Puhelimessa asiointi

Minä vihaan puhelimessa puhumista. Puhelinsoitto tuntuu jotenkin hyökkäävältä, vaatii välitöntä huomiota ja reaktiota. Vaikka just olis aamukahvi kesken ja muuta tärkiämpää tekemistä niin kaikki pitää keskeyttää ihan vaan siks, että joku kuvittelee että hänen asiansa on hoidettava juuri nyt. Tai vaikkei olis asiaa, kunhan soittelee ihan vaan jaaritellakseen ties mitä. Onneks ihmiset jotka miut tuntee, niin tietää tämän, eivätkä soittele. Laittakaa viestiä, välineitä kyllä on. Vastaan sitte kun on kahvi juotu. Jos jaksan.

Nykyään puhun puhelimessa lähes ainoastaan miun aussikaverin kanssa, koska hän ei oikeen hanskaa mitään nykyaikasia kommunikointitapoja, vaan soittaminen on hänen juttunsa. Tekstareita se on justiisa vähän opetellu laittamaan, mutta niissä ei yleensä ole muuta kun joko lyhyesti että "OK" tai sitten pelkkiä kirjotusvirheitä. Hän siis soittelee Australiassa ollessaan noin kerran viikossa kyselläkseen kuulumisia ja saaren juoruja, ja sen kyllä kestän.

Puhelimessa puhuminen on vielä astetta vaikeampaa, kun siihen lisätään huono kuuluvuus, kielimuuri tahi toisessa päässä olevan vahva aksentti. Ja puhelinasioinnin tekee liki mahottomaksi jos vastapuoli on indonesialainen. Välillä täällä on kuitenki pakko soitella firmoihin tai johonkin, kun asiat ei muutenkaan oikeen järjesty. Sähköposteihin tms ei vastata ja ainoa tapa saaha jotain kontaktia on ottaa luuri käteen ja soittaa.


Tässä muutamia esimerkkejä puhelimessa asioinnista täällä:

Internetti tai vaikkapa satelliitti-TV ei toimi ja pitää soittaa ja valittaa. Soitat yrityksen numeroon ja siellä tulee valikossa jossain kohtaa että paina 5 niin saat palvelua englanniks. Painat 5 ja hetken oottelun jälkeen joku elävä ihminen saapuu langan päähän. Alat selostaa asiaas mutta toisesta päästä ei kuulu mitään. Kysyt lopulta että puhutko siä hei englantia. Kuuluu jotain hätääntynyttä kälätystä ja luuri lyödään siulle korvaan sanomatta yhtään mitään. Tämä tapahtuu poikkeuksetta joka helvetin kerta kun yrität asioida puhelimella jonkun tahon kanssa.

Tai sitten joku soittaa siulle päin. Vastaat ja ymmärrät höpötyksestä, että soittavat esmes siun pankista. Kun saat suunvuoron nin kysyt (indonesiaksi) että hei puhutko englantia, että ku miä en oikeen ymmärrä siun solkotuksesta mitään. Seuraa hetken hiljasuus, tai ehkä sinnikäs kälätys jatkuu, mutta lopulta siulle taas lyödään luuri korvaan sanomatta ees että sori. Myös tämä tapahtuu joka ainoa kerta kun siulle päin joku firma soittelee.

Duunipuhelin soi yhen jälkeen yöllä. Vastaat unenpöppörössä ja siellä joku höpöttää kauheesti jotain. Saat sanottua että enklantia pliis ja yllättäen hän puhuukin ihan ymmärrettävää englantia. Kysyy että "soitinko huonoon aikaan". Vastaan että kello on yks yöllä että mitäs luulisit. Vastaa että "okei" ja lyö luurin korvaan. Että kun nyt herätit miut ni olisit nyt voinu edes kertoa että mikä vittu oli näin tärkiä asia että tarvii keskellä yötä soittaa. (Soitti seuraavana päivänä uudelleen ja asia oli, että muija oli miettimässä majotuksen varausta mein Majatalosta mutta halus ennen varauksen tekemistä tiedustella mm. että miten Lombokilta tänne tullaan... tilanne oli siis todella akuutti, semminkin kun hän oli varaamassa huonetta noin 2 kuukauden päähän tästä puhelinsoitosta. Pyysi kyllä anteeksi että soitti keskellä yötä, mutta kun ei ollu kattonu kelloa. Okei.)

Eilen tuli kaikkien puhelinsoittojen voittaja.  Duunipuhelin soi, numero indonesialainen, ja vastaan. Sieltä kuuluu lähinnä örinää. Näitä tuli useita putkeen ja örinä ei edes yrittäny olla mitään oikeaa kieltä. Joku vaan soitteli öristäkseen. Lopulta blokkasin numeron, kun örisijä soitti koko ajan uuestaan vaikka löin luuria korvaan.

Ennen oli kaikki paremmin. Savumerkit ja kirjekyyhkyt takas! Ja putkiposti maailmanlaajuseks, kiitos, aatella kun ois sellanen! Sieltä karpalolonkerotölkkejä senkun humahtelis tiskipöyälle!

