Viimeinen työpäivä

Viimeinen työpäivä on menossa. Töitähän en enää todellakaan tee. Työpisteen siivousta viimeistelen, levittelen rojujani pitkin konttorin varastotiloja ja lähettelen kollegoille ja muille työympyröitten tyypeille lälläti-lää-tyyppisiä meilejä joissa kerron että tää oli täs, ja nähää joskus vuoden tai puolentoista päästä. Ja päivitän blogia.

Ei tuu ihan heti ikävä tätä (paitsi noit tietsikan taustakuvan Von Hertzenejä)

Aika hurjaa, että ei tarvi tän jälkeen vähään aikaan istua toimistossa viittä päivää viikossa. Ei tarvi juosta palavereissa, ei tarvi päivystellä, ei rapistella tärkeänä papereita eikä räyhätä vasemmalle ja oikeelle kun asiat ei mene niinku miä haluan.

Loma. Vapaus. Huhhuh.

Mutta ei täs ihan vielä pääse heittäytymään veltoks, on pikkusen kaikenlaista puuhastelua hoitamatta. Eilen iskiki sellanen yleinen stressireaktio ihan överiks. Meinas oikeen lentää laatta ja kädet rupes tärisemään niin että hyvä ku tupakki osu suuhun. Mutta ku käytii illalla kavereitten kans viel Kannaksen musavisassa tietämässä pelottavan paljon suomi-iskelmästä ja sipasemassa pari olutta ni kyllä ne hermot siitä sitte rauhottu.

Tänää iltapäivällä tulee muuttoukot ja vie huonekalut Espoon perukoille hyvään kotiin. Sieltä eilen illalla tuli viestiä että on hukattu rojujen mitat, voisinko pari isointa möhkälettä mitata uuellee. No perkele kun mittanauhaki on jo viety kierrätyskeskukseen, et en voi. Mutta keksittii sitte että mittaan vessapaperilla et montako palaa on minkäki leveys. Hyvin toimi! Tv-taso on 14 vessapaperiarkkia pitkä ja olohuoneen iso lasikaappi 10.

Kuhan huonekalut häipyy niin alkaa raivoisa läävän kuuraus, ja siinä menee varmaan huomiseen. Huomenna viimeisten rojujen sirottelua ympäri kaupunkia, kissojen morjestus (luoja mikä ikävä niitä on, mutta onneks Kasitassublogi on olemassa) ja sitte asettumaan väliaikaismajotukseen kallioon.

Ja kyllä on mentävä kaljalle kans.

Maanantaina asunnon avainten palautus sekä nopea ja epävirallinen piipahdus vielä toimistolla, koska pitää luovuttaa auto työkaverille ja jättää duuniluuri ym jemmaan.

Tiistaiaamuna to the lentokenttä ja menoks. Hurjaa ajatella että ens viikolla näihi aikoihi olen jo Kuala Lumpurissa ja varmaanki Vähiksen kanssa regeibaarissa mesoomassa et ai vittu kun on siistiä, tässä sitä ny ollaan, jumalaaaaaare.

Blogi ei ehkä nyt tässä lähipäivinä kauheesti päivity. Ellen sitte jaksa kalliossa mennä tietzikan kans johonki misä on sellain internettimahollisuus. Tuskin. Mutta ens viikolla viimestää tulee leuhotusta et nyt miä meen, heippa.

Epätodellinen olo.

Loppu lähenee

Olohuoneessa kaikuu

Pakko vielä avautua vähän. On niin dramaattista ollu tänää tää meininki Puutteenkujalla. Lähti nimittäin sohva ja sänky ns. vihreämmille niityille, elikäs kaatopaikalle. Siinä se iski kunnolla tajuntaan, että vittu tässä vedellää nyt viimesiään ja loppu lähenee.

Jonkinlainen paniikkikohtaus meinas melkein paukahtaa päälle. Hulluko mie olen, saatana? Miten ei normaalit lomat jumalauta riitä? Mikä helvetin idea tämäki taas oli, että myyään joo kaikki ja jätetään kaikki ja heippa vaan kaikille, kiitti letuista, miäpä lähen tästä ainaki vuodeks jonneki helvetin kuuseen (palmuun) muurahaisten syätäväks ja meduusojen saaliiks?

Viihtyisä ja mukava peti

Muutaman tupakin se vaati, mutta kyllä sitä sitte alko verenpaine tasaantua. Voi se silti olla, että ku ens yö pitäs nukkua petauspatjasta ja vanhoista täkeistä kyhätyllä petillä tuol tyhjyyttä humisevan makuukammarin lattialla ni uni ei ehkä ihan helposti tule.

Näin tää tunnelma heittelee.

Kissat muutti Viiskulmaan

Suitsu ja Humppa

Matkavalmistelujen rankin osuus on nyt hoidettu. Kissat muutti äsken uuteen kotiin. Olen paskana. Järjetön eroahdistus. Snif.

Vaikka tiedän, että mirreillä on nyt hiano sijaiskoti, missä niistä tykätään ja niitä varmaankin lellitään. Siel on leveet ikkunalaudat mistä voi seurata lähitienoon puluja ja kaakeliuuni, jonka kylessä voi talvipakkasella kuumottua. Et ei niiku tarvi olla sen takia stressissä et miten ne nyt siel pärjää ja onks niil mukavaa.

