Doppler, paras kirja evaah. Luin sen taas just kun löyty kaverin kirjahyllystä. Toimi myäs enklanniks eri hyvin, nauratti niin että meinas tulla pissa housuun välillä.

Leffa... emmiä tiiä. Matrix ygöne ja Terminator kagone.

5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?
Ois kiva jos ois tilillä rahaa sen verran ettei tarvis olla stresseissä lähikuukausien toimeentulosta. Ois kiva kun ois hapankorppuja. Ne on loppu.

6. Piirre, josta olet itsessäsi ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?
Siitä oon ylpee että en oo läheisriippuvainen. Elämä on helpompaa kun pärjää ihan ittekseen eikä roiku väkipakolla paskoissa ihmissuhteissa vaan siks ettei kestä elämää ilman. Oon myäs ylpee siitä, että kuitenki kohtuullisen ajoissa tajusin lopettaa kärvistelyn ja ottaa oman elämäin ohjakset omiin piäniin kätösiini.

Vähemmän ylpee oon turhuuteen hukatuista vuosista. Eikä siinäkää oo pal henkseleitten paukuttelemista et kui tyhmä sitä välillä on.


7. Suurin muutos elämässäsi?
Kyllä se on se ku 1.11.2011 laitoin aamuvarhasella Kalliossa Assholen selkään ja lähin lentokentälle. Elämäni paras jakso alko siitä ja jatkuu yhä.

8. Minkä elämänohjeen antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Herraisä. Ois montaki ohjetta. Älä oo noin helvetin tyhmä, koska siä et tuossa iässä tiiä vielä mistään mitään. Älä välitä mitä muut ajattelee. Tajua, että on muitaki kouluja ku lukio, amis ja kauppis, vaikkei siun elämäänsä kyllästyny opo niistä kerrokaan. Matkusta. Uskalla enemmän, äläkä elä niinku luulet että PITÄÄ elää, elä niinku hyvältä tuntuu. Tajua, ettei materia oo tärkeetä. Säästä kaikki mahollinen raha ja käytä se matkustamiseen.

9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?
Iloitten kissoista, iloitten siitä että aurinko paistaa ja siitä että tän kuun vuokra on maksettu.

10. Mitä odotat (tai pelkäät) tulevaisuudeltasi?
Tällä hetkellä pelot liittyy taloudelliseen tilanteeseen, persaukisuus on tosiasia, mutta asioilla on tapana järjestyä. Taalasmaakeikkoja häämöttää tulevaisuuessa, olo ei täten tyystin toivoton ole.

Odotan ja toivon tulevaisuuelta just sitä, että jatkossakin asiat järjestyy. Toivosin et joskus miulla ois oikee hieno kiiltävä kissaroinakauppa tuossa rantakadulla missä voisin myyä kaikkee päheetä kissatilpehööriä ja toivosin että kissoilla ois joskus kunnon tilukset ja mestat, missä ois eläinlääkäri koko ajan töissä. Eläinlääkäri joka hoitas samalla hevoja ja vuahia ja lehmiä ja kanoja ja kaikkia. Paikkais vaikka ihmisiäki jos tarvis tulee (mein kissasairaalassahan tätä on jo tehty).

Toivon, että viisumiasiat järjestyy ja saan 12 kk mielenrauhan ja työluvan. Ja että jostain tipahtaa rahaa sen mielenrauhan maksamiseen.

Toivon, että miun kissalauma pysyy terveenä ja miun ei enää ketää tarvis takapihalle kuopata.

Toivon, että Children Of Bodom tulis Aasiaan keikoille.

Toivon, että alienit tulee miun elinaikana ja näyttää meille ääliöille ns. närhen munat.

Toivon, et joku aamu heräisin älästi jonkun Von Hertzenin alta ja tukka ois tiukassa panotakussa ja kaikinpuolin tyytyväinen olo.