EDIT: pari tuntia tän postauksen ekasta julkasusta tuli aivan uudenlainen puhelu! Pirrrrrrr, sanoo luuri ja minä vastaan. Kauhea kälätys sieltä toisesta päästä, ymmärrän että mistä putiikista soitetaan mutta en juuri muuta. Saan sanottua väliin, että onnistuisko enklanti. Tulee pitkä hiljasuus ja sen perään uuelleen vallatonta kälätystä. Tässä vaiheessa jo mietin, että pitäskö miun nyt olla se joka räimäsee luurin korvaan sanomatta yhtään mitään, mutta ei, seikkailumielellä olin joten mongersin uuelleen, että jos enklantia sais ni tästä vois tullaki jotain. Vastapuoli hiljenee mutta kuulen vimmasen näppäimistön hakkauksen. Tämän jälkeen tulee erittäin mielenkiintosesti lausuttua enklantia, selkeästi luettuna suoraan googlentajasta. AI ÄM FROM XXXX, MEI AI SPIK TY MARKETING BOSS. Valitettavasti ei onnistu, kattos kun meillä on vaan yks yhenlainen yleisboss ja se on puhelimessa, että päivää vaan, mitä asiaa olis. Villiä kepardin hakkausta, sen jälkeen jotain käsittämätöntä sepustusta jossa joka toinen sana on ÖÖÖÖ, joka kolmas sana on indonesiaa ja loput googlesta luettua enklantia. Eihän tästä mitään tule, joskin gimuli siä langan toisessa päässä totisesti ansaitsee sinnikkyydestä, yritteliäisyydestä ja periksiantamottomuudesta mitalin. Pyysin lopulta lähestymään sähköpostitse ni voiaan molemmat guuglennella ja lähetellä viestejä vaikka kiinaks, kun ei tämä puhelinasiointi nyt mitenkään suju. Ja se sähköpostihan ei saavu ikinä, se on varma. Ei siis vissiin ollu mitään järin tärkiää askaa, luulen ma.

Raksaprojekti loppusuoralla!

PUSSY PALACE eilen iltapäivällä

Hyvä luoja. Mirrikartanon rakennushommat menee päivässä 32 tällä hetkellä. Meillä on seinät ja katto ja ilmastointilaitteet. Parhaillaan siellä alotellaan kaakelointihommia ja kihnutetaan ulkoseinien maaleja sekä ikkunan- ja ovenkarmien jotain-tökötöintiä. Kuhan on kaakeloinnit tehty niin tarvittee vielä asentaa ovet ja ikkunat, lavuaari ja vesihana, saaha torppaan sähköt ja juokseva vesi. Sitten se miun puupää-ymmärryksen mukaan on valmis. Tsiisus saatana.

Näljässä viikossa! Yläkuva: 16.elokuuta / Alakuva: 12.syyskuuta. 

Reilu 4 viikkoa sitte miulla ei ollu ku pläntti maata ja niin on tultu tyhjästä jo tähän pisteeseen. Miä oon aika monttu auki.

Ja okei, hermot on menny pari kertaa, mutta hepulikohtaukset on johtunu lähinnä miun väsymyksestä ja stressistä ja kielimuurin aiheuttamasta kommunikoinnin vaikeudesta. Raksaukot on tehny järjettömän hyvää duunia ja jälki on huolellista ja hienoa eli kaikki on menny tsiljoona kertaa paremmin ku mitä etukäteen pelkäsin. Mutta kas, tässä se taas nähtiin: pessimisti ei pety vaan kun valmistautuu aina pahimpaan niin joskus saattaa yllättyä jopa ilosesti. Näin tässäkin tapauksessa. Olin henkisesti valmistaunu siihen, että kaikki menee päin vittua, mutta MIKÄÄN ei ole menny päin vittua ollenkaan. Okei, unohtivat laittaa seiniin lasitiilet, mutta senkin ne fiksas hetimiten kun asiasta motkotin.

Tää rakennusprojekti on ollu myös maailman paras kielikurssi. Kun raksaukot ei puhu enklantia juuri lainkaan, nin se on ollu pakko mongertaa indonesiaa sen minkä suinkin taitaa. En sitte tiiä kuinka paljon tulevaisuuessa tartten raksasanastoa, mutta kaikki on kotiinpäin mikä miäleen jää. Besi on sellasta rautatankoa ja pasir on hiekkaa ja paku on naula ja kayu on puuta ja pintu on ovi ja jendela on ikkuna ja keramik on kaakeli ja semen on sementtiä. Kylä näillä K-raudassa pärjää!

Kissaprojektin käynnistin 4 vuotta sitte, alkusyksystä 2013 tää homma alko. Sillon miulla ei ollu mitään, paitti kasa hyviä aikomuksia ja valtava tarve laittaa saarten mirripopulaation asiat vähän paremmalle tolalle. Sillon haaveilin, että miulla olis joskus iso muovilaatikollinen peruslääkkeitä ja muuta sälää aina jemmassa himan nurkassa, että jos joku tarvii ni olis heti antaa lääkkeitä niitä tarvitteville kissoille. 2014 Egoiste ravinteli lahjotti miulle sen pienen kopperon, missä pyöritin kissakauppaa ja klinikoita tän vuoden huhtikuun alkuun saakka. Egoisten koppero oli ihana ja ilmanen, ja vaikka siellä katto vuoti kun seula, ja viemäri ei koskaan vetäny ja se oli pimiä putka täynnä hiiriä jotka tuhos kaiken, niin se oli kuitenki miun/kissojen. Sen kanssa kissaprojekti pääs aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun oli joku tukikohta mihin ihmiset saatto tulla millon minkäki kissa-asian kanssa. Kauppa myös tuotti ihan kivasti rahaa klinikoiden ym järjestämiseen.

