Vitutuskäyrän terhakka erektio

Kun silmä välttää niin naapurit saattaa kaivaa tunnelin miun aidan ali.

Pahoittelut jo etukäteen negatiivisuudesta joka tästä tulee huokumaan. On ns. meizzeli ozassa, monestakin syystä. Ja iso meizzeli onkin, ei mikään onneton katkarapu, vaan kunnon jorma.

Vitsit on nimittäin vähissä. Vituttaa niin että itkettää. Olen helvetillisessä stressissä, ahistaa, hermostuttaa ja on sellanen todella säpsähtelevä olo. En pysty keskittymään mihinkään, käsiä vapisuttaa ja on vaikia olla. On sellanen niiku ois miljoonakertanen PMS ja paniikkihäiriö ja kaikki samaan aikaan. Ja kaiken henkisen pahan olon lisäks olen saatanallisessa flunssassa. Hengitän persereiän kautta, koska yläpäässä on kaikki röörit täynnä räkää. On kuumetta, hillitön yskä ja niin järkyttävä vitutus että meinaa hajota pää. Lisäks lapaluulihaksisto yhä niin jumissa, että vintti pimenee kivun takia joka kerta kun yskin. Eli noin 15 sekunnin välein ympäri vuorokauden. Jei! Tunnelma katossa!

Dive masterismi on noin kahta temppua vaille valmis. Oli tarkotus saaha ne tehtyä noin tänään tai huomenna ja viimeistään perjantaina leuhkia ympäri saarta että olen dive master. Mutta jäänee elokuulle se valmistuminen ja vituttaa tämä homma niin järettömästi että tekis mieli hajottaa jotain. Flunssan takia miä tuskin pystyn menemään sukellushommiin ennen Mordoriin lähtöä. Toissapänä jo orasti vähän flunssaa, ja oli ihan helvetin vetämätön olo, mutta menin enivei sukeltamaan kun ei ollu aamulla muuta kun kauhee väsymys. Muuten ihan jees oli sukeltelu, mutta voin kertoa teille, kansalaiset meedpörjare, että kun maskiin aivastaa noin 50 kertaa tua jossain 20 metrin syvyydessä ja saa sen täyteen räkää, niin se liisteripä ei sieltä ihan pikkusella puhaltelulla pois lähe, varsinki jos on nenä tukossa eikä saa kärsästä ilmaa pihalle juuri lainkaan.. Oli ihanaa sukeltaa silmät räässä. Jei. Lisäks törähti kaikki röörit tukkoon, ja tuntu niiku ois lähteny hampaat suusta kun jotkun ilmaontelot ei kyenny päästelee paineita. Että jihuu ja vittusaatana. Alkaa tuntua siltä että universumi on vaan päättäny etten valmistu ikinä. Saatanavittuperkele.

Minä uskon sellaseen että kun henkisesti voi huonosti ni fysiikkakin alkaa oireilemaan. Miä olen niskaan hönkivän Mordorin loman takia aivan paskana. En osaa selittää että miks, mutta miuta vaan ahistaa IHAN VITUSTI. Miuta ensinnäki ahistaa lähteä täältä omalta Hiekkakikkareelta, en halua lähteä mihinkään, ei kiinnosta tippaakaan muu ku omassa Palatsissa möhkiminen kissojen kanssa, sukeltelu ja välillä harvakseltaa kaljalla käyminen.

Ja kuka hoitaa saaren kissa-asioita kun oon poissa? Kissajuttujen takia on aika toivoton ja yksinäinen olo. Että kun ei ole ketään keneen näissä jutuissa nojata ja kenen niskaan antaa osa taakasta edes sillon tällön kannettavaks.

Aika paskana olen Mordoriin tulosta. Vaikka tulenki vaan käymään. Miä olen jotenki kehittäny asiasta ittelleni hirviän mörön ja  tällä hetkellä en toivo muuta ku että en olis mitään vitun lentolippua koskaan ostanu. Oon yrittäny ajatella positiivisesti että jee näkee kavereita ja saa juua karpalolonkeroa ja Mokoman keikka ja raejuustoa voi syyä, mutta jos ihan rehellisiä ollaan ni en miä ole noista ainuttakaan asiaa kovin tosissani kaivannu. Sori vaan kaikki, mutta se on fakta se. Kavereita, vanhoja ja uusia, on rampannu täällä ihan tarpeeks ja okei regei okei ja tempe kuittaa raejuuston. Elämä on hianoo eikä puutu mitään.

Miuta ahistaa erityisen paljon sinne Mordoriin tulemisessa se, että miun TÄYTYY siällä varmaan tehä asioita ja nähä tiettyjä ihmisiä vaikken haluais. Vituttaa asioiden täytyminen. Se on yks syy minkä takia elämä Hiekkakikkareella on niin paljon ihanampaa. Ei ole ketään vaatimassa ja latelemassa että täytyy tehä sitä ja tätä ja elää sillee ja tollee koska niin vaan kuuluu tehä.

Melko opettavainen kokemus tämä. Aikamatka menneisyyteen. Kun miettii, että siitä ei ole ku muutama vuos kun miulla oli tämä fiilis noin 24/7 ja 365...  Ihme on se, etten menny junan alle. Ehkä se tässä justiisa eniten ahistaaki, se paluu menneisyyteen. Kun ei ollu herkullinen olo siel entises elämäs, ja kun siitä kaikesta on eroon päässy, ni edes vierailu siihen ympäristöön nostaa pulssia ja niskavillaa.

Jos tästä jotain positiivista pitää kaivaa, ni oletettavasti Mordorin reissu tulee olemaan iloisesti yllättävä spektaakkeli. Odotukset on nimittäin niin pakkasella, että ei paljon vaadi että loppulasku kipsahtaa positiiviselle. Mutta pelkään myäs että en anna hyvälle kokemukselle edes mahollisuutta, koska olen jo valmiiks vähän päättäny että kaikki on siellä ihan perseestä.

Vaikka järki sanoo ettei ole ni ei auta.Olen löytäny ittestäni tunteella eläjän, ja se ei ole Mordorista yhtään innoissaan nyt.

PS. Vitutuskäyrän ollessa näin terhakkaassa erektiossa ni turha kai mainitakaan että röökilakko sujuu päin vittua sekin. Yhtä hyvin menee ku miun dive masteriks valmistuminen. Eli ei onnistu ikinä. Jopa nyt kun on tää helvetin flunssa päällä ni pinna on niin piukeena ettei tätä ilman malporoa kestä. Sekin viälä. Räyh.

Tunnelmaan sopivia taiteellisia kuvia lopuks.

Henkistä valmistautumista Mordorin matkaan

4 viikon päästä olen Helsingissä, oletettavasti, sekä krapulassa, oletettavasti. Olen justiisa tullu Tampereelta ja nähny siällä elävää rokinsoittoa ja saatanan komeita, miähenkokosia, oikeita miähiä. Nääsnääs kun on siä esiintymässä sellaset erotiikkaa tihkuvat seksipommit kuten Mokoma ja Turmion Kätilöt ja Rytmihäiriö. Saattaapi siinä kitukasvusten 30-kilosten ei-eroottisten indonesialaiskääpiöitten parissa vimoset reilu kax ja pual vuatta viättäny pihtarikanttura löytää ittestään viä toimivan hormoonin tai kaks, jossei tarkkana ole. Pahoitteluni jo etukäteen, jos joku pahaa aavistamaton väärään aikaan väärään paikkaan osuva parka joutuu miun lemmenkipeitten lähentelyjen uhriks. Emmie tahallaan, enkä pahalla. Ihan on vaan hyvät miälessä. Sori.

Tämä alustuksena sille, että lomamatka eksoottiseen Mordoriin häämöittää peloittavan lähellä. Lentoliput on printattu ja niitä olen epäuskon vallassa tuijottanu. Silti ei oikeen mee jakeluun että ihan vitun kohta olen siellä, mihin harvoin päivä paistaa. Käääk.

Minä olen suamalainen. Olen tosi paljon mielummin suomalainen ku minkään muun maan maalainen. Minusta on mahtavaa olla kotosin pienestä oudosta maasta, jonka ihmiset on outoja ja puhutaan outoo kiältä mistä ota helvetinkään tolkkua.Olen outo suamalainen ja ihan helvetin ylpeä siitä.


"You finnish people... you're fucking weird!", niiku yks miun täkäläinen ystävätär on miulle sanonu.

Se, että olen ylpiästi suamalainen, ei silti meinaa sitä, että haluaisin siä Mordorissa asua. Ei. Vaikka siällä onki paljon hianoja asioita, ni siellä on liikaa kaikkea, mistä miä en tykkää. Miä viihyn paremmin täällä muualla ja varsinki täällä lämpösessä.

Ohjeita matkailijalle, eli että EI NÄIN.

