Pangandaranin vappu

Onpas tapahtunu asioita sitten viime päivityksen, vallan täs ollaan päät pyärällä. Jouduttii yllättäen sellasee internetittömää tilaa ni siks ei oo plokikaa päivittyny, sori. Mut nyt ollaan jo Jakartassa, hyvässä hotlassa, on nettikuppila alakerrassa jee. Mutta se tänne äheltäminen kaikkine hässäköineen ja paskanhaukkaamisineen vaatii ihan oman tarinansa, joten vetelen tässä ny nopsaan yhteen Pangandaranin viimiset päivät. Ja tuun sitte myöhemmin tilittämään Jakartahommat oikeen syränverellä. Mutta nau päk ty Pangandaran.

Ensinnäki perjantai-iltana meijjän majatalon täti tuli kysymään että koskas myö ollaan lähössä pois, ku ois vähä sellanen homma että heijjän Pondok Mangga olis huomiseks täytee puukattu, on joku raju bile tiedossa ja sukua tulossa niin perkeleesti ku sisko pusaa kaksosia maailmaan ja sillai. Myö oltii sit et no nähtävästihän huomenna siis lähetää ainaki muihin majotuksiin mutta Pangandaranista poistutaan vasta sunnuntaina tai maanantaina. Täti oli niin pahoillaan ja ehotti heti että työ tuutte hänen kotiin asumaan loppuajaks, ei maksa mittää, mutta eihän myä epäsosiaaliset mordorilaiset lähetä toisten nurkkiin loisimaan. vallanki ku se puuttuvan uuen majapaikan ettiminen osottautu maaliman helpoimmaks: omasta portista ulos, seuraavasta sisään, ja onks teil kahta huonetta, on heil, kiitos, otamme nämä ja tullaan aamulla, moi.

Aurinko laskee siun selkäsi taa

Uuen majan löytymisen jälkee iltaa istuttii rannalla, mainio auringonlasku ja bacardilogojen (lepakoiren!) ylilento, pieni tuulenvire, surffareita meres siihe asti et pimiä tuli. Dinnerille uuteen johonki paikkaan ja siel se sitte tapahtu, se mitä oon aina pelänny ja tienny että joskus se osuu kohalle. Ravintelin katosta jysähti suoraan päähän sellanen valtava torakka. Oli ainaki kissanpennun kokonen, ja kasvaa vaan mitä useemmin tätä horrorstooria kerron. Nyt se on jo ainaki ponin kokonen.  Mut onneks ravintelin henkilökunta tuli heti apuun ja se torakkakaa ei onneks sujahtanu mihkää tissivakoon tai jääny tukkaan kii vaan kopsahti päähän ja kimpos siitä heti pois. Hirviää silti, argh. Mutta vaikka siin meinas lurahtaa lusikallinen housuun ja pumppu jätti muutaman lyönnin väliin, ni en kuitenkaa kuollu. Nyt se on koettu, selviän mistä vaan tän jälkeen. (Ja se tuli testattua jo, oottakaahan ku pääsen siihe Jakarta-hommaan...)

Komodo Hotel. Mein huaneet tuol yläkerras.

Lauantaiaamuna sit kamat kasaan ja naapurin Komodo Hotelliin muutto. Mukavat kakkoskerroksen huoneet, tuulettimella tietysti, hintaa 120 000 rupiaa per yä. Parvekkeen ees kasvo mangopuu ja pihaa vahti noin satavuotias koira ja rapsuteltava kissa. Tosin kauhia ikävähän meil oli meijjän alkuperäsen majatalon tätin tarjoilemia iltapäiväkahveja, voi että.

Vappu tms ät rantsu

Mutta sitte lauantaina alkoki niin seesteisen rauhaisas Pangandaranis tapahtumaa. Jo aamusta ihmeteltii jatkuvaa bussien virtaa, kasvavaa ihmismäärää ja mekkalaa. Vähän matkan päähä rannalle nous iso lava ja huhuja megakonsertista kuultii. Ennen niin hiljasella rannalla alko ihmismäärä lisääntymää, liikenne varmaan satakertastu, mopojen pärinä, vaeltavat ihmislaumat ja huutelevat, mölisevät, seuraamaan lähtevät känniset paikallisurpot... alko pikkusen ahistamaa. Käytii konserttialueella ehkä 10 minuuttia kattomassa jotain kauheeta paskaa ja todettiin et EI. Ei meille. Iltakaljojen jälkee vetäydyttiikii majapaikan turviin, mutta nukkumisesta ei tullu kyllä mitää. Hirviä mekkala joka suunnassa, ja ku ihmisten aiheuttama mayhem pikkusen aamuyöstä rauhottu ni iski sellanen ukonilma et koko torppa täris. Sato ihan saatanasti ja tyyny oli huanosti ja hiki oli ja aaaarrrggghhhhhhh.

Konserttihommaa

Että jos ois saavuttu Pangandaranii ekaa kertaa kesken ton lauantaisen vapun, ois oltu tasan yks yö ja todettu et ihan hirvee mesta ja lähetty saman tien jatkamaan matkaa muualle. Ja ku paikallistutut kerto et tääl on melkee yhtä raju hulina joka viikonloppu ni vinkiks tänne suuntaaville sanottakoon: tulkaa sunnuntaina, ja poistukaa viimestää lauantaiaamuna.

