Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistelut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Henkistä valmistautumista Mordorin matkaan



4 viikon päästä olen Helsingissä, oletettavasti, sekä krapulassa, oletettavasti. Olen justiisa tullu Tampereelta ja nähny siällä elävää rokinsoittoa ja saatanan komeita, miähenkokosia, oikeita miähiä. Nääsnääs kun on siä esiintymässä sellaset erotiikkaa tihkuvat seksipommit kuten Mokoma ja Turmion Kätilöt ja Rytmihäiriö. Saattaapi siinä kitukasvusten 30-kilosten ei-eroottisten indonesialaiskääpiöitten parissa vimoset reilu kax ja pual vuatta viättäny pihtarikanttura löytää ittestään viä toimivan hormoonin tai kaks, jossei tarkkana ole. Pahoitteluni jo etukäteen, jos joku pahaa aavistamaton väärään aikaan väärään paikkaan osuva parka joutuu miun lemmenkipeitten lähentelyjen uhriks. Emmie tahallaan, enkä pahalla. Ihan on vaan hyvät miälessä. Sori.

Tämä alustuksena sille, että lomamatka eksoottiseen Mordoriin häämöittää peloittavan lähellä. Lentoliput on printattu ja niitä olen epäuskon vallassa tuijottanu. Silti ei oikeen mee jakeluun että ihan vitun kohta olen siellä, mihin harvoin päivä paistaa. Käääk.

Minä olen suamalainen. Olen tosi paljon mielummin suomalainen ku minkään muun maan maalainen. Minusta on mahtavaa olla kotosin pienestä oudosta maasta, jonka ihmiset on outoja ja puhutaan outoo kiältä mistä ota helvetinkään tolkkua.Olen outo suamalainen ja ihan helvetin ylpeä siitä.


"You finnish people... you're fucking weird!", niiku yks miun täkäläinen ystävätär on miulle sanonu.

Se, että olen ylpiästi suamalainen, ei silti meinaa sitä, että haluaisin siä Mordorissa asua. Ei. Vaikka siällä onki paljon hianoja asioita, ni siellä on liikaa kaikkea, mistä miä en tykkää. Miä viihyn paremmin täällä muualla ja varsinki täällä lämpösessä.



Ohjeita matkailijalle, eli että EI NÄIN.

Kun en oo yli kahteen ja pualeen vuateen Mordorissa käyny, ni oon nyt aikani kuluks ja muuten vaan itteeni huvittaakseen surffaillu netissä ja lueskellu kaikenlaisia suami-juttuja. Valmistaudun henkisesti jo tähän eksoottiseen elämysmatkaan. Miä olen tulossa turisti-asenteella, aion olla matkailija Mordorissa, käymässä vain. Siksi hyvin tärkeää on nyt lueskella että miten siellä eletään ja toimitaan ja ollaan. Ettei tule törppöiltyä, ja että osaa toimia natiivien kanssa. Opettelen myäs sanomaan "kiitos" enkä "terima kasih".

Dajuuddegsde gu on ollu jo dosi monda bäivää vege Finlandist ni doi niigu doi suamen längvidtsh rubee gangistuu? Jynöy?


Tämä maa jonka talvi on pitkä ja sisältää kesän.

Olen valmistautunu myäs tutkailemalla säätietoja, ettei sitten tule pakkaset yllätyksenä ja noin. Villasukat otan mukaan ja kaivan tennarit jostain, missä lienevätkään, en muista kun en ole yli kahteen ja pualeen vuateen niitä tarvinu. Jossain ne on ja jollei oo homeessa ni mukaan. VARKUT otan kans! Minähän ostin Bangkokista varmarihousut, oikeen aidot ja virtaviivaset levikset, kun halvalla sai, ja kun piti mennä Bodomien keikalle, ei kehannu mennä missää lökömunahousuissa. Olin järkyttyny kun mahuin 28 tuuman pöksyihin. Ja kun en ole yli kahteen ja pualeen vuateen nähny persettäni varkuissa niin näyttipä muuten aika hyvältä. Omasta miälestäni.

Löysin miälenkiitosia artikkeleita netistä, erityisesti goscandinavia.about.com -sivulta. Kyllä miulla pikkusen nous agressio kun joku vitun nirppanokkanen, saletisti ämerikkäläinen, ämmä oli kirjottanu kärkkään kymmenen kohan listan asioista joitten takia Suameen ei kannata matkustaa. Suomalainen piirre on tämäkin: MINÄ, suomalainen kun olen, saan haukkua ja louskuttaa leukojani niin paljo ku sielu sietää, mutta älä SINÄ ulkomaalanen pelle tule päätäs aukomaan. Tosin, tämä piirrehän meissä suamalaisissa menee niin pitkälle, että myäskään ulkosuamalaisilla ei ole oikeutta arvosteluun. Jos on jumalauta perkele lähteny lottovoitostaan muille maille ni turpa kiinni, ja sitäpaitsi, kun nyt alotettiin ni sen verran vielä että turha  muuten tulla tänne sitte sydänvikoja vanhoilla päivillä hoidattamaan, saatanan pummi ja petturi.


ULKOMAALASET HILJAA! PYSYKÖÖT KOTONAAN JOS EI KELPAA!


Miä oon jo aiemmin tehny listoja Mordorin kivoista ja huanoista asioista, ni en lähe uusia tekemään, asiat on miun miälessä pysyny samana. Jos aihetta reissun jälkeen ilmenee niin sitte päivitetään tilanne.


Kärmiön Tutilot, aina paras!
Nyt kun Mordoriin laskeutumiseen aikaa 3 viikkoa ja 4 yätä niin odotan tältä suerpjännittävältä elämysmatkalta kaikista eniten:

  • sen selviämistä, miltä miusta tuntuu olla Mordorissa. Tämä asia jänskättää.
  • erinäisten kavereitten tapaamista ja sellasta niien kanssa hengailua ja paskanjauhantaa ja tyhmiä vitsejä joita vain suamalaiset ymmärtää
  • suamalaisia syömistarpeita: raejuustoa ja juustonaksuja ja juustoja ylipäätään ja hyvää sualasta eikä makiaa  oikeaa kunnon leipää ja Pirkka-pestokastiketta ja mainitsinko jo juustot? Elokuun puolivälissä takaisin Hiekkakikkareelle palaa läski, jonka perse ei todellakaan enää mahu 28 tuuman levixiin
  • suamalaisia pändejä livenä eli elävinä keikoilla. Erityisesti Turmion Kätilöiden shouta odotan tosi kovasti koska ne on aina semmosia spktaakkeleja että on nimenomaan näkemistä. Toivon että Kärmiön Tutiloien keikalla yhä lentää veri ja sinkoo kipinät ja että siellä vieläkin pukeudutaan elmukelmuun ja injektioneuloihin ja pakaroiden väliin survastuun suklaapatukkaan, tai johonkin vastaavaan hienouteen.
  • karpalolonkeroa
  • sitä, että asiat toimii (vai toimiiko ne enää?)ja että on mm. hintalappuja ja aukioloaikoja ja samat hinnat ja säännöt kaikille
  • aisaa (jos käy flaksi)
  • Helsingissä hengailua, koska kyllä Hesa on tosi kiva kaupunki. Haluan siellä olla ainaki yhen päivän niiku oon ollu muissaki kaupungeissa reissun aikana, eli aion kävellä ympäriinsä ja räpsiä kuvia kuin mikäki tsäpäniäläinen tursake konsanaan. Ja fiilistelen fiiliksiä ja sitte istuskelen jossai terdellä kadun varressa kaljalla (lonkerolla!) ja kattelen kun Helsinki valuu siitä ohi.
  • elokuun yhettätoista päivää, jolloin lähtee lento takasin Singaporeen 


Oikean kokosia ja näkösiä erotiikkaa tihkuvia mordorilaisia könsikkäitä. Kattokaa nyt miten hienoja! Kyllä nimittäin silmä lepää, aijjettä.






tiistai 4. lokakuuta 2011

Koirapuku

Jumalauta. 4 viikon päästä tähä aikaa oon jo karistanu Mordorin loskat tennareista ja jöpötän lentsikassa suhaamassa kohti jännää. Vittu. N-E-L-J-Ä vaivasta viikkoa. Matkakuumetta joku tsiljardi astetta, ellei enemmänki.

Nyt on alkanu myös viiminen rypistys asioitten hoitamisessa. Viime viikon huilasin reissupuuhista mutta nyt veän täysillä taas. Kotona on menossa Murjun Tyhjennyksen terminaalivaihe, eli nurkissa hyörivää tavaraa pahvilaatikoihin ja pahvilaatikoita kellariin. Hyvältä näyttää silläkin rintamalla. Hommat on sillä mallilla, että oon paperisotiaki hoitanu jo. Maistraattiin oon käyny tekemässä lapun missä kerron, että oon ens kuun vaihteesta alkaen koditon kulkuri, jossain päin maailmaa. Ja tänää kävin Indonesian suurlähetystössä viemässä sinne passin ja nivaskan papereita. Ylihuomenna saan mennä hakemaan hianolla 60 vrk:n viisumilla koristellun passini takas. Ai jumpe!

Lähetystökäynnissä parasta oli ku sai sanoo pari sanaa indonesiaks. Olin niin innoissani etten pystyny sen kummepaa ku et huomenta ja sit lopuks kiitos, mutta ku miulle vastattiin kans indonesiaks ja tajusin ni meinasin tikahtua. Eihän toi nyt kummosta kielitaitoo vaatinu, mut hei, yhtä kaikki, noin 100% enemmän osasin ku tossa reilu vuos sitte.

Oon siis jotakuinkii kesästä 2010 päntänny itekseni bahasa indoneessiaa, eli indonesian kieltä, välil ahkerasti ja välil vähä vähempi ahkerasti. Miul on käytössä netistä saatava ilmanen kurssi, ja sit oon ihan kirjakaupoista tilannu pari sellasta "oikeeta" kurssia, joista toinen on ihan okei ja toinen paska. Koitan kuunnella indonesian kiälisiä radioasemia netistä ja sanastoa hakkaan päähän Quizlet-sivuston flashcardseilla. Ja jotain oon jopa oppinu, vaikka oonki vanha kääkkä ja kielipääni on puupää. Kyllä sen viime syksyn ja kevään reissuilla huomas että tajuaa sanan siält ja toisen täält, ja osas iteki hoitaa pieniä asioita indoneessiaks (vaikka yks laivalippuluukun setä Banda Acehissa ehkä vieläki hihittää miun epätoivoselle mongertamiselle...).

Sitäpaitti, saanpahan kielen oppimiseen vedoten jonkinlaista perustelua Indonesiassa ramppaamiselle. Et on niiku vähä syvempääki intressiä ku pelkkä Bintang-olut, lepposa fiilis ja hurja luonto. Opintomatkailua, muka! Voin sit esmes lentokentillä levitellä kurssikirjaani ja rapistella touhukkaana papereita, et kaikki ne jotka menee vaik Balille pelkästää dokaa ja surffaa ni saattaa huomata et katos, tuo punkero tuol onki (omasta mielestään) vähä hienompi matkustelija.

Pänttäämistä ja asioissa etenemistä on kyl häirinny vähän sellanen epäolennaisuuksiin keskittyminen. Että selvittelen kaikenlaisia hölmöyksiä, joilla ei oo mitään käyttöä siinä kohtaa kun on ihan kusessa jossain bussiasemalla eikä kukaan tajua mihin miä haluan mennä. Mutta välil on piettävä hauskaakin. Nahgamaggara on siis (miun mielestä) indoneessiaks kulit sosis. Ja eihän sitä tiiä, jos oikee onnistaa, ni saatahan tollakin olla jossain tilanteessa käyttöä. Olen valmistautunut KAIKKEEN!

Koirapuku

Mut asiaan: Indonesiahan on itseasiassa helvetin helppo kieli. Ei sen oppiminen mitään neroutta vaadi, mutta hyvä muisti olis hyödyks. Kielioppi ei kummosta ole, sanoja ei taivutella eikä muutenkaa oo ylimääräsii kotkotuksii. Sitä kirjotetaan oikeil kirjaimil eikä millään ihmeellisil koukeroil tai risuaidoil, ja sanat lausutaan suurinpiirtein niinku ne kirjotetaan. Rajusta härmäläisestä ärrän surauttamisesta on myös suurta etua, ei mee aikaa sen opettelemiseen (tuntuu olevan vaikea asia englantia äidinkielenään puhuville, sen verran sitä asiaa nois kielikurssien ääninauhoissa tankataan).