Kun Egoisten kaupan katosta tuli vettä niskaan vesiputouksen lailla, ni haaveilin, että joskus ois kissoilla kunnon tilat, missä katto ei vuotais, missä viemäri vetäis, missä olis kunnon valot ja varsinkin kunnon tilat eläinlääkäreiden tehä töitä. Ja ois kunnollinen tila kaupalle, missä ois iso ikkuna ja missä voisin myyä kaikenlaista kissatilpehööriä. Mutta mahottomalta tuommonen haave tuntu, kun kissaprojekti eli sillä lailla että kun yhteen taskuun tuli rahaa niin toisesta taskusta sitä lähti ihan viivana.

Ja kuinkas sitte kävikään? Egoisten tilasta piti luopua. Sain välittömästi tontin uuelle rakennukselle. Ihmiset ympäri maalimaa sekä täällä olevat biznexet on lahjottanu rahaa ja järjestäny fundraisingeja, jotta on saatu rakennushommiin rahaa. Osa raksamateriaaleista on myöskin tullu lahjotuksena. Kyllä, saarella, ja koko maailmassa, on isompiakin ongelmia kuin Hiekkakikkareen kissat, mutta auttamishalua on löytyny niin paljo, että ehkä ihmiskunta ei olekaan tyystin toivotonta sakkia.

Rahaa tuohon on tällä hetkellä menny euroissa katottuna vajaat 6000 egee. Vielä on maksamatta helvetillinen summa palkkoja ja vissiin sähköliitäntäkin maksaa jotain järjettömiä ja kaikkea pientä nippeliä ja nappelia tässä viimeistelyvaiheessa tarvitaan. Kissojen rahat on toistaseks riittäny ja toivon, että riittää valmiiks asti. Sitä en tiiä millä perkeleellä hankin tönöön mitään kalusteita ja asioita mitä siellä tarvii, mutta se on sitte sen ajan murhe. Pikkuhiljaa, slowly slowly.


Mutta kohta tuo kissojen uus torppa on valmis. Kauppa aukeaa sitte kuitenki vasta kun miulla on uus työlupa taskussa. Ennen sitä en uskalla avata, imigrationin kyylät ramppaa täällä yhtenään ja ovat viimeiaikoina jahdanneet nimenomaan ihmisiä, joilla on työlupa-anomukset vetämässä mutta eivät vielä menneet läpi. Mutta lokakuun alussa PITÄIS työluvanki olla kunnossa.... saa nähä.


Miulla on kaveri, jolla on yhteyksiä johonkin henkimaaliman tonttuihin, ja se aina sanoo, että kyllä sieltä annetaan jos vilpittömästi pyytää ja toivoo. Miä en tiiä, onko tonttujen johdatusta vai mitä, mutta oli mitä hyvänsä, niin aika käsittämätöntähän tää on. 4 vuotta sitte miulla ei ollu MITÄÄN ja nyt miulla on ihan kohta maailman hienoin ja upein ja parhain noin 40 neliön PUSSY PALACE! Missä on kunnon valot ja katto joka ei vuoda ja lavuaari joka vetää ja ilmastoinnit ja iso ikkuna kaupassa ja hienot tilat eläinlääkäreille. MISSÄ KATTO EI VUODA! Jumalauta!

Uuen Pussy Palacen huudilot

Virallinen Irtiottaja tässä päivää

Oon etusivun uutinen

Ihmettelin eilen kun yhtäkkiä rupes ropisemaan kaveripyyntöjä feispukissa, ja tyystin tuntemattomilta ihmisiltä. Kaveri sitte tiedotti, että miusta jo ajat sitte  Kodin Kuvalehessä ollu juttu on nyt KK:n nettiversiossa ja pojottaa isona siä etusivulla. Tämähän siis syynä tähän kaikenmaaliman Penojen ja Ritvojen kiihkeään yhteydenottoon niin kaveripyyntöjen kuin henk.koht. viestienkin kautta.

Elkää väärinkäsittäkö, olen otettu että miun tarina ihmisiä koskettaa ja jos miun tarinaa lukiessa jollain välähtää, että kattos perkele, se tarttis ihan itte tehä elämälleen jotain jotta se muuttuis, ni valtavan hianoa. Kiitos siis kaikille miuta jutun tiimoilta lähestyneille. Oon kaikki miulle lähetetyt avautumiset lukenu ja vastailen kuhan tässä jossain lävessä kerkiän. Kaveripyyntöjä en tosin hyväksy ku ihmisiltä kekkä oikiasti tunnen tai oon ees ohimennen tavannu, joten tsori.


Ehketi nyt miun mediakuumuus on todellakin loppuunpoltettu, tarina on ollu sen verta useesti esillä siellä sun täällä, et oon valmis antamaan tän Virallisen Irtiottajan kruunun eteenpäin. Ottakee koppi!