Mutta lauantain vappumaista helvettiä lukuunottamati ei pahaa sanottavaa Pangandaranista. Eli, vetelen Pangandaranin yhteen:
Hiano paikka, jossa parasta on yltiömukavat ihmiset. Helvetin ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Hintataso edukas, eli rahaa ei oikee saa kulumaan ku kaljaa juomalla. Viidakkopuisto on hiano ja lähellä on muutaki elämystä tarjolla, mutta ei ny jaksettu ahnehtia kaikkee kerralla (mm. joku Green Canyon on kuulema hiano, mutta kaikki sano et sateista johtuen se on täl hetkel  brown canyon ja myö ei nyt jaksettu olla minkää ruskeen kanjonin ritareita). Miinusta viikonloppuhulinasta ja uimisen hankaluudesta isolla rannalla. Majotus mukavas majatalos noin 100 000 rupiaa/yö , iso Bintang 28-30 000 rp, nasi goreng 12-20 000 rp sisällöstä riippuen, aski Malporo Black Mentholia 12 600 rp. Tän hetken kurssilla 100 000 rp taitaa olla pikkusen päälle 8 euroa.

Palaan Jakarta-raportilla hieman myöhemmin. Pitää vielä vähän sulatella kokemuksia ennenku voi kirjottaa mitn!

Perhoin syä mätää mangoo

Pangandaranin kalmisto

Hiano, hiano, HIANO aurinkonlasku

Piikkisikoja!!!!!!!

PIIKKISIKOI!

Pitkästä aikaa tänää tehtii muutaki ku maattiin. Meil oli viidakkoretkipäivä! Valtavaa! Mahtavaa! Upeeta! Jo aamusta heti ku heräs soi päässä Welcome to The Jungle, mutta googlentajalla suomennetuin lyriikoin tietty. Sinä olet viidakon vauva! Ai että!

Lähettiin aamusta oitis tarpomaan tuonne viidakkopuiston sisäänkäynnille ja jahka saatiin viel meijjän viidakko-opas paikalle ni avot. Otettiin vaan sellanen parin tunnin pieni viidakkovaellus, oli niin vitun kuuma et se toinen vaihtoehto, noin 5 tunnin setti, se nyt ei tullu kuuloonkaan. Ei näillä helteillä, ei tässä rapakunnossa, ei vaikka siel syvemmällä kunnon kreisis ja villis viidakos ois ollu vesiputous ja hirveeltä lemuuvia harvinaisia rafflesia-kukkasia. Meil oli yks ainoo päämäärä, ja se oli et pois ei tulla ennenku piikkisikoja on nähty.

Punkkerin uloskäynti

 Viidakkokierros alko kuitenki muilla jutuilla, eli ensiks japanialaisten kaivelemiin bunkkereihin. Saatanan mukavaa ja hianoo, varsinki ku on sellain ihmiin joka hermostuu missä vaan tunneleissa ja saa klaustrofobisia kohtauksia ihan jo makuupussissaki jos vetää vetoketjun liian kiinni. Mutta sinne vaan, ku on kerta maksettu kiarros ni kaikki tehään, vaikka pahalta tuntuis. Matalia ikäviä punkkereita oli rinteeseen japanialaiset kaivellu, siel oli vankityrmä, toinen luola oli kidutuskammio ja sitte jostai kohtaa kapeeta kuilua kiivettii takas maan pinnalle.

Pitkin viidakkoa jolkotettiin, tuli jonku ikivanhan hindutemppelin jäänteet, apinoita, rantaa, kalastelijoitten veneparkkia, isoja hienoja puita ja yleistä viidakkohommaa. Ja sitte lähettiin luonnon luolaan, saatana. Just ku syrämmen syke vähä bunkkerivierailusta tasaantunu ni eiku säkkipimiään tippukiviluolaan heikkojen taskulamppujen kans liukastelee.

PIIKKISIKOI!!!!!!!!

Mutta siellä ne oli, syvällä luolan uumenissa: PIIKKISIAT! Söpöintä ehkä ikinä! Kesyjä, ihania, hassuja röhkäsyjä päästeleviä mahtavia otuksia, joita varten oltii tuotu vähä peanutseja eli maanatseja. Ja piikkisikaset söi käestä!!!! Kreisii, ja ihanaa! Ollaan viäläki ihan saatanan liäkeissä. Että sai tämmösenki kokea, voi helvettilääne.

Isompi peura ja piänempi peura. Tai jotain porojas tms.

Piikkisikojen jälkeehä oikeen mikää ei tuntunu enää miltään, mut oli hianoa myös ku törmättiin peuramamaan kenel oli pien peuran pentu, tai poikanen, tai vasa, vai mitä ne nyt niitten lapset onkaa. Hiivittii lähelle ja nehän ei ollu milläskää. Villieläimiä kuitenki, ja ihan siihen vaan sai kävellä viereen räpsimään kuvia.

Luala

Mein opas vei meijjät sit vähä väkisin ihan sellaseen syväviidakkoon ja alko jo vähä ahistaa taas kiipeillä liukkaita rinteitä (koko viime yön satanu eli mutaa ja liukkaita lehtiä evriwhere) ja rämpiä jossain poluttomassa rämeikössä varvastossuissa. Mutta nää seikkailut viidakossa lipsuvissa jalkineissa tuntuu kuuluvan jollain lailla perinteisiin aina ku miä tropiikkiin matkustan. Hengissä selvittiin tälläki kertaa, eikä ees rypästy.