Sinne ne nyt sit jäi, uuteen kotiin Viiskulmaan. Humppa silmät ymmyrkäisnä sohvalle hämmästelemään ja Suitsu sängyn alle vuoroin maukumaan ja vuoroin sähisemään. Ja miä olen yksin tässä tyhjässä läävässä, josta lähti kissojen mukana viiminenki kodintuntu.

Snif. Itkettää.

Mari, kissain toinen uus sijaisorja, on onneks perustanu Humpalle ja Suitsulle hianon Kasitassu-blogin. Sieltä voin sit reissustaki seurata miten miun karvaperseet Viiskulmaa oikeen pyörittää.

Murju tyhjenee

Jumatsuikkeli. Kahen viikon päästä olen virallisestikin VVA (= Vailla Vakituista Asuntoa). Semmosen kohan sain ruksia lomakkeeseen kun tuossa joku aika sitten kipasin maistraatissa ilmottamassa maastapoistumisesta. Kahen viikon päästä siis luovutan Puutteenkujan kaksioni avaimet eteenpäin. Tuntuu tavallaan hurjalta, mutta ei enää ahistavalta eikä pelottavalta. Sitä mukaa kun tavaraa on siirretty ovesta ulos niin kodin tuntu on ollut tiukassa laskusuhdanteessa.

Tässä on kaikki (melkein)

Männäviikonloppuna raahasin säilytettäviä aarteita sisältävät pahvilootat työpaikalle varastoon, ja aika mykistäväähän se oli todeta että siinä on kaikki. Kymmenen vaivasta pahvilaatikkoa. Vielä muutama kuukaus sitte pelkästään vinttikomerossa oli varmasti tuplaten tuo määrä paskaa, puhumattakaan kellarikomerosta, puhumattakaan kotona kaapeissa olevasta tilpehöörimayhemista. Ja nyt on jälellä enää tuo vaivainen rojumäärä, joka mahtui miltei kerralla pienen Tojotani kyytiin. Okei, lisäksi on oman työhuoneen kaapit täynnä pikkutilpehööriä, ja vielä on menossa johonkin säilöön matkalaukullinen vaatetta ja joku nyssäkä sekalaista sälää, mutta muuten hommat alkaa olla ns. paketissa. Mahtava tunne.

Tänään lähtee telkkari ja keskiviikkona muuttaa kissat. Eroahdistus niiden suhteen, siis kissojen, on sellanen, että meinaa lähteä järki. Kuitenki suurimman osan miun elämää nurkissa on pyöriny kissoja, ne kuuluu elämään, ja en oikein tiiä miten sitä osaa jälellä olevan ajan olla kun ei oo kukaan kotona komentamassa ja vaatimassa huomiota. Palaan tähän asiaan tossa muutaman päivän päästä, kun tuun esittelemään tikattuja käsivarsiani. Veikkaan nimittäin, ettei ainakaan Suitsun sullominen kuljetuslootaan suju ilman vammoja.

Tästä tulee rankka viikko.

Koirapuku

Jumalauta. 4 viikon päästä tähä aikaa oon jo karistanu Mordorin loskat tennareista ja jöpötän lentsikassa suhaamassa kohti jännää. Vittu. N-E-L-J-Ä vaivasta viikkoa. Matkakuumetta joku tsiljardi astetta, ellei enemmänki.

Nyt on alkanu myös viiminen rypistys asioitten hoitamisessa. Viime viikon huilasin reissupuuhista mutta nyt veän täysillä taas. Kotona on menossa Murjun Tyhjennyksen terminaalivaihe, eli nurkissa hyörivää tavaraa pahvilaatikoihin ja pahvilaatikoita kellariin. Hyvältä näyttää silläkin rintamalla. Hommat on sillä mallilla, että oon paperisotiaki hoitanu jo. Maistraattiin oon käyny tekemässä lapun missä kerron, että oon ens kuun vaihteesta alkaen koditon kulkuri, jossain päin maailmaa. Ja tänää kävin Indonesian suurlähetystössä viemässä sinne passin ja nivaskan papereita. Ylihuomenna saan mennä hakemaan hianolla 60 vrk:n viisumilla koristellun passini takas. Ai jumpe!

Lähetystökäynnissä parasta oli ku sai sanoo pari sanaa indonesiaks. Olin niin innoissani etten pystyny sen kummepaa ku et huomenta ja sit lopuks kiitos, mutta ku miulle vastattiin kans indonesiaks ja tajusin ni meinasin tikahtua. Eihän toi nyt kummosta kielitaitoo vaatinu, mut hei, yhtä kaikki, noin 100% enemmän osasin ku tossa reilu vuos sitte.

Oon siis jotakuinkii kesästä 2010 päntänny itekseni bahasa indoneessiaa, eli indonesian kieltä, välil ahkerasti ja välil vähä vähempi ahkerasti. Miul on käytössä netistä saatava ilmanen kurssi, ja sit oon ihan kirjakaupoista tilannu pari sellasta "oikeeta" kurssia, joista toinen on ihan okei ja toinen paska. Koitan kuunnella indonesian kiälisiä radioasemia netistä ja sanastoa hakkaan päähän Quizlet-sivuston flashcardseilla. Ja jotain oon jopa oppinu, vaikka oonki vanha kääkkä ja kielipääni on puupää. Kyllä sen viime syksyn ja kevään reissuilla huomas että tajuaa sanan siält ja toisen täält, ja osas iteki hoitaa pieniä asioita indoneessiaks (vaikka yks laivalippuluukun setä Banda Acehissa ehkä vieläki hihittää miun epätoivoselle mongertamiselle...).

