Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tämän tavarataivaan alla tuuli puhaltaa

Potilas Tauskin kanssa piellään hellettä murjussa. Potilasta on koko yä ruiskulla juatettu, maitoa ja vettä. Hänen kiälenpää on punain ja turvonnu, ja siks vissiin ei oikein itte halua juua, jos kiälen pää ei tajua makujen päälle mittää ja on kipiä. Mutta ku ruuttaa ruiskulla suuaukon perukoille nin maistuu kaikki. Ruokaakin on väkisin kitusiin tunkemalla laitettu mutta se solahtaa alas vähän vaikeemmin. Mutta hän käyttäytyy kissamaisesti ja nukkuu paljon ja pissaa ja ihan jopa on kakankii hiekkalaatikkoon pykertäny! Muutaman tunnin välein pitkin yötä mylvähteli miut hereille ja pojotti useimmiten odottavaisna vesikupin äärellä et tuus antaa huikka, ja ku sitte hänelle juomaa suuhun hoitelin ni sit nukuttiin taas pari tuntia. Hän on myös äärimmäisen seurankipeä, tuli mukaan jopa suihkuun eilen, piti oikeen tuuppia kauemmas et älä ny pöljä tänne veen alle tuu. Ja muutenki heti jos liikahan ni Tauski tulee perässä. Olen toipumisen suhteen varovaisen toiveikas.

Miulla siis ajantappohommia murjussa, ku en tohdi tuota potilasta yksikseen jättää ku ihan hetkittäin. Kirjottelen siis, ny ku ens aamupäivän tässä surffailin ja lueskelin kaikkia paskalehtiä (missä on Matti Nykänen?????) ja uutisia ja sit selasin jotai kivoi plokeja ja sillai.

Mainioista mainioin Zepa oli käyny kattomassa Tavarataivas-dokkarin. Oon siitä lukenuki, olikohan joku aika sit Hesarin sivuilla juttu tuosta ja joku oli siitä miulle tänne plokiinki kommenttia laittanu et tsek it out. Tavarataivastyyppi siis vie KAIKEN (vai veikö? Siis rahat ja pankkikortit ja kaikki vai?) varastoon ja saa hakea sieltä yhen tavaran päivässä. Siis oikeasti, varastoon menee aivan kaikki, ja rojekti alkaa siitä, että heppu on kikkelisillään tyhjässä asunnossa. Ni että tällä tavoin sitä katotaan, mitä ihminen oikeesti tarvii. Helvetin mielenkiintonen kokeilu, miuta kiinnostaa mitä ne oli sit ne 365 tavaraa jota sillä oli varastosta noukittuna kun vuosi totta kokeilua ja dokumentin vääntöö tuli täyteen.

Hatunnoston paikka kyllä. Miusta ei moiseen meininkiin olis, niiku Zepaki kirjotti ni hänest ei ois juoksemaan joulukuun yönä munasillaan varastolle hakemaan sitä ekaa tavaraa (joka oli takki, btw). Työssä kodin ulkopuolella käyvälle semmonen ois ihan sula mahottomuus noin ihan yleisön suojelun kannaltaki. Siinä vois tyäkavereilla naama venähtää kun painelis töihin pillusillaan, ja olis että ni josko se meiän maanantaipaltsu sitte, mites hommat sujuu hei.

Mutta oli keino mikä hyvänsä, ni sitä miältä olen, että materian vähentäminen ympäriltä helpottaa kummasti. Itte koin hilpeetä vapautumisen tunnetta kun tyhjentelin Mordorin murjuuni ennen tänne reissuun lähtöä ja hankkiudun eroon kaikesta turhasta paskasta jota kaappeihin ja vinttikomeroon olin hamsteroinu. Ihminen ei tarvi 168 mustaa t-paitaa jossa on pääkallon kuva tai joku bändilogo. Eikä se tarvitte 67 paria kenkiä kun jalkoja ei kuiteskaa oo ku kaks. Kuuen hengen astiasto yksin asuvalla erakolla, joka ei mitään dinnerpartyja järjestele, on ihan silkkaa kaappitilan tuhlausta.

Aihetta tavallaan sivuaa myäs Timothy Ferrisin 4 Hour Work Week -kirjassa miulle ekan kerran tutuks tullu Pareto-periaate. Lukekaa wikipeediast lisää jos kiinnostaa, mut se on sellain 80-20-periaate. Simppelisti niin et siul on 10 farkut, mutta 80% ajasta siä käytät niistä vaan kahta paria. Ni paskaaks niitä 8 muuta farkkua siä kaapissa pitää vanhenemas, hus pois semmoset. (Olipa muuten jännä kaivaa tuo em. kirjan arvio miun kirjaplokista esiin, näemmä se potkas perseelle aika lujasti, koska se oli pari viikkoa tuon kirjan lukemisen jälkeen kun ostin menolipun tälle reissulle...no, se ei ollu yksin tuon kirjan ansiota, siinä oli paljon muutakin, ja pääasia on että päätin ja lähin!)

Koska Zepa oli listannu minimivarustuksensa plokipostauksensa perään kommenttina, et mitä hänel pitäs vähintää olla ns. alotuspakkaukseks, ni miä innostuin pykää omaa listaa näin tropiikissa pitkään matkailleen näkökulmasta. Tätä voi sitte verrata miun mukaan lähteneeseen rojuarsenaaliin, jos jaksaa.

Ni et lets gou, katotaas mitä ilman miä en yhäkään pärjäis, vaikka yli vuos on jo pahrustettu tavaramäärän kans, jonka jaksaa itte kantaa (vaikka yhä isompi rojumäärä miul joka kerta jää tänne Hiekkakikkareelle jemmaan ku lähen jossain käymää, mut se on toinen juttu se).


Pacsafen travelsafe-pusi
Tässä siis nyt reissun aikana jalostunu sellanen nämä-aina-messisä-lista:

  • Asshole eli rinkka (rinkka on ihan toimiva vekotin juu mutta oon ruvennu haikailemaan jonkin muun mallin kantovälineen perään, sais olla vesitiivis, noin 60-70 litranen nyssäkkä, jonka saa myös selkään, mutta jota on helppo liikutella myös muulla tavalla)
  • Käsväsky (mitä lajia vaan, mutta miulla on hankintalistalla aika korkeella vesitiivis käsväsky nyt, sellanen mihi mahtuu läppäri ja muut ns. käsimatkatavarat. Nyt miulla on reppu, joka on yhtä vitun saatanaa sillon kun on Assholeki viä pykälässä)
  • Oceanbag, tuo kosteiden olosuhteiden ykköskassi
  • Passi ja luottokortit ja pankkitunnarit
  • Puhelin, kamera, tietokone + säkillinen johtoja heihin + muistitikkuja backuppeja varten  + vesitiivis pussukka tietsikalle
  • Pacsafen ns. travelsafe eli turvapussukka, josa voi säilöö tärkeet pikkuasiat ja jonka saa lukittua mihin vaan kiinteeseen asiaan kiinni, ja tää on käytössä koko ajan. Harvemmin miun hintatason majapaikois on tallelokeroita, joten mielenrauhan vuoks tää pusi on best.
  • Vähintää kahet pikinit
  • Varvastossut
  • Muutamat kalsarit ja rintsikat
  • Ohut huppari
  • Yhet mukavat löysät trikoopöxyt matkustamista varten
  • Jotkut lököt muutenvaan-housut
  • Hihattomia toppeja vähintään kolme
  • Sortsit
  • Minihamoinen
  • Saronki
  • Aurinkorasva, suojakerroin 50
  • Bepantenia
  • Hammasharja + tahna
  •  Kristallidödö (PARAS ostos evaaah! Ostin omani syyskuussa Kuala Lumpurista, käytän joka päivä, se on kulunu ehkä jonku millin miljardisosan, eli kestää ikuisesti. Ja toimii! Suosittelen!)
  • Samppoo ja hoitoaine
  • Desinfiointiainetta (käsidesikin käy, mut kirveltää haavoissa, suosin minipienii puteleita Betadinee, ei kirvellä, kovin paljoo)
  • Palasaippua (jonka kuljettamiseen jostain pongasin mainion vinkin: saippuakotelon pohjalle leikkaa paksusta tiskirätistä tms sopivan kokosen palan, ja kas: kosteus imeytyy siihen eikä saippuakotelo vuoda visvaa pitkin kamoja sillon kun matkustetaan. On testattu ja toimii. Plus se tiskirätin pala kuivuu sikanoppaa ku laittaa hetkeks ulos aurinkoon, plus sil voi vähä siivota lavuaarin reunoja tai kuurata vaikka itteään)
  • Pinsetit, sakset, kynsleikkuri, kampa, joku renksu jolla saa tukan kii
  • Kuukuppi
  • Aurinkolasit ja silmälasit
  • Parasetamoolia, matolääkettä (nevah forget!), antihistamiinia, ripulilääkettä
  • Hyttysmyrkkyä
  • Sukelluskamat: märkäpuku, maski, töppöset, hanskat, surffialuspaita, tietsikka, lokikirja (nää on täl hetkel, koht on varmaan räpylätkii...)
  • Taskulamppu
SMELLY NO MORE! Ristallidödö, blingbling!