11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?
Toivotan vaik rohkeutta ottaa vastuu omasta elämästä omiin käsiin, se on asia josta oon paasannu koko ajan täällä plokissa noin muutenki. Kukaan muu ei siun asioita laita ojennuksee, jollet siä itte tee mitää muuta ku nillität ja ruikutat. Mieti mitkä asiat tekee siut onnelliseks, unelmoi, ja laita sitte kaikki paukut unelman toteuttamiseen.

Toivotan avointa otetta elämään ja kanssaeläjiin, ymmärrystä että ihmisiä kaikki ollaan, oltii sitte minkä värisiä hyvänsä ja uskottiin mihin joulupukkiin tahansa. Toivon, että kaikki lopettaa maaliman tuhoomisen NYT. Piis änd lööv.

Toivon, et jos siel lukijois on joku miljonääri ja plöttövoittaja ni ne lahjottais oivan pesämunan (KIH!) Hiekkakikkareen kissojen asioien yhäti paremmaks laittamiseen.

Ja viä lopuks toivotan tänne suuntaaville lukijamatkalaisille voimaa kantaa miulle siält Mordorista saakka pari poksia hapankorppuja tuomisiks. Sanoinko jo, että ne on loppu?

Kakkukahvin paikka

Elämää Hiekkakikkareella

Onneksi olkoon, tämä ploki on justiisa täyttäny nelijä vuotta. NELJÄ!

Ihan ekan postauksen naputtelin 23.5.2011, kun olin justiisa äheltäny päätöksen että nyt jumalauta riittää tää kärvistely ja ruikutus, miä otan elämästäni hatkat. Niin, saakeli!

Päätös oli tehty, muttei ollu viä ees lentolippua ostettuna. Sen ostin sitte noin viikko myöhemmin, menolipun Hong Kongiin.

Neljän vuaden aikana tääl plokis on käyty noin 400 000 kertaa. On seurattu miun lähtövalmisteluja, ensimmäisen puolentoista vuoden huoletonta lomailua, tuskailua Mordoriin paluun kanssa, helpotusta kun päätin et vitut miä Mordoriin takasin lähe. On vahdattu kissaprojektin syntyä ja nousua, sekä eletty mukana kissakohtaloissa. On kauhisteltu miussa möyrineitä ihonalasia matoja ja tsempattu uimataidottoman vesipelkosen nyhverön tietä sukeltajaks. Ja varmasti on välillä pitkästytty kualiaaks kun lässytän vaan kissoista tai kaljanjuonnista, eikä oo ollu mitään miälenkiintosta meneillään, ei rasvasia seksihurjasteluja, laskuvarjohyppelyjä tahi jatkuvaa karnevaalihumua. Se on kun keski-ikänen läski elää ni siinä ei järin paljon ilotulitusraketit lojahtele. Semmosta se elämä on.

Ploki on tässä nelijän vuoden aikana poikinu paljon kaikenlaista oheistoimintaa. On tullu lehtijuttuja miun trooppisesta laiffista ja kirjadiili (kirjalle joka ei vissiin koskaan valmistu, koska siihen ei yksinkertasesti ole aikaa) ja kolumnistipestiä ja mitähän vielä. Parasta on kuiteski ollu ihmiset, joita oon plokin ansiosta tavannu. Moni tänne lomailemaan tullu mordorilainen on ottanu plokin takia yhteyttä ja sitte on tavattu ja tutustuttu. Nyt mordorilaiset tuppaa kissakaupalle morjestamaan ja kantavat hapankorppuja ja mordorilaisia lehtiä ja votkaa. Joistain plokin kautta tutuks tulleista tyypeistä on tullu ihan ystäviä. Se on hianoa se.


Tattis kaikille kahdelle lukijalle, pysykää messissä jatkossakin. Teen parhaani, ettei tää ihan puuduttavaks jaaritteluks näivety.

Pitäsköhän mennä takasin Tinderiin, ni sais jotain äksöniä mistä juoruilla? Hmmmmm...

RÄYH

SAATANANPERKELE nettiyhteydet ollu kohta kaks viikkoa niin hanurista että mistn tule jumalauta mitn.