KK:n juttu on jo vanha, mutta toki sen lukeminen nyt uuelleen vähän liikahutti ja vei jollain tavalla takasin niihi romahduksen hetkiin mitä tuossa jutussa kuvasin. Vähän sillee päätä pyöritellen katteli menneeseen ja mietti, että vittu kun sitä saattoki ihminen olla huonoissa tiloissa ja hajalla. Ja ilman mitään järjellistä syytä, jos oikeen tarkkoja ollaan. Sitä vaan kasvo jotenki ihan helvetin vinoon ihan omin nokkinee. Vinossa täs vieläki ollaan, mutta toisella, paremmalla tavalla. Ei oo kaikki whiskasit samassa kupissa edelleenkään, mutta on hyvä fiilis! Se on tärkeintä.

Tuon jutun väsääminen oli muuten aika perkeleen pitkä projekti, melkeen vuoden sitä hinkkasin ja siitä oli ties kuinka helvetin monta versiota ennenkun KK:n päätoimittajan ihanalla avustuksella sain sen tuherrettua julkasukuntoon. Kokeilkaapa itte kirjottaa elämäntarina ja tiivistää se ytimekkääks ja poimia vaan ne tärkeimmät asiat. Ei o helppoo. Niin tekis mieli jaaritella nokkelasti ankeesta nuoruudesta Kouvostoliitossa ja hölmöistä ihmissuhteista, mutta ei ne miun tarinan kannalta loppujen lopuks sitä olennaisinta ollu.

Kyllä ne asiat jotka miut tänne Hiekkakikkareelle lopulta saatteli oli aika hyvin tuossa KK:n jutussa tuotu esille. Järettömän suorittamisen ja turhanpäiväsen syyllisuuden kautta depikseen, sieltä terapian kautta päätä pinnalle ja sitte lopulta se hetki ku tajus että jos tuntuu etten jaksa päivääkään tätä paskaa ni miten tässä pitäs kyetä vielä vuosikymmeniä kahlaamaan samassa suossa. Ja se, että piti hyväksyä se, että jos miä vaan valitan ja samalla ootan ihmettä joka muuttaa kaiken ni krematorion luukku tulee vastaan ennenku mitään muutosta tulee tapahtumaan. Vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta on jokaisella ittellään. Jos kaataa vastuun omasta onnestaan aina jonkun muun tahon niskaan, siitä ei tuu ku katkeraks. Ja sittehän ei ole kivaa kellään.


KK:n jutussa pitää yhä paikkansa kaikki. Melkeen. Kissoja on hitusen enempi, papaijapuut on menehtyny, kirjan kirjotus ei edisty mihinkää kun ei ole aikaa plus miuta alko tympäsee se kirjaidea ja oon kehitelly parempia, ja dive masterin suorittaminen on yhä kesken, kun tässä ehi mereenkään ku vaan kissahommissa höyryyn kaiket päivät. Helsinkissä vuokralla ollu asumisoikeuskämppä on enää muisto vain eli käytännössä nyt on vimosetki tulot Mordorista loppu. Vasta nyt miä joudun oikeesti riipimään elannon kokonaan täältä käsin jollain helvetin konstilla. Kattotaan mitä tästä tulee, mutta se on varmaa ettei routa porsasta kotio Mordoriin aja. Koska koti on täällä.


Onneks miulla on ihanat tukijoukot täälläkin. Taalasmaakeikkoja on sillon tällön, välillä oon juassu myäs toimistonerona Gili Palmsilla jeesimässä ja kaikenlaista pientä sieltä täältä. Kyllä miut kaljassa pidetään. Kissaprojekstista en saa otettua liksaa vieläkään vaikka kaikki miulle siitä motkottaa. Oon koittanu et nyt otan palkkaa mutta joka kerta oon palauttanu rahat kissojen nyssäkkään viimestään parin päivän kuluessa. Järki sanoo, että ei olis kissaprojektia jollei miä äheltäis perse soikeena, mutta tunne sanoo että VARASTIT KISSOILTA, RAHAT HETI TAKASIN. Miten pöljä miäkii välillä olen mutta sille ei mitää voi. Jatkan yrittämistä ja viimestään kun pakko tulee eteen ni ehkä miunki kaaliin uppoaa että duunista tartteis palkkaa saaha. Mutta itte ittelleen maksaminen, se se on vaikiaa.

Ei kyllä lainkaan haittais taas joku piäni kolumnistin paikka jossain läpyskässä tai muut kirjotteluhommat joista maksettaiski jotain. Jos jollain o jotain  ni olen täällä räpylä ojossa!


Hiekkakikkarekuulumisia tuleepi myähemmin, ku kerkiän. Molo vaan!

Maailmantuska, osa 666

Hain matka loppu siihen. Kuva pöllitty feispukista,

Riepoo taas. Joku postas eilen feispukkiin kuvan kuinka reipas kalastaja rantautu veneellään ja veneen lattialla retkotti verissään nuari hai. Jumalauta, pää räjähtää. Balin haipelastamosta on tuotu tänne viime aikoina useita hainpoikasia, päästetty tänne vapauteen ja turvaan, koska täällähän ei sais kalastella tuolviisii. Mutta niin vaan kalastetaan. Turistit ramppaa harpuunoien kanssa meressä ja kuvittelee olevansa koviakin jätkiä jos saavat mitä hyvänsä tapettua, ja paikalliset kalastajat huolehtii lopusta. On se hianoo, aina kannattaa kusta omiin muroihinsa. Sukeltelu on saarten isoin pizniz niin ehottomasti kannattaa tyhjentää vedet kaikesta elävästä. Ja vaikka kalastuskieltoa valvotaan, niin aina joku onnistuu suikkamaan vesille sillon kun patrol-veneet ei ole liikkeellä.