Kun en oo yli kahteen ja pualeen vuateen Mordorissa käyny, ni oon nyt aikani kuluks ja muuten vaan itteeni huvittaakseen surffaillu netissä ja lueskellu kaikenlaisia suami-juttuja. Valmistaudun henkisesti jo tähän eksoottiseen elämysmatkaan. Miä olen tulossa turisti-asenteella, aion olla matkailija Mordorissa, käymässä vain. Siksi hyvin tärkeää on nyt lueskella että miten siellä eletään ja toimitaan ja ollaan. Ettei tule törppöiltyä, ja että osaa toimia natiivien kanssa. Opettelen myäs sanomaan "kiitos" enkä "terima kasih".

Dajuuddegsde gu on ollu jo dosi monda bäivää vege Finlandist ni doi niigu doi suamen längvidtsh rubee gangistuu? Jynöy?

Tämä maa jonka talvi on pitkä ja sisältää kesän.

Olen valmistautunu myäs tutkailemalla säätietoja, ettei sitten tule pakkaset yllätyksenä ja noin. Villasukat otan mukaan ja kaivan tennarit jostain, missä lienevätkään, en muista kun en ole yli kahteen ja pualeen vuateen niitä tarvinu. Jossain ne on ja jollei oo homeessa ni mukaan. VARKUT otan kans! Minähän ostin Bangkokista varmarihousut, oikeen aidot ja virtaviivaset levikset, kun halvalla sai, ja kun piti mennä Bodomien keikalle, ei kehannu mennä missää lökömunahousuissa. Olin järkyttyny kun mahuin 28 tuuman pöksyihin. Ja kun en ole yli kahteen ja pualeen vuateen nähny persettäni varkuissa niin näyttipä muuten aika hyvältä. Omasta miälestäni.

Löysin miälenkiitosia artikkeleita netistä, erityisesti goscandinavia.about.com -sivulta. Kyllä miulla pikkusen nous agressio kun joku vitun nirppanokkanen, saletisti ämerikkäläinen, ämmä oli kirjottanu kärkkään kymmenen kohan listan asioista joitten takia Suameen ei kannata matkustaa. Suomalainen piirre on tämäkin: MINÄ, suomalainen kun olen, saan haukkua ja louskuttaa leukojani niin paljo ku sielu sietää, mutta älä SINÄ ulkomaalanen pelle tule päätäs aukomaan. Tosin, tämä piirrehän meissä suamalaisissa menee niin pitkälle, että myäskään ulkosuamalaisilla ei ole oikeutta arvosteluun. Jos on jumalauta perkele lähteny lottovoitostaan muille maille ni turpa kiinni, ja sitäpaitsi, kun nyt alotettiin ni sen verran vielä että turha  muuten tulla tänne sitte sydänvikoja vanhoilla päivillä hoidattamaan, saatanan pummi ja petturi.

ULKOMAALASET HILJAA! PYSYKÖÖT KOTONAAN JOS EI KELPAA!

Miä oon jo aiemmin tehny listoja Mordorin kivoista ja huanoista asioista, ni en lähe uusia tekemään, asiat on miun miälessä pysyny samana. Jos aihetta reissun jälkeen ilmenee niin sitte päivitetään tilanne.

Kärmiön Tutilot, aina paras!

Nyt kun Mordoriin laskeutumiseen aikaa 3 viikkoa ja 4 yätä niin odotan tältä suerpjännittävältä elämysmatkalta kaikista eniten:

• sen selviämistä, miltä miusta tuntuu olla Mordorissa. Tämä asia jänskättää.
• erinäisten kavereitten tapaamista ja sellasta niien kanssa hengailua ja paskanjauhantaa ja tyhmiä vitsejä joita vain suamalaiset ymmärtää
• suamalaisia syömistarpeita: raejuustoa ja juustonaksuja ja juustoja ylipäätään ja hyvää sualasta eikä makiaa  oikeaa kunnon leipää ja Pirkka-pestokastiketta ja mainitsinko jo juustot? Elokuun puolivälissä takaisin Hiekkakikkareelle palaa läski, jonka perse ei todellakaan enää mahu 28 tuuman levixiin
• suamalaisia pändejä livenä eli elävinä keikoilla. Erityisesti Turmion Kätilöiden shouta odotan tosi kovasti koska ne on aina semmosia spktaakkeleja että on nimenomaan näkemistä. Toivon että Kärmiön Tutiloien keikalla yhä lentää veri ja sinkoo kipinät ja että siellä vieläkin pukeudutaan elmukelmuun ja injektioneuloihin ja pakaroiden väliin survastuun suklaapatukkaan, tai johonkin vastaavaan hienouteen.
• karpalolonkeroa
• sitä, että asiat toimii (vai toimiiko ne enää?)ja että on mm. hintalappuja ja aukioloaikoja ja samat hinnat ja säännöt kaikille
• aisaa (jos käy flaksi)
• Helsingissä hengailua, koska kyllä Hesa on tosi kiva kaupunki. Haluan siellä olla ainaki yhen päivän niiku oon ollu muissaki kaupungeissa reissun aikana, eli aion kävellä ympäriinsä ja räpsiä kuvia kuin mikäki tsäpäniäläinen tursake konsanaan. Ja fiilistelen fiiliksiä ja sitte istuskelen jossai terdellä kadun varressa kaljalla (lonkerolla!) ja kattelen kun Helsinki valuu siitä ohi.
• elokuun yhettätoista päivää, jolloin lähtee lento takasin Singaporeen 

Oikean kokosia ja näkösiä erotiikkaa tihkuvia mordorilaisia könsikkäitä. Kattokaa nyt miten hienoja! Kyllä nimittäin silmä lepää, aijjettä.

Talonvaltaus

Alkukevennys. Harvoin näin upiaa taidetta näkee. Tää taulu oli myynnissä yhes katukojus Balilla.

Oon takas Gilillä, jihuuu, koti rulaa, saari rulaa, aaaahhh enkä liiku täältä mihinkään vähään aikaan!

 Tää on nyt vaan pikanen tiedotus et oon hengissä ja hyvissä voimissa noin muuten paitsi lompakollisesti.

Asiat on kaikki levällään, rahahommat perseellään ja sillai, mutta ei se mitään. Ihan vielä. Kohta tulee paniikki ja mahahaava ja katkee verisuani päästä ellei ala hommat lutviutumaan, mutta se on sit sen ajan murhe.

Balilla kävin lääkärissä korvan takia ja sain ihan loisteliasta hoitoa BIMC-lasaretissa. Jännä että ku menin korvan takia niin lääkäri haastatteli kaikki helvetin kuukautiskierrot ja suolentoiminnat. Että korvani on tulehtunut mutta entäpä tuleeko kakka. Mutta korva on nyt ok, sain hyvät lääkkeet ja kaik ja voin suositella ehottomasti kaikille et jos tulee joku terveysjuttu ni BIMC is da pleis.

Kissaplokissa kissauutisia, kuolemaakin taas oli (alkais jo riittää, miun voimat alkaa olla loppu näien jatkuvien hautajaisten kans), mutta kivojaki uutisia. Vaikka asiat on tua mirriplokissa ni kyl on pakko vähä täälläki mussuttaa kert... Miulla on uus hiano kissanpoikanen kotona kasvatettavana ja oon ihan kiinnyksissä häneen ja huolesta soikeena et pysyykö hän hengissä ja kasvaako isoks uueks kolliks miun pesueeseen. Peukut on olkapäitä myäte perseessä et tuo pieni Dimmu Borgir saapi porskuttaa. Kattokee ny kui suloinen hän on!

Dimmu

Huushollini on ihana ja koti on bestein. Talossa asusteli miun sukelluskaveri Nadja sillä välin ku olin pois. Siellä yritti asustella myös muuta porukkaa. Heti sillo maanantaina ku lähin  ni kämppään oli painellu kaks jätkää ja asettuneet taloks. Nadja oli hiukan hämmentyny ku talolle illalla töitten jälkee sillo meni. Pojat oli esittäytyneet "siivoojiks" ja toki kuopsuttivat pihaa ja noin, ilosena kokkailivat ja olivat reppujen ja nyssäköien kanssa jäämässä ikäänku yöksi. Nadja heitti ne pihalle. Jätkät kuiteski pitkin viikkoa tuli ja meni omilla avaimilla ja käyttivät kylppäriä ja keittiötä ihan muina miehinä ja lainailivat fillareita. Miä kuulin tästä vasta ku tulin takasin ja sain hirviän hepulin. Menin lankoja pitkin talon omistajille että mitä vittua tämä touhu oikein on, et jumalauta, talo on miun vuokraama ja maksama ja jos en ole paikalla se ei tarkota että jotkut vitun jätkät muuttaa sillä sekunnilla sisään niiku omistaisivat koko paskan. Talonomistajilla ei ollu tästä mitään tietoa mutta nopiastihan se selvis ketä nää klopit oli, eli toinen on talonomistajan duunari ja hällä on taloon avaimet ja he ovat tääl siivoomassa talon eessä olevaa tonttia johon alkaa kohta nousta uusia taloja. Se, et täl duunariklopilla on avaimet miun taloon, sehän ei tokikaan tarkota että voi tulla ja mennä MUN kotiin ihan niiku huvittaa. Jätkä oli saanu hirveet ripitykset ja miä sain tukon anteekspyyntöjä ja vakuutukset että tää ei tuu toistumaan. Ostin silti porttiin uuden lukon ja siihen on avaimet vain ja ainoostaan miulla.