Puoli tuntia nyt nysväsin että pääsin tässä helvetin plokkerissa tähän asti että voin jotain kirjottaa.

Loppupäivä meneeki sitte siinä ku ootan että nää kaks riviä tulee julki.

Oikeempaa ja lisempää kuvallisempaa jutskaa tulee sitte ku internetin vauhti tavottaa ees indonesialaisen postilaitoksen mateluvauhdin. Nyt en viitti ees yrittää tän enempää.

Kirjottasinksmiä postikortin? En, mut voisin myyä semmosia!

Ootte varmaan paneneet merkille, etten kauheesti tual kommenttipuolella hässäköi? Pahoittelen. Asian tola johtuu ihan siitä, että nettiyhteys miulla on usein niin tökkivä, että pääpaino tekemisellä on saaha ees varsinaisen plokin pualelle paskaa jakoon. Ja toinen syy on se, että tässä on parempaaki tekemistä ku vastata jokaiseen kommenttii että hei, kiva, kiitos ku luet tätä sontaa, tosi jees, wuppiduhuu, pysy kanavalla. Syyllisyyden piston tunnen aina välillä, ku luen muitten plokeja ja NE MUUT (perkele sentäs Niitä Muita! NE aina kaikkee ja miä en mitää.)  jaksaa/ehtii myös tuolla kommenttiraidalla olla aktiivisia.

Mutta: luen kyllä kaiken palautteen mitä tulee, tuli sitä sitte feispukin tai plokikommenttien tai emailin kautta. Ja vastaan jos pystyn, jos tarpeeksi hiillyn (negatiivinen palautehan se yleensä ärhäkimmin herättää tarpeen älähtää) tai jos muuten aika on virtuaaliselle sosiaalisuudelle passeli. Tai sitte palaan asiaan joskus myähemmin ihan täällä plokin pualella.

Johonki postaukseen joku laitto kommenttia, että miksen painattais miun tsiljoonista kissakuvista postikortteja myyntiin. Tämä homma on ollu mielessä pitkään, mutta kun en oikein oo saanu sille(kään) asialle tehtyä mitään. Olen sisäistäny indonesialaisen tekemisen meiningin, eli että kaikenlaista suunnitellaan kyllä, mutta enimmäkseen vaan istuskellaan. Se on miusta ihan hyvä tapa tehä asioita, ohan jo vanha mordorilainen viisaus  tienny, että hitaasti hyvä tulee. Vai miten se meni. Kun ei hötkyile, paskat ideat unhoittuu, ja hyvät jää henkiin. Joskus toki jää hyvätki ideat tekemättä ja niitä sitte kiroaa myähemmin, mutta enivei.

Postikortti-idea elää yhä, ja nyt kun on rakentumassa tua klinikka ni sehän on mitä oivin mestapaikka eläinlääkäröinnin ohessa touhuta myäs muuta. Tiedonvälitystä ja vaikkapa - TADAA - postikorttikauppaa, esimerkiks. Periaattella, että ihmisille hianoja kissakortteja ja kissaprojektille vähän roposia kassaan. Mikspä ei vois myyä vaikka hianoja kissa-paitoja ja kissakasseja (kassit, kih!) ja vaikka mitä, mutta jos postikorteilla alottais. Ja postikortteja voisin laittaa myyntii muuallekii: muutamiin sukelluspuljuihin ja majataloihin. Ja internettikauppa, jumalauta, nykyaikaa hei! Joo!

Minen oo mikään raafiin suunnittelija, ei oo mitään piirusteluohjelmiakaan tietsikassa, ja vaik ois ni en kuitenka osais, mutta jotain kykenen räpeltää kasaan ku on pakko... Alla muutama juosten kusastu minuutissa sutastu esimerkkipostikortti. Ohan noi ny jo noin vasurilla sutastunaki helvetisti hienompia ku noi perus-maisema-ranta-heppataksi-booooring-turistikortit mitä täällä muuten myyään.