Tarkkana pitää kuitenki sen lausumisen kans olla. On paljo sanoja jotka on hyvin lähellä toisiaan: esmes anjing tarkoittaa koiraa, mutta angin tuulta. Siin saa olla kieli keskellä suuta jos meinaa selvittää että meil Mordorissa kaikilla on tuulipuku ku ne menee ulkoilemaan. Ettei se kuulosta siltä että tääl hiippaillaan puistikoissa koirapuvut päällä.



Asiasta sadanteen: aina oon ajatellu että tulen kuolemaan vitutukseen, mutta nyt tuntuu siltä että paskan hapen sijaan saatanki tukehtua tähän ylettömään onnellisuuteen. Eilenkii ku töistä ajelin kotiin, harmaata ankeutta loputtomiin joka suunnassa, ruuhkassa jumitusta, sataa kaatamalla... meinas tulla onnen kyynel. Että enää muutama viikko tätä ja sen jälkeen ihan jotain muuta. Epätodellista.

Elämä on hianoo! (kaikenlaisii syrämmenkuvia ja ilosii hymiöitä tähän)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Mordorin viimeinen vessapaperi

Viis viikkoa lähtöön. VIIS VIIKKOA. 35 yötä. Olen enää 5 viikonloppua Mordorissa. Et siis niiku nyt on tää viikko, sit on ens viikko, ja sitä seuraava viikko, sit onki jo tokavika viikko, ja sit vika viikko, ja sit sen jälkeisen viikon alussa lähen. Meinaa iskeä paniikki, vaikka asiat onki jo ihan hyvällä mallilla. Mut silti. PÄNIK!

Herkistävä vessapaperi
Ihmeellisiä asioita miettii tämmösessä tilanteessa. Kaupassa käydessä melkeen oikee herkistyy ja liikuttuu ku siinä joku vessapaperipaketti kainalossa kassajonossa pojottaa, et voooooooi että, tää saattaa olla viiminen vessapaperipaketti minkä Mordorissa vähään aikaan ostan. Jännä tunne.

Lähteminen jotenkin uppoaa kyllä tajuntaan, mutta kestää varmaan hetken ennenkun ymmärrän että paluupäivää ei ole. Normaalistihan stressaan jo ennen matkalle lähtemistä sitä, että aika menee ihan vitun nopeesti ja osaanko nyt varmasti sit arvostaa jokaista matkallaolohetkeä tarpeeks, koska ennenku huomaankaan niin istun paluulentokoneessa ja kaikki on ohi. Missähän kohtaa matkaa sen ymmärtää, ettei ole kiire mihinkään? Että ei tarvi rystyset valkosena arvostaa koko ajan, saa vaan olla?

Mutta on täs kaiken pohdiskelun ja avautumisen lomassa ihan käytännön asioitaki hoideltu. Kävi sellanenki hieno juttu, että miun kaverit muuttaa tähä miun murjuun, ja sovittiin että saan pitää nykysen kellarikomeroni tavarajemmana. Ei tarvittekaan raahata paffilootia Kallioon kaverin kellariin, vaan voin kiikuttaa ne kätsysti hissillä alas vaan. Ja muutenki menee se viimisen viikonlopun säätäminen helposti ku ystäväin kanssa asiat on sumplittavissa paremmin ku jonkuu vieraan ihmisen kans. Mahtavaa!

Pangandaranista löysin Vähikselle ja miulle ihkun majatalon. Sieltä ei vaan voi varata huoneita etukäteen, mutta toivottivat kuitenki tervetulleeks ku sinne meilailin (heittelin siin meilis sujuvasti indonesian kielisiä tervehdyksiä, kirj.huom.), et tulkaa tänne vaan, katotaa sit mikä tilanne on. Ja et jos heil ei satu sillo just olee tilaa ni hoitavat sitte majapaikan jostai läheltä. Ja neuvoivat ihan pyytämäti et miten Bandungista sinne päästään ja muutenki loistopalvelu jo näin etukäteen. Vähikselle laitoin viestiä et kuule nyt löyty sikakiva majapaikka mut et joustaako siun matkabudjetti ku huoneitten hinta on vähä erikoinen. Vähis oli hiukan et aijjaaaaaa, no mitäs niiku häh. Ku aivan 6,5 euroa per yö maksaa yhen hengen huoneet. Kreisi hinta kertakaikkiaan.

Viimeisten viikkojen ohjelma:
  • vanheneminen (TAAS! Mutta harvinaista kyllä, tänä vuonna se ei olekaan kriisin paikka, ei vois vähempää häiritä, olen ns. sinut elämäni ehtoopuolen kanssa)
  • Von Hertzen Brothersien keikka Tallinnassa
  • passikuvassa käynti
  • paperisodat maistraatin, Kelan, postin ja Indojen suurlähetystön kanssa
  • kampaajalla käynti (viiminen luksustelu vähään aikaan)
  • läksiäiskemut
  • erinäisten romujen roudaamista tyypeille jotka niitä on ostanu (telkkari ym)
  • kissojen muutto sijaiskotiin (AAARGH AAARGH AAARGGGHHHHHHHHH)
  • säilytettävien kamojen hinaus kellariin
  • työpisteen paketointi ja TÖIDEN LOPETUS!
  • huonekalujen saattelu ovesta ulos, murjun viimeinen siivous ja avainten luovutus kavereille
  • Assholen pakkaus
  • survival-matkalaukun pakkaus (matkalaukullinen vaatetta, oikeeta kenkää, ym perussälää jonka joku saa tuoda lentokentälle vastaan jos satun palaamaan kylmällä säällä) ja sen säilöön toimitus johonkin
  • siirtyminen Kallioon viimeisiksi päiviksi
  • auton luovutus työkaverille
  • viimeiset karpalolonkerot kavereitten kanssa
  • lentokentälle siirtyminen

VIIS VIIKKOA! Ou. Mai. Gaad.



tiistai 20. syyskuuta 2011

Ripulilutka has left the building

AAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH! Ette usko miten vapautunu ja hulvaton ja kertakaikkisen ihana tunnelma kun on päässy (lähes) kaikesta turhasta rojusta eroon! Jumaaaaalaare, miä vaan sanon! Ikinä en enää kapitalistiseen kulutushysteriaan kapsaha, se on varma. Oikeesti, ihminen (tai ainakaa miä) ei tarvi  kuuen hengen astiastoa ku asuu yksin eikä varsinaisesti mitään illalliskutsuja pitele, eikä se tarvi sataa paria kenkiä eikä 350 mustaa t-paitaa mis on pändilogo tai pääkallo tai joku hassu muka-vitsikäs teksti (jep, myös "RIPULILUTKA"-paita lähti kiertoon...sori vaan, Kotiteollisuus, mutta eihän se naurattanu enää edes minua... sitäpaitsi paidan laatu oli yhtä paska ku pändinki). Tai, vittu, tarvitteeko jotain helvetin seurapelejä, ku ei oo alkuunkaan seuraihminen? Eikä tarvi ostaa omaks joka vitun elokuvaa jota joku on joskus jossain kehassu eikä, hyvänen aika, kirjoja tarvi ostaa uutena (muutaman erikoiskirjailijan tuotoksia lukuunottamatta). Jos... eikun siis kun.... joskus palaan reissusta ja asetun uuteen kotiin ja alan väsätä pesää (heh) elämäni ehtoovuosia varten, niin vannon, etten saatana kasaa ympärilleni mitään helvetillistä tilpehöörilinnaketta. Minimalistinen asketismi is the way to go kohti hautaa, ja käytettynä ostettu olkoon hankintamenetelmä kaikelle muulle paitsi vessapaperille.

Tämä rojuläjä poistui nurkista. AAH!
Nokkelimmat saattovatki jo arvata että em. vuodatus tuli ikäänku alustuksena sellaselle tilannetiedotukselle, että päiväni kirpputorimuumiona (osa 2) oli menestys ja kaikki mikä jäi myymäti on lahjoitettu Hesyn kirpparille. Roju on poistunut Puutteenkujalta! Täällä on tyhjiä kaappeja ja enää kaksi lautasta! Koko tuo viereisessä kuvassa näkyvä paskavuori on siis muutettu kolikoiksi tahi toimitettu muuten kiertoon. Ihan mahtavaa!

Tämmönen ylimääräsestä rojusta eroonhankkiutuminen on miulla ollu ns. pilkkeenä silmäkulmassa varmaan sata vuotta, mutta aina se on jotenki jäänny. "No tänä kesänä miä meen toho Hiatsun kirpulle"-virttä on veisattu joka kevät jostain viime vuosituhannen alkuhämäristä saakka. Mutta ku oon vähä sellanen laiska paska ni en saa mitää aikaseks ennenku on pakko tahi tarpeeks hyvä tavote, jonka eteen ponnistella. Nyt on nimittäin tavotteet kohillaan, jumaliste, jos ette oo sitä jo huomannu.

Kirpparilla on sinänsä ollu varsin mielenkiintosta käydä sontaa myymässä. Hämmentävät asiat tekee kauppansa, ja käsiin jää sit just sellanen roina, mistä kuvitteli et ne ekana revitää käsistä. Mut ehei. Puutteenkujan Paskakasan suosikkituotteita olivat mm. virttyneet vanhat t-paidat (ne pääkallo-bändi-ripulilutka-lumput) sekä kaikenlaiset kännyköiden oheissälät (vanhoista nokian latureista miltei tapeltiin).

Kirpparilla käyvät asiakkaat on sit kans yks oma lukunsa. Kaikenlaist hiihtäjää tuli nähtyä. Viime sunnuntaina kun sattu aurinkoinen hieno keli olemaan ni kyllähän sen huomas, että nyt on jonkun laitoksen potilailla vissiin ulkoilupäivä. Kaikenlaist höpöttäjää siin kävi rojuja ronkkimassa ja kyselemässä ihan kummallisia. Ykskii huus sylki lentäen ja pää sinisenä siin jotenkii vaikees asennos pojottaen et ONKO OLAVI VIRTAA??? ONKO OLAVI VIRTAA??? Herrantähre, ei ooo, anteeks kamalast!

Ja sitte ku on tämmönen vähä epäsosiaalinen ihmisvihaaja ni tuos tulikii ihmiskiintiö vähäks aikaa täytee. Kertakaikkiaan.

Mitäs muuta täs on saatu aikaseks sitten edellisen tilityksen? Ööö... asunto on irtisanottu, hyvänenaikasentään, herranjestas, oikeesti, koht miul ei oo kotia! Kännykkäliittymän tyyppi vaihettu kaikenmaailman puhe-multimedia-textari-netti-paketteja sisältävästä spektaakkelista sellaseks mis ei oo mitään ja maksaa vaan 1,99 euroa kuussa + ne kulut mitä sitä käyttää. Viimisille Mordorin öille on löytyny majapaikka (KIIIIIIIIITOS ystävät, sekä ystävienystävät jotka kotejaan luovuttavat miltei tuntemattomien harakoitten käyttöön... ja kiitos myös facebook, ei tarvi ku pikkusen jotai asiaa siel kysellä ni kaikki hoituu!). Mitäs viel.... emmiä muista, kaikkee pientä sekalaista pikkuasiaa oon selvitelly.

Vielä pitää hoitaa paperisotahommat (maistraatti, kela, posti, Indonesian suurlähetystö), raahata paffilaatikoita kaverin kellariin, nähä kaikkia tyyppejä, käyä viel kerran kattomassa Von Hertzen Brotherseja, muuttaa kissat sijaiskotiin (voiluojavoiluojavoiluojavoiluoja), tehä loput duunit, kreisibailata läksiäiset, kattoa ku muuttomiähet kantaa kalusteet ulos, kuurata kämppä, palauttaa asioita ja avaimia ja luovuttaa auto.