Näin meil Indonesiassa. Jännää.

Aini, ens viikolla miusta tulee muutamaksi viikoksi Ulla Taalasmaa. Talkkaroin eli vahtaan ja päällepäsmäröin Edeniä, miun kaverin Suzannen majataloa. Suzanne palo veneonnettumuudessa Balilla tuos muutamia viikkoja sitten, on muutama päivä sitte päässy sairaalasta jo pois, mutta ei ole vielä kunnossa et vois palata kotio tänne. Jotta miä tuuraan häntä sitte ens viikosta alkaen. Jännää. Ihan en näe ittiäni iloisna olemas tual et velkam velkam vieraita vastaanottamassa mutta mitäpä sitä ei elantosa eteen tekis! Vaati  se sitte vaikka aurinkoisen teeskentelemistä, kyllä hoituu, nou problem.

Mutta hyvä että jotain pientä ns. duunia on. Jei.

K-juna Keravalle

Noniin. Piti naputella jo aikasemmin Jakartahommia mutta iski joku ihme homma tuos päiväl. Täräytti liki 39 pojoo kuunmetta ja veti miulta tajun kankaalle tuos jokuseks tunniks. Nyt on puuman lämpötila palannu normaaliks viileen kuuliks jääpuikoks ja jään siis ehkä henkiin. Tarkkailuasemissa ollaan yhä, et nouseeko kuume uudelleen, pitääkö lähteä lääkäriin ja mitähän vittua helvetti. Mutta täl hetkel olo siis ihan kiva hei, jeejee.

Mutta tänne Jakartaan siirtyminen Pangandaranista, siinäpä vasta mahtava hässäkkä! Haluttiin yödösä tai vastaavaa, että matkustettais yä ja saavuttais Jakartaan maanantain puolella reippaasti. Iltabussien lähtöajoista saatii kuitenki niin vaihtelevaa tietoo, sekä huhuja siitä et ne saattaa olla täys eikä kyytiin aina pääsekään, ni ku yhes matkatoimistos sit sanottii et no menkää hyvät ihmiset yöjunalla ni myöhä innostuttii. Ai että, junassa penkit sais makuuasentoon ja mikäs siin ois matkatessa, vessat ois ja ehkä ravintelivaunukii ja sais jalotella ku siltä tuntuu. Viimiseen maholliseen junaan sitte ostettii liput sekä autokyydit jonneki hevonvittuun juna-asemalle ja oltii et  jeejee. Kunnes sitte lauantai-iltana yhes ruokapaikas sellain inkkarin näköin kiva gubbe rupes juttusille. Hää ensinnäki soitti junakonttoriin ja varmisti että sellain juna mikä meille on myyty oikeesti ees menee ja selvitti muutki asiat. Että kyse on ns. ekonomi-luokan junasta, ja siellä ei sitte todellakaan nukuta koska kamat pöllitään samantien. Ja et juna tulee olee ihan turvoksissa ja sellasta. Oltii siin hiukan et ettei ny ois sitte paskaa oikeen kunnolla haukattu mutta koitettii kovast olla et nooooooo juna menee kuitenki mukavasti suoraan eikä mitään kiemuraisii vuoristoteitä ja siel on silti vessa ja voi kävellä. Liikuttavaa optimismia, sanoisin, voi että.

Sunnuntaina iltapäiväl meijjät sit haki auto joka vei meijjät Sidareja-nimiseen paikkaan. Juna-asemalla saatii heti oma setä joka vei rinkat odottamoon ja sano et ootte täs ja hän hakee sit ku juna tulee ja vie oikeaan vaunuun. Ei ollu paljoo porukkaa mestoilla ni oltii siinäkii viel varovaisen toiveikkaita et hyvin tää menee. Kuha ei tuu vieree istuu mikää yöjunarunkkari ni kaikki okei.

Elämyslippu

Juna tuli paikalle ja totuus valkeni saman tien. Olemme ostaneet matkan helvettiin, ja sinne kuljetaan ns. K-juna Keravalle -tyyppisellä muinaisjäänne-lähijunavekottimella. Keinonahkaset persettä hiostavat penkit, jotka ei todellakaan kallistu mihinkään, ilmastointi oli yhtä ku ikkunat ja junan ovet auki, juna ihan täynnä, risasuutta ja paskasuutta ja ötököitä (myös torakoita juoksenteli ympäriinsä), kaupustelijoita IHAN VITUSTI ("roti roti" ja "ayam ayam" ja "nasi nasi" ja "kopi kopi" ja mitähän vielä). Pari ehkä huoraa kiersi junassa laulamassa ja kilkuttamassa jotain vitullista kilkutinjuttua ja kinuumassa rahaa ja toinen viel alko vittuilee ku ei annettu hiluja. Välil tuli jotai jannuja suihkasee ötökkämyrkyllä jalkoihin ja siitäki ois pitäny rahaa antaa, jossain asemalla tuli jätkä joka konttas lattialla lakasemassa roskia ja paskaa ja siitäki ois pitäny rahaa antaa, ja voi hyvä jumalauta mikä meininki. Joku vanha patu räki ikkunasta koko ajan ja kaikenlaista rääkymistä ja korinaa raikas joka suunnasta.

Ja junan vessa. Vitun jees. Reikä lattiassa -mallin yltä päältä kusessa oleva rähmänen putka, mutta pakko siel oli käyä useemmanki kerran. Sattu meikäläisellä sellanen naiseuden ihanuus, eli menkat, just sopivasti tälle junahelvetille, ja voin kertoa että sellasessa kusessa lilluvassa heiluvassa paskakopissa tampoonin vaihtaminen on kokemus, jota en hetkessä unoha.

Eka tunti oltii ihan silmät lautasena et voi vittu, YHEXÄN tuntia tätä paskaa saatana, tapetaan ittemme mielummin. Mietittii kuumeisesti oisko joku juna-asema mis vois hypätä ulos ja vaihtaa vaikka bussiin mutta siinhä sit toki tuli taas se et vittu ku on maksettu ni tää koetaan loppuun. Ja kuinka ollakaan, sin meni pari ekaa tuntia ihan hujauksessa ku seuras sitä käsittämätöntä toimintaa mikä siel oli vallalla. Ja sittehä Vähis jo tietysti nukahti, se saatanan ämmä, jonka unenlahjat ei ole tästä maailmasta. Mie sain torkahettua hetkisen silloin  ja toisen tällöin, mut tuo yks Prinsessa Ruusunen kuorsas menemää varmaan yhteesä kuus tuntia siitä noin 9 tunnin matkasta.

Hämmentävää kyllä, hermoromahdusta ei tullu ja kestettiin koko matka, vähän ennen neljää aamuyöllä saavuttii Jakartan Kota-asemalle, hengissä jee jee eikä kukaa ollu pölliny ees kamoja. Elämys siis oli tuokin, ja näin jälkeenpäin vituttaa ainoastaan se älytön hinta joka meiltä tosta paketista kynittiin, se oli ihan silkkaa riistoa. Junalippu itessään makso näemmä naurettavat  21 500 rp, mutta ku se oli meille paketoitu autokyydin kans mojovaks pakettimatkaks ni maksettii 225 000 rp per naama. Vitun urpot! Siis myö. Mutta opiksemme otettiin, ja jatkossa asioista otetaan hiukan paremmin selvää ennenkui ostellaa vittu MITN pakettimatkoja mihinkää.