Eiks vaa? Mialummin miä ainakii tommosia kortteja kotio lähettelisin ku jotain missä on esmes lapsien kuvia. Tai sitte oon vaan puolueelliin, koska aa: kissat rulaa ja pee: noi on kaikki miun kissoja.

Ny koitan ettiä hyvää laatua kohtuuhinnalla tekevää painatuspaikkaa, ni seuraavan kerran ku käyn Lombokilla ni painatutan koe-erän ja katton sitte että tuleeko niistä hyvejä, ostaisko ihmiset ja et miten tästä etiäpäi.

Hei tuli miäleet että. Jos plokin lukijoissa on joku joka osaa tehä tämmösiä asioita (graafista taidetta miun kuvista, eli postikorttivirityksiä, nii ja internettikauppa ja kaikkee) ja jolla on (liikaa) aikaa ja haluais jeesata ni apua otan vastaan. Ja jos plokin lukijoissa on tyyppejä kekkä osaa piirustaa ja jolla on (liikaa) aikaa ni saa piirustaa jotain päheen hauskoja kissakuvia ja lähettää miulle. Vois sitte painattaa paitoja, ja niitä kasseja, misä ois kivoja kissahahmoja tai jotai. Tämmösestä palveluksesta miul ei tiätty oo varaa mitää maksaa, mutta hyvä miäli tulee kato ku vaivannäkö menee hyvään tarkotukseen! Eli kissojen auttamiseen!

Lipsasen Danny nuarena ja hoikkana

Seek biänenä

Iso-Stigu

Meiju Suvas biänenä

Ulkomordorilaisten plokit

Hei jos jotain kiinnostaa muienkii ulkomailla elelevien mordorilaisten elämä, ni semmosia ploja voi pongailla esmes. feispukin Ulkosuomalaisten blogit -ryhmästä. Mee sinne. Siel on paljo hianoja plokeja, joista suurin osa on sitäpaitti kirjotettu suameks eikä kymiks.

Alla kuva miun kotipolusta. Kuivaa on.

Lukemista

Sillä välin ku miä koitan ährätä viimesiä suorituksia Dive Master -kurssista ni työ voitte lueskella vaikka tämmösiä juttuja:

Reissausta ja ruokaa -blogin Jennin tapasin Bangkokissa ja Jenniki oli mein messisä kattomassa Podomeja. Jennin ploki on muuten sikahyvä. Asiallinen ja informaatiopitoinen. Suosittelen kovasti.

Sitte pari juttua jotka on miulle joku vinkannu et lueha tuosta millaseen yhteiskuntaan tuut lomailemaan, ku Mordoriin kohta tupsahat. Jestas sentään, jos ette oo näitä viä jostai feispukin-virrasta pongannu ni lukekaa:
http://perjantaikokki.fi/2014/06/19/mita-jos-hukkuminen-vain-kiellettaisiin/
http://rayhablogi.blogspot.com/2014/06/mielisairas-suomi.html

Miä edelleen kummastelen miten ihmiskunta on selvinny näin pitkälle. Luulis että oltais kualtu omaan tyhmyyteemme jo sillon ku justiisa vasta puusta oltiin laskeuduttu. Kun ei ollu sillo viel byrokratiaa ja yhteiskuntaa keksitty, eikä siten ketään viisaampaa tahoa kertomassa kaikista vaaroista ja suojelemassa meitä ties miltä onnettomuuksilta. Luulis et oltais kualtu samantien kaikki, ihan silkkaa tietämättömyyttämme.


PS. Dive Masterismini on kolmea suoritusta vaille valmis. Orastava korvatulehdus ja eilen aamulla tapahtunu lapaluulihaksen totaalinen ja helvetin kivulias jumiin paukahdus on nyt vähän kapulana rattaissa. Eilen en voinu tehä mitään, kun pelkkä makaaminen ja ihan vaan  hengittäminenki sattu. Mut nyt miä lähen suikkaamaan veteen, vaikka sattuu vieläkin jokainen pienikin liikahdus...mutta ei tuo lapaluu makaamalla mikskään muutu, vaatii liikettä ja touhua. Hampaat irvessä, jollei muuten. Havuja, perkele! Periks ei anneta! Räyh!