Sitäpaitti, saanpahan kielen oppimiseen vedoten jonkinlaista perustelua Indonesiassa ramppaamiselle. Et on niiku vähä syvempääki intressiä ku pelkkä Bintang-olut, lepposa fiilis ja hurja luonto. Opintomatkailua, muka! Voin sit esmes lentokentillä levitellä kurssikirjaani ja rapistella touhukkaana papereita, et kaikki ne jotka menee vaik Balille pelkästää dokaa ja surffaa ni saattaa huomata et katos, tuo punkero tuol onki (omasta mielestään) vähä hienompi matkustelija.

Pänttäämistä ja asioissa etenemistä on kyl häirinny vähän sellanen epäolennaisuuksiin keskittyminen. Että selvittelen kaikenlaisia hölmöyksiä, joilla ei oo mitään käyttöä siinä kohtaa kun on ihan kusessa jossain bussiasemalla eikä kukaan tajua mihin miä haluan mennä. Mutta välil on piettävä hauskaakin. Nahgamaggara on siis (miun mielestä) indoneessiaks kulit sosis. Ja eihän sitä tiiä, jos oikee onnistaa, ni saatahan tollakin olla jossain tilanteessa käyttöä. Olen valmistautunut KAIKKEEN!

Koirapuku

Mut asiaan: Indonesiahan on itseasiassa helvetin helppo kieli. Ei sen oppiminen mitään neroutta vaadi, mutta hyvä muisti olis hyödyks. Kielioppi ei kummosta ole, sanoja ei taivutella eikä muutenkaa oo ylimääräsii kotkotuksii. Sitä kirjotetaan oikeil kirjaimil eikä millään ihmeellisil koukeroil tai risuaidoil, ja sanat lausutaan suurinpiirtein niinku ne kirjotetaan. Rajusta härmäläisestä ärrän surauttamisesta on myös suurta etua, ei mee aikaa sen opettelemiseen (tuntuu olevan vaikea asia englantia äidinkielenään puhuville, sen verran sitä asiaa nois kielikurssien ääninauhoissa tankataan).

Tarkkana pitää kuitenki sen lausumisen kans olla. On paljo sanoja jotka on hyvin lähellä toisiaan: esmes anjing tarkoittaa koiraa, mutta angin tuulta. Siin saa olla kieli keskellä suuta jos meinaa selvittää että meil Mordorissa kaikilla on tuulipuku ku ne menee ulkoilemaan. Ettei se kuulosta siltä että tääl hiippaillaan puistikoissa koirapuvut päällä.



Asiasta sadanteen: aina oon ajatellu että tulen kuolemaan vitutukseen, mutta nyt tuntuu siltä että paskan hapen sijaan saatanki tukehtua tähän ylettömään onnellisuuteen. Eilenkii ku töistä ajelin kotiin, harmaata ankeutta loputtomiin joka suunnassa, ruuhkassa jumitusta, sataa kaatamalla... meinas tulla onnen kyynel. Että enää muutama viikko tätä ja sen jälkeen ihan jotain muuta. Epätodellista.

Elämä on hianoo! (kaikenlaisii syrämmenkuvia ja ilosii hymiöitä tähän)

Ripulilutka has left the building

AAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH! Ette usko miten vapautunu ja hulvaton ja kertakaikkisen ihana tunnelma kun on päässy (lähes) kaikesta turhasta rojusta eroon! Jumaaaaalaare, miä vaan sanon! Ikinä en enää kapitalistiseen kulutushysteriaan kapsaha, se on varma. Oikeesti, ihminen (tai ainakaa miä) ei tarvi  kuuen hengen astiastoa ku asuu yksin eikä varsinaisesti mitään illalliskutsuja pitele, eikä se tarvi sataa paria kenkiä eikä 350 mustaa t-paitaa mis on pändilogo tai pääkallo tai joku hassu muka-vitsikäs teksti (jep, myös "RIPULILUTKA"-paita lähti kiertoon...sori vaan, Kotiteollisuus, mutta eihän se naurattanu enää edes minua... sitäpaitsi paidan laatu oli yhtä paska ku pändinki). Tai, vittu, tarvitteeko jotain helvetin seurapelejä, ku ei oo alkuunkaan seuraihminen? Eikä tarvi ostaa omaks joka vitun elokuvaa jota joku on joskus jossain kehassu eikä, hyvänen aika, kirjoja tarvi ostaa uutena (muutaman erikoiskirjailijan tuotoksia lukuunottamatta). Jos... eikun siis kun.... joskus palaan reissusta ja asetun uuteen kotiin ja alan väsätä pesää (heh) elämäni ehtoovuosia varten, niin vannon, etten saatana kasaa ympärilleni mitään helvetillistä tilpehöörilinnaketta. Minimalistinen asketismi is the way to go kohti hautaa, ja käytettynä ostettu olkoon hankintamenetelmä kaikelle muulle paitsi vessapaperille.

Tämä rojuläjä poistui nurkista. AAH!

Nokkelimmat saattovatki jo arvata että em. vuodatus tuli ikäänku alustuksena sellaselle tilannetiedotukselle, että päiväni kirpputorimuumiona (osa 2) oli menestys ja kaikki mikä jäi myymäti on lahjoitettu Hesyn kirpparille. Roju on poistunut Puutteenkujalta! Täällä on tyhjiä kaappeja ja enää kaksi lautasta! Koko tuo viereisessä kuvassa näkyvä paskavuori on siis muutettu kolikoiksi tahi toimitettu muuten kiertoon. Ihan mahtavaa!

