Raksaprojekti loppusuoralla!

PUSSY PALACE eilen iltapäivällä

Hyvä luoja. Mirrikartanon rakennushommat menee päivässä 32 tällä hetkellä. Meillä on seinät ja katto ja ilmastointilaitteet. Parhaillaan siellä alotellaan kaakelointihommia ja kihnutetaan ulkoseinien maaleja sekä ikkunan- ja ovenkarmien jotain-tökötöintiä. Kuhan on kaakeloinnit tehty niin tarvittee vielä asentaa ovet ja ikkunat, lavuaari ja vesihana, saaha torppaan sähköt ja juokseva vesi. Sitten se miun puupää-ymmärryksen mukaan on valmis. Tsiisus saatana.

Näljässä viikossa! Yläkuva: 16.elokuuta / Alakuva: 12.syyskuuta. 

Reilu 4 viikkoa sitte miulla ei ollu ku pläntti maata ja niin on tultu tyhjästä jo tähän pisteeseen. Miä oon aika monttu auki.

Ja okei, hermot on menny pari kertaa, mutta hepulikohtaukset on johtunu lähinnä miun väsymyksestä ja stressistä ja kielimuurin aiheuttamasta kommunikoinnin vaikeudesta. Raksaukot on tehny järjettömän hyvää duunia ja jälki on huolellista ja hienoa eli kaikki on menny tsiljoona kertaa paremmin ku mitä etukäteen pelkäsin. Mutta kas, tässä se taas nähtiin: pessimisti ei pety vaan kun valmistautuu aina pahimpaan niin joskus saattaa yllättyä jopa ilosesti. Näin tässäkin tapauksessa. Olin henkisesti valmistaunu siihen, että kaikki menee päin vittua, mutta MIKÄÄN ei ole menny päin vittua ollenkaan. Okei, unohtivat laittaa seiniin lasitiilet, mutta senkin ne fiksas hetimiten kun asiasta motkotin.

Tää rakennusprojekti on ollu myös maailman paras kielikurssi. Kun raksaukot ei puhu enklantia juuri lainkaan, nin se on ollu pakko mongertaa indonesiaa sen minkä suinkin taitaa. En sitte tiiä kuinka paljon tulevaisuuessa tartten raksasanastoa, mutta kaikki on kotiinpäin mikä miäleen jää. Besi on sellasta rautatankoa ja pasir on hiekkaa ja paku on naula ja kayu on puuta ja pintu on ovi ja jendela on ikkuna ja keramik on kaakeli ja semen on sementtiä. Kylä näillä K-raudassa pärjää!

Kissaprojektin käynnistin 4 vuotta sitte, alkusyksystä 2013 tää homma alko. Sillon miulla ei ollu mitään, paitti kasa hyviä aikomuksia ja valtava tarve laittaa saarten mirripopulaation asiat vähän paremmalle tolalle. Sillon haaveilin, että miulla olis joskus iso muovilaatikollinen peruslääkkeitä ja muuta sälää aina jemmassa himan nurkassa, että jos joku tarvii ni olis heti antaa lääkkeitä niitä tarvitteville kissoille. 2014 Egoiste ravinteli lahjotti miulle sen pienen kopperon, missä pyöritin kissakauppaa ja klinikoita tän vuoden huhtikuun alkuun saakka. Egoisten koppero oli ihana ja ilmanen, ja vaikka siellä katto vuoti kun seula, ja viemäri ei koskaan vetäny ja se oli pimiä putka täynnä hiiriä jotka tuhos kaiken, niin se oli kuitenki miun/kissojen. Sen kanssa kissaprojekti pääs aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun oli joku tukikohta mihin ihmiset saatto tulla millon minkäki kissa-asian kanssa. Kauppa myös tuotti ihan kivasti rahaa klinikoiden ym järjestämiseen.

Kun Egoisten kaupan katosta tuli vettä niskaan vesiputouksen lailla, ni haaveilin, että joskus ois kissoilla kunnon tilat, missä katto ei vuotais, missä viemäri vetäis, missä olis kunnon valot ja varsinkin kunnon tilat eläinlääkäreiden tehä töitä. Ja ois kunnollinen tila kaupalle, missä ois iso ikkuna ja missä voisin myyä kaikenlaista kissatilpehööriä. Mutta mahottomalta tuommonen haave tuntu, kun kissaprojekti eli sillä lailla että kun yhteen taskuun tuli rahaa niin toisesta taskusta sitä lähti ihan viivana.