Tommosella minimivarustuksella miä voisin mainiosti pärjätä. Kaiken muun saa reissusta hankittua aina sit ku tarvis tulee. Antibioottikuurit ja lukemista ja mitä vaan voi ostaa paikan päältä, mut nuo yllä mainitut asiat on aina kiva jos on valmiina ku uutee mestaa hönkäsee. Ni ei tarvitte heti lähtee hakee jotaa saippuaa.

Tota ny jos vertaa miun pakkauslistaan ennen reissuun lähtöö ni hiukan lyhkäsempi lista on. Mukana on kulkenu ihan täysin turhaakin tavaraa. Ja yllä olevan listan lisäks messisä kulkee paljo sellasta et "kivaa ku on tää", pientä luksusta siis. Esmes termari mikä pitää juamaveen kylmänä. Pikineit miun taitaa olla kuuet ja vaatetta muutenkii ihan vitusti, mutta niist suurin osa pysyy säilössä tääl Hiekkakikkareel, reissuilla mukana kulkee minimivaatetusvarustus ja silti joka kerta huomaan et on ollu messisä loimia mitä en kertaakaan oo päälle kiskassu.

Moskiittoverkkoa en oo käyttäny kertaakaan. Bedbug-lakanaa pari kertaa, mutta tuskin siitä mitään hyötyy oli, luteet hyökkäs sillon kun sitä vähiten osas aavistaa. Rinkan suojaksi olevaa lukittavaa turvaverkkoa oon käyttäny kerran. Lonely Planetin Southeast Asia On A Shoestring on vanhentunu ja ihan paska kirja muutenkin, ja kun on nettiyhteydet niin wikitravel on yleensä paljon hyödyllisempi tietolähde. Indonesian kielikurssikirjoihin en oo koskenu ku pari kertaa. Riippumaton heivasin helvettiin jo ajat sitte, kun aika monessa mestassa se matto killuu valmiina jos on sellanen tönö mihin sen saa ripustettua.

Näit materialistisii asioit on hyvä pohdiskella välillä. Mitä oikeasti TARVII ja mitä vaan HALUAA? Miulle oli aika valasevaa aikaa se, kun tyhjentelin kämppää ennen tänne matkalle lähtöö ja luovuin muutenkii kaikesta mikä ei oo välttämätöntä. Peruuttelin kaikenmaaliman lehtitilaukset ja maksulliset tv-kanavat ja muut hömpötykset, ja huomasin et ei täs ny mitenkää tuu olo et onpa nyt elämäni laatu sujahtanu alamäkeen ku miul ei näykkää enää 170 telkkarikanavaa (joista yleensä kattoin ehkä kolmee).

Yhenlainen rojekti tulee sitte siitä, kun Mordoriin paluu on ajankohtanen ja rupeen aika tyhjästä pykään asunnosta kotia. On miul varastois/kavereil säilös/jossain joku 10 pahvilaatikollista aarteita, jotain huonekaluja ja 2 matkalaukullista vaatteita, mutta ei muuta. Miä yritän saaha kodin aikaseks erittäin edullisesti ja kaikenlaista kierrätystä/dyykkausta/kirppariahommaa/kerjuuta hyödyntämällä.

Semminkin kun on tunne, että suottaapi Mordorista vielä lähtö tulla, ni on parempi ettei  hamsteroi ympärilleen mitää tavarataivasta. Pitää simppelin minimivarustuksen holleilla, niin että mahtuu virkistävä tuulenvire puhaltamaan kun ikkunan aukasee. Ja voi tarpeen tullen liikahtaa nopiallakin aikatululla viimeiselle matkalle (kohti lentokenttää, siis).

perjantai 30. joulukuuta 2011

Morjens 2011 ja tervetuloa 2012!

Taksi


Jaaha. Vuoden toiseks viiminen päivä. Ja koska on pilvistä ja sadetta ounastelevaa ni ei jaksa makailla rannalla ja koska huomenna on varmaan raju meno aamusta alkaen ni pitänee tehä vuoden viimiset internet-asiat jo tänää. Ni saa sit huomisen olla siltä osin rauhassa ja keskittyä ihmettelemään sitä party-mayhemiä joka täällä epäilemäti velloo kaiken päivää. Sen verta on paljon ihmisiä ja ollu jo parina aamuna oma ranta ihan hirveessä kuosissa ku siel on kekkuloitu aamuun asti. Itzehän olen nyt pitäny hiukan matalampaa rohviilia ja ryäminy neitseellisen murjuni rinsessapetiin jo ihan naurettavan aikasin, hyvä jos oon kymmeneen saakka kyenny tuol paaris löhöömään ja hädintuskin yks tai kaks pintankia oon saanu siin tissuteltua illan aikana. Oijoi. Vanhuus ei tuu yksin ja sillai, siin oon sit vaa vähä kateellisena kattellu ku nuariso se jaksaa jumalaare temmeltää aamusta saakka ja pimut ne jaksaa kiähnätä regeipoikien kylessä ja ganja senku palaa ja ettei sienipirtelöitäkii siinä ryysteltäis. Nykyajan nuariso, ai jumalaare!



Pirkko ja Ministigu aamiaisella
Täältähän ei o mitään uutisoitavaa, mut miul on muuta asiaa. Kerrotaa ny kuitenki kaikki todella miälenkiintoset kuulumiset alta pois: Pirkko on käytetty suihkussa ja siinä meinas lähteä miulta henki. Mirri huus suoraa huutoa ja tappeli vastaan minkä kerkes ja raateli miut verille. Mutta jälkeenpäin ku tein Pirkosta pyyhkeeseen käärityn muumion ni se anto anteeks ja kehräs ihan tyytyväisenä. Molemmat oltii kyllä pahoillamme et tämmönen koettelemus piti käyä läpi. Suurin osa kirpuista onneks lähti, mutta muutama sitkee sissi sinne jäi viel möyrimään, joten uus kylpysessio on vielä luvassa. Seuraavaks aion olla viksu ja lainata pesuvatia, luulen että mirrin märäks saaminen onnistuu paremmin dippaus-menetelmällä ku suihkun alla kattia roikottamalla. Pirkon kuurauksen lisäks olen nähny meressä mureenan ja saanu hämmökin ripustettua terassille. Nii ja täs Kakkosella majottuneet mordorilaiset poistu tänää et nyt edustan sit taas itekseni tääl. Ja vattassa on ollu eilisestä saakka lupaavaa pulputusta ja pörinää, ounastelen et kohta tapahtuu jotain, ja kiireellä. Siin taitaakii sit olla ne jännimmät asiat täältä.