Tämmönen ylimääräsestä rojusta eroonhankkiutuminen on miulla ollu ns. pilkkeenä silmäkulmassa varmaan sata vuotta, mutta aina se on jotenki jäänny. "No tänä kesänä miä meen toho Hiatsun kirpulle"-virttä on veisattu joka kevät jostain viime vuosituhannen alkuhämäristä saakka. Mutta ku oon vähä sellanen laiska paska ni en saa mitää aikaseks ennenku on pakko tahi tarpeeks hyvä tavote, jonka eteen ponnistella. Nyt on nimittäin tavotteet kohillaan, jumaliste, jos ette oo sitä jo huomannu.

Kirpparilla on sinänsä ollu varsin mielenkiintosta käydä sontaa myymässä. Hämmentävät asiat tekee kauppansa, ja käsiin jää sit just sellanen roina, mistä kuvitteli et ne ekana revitää käsistä. Mut ehei. Puutteenkujan Paskakasan suosikkituotteita olivat mm. virttyneet vanhat t-paidat (ne pääkallo-bändi-ripulilutka-lumput) sekä kaikenlaiset kännyköiden oheissälät (vanhoista nokian latureista miltei tapeltiin).

Kirpparilla käyvät asiakkaat on sit kans yks oma lukunsa. Kaikenlaist hiihtäjää tuli nähtyä. Viime sunnuntaina kun sattu aurinkoinen hieno keli olemaan ni kyllähän sen huomas, että nyt on jonkun laitoksen potilailla vissiin ulkoilupäivä. Kaikenlaist höpöttäjää siin kävi rojuja ronkkimassa ja kyselemässä ihan kummallisia. Ykskii huus sylki lentäen ja pää sinisenä siin jotenkii vaikees asennos pojottaen et ONKO OLAVI VIRTAA??? ONKO OLAVI VIRTAA??? Herrantähre, ei ooo, anteeks kamalast!

Ja sitte ku on tämmönen vähä epäsosiaalinen ihmisvihaaja ni tuos tulikii ihmiskiintiö vähäks aikaa täytee. Kertakaikkiaan.

Mitäs muuta täs on saatu aikaseks sitten edellisen tilityksen? Ööö... asunto on irtisanottu, hyvänenaikasentään, herranjestas, oikeesti, koht miul ei oo kotia! Kännykkäliittymän tyyppi vaihettu kaikenmaailman puhe-multimedia-textari-netti-paketteja sisältävästä spektaakkelista sellaseks mis ei oo mitään ja maksaa vaan 1,99 euroa kuussa + ne kulut mitä sitä käyttää. Viimisille Mordorin öille on löytyny majapaikka (KIIIIIIIIITOS ystävät, sekä ystävienystävät jotka kotejaan luovuttavat miltei tuntemattomien harakoitten käyttöön... ja kiitos myös facebook, ei tarvi ku pikkusen jotai asiaa siel kysellä ni kaikki hoituu!). Mitäs viel.... emmiä muista, kaikkee pientä sekalaista pikkuasiaa oon selvitelly.

Vielä pitää hoitaa paperisotahommat (maistraatti, kela, posti, Indonesian suurlähetystö), raahata paffilaatikoita kaverin kellariin, nähä kaikkia tyyppejä, käyä viel kerran kattomassa Von Hertzen Brotherseja, muuttaa kissat sijaiskotiin (voiluojavoiluojavoiluojavoiluoja), tehä loput duunit, kreisibailata läksiäiset, kattoa ku muuttomiähet kantaa kalusteet ulos, kuurata kämppä, palauttaa asioita ja avaimia ja luovuttaa auto.

Ja kaiken tän jälkeen ei sitte tarvi tehä enää muuta kun painua lentokentälle ja lähteä.

Epätodellinen olo. Ulkopuolinen olo. Onko tää oikeesti miun elämää? Tämmönen hienous ja parhaus? Jumalauta.

Kuus viikkoa lähtöön. JUMALAUTA.

Pena muutti pois. Snif.

Huh huh. Vajaat 7 viikkoa lähtöön. Pidin pienen rellestystauon matkaan liittyvistä hommista, mutta nyt taas täydellä tohinalla eteenpäin ja asioita nippuun.

Tilattu lokakuun lopulle Nouto-Sortti hakemaan romu sohva ja aikansa palvellut sänky pois. Sohva on täysin raato: yhteensä neljä eri kissaa on sen parissa ahkeroinu viimeiset ööö... 8 tai 10 tai jotn vuotta, joten superloonit ja muut pehmukkeet tursuaa käsinojista. Sängyn joustinpatjan joustavuus on löhötty lähinnä tasoon "upottaa ja hajottaa selän" joten näistä rojuista ei ole enää mihinkään kierrättymään. Meinas tulla ressi että milläs vitulla ne saa johonki kaatikselle, mutta kappas, on olemassa toi nerokas Nouto-Sortti-kyyditys, joka hakee himasta tuommoset hirvitykset ja toimittaa ne ns. vihreemmille niityille. Arvostan! Lisäksi on buukattu muuttofirma viemään säästettävät huonekalut sijaiskotiin Espooseen.