Että joo, olipahan matka, elämys isolla ELÄllä. Et ELÄ vittu ikinä enää ekonomi-luokan junalla matkusta, ota se bisnis klas, kiitos, nam. (Aim sou sori ku en ottanu junas kuvia, en kehannu ihmisistä räpsiä, enkä ois uskaltanu kameraa oikeestaa ees esiin kaivaa, siel piettii kaikin puolin matalaa rohviilia tavaroitten kans ja repuista rystyset valkosena kiinni)

Pääsimme siis Jakartaan aamuyöllä. Saatanan väsyineinä, mutta toki onnellisna siitä että toi koettelemus kestettiin. Taksi alle ja taksikuskille selvittämään et hotellin nimi ois Prasada Mansion ja katu ois Jalan Komando Raya. Jees jees sanoo taksikuski ja ämmät kyytiin. Päästään ehkä muutama sata metriä kun tien poskessa pojottaa poliisit ja viittilöi taksin pysähdyksiin. Eka ajatus oli et puhalluttavat kuskin tms mutta kun poliisit tulivat suoraan takapenkin ikkunalle meijjän kimppuun niin iski ihan täys paniikki. Et mitä vittua nyt, nytkö se ryöstö sit tapahtuu ja viel poliisien voimin et apuaaa. Niin paljo kuullu juttua tommosista et jos täällä päin polliisit pysäyttää ni sit loppuuki leikki siihen ja seuraa helvetillistä paskaa. Kädet täris ja melkeen tuli paskat housuun ku polliisit vaativat passeja ja tenttasivat että mitä tehään Indonesiassa ja kauanko ollaan ja mistä tullaan ja mitä tehään työksemme, ei kai olla toimittajia (ei tod! Älä KOSKAAN ole journalist jos joku kysyy!) jne jne jne ja ku alko viel kysymään miulta ku istuin reppu sylissä et mitä tuolla on, avaa se, ni olin jo ihan varma et nonii, kohta ne muka "löytää" sieltä huumeita tai jotain ja sit ollaan joko tyhjentämässä pankkiautomaattia lahjomisrahojen saamiseks tai sitte pyllistellään ruskean kanjonin naarauksessa jossain sivukadulla. Mutta onneks ku vetelin repusta esiin vaa huivia ja Lonely Planettia ni siin vaihees sit kiinnostus lopahti ja saatii passit takas ja lupa jatkaa matkaa.

Käet täris varmaan viel tunnin tuon säikyttelyn jälkee mutta onneks tuli muutaki ajateltavaa. Nimittäins meijjän taksikuski jolla ei nähtävästi ollu hajuakaan et missä mein hotla on, tai sitte se vaan esitti, koska vaadittiin et mittari päälle, joten sittehä ajeltiin saatana. Kurvailtii kaikenmaailman sivukatuja ja kuski juoks joka kulmalla kysymään jostain neuvoa mutta ei muka tajunnu niistä mitää ja seikkailu vaa jatku. Lopulta se kuitenki vihdoin löys meijjän hotlan ja siin kohin miltei tirahti onnen kyynel. Oltii niin väsyneitä ja mäsänä et mentii respaan ja sanottii et meil on varaus kyl vaa ma-ke-öille mutta jos huone vapaa ni antakaa se jo nyt ja velottakaa mitä vaan, nyt on saatava sänky alle, kiitos. Saatii sit huone ihan perushinnalla jo sillo aamuyöstä ja eiku nukkumaan heti.

Tänää herättii kuitenki jo kasin jälkee, ja hyörittii hetki yleisii asioit, koitin käyä aamiaisella mut ruoka ei oo maistunu yhtää pariin päivään ja sain vaa muutaman melooninpalan alas. Sit lähtii kävelee johkii ostarille toho lähelle ja huomattii et Jakarta ei ole kävelijän kaupunki, siel pahrustettii liikennekaaoksen seassa sit. Ostarilla käytii varvastossuja ostamassa ja sit miul tuli jotenki tosi huono olo ja otettii taksi alle ja takas hotlaan. Aattelin et varmaan vaan univelkaa ja sillai, ku pari edellistä yötä valvonu melkee kokonaa, mut oli niin outo viilis et tirvasin kuumemittarin kainaloon. Kuumetta oli siin kohin jo melkee 38 ja nous nopeesti melkee 39 asteesee ja olin ihan nonii vittu, malaria tää ny vähintää on saatana, pitääkö lähtee sairaalaan tästä. Mutta ku pari tuntia nukuin ja nappailin panadolia ni kuume putos yhtä äkkiä ku nousikii. Kyllä tässä viel Bodomi-keikka-kunnossa huomiseks ollaa, joskin tänää ei poikain kans kaljottelemaan ainakaa meikäläinen lähre, pysyn kuumemittari perseessä peiton alla. Ja hyö olivatki vasta tuos ihan äsken laskeutunu, matkalaukkuhihnalta laittovat viestiä et nonii, olemme laskeutuneet, mikäs meininki. Ilmotin et nou meininki for miiiiii viel tänää mut huomenna sit.

Maisema meijjän parvekkeelta

Meijjän hotelli on ihana. On oikeet kunnon sängyt ja lakanat ja peitot ja ilmastointi ja parveke ja puhast ja kiiltävää ja mukavaa. Ja TELKKARI, jumalauta.  Hotellin esite sanoo et tää on "fully designed for urban citizens with vibrant spirit like you" ja "it is the best sanctuary beyond everyone's desire and imagination". Ehkä vähä liiottelua mut ihana hotelli silti.



Tämä Jakarta sen sijaan... ei saa miulta pisteitä ollenkaa. En tykkä yhtää, tosin enpä oo täällä mitään viel nähnykkää, mutta se vähä mitä oon ni ääääähhhhhh, ei nappaa, ei yhtää.

Nau bäk ty sänky. Seuraavat kuulumiset saattaapi tulla sitte vasta Gililtä tuos loppuviikosta, jos ei ennen sitä jaksa naputella. Huominen meil menee rokkihommissa, keskiviikkona matkustetaan taas niin perkeleesti ja sit torstaina toivottavasti saavutaa Gilille. Ai että miä ootan sitä et saa oman bungalowin ja saa levitellä kamat sinne ja pääsee makaamoon pötkölleen ja ees on snorklaamo ja saa vaa olla ja tehä sitä missä on hyvä: ei mitään.

Iltamaisenma mein parvekkeelt

Loppu lähenee

Olohuoneessa kaikuu

Pakko vielä avautua vähän. On niin dramaattista ollu tänää tää meininki Puutteenkujalla. Lähti nimittäin sohva ja sänky ns. vihreämmille niityille, elikäs kaatopaikalle. Siinä se iski kunnolla tajuntaan, että vittu tässä vedellää nyt viimesiään ja loppu lähenee.

Jonkinlainen paniikkikohtaus meinas melkein paukahtaa päälle. Hulluko mie olen, saatana? Miten ei normaalit lomat jumalauta riitä? Mikä helvetin idea tämäki taas oli, että myyään joo kaikki ja jätetään kaikki ja heippa vaan kaikille, kiitti letuista, miäpä lähen tästä ainaki vuodeks jonneki helvetin kuuseen (palmuun) muurahaisten syätäväks ja meduusojen saaliiks?

Viihtyisä ja mukava peti

Muutaman tupakin se vaati, mutta kyllä sitä sitte alko verenpaine tasaantua. Voi se silti olla, että ku ens yö pitäs nukkua petauspatjasta ja vanhoista täkeistä kyhätyllä petillä tuol tyhjyyttä humisevan makuukammarin lattialla ni uni ei ehkä ihan helposti tule.

Näin tää tunnelma heittelee.

Pää räjähtää

Kaboom!

14 yötä lähtöön ja stressi on nyt tosiasia. Pää räjähtää justiisa, saatana. Ensinnäkin kärsimätön luanne alkaa olla siellä äärirajoillaan, ei jaksais enää mitään arkihommaa ollenkaan. Toisekseen on sellanen tärisyttävä hätäännys niskassa kaiken kanssa, et ehinkö nyt hoitaa kaikki loput hommat niiku oon suunnitellu. Ja sit se alituinen pelko et Eddie Murphyn laki tässä viä heittää jotain kapulaa rattaisiin. Minuuttiaikataululla mennään sinne marraskuun ekaan asti, ei oo varaa vastoinkäymisiin.

Ja on ruvennu vituttamaan ihmisten kommentointi ja sellanen päivittely ja kauhistelu. Että onpa hurjaa, ja miten siä uskallat ja mussunmussun. Seuraava joka hössöttää jotain "rohkeudesta" niin saa lättyyn. Vittu tää mitään erityistä rohkeutta vaadi. Tää vaatii vaan tarpeeks lujaa tahtoa tehä elämässään asioita, sen sijaan että vaan haaveilis.

Oon myös totaalisen paskana siitä, että kissat muuttaa huomenna. En tiiä miten siitä selviän.

Lisäks työhuoneen oven ulkopuolella oleva loisteputkilamppu vilkkuu viimesillään. Revin sen kohta juurineen tuolta katosta irti.

Mutta tää kuulunee asiaan, tämmönen ylikierroksille paukahtaminen ja paniikki. Kaikki mutterit loksahtaa kyllä sitte paikalleen ku pääsen lentokentälle ja LÄHEN.

Pee ääs. Matkan pituudesta johtuen tästä plokista muodostuu myös ns. elämäploki, joten sallittakoon myös paskojen fiilisten raportointi. Tässä siis ensimmäinen vitutuspostaus. Näitä tulee varmasti vielä lisää.