Musta apina

Nähtii viel isoja mustia apinoita, joitten nimi on, loogisesti, black monkeys. Mut ne oli onneks ujoja ja pysyvät puussa, sellaset lotkot ku ois alkanu lähestyy ja vaatimaan kameraa ja tupakkaa ni siin ei ois voinu ku heittää repun siihe et olkaa hyvät vaan ja juosta vähän vitun lujaa muihin ilmansuuntiin.

Sit lopuks käytii viel pulahtamas Pasit Putih -rannalla mut oli niin nälkä ja sellain et lähtii takas kylille sen jälkee. Ja tääl nyt huomaa et viikonloppu, saatanasti enempi porukkaa hyörimässä, mut meil on yhä ihan yksityinen majatalo, ei muita asukkaita.

Sellain viidakkopäivä meil tänää. Ja illalla on muuten ehkä BINTANG TIME! Oho!

Viidakkoranta

Viidakon vauva. Polvet, polvet!

Viidakkopuu

Ei-minkään tekemisen jalo taito

Aamuinen ranta

Iltapäivää, Mordorin kansa, joka siäl marraskuises pimeydes vaeltaa. Täällä on tänään paistanu aurinko, ja niin saatanan kuumasti että on oikeen käyty aallokkoises meres dippailemas. Rohkeat myä!

Basaarihommat

Eilinen meil meni aika lailla siihe, et istuttii kotiterdeillä ja luettiin kirjoja. Vähä reviteltii ja käytii tallustelemas kylil ja löyettii uus supermarketti ja semmonen basaarialue täynnänsä pieniä roinapuoteja. Ja matkalla jarrutettiin kahville yhtee ravinteliin ja kappas, taisimmekin löytää semmosen The Only Gay In The Village –tyyppisen hahmon. Siel oli tyypin omia kuvia seinät täys ja hän oli muutenkin niin kaikkia homppelimaisia kliseitä tursuava tapaus että aika lailla selvää oli et minkäs alan jannuja sitä ollaan. Hauska tapaus, intoili kovasti miun tatuoinneista ja esitteli omaansa, mikä oli säälittävä piäni tuhero, jonka tekeminen oli kestäny kuulema vaivasen tunnin ja itku oli siinäki ajassa jo tullu. Paikalla pyöri myös sellanen vanha nahistunu sugar daddy –tyyppinen länkkärimies ja lattialla konttas kaks nuorta poikaa rättien kans kuuraamas. Joka puolella roikku lintuhäkkejä ja tipuset sirkutti. Kahvi oli hyvää ja siellä toimi feispuukkikii (joka tääl meil kotoon ei toimi ku vahingos sillontällön).

Ostin myös indoneessialaisen kännykkäliittymän, et nyt oon taas kahen kännykän koukussa (myäs mordorin vanha numero yhä toiminnassa, kirj.huom) ja tuli heti jotenkii tärkee olo, sellanen tähä yhteiskuntaan taas asteen verran enempi sisään luikerrellu hiano fiilis. Ei hajuakaan paljoko sil voi soitella ja tekstailla ja surffailla netissä, mut ei sen nii välii. Hintaa oli huikeet  15 000 rupiaa eli jotaa alle 1,30 egee. Kreisiiiiii! Edille Gilille heti viestittelin ja pitää sille soitellakii ku jaksaa. Ja viikon pääst tähä aikaa jo nähääkii ku myä päästää Gilille, sairaan siistiä!

Lounakset huuheltii alas bintangilla ja sit käytii rantapaaris viel toisetkii sipasemas ja pien päivähiprakka siin melkee ehti tulee, mut ku tultii takas koteihin ja sänkyy pötköllee lukemaa kirjaa ni seuraava havainto olikii et ai kello on kuus illalla. Nokoset, parasta!

Liikenneruuhka kylillä

Dinnerille mentii Steak Housee, josta on tullu meijjän jonkinlain vakimesta. Mutta se on mahtavan kiva paari, siel on joka ilta livemusaa ja siel käy surffareita (nam!) ja siel on tuttujakii jo. Meijjän viidakko-opas-kaveri eilen istu siin pitkää ja kertoili juttuja ja indonesiaa sen kans vähä opettelin siin (opin mm. et aina ei tarvi vastata kiitoksee et sama-sama, voi sanoo myös sama dua) ja vaikka mitä. Se pelkää ihan hysteerisesti kissoja ja oli yks rakkausjuttukii loppuni siihe ku tytöllä oli kissoja ja se oli sanonu et voiaan seurustella mutta siun on ruvettava tykkäämään kissoista. Siihe loppu se orastava love story. Miä kiusasin sitä koko ajan näyttämäl puhelimest kissojen kuvia (Humpalle ja Suitsulle terkkuja, on kauhia ikävä) ja aina ku siin lähel hiippaili kissoja ni tiedotin kovaa äänee et nyt ne alkaa piirittää ja tulee kohta lähelle.  Siin ryystettii useempi bintangi ja sit kotimatkal poikettii viel omaan rantapaariin ottaan vähä gin toniccia. Laitettii omia puhelimia kiinni poppivehkeisii ja siinä sit ranta raikas Stam1naa ja Kotiteollisuutta ja vaikka mitä kauheuksia. Miä olin sit onneks viksu ja lähin kotii nukkumaa jo tosi ajois mut Vähis jäi sinne  viel ”yhelle”, ja... tuata niin...  joskus aamuyöstä oli sitte könynny/kontannu/talutettu kotio.  Ois pitäny olla salakuvaamassa ku se on siinä "seitinohkasessa" "pikkupikku" tumussa  tuosta meijjän majatalon aidan yli kiivenny, oli meinaan mein täti laittanu epähuomios portin lukkoon ku oli kai luullu että no ne akathan on varmaan jo nukkumassa. Vaik myä oltii kreisinä pailaamassa! Kerranki! Jee!