Ja kaiken tän jälkeen ei sitte tarvi tehä enää muuta kun painua lentokentälle ja lähteä.

Epätodellinen olo. Ulkopuolinen olo. Onko tää oikeesti miun elämää? Tämmönen hienous ja parhaus? Jumalauta.

Kuus viikkoa lähtöön. JUMALAUTA.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pena muutti pois. Snif.

Huh huh. Vajaat 7 viikkoa lähtöön. Pidin pienen rellestystauon matkaan liittyvistä hommista, mutta nyt taas täydellä tohinalla eteenpäin ja asioita nippuun.

Tilattu lokakuun lopulle Nouto-Sortti hakemaan romu sohva ja aikansa palvellut sänky pois. Sohva on täysin raato: yhteensä neljä eri kissaa on sen parissa ahkeroinu viimeiset ööö... 8 tai 10 tai jotn vuotta, joten superloonit ja muut pehmukkeet tursuaa käsinojista. Sängyn joustinpatjan joustavuus on löhötty lähinnä tasoon "upottaa ja hajottaa selän" joten näistä rojuista ei ole enää mihinkään kierrättymään. Meinas tulla ressi että milläs vitulla ne saa johonki kaatikselle, mutta kappas, on olemassa toi nerokas Nouto-Sortti-kyyditys, joka hakee himasta tuommoset hirvitykset ja toimittaa ne ns. vihreemmille niityille. Arvostan! Lisäksi on buukattu muuttofirma viemään säästettävät huonekalut sijaiskotiin Espooseen.

Pena
Ja Pena muutti pois!!!!  Se lähti toimistorehuksi, miun työkaverin hellään hoivaan. Aikamoista, ei oo enää viherkasvia olkkarin nurkassa. Vähän jotenkin rajua. Mutta onneks nähää Penan kans vielä joka päivä, koska Pena asuu samassa toimistossa miun kans. Ja kyllä se siellä tuntuu pärjäävän, on ehkä enempi valoa kun Puutteenkujalla, ja ainaki enemmän elämää ympärillä. Jotenki pirtsakamman tuntusena se siinä toimiston ovella pojottaa. Go, Pena!

Telkkari on myyty ja häipyy huushollista lokakuun puolivälissä. Pesukone lahjotetaan äitille. Yks rypistys kirpputorilla on vielä eessä, ja mikä ei siellä muutu rahaksi niin lahjotan Hesyn kirpparille. Sen jälkeen alkaa olla kämpässä enää säästettävät kamat sekä sellasta roskiin menevää rojua (viimesiään vetelevää kattilaa ja paistinpannua ja mukia ja pyyhettä ja sälää ja sellasta), joilla pärjäilen loppuajan.

Tuntuu vähä hurjalta kun asiat alkaa tälviisii konkretisoitumaan. Että kalenterissa on tommosia merkintöjä et "sohva ja sänky lähtee" ja muuta. Vähäsen meinaa välillä iskee paniikki et mitä vittua miä oon tekemässä, mut ei sit kuitenkaa. Enempi on sellanen olo, et pääsispä jo menee. Mitä vähemmän aikaa lähtöön, sitä kärsimättömämmäks ( <-- vittu mikä sana) alan tulla.

Silti, on täs viel ihan riittävästi puuhaa. Ei nimittäin tuu aika pitkäks sitä menolentoo ootelles.

torstai 8. syyskuuta 2011

Hyttyset, nuo ovelat perkeleet

Kävinpä tossa lääkäriasemalla laittamassa rokotuksia kuntoon. Samassa yhteydessä työterveyshoitaja uteli matkasuunnitelmaa ja selvitteli sitten tuonne aasian suunnalle suositeltavia rokotuksia ja muita terveyshommeleita. Muistutti myös käsihygienasta (daaaaaa!) ja mistähän vielä.

Japanin aivokuume -rokotusta ehdottomasti suositteli, mutta koska riski kuitenkin aika pieni, ja rokotuksen hinta hirveä (vaatii 3 rokotuskertaa, noin sata euroa tsibale, eikä todellakaan mene työterveyshuollon piikkiin), en ala moisia piikityksiä ottamaan.

Malaria-estolääkityksestä oli pitkät lätinät, vaikka heti kärkeen ilmoitin etten ala sellasia napsimaan. Koska aa: olen matkoilla kauan, enkä todellakaan aio nappailla mitään lääkkeitä noin pitkää aikaa (en muutenkaan popsi pillereitä kuin äärimmäisen pakon edessä, oon vähä sellain anti-lääkitys-hihhuli), pee: estolääkitys maksaa helvetisti, see: suurin osa sitä aasiaa missä ehkä eniten aikaa vietän on matalan malariariskin aluetta (ks. kartta tos vieres, se on pöllitty täältä) ja dee: mikään estolääkitys ei anna 100% suojaa malariaa vastaan. Joten seikkailumielellä moskiittojen sekaan! Jos kuitenkin lähden jonnekin korkean malariariskin viidakoihin hillumaan, saatan sit hankkia sen kuurin jostain paikanpäältä. Myöskin, mikäli menen paikkoihin joista ei tuosta vaan sairaalaan pääse, hankin malariaan ensiapu-lääkekuurin valmiiksi. Jos malariahorkat iskee, niin niiden nappien avulla kaiketi pysyy tolpillaan sen aikaa kun kiirehtii lähimpään lasarettiin.

Otan siis harkitun ja tietoisen riskin. Älköön kukaan kuitenkaan seuratko miun esimerkkiä, vaan kukin ottakoot ite asioista selvää ja päättäkööt sitte mikä on se oman seikkailunhalun taso näitten hommien kanssa. Ei se mikään vitsailun ja leikin asia sit ole jos se malaria iskee, mutta toisaalta.... kotiinsa on moni kuollu. Ei kaikkea voi, eikä pidäkään, hysteerisenä pelätä. Shit häpens, jos on häpensikseen. (Täh???)

Niin malarian kuin jaappanialaisen aivokuumeenkin voi saada hyttysen pistosta. Sen lisäksi hyttyset levittää dengue-kuumetta, johon ei ole mitään ennaltaehkäisevää lääkitystä tai rokotuksia. Joten vaikka olis aivokuumerokotukset ja malariapillerit niin on enivei pelkästään ton denguenkin takia oltava kohtuullisen topakkana hyttysten pistoilta suojautumisen kanssa. Ja siinä hommassahan olen ilmiömäinen. Tsup-tsup siellä ja tsup-tsup täällä kun meitsi suihkii hyttyssuihketta like there's no tomorrow. Tulikohan viime kevään reissulla (noin 5 viikkoa, pääasiassa Indonesiassa) yhtään hyttysen tuikkausta? Ei muistaakseni. Muurahaiset kyllä tekivät hirveetä jälkeä ja meduusat iskivät tissiin, mutta hyttysistä ei koitunut harmia.

On ne silti yksiä ovelia perkeleitä. Räyh!





lauantai 3. syyskuuta 2011

Raha

Kauhian moni on kysyny että kui tämmösee itsensähoitovapaaseen on varaa ja että paljoko on suunnilleen pudjetti ja mikä on lähtiessä pankkitilin saldo ja kui oon säästäny fyffee ja mitähän viälä. Tässä siis asiaa aiheesta RAHA.

Mitä tää (ehkä) kustantaa?

Reissun menoarvio on osin hihasta ravisteltu ja osin menneisiin matkoihin perustuva. Puhutaan kuitenkin lähinnä villistä arvauksesta, ja todellisuus tulee varmaan olemaan ihan jotain muuta. Luulen nimittäin että rahankäyttö tulee olemaan pikkusen erilaista tällä reissulla ku sillo ku on kuukauden tai parin palkallisella lomalla.

Muutamien viimesimpien reissujen kustannusten perusteella oon arvioinu, että jos oon vuoden liatsussa aasiassa, ni 20 000 euroa pitäs riittää. Tuon pitäis kattaa vuodeks asumiset ja syämiset ja oluet ja siirtymiset paikkojen välillä ja satunnaiset retket ja muut maksulliset härpäkkeet ja ehkä vähä shopinkiaki ja sellasta kaikkee perushommaa. Siihen päälle tulee toki ennen lähtöä shopatut lennot ja muut reissuhommat, sekä noin tuhat euroa jotka laitan megajemmaan sitä varten, että sillä pääsen takas Mordoriin miltei mistä maailman kolkasta tahansa. Mikäli pimahan ja lähen säntäilemään muille mantereille niin kustannukset varmasti nousee, jo ihan pelkkien lentojenkin takia, ei se ilmasta oo siirtyy jostai Indoneessiasta vaikka Peruun, jos sellasta päähäni saan. Kustannusten nousu tosin tarkottaa käytännössä matkan lyhentymistä, koska rahaa on rajallinen määrä eikä sitä mistään taivaasta lisää tipahtele. Eli kun lompsa tyhjenee, on palattava Mordoriin ja mentävä töihin, se on valitettava fakta. Aikomus onkin pysyä halvassa aasiassa, ihan siks että rahat riittää sitte ehkä pidempään.

Toi 20 000 euron arvio perustuu siis edellisten reissujen kustannuksiin. Miähä oon matkustanu sillai reteesti ja porsastellen, meiningillä ”lomalla ei olla köyhii eikä kipeitä”. Et en oo paljo kattonu mistä sen kaljan oon sipassu, oon asunu rannoilla hienois ilmastoiduis söpöis bungaloweis, syöty on hyvin, bailattu just niin paljo ku on huvittanu. Siirtymisiä on taitettu pirssillä vaikka bussejaki menis, on shoppailtu säkkikaupalla tuliaisia ja otettu tatuointeja ja kaikin tavoin reissailtu sillai et vittu ihan sama mitä maksaa, töihinhän täältä mennään, palkka juoksee. Luulen siis, että jos pikkusenkaa, ees sillon tällön, mietin valintojani ni kustannukset pienenee ihan vitusti. Mutta teen mieluusti nää kustannusarviot yläkanttiin ja yllätyn ilosesti. Se on mukavampaa silviisi. Ei ois yhtää kiva ihan kesken reissun huomata että vittu jaaha, nyt ei ookkaa enää rahaa mihinkää.

Mukavuudenhalu ehkä joustaa, mutta ei näin paljon.
Mukavuudenhalu ei oo mihinkää poistunu, enkä tälläkää matkalla aio asuu missää puhvelin esinahalle löyhkäävis mätänevis risumajois enkä aio syyä suoraan tunkiolta, vaikka sielt kuinka halvalla särvintä sais. Ei täs iäs enää ihan taivu sellaseen viileen kuuliin meininkiin, et mitä surkeemmat olot ni sen rajumpaa ja, vittu, päräyttävämpää. Pitäkää päräytyksenne, tahon että on mukavat oltavat, piste. Mut ei tää uhoominen tarkota sitä, että luksusta tarttis olla. Kuhan on siistiä ja mukava ympäristö ni okei. Koitan pitää majotushommat sillä tasolla, että 25 euroa yö on ihan ehoton katto, sitä enempää ei sais maksaa ku pakon eessä (esim. Singapore ja HongKong). Koska matkan kesto on suoraan sidoksissa rahaan, luulen että aika helppoa on pikkusen joustaa siitä mukavuudenhalusta, jotta säästää asumiskuluissa.

Mielenkiinnolla seuraan kyllä kustannuksia, ja koitan pitää kohtuullisen tarkkaa kirjaa kuluista. Tiedottelen kyl sit tääl plokissaki välillä että montaks tsiljoonaa oon jo törsänny ja joko kirstun pohja uhkaavasti pilkottaa. Pyrkimys on siihen, että pudjetti alitetaan ja reissussaoloaika ylitetään.

Pihtausvinkit

Mainitten heti alkuun, että joka helvetin penni tälle reissulle on miun ite hankkima. Että jos siäl joku puhisee että helppo se on tommosen rikkaan porsaan lähtee vuodeks maailmalle vähä palmuja halailemaan ja ettimää itteään ja henkistymään ni haistakaa vittu. Ilmasiks en oo mitään saanu, enkä tule saamaan. En oo rikas, ei oo ees rikkaita vanhempia, ei kultalusikkaa perseessä poikittain, ei lottovoittoa, ei taivaasta tipahtanutta omaisuutta muutenkaan. Töitä tekemällä ja vimmasella säästämisellä tässä matkustellaan.