Ja kuinkas sitte kävikään? Egoisten tilasta piti luopua. Sain välittömästi tontin uuelle rakennukselle. Ihmiset ympäri maalimaa sekä täällä olevat biznexet on lahjottanu rahaa ja järjestäny fundraisingeja, jotta on saatu rakennushommiin rahaa. Osa raksamateriaaleista on myöskin tullu lahjotuksena. Kyllä, saarella, ja koko maailmassa, on isompiakin ongelmia kuin Hiekkakikkareen kissat, mutta auttamishalua on löytyny niin paljo, että ehkä ihmiskunta ei olekaan tyystin toivotonta sakkia.

Rahaa tuohon on tällä hetkellä menny euroissa katottuna vajaat 6000 egee. Vielä on maksamatta helvetillinen summa palkkoja ja vissiin sähköliitäntäkin maksaa jotain järjettömiä ja kaikkea pientä nippeliä ja nappelia tässä viimeistelyvaiheessa tarvitaan. Kissojen rahat on toistaseks riittäny ja toivon, että riittää valmiiks asti. Sitä en tiiä millä perkeleellä hankin tönöön mitään kalusteita ja asioita mitä siellä tarvii, mutta se on sitte sen ajan murhe. Pikkuhiljaa, slowly slowly.


Mutta kohta tuo kissojen uus torppa on valmis. Kauppa aukeaa sitte kuitenki vasta kun miulla on uus työlupa taskussa. Ennen sitä en uskalla avata, imigrationin kyylät ramppaa täällä yhtenään ja ovat viimeiaikoina jahdanneet nimenomaan ihmisiä, joilla on työlupa-anomukset vetämässä mutta eivät vielä menneet läpi. Mutta lokakuun alussa PITÄIS työluvanki olla kunnossa.... saa nähä.


Miulla on kaveri, jolla on yhteyksiä johonkin henkimaaliman tonttuihin, ja se aina sanoo, että kyllä sieltä annetaan jos vilpittömästi pyytää ja toivoo. Miä en tiiä, onko tonttujen johdatusta vai mitä, mutta oli mitä hyvänsä, niin aika käsittämätöntähän tää on. 4 vuotta sitte miulla ei ollu MITÄÄN ja nyt miulla on ihan kohta maailman hienoin ja upein ja parhain noin 40 neliön PUSSY PALACE! Missä on kunnon valot ja katto joka ei vuoda ja lavuaari joka vetää ja ilmastoinnit ja iso ikkuna kaupassa ja hienot tilat eläinlääkäreille. MISSÄ KATTO EI VUODA! Jumalauta!

Uuen Pussy Palacen huudilot

Työluvasta ja kerjäämisestä

Kuvan keskellä on lehmän pentu

Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Saatana.

Facebookissa min blogin sivua seuranneet tiätävätkin jo hyvän osan, mutta toistetaan täälläkin. Seliseli. Sukeltelin. Se johti vääjäämättä korvatulehdukseen, siihen loppu meressä peuhaaminen taas. Järjestin pää savuten kissaklinikkaa lokakuun alkuun, kun vapaaehtosiksi ilmottautuneet eläinlääkärit laitto meiliä tuossa alkuviikosta et ei myä halutakaa mitää kissoja nyt operoida. Alote alunperinkin tuli heiltä ja kaikki piti olla oo ja koo mutta sitte yhtäkkiä näin. Korvaavan eläinlääkäripäivän pikaista kasaankursimista. Viisumisäätöä kaiken ohessa, tottakai. Kissasairaalaa pitävä Tori läks lomalle, joten miun piti rampata aamuin illoin lasaretin mirrejä lääkittemässä. Sitte justiisa kun oli helvetillinen meilirumba tuon korvaavan kissaklikkapäivän säätämisen kanssa ni läppäri päästi hirveen sähkösen piarasun ja pimeni tyystin, eikä tokene. Siähen oheen PMS, orastava täysikuu, rahahuolia, kilometrin lista tekemättömiä asioita, rankkaa ihmisvitutusta ja muuta kivaa. Alko elämän ehtoopualella olevaa pullukkaa hiukkasen kiristämään.

Hän on Hulk. Hulkin tarina löytyy enklanniks kissaplokista.

Mutta nyt on tilanne rauhottunu. Uus eläinlääkärivisiitti on järjestetty ens viikon lopulle. Romukasasta on kaivettu vanha paska miniläppäri, joka on hidas ja heittää volttia, mutta parempi kun ei mitään. Korva alkaa olla parantunu. Passi on laitettu viisumimiehelle viimeistä visa extensionia varten. Tori on tullu takasin. Kissaplokia on päivitetty (käykää tsekkaamassa vimosin päivitys, kissasta joka oli pulahtanu maalipänikkään).