Meijjän kotipaari

Miä heräsin aamul aikasin, niiku kunnon muumion kuuluukii, ja ai että ulkona pilvetön taivas ja aurinkon porotus ihan täysillä. Ei ku phikhinit ylle ja äkkiä rantaan, ja siel olikii meri täys surffareita ja meinas oikee pumpusta ottaa ku kaks komeeta siin rannal venytteli ja voimisteli ennenku menivät mereen. Mitkä maisemat, ai että! Vähiskii sielt lopulta sai ittesä ylös ja tuli rannalle röhnöttämää, ja siin tiristii sit. Ihan vitun kuuma oli, pikkusen meni jo sietokyvyn yli mutta onneks sit toi makaamiin on niin uuvuttavaa puuhaa et lähettii jossai kohin koteihin ottaa pienet unoset. Ni sit jakso taas iltapäivän makailla ja lueskella. Raskas päivä ollu kyl. Rankkaa tää ei-minkään tekeminen. Se on jalo taito ja meillä se on trimmattu huippuunsa.

Kreisit aallot

Vessakokemuksia next! Reikä lattiassa on siis soooooooo last season, tääl on löyetty sitäki jännempiä kusikoppeja. Vähis oli käyny yhes komerotyyppises pisuaaris, mis oli vaa sellain viemärikolo nurkassa. Siihen vaa kaakelilattialle kyykkimään ja pissit siihen lattialle. Meijjän kotirantapaaris taas on samantyyppinen viritys mutta lattia on bambua, eli siel lorotetaa siihen vaa bambulattialle. Hämmentäviä kokemuksia, kertakaikkiaan.

Ja sit hyönteiskokemukset! Niitä riittää. Vähiksen huoneessa oli eilen sellanen Indiana Jones –tason muurahaishomma, ku yhtäkkiä jostain paukahti katonrajaan ja oveen sellasena mustana mattona etenevä muurahaisvaellus. Arveltiin et jos avaa vessan oven ni sielt alkaa vyörymään iso kivinen pallo ja majatalon täti tuo kohta iltapalaks apinan päitä ja koht pukkaa Harrison Ford ruoska viuhuen hätiin. Miul taas on ollu saatanasti sellasia vitun inhottavia ”joku kävelee miussa”-kokemuksia tuol rannalla, en tiiä suurinta osaa et et mitä ne oli, enkä haluakaan tietää, mutta sellain ponin kokoin heinäsirkka ku laskeutu aamul vattanahalle ni meinasin pyärtyä. Kaikenlaisia puremia ja näppylöitä ollaan molemmat ihan täys, mutta ei voi mitää.

Illan ohjelmas meil on, yllättäen, Steak Housessa istuskelua. Yhtään Bintangia ei kuulemma tänää juua, limpsaa vaa, sanoo Vähis. Viidakko-oppaan kans on siel tärät, sovitaa huomiseks meijjän viidakkovaellus ja se lupas lisäks selvitellä meille bussiaikataulut Jakartaan. Jos menee yöbussi, ni lähtää sunnuntai-iltana täältä, mut jos ei mee ni sit maanantaiaamun ekalla bussilla.

Miä painun nyt suihkuun. Oon niin hikinen ja paskanen ja nuhjunen et kuvottaa. Mutta elämä on hianoo, myäs hikisenä ja paskasena ja nuhjusena!

Naapurin kioski

Hauvva

Kylänraitti

Munatakkiset maanatsit. Ei ollu hyviä.

Märkä aamu

Märkä aamu kotipihalla

Tropiikissa on sateinen aamu, joten ollaan jumissa meijjän majatalolla. Ei se haittaa sekään, ollaan sen verta pöhköjä että meist tääki on hianoo. Saa ihan hyvällä syyllä röhnöttää omalla terdellä tai petissä (kuten Vähis, sen unenlahjat on jotain ihan järjetöntä, se nukkuu missä ja millon vaan), eikä tarvi tehä mitn.

OHO! Bintang Time!