Mutta muihin juttuihin. Vuosi loppuu justiisa, kiitos 2011, olit minulle hyvä ja annoit paljon, mutta 2012 lienee sitäkin parempi. Siitä ei sen enempää mutta nyt vois jotain huomioita kirjata ylös kun on jotakuinkii 2 kuukautta reissua takana (ja vielä ehkä reilu vuosi edessä, tai jotain, saa nähä, asiat riippuu asioista... ja rahasta).


Pyärälenkillä villieläinten seassa
Kahesta kuukaudesta oon 6 viikkoa ollu täällä Gilillä, ja miä tiiän oikee hyvin että siel jotkuu on sitä miältä et vittu mitä pelleilyä et eikö vois vaihtaa maisemaa ja niiku "oikeesti" matkustaa johonki "oikeisiin" rajuihin paikkoihin, mutta se on heijjän ongelma. Tää on miun reissu, ei kenekään muun, saan tehä just ihan niiku sattuu huvittamaan. Ja aikaa, sitähän miulla viäl on, voin kiärtää vaikka kuinka paljo maailmaa. Jos sattuu huvittamaan.

Voin vilpittömästi sanoo et tää 6 viikkoa täällä on ollu ihan vitun ihanaa ja on varsinkin tullu tarpeeseen. Reissua edeltäneet 6 kuukautta oli nimittäin sellasta stressiä ja helvetillistä työmäärää ja säätämistä asioitten kans, että onnittelen itteeni oikeesta päätöksestä alottaa tää ittenihoitovapaa tämmösellä helpolla, eikä millään helvetillisellä säntäilyllä ja paikkojen ahnehtimisella. Et ihan vaan tuun tänne, missä tiiän että viihyn, ja oon vaa, ilman mitään stressiä ja suoritustarpeita, ja laskeudun lepposasti siihen todellisuuteen että NYT, ekaa kertaa sitten...ööö... vuoden 1976 (voi luoja että olen vanha!) kun kouluun ekalle luokalle menin, ni NYT ei tarvi elää minkäänlaisten aikataulujen ja velvollisuuksien ja suorituspaineitten kans (vaikka ohan se et klo 17 alkaa happy hour ni eräänlainen elämää rytmittävä kiinnekohta ja aikataulullinen asia, joskin oon oppinu siitäki jo luistamaan, välil en mee happy hourille ennenku vasta vaikka kuuen jälkee, enkä saa siitä ees enää minkäänlaista syrämmentykytystä on oo-äm-gee, olen MYÄHÄSSÄ, maailma pysähtyy...miä, jolla on kakarasta asti ollu aika vaikee myöhästymisfobia! Rebel rebel!).

Kahessa kuukaudessa olen myäskin havainnu että mukaan otetuista tavaroista on äärimmäisen loistavia hankintoja olleet vesipullon viilenä pitävä termoskortsu, Pacsafen travelsafe -pussukka, tää oma tietsikkaminiläppäri sekä silkki-makuupusi. Mukaan pakkasin sit tietysti jotain turhaakin paskaa, jolla ei oo toistaseks ollu mitn käyttöä, esmes muutama vaate on jota en oo vieläkään pitäny ku ehkä kerran tai kaks ku on ollu öbaut kaikki muu pyykissä, eli jos jonkuu neuvon haluu matkaanlähtijöille antaa niin se on sen vanhan viisauren kertaus että valitte mahollisimman vähän vaatetta mukaan ja sit heivaa niistä viel puolet helvettiin ennenku sullot mitään sinne rinkan uumeniin.


Pyärälänkillä
Mordorista kaipaan: omaa sohvaa ja jääkaappia ja kissoja (voi luoja mikä ikävä!) ja muutamaa ihmistä (en montaa, sori vaan) ja kirjahyllyä mis on hyviä kirjoja ja Pirkka-pestokastiketta ja raejuustoa. Kaipaan myäs rehtiä paskanjauhamista kavereitten kans, sellasta yleistä juoruumista kun päivitellään tuttavapiirin ihmissuhrehäsläyksiä ja muita sekoiluja, ja kaipaan kunnon sellasta mordorilaista huonoa huumoria, missä on pissaa ja kakkaa ja pieruja. Kaipaan keikkoja, niitä vasta kaipaanki, antasin aika paljon jos sais teleportattua ittensä ees yheks illaks johonki kattomaan rehtiä mordorilaista mekkalansoittoa, jotain hevinpaskaa, kiitos, tai - oijoijoijoi - Von Hertzen Brotherseja (se lienee tullut selväksi jo aikasemminki...). Kaipaan Kannaksen musavisa-iltoja missä ei ikinä pärjätty (paitsi iskelmävisassa) ja kaipaan Santun myymiä Loosen vartalolonkeroita. Kaipaan komeita mordorilaisia könsikkäitä, jotka ei turhia lässytä eikä lepertele, jollei oo aihetta.

Mutta mitään en kaipaa niin paljon että olis mitenkään koti-ikäväinen olo. Mitä toki helpottaa sekin ettei Mordorissa ole enää edes kotia.

Parasta on ollu yleisen kaiken ihanuuden lisäks sellanen omissa oloissaan oleminen. Se, että on ollu aikaa. Aikaa lukea, ja nukkua, ja ihan olla vaan, ilman mitään ylimääräsiä hössötyksiä.  Ja se sellanen irtautuminen kaikesta "normaalista" ja miksei epänormaalistakin, mitä elämä Mordorissa oli. Välimatka, sekä henkinen että fyysinen, on tehny monen asian suhteen hyvää.  Silti, haluun mainita, et tässä reissuun karkaamisessa ei ole todellakaan ollu kyse mistään että lähtisin pakoon tai karkuun jotain ihmisiä tai asioita, jos joku sellasta on ajatellu.  En suunnittele elämääni muiden ihmisten mukaan, sen verran oon jo oppinu, että jos niin tekee niin se on loputon polku kohti jatkuvaa tyytymättömyyttä. Täs ei oo takana mitään muuta ku yhen unelman toteutus ja oon ihan järkyttävän onnellinen että oon just nyt tässä, oman murjun omalla terassilla, hiki virraten, tipusten sirkutusta kuunnellen. Päivääkään en ole lähtöä katunu, en edes ripulissa, ja joka päivä on vahvempana se ajatus, et tää on elämäni paras päätös. Ainoo mitä vois katua on se, että en tehny tätä jo vuosia sitte, mutta toisaalta vuosia sitte ei olis ehkä ollu mahollisuutta, eikä rahaa, eikä kykyä tehä sitä päätöstä et lähtee. Ja uskon siihen, että kaikella on joku tarkotus, ja ehkä sillä, että tää matka on just nimenomaan tässä ja nyt, ni sehkä silläkin on joku tarkotus. Se tarkotus selkenee ja sen tajuaa varmaan vasta sitte joskus kun on palannu takas Mordoriin ja alottaa siellä vähä niiku alusta ja uuelleen.