Maailmantuska taas ihan tapissa. Tai taas ja taas, ehketi tämä maailmantuska on vähän pysyvä olotila nykysin. Mutta laitan kukkahatun päähän ja hiukkasen avaudun, josko se helpottais.

Kyrsii ihmiset jotka rähjää ja valittaa muttei tee asioille mitään. Muutos ei tapahu, jos ei asioille tee mitään, vaan tarttumalla toimeen. Se pätee aika moneen asiaan noin muutenkin. Jos olotila vituttaa niin ei se siitä parane miksikään, jos siä vaan valitat ja samalla jatkat pahrustamista samassa suossa päivätä ja viikosta ja vuodesta toiseen. Kaiken korjaavan ihmeen oottaminen ei auta, uskokaa miuta.

Tämä johdantona siihen, että miuta on ruvennu ressaamaan se, että saaren hevoisten tilanteesta vaan rähjätään, mutta asialle ei tehä mitään. On toki Gili Eco Trust, mutta niillä on hiukkasen kaikkea muutaki meneillään, eivät kerkiä ratketa joka suuntaan. Ja sitte on hevosryhmä feispukissa, kekkä vetää hyvin agressiivista kampanjointia ja postaavat tasan ja vain surkeita hevoskuvia. Ja keräävät lahjotuksia, sekä nimiä nettiadressiin. Niillä on valtavasti seuraajia ja myös ryhmän jäsenet on aika äkästä sakkia. Siellä tyrmätään heti jos vähän koittaa jotain sanoa, haukutaan idiootiks ja sillai. Ja meininki on sitä, että OMG en enää ikinä mee Gilille ja ai kamala ja voi kauhee ja tän täytyy loppua jne jne jne. Heppaprojektia ei ees vedetä täältä käsin, eli kukaan ei ole täällä tekemässä MITÄÄN käytännön ruohonjuurihommaa. Kun viime maaliskuussa kissaklinikan kanssa oli yhtäaikaa heppaklinikkaakin hiukan, ni ei mitään julisteita missään tai infoa liikeellä oikeen muutenkaan. Miä saatana hermostuin ja tein julisteen ja lähetin sen niille et oisko kuulkaa mitää jos vaikka laittasitte infoa jakoon että ois hevoisklinikkaakin tulossa ni ihmiset tietäis tulla jeesimään ja konien omistajat tajuais tuoda hepojaan mestoille. No kyllä ne sitte postasivat sen julisteen FB-sivulleen, mutta ensimmäistäkään liparetta ei täällä saaren kadunvarsilla näkyny.

Jatkossa en tee enää klinkkapostereita heille, perkele, niillä on parikytätuhatta seuraajaa ni kai siellä joku viittis ja tajuais tehä julisteet ja levittää infoa et hei, ois ilmasta hepoklinua tyrkyllä, tuoha siekii konis ni hoietaa ja laitetaa uuet manoloblahnikit kavioihi ni johan jaksaa hepo taas klopsuttaa.

Suunnitellut hevosklinikat lähes aina myös typistyy kestoltaan, ellei jopa kokonaan peruta. Enkä muista onko hevosporukka ollu kertaakaan Menolla hoitmassa koneja siellä, suunniteltu on mutta on aina taidettu perua.

Ois tarvetta kreisille hevosleidille, tai hevosmiähelle, joka keskittyis hevoshommiin ja rupeis vetään meininkiä ja orkanisoimaan ja TEKEMÄÄN. Ja joka olis täällä eikä jossain muualla.

Miähän en tajua hevosista oikeestaan mitään, mutta noin niiku koneista tajuumattomalla silmällä katottuna ni aika harvoin näen huonoja hepoja. Miun naapurustoon on noussu parikin konitallia ja siellä hevoiset näyttää olevan ihan huvässä kuosissa, heitä pestään ja pietään ihan hyvin, ja välillä riehakkaimmat Veli Hummat sieltä karkailee ja kirmaa hirveetä kyytiä mihin millonkin. Mein kesäkuun kissaklinikan lekurit kaikki totes kans et olivat tosi yllättyneitä miten hyvinvoivilta nää ponit täällä näyttää, ku olivat vähä lukenu internettiä ja venasivat et joka humma on rääkätty ja haavoilla ja kinkkaa tuskissaan ja niitä kuolee ähkyihin joka nurkalla

Koitan pitää hepojen suhteen silmät aika kiinni, koska miulla on kissaprojektin kanssa ihan tarpeeks puuhaa. Mutta kun kissakaupalla käy porukkaa niin melkeen kaikki kysyy jossain vaiheessa myös hevosista, että auttaako niitä kukaan, ni tartteehan miun jotain tietää. Kerron sitte että joo on toi tommonen FB-sivu minne voi lähettää kuvia ja muuta jos tarvis on, ja sitte tietty Gili Eco Trust on kans taho jonka puoleen kääntyä, jos näkee huonona olevan konin jossain. Että ottakaa yhteyttä sinne suuntaan jos haluutte tietää lisää, et miä oon vaan kreisi kätleidi.