Itse asiassa sade alko jo eilen illalla. Onneks oltiin just tultu rannalla olevaan Steak House -nimiseen paariin vetää vähä bintangia ja iltapalaa, istuttiin mukavasti katoksen alla. Sade alkoi pienenä tuhnuna tihutuksena, mutta yltyi aika helvetin nopeesti sellaseks painepesuri-tason vesihelvetiks, että ne Esterin perseet mistä Mordorissa puhutaan on ihan pientä ja söpöö siihen verrattuna. Mut ei se mitään, vettä tuli ku saavista, mutta bintangia piisas, joten oli ihan lepposaa siinä ootella et josko tulis sellanen rako vesiputoukseen missä välissä ehtis kotiin ilman että tarvii venettä. Ja ku toinen meijjän (huom! meijjän!) komeista surffareistaki tuli paikalle ni kelpashan siinä istuskella iltaa. Paikallispändiki könys paikalle ja rupes rämpyttää, sellain tyttö laulo ja ihan hyvin lauloki mutta välispiikit oli kummallista "Ootteko työ kännissä? Vamasti ootte! Onko noiki tuolla kännissä? Kohta ainaki ootte kännissä." -meuhkaamista. No myö siinä ehkä vähän oltiin pienessä hiprakassa ja hysteerisiä ja kikateltiin, mut entäs sitte? Saa kai sitä olla, ku lomallahan tässä ollaan. Ja ku sade taukos ni luikittiin saman tien koteihin nukkumaan. Kiltit puumat, groaaaarrrrrr.

Joku paikallinen rämpytipändi

Jossain kohtaa iltasadetta menin sitte sanomaa, et no ei kai nää trooppiset sateet kauaa kestä. Varmasti tämmösen kaatosateen jälkee aamulla paistaa aurinko. Tieshän sen jo melkeen siinä ku sanat tuli suusta ulos että mistä vetoo ni aamullaki sataa, saatana.

Mut nyt täs on hyvää aikaa tehä kaikenlaist puuhasteluu. Siis lukee kirjaa, pläräillä kuvia, täytellä exceltaulukoita (joo, seuraan exceltaulukoilla ihan kaikkea, hyvä kun en vessassakäyntien määrääki... mutta siis oikeesti ihan vaan rahan menoa), näpytella plokia ja sellasta. Majatalon täti toi aamupalat (nasi gorengia ja kahvia tänään) terassille ja toivoitteli hyvät huomenet ja nyt täs senku ihmetellää mitääntekemättömyyden mukavuutta. Ai että.

Jos ei koko loppuviikkoa satele ni meil on ohjelmas viel ainaki luonnonpuiston viidakon koluaminen. Otetaa ihan opaskii sille reissulle ni se osaa sit kertoo meille tarinat ja tietää mis piikkisiat asuu ja sillai. Ja meil on jo paarista löyetty tuttu poika, joka on töissä viidakko-oppaana tuol, eli homma on vaa kaunista säätä vaille valmis.

Uh, olipas rankkaa tää naputus, nyt takas pihalle istumaan ja lukemaan.

Ainii, tääl on jostai syystä älyttömiä vaikeuksia päästä feispuukkiin, eli elkää ihmetelkö jos ei siel kauheesti käyä tiedottelemas. Tänää esmes taas ni ei mitn koneksöniä faceen. Jos on askaa, laiteltaa textarei tai meilii. Moi!

Meijjän huudilot kartalla. Tuo vihreä tuhero on se viidakkopuisto.

Apinoita ja surffareita

Viidakkorannalla

Kaksi päivää maattu rannoilla ja nahat punottaa, alkaa siis läski tummumaan ja punasen kautta mennään, vaikka on kuinka rasvattu. Täl pua päiväntasaajaa tuo aurinko kun tuppaa kärventämään vaikka olis sitä ydinpommin kestävää liisteriä nahka täys.

Aku ja Iines ja ipanat

Eilen oltiin ihan vaan tos kotirannassa, ja kelpas siinä makoilla ja seurailla kaikenlaista toimintaa mitä tuos rantsussa on. Ohi menee heppaa ja hauvvaa ja meijjän paarin takana asuva ankkaperhe (Aku ja Iines ja ipanat) tepsuttaa millon tonne ja millon tänne, menee kissaa ja surffaria ja kalastajat puuhastelee. Mutta ei ketään muita jotka vaan lahnana makais ja lukis kirjaa. Hyvä, saa olla rauhassa, on tilaa pursuilla phikhineistä. Ja mikä parasta: tuol ei oo minkäännäköstä tuputustoimintaa. Joku satunnainen saronkikauppias saatta lampsia ohi ja kysästä et mite ois, mut ku sanoo et ei kiits, ni jatkavat matkaa. Mahtava meininki! Ainoa miinus rannalle on se, ku uimiin on ihan mahotonta: niin kauhiat aallot ja esmes eilen pohjavirtaukset oli sellasii et koko ranta oli punasen lipun aluetta eli ei asiaa veteen.

Ei saa uia

Muutahan ei eilen sit tehtykään ton rantalorvailun lisäks, paitti jolkotettiin kylille supermarkettiin ostamaan myrkkyjä. Tääl on niin ärhäkkä moskiittoskene et jos sekunninkaa on huoleton ni tuikkaavat, saatana. Ostettii säkilliset kaikkia myrkkyjä ja lisäks kaikenlaist tukanhoitoaineitta ja muuta pientä ja saatii menee joku 3-4 euroo kumpikii. Tääl on ihan älyttömän halpaa kaikki. Paitsi kalja. Se onkii oikeestaa ainoo mihi saahaa rahaa menemää. Iso bintang maksaa 28 tuhatta rupiaa, happy hourin aikaa tosin sekii vaa 20 donaa. Nasi gorengin saa jollain reilun euron hinnalla ja sillai.

Ja stop the press: juotii eilen vaa yhet bintangit ja tultii sen jälkee kotii nukkumaa. Molemmilla tais lähtee taju jo ennen iltakahexaa. Helvetin rankkaa ja uuvuttavaa hommaa toi ku ei tee mitää ja makaa vaa.