Pirkko. Kissanpäivät!
Kohta alkaa uusi vuasi ja oon ajatellu, että ku vuosi vaihtuu ni alan ajatella vähä muutakii ku bintangia, eli pikkusen rupeen miettimään mitä tässä nyt sitte tekis. Eka rasti on pähkäillä että mitä teen ku viisumin jatko helmikuun alussa umpeutuu: käynkö Lombokin imigrasissa vaan vai pyrähdänkö vaikkapa Kuala Lumpuriin tai Singaporeen. Imigrasi-visiitin onkelma voi olla se, että koittavat nyhtää edellistäki kertaa enemmän rahaa kun on jo toinen visa extension kyseessä (tätä huhua oon vähä kuullu mutta täytyy taas jututtaa kaikki ketkä sellasen ovat käyneet hakemassa et kui se on hoitunu ja miten se kannattaa tehä ja mitähän vittua). Toisaalta siirtyminen täältä Balille, lennot johonkin, majotukset jossain jne, ei siitäkään mikään ilmanen kakku kerry. Tavallaan kuitenkin aika kovasti kiehtoo pieni piipahdus jossain kaupungissa, kenties hyvä ILMASTOITU hotelli, varusteiden täydennys kunnon kaupoissa mis on hintalaput.... Mutta samaan aikaan lähteminen täältä tuntuu jotenki ihan mahottomalta, vaikka tietäis että kyse ois vaan muutamasta päivästä. Tätä asiaa tarttee nyt tässä sit riippumaton pohjalla makoillessa miettiä. Joka tapauksessa aion enimmäkseen ainaki pysytellä täällä Gilillä nyt sinne maaliskuun loppuun saakka, kert maaliskuussa tänne tulee kavereita käymään. Ja sit vasta ihan siel maaliskuun lopulla on tärät Camipamin kans Singaporessa ja sit lähetää kuukaudeks nuohoomaan Malesian niämimaata ja jotain, en tiiä mitä, mutta pahaa pelkään että Camipami tulee lentokoneesta minuuttiaikataulun ja lukujärjestyksen kanssa, ja miun ei tarvi muuta ku kavellä perässä ja napista et emmiä jaksa suorittaa koko ajan. Sen jälkeen suunnitelmat vielä ihan auki (pitää ehkä levätä ja toipua ensin vähän aikaa jossain jahka on saateltu ystävä takasin Mordorin koneeseen), mutta varovasti oon Lonely Planettia jo selaillu ja arvuutellu et mitähän sitte.  Maailmassa, ja ihan vaan täällä aasiassakin, on paljon paikkoja mistä valita ja paljon asioita joita kokea. Mutta jatkan sen asian pohtimista sit tos tammikuussa. Kun jaksan. Ja asioilla, niillä on sellanen hassu taipumus järjestyä. Jännä nähä mitä ens vuonna eessä oikeen on.



Häh? Poliisit telttailemassa täällä vai mitä helvettiä?
Yks asia muuten joka rupee ihan just kohta kunnolla vituttamaan on noi tekstiviestit, joita tulee miun suomen numeroon. Suurin osa ihan ookoo ja tulee vaan kertaalleen (ei niin että niitä tosin montaa olis), mutta parin ihmisen, varsinkin Vähiksen, textarit tulee KAIKKI noin tsiljoona kertaa. Joka aamu on kännykässä joku 12 viestiä ja joka ainoa on joku ikivanha jo tuhat kertaa vastaanotettu old news -tyyppinen viesti.  No mutta niiku aikasemminki sanoin ni saa ees sen hetken ennen viestien tsekkausta kuvitella että miul on ehkä joku muukii ystävä viel joka lähettää textaria, mut ei, se on Vähis joka noin kahexalla viestillä kertoo olevansa just menossa Motörheadin keikalle (joka oli joskus ennen joulua tai vastaavaa) tai sitte joku yksittäinen jouluntoivotus joltain. ARGH!

Ei muuta, miul on nälkä (jihuu, ruoka melkeen maistuu jo, tervetuloa takaisin läskeys!), lähen johonkii vetää murhast jotaa mässyy.

Et hyvää ens vuotta sinne Mordoriin sit vaa! Koittakaa pärjätä, tai siis hyppikää, pomppikaa ja riemuitkaa, kert en usko että tuun viäl ens vuonnakaan takasin.




Tämmönen bile tääl on huomenna ohjelmas (ps. miks on muuten ikivanha kuva pändistä? Ei siin enää noi kaikki tyyopit ole)
taidekuva

Pirkko lepää, vatta pullollaan munakokkelia





keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Apua mitä miä otan mukaa?

Viikonloppureissulleki pakkaaminen on joskus vähä sellasta arpomista et apua mitä miä otan mukaa. Parin viikon reissulle pakkaaminen... aaarghhh. Kuukaus, kaks, ääääk muistikohan miä nyt kaiken. Mut kappas kun lähtee ehkä vuodeks,niin mitäs vitun vitun vitun vittua sitä oikein tarvii mukaan? Mitä ihmettä sitä Assholeen oikeen sulloo että pärjää vuoden? Ei kai sen kummempaa ku mitä kuukaudenkaa reissulle? Vai hä?

Jonkinlaiseen hifistelyyn oon kyllä tähän reissuun valmistautuessa sortunu. Kun lähtee pitkäks aikaa reissuun, ja kodiksi muodostuu oikeestaan se tavarakasa joka kulkee mukana, ni rupee pikkusen (lue: ihan vitusti) merkitsemään sellaset asiat kuten kamppeiden laatu ja kestävyys, varsinkin kantovälineitten kohalla. Et vaikka miul oli "aito" uus North Facen reppu, Kuala Lumpurin Chinatownista jostain synkästä kioskista ostettu ku edellinen reppu (Kuala Lumpurin ostoksia sekin) hajos, ni törsäsin silti uuteen urheilukaupan reppuun, joka toivottavasti kestää tän matkan.

Ja tavaroitten paino, sen kanssa homma meni ihan grammannussimiseks. Kun tavaramäärän pitäs lentojen takia pysyä siinä alle 20 kilossa ni jokainen gramma alko yhtäkkiä merkitsemään ihan perkeleesti. Ja kun miulla on tapana hoitaa asia ku asia sellasella "kaikki tai ei mitään"-tyylillä ni.... Noh, jossain vaiheessahan jotain tavaroita, kalsareita myäten, punnittin touhukkaana oikeen keittiövaakalla ja olin ihan et voi muna, ei ei ei tuommosta mukaan, se painaa melkee 40 grammaa. (Nokkelimmat voivat tästä päätellä että viime aikoina miulla ei oikeestaan oo ollu elämää... kaikki tarmo on pyöriny tän matkaanlähön ympärillä jo kuukausikaupalla).

En tieteskää oo menossa mihinkään kioskittomaan viidakkoon istumaan tai johonki kaupattomalle vuorennyppylälle asumaan, ja oletettavasti tulee useampaankin kertaan käytyä pitstopilla jossain ääsiän metropolis. Bangkok, Kuala Lumpur, Singapore, niist saa kaikkee mitä ihminen voi tarvita, ja kun niissä poikkeaa ni voi samalla täydentää Assholen varustusta jos alkaa vaatteet lahota päälle tahi ripulilääkevarastot huventua. Ja muutenkii osa romppeist on sellasii etten raahaa niitä Mordorista vaan ostan vasta ku oon jo jossain. Esmes hyttysmyrkyt ja semmoset ni mitä niit täält kantamaa.


Mutta aattelinpa nyt eniveis kasata nippelitason listan siitä mitä otan mukaan. Tää postaus on alotettu jo ajat sitte, oon täydennelly sitä mukaa ku jotain tulee mieleen. Julkistan tän nyt ku kaikki on pakattu, ja olen siirtymässä muutaman päivän päästä tilapäismajoitukseen odottamaan lähtöä.



Ja kappas vaan, niin ku taas vois luulla että kaiken reissaamisen jälkeen osaisin tän homman jo ni paskan marjat. Ihan saatanasti roinaa mukana. Mutta hei, tytöt ei matkusta köykäsesti. Ja miä vannon ja vakuutan, että mikään ei ole (ehkä) mukana turhaan.