Pena

Ja Pena muutti pois!!!!  Se lähti toimistorehuksi, miun työkaverin hellään hoivaan. Aikamoista, ei oo enää viherkasvia olkkarin nurkassa. Vähän jotenkin rajua. Mutta onneks nähää Penan kans vielä joka päivä, koska Pena asuu samassa toimistossa miun kans. Ja kyllä se siellä tuntuu pärjäävän, on ehkä enempi valoa kun Puutteenkujalla, ja ainaki enemmän elämää ympärillä. Jotenki pirtsakamman tuntusena se siinä toimiston ovella pojottaa. Go, Pena!

Telkkari on myyty ja häipyy huushollista lokakuun puolivälissä. Pesukone lahjotetaan äitille. Yks rypistys kirpputorilla on vielä eessä, ja mikä ei siellä muutu rahaksi niin lahjotan Hesyn kirpparille. Sen jälkeen alkaa olla kämpässä enää säästettävät kamat sekä sellasta roskiin menevää rojua (viimesiään vetelevää kattilaa ja paistinpannua ja mukia ja pyyhettä ja sälää ja sellasta), joilla pärjäilen loppuajan.

Tuntuu vähä hurjalta kun asiat alkaa tälviisii konkretisoitumaan. Että kalenterissa on tommosia merkintöjä et "sohva ja sänky lähtee" ja muuta. Vähäsen meinaa välillä iskee paniikki et mitä vittua miä oon tekemässä, mut ei sit kuitenkaa. Enempi on sellanen olo, et pääsispä jo menee. Mitä vähemmän aikaa lähtöön, sitä kärsimättömämmäks ( <-- vittu mikä sana) alan tulla.

Silti, on täs viel ihan riittävästi puuhaa. Ei nimittäin tuu aika pitkäks sitä menolentoo ootelles.

Elokuu ja kasvava paniikki

Nyt on jo elokuu. Sen jälkeen tulee enää syyskuu ja sit viel lokakuu ja sit miä meen. Lähtöön on tismalleen 13 viikkoa. Se on ihan saaaaaaaatanan vähän. Siis ei ens, eikä sit, mut SIT kuun eka päivä lähen, eikä paluusta oo tietoo. Jumalauta. Olo on epätodellinen, ja tuskin muuksi muuttuu ennenku homma alkaa kunnolla konkretisoitumaan. Vaikkapa siin kohtaa kun vien kissat uuteen kotiin. Ja kun laitan viimisen kerran miun Puutteenkujan kaksion oven kiinni. Kun lentokoneen renkaat nousee Mordorin maaperästä.

Mutta oon jo saanu paljo asioita hoidettua. Oon myyny rojujani ja saanu niistä jo liki tuhat ylimäärästä euroa matkakassaan ja viel on vaikka mitä roinaa josta hieron kauppoja koko ajan. Rompetta oon kantanu divareihin ja kaverit on käyny kotoo hakemassa. Kirpputorilla on myäskin ensimmäinen kerta käyty sälää myymässä ja vallan hyvällä menestyksellä, vaikka kaveri vieressä motkottikin että saa hävetä silmät päästään koska miä olen "asiakkaille" kamalan "agressiivinen" ja "epäkohtelias". No vittu kumpi myi enemmän rojua, kysyn vaan! Miä joka rähjäsin jokaiselle joka vähäkää jarrutti kohalla et OSTAOSTA HALVALLA LÄHTEE, OTA TÄÄ KANS, OSTAOSTA vai se kohteliasta ja säyseää teeskentelevä ystävätär? (Mainittakoon, että siihen on syynsä etten miä oo koskaan hakeutunu asiakaspalvelualalle... se nähtiin tual kirpullakin kyllä).

Ihme ät Puutteenkuja: tyhjä yläkomero.

 

Vaikka paljon on tapahtunu raivaamisen suhteen, ni silti on jotenki hirveen hermostunu olo kun sälää on vielä ihan vitusti. Kyl sitä riittää, voiton puolella tosin jo reippaasti ollaan. Ja on  muuten ollu jollain lailla terapeuttista käydä läpi sellasia 20-25 vuotta avaamatta olleita pahvilaatikoita joita oon vaa kuljettanu kellarikomerosta ja kanakopista toiseen. Ja varsinki tommosten laatikoitten sisällön roskiin/nuotioon kantaminen on ollu ihan järjettömän vapauttavaa. Eläköön materiasta luopuminen ja minimalismi!

Sellasen oon pistäny kyllä merkille tässä näitä rojuja raivatessa, että jos oisin nuarena laittanu opiskeluun ees puolet siitä energiasta minkä oon näemmä käyttäny kaikenlaisen paskan ja tilpehöörin järjestelmälliseen säilömiseen ni olisin ehkä jo käyny kuussa, keksiny parannuskeinon syöpään ja parisuhteisiin, sekä keränny pari kolme Nobelia. Mutta oon sillo koulu/opiskeluaikana näköjään kokenu tärkeemmäks esim. tyhjien (käytettyjen) kirjekuorten säilömisen jälkipolville... sellasia oli meinaan yks pahviloota vintillä puolillaan, loput siitä laatikosta oli täynnä jotain lehtileikkeitä, joidenkin nuoruusvuosien ulkomaanreissujen sälää (luultavasti KAIKKI kuitit, hammastikut, purkkapaperit yms tärkeä mitä on jollain amerikan matkalta sattunu käen ulottuville) sekä sekava valikoima niin tärähtäneitä valokuvia ettei niistä saa mitään tolkkua. Mut oon kai ajatellu että josko näitäki joskus tarvii. Ai niiku mihin? Mitä vitun-vitun-vittua?

Koti, vielä hetken.