Sillä kyllä normaalia ihmistä ajoittain vituttaa, vaikka ympärillä olis millanen paratiisi täynnä kaljaa, kissanpentuja, aurinkoa ja komeita tatuoituja könsykkäitä.

Jukurttia kauhalla

KOLME viikkoa lähtöön. Asiat on hallussa, minä olen ehkä halluissa. Alkaa vissiin vähä viirata päässä. Se nyt ei sinänsä ole mitään uutta, mut nyt rupee olee aika tanakka matkakuume, ja ihan vitun järjetön matkallelähtöstressi. Nukkuminen on nahistunu minimiin ja unet käsittää lähinnä reissuhommia, vaihdellen ahdistavista painajaisista (voro varastaa kaiken ja jään pulaan johonkin viidakkoon ilman mitään) liki pökerryttäviin hekumauniin (rannalla varpaat hiekassa kylmä bintang kehräävä Stigu kitara soi aurinko kohta laskee elämä on ihanaa eikä kiire mihinkään). Enimmäkseen silti pörrään noissa painajaishommissa, ja yleensä sillon ollaan Gilillä ja mesta on muuttunu tornitaloja ja neonvaloja ja kasinoja käsittäväks lasvegasiks ja kaikki on päin vittua. Ei mikään ihan tuulesta temmattu painajainen sinänsä, paikkahan on tukehtumassa turismiin. Toivottavasti siel kuitenki viel mun kotinurkilla on vanha kunnon rento meininki ja tutut tyypit (varsinki mun kissa) hyvissä voimissa.

Kaikki käytännön hommat on hyvällä mallilla. Liianki kanssa, huomasin esmes jo pakanneeni kaikki lusikat. Mutta jukurttia voi syyä myös kauhalla ja kahvi sekottuu haarukallakin (niitä on vielä 2 kpl) ihan hyvin. Pienenä ylläripyllärinä toki tuli vielä hienoista säätöä rojujen säilöpaikan kanssa: kaverit ei muutakaan mun kämppään, joten laatikot omasta kellarista on raahattava muualle. Mutta se nyt on pieni operaatio, paffilaatikoita on alle 10 kpl ja uusi hyvä säilöpaikka löytyi töistä yhen konesalin nurkasta.

Peura ajovaloissa

Stressaa aivan krpnä että oonko mahollisesti unohtanu jotain olennaista ja tärkeää, tai ollut ihan täysin tajuamatta jotain mitä pitäisi vielä hoitaa? To-Do-lista on suunnilleen pelkkiä rukseja täynnä, liki kaikki asiat on jo hoidettu, mutta silti tulee sellasia paniikkikohtauksia että JOTAIN on VARMASTI tekemättä. En vaan tiiä mitä se mahtais olla.

Kiitos kiitos KIITOS miä ite, että olen kaukaa viisaasti hoitanut asioita kuntoon jo ihan helvetin hyvissä ajoin. Jos tässä kohtaa olis vielä suurin osa asioista levällään niin saattais lähteä järki. Kiitos myös siitä mutaatiosta, joka on suonut minulle järjestelmällisyyden, jonka avulla tää asioiden hoitaminen on sujunu ihan helvetin hienosti.

Kolme viikkoa. Huh huh. Huh huh. HUH HUH. (peura ajovaloissa -ilme tähän... eiku tossahan se jo onki. Joo.)

Mordorin viimeinen vessapaperi

Viis viikkoa lähtöön. VIIS VIIKKOA. 35 yötä. Olen enää 5 viikonloppua Mordorissa. Et siis niiku nyt on tää viikko, sit on ens viikko, ja sitä seuraava viikko, sit onki jo tokavika viikko, ja sit vika viikko, ja sit sen jälkeisen viikon alussa lähen. Meinaa iskeä paniikki, vaikka asiat onki jo ihan hyvällä mallilla. Mut silti. PÄNIK!

Herkistävä vessapaperi

Ihmeellisiä asioita miettii tämmösessä tilanteessa. Kaupassa käydessä melkeen oikee herkistyy ja liikuttuu ku siinä joku vessapaperipaketti kainalossa kassajonossa pojottaa, et voooooooi että, tää saattaa olla viiminen vessapaperipaketti minkä Mordorissa vähään aikaan ostan. Jännä tunne.

Lähteminen jotenkin uppoaa kyllä tajuntaan, mutta kestää varmaan hetken ennenkun ymmärrän että paluupäivää ei ole. Normaalistihan stressaan jo ennen matkalle lähtemistä sitä, että aika menee ihan vitun nopeesti ja osaanko nyt varmasti sit arvostaa jokaista matkallaolohetkeä tarpeeks, koska ennenku huomaankaan niin istun paluulentokoneessa ja kaikki on ohi. Missähän kohtaa matkaa sen ymmärtää, ettei ole kiire mihinkään? Että ei tarvi rystyset valkosena arvostaa koko ajan, saa vaan olla?

Mutta on täs kaiken pohdiskelun ja avautumisen lomassa ihan käytännön asioitaki hoideltu. Kävi sellanenki hieno juttu, että miun kaverit muuttaa tähä miun murjuun, ja sovittiin että saan pitää nykysen kellarikomeroni tavarajemmana. Ei tarvittekaan raahata paffilootia Kallioon kaverin kellariin, vaan voin kiikuttaa ne kätsysti hissillä alas vaan. Ja muutenki menee se viimisen viikonlopun säätäminen helposti ku ystäväin kanssa asiat on sumplittavissa paremmin ku jonkuu vieraan ihmisen kans. Mahtavaa!

Pangandaranista löysin Vähikselle ja miulle ihkun majatalon. Sieltä ei vaan voi varata huoneita etukäteen, mutta toivottivat kuitenki tervetulleeks ku sinne meilailin (heittelin siin meilis sujuvasti indonesian kielisiä tervehdyksiä, kirj.huom.), et tulkaa tänne vaan, katotaa sit mikä tilanne on. Ja et jos heil ei satu sillo just olee tilaa ni hoitavat sitte majapaikan jostai läheltä. Ja neuvoivat ihan pyytämäti et miten Bandungista sinne päästään ja muutenki loistopalvelu jo näin etukäteen. Vähikselle laitoin viestiä et kuule nyt löyty sikakiva majapaikka mut et joustaako siun matkabudjetti ku huoneitten hinta on vähä erikoinen. Vähis oli hiukan et aijjaaaaaa, no mitäs niiku häh. Ku aivan 6,5 euroa per yö maksaa yhen hengen huoneet. Kreisi hinta kertakaikkiaan.

Viimeisten viikkojen ohjelma:

• vanheneminen (TAAS! Mutta harvinaista kyllä, tänä vuonna se ei olekaan kriisin paikka, ei vois vähempää häiritä, olen ns. sinut elämäni ehtoopuolen kanssa)
• Von Hertzen Brothersien keikka Tallinnassa
• passikuvassa käynti
• paperisodat maistraatin, Kelan, postin ja Indojen suurlähetystön kanssa
• kampaajalla käynti (viiminen luksustelu vähään aikaan)
• läksiäiskemut
• erinäisten romujen roudaamista tyypeille jotka niitä on ostanu (telkkari ym)
• kissojen muutto sijaiskotiin (AAARGH AAARGH AAARGGGHHHHHHHHH)
• säilytettävien kamojen hinaus kellariin
• työpisteen paketointi ja TÖIDEN LOPETUS!
• huonekalujen saattelu ovesta ulos, murjun viimeinen siivous ja avainten luovutus kavereille
• Assholen pakkaus
• survival-matkalaukun pakkaus (matkalaukullinen vaatetta, oikeeta kenkää, ym perussälää jonka joku saa tuoda lentokentälle vastaan jos satun palaamaan kylmällä säällä) ja sen säilöön toimitus johonkin
• siirtyminen Kallioon viimeisiksi päiviksi
• auton luovutus työkaverille
• viimeiset karpalolonkerot kavereitten kanssa
• lentokentälle siirtyminen

VIIS VIIKKOA! Ou. Mai. Gaad.

Hommat etenee, muttei lopu koskaan

Näin ne hommat etenee.

Pangandaran

Lento Kuala Lumpurista Bandungiin on ostettu. Luonnollisestikin Air Asialta, vihdoinkin tuli tarjoushinta. Ei siltikään mikään överihalpa, mutta täyttä hintaa en silti maksanu. Vähä päälle 50 euroa kustansi. Ja saatanan aikanen aamulento, mutta mikäs siinä. Ajoissa perille, jynöy. Oon muutenki sellanen hätähousu että jos johonkin oon menossa ni mennää sitte ja vauhilla, ni saa sen jälkeen asettua ja olla rauhassa. Aikasen saapumisen takia rupesin nyt arpomaan josko siitä suoraan painelis bussiasemalle ja jatkaisi Pangandaraniin. Siel on nimittäin meri! Tuntuu houkuttelevalta, koska ei sinänsä oo hinku notkua kaupungeissa. Mutta tätä voi vielä pähkäillä.