Kiliklili

Miä saan nykysin aika vitusti sähköpostia ja feispuk-meilei misä lomansuunnittelijat kyselee asioita Hiekkakikkareesta. Miul on muutakii tekemistä ku vastailla ihmisten uteluihin et miten sinne pääsee ja mis voi majottua ja onks siä pankkiautomaatteja ja saaks siäl heti malarian ja mitä kaikkee. Ni jottei min tarvi samoja asioita koko ajan jankata ni oon täs tovin jo kirjotellu yleisvastauksia kaikkeen. Nysse on valmis ja pykersin siitä tuommosen GILI UKK-sivun, löytyy tuasta valikosta tuasta otsikon alta, tai jos oot sokee ni klikkaa suoraan tästä.

Miun NIIIIIIN tarvii perustaa matkatoimisto. Ihan mieluusti juu kaljapalkallakin hoitelen ihmisille majotuksia ja semmosia ku en osaa kieltäytyykään mut kylä täsä selkeesti ois markkinarakoa, saakeli. Rako! Kih!

Talouspoliittinen katsaus

Palataan aiheeseen raha. Miähä oon tiedotellu suunnilleen joka kuukaus että paljoko oon tässä kuussa törsänny. Mut muistaakseni ny en oo sanonu juur mitää usiaan kuukauteen, vaikka piäneen vihkoseeni ahkerasti kirjaan ylös kui pal rahaa menee, ja nyt myös et kui pal sitä tulee. En silti ehkä jatkossakaan enää jaksa budjetointejani höyrytä joka kuukaus.

Kuiteski, nyt lienee aika sellasen yleisen tilannekatsauksen. Oon ollu matkoilla miltei tismalleen kaks vuotta, herraisä (kaksivuotistunnelmia tulee sit vuosipäivän tienoilla). Paljonks on mänt koko tän parivuotisen porsastelun aikana? Ja miten tästä eteenpäin?

Kaksi vuotta, 24 kuukautta. Rahaa on menny noin 46 000 euroa. Se on IHAN VITUSTI. Mutta se on myös sen verran kuin etukäteen arvelinkin, noin niiku kuukausittaisen kulutuksen osalta eli vajaat pari tonnia kuussa. Miulla on ollu kuukausia kun on menny vaan tonni, mutta on ollu myös kuukausia et on menny yli kolme tonnia.  Sukelteluihin on menny rahaa ihan helvetisti, en oo pitäny kirjaa, mutta summa ei ole pieni. Tuhansia, tuhansia euroja.


Miulla oli lähtiessä rahaa tilillä joku noin 15 tonnia, loput on tullu tipoittain tässä reissun aikana (tarkottaa lähinnä et maksuun män miun ennen reissua tekemäni överitunnit, kaikki maholliset vuosilomat, lomarahat ja semmoset). On tullu myös hiukan veronpalautuksia ja sellasia muita pieniä summia jostain aina välillä myös.

Sitähän en lähtiessä tienny, että reissu täl viisii venähtää, saati että tässä käy näin että jään tälle tiälleni. Jos oisin tienny, rahankäyttö olis ollu tyystin toisenlaista. Monia asioita olisin tehny täysin toisin tavoin. Olisin aiemmin hoitanu oman huushollin ja ettiny duuneja ja kattonu ylipäätään tarkemmin mihin rahaa heittelen. Mutta sitä on turha täs vaiheessa märehtiä, asiat meni näin, kaikella on joku tarkotus ja sitä rataa.

Nyt kun vois ikäänku sanoa että reissaaminen on ohi, ja on alkanu oikea elämä ja arki, ni rahaa kuluu tietysti toisenlaiseen tahtiin. Asuminen on halvempaa omassa huushollissa ku majatalossa, nuudeli on halpaa ja omassa keittiössä voi kokata. Kaljalla ei tuu käytyä ihan niin paljo ku sillo ku asu regeibaarissa. Syyskuun kirjanpito näyttää, että meni noin tonni, lokakuussa jopa alle sen (en oo viä tarkasti laskenu).