Hep, näillä mennään siis:

Kanto- ja pakkausvälineet
  • Asshole elikäs rinkka. Jack Wolfskinin sellain joku....oisko se jotai 65 litranen No sopiva enivei. Sisältää sadesuojan. Erikseen on hommattu Pacsafen turvaverkko rinkan ympärille.
  • Reppu, 30 litranen. Siihen mahtuu paljon, tarvittaessa vaikka parin päivän kamat jos lähtee retkeilemään. Lentokoneessa toimii käsimatkatavarana.
  • Gollan käsväsky, mihi menee miniläppäri ja tärkeimmistä tärkeimmät asiat. Se laukku, joka on käytössä lähinnä siirryttäessä paikasta aa paikkaan pee, ja jonka katoaminen/pölliminen aiheuttais totaalisen paniikin.
  • Haltin citybag. Painaa tyhjänä 150 grammaa ja pakkautuu helvetin pieneksi. Tämä käytössä esmes kun jolkotan kaupunkilla nähtävyyksiä pällistelemässä. Siihen mahtuu kaikki tarpeellinen päivän kylillä hillumista varten ja tilaa on pienille ostoksilleki, jos vaikka tilpehöörimarkkinoilla riahaantuu.
  • Pikkupikkukäsväsky, sellanen siis oikeesti sikapieni, mihi mahtuu lompakko, luuri, kamera, hyttysmyrkky, bepantteeniputkilo, käsidesi ja tupakit, ja minkä kans voi painua naapurin kuppilaan pitsalle, tai muuten vaa kylän raitille jolkottamaan.  Toimii myös ns. baariinmenolaukkuna.
  • Rahavyö
  • Oceanbägi. 2 kpl. Keskikokonen ja pienenpieni. Venematkoi ym kosteit olosuhteit varten näihi vesitiiviisiin kumipötkylöihin pakataan kaikki tärkeä ja vedelle arka tavara.
  • Haglöfsin drybägi läppärille, vesitiivis, elikäs tietsikka matkustaa tämän uumenissa ku siirtymiset tapahtuu veneillä tai pitää muuten ulkoiluttaa läpyskää kosteitten olosuhteitten läpi 
  • Pacsafen travelsafe, elikäs safety-lokeroa simuloiva tsysteemi
  • Pari sellasta pikkukassia jotka menee sellaseks sikapieneks papanaks ku niit ei tarvi. Toinen toimii likapyykkikassina ja toinen kauppakassina. Yritän vältellä muovipusien haalimista, eli oma ostospusi aina mukana.
  • Erilaisia pieniä puseja ja kangasnyssäköitä pienimpien tavaroiden järjestämistä varten. Kaikki löytyy Assholen uumenista helpommin ku on tietyt jutut jossain yhessä pusissa eivätkä ne pyäri keskenään ympyrää siel Assholen pohjalla. Esmes kaikki laturit ja piuhat yhes pusis, alusvaatteet tos, phikhinit tuos.


    The Tärkeimmät asiakirjat Harmaassa Pussukassa, jonka häviäminen aiheuttaisi katastrofin:
    • Visa ja MasterCard ja Visa Electron. Kaksi korttia on vähintään pakko olla kun maailmalle lähtee eli Visa ja Masteri. Aina ei löydy automaattia jolle kelpaa kaikki. Ja jos joku syö yhen kortin ni ei oo ihan kusessa jos on viel muita kortteja lompsassa. Ja tietenki mukana on myös pankkitunnarit.
    • Passi.
    • Kansainvälinen rokotuskortti (ikiin en oo tarvinu mutta on mukana)
    • Muutamia passikuvia (joissain maissa haluuvat passikuvat viisumipapereihin)
    • Vakuutuspaprut
    • Finskin kantiskortti, kansainvälinen hostellikortti (ihan ku missään hostellissa asuisin mutta niil on listalla pieniä hotelleja kans ja kortil saa jossain ainaki alee)
    • Vähän kaikenlaisia valuuttoja. Muutama satanen euroja käteisenä, ns. pahan päivän varalle.
    • Pieni muistikirja ja kyniä
    • Kalenteri


    Elektrooniset vempaimet:
    • Kamera. Vesitiivis, Olympus Tough-8010. 2 kpl 4 GB muistikorttia.
    • 2 kännykkää. Toinen oma hyvä normiälyluuri, jossa oma suomen numero ja paljon musiikkia, indonesian kielen sanakirja, kaikki mahdolliset Angry Birdsit, skype, ym tarpeellista. Toinen joku vanha kapula johon voi hankkia paikallisia simmejä.
    • MP3-soitin. Lisääääää musaaaaaa.
    • Miniläppäri, Acerin sellain pieni ja kevyt vekotin siis, tykötarpeineen (mm. kuulokemikrofooni skypeilyä varten). Nyt mennää vähän hifistelyn puolelle, mutta miniläppäri on ehkä must. Voi pitää yhteyksiä Mordoriin ilman et tarvii aina mennä nettiputkan minuuttivelotuksille. Ilmainen wifi is mai nyy best frend, ja sellain löytyy nykysin melkee mistä vaan. Ja voi kirjotella näitä plokijuttuja ja käpistellä kuvia kaikes rauhas, ilman et pitää hermoilla et naapurikoneella oleva utelias kyylää koko ajan mitä miä teen.
    • Muistitikkuja, 3 kpl. 32GB, 16GB ja 2GB. Miniläppärin asioiden, valokuvien ym varmuuskopioiden säilömiseen, sekä pikkutikku jos tulee tilanteita ettei oo sitä wifiä ja pitää turvautua nettiputkan koneisiin. Voi viiä sitte tekstejä ja kuvia muistitikulla. 
    • Vitunmoinen nyssäkkä johtoja ja latureita kaikkeen yllämainittuun

    Vaattehet, textiilit, jalkineet yms:
    Vaattehista osa on tieteskii päällä ku lähen, mutta alla on eniveis lueteltu joka saatanan loimi ja riepu ja textiili joka mukaan lähtee. Uskokaa pois. Ei ole varmarihousua eikä seksykkäitä bileleninkejä, ei korkokenkiä tahi pizisiä alusvaattehia. Oletan siis, että pysyn trooppisissa olosuhteissa ja sellasissa paikoissa joissa voi vähän sellasella elämää nähneen hipin olemuksella tallustaa. Ja jos matka viekii yllätyspaikkoihin, ni shoppailun kautta sit.

    • Tennarit
    • Varvastossut
    • Yks huppari
    • Yks pitkähihain, mut ohut, paita
    • 3 lyhythihast t-paitaa
    • 6 hihatonta toppia
    • 2 minihamosta
    • yhet pitkälahkeiset mut ohkaset housut
    • yks vyö, ettei pöksyt putoa (tropiikki yleensä laihuttaa)
    • kahet sellaset lyhkäsemmän tyyppiset kepeet mutta siistihköt pökät (jotka jalas kehtaa liikkua kaupunkilla)
    • kahet munahousu-tyyppiset lötköt ohuset rantapöxyt, jotka on myös äärimmäisen mukavat jalassa, ei kiristä, ei purista, ja on ihan parhaat matkustuspöksyt esmes lennoille tahi pitkille bussimatkoille (munahousut = niin mukavat housut et jos ois munat ni neki mahtuis siellä mukavasti hillumaan)
    • sortsit
    • yhet polvisukat
    • yks kesämekko
    • yks sellanen muumuu-henkinen vetelä mekkotyyppinen rikooriepu
    • yhet semmoset vetelät rikoo-tyyppiset sortsit
    • Useat phikhinit
    • 2 sellasta rentoo vetelää rantapaitaa, jotka voi kiskasta märän pikinin päälle ja kipittää sit vaik naapurin kuppilaa murkinoimaa näyttämättä ihan riettaalt
    • kuuet aluspöksyt
    • kolmet perustissiliivit ja yhet urheilujutut (yleensä ollu vaa kahet hinkittimet, mut nyt pakko ottaa useemmat kert jos yhet vaik hajoo. Ku aasiasta ei oo niin helppoo löytää tissiliivei joihi tämmöset mordorilaiset meloonitki mahtuu)
    • saronki, joka rähmääntyy rannnalla makaamisen alustana
    • yks iso huivi, joka toimii myös vaikka kiatasuhameena
    • Matkapyyhe, sellanen helvetin kevyt ja pieneen tilaan menevä.
    • Lippis
    • Pari pientä huivia (päähän laitettavaks)