Haluaisin kämpän jo nyt siihen kuntoon että siel ois vaa patja lattialla, tietokone, pari astiaa ja muutama vaate. Mut kyl tää murju täst tyhjenee, hitaasti mutta varmasti, ja on tuol kuulkaa jo sellasiaki ihmeitä ku tyhjiä hyllyjä kaapeissa ja roinattomia yläkomeroita. Ömeising!  Ja sellasta ns. pesäeroa oon henkisesti jo ruvennu ottamaan, pakannu muutamia jemmaan meneviä pahvilaatikoita ja ottanu tauluja pois seinältä. Tekee ehkä sit lähdöstä helpompaa kun jo nyt rupee suhtautumaan kotiin sellasena "kämppänä", josta kohta lähetään eikä takasin enää tulla. Nimittäin pari kertaa on iskeny sellain uneton yö -tyyppinen homma ku oon tajunnu et muutaman kuukauden päästä en enää asu täs. Puutteenkujan kaksio on kuitenki sellain miun ensimmäinen oma koti joka on oikeesti tuntunu kodilta. Kaikki aikasemmat asunnot on ollu vaan asuntoja, ei koteja, enkä niis oo koskaan kauaa viihtynykkää. Et tulee todellaki erään aikakauden päätös ku tuosta viimisen kerran lähen. Ja se on muuten ihan vitun jees. Muutostahan miä täs oon kaivannu, ja muutosta miä nyt vihdoin tulen saamaan. On korkee aikakin jo, jumalauta.

Ja tiijjättekö mitä? Yhdyn täysin siihen mitä ihana Marco Kosonen kirjotti Rock'n'Roll Suicide Bar -reissukirjassaan (paras reissukirja ever, btw, ja miun hehkutuksen siitä voi lukee tästä). Ihana Marco kirjotti siellä että se on pistäny merkille et elämä menee sellasissa 10 vuoden sykleissä, ja että 10 vuoden välein tapahtuu jotain jolla on iso merkitys jatkon kannalta. Ainaki miun elämässä 1991 ja 2001 on ollu sellasia vuosia että sillon oon tehny päätöksiä, tai ajautunu juttuihin, jotka on aika vitun isosti vaikuttanu elämään. Ja johan on vittu jos tää vuanna 2011 tapahtuva arjesta karkaaminen ei tuu millään tavalla vaikuttamaan miun jälellä olevaan elämän ehtoopuoleen. Perkele. Jos ei muuta niin ainaki vuodeks elämä muuttuu ja kun (jos?) tulen takas ni ainaki asun jossain muussa osotteessa. (Joskin siis osoite pysyy samana: Puutteenkuja it is missä vaan majailen, mutta sijainti on joku muu ku nykynen murju).

Se näist henkevist pohdiskeluist. Takasin käytännön asioihin. Murjun tyhjentämisen lisäks oon selvitelly kaikenlaisii byrokraattisii asioit joita tämmöin maailmalle lähtö heittää eteen. Kaikkee ei osannu tulla ees ajatelleeks. Oon soitellu maistraattiin ja kyselly et mitä pitää tehä ku tällee lähtee eikä oo niiku kotia Mordorissa (=pitää käyä siel täyttämässä lapui ja lipui, ja sama rumba myös Kelan kans). Oon avannu uuen sähköpostiosotteen ja päivitelly sitä ties mihin paikkoihin kert vanha meili lähtee samalla ku lähtee nettiliittymä ja koti. Oon soitellu vakuutusyhtiöihin ja setviny matkavakuutusta 12 kk ajalle (paras tarjous toistaseksi Fenniasta) ja peruutellu kaikenlaisia tilauksia ja posteja ja maksullisia asioita. Meilaillu pankkiin ja kyselly mikä neuvoksi ja miten hoituu kaikenlaiset asiat reissun aikana. Viel on vaik mitä asioita hoiettava, mutta pikkuhiljaa hommat etenee. Silti, kasvava paniikki on tosiasia tasan siihen saakka kunnes on kaikki hoiettu ja olen jossain omenahotellissa oottamassa seuraavana aamuna lähtevää lentoa, silmät ymmyrkäisnä, koditonna, seikkailu eessä ja Asshole takana.

Kaiken täs Mordoriin liittyvän puuhastelun ohes pitäs viel tota reissuakii vissii suunnitella. Mitään ei oo tapahtunu sitten Kuala Lumpurin komeron buukkaamisen. Air Asia pihtaa tarjouksiaan, eli ei oo vielkää lentoo Balille tahi sielt pois. Mutta oon miä tarjousten kyttäämisen ohes kaikenlaist jännää matkahommaa tsekkaillu. Niistä lisää sit ku jotain oon päässy buukkailemaan.

Kyyti Kualaan

Ostin tänään lennon HongKongista Kuala Lumpuriin. Air Asiallapa tietenkin. Oli tarjoushinta, jota oon vahdannu jo pitkään ja nyt huomasin että alkaapi moiset hinnat huveta tarjonnasta joten shopauttaa pläjäytin kyydin pois roikkumasta. Ei mitenkään sellanen sikahalpa että SuloVilén olis jotenki erityisesti pillastunu, mutta jokusen kympin perushintaa halvempi kuiteski. Hintaa kaikkine veroineen ja matkatavaramaksuineen tuli vajaat 115 euroa. Saattaahan tossa läpsähtää tarjouksia vielä myöhemmin, paljonkin halvemmalla, mutta ku miä en jotenkii malttanu enää. Syyhytti ihan mahottomasti tehä ees jotain varauksia eteenpäin, että ikäänku pääsee pykälän lähemmäs Giliä.