En ole lähdössä vuorotteluvapaalle, eli en tule saamaan tässä(kään) asiassa mitään tukia yhteiskunnalta, mikä täten mainittakoon. Kenenkään verorahoilla en siis röhnötä trooppisilla rannoilla kaljaa juomassa. Yhteiskunnalle tää maksaa vaa sen verran minkä se menettää ku en oo maksamassa veroja, mutta koittakaa ny jotenki pärjätä.

Sulo Vilén
Kun tein päätöksen siitä, että lähen, alotin ihan vimmatun säästämiseen. Oonki huomannu tän asian kans, että vittu, miä pystyn näköjään suoranaisiin ihmeisiin kunhan tavote on tarpeeks hyvä. Piäntä Sulo Vilénin vikaa on ennenki vähä ollu, mutta nyt pihtaaminen on saavuttanu ihan uudet sfäärit.

Totaalinen shoppailukielto nasahti heti päälle ku menolipun ostin ja alko hirvee nuukailu arkielämässä. Pihtaaminen on menny viittä vaille siihen pisteeseen jossa alan pöllimään vessapaperit töistä tai baareista. Niin alas en oo (vielä) vajonnu, mutta tunnustan että samppoota, pyykinhuuhteluainetta ja tiskiainetta laimennan vedellä ni riittää pitempään. How noloa is that???  Lisäks miä, joka oon ennen ihan huoletta porsastellu luottokorttien kans ja ostellu mitä huvittaa sen kummemmin harkitsematta, kyttään ruokakaupassa nykysin jotain tarjouksia ku mikäki mummeli. Ömeising!

Sitä mukaa kun on tullu jotain laskuja postiluukusta, oon perunu kaikki maholliset tilaukset ja maksulliset asiat. Ei tuu enää Hesaria, ei Seiskaa, ei näy Animal Planet. Ei ole kuntosalijäsenyyttä, enkä kirmaile kirjakaupoissa. Kissojen hiekkakii vaihtu halvempaan, eikä mirrejä enää katkaravuilla lellitä. Ankea on arki Puutteenkujalla.

Erillisen matkakassa-tilin oon avannu jo vuosia sitte, ja sinne laitan automaattisesti joka palkasta muutaman satasen, ja muutenki aina jos vähäkää ylimäärästä on ollu ni kaikki sinne. Lisäks tuos pari kuukautta sitte aktivoin verkkopankissa ePossu-palvelun. Se on ihan silkkaa neroutta! Joka kerta ku maksan pankkikortilla, ePossu pyöristää summan seuraavaan 5 egeen ja laittaa ne ylimääräset suoraan reissutilille.

Yritän olla vetämättä röökiä (huonolla menestyksellä) ja jokaisesta päivästä jonka oon polttamatta laitan reissutilille röökiaskin hinnan eli 5 euroa. Oon kantanu kirjoja ja levyjä divariin, kaikenlaista rompetta oon myyny kirpputorilla. Kavereille on kaupiteltu muutamat huonekalut ja vempaimet, kassikaupalla kirjoja ja levyjä ja vaatteita ja muuta roinaa on myös eräät innokkaat käyny hakemassa. Halvalla oon myyny, mutta  jokainen hilu jonka romuista saa kasvattaa matkakassaa. Vähän kerrallaan, mutta kuitenkin.

Vimmattu säästäminen ja rojujen myynnistä kertyvät roposet tulee kattamaan reissun budjetista ehkä pikkusen yli puolet. Loput rahoittuu sillä, että pidän reissun aikana pois kaikki jemmassa olevat lomapäiväni, sekä vaihan palkallisiks vapaapäiviks kaikki lomarahat ja ennen matkaa tehdyt ylimääräset tunnit (ja niitähän on, en oo nimittäin kesällä paljon vapaata pielly...). Siirrän nuo palkalliset ajanjaksot nokkelasti ens vuoden puolelle, jolloin on nihkeesti tuloja ja saan siten veroprosentin pieneksi. Ja kun Mordorissa ei oikeastaan ole muita kuluja matkan aikana kuin puhelinlasku, muutaman kuukauden palkalla porskutan aasian suunnalla pitkään.


Että tuolviisii reissu rahottuu.

Tärkeysjärjestyksen tärkeys

Lopuks vielä se olennaisin asia, joka mahollistaa tämmösen matkustelevaisen elämäntavan (tästä oon vaahonnu edellisissäkin reissuplokeissa, koska aina joku ihmettelee miten vitussa miulla on varaa matkustella tälviisii koko ajan). Ja se tärkein seikka on, että asiat elämässä on matkailua suosivassa tärkeysjärjestyksessä. Emmiä halua omistuskotia joka on sisusteltu tiptop enkä merkkivaatteita enkä tuhatta parii kenkii ja sataa pulloo haisuvettä, en haluu käyä viikon välein kampaajalla ja kasvohoidoissa ja kynsistudioilla, en tarvi audii tai mersuu, enkä muutenkaa tajuu minkää hianon ja kalliin päälle ollenkaa. Sellaset asiat ei merkitse yhtään mitään. Rahalle on parempaakin käyttöä.

Ja rahaa saa kun käy töissä. Okei, en ehkä tee mitään yhteiskunnallisesti merkittävää duunia tai universaalissa mittakaavassa tärkeää, tai edes sellasta joka olis jotenki erikoisen "kivaa" tai johon tuntisin jotain helvetin "intohimoa". Puurran perushommaa toimistossa, se on ehkä joittenki mielestä mälsää, mutta miulle ihan sama, elätän sillä itteni eikä tarvi olla persaukinen ruikuttaja joka oottaa jotain ihmettä tapahtuvaks. Oisinhan miäki voinu istuu viimiset 25 vuotta jossain kuppilassa suunnitelemassa vaik mestestysromaanin kirjottamista ja vältellä töissä käymistä ettei luovuus kärsi, ja ootella että joku kustantaja tulee sinne räkälään tarjoomaan rahakasta sopimusta, mutta ois kai se täs vaihees jo vähä katkeroittanu. Siel vielkii istuisin raakkumassa että sitte ku sen kirjan kirjotan ni vapiskoot Sofi Oksanen. Harva täs maailmas loppujenlopuks omaa sellasta lahjakkuutta että pystyy elättämään ittensä tekemällä jotain "kivaa".Töistä saa palkkaa ja siks töissä pitää käyä, vaikkei se aina ookkaa siistiä ja seksikästä ja jännittävää.

Rahalla saa kokemuksia ja elämyksiä. Kun miä kualen ni emmiä haluu siin miettii sitä et ai juma ku miul on ollu hienoja kenkiä tän elämän aikana et olipa kuulkaa ihan vitun onnistunu laiffi, kyl kannatti hei. Mielummin mietin että tulipa snorklailtua kilpikonnien kanssa ja sulatettua varvastossujen pohjaa tulivuorella, olipa aika jännää, ja voin sitte seesteisin mielin ryömiä krematorin uuninluukusta sisään.

En silti oo täs arvostelemas (ainakaa kovin paljon) niitä joilla elämäs ne kenkät ja sisustetut omistuskodit ja komeet autot ja laitetut kynnet on tärkeitä. Ehkä pikkusen ylimielisesti vähän nokan vartta pitkin saatan kattoo, mutta oon silti sitä mieltä et kukin tehköö ja hankkikoo asioita joista tulee iloseks ja jotka ittelle merkitsee jotain. Miä matkustan, koska en oo keksiny mitään muutakaan joka tekis miut yhtä onnelliseks.

Aamen.


maanantai 29. elokuuta 2011

Hommat etenee, muttei lopu koskaan

Näin ne hommat etenee.

Pangandaran
Lento Kuala Lumpurista Bandungiin on ostettu. Luonnollisestikin Air Asialta, vihdoinkin tuli tarjoushinta. Ei siltikään mikään överihalpa, mutta täyttä hintaa en silti maksanu. Vähä päälle 50 euroa kustansi. Ja saatanan aikanen aamulento, mutta mikäs siinä. Ajoissa perille, jynöy. Oon muutenki sellanen hätähousu että jos johonkin oon menossa ni mennää sitte ja vauhilla, ni saa sen jälkeen asettua ja olla rauhassa. Aikasen saapumisen takia rupesin nyt arpomaan josko siitä suoraan painelis bussiasemalle ja jatkaisi Pangandaraniin. Siel on nimittäin meri! Tuntuu houkuttelevalta, koska ei sinänsä oo hinku notkua kaupungeissa. Mutta tätä voi vielä pähkäillä.

Balilta varasin Vähikselle ja miulle omat kopperot Sanur Beachilta Swastika Guesthousesta, 17 euroa ja hilut yö. Rojahetaan Balille illalla pimeellä ni ei sitä jaksa ruveta Asshole selässä laahustamaan majapaikkojen perässä, on kiva tietää mihin pirssillä lentokentältä hurauttaa. Aikasemmin oon Sanurilla majottunu Swastika Bungalowsien puolella, mutta nyt testataan Guesthousen halvemmat murjut. Tavote on, että seuraavaks aamuks hoituu kyyti Gilille eikä tarvi siel Sanurin saattohoitolassa olla yhtä yötä kauempaa. Venekyytejä ei osteta nyt etukäteen, koska halvemmalla ne ehkäpä irtoo ku ostaa sielt paikanpäältä.

Puutteenkujan romukauppa piti avoimet ovet yks ilta, ja roinaahan lähti ovesta ulos helvetilliset kuormat. Kiitos, toverit! Yks kirpputorimummoilu-sunnuntai on myös buukattu ja sillo ois syytä lähtee lopun krääsän kiertoon.

Läksiäisbilepaikka on varattu, Duo Nahgamaggara buukattu esiintymään, kutsut laitettu jakoon ja rajuja kemuja senku oottelen.

Rokotukset tsekattu ja aika muutaman piikityksen uusintaan buukattu.

Nettiliittymä ja autopaikka irtisanottu. Parin lehen tilaukset laitettu holdiin. Säilytettäviä tavaroita laitettu varastolaatikoihin.

Vapaaehtoishommia tropiikista alustavasti tiedusteltu ja vastaukseksi tervetulotoivotus saatu. (tästä lisää myöhemmin)

Indonesin kielikurssia raivolla kerrattu (ja todettu että kielipääni on edelleenkin puupää, joskin kuuntelujutuista sentään ymmärrän sanoja sieltä ja toisia täältä, mutten tajua mistä loppujenlopuks puhutaan).

Mutta ei tässä todellakaan ole kaikki. Vielä hoidettava mm. passikuvissa käynti (viisumianomuksiin tarvii niitä), hammaslääkäri, kissojen lekurit, lisää tavaroiden pakkausta ja murjun lopullinen tyhjennys, paperihommat maistraatin, postin ja kelan kanssa, viisumihommat Indonesiaan, viimeisen yön majoitus Helsingissä, jne jne jne jne jne.

Vaikka paljon on vielä kesken, asiat alkaa olla jo käsiteltävässä mittakaavassa. Paniikin taso ei enää veä polvia hyytelöks ja aivoja solmuun.

9 viikon päästä tähän aikaan murju on tyhjä ja on enää 2 yötä lähtöön. (apua pien paniikki nyt kuitenki täs.... aaarghhhh....)

tiistai 23. elokuuta 2011

Shoppaa, shoppaa!

Kilpavarustelu meinaa riistäytyä käsistä. Koko ajan keksin jotain mitä ilman ei muka voi lähtee mihinkää. Mut hei, oikeesti, on melkee pakko. Vuodeks ku lähtee niin alkaa pikkusen merkitä tavaroitten laatu, ja kestävyys, ja paino, ja koko, ja tavaroilla aikaansaatu mielenrauha. Ja... no, vittu, oon tyttö (vaikkei aina uskois) ja semmoset joskus shoppailee. Ja ku mitään muutakaa en oo saanu ostella sen koommin ku alko vimmattu säästäminen tätä reissua varten ni kaikenlaisee matkailushaisseen oon sitte hädissäni törsänny. Kaikki roina kyllä tulee ihan oikeesti tarpeeseen. Tulee tulee! Uskokaa, tahi älkää, mut täs muutama makupala, olkaat hyvät.