    Apteekkinyssäkkä:
    • Särkylääkettä
    • Finnrexiniä
    • Pari antibioottikuuria, jotka tainnuttaa niin ripulin, keuhkoputkentulehduksen, klamydian kuin virtsatietulehduksenkin, ja herratiäs mitä muuta. Nää napit on kultaakin arvokkaampia jos iskee ns. explosive -tason mahapöpö jossain saarella jossai ei ole lääkäriä tahi edes apteekkia.
    • Oksentamisen lopettavia nappeja (jos lentää yrjö niin ei paljo antipiootitkaan auta jos ei pysy napit sisällä, siks näitä)
    • Nesteytys-suolahomma-juomajauhe-pussukoita
    • Tigerbalm -ihmevoidetta. Parantaa selkäjumit ja helpottaa ötököitten puremia ja ties mitä.
    • Bepanthenia. En KOSKAAN poistu kotoa ilman Bepanthenia.
    • Hydrokortisonivoidetta
    • Kortisoninappeja/kyypakkaus ensiavuks siltä varalta että joku tosi paha ötökkä pääsee pistämään
    • Hiivatulehdus-pillupuikko (tätäkää en oo koskaa tarvinu mutta luoja paratkoon jos tarve tulee niin tän on parempi olla heti saatavilla)
    • Perus-ripulilääkettä (imodiumia, siis) jarruksi, jos pakoputki on arvaamattomalla tuulella mut on pakko poistua vessan välittömästä läheisyydestä ja esim. matkustaa
    • Antihistamiinia
    • Silmätippoi
    • Astmapiippui muutama
    • Käsidesiä
    • Desinfiointipyyhkeitä
    • Laastareita
    • Kondomeja (olen toiveikas)

    Kylppäri-bägi:
    • Hammasharja ja -tahna, hammaslankaa
    • Samppoo ja hoitoaines
    • Joku pesuriepu/siäni
    • Suihkukeeli ja saippua
    • Naamankuorimisjuttua
    • Perusrasvaa, sellasta helvetin rasvasta lajia ja ehottomasti hajuton ja mauton
    • Aloe vera -aftersun-geeliä. PARASTA!
    • Aurinkorasvaa, suojakerroin 50, vähintään.
    • Sheivaus-asiat
    • Kampa, ponnarirenxui, pari pinnii
    • Kulmakarvannypitin elikäs pinzetit
    • Kynsleikkuri ja -viila
    • Pienenpieni peili
    • Hyttysmyrkkysuihketta
    • Kuukuppi ja sille tarkotettuja desinfiointipyyhkeitä ja -tabletteja. Menstruaalisessa iässä olevan naisen paras ystävä trooppisissa, tai missä vaan, olosuhteissa. 
    • Pikkuhousunsuojia

    Sekalaista sälää:
    • Snorkkelit ja räbylät ja uimatosshut
    • Trooppisten kalojen ym meriotusten kuvasto (semmoin muoviläpyskä mis on kuvia ja kerrotaa ketä ne kalat on)
    • Alus (eli puhallettava uimarenkas, sen kans on kiva lillua meres)
    • Sähköpistokkeeseen asennettava hyttyskarkotin
    • Hyttyssavuja
    • Ydinpommi-tason ötökkämyrkky, joka tappaa torakat ja hämähäkit ja moskiitot ja muut hirviöt
    • Taskulamppu
    • Adapteriläpyskä malesian töpselssöneihi (pieni muovinen lätkä)
    • Bedbug-lakana
    • Moskiittoverkko
    • Riippumatto
    • Sadeviitta
    • Silkkilakanamakuupusi
    • Näsäviisas Jeesus -teippiä
    • Hakaneuloi
    • Sakset 
    • Korvatulpat + silmälaput
    • Nenäliinoi
    • Narua pien pätkä
    • Pari irtolukkoa. Toinen vaijerilukko ja toinen perus-riippulukko. En tiiä tuleeko näille tarvetta mutta jos tulee ni onpahan sit lukko valmiina.
    • Minikrip-puseja, niitä tarvii aina. Esmes jos ostaa lääkkehiä niin paskaako niitä pahvikuoria kulettelemaan, voi laittaa pillerit minikrippiin.
    • Kirjoja. Eli divarista haettuja paskapokkareita jotka jää sinne missä ne tulee luettua loppuun.
    • South East Asia Lonely Planet. Joka maan omaa opasta ei jaksa hullukaa raahata mukana, eli tommosella kokoelmateoksella on pärjättävä.
    • Lonely Planetin Indonesian phrase book.
    • Learning Indonesian -kielikurssikirja, muistiinpanovihko, Suomi-Indonesia sanakirja ym. Näitten mukana raahaamista arvoin pitkään, vuos sitte kantelin näitä 2 kk ympäri aasiaa enkä avannu kirjoja kertaakaan. Mutta nyt on sellain juttu että vittu miä en tule takas ennenku puhun ihan saatanan sujuvaa bahasaa. Nii.
    • Juomapullonkylmänäpitäjä eli ns. termoskortsu.
    • Pullonavaaja
    • Ja sitte on viel vähän viemisiä Gilille. Tatuointilehtiä ja yks tatskakirja tutulle tatuointityypille, sekalaisii cd-levyi kotipaarin soittimeen, lakrisal-karkkia (voi tehä vaikka lakushotteja!) ym pientä hölmöö.

    Siin on kuulkaa jotakuinkii kaikki. Oikeesti. Näyttää hirveeltä roinamäärältä ku sen tälviisii listaa mutta yhteen noin 18 kiloa painavaan Assholeen ja jotn 4-5 kilon käsimatkatavaraan ja pieneen käsväskyyn näistä suurin osa mahtuu (ja loput ostan sit vasta tuolt reissusta).

    Nää kaikki mahtu Assholeen!!!!

      torstai 13. lokakuuta 2011

      Munakenno mukaan!

      Pistän näitä koko Assholen täyteen
      Heh. Kaveri laitto miulle feispukissa hauskan linkin. Maikkarin sivuilla nimittäin on mahtava niksipirkka-henkinen artikkeli otsikolla Nämä tavarat mukaan matkalle jo kotoa – säästä satoja euroja. Pakko oli tarkistaa että mitä mahtavia vinkkejä siäl nyt on. Väsymyshysteria otti juttua lukiessa totaalisen vallan. Miten vitussa siä säästät SATOJA EUROJA raahaamalla mukana vanhoja sukkahousuja, jukurttipurkkeja tai, kelatkaa, munakennoja? Lukekaa ite tuo aivopieru ja ihmetelkää.

      Ainoa edes pientä järjellisyyttä sisällään pitävä vinkki oli ottaa mukaan vanha lompsa ns. feikkilompakoksi jonka voi ryöstön sattuessa antaa vorolle. Ite en oo moista kyllä koskaan hyödyntäny, miulla on yleensäki luottokortit ja suurin osa rahoista tallelokerossa ja mukana aina vaan sen verran ku sattuu tarvimaan. Täl kertaa mukaan sentäs lähtee rahavyö, jossa voi sitte pitää tärkeimmät sillo ku on koko omaisuus mukana, eli ku oon matkalla paikasta Aa paikkaan Pee.

      Mutta tosta artikkelista tuli sitte inspireissön miettiä, että onko itellä jotain sellasia hyviä vinkkejä sen suhteen et mitä kannattaa ottaa mukaan. No vittu ei oo, se on niin yksilöllistä et mitä kukaki kattoo tarpeelliseks. Mutta yks hieno oivallus on vahingossa tullu. Eli antaa mennä. Saanen esitellä: Moottoripuuman Reissunixi!