Jalan Petaling

Eli siis kaks yötä oon ens siellä Hongkongissa ja sitten lennän Kualaan, siellä varmaankin pari yötä, ei enempää. Seuraavaksi vahtaan lentoja Kuala Lumpurin ja Balin välille, sekä pähkäilen Kualassa majottumista. Menenkö vähän budjetin ylittävään mutta ah niin ihanaan, tuttuun ja turvalliseen The 5 Elements Hotelliin Chinatowniin, jossa huudilot on tutut, regeipaari parin korttelin päässä, rihkamapuodit ympärillä, vai otanko ihan seikkailun kannalta ja meen rohkeena ihan jollekin muulle alueelle asumaan? Laajenisi elinpiiri, näkis vähä muutaki Kualaa ku ne ainaset Jalan Petalingin tienoot ja olis sit ehkä enempi sellanen jännittävä olo, kun on ihan uuet mestat ympärillä. Bukit Bintangin aluetta oon vähä katellu ja sieltä löytyis ihan siivoja ja edullisia komeroita, joissa voi pari yötä majottua ihan mainiosti. Mutta toisaalta ehin kyllä tämän reissun aikana kurvata Kuala Lumpurin kautta varmaan sata kertaa, joten ehketi nyt vielä kutsuu tutut ja mukavaksi koetut kotoisat huudilot.

Ja kappas vaan, Vähis tuossa tiedotteli tovi sitten, että ostaa lojautti juuri lennot Singaporeen. Lähtee samana päivänä ku miä, nylkyttää Singaporesta sitte Kualaan ja siel meil sit 4.11. tärät. Ja arvatenkin noudatamme perinteitä, eli regeibaari kutsuu ja pienimuotoinen kekkulihomma on oitis ohjelmassa, koska.... noh, lomallahan siinä sitte ollaan. Jatkamma siitä sit yhtä matkaa Balin kautta Gilille löhöömään. Vähis poistuu sitte joskus marras-joulukuun vaihteen tienoilla, ja miä jään viel Gilille röhnöttämään, jatkan matkaa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Seuramatkan merkeissä alkaa siis, mutta ei haittaa!

Bintang!

Muutenkin lähtövalmistelut sujuu hissunkissun hienosti, ja Murjun Tyhjennys 2011 etenee mainiosti. Hassut hatut, diskopallo ja nippu vanhoja pornolehtiä on lahjoitettu hyvään kotiin 3.Linjalle. Ensimmäinen lasti kirjoja on kannettu divariin ja niistä ihan mukavat bintang-rahat vastaanotettu. Parit hassut poistoon menevät huonekalut ovat löytäneet myöskin uuden kodin. Hesari, maksulliset tv-kanavat ja tv-lupa on peruttu.

Tishmalleen sheitshemäntoista viikon kuluttua olen jo matkalla, lentokoneessa, kiitämässä kohti Hongkongia. Ei paha. Tulkoon marraskuu!

Salaliitto?

Nelisen kuukautta ja hilut lähtöön. Tuntuu äkkiseltään helvetin pitkältä ajalta, iik miä en kestä enkä malta, mutta heti kohta iskee paniikki: ENÄÄ öbaut 4 kuukautta aikaa hoitaa kaikki asiat.

Onneksi olen hyvä yhdessä asiassa: järjestelmällisyydessä ja listojen tekemisessä. Paniikki valtaa jos asiat on yhtenä paskaläjänä päässä, mutta helpottaa heti kun hommat jäsentää taulukoksi tahi listaksi, josta saa ruksia selvitettyjä/hoidettuja juttuja yks kerrallaan pois. Hiirikäsi meinaa jo krampata kun oon kaiket illat väkertäny laskelmia ja to do -listoja ja suunnitelmia exceliin. Selvitä sitä ja kysy tätä ja peruuta toi tilaus ja käy siellä ja hanki toi jnejnejne. Mutta yks kerrallaan, ruksi listaan, asiat hoituu.

Ja kyl tää tästä. Esmes Murju tyhjäksi 2011 -projekti on hyvällä mallilla, mikä helpottaa ihan helvetisti. Siitä oli suurin stressi ja lamaannus et vittu tää himohamstraajan roinamäärä ei lopu koskaan. Mutta muutaman päivän uurastus ja tadaa: jäljellä on enää suunnilleen divareihin ja kirppareille ja muuten myyntiin menevää roinaa, sekä säilytettävät aarteet. Säilytettävien kamojen sijoituspaikat on vielä vähän levällään, ehkä, mutta hämmentävästi sijoituskotia huonekaluille sekä vapaata kellaritilaakin on tarjottu ennenku oon ehtiny asialle tehä ajattelua enempää. Hmmmm.... nää tsysteemit tuntuu lutviutuvan siihen malliin että rupee tulee fiilis että miusta kertakaikkiaan halutaan päästä eroon. Pyöriiköhän tuol selän takana joku salaliitto et "ottakaa työ ne kissat ni toi lainaa kellarin ja noi yhet ottaa huonekalut, ni saahaan se saatanan luuska vähäks aikaa pois jaloista"????Kenties, kenties. Mutta ei haittaa, izekin haluan izestäni eroon, joten antakaa palaa, toverit!