Tuloja on tullu satunnaisista duuneista ja Palatsini vierastilusten vuokraamisesta ja sielt sun täält, kaikenlaisista säädöksistä, hitusen. Kuitenki sen verran, että jo lokakuun vuokran sain maksettua näillä paikallisilla tuloilla, ja myös marraskuun vuokrarahat on jo kasassa. Nyt myös miun Jätkäsaaren asunto siä Helsinkissä on vuokrattu, eli siitä saan pikkiriikkisen lisärauhaa lompakolle, ei paljon, mutta pääasia ettei siitä virhehankinnasta enää oo miulle pelkästään kuluja.

Persaukinen olen, eikä varmuutta tulevasta, mutta ehkä tää tästä.

Silti, oi jos joku höveli taho hokais sponsoroia tätä plokia, ja maksais miulle tän paskan kirjottamisesta! Miljunäärit ottakaa yhteyttä! Koska miä tykkään tän plokin naputtamisesta ja käytän tähän aika paljo aikaa (vaikkei sitä vältsyy tekstin tasosta huomaakaan) ni oisha se mahtavaa jos tästä sais jotai piäntä tulontyyppistä.

Mutta sponsoriskene ei taia Mordorissa kauheesti viä jyllätä ja jos jyllää ni kai ne on niitä et ruaka- ja muatiplokit jeejee ja ne saa sit ilmasta roinaa kuhan sitte leuhottavat plokeissaan että nyt on kyllä niin rapea tämä uusi leivinpaperi tai että kyllä on ihanat sukkahousut ja laittaa 15 kuvaa misä ne pyllistelee mainossukkahousujen kanssa. Ei miulla taia olla mitään sellasta tässä tarjottavana että toisin millekään taholle mitään mainosarvoa. Ja oisko se ny millekään taholle positiivinen asia että tulis tiettäväks tämmösen sonnan avustaminen ? Että jos joku Kouvostoliiton Pakoputki Oy rupeis sponsoroimaan ni mitä miä voisin niille tarjota? Muuta ku paskoja pakoputki-vitsejä.

Ja mainostajia vois kalastella, on moni ehottanu ja ollu ihan että no kyllä saletisti joku mainostais ja adsense ja mitäkaikkee. Mutta ku miä oon tosi paska myymään itteeni, enkä toisaalta oikeen ite tykkää sellasesta et ploki on täys jotain silikooni-implanttimainoksia ja häirittee siin sit miun nyt jo viittä lukijaa ku ne parhaasa mukaan koittaa tätä paskaa tavata. Mutta kai sellasen mainoshomman vois toteuttaa siististiki ilman et se pilaa kaiken tai et koko ajan ponkasee joku ikkuna ja alkaa meteli. Että tekis vaan tiettäväks että kuulkaapa tyypit, Perähikiän Piimä Oy sekä Naantalin Nahka Ab on niin kivoja että miuta sponssaa et jos kellää on piimän tahi nahan tarve ni ostakaa noilta ku ne on niin mukavia, antakee hyvän kiertää silläviisiin.


Vai pitäskö sitä laittaa PayPal-donate-nappula tänneki? Bintsua ja nuudelia Pädelle -rahasto! Ei, miuta ahistaa ikäänku ittelleni kerjääminen. Kissoille kerjään hyvinki, mutta kyllä miun moraali sanoo että ilmasta rahaa ei ihminen ansaitte.

No mutta miun rahahualet on miun onkelma ja asioilla on tapana järjestyä, saatana, ja töitä miun pitää vaan tekemäni ja touhottaa ja riipiä nuudelirahaa millon mistäkii.