      Helsingin moskeija ja muita maisemia
      Ota kirjanmerkiksi postikortti, jossa on kuva kotikaupungistasi.
      Vuos sitte ku olin parin kuukauden reissulla Malesia-Indonesia-suunnalla, huomasin lähtiessä lentokentällä että vittu, ei ole kirjanmerkkiä. Miul on kotona aina kirjan välissä joku postikortti merkkaamassa missä mennään ja nyt sellanen jäi sinne piironkin päälle kotio. Shopautin lentokentän kioskilta ekan käteen osuneen postikortin, ja siinä sattu olemaan kuva Helsingistä. Siitäpä kortista melkosesti syntyi keskustelua matkan varrella. Yhessä sun toisessa paikassa tyypit pällisteli sitä korttia oikeen porukalla ja ihmettelivät ja huokailivat että ooh, tää on eka kerta kun nään miltä Suomessa näyttää. Ja JOKA AINOA luuli senaatintorin kirkkoa moskeijaksi.

      Seuraavalle reissulle ostinki sitte useemman kortin, myös talvisia maisemia. Niistä se riemu sit vasta repeskin. Selitä siinä sitte mitä se käytännössä tarkottaa kun on talvi. Että kun merikin on jäässä, että siellä jäällä voi kävellä, että ihmiset menee silti ulos vaikka koko maa on lumen ja jään peitossa. Ja että ei, lunta ei syödä, eikä varsinkaan keltasta lunta. Hauskaa on ollu näistä jutellessa.

      Sellasta. Siinä miun anti matkailuskeneen, olkaat hyvät.

      Ne oikean Niksipirkan matkailuniksit löytyy muuten täältä. Melkosta matskua sielläkin. Pieni maistiainen:

      Jos matkakuume yllättää, ota korvatulpat, laita ne korviin ja mene vessaan. Pese sähköhammasharjalla hampaat ja kuulet korvissasi huminaa kuin olisit juuri laskeutumassa vesitasolla Havaijin rannalle. Voit lisätä jalkojen alle myös hieman hienojyväistä hiekkaa syventääksesi tunnelmaa.

      tiistai 23. elokuuta 2011

      Shoppaa, shoppaa!

      Kilpavarustelu meinaa riistäytyä käsistä. Koko ajan keksin jotain mitä ilman ei muka voi lähtee mihinkää. Mut hei, oikeesti, on melkee pakko. Vuodeks ku lähtee niin alkaa pikkusen merkitä tavaroitten laatu, ja kestävyys, ja paino, ja koko, ja tavaroilla aikaansaatu mielenrauha. Ja... no, vittu, oon tyttö (vaikkei aina uskois) ja semmoset joskus shoppailee. Ja ku mitään muutakaa en oo saanu ostella sen koommin ku alko vimmattu säästäminen tätä reissua varten ni kaikenlaisee matkailushaisseen oon sitte hädissäni törsänny. Kaikki roina kyllä tulee ihan oikeesti tarpeeseen. Tulee tulee! Uskokaa, tahi älkää, mut täs muutama makupala, olkaat hyvät.


      Ostin vaan yhen tommosen, en noita kaikkia.
      Silkkilakanamakuu-pusi. On aina ollu yks saronki mukana ikäänku lakanaks tahi unirievuks, mutta pongasin netistä hostellihommia tonkiessani Suomen retkeilymajayhdistyksen kaupan. Siellä ei pal mitää myyäkkää, paitti jäsenkortteja ja silkkilakanapuseja, jotka on hinnoteltu varsin nasevasti. Vietnamilaisten yksinhuoltajanaisten valmistamia, mainitaan selosteessa. Olettaisin siis, että menee vähän hyvää tekemään tähän ostokseen sijoitettu 25 euroa, tai ees osa siitä. Tärkeintä tässä on se, että tuo menee paljon pienempään tilaan ja painaa paljon vähemmän kuin saronki. Ja kun vielä ite kyllästän sen semmosella textiileihin suihkutettavalla hurjalla myrkyllä, niin tän pitäis suojata myös kaikenmaaliman ryömiviltä ja purevilta ja pistäviltä ja muutenki vittuilevilta hyönteisiltä. Joiden suhteen olen ehkä hieman hysteriaan taipuvainen, se myönnetäköön (ja silti luen ihan vimmalla kaikkia kauheita nettikeskusteluja aiheesta.... AAARGH). Halvemmalla tämmöin löytyis varmaan tuolt reissusta, mutta tahon et ei tarvi tuol juosta heti ekana hätä käes tekemäs vitullista määrää hankintoja.

      Termoskortsu. Kuvan mirri ei liity tapaukseen.
      Seuraava ostos on sit ihan silkka turhake ja hifistelyä ja neitimäistä hienosteluu. Mutta jotain luksustakin saa ihmisellä olla ja ku tykkään kylmästä vedestä, jopa enemmän ku kaljasta (uskokaa pois!). Kotona on aina pakkases puolentoistlitran vissypulloi mitkä on laitettu puolillee vettä ja sit pakkasee. Sielt sit napataa semmonen jäätyny pullo, täytetää vedellä ja aijai, saa koko illan naukkailla jääkylmää vettä. Parempaa ku mikään (paitsi Von Hertzen Brothers). Aikasemmin miul oli semmonen pähee reppu, mis oli kylmätasku, ja se oli niin loistava tuol reissuis, koska siel pysy vesipullo viileenä ihan helvetin kauan. Mutta kun se hieno reppuvanhus lopulta menehtyi, jäin ns. kuseen, tai pikemminkin kusenlämpöisten juomien varaan. En kestä! Metsästin siis kaikenmaaliman retkeilykaupat ja nettipuljut vastaavanlaista reppua mut ei löytyny, ja rupesin sit ettimään vaan jotain termos-viilennys-kortsu-asiaa johon menee 1,5 litran vesipullo sisään. Mut eeei, mistää ei löytyny ku liian pieniä tai sit joilleki design-pulloille tehtyi erikoiskortsuja. Kunnes lopulta, toivon jo hiipuessa, Amazonilta löytyi: ihana 1,5 litran pullon sisäänsä imaiseva termoskortsu, merkkiä Ezekil, ei hajuukaan onks se joku termareiden kingi vai mikä, mut ihan sama. I'm in lööööv. Ajatelkaa: minä ja viileät juomat, rannalla, trooppinen ilmasto, aurinko polttaa, mutta juomani pysyy kylmänä. Kylmänä! Kylmänä, kuten minä!

      EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Koska melkein tv-shoppi-tuotteeseen menin kapsahtamaan... mutta ku se tekee ihmeitä! Oikeesti! Ja minä pidän ihmeistä! Jostain reissublokista tai jostain netti-jostain-eniveis kehuja tästä oivasta tuotteesta luin, ja ku halvalla sai (Clas Ohlsonilta, tuo ihmeitä puoli-ilmatteeks kauppaava tavaratalo) ni.... noh, semmosia vakuumi-pakkaus-pussukoita menin sitte ostamaan. Laitetaa loimet sisään, suletaan pusi, rullataan ilmat pihalle ja kas, ennen niin muhkea lumppupino on muisto vain, ja tilalle on ilmestyny kiintee ja piukka kiree lettu minkä sisäs on hämmentävä määrä vaatetta. IHME! Ja mikä tahansa joka saa Assholeen mahtumaan enemmän tavaraa on ehoton pakko hankkia. Koska seuraavan vuoden ajan Assholessa on kaikki, koko omaisuus, siinä on oikeestaa KOTI. Ja hei oikeesti, ohan toi nyt... kattokaa, uskokaa, hämmästykää. Todistusaineistoa kuvassa alla (pino sisältää kahet pöxyt, kax minihamosta, yhen mekon, 3 t-paitaa ja yhen huivin... tarkkasilmäsimmät saattavat ihmetellä kun kaikki kuteet ei ookkaan mustia, mut ku matkoille lähteeki pirtsakka ja sosiaalinen ja terhakka ihmetyyppi, eikä se normaali synkkä ja vittumainen tuonelan tienviitta, joka miä tääl Mordoris olen, ja se matkustelevainen sosiaalinen tollo saattaa viipottaa viidakkopolkuja jopa punaset pöxyt jalassa.... ihme tyyppi ja ihan vitun rasittava tapaus.).