Ostin vaan yhen tommosen, en noita kaikkia.
Silkkilakanamakuu-pusi. On aina ollu yks saronki mukana ikäänku lakanaks tahi unirievuks, mutta pongasin netistä hostellihommia tonkiessani Suomen retkeilymajayhdistyksen kaupan. Siellä ei pal mitää myyäkkää, paitti jäsenkortteja ja silkkilakanapuseja, jotka on hinnoteltu varsin nasevasti. Vietnamilaisten yksinhuoltajanaisten valmistamia, mainitaan selosteessa. Olettaisin siis, että menee vähän hyvää tekemään tähän ostokseen sijoitettu 25 euroa, tai ees osa siitä. Tärkeintä tässä on se, että tuo menee paljon pienempään tilaan ja painaa paljon vähemmän kuin saronki. Ja kun vielä ite kyllästän sen semmosella textiileihin suihkutettavalla hurjalla myrkyllä, niin tän pitäis suojata myös kaikenmaaliman ryömiviltä ja purevilta ja pistäviltä ja muutenki vittuilevilta hyönteisiltä. Joiden suhteen olen ehkä hieman hysteriaan taipuvainen, se myönnetäköön (ja silti luen ihan vimmalla kaikkia kauheita nettikeskusteluja aiheesta.... AAARGH). Halvemmalla tämmöin löytyis varmaan tuolt reissusta, mutta tahon et ei tarvi tuol juosta heti ekana hätä käes tekemäs vitullista määrää hankintoja.

Termoskortsu. Kuvan mirri ei liity tapaukseen.
Seuraava ostos on sit ihan silkka turhake ja hifistelyä ja neitimäistä hienosteluu. Mutta jotain luksustakin saa ihmisellä olla ja ku tykkään kylmästä vedestä, jopa enemmän ku kaljasta (uskokaa pois!). Kotona on aina pakkases puolentoistlitran vissypulloi mitkä on laitettu puolillee vettä ja sit pakkasee. Sielt sit napataa semmonen jäätyny pullo, täytetää vedellä ja aijai, saa koko illan naukkailla jääkylmää vettä. Parempaa ku mikään (paitsi Von Hertzen Brothers). Aikasemmin miul oli semmonen pähee reppu, mis oli kylmätasku, ja se oli niin loistava tuol reissuis, koska siel pysy vesipullo viileenä ihan helvetin kauan. Mutta kun se hieno reppuvanhus lopulta menehtyi, jäin ns. kuseen, tai pikemminkin kusenlämpöisten juomien varaan. En kestä! Metsästin siis kaikenmaaliman retkeilykaupat ja nettipuljut vastaavanlaista reppua mut ei löytyny, ja rupesin sit ettimään vaan jotain termos-viilennys-kortsu-asiaa johon menee 1,5 litran vesipullo sisään. Mut eeei, mistää ei löytyny ku liian pieniä tai sit joilleki design-pulloille tehtyi erikoiskortsuja. Kunnes lopulta, toivon jo hiipuessa, Amazonilta löytyi: ihana 1,5 litran pullon sisäänsä imaiseva termoskortsu, merkkiä Ezekil, ei hajuukaan onks se joku termareiden kingi vai mikä, mut ihan sama. I'm in lööööv. Ajatelkaa: minä ja viileät juomat, rannalla, trooppinen ilmasto, aurinko polttaa, mutta juomani pysyy kylmänä. Kylmänä! Kylmänä, kuten minä!

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Koska melkein tv-shoppi-tuotteeseen menin kapsahtamaan... mutta ku se tekee ihmeitä! Oikeesti! Ja minä pidän ihmeistä! Jostain reissublokista tai jostain netti-jostain-eniveis kehuja tästä oivasta tuotteesta luin, ja ku halvalla sai (Clas Ohlsonilta, tuo ihmeitä puoli-ilmatteeks kauppaava tavaratalo) ni.... noh, semmosia vakuumi-pakkaus-pussukoita menin sitte ostamaan. Laitetaa loimet sisään, suletaan pusi, rullataan ilmat pihalle ja kas, ennen niin muhkea lumppupino on muisto vain, ja tilalle on ilmestyny kiintee ja piukka kiree lettu minkä sisäs on hämmentävä määrä vaatetta. IHME! Ja mikä tahansa joka saa Assholeen mahtumaan enemmän tavaraa on ehoton pakko hankkia. Koska seuraavan vuoden ajan Assholessa on kaikki, koko omaisuus, siinä on oikeestaa KOTI. Ja hei oikeesti, ohan toi nyt... kattokaa, uskokaa, hämmästykää. Todistusaineistoa kuvassa alla (pino sisältää kahet pöxyt, kax minihamosta, yhen mekon, 3 t-paitaa ja yhen huivin... tarkkasilmäsimmät saattavat ihmetellä kun kaikki kuteet ei ookkaan mustia, mut ku matkoille lähteeki pirtsakka ja sosiaalinen ja terhakka ihmetyyppi, eikä se normaali synkkä ja vittumainen tuonelan tienviitta, joka miä tääl Mordoris olen, ja se matkustelevainen sosiaalinen tollo saattaa viipottaa viidakkopolkuja jopa punaset pöxyt jalassa.... ihme tyyppi ja ihan vitun rasittava tapaus.).

Ylimmässä riepupino ennen pusitusta, ja alla sen jälkeen ku ne on sullottu tohon plästik pusiin ja pistetty ilmat pihalle. Onko vähä siistiä, häh, onko?


Ai kauhee. Täähä alkaa nyt tuntumaa ihan sellaselta höpöhöpö-plokilta mis kerrotaa et mitä on shoppailtu ja kehutaa niit tuatteit ja mainitaa ostospaikat ja semmoset ja siin muka huomaamatta sit vähä kalastellaa jotain  ilmasii näytesamppoita ja sälää ja toivotaa salaa kutsukorttei johonkii uuen leivinpaperin lanseerauspileisiin mis on koko Mordorin kerma paikalla. Kääk. Ei oo tarkotus.

Hei te kaikki miljoonat sponsorointikohteita etsiskelevät lukijani: EI TÄNNE! HUS POIS! ETTE PERKELE LÄHETÄ MITÄÄ ROJUA, KIITOS. (Mut rahaa saa lähettää!)






maanantai 22. elokuuta 2011

Vakuutan

Ainoostaan hölmö matkustaa ilman vakuutusta. Ja hölmöhän miä en ole, vaikka sellaselta näytänki. Siispä matkavakuutus oli hankittava.

Aiemmat reissut on hoitunu aina kotivakuutukseen sisältyvällä matkavakuutuksella, mut ne on yleensä vaan max. 3 kk yhtäkestosille reissuille. Ja ku eihä miul oo kohta kotiakaan ni ei oo kotivakuutustakaan. Siispä eiku soittelemaan ja kyselemään et millastas vakuutusta pitäs ottaa ja paljo se maksais. Voi jumalauta. Meinas jo mennä hermo kaikenlaisten ihmeellisten kiemuroitten kans. Millon vaadittiin lääkärintodistuksia öbaut kaikesta mitä on sairastanu viimisen 5 vuoden aikana, tai sit lukee vakuutusehdoissa jotain et "ei korvata hyönteisen pistosta aiheutuvien sairauksien hoitoa" tai jotain. Helvetin pätevää joo, kert jos ois lääkäripapruja  laitettu arkistoon ja jään auton alle, ni vois kai ne olla korvaamatta mitään ku ne vois kattoa et ahaa, akka on sairastanu masennusta, varmaan hyppäs auton alle tahallaan. Tai jos tulee vitullinen dengue-kuume, jota levittää hyttyset, ni näppärää sanoo et ei myä lähetä olleskaa tämmösii korvaamaan. Hinnatki pyöri järestään jossain 700 euron hujakoilla (siis ihmis- ja tavaravakuutus yhteensä), eikä millään ollu mahista jatkaa vakuutusta yli 12 kk (haluan tässä vaan hoitaa hommat niin että on ns. kaikki ovet levällään joka suuntaan, jynöy). Yhestä sanottiin jopa, että 6 kk pitää olla tiukasti kotona jos meinaa heiltä uutta matkavakuutusta saada. Täh?

Mut, tadaa, sallikaa miun mainostaa: Fennia! 12 kk vakuutus, matkatavaroita 1500 euron eestä, korvaa hoitokulut ilman ylärajaa, kuolemakorvaus on pienehkö (ja sehän ei minua kiinnosta vittujakaan siin vaihees jos oon jo ns. vihreemmillä niityillä), ja - tadaa -  puhelinsoitolla tahi emaililla voin reissusta ilmottaa että oonkii kauemmin ni vakuutus jatkuu  sen 12 kk jälkeeki ilman mitää kitinää ja nikotteluu. Hintaa tuli 465 euroa. Helvetin jees! Ja lisäks oli ihan sikahyvää palvelua sekä puhelimessa että konttorilla. Arvostan.

Homma hoiettu, jihuu, voi tänki asian ruksia listasta pois. Lisäks oon irtisanonu autopaikkaa ja sähkösoppareita ja noit perus-kotivakuutuksii ja muita. Silti, tuntuu ettei näitten hoiettavien asioitten lista lyhene, vittu, ikinä.

10 viikon päästä miul ei kuiteskaa oo enää kotia. Hui. Ja varsinkin vau! Tulee kyl yhä välil sellasii paniikkipuistatuksii mut enemmän sellasii kohtauksii et meinaa tirahtaa onnenkyynel. Vittu, elämä on hianoo, ja paranee vaan!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Suunnitelmat uusiks!

Kääk. Kerkesin tossa ostamaan sikahalvan Bali-Singapore-lennon (28 euroa ja hilut) tammikuulle, kun sellanen poistumislento Indonesiasta on oltava jotta voi asioida suurlähetystön kanssa viisumiasioitten takia (60vrk:n viisumi oli niiku pilkkeenä silmäkulmas). Menolentookaa ei tieteskää oo hankittuna, koska Sulo Vilén ei osta ennenku tulee tarjoushinta tai viiminen pakko.

Ja hyvä on etten ollu ostanu ku kävikii silviisii että kaik simppelit alkumatkan suunnitelmat (= menen miltei suoraan Gilille ja olen siel 2 kk enkä tee mitn) meni ihan plörinäks. Osviittaa suunnitelmia muuttaneesta hässäkästä tuos oheises kuvas.... jihuu!

Nyt siis on menossa vimmainen internetin ja Lonely Planettien plärääminen ja matkasuunnitelmien uuelleenjärjestely. Saattaa olla, että alkureissu meneekin suoritushommiks ja hurjaks retkeilyks, ja siin ohes vähän hevimetal-tyyppiseks toiminnaks.

Joku nokkela siel saattaa jo puhista että just joo, akka marisee Mordorista yhtenään mut ans olla ku jotkut espoolaiset pitkätukkaklopit tulee ees samaan maanosaan ni luuska pistää kaikki suunnitelmat uusiks ja lähtee sinne läähättämään. Nii just. Mut hei, kamoon, BODOMIT! En ehkä tule monia asioita Mordorista kaipaamaan, mutta kyllähän täältä maaliman paras musiikki tulee. Ja sitä saattaa tulla ikävä. Jossain kohtaa kert varmasti löytyy se raja kuinka paljon ihminen regeitä jaksaa...

Ja ohan se ihan vitun siistiä nähä millanen on meininki tuommosilla keikoilla tuolla päin maailmaa. Jännää!

Palaan asiaan, jahka tässä hommelit pikkusen selkenee.


lauantai 6. elokuuta 2011

Kontrollifriikki kreisishoppaa ja kilpavarustelee

Oon tällä viikolla laittanu tuulemaan. Alkuviikosta oli viel ihan pinna pinkeenä ja kauhee paniikki, mutta ku pistin vähä töpinäx ni alko tapahtuu. Ja jos en rauhotu ni ihan tuota pikaa istun tyhjässä murjussa patjalla eikä miul oo muuta ku yks muki ja lusikka ja kattila ja tietokone ja joku patjanreuhka.... saattais tuntua se jälellä oleva 12 viikkoa aika pitkältä ajalta tuolviisii. Tavaraa on siis tällä viikolla lampsinu ovesta ulos ihan huikeeta tahtia, ja samassa yhteydessä reissutili on sanonu KA-ching KA-ching! Mahtavaa!