Asiat aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Työlupani on vihdoin hakemista ja sen jälkeisiä virastohärdeleitä vaille valmis. Viimosen paperin sain pari päivää sitte ja nyt on kasassa kaikki mitä tarvittee, jotta voin lokakuun lopulla pyhkästä Singaporeen Indonesian lähetystöön työlupalätkää passiin hakemaan. Sen jälkeen on vielä käytävä täällä Imigrasi-konttorilla valokuvassa ja sormenjäljissä ja jossain ja sitten, vihdoin, hail Satan, saan olla rauhassa vuoden. Ja mikä parasta: seuraavaa työlupaa varten sitte vuoden päästä ei tarvi poistua maasta, sen saa hoidettua ihan tuossa Lombokilla. Yksityiskohtanen selostus tästä ns. Iisakin Kirkko -tyyppisestä paperisotahelvetistä tulee sitte ku on viimisetki häslingit saatu hoidettua.

Työluvan varmistuminen oli tietysti ilonen asia, yksi jatkuva stressinaihe poistuu elämästä, mutta aiheutti välittömästi valtavaa päänsärkyä. Työlupa on kallis, kaikkinensa siihen menee noin 1500 euroa. Miulla on ehkä just ja just sen verran rahaa tilillä, mutta kun tarvis maksaa vuokria, syyä, juua ja muutenkin elää ni hienoinen hiki nousi pintaan. Ja mitä jos jotain sattuu, jos tarvii yhtäkkiä hammaslääkäriä tai jotain, ja tili on tyystin tyhjänä? Mielenrauha vaatii että on ees vähän jonkinlaista bäkappia, se pahanpäivän vara.

Hiukan pukkas unetonta yätä, että miten miä tästä oikein selviän.

Menin kaverin luokse ihan stresseissä lokkimaan kaljaa ja marisemaan. Sain kaljaa, saarnausta, motkotusta, ideoita ja potkun perseelle. Kissahommista palkan nostaminen oli yks iso asia mutta se saa miut vaan vaivautuneena kiemurtelemaan että emmiä, ku emmiä saata, ku kissojen rahat, emmiä voi. Mutta sitäkin on pyöritelty ja ehkä saan sen asian jotenkin kallooni taottua ja järjesteltyä niin, ettei oo fiilis että varastan kissaraukoilta. Ratkaisu lienee lahjoitusvarojen ja kissakaupan myynnistä tulevien roposten erottaminen. Lahjotukset pysyy kissoilla vimosta rupiaa myäten, mutta kenties kissakaupan myynnistä osan pystyn nostamaan ittelleni palkkana. Kenties, ehkäpä. Kattellaan.

Kaveri kerto myäs GoFundMe-yhteisörahotussivustosta, missä nimenomaan vingutaan varoja henkilökohtasempiin tavotteisiin, ku mitä muilla vastaavilla sivuilla. Siältä löyty vaikka mitä. Ja oli paljo tollompiaki kerjuukampanjoita, ku mitä miulla alko mielessä kuplimaan. Eikä siinä mitään menetä, jos kokeilee tuommostakin.

Kerjäyskampaja

Näin ollen syntyi "Helping cats in Gili Islands"-rahankerjäyskampanja, missä kinuan lahjotuksia miun työluvan kustannuksiin sekä yhden vuoden vuokraan. Jos edes työluvan saan kuitattua lahjotuksilla, olen enemmän ku tyytyväinen ja miun elämä helpottuu ihan helvetisti. Jos saan vielä vähän vuokra-avustusta niin aina parempi. Työluvan turvin voin tehä duunia avoimemmin ja oikeemmin ja enemmän, ainakin sen verran että muut elämisen kulut täällä kuittaantuu. Paljoahan en elämiseen tarvi, kun en ravinteleissa syä ja aika niukasti kaljaakin nykysin juan. Ja kun rahasta ei oo jatkuva ressi niin jääpi enempi aikaa ja enerkiaa laitella kissojen asioita vieläki paremmaks.

Jos joku plokin lukija siäl nyt kylpee rahoissansa eikä tiiä mihin niitä tunkis, ni laita kuule viis tai kymmenen tai ihan vaikka viis tuhatta tai biljoonaa egee miun kerjuurahastoon! Menee hyvään tarkotukseen. Kampanjan tavote on hirveet 6 000 egee ja jos käy tsägä ja tulee ihan törkeesti lahjotuksia, ni luonnollisestikin kaikki ylimääränen siirtyy suoraan kissoille! Sehä on päivänselvä seikka! Lue tuolta kampanjan sivulta tarkemmin, siä on perustelut ja selvitykset et mihin ja miks miä kerjään täl viisii.