Pasir Putih

Tänää oltiikii sit reippaita ja lähtii aamupalan jälkee lampsii tuonne rannan toises pääs alkavaan tuheroon eli luonnonpuistoon ja viidakkoon. Siel on Pasir Putih elikäs sellain valkohiekkanen ranta. Puistoon piti maksaa 7 000 rupian pääsymaksu (noin 50 senttiä tai sinnepäi) ja sitte mentii viidakkopolkua kohti rantaa. Saatii portilta mukaa sellain kepukka varuiks, ku viidakos ja rannal on perkeleesti ärhäköit ja varastelevii apinoit, ja miähän oon niitten suhteen vähä hysteeriin, ku oon kerran joutunu Thaimaas tappelee apinalauman kans ku ne meinas pölliä snorkkelit ja kaikki. Ja niitä apinoitahan tuol viidakos sitte kuhis joka suunnassa ja siel rannallakii niit oli joka puolel ihan vitusti. Mutta ei ne onneks tullu meit ahistamaa, muutama sähis ja näytti hampaita ku menin liian lähelle kameran kans mut ihan sillai melkei sopuisan rinnakkaiselon meininki oli.

Tyyppi

Käytii myös pikkusen snorklaamas, mutta oli niin merenkäyntinen meininki et vesi oli ihan hiekkanen eikä siel nähny mitää ni tultii äkkiä pois. Mutta muuten hieno ranta oli ja mukava makailla siel. Pikkusen oli epämukava olo heittäytyy pikinisillee ku meijjän lisäks ei ollu muita holtittomii länsimaisii pikini-ihmisii ja paikalliset naisethan ui vaatteet ja muumuut päällä. Oli siinä kolleilla kattomista ku siel röhnötettii, useempiki poikaporukka vonkas valokuvia mut sanottii et ei todellakaan, ja loput otti kuvia sitte salaa. Voi helvettilääne, mitä näis ruhois on kuvaamista? Muuta ku se paljas pinta?

Surffari menee

Iltapäiväks tultii omaan rantsuun takas ja oli näemmä hyvien surffiaaltojen päivä ku oli helvetisti surffareita meres. pari sikakomeeta surffaria on jo pongattu, ja ollaa oltu tuol päät kallellaa huokailemas et ai jumpe ku ne on peuhannu meres tai vaan kävelly ohi tai mitä vaan.

Eli saattanee kuulostaa siltä et meil on tääl ihan vitun ihanaa, ja nimenomaan just sitä täällä on. Aivan mahtava paikka, vaikka jos jotain sais toivoa ni uimiskelvollisempaa rantaa. Mut eihän kaikkee voi saaha: on joko surffarisoppaa allokkoises meres tai sit lillumisveet, ja nyt on surffarimeininki. Aivan hyvä.

Kotikatu näyttää täällä tämmöseltä

Meijjän majapaikkaa täytyy viel villisti kehua, ihan loistava. Majatlon täti tuli äsken kysymää et maistuiskos kahvi ja panaaniherkku, ja toi meille sit kupposet saatanan hyvää sumppia ja jotain ihanaa paisteltua panaanihommaa. Ja kaiken muun mahtavuuden lisäks ollaan täs oltu nyt pari päivää ainoat asukkaat, eli meil on käytännös ihan oma majatalo. Arvostamme, joskaan ei vastaankaan paneta jos tulis muutama surffarikolli naapurihuoneisiin asustelemaan. Silmänruoka, paras ruoka.

Mitäs muuta? Nii, varattii eilen majotus Jakartaan, mennää porsastelee kolmen tähen luksukseen joka maksaa melkee 50 egee yö, mut otettii yhteinen huone (oo äm kee!) ku ollaa vaa 2 yötä. Meil oli innokas ajatus tunkee samaan hotelliin Bodomien kans mutta ku pojat ilmotti misä ne asuu ja katottiin sen paikan hintoja ni todettiin et saavat hevarit huokasta helpotuksesta, ei taivuta sellasiin hintoihin mitä niien deluxe-neljän-tähen-bisnes-spektaakkeli makso. Ollaan jossain muutaman kilsan päässä ja kaiketi aika lähellä paikkaa missä keikka sitte on. Jännää seki, viikon päästä nähää miten hevi on meininki täällä päi maailmaa.

Ei muuta tällä erää. Ilta heittäyty jo pimiäks ja se ois ohjelmassa enää dinneri ja kenties, kenties, BINTANG TIME! 

Lopuks viel lisää kuvia, ku niitä ny on kerran ihan vitusti räpsitty.

Poroja

Kalastushommaa

Saaliiks tuli shrimppejä muutama

Hieno viidakon puu

Kissa kakkaa

Ihana Jaava

Meillä oli eilen hieman pitkä päivä. Herätys klo 3:30 Kualan aikaa, taksi alle ja lentokentälle (90 MYR ja yks tunti), missä hirveetä jonottamista joka saatanan kohassa. Ihme homma muuten, että kaikkialla muualla Air Asian tsek-init ja assholen droppaukset hoituu ihan sormen napsautuksen ajalla, mutta Kualan LCCT, joka on niien kotikenttä, ni vittu siellä ei toimi mikään. Helvetillinen mayhem joka vitun luukulla. Mutta ehittiin kuitenki koneeseen ja ennen sitä vetään perinteiset hot tuna puff –kolmiot kuppilassa, kyllä maistu taas. Sitte senku lentely Bandungiin, Indonesiaan. Jaavan saarelle! Ekaa kertaa! Neitsyys ja sillai.