Balilta varasin Vähikselle ja miulle omat kopperot Sanur Beachilta Swastika Guesthousesta, 17 euroa ja hilut yö. Rojahetaan Balille illalla pimeellä ni ei sitä jaksa ruveta Asshole selässä laahustamaan majapaikkojen perässä, on kiva tietää mihin pirssillä lentokentältä hurauttaa. Aikasemmin oon Sanurilla majottunu Swastika Bungalowsien puolella, mutta nyt testataan Guesthousen halvemmat murjut. Tavote on, että seuraavaks aamuks hoituu kyyti Gilille eikä tarvi siel Sanurin saattohoitolassa olla yhtä yötä kauempaa. Venekyytejä ei osteta nyt etukäteen, koska halvemmalla ne ehkäpä irtoo ku ostaa sielt paikanpäältä.

Puutteenkujan romukauppa piti avoimet ovet yks ilta, ja roinaahan lähti ovesta ulos helvetilliset kuormat. Kiitos, toverit! Yks kirpputorimummoilu-sunnuntai on myös buukattu ja sillo ois syytä lähtee lopun krääsän kiertoon.

Läksiäisbilepaikka on varattu, Duo Nahgamaggara buukattu esiintymään, kutsut laitettu jakoon ja rajuja kemuja senku oottelen.

Rokotukset tsekattu ja aika muutaman piikityksen uusintaan buukattu.

Nettiliittymä ja autopaikka irtisanottu. Parin lehen tilaukset laitettu holdiin. Säilytettäviä tavaroita laitettu varastolaatikoihin.

Vapaaehtoishommia tropiikista alustavasti tiedusteltu ja vastaukseksi tervetulotoivotus saatu. (tästä lisää myöhemmin)

Indonesin kielikurssia raivolla kerrattu (ja todettu että kielipääni on edelleenkin puupää, joskin kuuntelujutuista sentään ymmärrän sanoja sieltä ja toisia täältä, mutten tajua mistä loppujenlopuks puhutaan).

Mutta ei tässä todellakaan ole kaikki. Vielä hoidettava mm. passikuvissa käynti (viisumianomuksiin tarvii niitä), hammaslääkäri, kissojen lekurit, lisää tavaroiden pakkausta ja murjun lopullinen tyhjennys, paperihommat maistraatin, postin ja kelan kanssa, viisumihommat Indonesiaan, viimeisen yön majoitus Helsingissä, jne jne jne jne jne.

Vaikka paljon on vielä kesken, asiat alkaa olla jo käsiteltävässä mittakaavassa. Paniikin taso ei enää veä polvia hyytelöks ja aivoja solmuun.

9 viikon päästä tähän aikaan murju on tyhjä ja on enää 2 yötä lähtöön. (apua pien paniikki nyt kuitenki täs.... aaarghhhh....)

Elokuu ja kasvava paniikki

Nyt on jo elokuu. Sen jälkeen tulee enää syyskuu ja sit viel lokakuu ja sit miä meen. Lähtöön on tismalleen 13 viikkoa. Se on ihan saaaaaaaatanan vähän. Siis ei ens, eikä sit, mut SIT kuun eka päivä lähen, eikä paluusta oo tietoo. Jumalauta. Olo on epätodellinen, ja tuskin muuksi muuttuu ennenku homma alkaa kunnolla konkretisoitumaan. Vaikkapa siin kohtaa kun vien kissat uuteen kotiin. Ja kun laitan viimisen kerran miun Puutteenkujan kaksion oven kiinni. Kun lentokoneen renkaat nousee Mordorin maaperästä.

Mutta oon jo saanu paljo asioita hoidettua. Oon myyny rojujani ja saanu niistä jo liki tuhat ylimäärästä euroa matkakassaan ja viel on vaikka mitä roinaa josta hieron kauppoja koko ajan. Rompetta oon kantanu divareihin ja kaverit on käyny kotoo hakemassa. Kirpputorilla on myäskin ensimmäinen kerta käyty sälää myymässä ja vallan hyvällä menestyksellä, vaikka kaveri vieressä motkottikin että saa hävetä silmät päästään koska miä olen "asiakkaille" kamalan "agressiivinen" ja "epäkohtelias". No vittu kumpi myi enemmän rojua, kysyn vaan! Miä joka rähjäsin jokaiselle joka vähäkää jarrutti kohalla et OSTAOSTA HALVALLA LÄHTEE, OTA TÄÄ KANS, OSTAOSTA vai se kohteliasta ja säyseää teeskentelevä ystävätär? (Mainittakoon, että siihen on syynsä etten miä oo koskaan hakeutunu asiakaspalvelualalle... se nähtiin tual kirpullakin kyllä).

Ihme ät Puutteenkuja: tyhjä yläkomero.

 

Vaikka paljon on tapahtunu raivaamisen suhteen, ni silti on jotenki hirveen hermostunu olo kun sälää on vielä ihan vitusti. Kyl sitä riittää, voiton puolella tosin jo reippaasti ollaan. Ja on  muuten ollu jollain lailla terapeuttista käydä läpi sellasia 20-25 vuotta avaamatta olleita pahvilaatikoita joita oon vaa kuljettanu kellarikomerosta ja kanakopista toiseen. Ja varsinki tommosten laatikoitten sisällön roskiin/nuotioon kantaminen on ollu ihan järjettömän vapauttavaa. Eläköön materiasta luopuminen ja minimalismi!

Sellasen oon pistäny kyllä merkille tässä näitä rojuja raivatessa, että jos oisin nuarena laittanu opiskeluun ees puolet siitä energiasta minkä oon näemmä käyttäny kaikenlaisen paskan ja tilpehöörin järjestelmälliseen säilömiseen ni olisin ehkä jo käyny kuussa, keksiny parannuskeinon syöpään ja parisuhteisiin, sekä keränny pari kolme Nobelia. Mutta oon sillo koulu/opiskeluaikana näköjään kokenu tärkeemmäks esim. tyhjien (käytettyjen) kirjekuorten säilömisen jälkipolville... sellasia oli meinaan yks pahviloota vintillä puolillaan, loput siitä laatikosta oli täynnä jotain lehtileikkeitä, joidenkin nuoruusvuosien ulkomaanreissujen sälää (luultavasti KAIKKI kuitit, hammastikut, purkkapaperit yms tärkeä mitä on jollain amerikan matkalta sattunu käen ulottuville) sekä sekava valikoima niin tärähtäneitä valokuvia ettei niistä saa mitään tolkkua. Mut oon kai ajatellu että josko näitäki joskus tarvii. Ai niiku mihin? Mitä vitun-vitun-vittua?

Koti, vielä hetken.

Haluaisin kämpän jo nyt siihen kuntoon että siel ois vaa patja lattialla, tietokone, pari astiaa ja muutama vaate. Mut kyl tää murju täst tyhjenee, hitaasti mutta varmasti, ja on tuol kuulkaa jo sellasiaki ihmeitä ku tyhjiä hyllyjä kaapeissa ja roinattomia yläkomeroita. Ömeising!  Ja sellasta ns. pesäeroa oon henkisesti jo ruvennu ottamaan, pakannu muutamia jemmaan meneviä pahvilaatikoita ja ottanu tauluja pois seinältä. Tekee ehkä sit lähdöstä helpompaa kun jo nyt rupee suhtautumaan kotiin sellasena "kämppänä", josta kohta lähetään eikä takasin enää tulla. Nimittäin pari kertaa on iskeny sellain uneton yö -tyyppinen homma ku oon tajunnu et muutaman kuukauden päästä en enää asu täs. Puutteenkujan kaksio on kuitenki sellain miun ensimmäinen oma koti joka on oikeesti tuntunu kodilta. Kaikki aikasemmat asunnot on ollu vaan asuntoja, ei koteja, enkä niis oo koskaan kauaa viihtynykkää. Et tulee todellaki erään aikakauden päätös ku tuosta viimisen kerran lähen. Ja se on muuten ihan vitun jees. Muutostahan miä täs oon kaivannu, ja muutosta miä nyt vihdoin tulen saamaan. On korkee aikakin jo, jumalauta.

Ja tiijjättekö mitä? Yhdyn täysin siihen mitä ihana Marco Kosonen kirjotti Rock'n'Roll Suicide Bar -reissukirjassaan (paras reissukirja ever, btw, ja miun hehkutuksen siitä voi lukee tästä). Ihana Marco kirjotti siellä että se on pistäny merkille et elämä menee sellasissa 10 vuoden sykleissä, ja että 10 vuoden välein tapahtuu jotain jolla on iso merkitys jatkon kannalta. Ainaki miun elämässä 1991 ja 2001 on ollu sellasia vuosia että sillon oon tehny päätöksiä, tai ajautunu juttuihin, jotka on aika vitun isosti vaikuttanu elämään. Ja johan on vittu jos tää vuanna 2011 tapahtuva arjesta karkaaminen ei tuu millään tavalla vaikuttamaan miun jälellä olevaan elämän ehtoopuoleen. Perkele. Jos ei muuta niin ainaki vuodeks elämä muuttuu ja kun (jos?) tulen takas ni ainaki asun jossain muussa osotteessa. (Joskin siis osoite pysyy samana: Puutteenkuja it is missä vaan majailen, mutta sijainti on joku muu ku nykynen murju).