Mutta oon myös laittanu rahaa palamaan oikeen urakalla. Sulo Viléniä vähän ahistaa tämmöin kauhee kreisishoppailu, mutta en oo mitään ostanu mikä ei olis reissuun välttämätöntä. Tai ehkä ei välttämätöntä, voishan sitä mennä ilman mitään, luottokortti ja passi taskussa, mutta sellasia asioita oon hankkinu mitä omasta miälestäni tarvin, ihan mielenrauhanki vuoks. Kaikenlaisia turvallisuusjuttuja oon vaa ostellu, siis.

Lähen reissuun pääasiassa yksin, ja se on ihanaa. Mut yksin reissaamisessa on kuitenki yks helvetin iso ongelma johon ei oikein oo ratkasua. Se on se, että ei oo ketään joka vahtii kamoja esim sillä välin ku käy vessassa tiristämässä ruskean kyyneleen, tai mitä siel nyt sit onkaa tarvis touhuta. Kaikenmaailman lentokenttien ja bussiasemien vessoihin ei aina ees mahu rinkan ja romujen kans. Tai mitä jos matkustan yön yli jollain junalla tai laivalla, ni nuku siinä sit jotenki toinen silmä auki, kert jos nukahtaa ni siit voi helposti lähtee Asshole menemää, pienemmist kamoist puhumattakaa. Miul on jumalauta kerran meinaan nukkuessa pöllitty junassa jopa puoliksi syöty sämpylä ja vajaa limupullo (Kuopio-Helsinki-juna). Ja sit on kaikenlaisii hapertuneit bungalowei, mis ei oo mitää tallelokeroita ja seinistä voi melkee kävellä läpi. Entäs sit trooppiset ja  kosteet olosuhteet? Kaikenmaailman puhelimet ja läppärithä poksahtaa samantien ku jollai veneellä mennää ja loiskuttaa niin perkeleesti. Voro voi tulla vastaan ja sanoo että rahat tai henki, ja vaikka mitä voi käyä. Toivottavasti mitää ei käy, eikä oo koskaa käynykkää, toi nyysitty sämpylä on melkeen vakavin reissu-homma mitä ikiin on ollu. No okei, viime vuonna Pulau Wehillä kävi voro bungalowissa ja vei miljoona rupiaa (noin 90 egee), mutta se oli kohtelias voro, koska siin lompakossa oli 4 miljoonaa rupiaa ja luottokortti, ja se vei vaan sen miltsin.

Mutta koska olen kontrollifriikki ja  hysteriaan taipuvainen ja vähä paranoid ja lukenu liikaa nettikeskusteluja, ni haluan varautua kaikkeen. Olen siis hankkinut seuraavia varusteita:


Pacsafen turvaverkko Assholen ympärille. Sillä voi lukita Assholen vaikka johonkii tolppaan tai putkeen kiinni, tai johonki sänkyn jalkaan. Vähän ton ostamista mietin, se painaa kuiteskii puoli kiloa, vittumaista raahata mukana jos ei sitä käytä, mutta toisaalta toi takaa mielenrauhan just jos vaikka matkustaa yöjunalla tai laivalla, ku voi nasauttaa Assholen johonki kiinni ja lukkoon. Maksoi noin 45 egee, Amazonilta. Suomessa hinta yli 70 egee.







Pacsafen TravelSafe, ns. tallelokero. Voronkestävä pussukka jonne voi sujauttaa rahat ja muut pienet arvokamat ja lukita pussukan sitte johonki kiinni. Tää ois niiiiin auttanu siihen Pulau Wehin rosmo-hommaan mutta ei ollu sillo tämmöstä mukana. Ainahan ei oo majapaikoissa minkäännäköstä tallelokero/kassakaappi-systeemiä tarjolla, joten sixsixsix ostin tän. Maksoi jotain alle 40 egee, Amazonilta myös. Suomesta saa suunnilleen samalla hinnalla.



Haglöfsin DryBag läppärille. Miun reissaaminen saapuu nyt nykyaikaan, koska ekaa kertaa mukaan lähtee tietsikka. Oon siis ihan hermona et se paskahan hajoaa samantien, kastuu tai kolahtaa johonkii ja sit kuuluu vaa PUF ja nousee savu ja se oli sit siin. Onneks löyty sit yhest nettikaupast tommoin pehmustettu drybagi läppäreitä varten, tilasin heti. 29 euroa, Scandivanvia Outdoor Storesta (ulkomaan kaupoist ei löytyny helpolla, enkä jaksanu tonkia)





Ja sit oon ostanu ihan perus-rahavyön. En tiiä tuleeko käytettyä, simmottist ei oo koskaa ollu, mutta nyt sit on. Enkä oo ikiin kokenu tilannetta mis ois tullu yhtää olo et voi vide ku on rahat ja passit nyt täs käsväskys eikä jonnekii papanaluukkuu sullottuna. Mut koklataa nyt. Voi ainaki jos on vähä hermostuttavis paikois (en kyl tiiä missä niitä olis) ni laittaa osan tärkeistä jutuista vaatteitten ja vattamakkaroitten alle rahavyöhön jemmaan. Voihan toi olla kätsy vaikka jos jollai bussilla matkustaa ni laittaa suurimman osan rahoist ja sit passit ja luottokortit tonne. Jos sit nukahtaa ja joku nyysii nyssäkät ni jää sit ees jotain.

Semmosia. Kauheeta tuhlaamista ja shoppailua, mutta uskon että noi kaikki tulee oikeesti reissussa tarpeeseen. Ja näitä ei lasketa matkan kustannuksiin, ne on ostettu ihan eri rahalla, ja pysynevät käytössä seuraavillakin reissuilla.

Vähä alkaa hirvittää noin yleisestikin se pakkaaminen tätä reissua varten. Oon ajatellu että vittu sitä tarvitte enempää kamaa ku kuukauden reissulle, mutta jotenki nyt meinaa karata kilpavarusteluks ja hifistelyks tää homma. Ommmmmmmmmmmm..... rauha rauha..... ommmmmmmmm..... älä osta enää MITN.... ommmmm.....

tiistai 2. elokuuta 2011

Elokuu ja kasvava paniikki

Nyt on jo elokuu. Sen jälkeen tulee enää syyskuu ja sit viel lokakuu ja sit miä meen. Lähtöön on tismalleen 13 viikkoa. Se on ihan saaaaaaaatanan vähän. Siis ei ens, eikä sit, mut SIT kuun eka päivä lähen, eikä paluusta oo tietoo. Jumalauta. Olo on epätodellinen, ja tuskin muuksi muuttuu ennenku homma alkaa kunnolla konkretisoitumaan. Vaikkapa siin kohtaa kun vien kissat uuteen kotiin. Ja kun laitan viimisen kerran miun Puutteenkujan kaksion oven kiinni. Kun lentokoneen renkaat nousee Mordorin maaperästä.

Mutta oon jo saanu paljo asioita hoidettua. Oon myyny rojujani ja saanu niistä jo liki tuhat ylimäärästä euroa matkakassaan ja viel on vaikka mitä roinaa josta hieron kauppoja koko ajan. Rompetta oon kantanu divareihin ja kaverit on käyny kotoo hakemassa. Kirpputorilla on myäskin ensimmäinen kerta käyty sälää myymässä ja vallan hyvällä menestyksellä, vaikka kaveri vieressä motkottikin että saa hävetä silmät päästään koska miä olen "asiakkaille" kamalan "agressiivinen" ja "epäkohtelias". No vittu kumpi myi enemmän rojua, kysyn vaan! Miä joka rähjäsin jokaiselle joka vähäkää jarrutti kohalla et OSTAOSTA HALVALLA LÄHTEE, OTA TÄÄ KANS, OSTAOSTA vai se kohteliasta ja säyseää teeskentelevä ystävätär? (Mainittakoon, että siihen on syynsä etten miä oo koskaan hakeutunu asiakaspalvelualalle... se nähtiin tual kirpullakin kyllä).

Ihme ät Puutteenkuja: tyhjä yläkomero.
 
Vaikka paljon on tapahtunu raivaamisen suhteen, ni silti on jotenki hirveen hermostunu olo kun sälää on vielä ihan vitusti. Kyl sitä riittää, voiton puolella tosin jo reippaasti ollaan. Ja on  muuten ollu jollain lailla terapeuttista käydä läpi sellasia 20-25 vuotta avaamatta olleita pahvilaatikoita joita oon vaa kuljettanu kellarikomerosta ja kanakopista toiseen. Ja varsinki tommosten laatikoitten sisällön roskiin/nuotioon kantaminen on ollu ihan järjettömän vapauttavaa. Eläköön materiasta luopuminen ja minimalismi!

Sellasen oon pistäny kyllä merkille tässä näitä rojuja raivatessa, että jos oisin nuarena laittanu opiskeluun ees puolet siitä energiasta minkä oon näemmä käyttäny kaikenlaisen paskan ja tilpehöörin järjestelmälliseen säilömiseen ni olisin ehkä jo käyny kuussa, keksiny parannuskeinon syöpään ja parisuhteisiin, sekä keränny pari kolme Nobelia. Mutta oon sillo koulu/opiskeluaikana näköjään kokenu tärkeemmäks esim. tyhjien (käytettyjen) kirjekuorten säilömisen jälkipolville... sellasia oli meinaan yks pahviloota vintillä puolillaan, loput siitä laatikosta oli täynnä jotain lehtileikkeitä, joidenkin nuoruusvuosien ulkomaanreissujen sälää (luultavasti KAIKKI kuitit, hammastikut, purkkapaperit yms tärkeä mitä on jollain amerikan matkalta sattunu käen ulottuville) sekä sekava valikoima niin tärähtäneitä valokuvia ettei niistä saa mitään tolkkua. Mut oon kai ajatellu että josko näitäki joskus tarvii. Ai niiku mihin? Mitä vitun-vitun-vittua?

Koti, vielä hetken.
Haluaisin kämpän jo nyt siihen kuntoon että siel ois vaa patja lattialla, tietokone, pari astiaa ja muutama vaate. Mut kyl tää murju täst tyhjenee, hitaasti mutta varmasti, ja on tuol kuulkaa jo sellasiaki ihmeitä ku tyhjiä hyllyjä kaapeissa ja roinattomia yläkomeroita. Ömeising!  Ja sellasta ns. pesäeroa oon henkisesti jo ruvennu ottamaan, pakannu muutamia jemmaan meneviä pahvilaatikoita ja ottanu tauluja pois seinältä. Tekee ehkä sit lähdöstä helpompaa kun jo nyt rupee suhtautumaan kotiin sellasena "kämppänä", josta kohta lähetään eikä takasin enää tulla. Nimittäin pari kertaa on iskeny sellain uneton yö -tyyppinen homma ku oon tajunnu et muutaman kuukauden päästä en enää asu täs. Puutteenkujan kaksio on kuitenki sellain miun ensimmäinen oma koti joka on oikeesti tuntunu kodilta. Kaikki aikasemmat asunnot on ollu vaan asuntoja, ei koteja, enkä niis oo koskaan kauaa viihtynykkää. Et tulee todellaki erään aikakauden päätös ku tuosta viimisen kerran lähen. Ja se on muuten ihan vitun jees. Muutostahan miä täs oon kaivannu, ja muutosta miä nyt vihdoin tulen saamaan. On korkee aikakin jo, jumalauta.