      Ylimmässä riepupino ennen pusitusta, ja alla sen jälkeen ku ne on sullottu tohon plästik pusiin ja pistetty ilmat pihalle. Onko vähä siistiä, häh, onko?


      Ai kauhee. Täähä alkaa nyt tuntumaa ihan sellaselta höpöhöpö-plokilta mis kerrotaa et mitä on shoppailtu ja kehutaa niit tuatteit ja mainitaa ostospaikat ja semmoset ja siin muka huomaamatta sit vähä kalastellaa jotain  ilmasii näytesamppoita ja sälää ja toivotaa salaa kutsukorttei johonkii uuen leivinpaperin lanseerauspileisiin mis on koko Mordorin kerma paikalla. Kääk. Ei oo tarkotus.

      Hei te kaikki miljoonat sponsorointikohteita etsiskelevät lukijani: EI TÄNNE! HUS POIS! ETTE PERKELE LÄHETÄ MITÄÄ ROJUA, KIITOS. (Mut rahaa saa lähettää!)






      lauantai 6. elokuuta 2011

      Kontrollifriikki kreisishoppaa ja kilpavarustelee

      Oon tällä viikolla laittanu tuulemaan. Alkuviikosta oli viel ihan pinna pinkeenä ja kauhee paniikki, mutta ku pistin vähä töpinäx ni alko tapahtuu. Ja jos en rauhotu ni ihan tuota pikaa istun tyhjässä murjussa patjalla eikä miul oo muuta ku yks muki ja lusikka ja kattila ja tietokone ja joku patjanreuhka.... saattais tuntua se jälellä oleva 12 viikkoa aika pitkältä ajalta tuolviisii. Tavaraa on siis tällä viikolla lampsinu ovesta ulos ihan huikeeta tahtia, ja samassa yhteydessä reissutili on sanonu KA-ching KA-ching! Mahtavaa!

      Mutta oon myös laittanu rahaa palamaan oikeen urakalla. Sulo Viléniä vähän ahistaa tämmöin kauhee kreisishoppailu, mutta en oo mitään ostanu mikä ei olis reissuun välttämätöntä. Tai ehkä ei välttämätöntä, voishan sitä mennä ilman mitään, luottokortti ja passi taskussa, mutta sellasia asioita oon hankkinu mitä omasta miälestäni tarvin, ihan mielenrauhanki vuoks. Kaikenlaisia turvallisuusjuttuja oon vaa ostellu, siis.

      Lähen reissuun pääasiassa yksin, ja se on ihanaa. Mut yksin reissaamisessa on kuitenki yks helvetin iso ongelma johon ei oikein oo ratkasua. Se on se, että ei oo ketään joka vahtii kamoja esim sillä välin ku käy vessassa tiristämässä ruskean kyyneleen, tai mitä siel nyt sit onkaa tarvis touhuta. Kaikenmaailman lentokenttien ja bussiasemien vessoihin ei aina ees mahu rinkan ja romujen kans. Tai mitä jos matkustan yön yli jollain junalla tai laivalla, ni nuku siinä sit jotenki toinen silmä auki, kert jos nukahtaa ni siit voi helposti lähtee Asshole menemää, pienemmist kamoist puhumattakaa. Miul on jumalauta kerran meinaan nukkuessa pöllitty junassa jopa puoliksi syöty sämpylä ja vajaa limupullo (Kuopio-Helsinki-juna). Ja sit on kaikenlaisii hapertuneit bungalowei, mis ei oo mitää tallelokeroita ja seinistä voi melkee kävellä läpi. Entäs sit trooppiset ja  kosteet olosuhteet? Kaikenmaailman puhelimet ja läppärithä poksahtaa samantien ku jollai veneellä mennää ja loiskuttaa niin perkeleesti. Voro voi tulla vastaan ja sanoo että rahat tai henki, ja vaikka mitä voi käyä. Toivottavasti mitää ei käy, eikä oo koskaa käynykkää, toi nyysitty sämpylä on melkeen vakavin reissu-homma mitä ikiin on ollu. No okei, viime vuonna Pulau Wehillä kävi voro bungalowissa ja vei miljoona rupiaa (noin 90 egee), mutta se oli kohtelias voro, koska siin lompakossa oli 4 miljoonaa rupiaa ja luottokortti, ja se vei vaan sen miltsin.

      Mutta koska olen kontrollifriikki ja  hysteriaan taipuvainen ja vähä paranoid ja lukenu liikaa nettikeskusteluja, ni haluan varautua kaikkeen. Olen siis hankkinut seuraavia varusteita:


      Pacsafen turvaverkko Assholen ympärille. Sillä voi lukita Assholen vaikka johonkii tolppaan tai putkeen kiinni, tai johonki sänkyn jalkaan. Vähän ton ostamista mietin, se painaa kuiteskii puoli kiloa, vittumaista raahata mukana jos ei sitä käytä, mutta toisaalta toi takaa mielenrauhan just jos vaikka matkustaa yöjunalla tai laivalla, ku voi nasauttaa Assholen johonki kiinni ja lukkoon. Maksoi noin 45 egee, Amazonilta. Suomessa hinta yli 70 egee.







      Pacsafen TravelSafe, ns. tallelokero. Voronkestävä pussukka jonne voi sujauttaa rahat ja muut pienet arvokamat ja lukita pussukan sitte johonki kiinni. Tää ois niiiiin auttanu siihen Pulau Wehin rosmo-hommaan mutta ei ollu sillo tämmöstä mukana. Ainahan ei oo majapaikoissa minkäännäköstä tallelokero/kassakaappi-systeemiä tarjolla, joten sixsixsix ostin tän. Maksoi jotain alle 40 egee, Amazonilta myös. Suomesta saa suunnilleen samalla hinnalla.



      Haglöfsin DryBag läppärille. Miun reissaaminen saapuu nyt nykyaikaan, koska ekaa kertaa mukaan lähtee tietsikka. Oon siis ihan hermona et se paskahan hajoaa samantien, kastuu tai kolahtaa johonkii ja sit kuuluu vaa PUF ja nousee savu ja se oli sit siin. Onneks löyty sit yhest nettikaupast tommoin pehmustettu drybagi läppäreitä varten, tilasin heti. 29 euroa, Scandivanvia Outdoor Storesta (ulkomaan kaupoist ei löytyny helpolla, enkä jaksanu tonkia)





      Ja sit oon ostanu ihan perus-rahavyön. En tiiä tuleeko käytettyä, simmottist ei oo koskaa ollu, mutta nyt sit on. Enkä oo ikiin kokenu tilannetta mis ois tullu yhtää olo et voi vide ku on rahat ja passit nyt täs käsväskys eikä jonnekii papanaluukkuu sullottuna. Mut koklataa nyt. Voi ainaki jos on vähä hermostuttavis paikois (en kyl tiiä missä niitä olis) ni laittaa osan tärkeistä jutuista vaatteitten ja vattamakkaroitten alle rahavyöhön jemmaan. Voihan toi olla kätsy vaikka jos jollai bussilla matkustaa ni laittaa suurimman osan rahoist ja sit passit ja luottokortit tonne. Jos sit nukahtaa ja joku nyysii nyssäkät ni jää sit ees jotain.

      Semmosia. Kauheeta tuhlaamista ja shoppailua, mutta uskon että noi kaikki tulee oikeesti reissussa tarpeeseen. Ja näitä ei lasketa matkan kustannuksiin, ne on ostettu ihan eri rahalla, ja pysynevät käytössä seuraavillakin reissuilla.

      Vähä alkaa hirvittää noin yleisestikin se pakkaaminen tätä reissua varten. Oon ajatellu että vittu sitä tarvitte enempää kamaa ku kuukauden reissulle, mutta jotenki nyt meinaa karata kilpavarusteluks ja hifistelyks tää homma. Ommmmmmmmmmmm..... rauha rauha..... ommmmmmmmm..... älä osta enää MITN.... ommmmm.....

      Tsekkaa myös nämä