Se näist henkevist pohdiskeluist. Takasin käytännön asioihin. Murjun tyhjentämisen lisäks oon selvitelly kaikenlaisii byrokraattisii asioit joita tämmöin maailmalle lähtö heittää eteen. Kaikkee ei osannu tulla ees ajatelleeks. Oon soitellu maistraattiin ja kyselly et mitä pitää tehä ku tällee lähtee eikä oo niiku kotia Mordorissa (=pitää käyä siel täyttämässä lapui ja lipui, ja sama rumba myös Kelan kans). Oon avannu uuen sähköpostiosotteen ja päivitelly sitä ties mihin paikkoihin kert vanha meili lähtee samalla ku lähtee nettiliittymä ja koti. Oon soitellu vakuutusyhtiöihin ja setviny matkavakuutusta 12 kk ajalle (paras tarjous toistaseksi Fenniasta) ja peruutellu kaikenlaisia tilauksia ja posteja ja maksullisia asioita. Meilaillu pankkiin ja kyselly mikä neuvoksi ja miten hoituu kaikenlaiset asiat reissun aikana. Viel on vaik mitä asioita hoiettava, mutta pikkuhiljaa hommat etenee. Silti, kasvava paniikki on tosiasia tasan siihen saakka kunnes on kaikki hoiettu ja olen jossain omenahotellissa oottamassa seuraavana aamuna lähtevää lentoa, silmät ymmyrkäisnä, koditonna, seikkailu eessä ja Asshole takana.

Kaiken täs Mordoriin liittyvän puuhastelun ohes pitäs viel tota reissuakii vissii suunnitella. Mitään ei oo tapahtunu sitten Kuala Lumpurin komeron buukkaamisen. Air Asia pihtaa tarjouksiaan, eli ei oo vielkää lentoo Balille tahi sielt pois. Mutta oon miä tarjousten kyttäämisen ohes kaikenlaist jännää matkahommaa tsekkaillu. Niistä lisää sit ku jotain oon päässy buukkailemaan.

Salaliitto?

Nelisen kuukautta ja hilut lähtöön. Tuntuu äkkiseltään helvetin pitkältä ajalta, iik miä en kestä enkä malta, mutta heti kohta iskee paniikki: ENÄÄ öbaut 4 kuukautta aikaa hoitaa kaikki asiat.

Onneksi olen hyvä yhdessä asiassa: järjestelmällisyydessä ja listojen tekemisessä. Paniikki valtaa jos asiat on yhtenä paskaläjänä päässä, mutta helpottaa heti kun hommat jäsentää taulukoksi tahi listaksi, josta saa ruksia selvitettyjä/hoidettuja juttuja yks kerrallaan pois. Hiirikäsi meinaa jo krampata kun oon kaiket illat väkertäny laskelmia ja to do -listoja ja suunnitelmia exceliin. Selvitä sitä ja kysy tätä ja peruuta toi tilaus ja käy siellä ja hanki toi jnejnejne. Mutta yks kerrallaan, ruksi listaan, asiat hoituu.

Ja kyl tää tästä. Esmes Murju tyhjäksi 2011 -projekti on hyvällä mallilla, mikä helpottaa ihan helvetisti. Siitä oli suurin stressi ja lamaannus et vittu tää himohamstraajan roinamäärä ei lopu koskaan. Mutta muutaman päivän uurastus ja tadaa: jäljellä on enää suunnilleen divareihin ja kirppareille ja muuten myyntiin menevää roinaa, sekä säilytettävät aarteet. Säilytettävien kamojen sijoituspaikat on vielä vähän levällään, ehkä, mutta hämmentävästi sijoituskotia huonekaluille sekä vapaata kellaritilaakin on tarjottu ennenku oon ehtiny asialle tehä ajattelua enempää. Hmmmm.... nää tsysteemit tuntuu lutviutuvan siihen malliin että rupee tulee fiilis että miusta kertakaikkiaan halutaan päästä eroon. Pyöriiköhän tuol selän takana joku salaliitto et "ottakaa työ ne kissat ni toi lainaa kellarin ja noi yhet ottaa huonekalut, ni saahaan se saatanan luuska vähäks aikaa pois jaloista"????Kenties, kenties. Mutta ei haittaa, izekin haluan izestäni eroon, joten antakaa palaa, toverit!

Mut vaikka universumi tuntuu nyt petaavan kaikki asiat ihan hämmentävän helpoks, niin totta munassa ajoittain iskee ihan järjetön hätäännys. Erityisesti siitä, mitä tapahtuu kun joskus ens vuonna palaan takas. Ei ole kotia, niinku. Se jos mikä saattaa olla varsin hermoja raastava tilanne: pamahan Mordoriin lentokentälle, pitkä lento takana, keskelle kaamosta ja loskaa, yleinen paluushokki niskassa ja sit ei ole paikkaa mihin mennä, omaisuus on levällään ties missä ja pitäs siinä sit ruveta keräilemään elämäänsä. Saattaa hiukan kiristää vannetta pään ympäril, luulen.Vaik mistäs sitä tiätää, saatan reissussa valaistuu niin perkeleesti et uhkun vaa zeniläistä mielenrauhaa vaikka kaikki ympärillä on ihan levällään. Ja onneks, ainahan on Omenahotelli, ekojen öiden turvasatamaks, jos ei muutakaan keksi ja kaikki siltojen ja veneitten aluset on jo varattu.


Tokihan iskee välillä myös ihan sellanen yleinen paniikki. Että mitä helvettiä miä oon oikee tekemässä. Hyppäämässä ihan vaan yhteiskunnan ulkopuolelle, jättämässä kaiken piiiitkäksi aikaa. Jätän kaverit ja karnevaalit ja tutun&turvallisen arjen, ei oo luvassa festareilla hillumista eikä  baarissa vartalolonkeron ryystämistä ja paskan jauhamista ja pändipelin pelaamista, ei omaa sohvaa jossa retkottaa kissojen kanssa. Mut nää muutosvastarinnan ja järkeilyn aiheuttamat hätäännykset menee onneks ohi heti ku ottaa vähä jotaa LonelyPlanettia  räpylään ja paneutuu siihen, mikä on tärkeintä. Matkustamiseen.

Ja kyllähän Mordor täällä odottaa.

Kaiken pohdiskelun ja säätämisen lomassa hieman matkasuunnitelmiakin oon tehny, mutta mitään en oo vielä varaillu. Pirnatun Air Asia ei nyt vaan saa pusattua oikeenlaisia tarjouksia pihalle. Mutta täs on aikaa kyttäillä viel. Niistä hommista lisää sit ku oon jotain saannu shoppailtua.

Menolippu ostettu. Voihyvänenaika.

KÄÄÄÄÄÄK.  Oon ihan peura ajovaloissa täs nyt.

Ostaa pläjäytin nimittäin tuossa päivällä menolipun ääsiään. Hongkongiin. Koska se oli niin halpa. Tai ainaki halvin mahollinen päästä mihinkäänpäin ääsiää,  376 euroa 23 senttiä oli hintaa tällä tsysteemillä (okei, Aeroflotilla ois päässy halvemmalla mutta en taho kualla menomatkalla viäl). Supersaverin kautta shopautin. Lähen marraskuun eka päivä. Ensin siin on Finskin lento Amsterdamiin ja sieltä sit Cathay Pacificin kyyillä Hongkongiin, mihin rojahdus aamusella varhain marraskuun toka.

Hongkong! En oo siäl ikiin ollu ja oon nytki vähä kahen vaiheilla et mitäs teen. Pyhkäsenkö suoraan siitä vaik Air Asialla Kuala Lumpuriin, vai jäänkö pällistelemään pariks päiväks Honkkarin pilvenpiirtäjiä. Sitä voin tässä viel ihan kaikes rauhas pähkäillä, ei oo hätä tehä päätöksiä viel sen pitemmälle. Oottelen rauhassa myös Air Asian lentotarjouksia, niitten ajottuminen osaltaan määrittelee myös jonkinverran et miten Honkkarista eteenpäin.