Hevot on täällä perinteinen kuljetusväline ja miä en usko että kampanjointi hepojen totaalikieltämisen suhteen tulee ikinä onnistumaan. Kannattaisin semmosta jalkautumista tänne ja koulutuksen ja tiedonjakamisen kautta onneen -lähestymistapaa. Hevojen omistajien opastamista, tallivirtyksillä käymistä ja kertomista et hei ois hyvä jos tää ja tää asia hoiettais tällee eikä tollee. Helppoa sekään ei varmasti olis, mutta jos sillon tällön yhelläkin konin omistajalla syttyis ahaa-lamppu pään päälle ni hianoo. Kannattaisin myöskin vaihtoehtojen tarjoomista, sen sijaan että huuetaan pää punasena esmes siitä että idiootit turistit kun käyttävät hevostakseja. Fakta on että jos siä saavut tonne ytimeen helvetin painavan ja vaikeen matkapakaasin kanssa ja siun majotus on toisessa päässä saarta ni millä helvetillä siun ois sinne tarkotus mennä jollet heppataksia ota? Teleportaatiolla vissiin. Mutta siellä FB-ryhmässä jengi uhoo että JOS tulisin sinne vaikka 20 laukun kanssa ni kyllä kävelisin mielummin ku ottasin konitaksin. Tervetuloa tarpomaan, kun arska porottaa täysillä suoraan pään päällä, lämpötila on +34 ja kuoppaset polut ja 4 km matkaa siun majapaikkaan, ni siitä vaan.

Tämmöset ois sikajees!

Miä postasin hevosryhmään kuvan sellasesta fillaririksasta et eikö ois päheetä jos ois tämmösiä tarjolla ni halukkaat vois ottaa perseen alle ihmisvetosen riksan, et ois niiku vaihtoehtoa tarjolla hei. Ni heti joku kommentoi että "pyh, ne haluu että eläimet tekee duunin, ei ihmiset". Asia selvä, ei sitte.

NE haluaa. Nää on jänniä juttuja, että kaikki on aina NIIDEN vika ja sitte JOKU MUU sais tehä jotain tilanteen korjaamiseks. Tämäkin pätee mihin tahansa asiaan.  Jos siä saat jatkuvasti, joka vuas, veromätkyjä ni sen sijaan että huuat vitun verottajaa patti punasena ni josko vaikka maksasit tarpeeks veroja joku vuos ja kattosit mitä sitte käy? Mite ois?

Henkselin paukautuksen säestyksellä voin todeta, että tarttumalla toimeen valittamisen sijaan saattaa hyvinki saaha tulosta aikaseks. On aivan varma, että täällä ei olis kissojen tilanne muuttunu miksikään jos miä vaan tyytyisin postaamaan kuvia surkeista kissoista ja keräisin nimiä johonkin "STERILOIKAA GILIEN KISSOJA"-adressiin. Kyllä se on ollu ihan puuhastelemalla aikaansaatua, että täällä on nyt aika lailla pullukampi ja tyytyväisemmän olonen kissapopulaatio, ku mitä oli 2-3 vuotta sitte.

Oon kyllä miettiny et pitäskö miunki vaihtaa homma astetta ankeemmaks, laittaa kuvia vaan kipeistä ja kuolevista kissoista, eikä mitään kuvia läskistä Alepasta tai reippaista ilosista mirreistä laisinkaan. Että kaikki ois kauhuissaan ja syytäis miulle rahaa ja olisivat et kieltäkää Gilisaaret, siä kissat vaan riutuu ja hevoset on huanona. Mutta ku jotenki ei se tunnu hyvältä hommalta. Miä mialummin leuhkin niillä onnistumistarinoilla ja söpöydellä ja pullukoilla kissoilla, näyttääkseni että kattokaas tämmösiä punkeroita meil tääl on nykysin, tulkaahan kattomaan!

Miä oon sellanen että ahistun saatanasti kun näkee jotain hirveitä eläinkuvia, ni emmiä halua sellasia hirveesti jakaa koska en itekään halua sellasia kuvia nähä. Koska kannatan aika monia alan järjestöjä feispukissa ni välillä uutisfiidi on täynnä jotain Balin tapettuja koiria ja Thaimaan rääkättyjä norsuja ja mitä vielä. Ne on kaikki faktaa, ja todellisuus pitää pystyä kohtaamaan, oli se kuinka hirviä hyvänsä. Mutta mutta....

...kaiken pahuuden keskellä on hyvä markkinarako tyytyväisille, terveille, läskeille kissoille. Eikö?

Läski Alepa ja Mr. Stockmann näyttääkii tuossa alla justiisa mallia millaset kissapäivät täällä onkaan.

Mutkutus

Seitinohut kävijäpiikki täällä plokissa oli tuossa ku se yks lehtijuttu miusta törähti julki joskus alkukuusta. Ja ihmiset on ottanu ahkerasti yhteyttä ja kyselly kaikenlaista, ja toiset oikee avautuu, hämmentävissäkin määrin tyystin tuntemattomalle ihmiselle. Miusta on hienoa että miun tarina inspiroi ihmisiä kattomaan sitä omaa kärvistelyään vähän sillä silmällä että vittu jos tuokii plösö ja rupsahtanu luuska ni miksen miekii. Hyvä, jatkakaa samaan malliin. Se on itte kullakin vaan tää yks elämä, eikä se muutu paremmaks jollei sille ITTE tee jotain. Ei tule haltijakummia pimpottaan ovikelloa ja sanomaan et istuha siä siihe sohvalle ihan rauhassa ni miä tässä muutan kaiken paremmaks. Niin ei tuu käymään, piste.