Mie olin etukäteen hirveen hermona, niiku aina ku uus paikka eessä, et miten siel hoituu kaikki asiat. Ressasin ihan patti punasena et varmaan on lentokentäl heti hirvee ahistusmeininki ja tyyppejä hyökkää kimppuun tuputtamaan ties mitä kyytiä ja rahanvaihtoo ja hommelii, mut herranpiaksut, vaikka saatiin taas jonottaa ihan urpona immigrationiin, ni voi että kun oli mukava maahantulo. Immigrationissa ne otti kaikilta sormenjälet ja valokuvas ne, paitti meiltä. Meijjät vaa haastateltii et mihis tytöt on menossa ja tuli matkailuvinkkejä ja kehotus jatkaa viisumeja ja olla kauemmin. Sama kohtelu tuli tullisedältä. Tää on just se yks asia miks Indonesiaan oon niin tykästyny, ku kyllähän sitä miunki kaltanen ihmisvihaaja on ihan et voi juma, ku ihmiset on ihmiselle mukavia.

Bandungin lentokentältä taksi alle, ilman mitään ylimäärästä hässäkkää ja hyökkimistä jee,  ja Cicaheumin (tms) bussiasemalle vähä kaupunkin ulkopuolelle. Sitäkii ressasin taas et no siel jos jossai tulee piiritys- ja tuputustoimintaa, mutta paskat, sielkii avuliasta setää joka suunnasta huuteli vaa ohjeita et mihin päin ja missä on oikee pussi. Hetki jouduttii oottelee ja ku ei siin paljo muit ihmisii näkyny ni kerettii siin haaveilee et juu ei varmaan oo pussi täynnä et salee saahaa molemmille kahen penkin setti ni voi ilosest nukkua. Tää on jotenkii menny tää reissu just noin et mistä vaa vähä äänee sanotaa et ”varmaan nii on sillai ” ja ”huomenna ei muuten tehä mitään” ni menee just toiste päin.

Bussissa on tunnelmaa

Näihän se sit kävi. Pussi tuli paikalle ja jostain tyhjästä räjähti joku miljoona ihmistä tunkemaan kyytii. Kaikki ei tainnu mahtuukaan, mut setät hoiti meijjät mukaan. Saatana mikä meininki. Samaan aikaan ku ne kaikki miljoona matkustajaa tunkee kamoineen kyytiin ni sinne änkes joku sata kaupustelijaa, jotka myi luoja ties mitä evästä ja lehtee ja sälää, ja joku kanto jotaa käetöntä ja jalatonta torsoo ja kerjäs sen varjolla rahaa, et hei miul on tämmöin rampa täs, anna hiluja. Siin oli melkee munakii suussa (niitäki joku myi, jotai viiriäisen tai pulun munia) ku tungos oli niin järetön. Sentäs ei ollu kellää mukana mitää kanoja tai muuta elävää, joskin ku kakarat alko rääkymään ni Vähis totes vaa et voi vittu, oispa mielummin niitä kanoja. Mut  onneks homma rauhottu ku lähtii liikkeelle. Ja myö oltii jotenkii vaa niin innoissaa ensivisiitistä Jaavalle et kaikki hommat tuppas vaa naurattamaa. Heti seuraavalta pysäkiltä kyytiin tuli joku epävireinen tyyppi kitaran kans ja matkusti hetken mukana, pojotti siin käytäväl ja rämpytti ja laulo, ja ennen poistumista kerjäs kolehdit. Tää tapahtu toisenkii kerran jossai Jaavan syvässä ytimessä ku hetkeks pysähyttii, sielt ponkas kyytii pari poikaa soittamaa ja laulamaa, ja ne oli ihan okei, huuliharppuakii soittivat. Annoin niille vähä rahoja.

Meijjän kyyti

Matka kesti jotain 6,5 tuntia, puolessa välissä oli 20 minsan varikkopysäys. Vähis nukku siel välil monttu ammollaa ja miekii taisin ihan vähä torkahtaa. Yllättävän helposti tuo koko matka meni, vaikka oli ahasta ja täyttä, mutta ku oli niin suuri innostus vaa päällä ja komiat maisemat. Bussi jyräs kiemuraisii teitä ylös ja alas, tulivuoria ja muita nyppylöitä molemmin puolin, vihreetä viidakkoo, riisiterasseja, jaavalaista elämää, värikkäitä taloja. Aivan mahtavaa! Ikävä juttuki ohitettii, oli vissiin joku pien ipana jääny mopon tai jonkuu alle ja ajettii siitä ohi just ku se oli tapahtunu. Äiti istu tien poskes verinen lapsimytty sylissä ja huus suoraa huutoo. Bussissa ihmiset säntäs ikkunoihin ja akat kirku. Tunnelmaa, hei. ja koko pussimatka kaikkine elämyksineen makso vaa 40 000 rupiaa eli oisko se vaikka noin 3,5 euroo tms. Ja huom, oli bisnesluokan bussi! Ilmastoitu!