Mut vaikka universumi tuntuu nyt petaavan kaikki asiat ihan hämmentävän helpoks, niin totta munassa ajoittain iskee ihan järjetön hätäännys. Erityisesti siitä, mitä tapahtuu kun joskus ens vuonna palaan takas. Ei ole kotia, niinku. Se jos mikä saattaa olla varsin hermoja raastava tilanne: pamahan Mordoriin lentokentälle, pitkä lento takana, keskelle kaamosta ja loskaa, yleinen paluushokki niskassa ja sit ei ole paikkaa mihin mennä, omaisuus on levällään ties missä ja pitäs siinä sit ruveta keräilemään elämäänsä. Saattaa hiukan kiristää vannetta pään ympäril, luulen.Vaik mistäs sitä tiätää, saatan reissussa valaistuu niin perkeleesti et uhkun vaa zeniläistä mielenrauhaa vaikka kaikki ympärillä on ihan levällään. Ja onneks, ainahan on Omenahotelli, ekojen öiden turvasatamaks, jos ei muutakaan keksi ja kaikki siltojen ja veneitten aluset on jo varattu.


Tokihan iskee välillä myös ihan sellanen yleinen paniikki. Että mitä helvettiä miä oon oikee tekemässä. Hyppäämässä ihan vaan yhteiskunnan ulkopuolelle, jättämässä kaiken piiiitkäksi aikaa. Jätän kaverit ja karnevaalit ja tutun&turvallisen arjen, ei oo luvassa festareilla hillumista eikä  baarissa vartalolonkeron ryystämistä ja paskan jauhamista ja pändipelin pelaamista, ei omaa sohvaa jossa retkottaa kissojen kanssa. Mut nää muutosvastarinnan ja järkeilyn aiheuttamat hätäännykset menee onneks ohi heti ku ottaa vähä jotaa LonelyPlanettia  räpylään ja paneutuu siihen, mikä on tärkeintä. Matkustamiseen.

Ja kyllähän Mordor täällä odottaa.

Kaiken pohdiskelun ja säätämisen lomassa hieman matkasuunnitelmiakin oon tehny, mutta mitään en oo vielä varaillu. Pirnatun Air Asia ei nyt vaan saa pusattua oikeenlaisia tarjouksia pihalle. Mutta täs on aikaa kyttäillä viel. Niistä hommista lisää sit ku oon jotain saannu shoppailtua.

Jätesäkki kerrallaan

Operaatio Murju Tyhjäksi 2011 etenee. Eilen raivasin komeroita ja vintillä olevan kanakopin. Raahasin selkä vääränä rompetta roskikseen ja lähimpään Uffin lootaan, sillä tämä murju tyhjenee nähtävästi kätevimmin jätesäkki kerrallaan. Ja ofkoors viikonloppu kirpputorimuorina on suunnitelmissa, sillon ois tarkotus myydä kaikki sälä joka on säästynyt jätesäkkimuilutukselta. Olen myös käynyt läpi noin viisi kaziljoonaa kirjaa kattavan kirjastoni ja poiminut sieltä hyvät ja tärkeät talteen, loput lähtee myyntiin. Yhen kirjadivarin kanssa oon sopinu että alan täs lähiviikkoina roudaamaan opuksia sinne. Levyille pitäisi vielä tehdä sama operaatio, samoin leffoille.

Luopumisen tuska on suuri, sisäinen hamsterini parkuu eikä haluis luopua mistään, varsinkaan kirjoista. Toisaalta, samalla tunnen suorastaan perverssiä mielihyvää tyhjenevistä komeroista. Ah, mikä vapautumisen tunne, kun materia ympäriltä vähenee! Kun joskus palaan takaisin ja saan (toivottavasti) jostain kivan uuden murjun kodiksi, yritän pitää hamsterihommat aisoissa. Ainakin niin, että tavaraa lähtee ulos vähintään samaan tahtiin kuin sitä tulee tulee sisään.

Olen tehnyt myös aimo pinon kaikenlaisia laskelmia (rahallisia), plärännyt uuen Southeast Asia Lonely Planetin  ihan tötterölle, olen surffanut hiiri vinkuen pitkin internettiä ja tehnyt matkasuunnitelmia. Olen selvitellyt vakuutusasioita ja perunut kaikenlaisia jäsenyyksiä ja tilauksia. 

Lentolipun oston jälkeen oli pari päivää päällimäinen fiilis ihan totaalinen kauhu ja paniikki, mutta nyt kun asioihin on vaan kylmänviileesti yks kerrallaan tarttunu,  ni  kyl tää täst alkaa jo huomattavasti helpottaa. Hommat hoituu. Murju tyhjenee pikkuhiljaa, muita asioita selvittelen sitä mukaa kun mieleen tulee. Todennäköisesti uusi kauhu ja lamaantuminen iskee sitten kun lähtöön on enää muutama viikko ja tajuan  tsiljoonien asioiden olevan yhä täysin levällään. Juuri siksi touhotan jo nyt otta hiessä ja käet kyynärpäitä myäten sonnassa. Jokainen nyt hoidettu asia vähentää paniikkia sitten kun lähtö lähenee.

Ja siihen lähtöön on enää/vielä 151 yötä. Hui/voipaska. En oikein tiiä miten tohon nyt suhtautuis. Toisaalta oon ihan et vittu marraskuu tänne, tahon mennä jo, mutta sit taas kun mietin mitä kaikkea on hoidettava ennen lähtöö niin oon ihan et äääääk, SATAVIISKYTPÄIVÄÄENÄÄ.

Äh. Kyl se niin on et menis jo tää kesä ja tulis jo se marraskuu. Ei siin oo mitää epäselvää.