Kampanja on ollu auki nyt noin 3 päivää ja hiukan päälle 600 egee on lahjotuksia jo tullu, eli 10% tavotteesta on kasassa. On kuulkaa nöyrä ja kiitollinen olo jo nyt! Ihan roska silmässä melkeen oon.

Sanomattakin on selvää että myös hävettää ja nolottaa. Se on se mordorilainen kasvatus että itte pitää pärjätä ja mitään vinguta keneltäkään. MINÄ ITTE, HAVUJA PERKELE. Mutta niikun miuta on muistutettu, niin ähellän ihan saatanasti hyväntekeväisyyshommaa saamatta siitä itte muuta ku tusinoittain kissoja huusholliin. Että ehkä se on ihan totta, että tässä tilanteessa on apua ja avustusta osattava pyytää ja sitä varsinkin on kyettävä vastaanottamaan ilman mitään mordorilaisia häpeäntunteita.

Anteeks silti. Mutta nyt viimestään hei voi kaikki olla huoletta että just SIUN verorahoilla miä en täällä hippeile. Enkä ole hippeillykään. Mordorilaisen yhteiskunnan tuin ja verorahoin en ole täällä sekuntiakaan puita halaillu. Tämä vaan kertauksen vuoks, koska se on aina asia joka ihmisiä hiertää. Ei toki miun plokin lukijoita, työ tiijätte miun kuviot jo ja ootte viksua porukkaa. (Huomatkaa täysin pyyteetön perseennuolenta. Ja tässä vielä linkki sinne kerjäyskampanjaan, klikkaa klikkaa ja luottokortti valmiiks siihen viereeen!)

Että näin alas on vajottu! Voi ei.

Mutta nyt miun tarttee lähtee tuo hajonnu läppäri kainalossa Lutwalaan kattomaan jos siellä Mr. Joe sais siitä vielä jotain irti. Miulla tietty oli hiukan kulunu aikaa vimosesta bäkapista, joten hippasen hävis tiedostoja ja kaikenmaaliman tärkeitä asioita. Toivoa on, että siältä sais viä jotain kaivettua esiin.

Loppuun kuva Laurista. Eikö ole suloinen? On on on! Ja ihan tässä lähiaikoina tuleepi lisää settiä tänne, kuhan kerkiän kirjotella. Ja jos tää vanha romu läppäri pysyy sen verran tolpillaan, että saa hommia hoieltua. Molo vaan!

Plokihaaste vastaanotettu zzzzzäp

Anssi Kelan bärsse tähän kuvituskuvaks, olkaa hyvät

Oho. Sain tommosen "plokihaasteen" ja se tuli Life In English -plokin Anulta.Pitää vastata kysymyksiin mitä Anu laitto. Ja kun ei läskin ja elämän ehtoopuolella epäsosiaalisena elävän kreisin kätleidin elämässä oo niin järin paljo vaahottavaa tänä pänä ni miähä heti haasteeseen tartun ja vastaan. Vastaan ihan mitä sattuu!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
Kaiketi sellanen asioiden ja kuulumisten tiedottaminen yhellä rykäsyllä kaikille ketä hommat kiinnostaa. Ettei tartte useemmalla meilillä tai viestillä  tiedottaa hengissäolemisesta ja kuulumisista kavereille ja äitille. Ja sitte homma karkas vähä räpylästä ja tätä lukee äitin lisäks joku muukii.

Ja kai kaikilla plokien nysvääjillä on taustalla jonkinlaista narsismia sillai, että koska oon niin pal viksumpi ja säkenöivämpi ku kaikki muut ni sietääki toitottaa julkisesti et mitä mieltä miä oon. Koska olen oikeassa ja minulla on aina jotain sanottavaa. Ja elämäni on IHANAA. Kyllä siitä sietääki elvistellä tällee julkisesti.

2. Onko blogisi muuttunut paljon sen alkuajoista ja jos, miten?
On tiätty, kert alotin tän plokin sinä pänä kun olin saanu paskannettua päätöksen että nyt muuten riittää, miä lähen menee. Ekat 5 kk tää ploki kerto reissuvalmisteluista ja elämän paketoimisesta, sitte vuoden verran oli sitä matkusteluhommaa, sitte muutama kuukaus sellasta ahistusta et pitäs palata Mordoriin ja töihin ja arkeen,  ja sitte hommat muuttuki sillai että päätin jäähä tänne ja plokista tuli tylsää jollotusta elämästä pienellä Hiekkakikkareella. Kissat kissat, kalja ja vääväävää-lällällää.