Kissoilla sen sijaan on varoja hyvästi ja paljon sponsoreita ja kummeja ja ystäviä! Kiitän jälleen syvästi kaikkia kekkä on Hiekkakikkareen mirrejä muistanu piänellä avustuksella. Pallirahastossa on miljuunia! Olen näillä pallisponsorirahoilla viimisen 2-3 kuukauen aikana hankkinu kissanruakaa, kaulapantoja, vitamiineja, lääkkeitä ym tarvikkeita sekä maksanu eläinlääkärille sterilointeja ja näihi on menny noin 230 euroa. Jälellä on noin 350 euroa ja ne riittää vielä pitkään. Whiskasia, maitoa, riisiä, kalaa ja munaa piisaa aamuin illoin ja se on tärkiämpää ku miun nuudelit! Kissojen ruokintaanhan miulla oikiasti meneeki enemmän rahaa ku omiin pöperöihin, semminkin kun kyse ei oo vaan siitä että miun keittiön kissakuppilassa kävis vaan omat kissat. Ehei, lähitienoon kaikki mirrit - ja heitä on paljon - piipahtaa sillon tällön kupposella hakemassa särvintä. Saavat käyä, jotta tottuvat miuhun. Eivät poloiset tajua, että kosketusetäisyyden salliminen tarkottaa lähtölaskennan alkua heiän lisääntymisvärkeilleen!

Näin täällä. Varoissani en ole, huoleton en ole, tulevaisuus on epävarma, mutta kyllä tästä jotenki aina kuukaus kerrallaan selvitään. On pakko.

Jaahas. Se on nuudelinkokkausaika! Maiskis!

Indonesian kolikkorahat on vitzi. Näien lisäks on olemassa myös 1000 rupian kolikko, jossa sentään on jotain järkeä. Sen arvo kun on sentäs liki 7 senttiä. Jos ostoksista saa vaihtorahan kolikoina, ne tulee aina anteekspyynnön kera.

Missä leipä?

(PS. Kiitti kuvasta, Kimmo!)

Min miälestä Suamen paras blogi on This Is Not The Life I Ordered. Arvostan suuresti. Tsekatkaa ny vaikka tiukkaa ja tärkeää asiaa siältävä artikkeli "Virtsaamisen ja paskomisen ABC" (sisältää havainnollisen kaaviokuvan). Jos tuo ei ole loistavaa plokisälää ni ei sitte mikään!

Tuokin blogi on ehdolla, ja ansaitusti, Hesarin Suomen Paras Blogi -skabassa.

Ja sit siel on kans tää miun ploki ehokkaana, miulle tänään kaverit vinkkas. Herraisä. Ei nimmmmmmitään rotia tässä hommassa ny.

Roti. Se muuten tarkoittaapi leipää indoneessian kiälessä. Ada roti?, miä aina kysäsen ku lähikaupassa käyn. Et niiku onks teil jotain rotia tänää.

Vanhaa paskaa

Aurinkonlaskuhommelit The Menggong-baarissa

Koska miun plokiin on nyt tullu ihan vitusti uutta porukkaa (saattaa olla jo kolme lukijaa! Olen menestys!) ja ku miä justiisa hoksasin kattella plokkerin tilastoja (ei, kukaan ei oo viä tullu tänne hakusanoilla "puhvelin esinahka") ni aattelin laittaa jakoon muutaman vanhan tekstin, jotka on ollu niiku eniten luettuja kautta aikain. Historian siipien havinaa ja sellasta.