Meijjän kotit. Vähiksen ovi oikealla, miun vasemmalla.

Pangandaranii tultii joskus neljän jälkee iltapäiväl, ja reteesti kieltäydyttii kaikist kyytitarjouksist pussipysäkil et vittu myö kävellää. Miul 19 kilon Asshole ja varmaan saman painonen reppu, vitun hyvä idea toi kävely, ku varsinaisesti ei ollu tää rantahomma ihan siinä vieressä. Mutta havuja, perkele, ei lannistuttu vaik joku fillaririksa-muumio meit sinnikkäästi seuras, ootti vaa et millo noi tajuaa et ei hyvä idea. Mut päästii perille, hiest märkinä mut kuitenki. Mentii suoraa tsekkaa meijjän ykkösmajapaikkatoivomus eli Mini Tiga Guesthouse, mutta se oli täys (haista paska, Lonely Planet, ku pilaat suosituksillas kaikki paikat!). Jätettii kamat sinne kuiteskii  ja lähtii kylille ettii jotai korvaavaa murjuu.  Muutama käytii kattomassa mutta valittii sit tämmöin Pondok Mangga –majatalo, ihan rannan lähel, molemmille omat huoneet toki, ja onki valtavat huoneet ku kummallekki tuli 3 hengen huone. Ja on IKKUNA! hallelujaa! Tosin suihkusa kylmä vesi, eikä ilmastointia, mutta ilmastointii ei tarvikkaa, ei oo mikää porotuskuuma, ja tuuletin on aivan kelpo. Vähä on karu mutta antaa olla. Aamiainen sisältyy (nahkeit lettui ja teetä jotka tuolt meijjän majatalon täti heti kiikutti miulle ku avasin ovee vähäkää ku heräsin), on pyykkipalvelu ja äsken tulivat touhukkaana kertomaa et kyl on heil sittekii langaton internetti, ku eilen luulivat viel ettei oo. Hintaa täl hommal on  100 000 indoesian rupiaa elikäs joku 8-9 euroo yö.  Jestas! Eilen kyl mietittii et mahetaako olla täs koko aikaa, ja käytii kattelees muita murjui, mut ne joko vielkii karumpia tai sitte kalliimpia. Ja myö ei saatana aleta maksaa 20 euroo yö ku kerta alle kympilläki voi majottua. Ja nyt ekan yön jälkee ni miul ei ainakaa oo mitää napistavaa, tää on ihana ja tuo majatalon täti käy tos yhtenää kertomas asioita ja hoitamas miun pyykkejä ja kaikin tavoin on ihan mahtava meininki.

Ensimmäinen BINTANG TIME!

Eilen ku oltii majotuttu ni eka rasti oli saaha bintangia ja nasi gorengia ja sellain paikkahan löyty heti tuost rannalta. Mukava baari, AC/DC soi ja heti joku paikallishullu tuli juttusille ja mahottoman mukavaa. Ja hieno, HIENO, mahtava spektaakkelimainen elämyshomma nähtii ku tuost rannan pääst alkaa luonnonpuisto, ja siel asuu vitusti helvetin isoja lepakoita, ja ne auringonlaskun aikaan joka ilta lähtee sieltä viidakkoluolistaan laumana ruokailemaan. Lentävät ton rannan yli miltei mustana mattona. Vau! Käytii ruuan jälkee myös vähä tepastelemas koska oli äärimmäisen suuri hätäännys päällä hyttysmyrkkyhommien kans ku sellasia ei ollu, saatii suihketta ostettuu sit, mut muutenhan sightseeing jäi vähä köpöks ku tuli jo pimiä. Tänää katotaa sit vähä tarkemmin et mis myä oikee ollaa. Ja loppuilta meil meni tietyst rantabaarien bintang-hommeleissa, vallan mukava meininki ja snadit kekkulit. Aijjettä. Vähä indoneessiaaki koitin puhua ja nauratin paikallisia kertomal omia käännöksiäni. Spiderman eli laba-laba laki-laki herätti suurta hilpeyttä.

Pangandaranista mainittakoon myös sellain että täänne törähti valtava tsunami 2006 joka pyhkäs paikan aika lailla maan tasalle. Siks täällä on kaikki aika uuen näköstä. Ja tänne on pääsymaksy, eli tuos jokunen sata metriä ennen rantaa on portit missä pitää maksaa 2500 rupian pääsymaksu ja kirjottaa nimi vieraskirjaan.

Nyt on siis aamu ja Vähis tuol nukkuu viel, mie polttelen tupakkia ja naputan plokia ja oon vaa yleisesti ihan vitun liekeissä. Ensivaikutelma tästä paikasta on loistava, kyllä tääl kuulkaa kepeesti viikon viihtyy. Sää tosin näyttää pilviseltä ja ranta on surffariranta eli saatanalliset aallot, en tiiä tuleeko uimisesta mitn, mutta so what. Aiotaan nyt vaa pari päivää retkottaa tekemättä mitään, ja sit ku jaksetaa ni lähtää tuonne luonnonpuistoo viidakkoseikkailulle (siel on piikkisikoja ja jotain poroja ja vaikka mitä). Myöskin joku päivä vuokrataa fillarit ja otetaa mestat kunnolla haltuun. Mutta nyt ei oo lähipäiväin ohjelmas muuta ku kirjojen lukemist ja olemist. Bagus!