Vanha sanonta kissasta ja sen hännästä pitää todellakin paikkansa.

Oon näistä asioista kirjotellu useesti ennenki, mutta kerrataan ny vielä, ku on vissiin joku uus lukijaki jääny notkumaan mestoille. Pääpointit on TÄRKEYSJÄRJESTYKSEN TÄRKEYS ja naivi usko siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ne seikat ku on kunnossa, sekä tavote kirkkaana mielessä, ni loput hommat on vaan järjestelykysymyksiä.

Antakaas ku avaan ihan rautalankatasolle:


"Kyllä miekii mutku...." -tyyppisiä viestejä oon saanu koko reissun aikana paljon. Kenellä on asuntolaina, perhe, maailman tärkein duuni, tulee ikävä kavereita, ei oo rahaa jne jne jne. TEKOSYITÄ, sanon miä! Miuta tietty helpotti ettei ollu asuntolainaa riippakivenä, tahi ukkoa joka määkis siinä et akkojen kotkotusta tommonen ulkomaille lähtemisestä haaveilu ja mikä siellä maailmalla muka ois paremmin, ei ollu ipanoita joilla koulu ja kaverit mitä ei voi jättää, ei ollu maailman tärkein duuni enkä eläny kuplassa kuvitellen olevani korvaamaton, ja olin ja olen epäsosiaalinen mörkö joka viihtyy yksin eikä koe olevansa surkee parka jos vaikka menee johonki kuppilaan yksin syömään.

Tossa mutkuttamisessa on kyseessä siun elämän tärkeysjärjestys. Mitä siä elämältäs oikeesti haluat? Siinä on järki ja tunteet vastakkain ja pitää miettiä kumpaa kuunnella. On tietysti helpompaa kuunnella järjen ääntä, ku mellastaa elämän läpi pelkästään tunteitten perässä. Niin miekii tein ihan liian kauan, olin aina se pinkee järki-ihminen ja suorittaja. Kelasin et vaan vastuuttomat lusmuilevat hipit ne lähtee maailmalle lorvimaan, saatanan pummit, ja kaiken lisäks vittu miun verorahoilla, varmasti.

Asunnosta ja duunista ja muusta saa helposti tehtyä ittelleen ylipääsemättömii tekosyitä sille, että emmiä voi koska sitä ja tätä, on yhtä sun toista estettä lähtemiselle ja elämän muuttamiselle. Järki sanoo että pitäis se asuntolainakin maksaa, oma koti on ihmisellä oltava. Tunteet sanoo, että toi hirsitalo on yks helvetin riippakivi, olis paljo helpompaa ilman sitä. Kuuntele tunteitas ja laita torppa myyntiin, tai vähintäänkin vuokralle. Järki sanoo, ettei kannata häipyä töistä vuodeksi tai pariksi, putoaa pahnan pohjalle ja muut jyrää yli. Tunteet sanoo, että eihän nää hommat ole kiinnostaneet pätkääkään enää aikoihin. Herää  ja tajuu, että kyseessä on vaan työpaikka! Jollet oo just keksimäs teleportaatiota tai parannusta syöpään, niin mitä todennäköisemmin teet elääkses duunia, jolla ei loppujen lopuks oo järin suurta merkitystä, noin universaalissa mittakaavassa. Ja hei, aim sou sori, mutta siä et ole korvaamaton, vaikka haluaisit niin uskoa.

Ja jos siinä lähtemisessä se isoin este ei ookkaan duuni tai asuntolaina vaan ihminen ni kyllä nekin esteet on ylitettävissä. Lapset ei oo ongelma jollei niistä tee ongelmaa. Penskat on sopeutuvaisia ja oppivaisia ja jumatsuiggeli minkä elämyksen ja näkökulman maailmaan niille tarjoaa lyhkäsempiki reissaaminen, jos mennään vähän perus-kanarioita kauemmas. Penskoista saatta siten kasvaa kielitaitosia ja avarakatseisia kunnon ihmisiä, jotka tajuaa että elämää on Kouvostoliiton ulkopuolellaki. Ne saattaa jopa oivaltaa, että ihmiset on ihmisiä muuallaki, oli niien iho minkä värinen hyvänsä ja harjottivat ne mimmosta uskontoa tahansa. Eikä ne ipanat heti kuole johonki hyttysen pistoon tai turistiripuliin. Täällä tropiikissaki ihmisillä on jälkikasvua eikä ne tual heti oikase koipiaan jos konttaavat vähä lehmänpaskaan.

Jos kapulana rattaissa on puoliso ni siihe miä toteen vaan että jääköt akka tai ukko sit sinne Eskolanmäen kerrostaloon kärvistelemään ihan keskenään. Jos siä uhraat unelmas jonkun toisen ihmisen takia ni siitä ei seuraa mitään hyvää, kenellekään. Ajan myätä niistä siun toisen ihmisen takia haudatuista haaveista kasvaa vaan valtava katkeruus. Ja onko sitte kivaa? Ei ole.