Ja tiijjättekö mitä? Yhdyn täysin siihen mitä ihana Marco Kosonen kirjotti Rock'n'Roll Suicide Bar -reissukirjassaan (paras reissukirja ever, btw, ja miun hehkutuksen siitä voi lukee tästä). Ihana Marco kirjotti siellä että se on pistäny merkille et elämä menee sellasissa 10 vuoden sykleissä, ja että 10 vuoden välein tapahtuu jotain jolla on iso merkitys jatkon kannalta. Ainaki miun elämässä 1991 ja 2001 on ollu sellasia vuosia että sillon oon tehny päätöksiä, tai ajautunu juttuihin, jotka on aika vitun isosti vaikuttanu elämään. Ja johan on vittu jos tää vuanna 2011 tapahtuva arjesta karkaaminen ei tuu millään tavalla vaikuttamaan miun jälellä olevaan elämän ehtoopuoleen. Perkele. Jos ei muuta niin ainaki vuodeks elämä muuttuu ja kun (jos?) tulen takas ni ainaki asun jossain muussa osotteessa. (Joskin siis osoite pysyy samana: Puutteenkuja it is missä vaan majailen, mutta sijainti on joku muu ku nykynen murju).

Se näist henkevist pohdiskeluist. Takasin käytännön asioihin. Murjun tyhjentämisen lisäks oon selvitelly kaikenlaisii byrokraattisii asioit joita tämmöin maailmalle lähtö heittää eteen. Kaikkee ei osannu tulla ees ajatelleeks. Oon soitellu maistraattiin ja kyselly et mitä pitää tehä ku tällee lähtee eikä oo niiku kotia Mordorissa (=pitää käyä siel täyttämässä lapui ja lipui, ja sama rumba myös Kelan kans). Oon avannu uuen sähköpostiosotteen ja päivitelly sitä ties mihin paikkoihin kert vanha meili lähtee samalla ku lähtee nettiliittymä ja koti. Oon soitellu vakuutusyhtiöihin ja setviny matkavakuutusta 12 kk ajalle (paras tarjous toistaseksi Fenniasta) ja peruutellu kaikenlaisia tilauksia ja posteja ja maksullisia asioita. Meilaillu pankkiin ja kyselly mikä neuvoksi ja miten hoituu kaikenlaiset asiat reissun aikana. Viel on vaik mitä asioita hoiettava, mutta pikkuhiljaa hommat etenee. Silti, kasvava paniikki on tosiasia tasan siihen saakka kunnes on kaikki hoiettu ja olen jossain omenahotellissa oottamassa seuraavana aamuna lähtevää lentoa, silmät ymmyrkäisnä, koditonna, seikkailu eessä ja Asshole takana.

Kaiken täs Mordoriin liittyvän puuhastelun ohes pitäs viel tota reissuakii vissii suunnitella. Mitään ei oo tapahtunu sitten Kuala Lumpurin komeron buukkaamisen. Air Asia pihtaa tarjouksiaan, eli ei oo vielkää lentoo Balille tahi sielt pois. Mutta oon miä tarjousten kyttäämisen ohes kaikenlaist jännää matkahommaa tsekkaillu. Niistä lisää sit ku jotain oon päässy buukkailemaan.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Seikkailumielellä komeroon Kualassa

Hiiiiiiii. Pienenpieni komero Kuala Lumpurista varattu! Kaikenlaisen arpomisen ja säätämisen jälkeen päädyttiin Vähiksen kanssa halpaan ja jännittävään Cube Hotelliin Bukit Bintangin alueelle. Piänestä putkasta köyhtyy 85 MYRriä eli Malesian ringittiä, se tekee vähä alle 20 egee yä, Sulo Vilén suunnattomasti arvostaa! Molemmille omat komerot, tietenkin! Huoneet ovat pieniä, tuskin on ikkunaakaan, mutta eihän tuonne mennä komerossa istumaan, sitä touhotetaan kylillä pällistelemässä meininkejä ja komerossa käyään vaan suihkussa ja tutimassa.

Luksusta tärkeämpää on se, että netistä löytyvissä arvioissa ei missään mainita sanaa "bedbugs". Kuala Lumpurissa luteet kun tuntuu olevan oikee epidemia, joten tän asian kanssa on oltava tarkkana kuin porkkana. Suosituksena omatoimimatkaajille sanoisinkin, että kantsii aina ennen varaamista vilkasta esmes. Tripadvisorin sivuilta kyseisestä majapaikasta olevia arviointeja. Yksittäisestä negatiivisesta arviosta ei vielä kannata saaha sätkyä, mutta jos joka toisessa motkotetaan bedbugseista ja seinissä olevista spermatahroista ja huoneen nurkissa asuvista rotista niin lienee syytä kattella ihan jotain muuta mörskää.

Kuutiohotelli!
Kuutiohotelli sijaitsee siis Bukit Bintangin alueella, tai siinä liäpeillä enivei. Bukit Bintangin pitäs kans olla joku karnevaalialue kreiseine shopinkeineen ja kuppiloineen, mutta katotaa ny. Lyhyt matka siitä on kyl myös Chinatowniin eli regeibaarissa piipahdus ei vaatine mitään erityisjärjestelyjä. Jännää! Ihan ku ois ulkomailla ku aivan uutta huudiloo ympärillä! Jei! Varaus tehtiin AsiaRoomsin kautta, jota suuresti arvostan. Varaaminen on nopeeta ja näppärää, eivät velottele etukäteen mitään, peruminen onnistuu ilman kuluja kuhan sen tekee ajoissa ja muutenki kaikki toimii.

Toisin kuin esim. Agodassa, josta ensin yritettiin buukata yhtä toista hotellia. Vähis ei saanu varausta menemään läpi millään, mie sain, mutta kappas, se roiskaskin jossain maksamisen jälkeen täysin väärän päivän varaukseen. Sen varauksen peruuttaminen ja rahojen takas saaminen onki sit yhenlainen operaatio. Perumisen sain sentäs menemään lopultakin läpi, mutta täs viel kylmä hiki ottalla oottelen tuleeko hyvitystä luottokortille koskaan. En enää IKINÄ edes yritä asioida Agodan kanssa! Uskon tuttuun ja turvalliseen Asia Roomsiin.

Räyh.

Eli Kualahommat on nyt selvät. Vähis pyhkäsee sinne hillumaan jo vähä eeltä, miä tuun peräst ja oon vaan pari yätä. Sitte matka jatkuu Balille, eli seuraavaks täs nyt koitan ihan malttavaisena rauhassa ootella että Air Asia tajuis roiskasta jotain sikahalpaa Bali-tarjousta kehiin. Bagus!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kyyti Kualaan

Ostin tänään lennon HongKongista Kuala Lumpuriin. Air Asiallapa tietenkin. Oli tarjoushinta, jota oon vahdannu jo pitkään ja nyt huomasin että alkaapi moiset hinnat huveta tarjonnasta joten shopauttaa pläjäytin kyydin pois roikkumasta. Ei mitenkään sellanen sikahalpa että SuloVilén olis jotenki erityisesti pillastunu, mutta jokusen kympin perushintaa halvempi kuiteski. Hintaa kaikkine veroineen ja matkatavaramaksuineen tuli vajaat 115 euroa. Saattaahan tossa läpsähtää tarjouksia vielä myöhemmin, paljonkin halvemmalla, mutta ku miä en jotenkii malttanu enää. Syyhytti ihan mahottomasti tehä ees jotain varauksia eteenpäin, että ikäänku pääsee pykälän lähemmäs Giliä.

Jalan Petaling
Eli siis kaks yötä oon ens siellä Hongkongissa ja sitten lennän Kualaan, siellä varmaankin pari yötä, ei enempää. Seuraavaksi vahtaan lentoja Kuala Lumpurin ja Balin välille, sekä pähkäilen Kualassa majottumista. Menenkö vähän budjetin ylittävään mutta ah niin ihanaan, tuttuun ja turvalliseen The 5 Elements Hotelliin Chinatowniin, jossa huudilot on tutut, regeipaari parin korttelin päässä, rihkamapuodit ympärillä, vai otanko ihan seikkailun kannalta ja meen rohkeena ihan jollekin muulle alueelle asumaan? Laajenisi elinpiiri, näkis vähä muutaki Kualaa ku ne ainaset Jalan Petalingin tienoot ja olis sit ehkä enempi sellanen jännittävä olo, kun on ihan uuet mestat ympärillä. Bukit Bintangin aluetta oon vähä katellu ja sieltä löytyis ihan siivoja ja edullisia komeroita, joissa voi pari yötä majottua ihan mainiosti. Mutta toisaalta ehin kyllä tämän reissun aikana kurvata Kuala Lumpurin kautta varmaan sata kertaa, joten ehketi nyt vielä kutsuu tutut ja mukavaksi koetut kotoisat huudilot.

Ja kappas vaan, Vähis tuossa tiedotteli tovi sitten, että ostaa lojautti juuri lennot Singaporeen. Lähtee samana päivänä ku miä, nylkyttää Singaporesta sitte Kualaan ja siel meil sit 4.11. tärät. Ja arvatenkin noudatamme perinteitä, eli regeibaari kutsuu ja pienimuotoinen kekkulihomma on oitis ohjelmassa, koska.... noh, lomallahan siinä sitte ollaan. Jatkamma siitä sit yhtä matkaa Balin kautta Gilille löhöömään. Vähis poistuu sitte joskus marras-joulukuun vaihteen tienoilla, ja miä jään viel Gilille röhnöttämään, jatkan matkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Seuramatkan merkeissä alkaa siis, mutta ei haittaa!

Bintang!
Muutenkin lähtövalmistelut sujuu hissunkissun hienosti, ja Murjun Tyhjennys 2011 etenee mainiosti. Hassut hatut, diskopallo ja nippu vanhoja pornolehtiä on lahjoitettu hyvään kotiin 3.Linjalle. Ensimmäinen lasti kirjoja on kannettu divariin ja niistä ihan mukavat bintang-rahat vastaanotettu. Parit hassut poistoon menevät huonekalut ovat löytäneet myöskin uuden kodin. Hesari, maksulliset tv-kanavat ja tv-lupa on peruttu.

Tishmalleen sheitshemäntoista viikon kuluttua olen jo matkalla, lentokoneessa, kiitämässä kohti Hongkongia. Ei paha. Tulkoon marraskuu!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Salaliitto?

Nelisen kuukautta ja hilut lähtöön. Tuntuu äkkiseltään helvetin pitkältä ajalta, iik miä en kestä enkä malta, mutta heti kohta iskee paniikki: ENÄÄ öbaut 4 kuukautta aikaa hoitaa kaikki asiat.

Onneksi olen hyvä yhdessä asiassa: järjestelmällisyydessä ja listojen tekemisessä. Paniikki valtaa jos asiat on yhtenä paskaläjänä päässä, mutta helpottaa heti kun hommat jäsentää taulukoksi tahi listaksi, josta saa ruksia selvitettyjä/hoidettuja juttuja yks kerrallaan pois. Hiirikäsi meinaa jo krampata kun oon kaiket illat väkertäny laskelmia ja to do -listoja ja suunnitelmia exceliin. Selvitä sitä ja kysy tätä ja peruuta toi tilaus ja käy siellä ja hanki toi jnejnejne. Mutta yks kerrallaan, ruksi listaan, asiat hoituu.

Ja kyl tää tästä. Esmes Murju tyhjäksi 2011 -projekti on hyvällä mallilla, mikä helpottaa ihan helvetisti. Siitä oli suurin stressi ja lamaannus et vittu tää himohamstraajan roinamäärä ei lopu koskaan. Mutta muutaman päivän uurastus ja tadaa: jäljellä on enää suunnilleen divareihin ja kirppareille ja muuten myyntiin menevää roinaa, sekä säilytettävät aarteet. Säilytettävien kamojen sijoituspaikat on vielä vähän levällään, ehkä, mutta hämmentävästi sijoituskotia huonekaluille sekä vapaata kellaritilaakin on tarjottu ennenku oon ehtiny asialle tehä ajattelua enempää. Hmmmm.... nää tsysteemit tuntuu lutviutuvan siihen malliin että rupee tulee fiilis että miusta kertakaikkiaan halutaan päästä eroon. Pyöriiköhän tuol selän takana joku salaliitto et "ottakaa työ ne kissat ni toi lainaa kellarin ja noi yhet ottaa huonekalut, ni saahaan se saatanan luuska vähäks aikaa pois jaloista"????Kenties, kenties. Mutta ei haittaa, izekin haluan izestäni eroon, joten antakaa palaa, toverit!