Kaikkien aikojen ylivoimasesti luetuin plokipaskannus tähän mennessä on "Perse ja Perhentian". Johtuneeko siitä että siä on kuva miun paljaasta, luteitten syämästä perskannikasta? Tällä alustuksella, miä kuulen tänne Hiekkakikkareelle saakka kuinka tyä jo klikkaatte tuota linkkiä. Omalla vastuulla sitte, perseeni ei ole nättiä katteltavaa, miltään kantilta. Ja tuo luteitten rouskinta oli vasta alkusoittoa helvetille joka oli tuloillaan. Kun luteet oli kalunnu miun ihon tyystin auki, ni Perhentianin saaren rantahietikolla maatessa keräsin itteeni ihonalasia matoja. Siinä oli nimittäin huumor seitinohkasesti koetuksella kun huomasin että liki joka ainosta puremasta lähtee madon kaivama piäni polku. Kutina oli järjetön ja mielehterveys koetuksella. Kesti jonku 2 viikkoa ennenku pääsin kunnon lääkäriin, joka tiesi millä noista veikeistä otuksista eroon pääsen. Siinä kohin perse ja koko muukin kroppa muistutti jo Tokion metrokarttaa, matojen kaivamat tunnelit peitti liki kaiken kainaloista polviin saakka. Nykysin miulla on AINA kasa matolääkkeitä hollilla, koska näytän niitä melko säännöllisesti tarvittevan. Noita samoja matoja miulla on ollu useempia kertoja jo, mutta tuon ekan kerran jälkeen yleensä yks kerrallaan eikä mitään kokonaista matoarmeijaa. Ykski mato ihon alla möyrimässä aiheuttaa sellasen kutinan että yäunet menee ja hulluus alkaa hiipiä ylle. En tänä pänäkään tajua miten pidin itteni ees jotenkuten kasassa sillo ku miulla oli lähemmäs sata matoa yhtäaikaa. Mysteeri on tuo kyllä.

Sitte on luettu kovasti miun tunnelmia, kun tuli reissuunlähöstä vuosi täyteen. "Vuosipäivä"-fiilikset ei oo tuosta mikskään muuttu, paitti sen suhteen että vitut miä tästä mihinkään Mordoriin tule jollei oo ihan pakko.

"Lapset on tahmeita". Se on fakta. Minuun vissiin unohettiin valmistusvaiheessa asentaa se dikitaalinen kello joka pistää hinkumaan lisääntymistä. En oo koskaan ipanoista kauheesti välittäny, enkä välitä vieläkään. Mutta oon oppinu niitä täällä sietämään, jo senkin takia että lapsia näkee täällä silläviisiin vapaina enemmän ja ne kasvaa tuos muun meiningin ohes ilman sen kummempaa hysteriaa.

Sitte yhen kissanpennun kuoleman vierestä seuraaminen pisti miut miettimään elämän lyhkäsyyttä ja semmosta. Avauduin henkevistä aiheista. "Kuolemasta, elämästä ja onnesta, ufoista, aaveista ja jumalista, perheistä, parisuhteista ja 300-elokuvan spartalaisista" -lässytys on toki vähän sekava, mutta kyllä siä ehkä joku pointintynkäkii jossain kohin on.

Riittäkööt nämä näin katsaukseksi menneeseen! Uutta paskaa tulee later!

Menin nykyaikaan

Uuh. Menin just nykyaikaan, eli plokilleni pykersin aivan omin voimin feispuk-sivun. Se löytyy ku hakee siäl feispukis et "Moottoripuuma" tai klikkaa suaraan tästä.

Eikö oo kreisi meininki?

Aivan on nyt sellanen olo et oon niiku meiningin sykkivimmässä ytimessä.

Mua muuten ärsyttää ihan vitusti feispukin kutsuminen "naamakirjaks" tai tuttavallisemmin et "naamis".

Ärsyttää myäs jos joku sanoo kahvista et "pahvi" ja töihin menemisestä et menee "röihin". Et niiku ku mä nyt oon röissä ni meen ekana hakee pahvit. Joo. Tästä mäkäteltiin jo Suamisen Teemun jossain statuksessa NAAMIKSESSA. Se tais alkaa siitä kun Teemu oli ärsyyntyny nykygimulien tyylistä postailla toisilleen jotain "päläpäläpälä, MURU!". Vittu että se muuten miutaki ärsyttää.

Vähä nyt ärsyttää myäs tää min plokin nimi. Ku eihän miun elämällä ole helvetinkään tekemistä aa: moottorien saati pee: puumailun kans. No, ei voi enää mitää. Turha pyhkästä, paska on jo housussa.