Ai ja tulee ikävä kavereita ja putoot kaiken sosiaalisen portaikon alimmille rappusille jos hilpaset vaikka vuodeks maailmalle? Herraisä, siä oot aikuinen ihminen, et siä voi roikkua kavereissas niiku mikäki läheisriippuvainen tollo, elä omaa elämääs!. Kaverit kyllä pysyy, jos ovat pysyäkseen. Eikä nykypänä yhteyksienpito vaikka tois pua maalimaa oo mikään onkelma. Ku on toi kansainvälinen tietoverkko missä feispuukit ja skypet ja whatsappit ja meset huutaa tauotta. Ja tuutpa poissa ollessas näkemään, että ketkä on oikiasti ystäviä, ketkä pysyy siun elämässä ja pitää yhteyttä. Ja hulluimathan saattaa vaikka riipasta jossain kohtaa siuta jonneki maaliman kolkkaan morjestamaan.

Ja mitä siihen aiheeseen raha tulee, ni se on vaan järjestelykysymys sekin. Jos siä mialummin shoppailet sälää ja tuut siitä onnelliseks ni jatka samaan malliin. Mutta jos siä haluat lähteä reissuun pidemmäks aikaa, ni laitahan se lähteminen rahankäytössäki tärkeysjärjestyksen ykköseks. Hämmentävän paljon ihminen voi karsia menojaan ja säästää, kuhan on tarpeeks haluttava tavote. Ei miullakaan ollu mitään rahakasaa jonka päällä istuin ku lähtemisestä päätin. Ei ollu kultalusikkaa perseessä poikittain. Duunia tekemällä ja vimmatulla säästämisellä ja kaiken tilpehöörin myymisellä miä reissurahat haalin. Enkä ole hetkeekään ollu täällä räkimässä rentona palmun lehvästöihin kenenkään muun verorahoilla, joka lati on miun omasta persnahasta riivitty. Ja edelleen maksan Mordoriin veroja miun pienistä tuloista, jotta tyä raukat siel pysytte pyöräteissä ja ilmasissa kouluissa. Sen sijaan itte en saa Mordorin yhteiskunnalta mitään, en ole oikeutettu ees kela-korvauksiin missään asiassa, jos vaikka joskus jollain Mordorin lomalla pitäs lääkärissä käyä. Koska Kela heittää pihalle kun oleilee yhtäjaksosesti ulkomailla vähintään vuoden. Että olkaa huoleti kallisarvosten verorahojenne suhteen, ne ei päädy miun taskuihin.

Pointti tässä vaahtoomisessa lienee se, että mieti mitä siä elämältäs OIKIASTI haluat. Ja sitte eiku laikka punasena sitä tavotetta kohti.

Ja btw, seki vanha sananlasku et yrittänyttä ei panna, sekin pitää paikkansa. Jos et ees koita ni mitään et elämässäs saa. Se on satavarma, ettet voita lotossakaan jollet ees lottoa.

Kuvan lottovoittaja ei liity aiheeseen

Taputapu!

Kissahommat on pitäny kiireisenä männäviikon. Ei oo ees kaljalle kerenny! Kaikkee säätöö ja härdeliä ollu.

Yhtä juttua varten kaivelin äsken statistiikkaa siitä mitä kissarojekti on saanu aikaseks sen puolentoista vuoden aikana kun rojekti on ollu olemassa. Oman selän taputtelun makua tässä on ilmassa mutta kamoon, sallittakoon pieni ylpeily, koska siihen on kerrankin oikeasti aihetta.

Kissarojekti käynnistyi joskus elo-syyskuussa 2013.

Sen jälkeen oon yhessä Gili Eco Trustin ja Jakarta Animal Aidin kanssa järkänny yhteensä 4 isoa mirriklinikkaa. Eka oli marraskuussa 2013 ja viime vuonna järkkäsin kolme klinikkaa.

Klinikoilla on hoidettu yhteensä noin 1150 kissaa ja niistä steriloitiin lähen 850 mirriä. Huikia määrä!

Lokakuussa 2014 aukes kissakauppa ja pysyvä tila eläinlääkärivierailuja varten

Yhteistyö Balin Sunset Vetin kanssa alko loppuvuodesta 2014 ja nyt sieltä käy eläinlääkärit täällä kerran kuukaudessa

Kissasairaala on perustettu Lutwala Diveen ja siellä on potilaita oikeestaan koko ajan. Kaikkia ei kyetä pelastamaan, mutta moni toivotonkin mirri on siellä hoiettu takasin elävien kirjoihin

Meillä on aika hyvä lääkevarasto. On rokotteita kissaruttoa vastaan ja peruslääkkeet pikkuvaivoihin. Lääkevaraston päivitys on meneillään, ja kohta ollaan varauduttu miltei kaikkeen, paitsi röntkeniä ja labraa vaativiin asioihin.

Yleisilme kissojen suhteen ainakin täällä Trawanganilla on huomattavasti parempi ku vaikka kaks vuotta sitten. Isolla osalla kissoista on jo merkki korvassa, että klinikan pahnoilla on piipahettu. Sairaita kissoja ei näe läheskään niin usein ku ennen.

Ja hommat jatkuu. Tulossa mm. kissarojektin ihan uuet nettisivut, rahankeräysbokseja ympäri saarta, sterilointiklinikoita 3-4 tänä vuonna, kissasairaalan varustelua parannetaan, t-paidat/postikortit/kangaskassit tuleepi myyntiin ja muuta hässäkkää.

Elämälläni on tarkoitus.