Mut vaikka universumi tuntuu nyt petaavan kaikki asiat ihan hämmentävän helpoks, niin totta munassa ajoittain iskee ihan järjetön hätäännys. Erityisesti siitä, mitä tapahtuu kun joskus ens vuonna palaan takas. Ei ole kotia, niinku. Se jos mikä saattaa olla varsin hermoja raastava tilanne: pamahan Mordoriin lentokentälle, pitkä lento takana, keskelle kaamosta ja loskaa, yleinen paluushokki niskassa ja sit ei ole paikkaa mihin mennä, omaisuus on levällään ties missä ja pitäs siinä sit ruveta keräilemään elämäänsä. Saattaa hiukan kiristää vannetta pään ympäril, luulen.Vaik mistäs sitä tiätää, saatan reissussa valaistuu niin perkeleesti et uhkun vaa zeniläistä mielenrauhaa vaikka kaikki ympärillä on ihan levällään. Ja onneks, ainahan on Omenahotelli, ekojen öiden turvasatamaks, jos ei muutakaan keksi ja kaikki siltojen ja veneitten aluset on jo varattu.


Tokihan iskee välillä myös ihan sellanen yleinen paniikki. Että mitä helvettiä miä oon oikee tekemässä. Hyppäämässä ihan vaan yhteiskunnan ulkopuolelle, jättämässä kaiken piiiitkäksi aikaa. Jätän kaverit ja karnevaalit ja tutun&turvallisen arjen, ei oo luvassa festareilla hillumista eikä  baarissa vartalolonkeron ryystämistä ja paskan jauhamista ja pändipelin pelaamista, ei omaa sohvaa jossa retkottaa kissojen kanssa. Mut nää muutosvastarinnan ja järkeilyn aiheuttamat hätäännykset menee onneks ohi heti ku ottaa vähä jotaa LonelyPlanettia  räpylään ja paneutuu siihen, mikä on tärkeintä. Matkustamiseen.

Ja kyllähän Mordor täällä odottaa.

Kaiken pohdiskelun ja säätämisen lomassa hieman matkasuunnitelmiakin oon tehny, mutta mitään en oo vielä varaillu. Pirnatun Air Asia ei nyt vaan saa pusattua oikeenlaisia tarjouksia pihalle. Mutta täs on aikaa kyttäillä viel. Niistä hommista lisää sit ku oon jotain saannu shoppailtua.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Eka majotusvaraus tehty! Hop Inn ät HongKong!

Hihi. Ihihihihihi. Innostus. Ensimmäinen majoitusbuukkaus on tehty! Nää matkavalmistelut ja suunnittelut on niiiiiiin KIVAA!

Hongkong on se ensimmäinen etappi ja nyt kun tässä oon hiiri ujeltaen surffannu ympäri internettiä ihan patti punasena niin sai havaita että Hongkong on taas yks perkeleen Singapore. Helvetin kallista majoittua. Turha haaveillakaan mistään kivoista hotellihuoneista hienoin maisemin ja kohtuullisin hinnoin. Ei sinne päinkään. Sitä majotutaan joko iloiseen ja sosiaaliseen hostellihommaan nuarison kanssa tahi sitten maksetaan mansikoita omasta rauhasta ja oikeasta hotellista.

Tuolla jossain on mulle koppero buukattuna
Löysin kuitenkin jonkinlaisen välimuodon näistä vaihtoehdoista. Jonkun nettisivun kautta jotenkin vahingossa klikkasin Hop Inn -nimisen majatalon linkkiä ja innostuin kovin. On ekolookinen meininki ja sijainti vissiin hyvä (Tsim Sha Tsui -niminen alue Kowloonissa.... ööö.... olen ihan vitun kartalla näis hommis....). Paikka on voittanu viimevuonna "Hoscarin" eli jonku hostellijärjestön palkinnon ja on siten ikäänku Honkkarin parasta öö-ryhmää, ja internetin matkailusivustotkin tursuaa paikasta pelkkiä kehuja. Yhen hengen ikkunaton koppero omalla kylppärillä kustantaa noin 38 euroa yö. Meneepi pudjetin yli (koitan taas mennä sellasella max. 25 egee yö), mutta ei oikein oo varhaiskeski-ikäselle epäsosiaaliselle erakkomatkaajalle halvempia vaihtoehtoja tuossa kaupungissa. Pistin HopInniin eilen illalla emailia, koska ne muutamat harvat varaussivustot joissa HopInn on listattuna väittivät sinnikkäästi että se on täynnä miun haluamilla päivillä. Paskat oli, sieltä vastattiin heti että kyllä löytyy yhen hengen erakkohuone, laitetaako sellanen? Laitetaan! Maksoin hetimiten 10% varausmaksun PayPalin kautta ja homma on sitä myäten selvä, varausvaffistusta vielä oottelen.

Vietän HongKongissa 2 yötä, käyn pällistelemässä jotain nähtävyyksiä ja hillumassa pilvenpiirtäjäin seassa, ja sit jatkan matkaa Kuala Lumpuriin. Seuraava rasti onkii täs kytätä AirAsialta lentotarjouksia HK-KL-välille.

Ai että! Kyl on kivaa!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Jätesäkki kerrallaan

Operaatio Murju Tyhjäksi 2011 etenee. Eilen raivasin komeroita ja vintillä olevan kanakopin. Raahasin selkä vääränä rompetta roskikseen ja lähimpään Uffin lootaan, sillä tämä murju tyhjenee nähtävästi kätevimmin jätesäkki kerrallaan. Ja ofkoors viikonloppu kirpputorimuorina on suunnitelmissa, sillon ois tarkotus myydä kaikki sälä joka on säästynyt jätesäkkimuilutukselta. Olen myös käynyt läpi noin viisi kaziljoonaa kirjaa kattavan kirjastoni ja poiminut sieltä hyvät ja tärkeät talteen, loput lähtee myyntiin. Yhen kirjadivarin kanssa oon sopinu että alan täs lähiviikkoina roudaamaan opuksia sinne. Levyille pitäisi vielä tehdä sama operaatio, samoin leffoille.

Luopumisen tuska on suuri, sisäinen hamsterini parkuu eikä haluis luopua mistään, varsinkaan kirjoista. Toisaalta, samalla tunnen suorastaan perverssiä mielihyvää tyhjenevistä komeroista. Ah, mikä vapautumisen tunne, kun materia ympäriltä vähenee! Kun joskus palaan takaisin ja saan (toivottavasti) jostain kivan uuden murjun kodiksi, yritän pitää hamsterihommat aisoissa. Ainakin niin, että tavaraa lähtee ulos vähintään samaan tahtiin kuin sitä tulee tulee sisään.

Olen tehnyt myös aimo pinon kaikenlaisia laskelmia (rahallisia), plärännyt uuen Southeast Asia Lonely Planetin  ihan tötterölle, olen surffanut hiiri vinkuen pitkin internettiä ja tehnyt matkasuunnitelmia. Olen selvitellyt vakuutusasioita ja perunut kaikenlaisia jäsenyyksiä ja tilauksia. 

Lentolipun oston jälkeen oli pari päivää päällimäinen fiilis ihan totaalinen kauhu ja paniikki, mutta nyt kun asioihin on vaan kylmänviileesti yks kerrallaan tarttunu,  ni  kyl tää täst alkaa jo huomattavasti helpottaa. Hommat hoituu. Murju tyhjenee pikkuhiljaa, muita asioita selvittelen sitä mukaa kun mieleen tulee. Todennäköisesti uusi kauhu ja lamaantuminen iskee sitten kun lähtöön on enää muutama viikko ja tajuan  tsiljoonien asioiden olevan yhä täysin levällään. Juuri siksi touhotan jo nyt otta hiessä ja käet kyynärpäitä myäten sonnassa. Jokainen nyt hoidettu asia vähentää paniikkia sitten kun lähtö lähenee.

Ja siihen lähtöön on enää/vielä 151 yötä. Hui/voipaska. En oikein tiiä miten tohon nyt suhtautuis. Toisaalta oon ihan et vittu marraskuu tänne, tahon mennä jo, mutta sit taas kun mietin mitä kaikkea on hoidettava ennen lähtöö niin oon ihan et äääääk, SATAVIISKYTPÄIVÄÄENÄÄ.

Äh. Kyl se niin on et menis jo tää kesä ja tulis jo se marraskuu. Ei siin oo mitää epäselvää.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Menolippu ostettu. Voihyvänenaika.

KÄÄÄÄÄÄK.  Oon ihan peura ajovaloissa täs nyt.

Ostaa pläjäytin nimittäin tuossa päivällä menolipun ääsiään. Hongkongiin. Koska se oli niin halpa. Tai ainaki halvin mahollinen päästä mihinkäänpäin ääsiää,  376 euroa 23 senttiä oli hintaa tällä tsysteemillä (okei, Aeroflotilla ois päässy halvemmalla mutta en taho kualla menomatkalla viäl). Supersaverin kautta shopautin. Lähen marraskuun eka päivä. Ensin siin on Finskin lento Amsterdamiin ja sieltä sit Cathay Pacificin kyyillä Hongkongiin, mihin rojahdus aamusella varhain marraskuun toka.

Hongkong! En oo siäl ikiin ollu ja oon nytki vähä kahen vaiheilla et mitäs teen. Pyhkäsenkö suoraan siitä vaik Air Asialla Kuala Lumpuriin, vai jäänkö pällistelemään pariks päiväks Honkkarin pilvenpiirtäjiä. Sitä voin tässä viel ihan kaikes rauhas pähkäillä, ei oo hätä tehä päätöksiä viel sen pitemmälle. Oottelen rauhassa myös Air Asian lentotarjouksia, niitten ajottuminen osaltaan määrittelee myös jonkinverran et miten Honkkarista eteenpäin.

Tärkeintä täs on nyt se, että menolipun shopauttamisen myätä tää homma alkaa jotenki konkretisoitumaan. Ja nyt pelottaa. On paniikki. Oon aivan tukka pystyssä et voi vittu mitä miä oikeen oon tekemässä, oon aivan kajahtanu, tää on sulaa hulluutta. Se on se saatanan järjelläajattelija joka nyt paskoo housuunsa ja huutaa tuol takaraivos. Mut vaikka asiat hirvittääki ni päällimmäisenä fiilixenä on sellanen et vittu, JEAH! Jumaliste, VIHDOINKIN uskallan tehä jotain radikaalia, VIHDOINKIN uskallan pistää elämän risaseks.

Vaikkei tässä ehkä mitään järkee ookkaan, niin mietin tätä asiaa nyt ihan vaan tältä kantilta: aina kun oon kuullu jostain kaverin kaverista tms joka on tehny elämässään vastaavanlaisen irtirepäsyn, oon meinannu kuolla kateuteen. Että kun joku uskaltaa mutta minä en. Oon selitelly itelleni että ei oo mahollista miun moiseen hulluuteen sokkona hypätä, ei oo muka rahaa ja mihi kissatki menis, ja ku on vaa vuokrakämppä ja voivoivoi ku eihä ne töistäkää suostu et lähen vaa viuh maailmalle huitelee ja kaikkii tavaroit on kaapit täys ja ei ei ei miul ei oo mahollista ku lottovoittokaa ei osu kohalle.

Mutta kumma juttu että ku hommaa alko vähä puolivitsinä kattelemaan sil silmäl et josko kuiteski, ni asiat on ruvennu hämmentävästi loksahtelee kohilleen. Kissoille löytyi väliaikanen hyvä koti ennenku kerkesin asiasta missään ees huuella. Työpaikalta tuli vihreetä valoa. Asiat alko vaan loksahella sellaseen malliin että haaveet alkaa muuttua todellisuudeks.

HAMSTER! A DENTIST! HARD PORN! STEVEN SEAGULL!
Eli 5 kuukautta vielä Mordorin arkea. Sit miä meen.

Mikä tarkoittaa myös sitä että enää 5 kuukautta aikaa järjestää kaikki asiat, ja varsinkin saada tämä läävä, jota kodiksi olen kutsunut, tyhjäksi. Voi hyvä luoja. Pari piironkin lootaa tässä iltapuhteiks äsken kävin läpi ja totesin että tää murju ei jumalauta tyhjene kuin tuhopoltoltolla.

Miksi, oi miksi, minulla on hamsterin geenit?

Tsekkaa myös nämä