Tärkeintä täs on nyt se, että menolipun shopauttamisen myätä tää homma alkaa jotenki konkretisoitumaan. Ja nyt pelottaa. On paniikki. Oon aivan tukka pystyssä et voi vittu mitä miä oikeen oon tekemässä, oon aivan kajahtanu, tää on sulaa hulluutta. Se on se saatanan järjelläajattelija joka nyt paskoo housuunsa ja huutaa tuol takaraivos. Mut vaikka asiat hirvittääki ni päällimmäisenä fiilixenä on sellanen et vittu, JEAH! Jumaliste, VIHDOINKIN uskallan tehä jotain radikaalia, VIHDOINKIN uskallan pistää elämän risaseks.

Vaikkei tässä ehkä mitään järkee ookkaan, niin mietin tätä asiaa nyt ihan vaan tältä kantilta: aina kun oon kuullu jostain kaverin kaverista tms joka on tehny elämässään vastaavanlaisen irtirepäsyn, oon meinannu kuolla kateuteen. Että kun joku uskaltaa mutta minä en. Oon selitelly itelleni että ei oo mahollista miun moiseen hulluuteen sokkona hypätä, ei oo muka rahaa ja mihi kissatki menis, ja ku on vaa vuokrakämppä ja voivoivoi ku eihä ne töistäkää suostu et lähen vaa viuh maailmalle huitelee ja kaikkii tavaroit on kaapit täys ja ei ei ei miul ei oo mahollista ku lottovoittokaa ei osu kohalle.

Mutta kumma juttu että ku hommaa alko vähä puolivitsinä kattelemaan sil silmäl et josko kuiteski, ni asiat on ruvennu hämmentävästi loksahtelee kohilleen. Kissoille löytyi väliaikanen hyvä koti ennenku kerkesin asiasta missään ees huuella. Työpaikalta tuli vihreetä valoa. Asiat alko vaan loksahella sellaseen malliin että haaveet alkaa muuttua todellisuudeks.

HAMSTER! A DENTIST! HARD PORN! STEVEN SEAGULL!

Eli 5 kuukautta vielä Mordorin arkea. Sit miä meen.

Mikä tarkoittaa myös sitä että enää 5 kuukautta aikaa järjestää kaikki asiat, ja varsinkin saada tämä läävä, jota kodiksi olen kutsunut, tyhjäksi. Voi hyvä luoja. Pari piironkin lootaa tässä iltapuhteiks äsken kävin läpi ja totesin että tää murju ei jumalauta tyhjene kuin tuhopoltoltolla.

Miksi, oi miksi, minulla on hamsterin geenit?

Tästä se vouhotus taas alkaa....

Poikkeuksellisesti alotan uuen matkaplokin jo nyt. Vaikka viel ei oo minkäännäkösiä lippuja mihinkään ostettu, ei lähtö- eikä varsinkaan paluupäivä kalenteriin piirustettu. Kaikki on vielä epävarmaa ja vasta pilkkeenä silmäkulmassa ja haaveena takaraivossa, alustavina suunnitelmina piänessä vihkossa. Mutta yksi asia on varmaa: miä lähen maailmalle, loka-marraskuun vaihteen tienoilla. Plokin alotan jo nyt ihan senkin takia, että tulee ittelleen kirjattua muistiin miten tää homma tällä kertaa rakentuu. Tää ei nimittäin tuukkaan olee mikää piis of keik tää tän kertaselle matkalle lähteminen.

Pyrin tällä kertaa nimittäin karistamaan Mordorin loskat ja arjen jaloistani pitkäksi aikaa. Vielä en tiiä miten pitkäks, kaikki riippuu kaikesta, mutta johan nyt on perkele jos pitää kesken talven tulla takasin. Siis vähintäänkin puolesta vuodesta ois puhe, ehkä jopa vuodesta. Matkan pituus riippuu oikeestaan vaan yhestä aika olennaisesta asiasta: siitä  kuinka pitkäksi aikaa rahat riittää.

Hurjinta tässä tulee olemaan se, että miä meinaan reteesti luopua vuokrakämpästäni, pistää roinat ja romut kirppareiden, kierrätysten ja kavereitten kautta jakoon, kissat menee tuttaville hyvään väliaikaiskotiin (hyvä luaja et niitä tulee ikävä!) ja muutenki laitan asiat siihen kuntoon, että kun joskus palaan takas ni pääsee alottamaan aika tyhjältä pöyältä. Tämmöset asiat pelottaa ihan perkeleesti, oon aina ollu kontrollifriikki ja sellanen et asiat on päällisin puolin aina laitettu järjellä ajatellen kuntoon. Tuntuu hurjalta ajatella, että kun tuun takas ni miul ei oo kotia, pankkitili on (olettevasti) tyhjä mutta luottokorttien saldo huikea, kissat on tuol, muutama tärkee huonekalu siel sun tääl, tärkeet tavarat levällään ties missä.... et ala siitä sitte rakentelee hommaa ihan alusta.

Mutta niin pelottava ku tuommonen tilanne näin järjelläajattelijan näkökulmasta onki, ni toisaalta se tuntuu ihan perkeleen vapauttavalta. Miä oon luonteeltani myös hamsteri, nurkat ja vinttikomerot on täynnä ties mitä paskaa jota en koskaan tarvi, mutten oo raaskinu luopuukaan. Nyt tulee eteen PAKKO tehä asialle jotain. On rankattava rojut todella raa'alla otteella. Tavaran määrän vähentäminen vähentää myös stressiä ja jos jotain on tuolla matkoilla oppinu ni jumalauta sitä pärjää vähällä. Yhteen rinkkaan, eli Assholeen (se on miun rinkan nimi, tiedoks vaan, silt varalt et on uusii lukijoit), mahtuu kaikki mitä tarvii, ja vähän extraakii. Reissujen jälkeen on aina ollu kotona jotenki helvetin hermostunu olo ku nurkissa pyörii vaikka mitä roinaa. Esmes: montaako kattilaa yks akka oikeen tarttee, jos ei se tee ikinä mitään ruokaa paitti vähä spakettia keittelee joskus? Mutta tän läävän tyhjentämisestä tulee tän matkan rankin valmisteluasia, luulen. Ei nimittäin tää rojumäärä helpolla tästä maailmalle leviä. Siks oonki jo pikkuhiljaa alotellu hommaa. Vaatekaappeja oon raivannu ja kantanu selkä vääränä Uffin lootaan ja roskikseen riepuja.

PÄNIK!

Mutta paljo on muutaki hommaa ja asiaa mitä tarttee selvitellä. Miten kaikki postiasiat jos miul ei oo osotetta? Miten veroilmotus ens vuonna? Vakuutusasiat, voi saatana. Pankkihommat. Kaikkien lehtien tilausten lopettaminen ja hyvä luoja ties mitä asioita joita ei ehkä osaa tulla ees ajatelleeks. PÄNIK! Näitä varten miul on kiva uus muistikirja johon alan pikkuhiljaa sutimaan näit kaikkii hoidettavii/selvitettävii asioit ylös. Ahistaa kyllä mutta voi hyvä luoja mikä palkinto siitä vaivasta sit koittaa. Moottoritiä on kuuma ja miä pääsen menee!

Tässä seuraavien lähiviikkojen aikana ykkösenä on kuiteskii se, et koitan saaha  hommat (= odotan että pomoni sanoo joo tahi että EI PERKELE!) ainakin sille mallille, että voin ostaa lentolipun ja naulata sen päivän kalenteriin jolloin lähtö lojahtaa. Kun se on hoidettu ni sen jälkeen ei voi enää tulla järkiinsä ja ruveta nyhveröimään.

Hippulat vinkuen tuonne! Viuh!

Ainii ja mihi miä sit oikee meinaan mennä? En tiijjä viel, muuta ku että ihan ekana pyhkäsen hippulat vinkuen Gili Trawangan -saarelle Indonesiaan. Sinne ekana ihan vaa olemaan, morjestelee tuttuja, rapsuttamaa miun rantapummikissaa ja miettimään et vittu, tässä sitä ny ollaan, ja kerranki saa olla oikeen huolella. Sitte ku alkaa makuuhaavat perspuolella vaivata ni voi lähteä jonneki hillumaan. Luulen kyl, että aika Indonesia-painotteisesti homma menee, sen verran ainakii mitä viisumihommat sallii, mutta kyl meinaan toki käyä vähä muuallakii. Indonesiaan oon vaan niin perkeleen tykästyny ja ku muutaman sanan kiältäki osaan ja oon ihan helvetin liekeissä ollu jokaisella reissulla sillä suunnalla ni nyt ois vakaa aikomus sitte kierrellä Sulawesit ja muut huudilot myös. Mutta sen näkee sitte mihi sitä päätyy. Meinaan lähtee ilman sen tarkempii suunnitelmii ja aikataului, sillä mielellä et jos jossain viihtyy ni siihen saa ihan rauhassa sitte jämähtää.

Että sellasta. Mitähän täst nyt sit oikee tulee? On nimittäin jännäkakkaa vähä pöxyssä. Mutta vihdoinkin miun elämässä tapahtuu jotain MUUTOSTA. Perkele!