Ihmettelen miten paljo lukijoita täällä yhä käy, vaikkei läskin varhaiskeski-ikäsen luuskan elämässä täällä oo juurikaan mitään jännittävää enää.

3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?
En hirveesti lue muitten plokeja tänäpänä, mutta ne muutamat mitä seuraan ni nissä viehättää yleensä sutjakka kielenkäyttö ja räyhäkäs huumori. Joskus luen jotain plokeja ihan siks että haen ärsyyntymistä ja sellasta itteni nostamista vähän jalustalle että onneks en sentään oo noin daiju, omasta miälestäni, tai jos oonki daiju ni ihan toisella tavalla.

Erityisesti jos vilkasee joskus jotain plokeja jotka on jossain listoilla kovasti suosittuina, ja sitte ne onki jotain missä ei oo mitään asiaa, pelkästään vaan joku pissis poseeraa päivän kuteissaan parissakymmenessä valokuvassa ja kertoo että sukkahousut on henkkamaukalta ja kassi on luivutöön ja villatakki aitoo vintakee äitin kaapista ja huulipunan sävy on horny tomato. Ja sitte kymmenen tuhatta lukijaa per päivä kattoo  tärkeeks - joka päivä - tsekata et mitä tolla pimpparalla on tänää päällä ku se lähtee vetään lattea johonki trendikahvilaan muitten pissisten kanssa.

4. Lempielokuvasi ja -kirjasi?
Erlend Loe: Doppler, paras kirja evaah. Luin sen taas just kun löyty kaverin kirjahyllystä. Toimi myäs enklanniks eri hyvin, nauratti niin että meinas tulla pissa housuun välillä.

Leffa... emmiä tiiä. Matrix ygöne ja Terminator kagone.

5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?
Ois kiva jos ois tilillä rahaa sen verran ettei tarvis olla stresseissä lähikuukausien toimeentulosta. Ois kiva kun ois hapankorppuja. Ne on loppu.

6. Piirre, josta olet itsessäsi ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?
Siitä oon ylpee että en oo läheisriippuvainen. Elämä on helpompaa kun pärjää ihan ittekseen eikä roiku väkipakolla paskoissa ihmissuhteissa vaan siks ettei kestä elämää ilman. Oon myäs ylpee siitä, että kuitenki kohtuullisen ajoissa tajusin lopettaa kärvistelyn ja ottaa oman elämäin ohjakset omiin piäniin kätösiini.

Vähemmän ylpee oon turhuuteen hukatuista vuosista. Eikä siinäkää oo pal henkseleitten paukuttelemista et kui tyhmä sitä välillä on.


7. Suurin muutos elämässäsi?
Kyllä se on se ku 1.11.2011 laitoin aamuvarhasella Kalliossa Assholen selkään ja lähin lentokentälle. Elämäni paras jakso alko siitä ja jatkuu yhä.

8. Minkä elämänohjeen antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Herraisä. Ois montaki ohjetta. Älä oo noin helvetin tyhmä, koska siä et tuossa iässä tiiä vielä mistään mitään. Älä välitä mitä muut ajattelee. Tajua, että on muitaki kouluja ku lukio, amis ja kauppis, vaikkei siun elämäänsä kyllästyny opo niistä kerrokaan. Matkusta. Uskalla enemmän, äläkä elä niinku luulet että PITÄÄ elää, elä niinku hyvältä tuntuu. Tajua, ettei materia oo tärkeetä. Säästä kaikki mahollinen raha ja käytä se matkustamiseen.

9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?
Iloitten kissoista, iloitten siitä että aurinko paistaa ja siitä että tän kuun vuokra on maksettu.

10. Mitä odotat (tai pelkäät) tulevaisuudeltasi?
Tällä hetkellä pelot liittyy taloudelliseen tilanteeseen, persaukisuus on tosiasia, mutta asioilla on tapana järjestyä. Taalasmaakeikkoja häämöttää tulevaisuuessa, olo ei täten tyystin toivoton ole.

Odotan ja toivon tulevaisuuelta just sitä, että jatkossakin asiat järjestyy. Toivosin et joskus miulla ois oikee hieno kiiltävä kissaroinakauppa tuossa rantakadulla missä voisin myyä kaikkee päheetä kissatilpehööriä ja toivosin että kissoilla ois joskus kunnon tilukset ja mestat, missä ois eläinlääkäri koko ajan töissä. Eläinlääkäri joka hoitas samalla hevoja ja vuahia ja lehmiä ja kanoja ja kaikkia. Paikkais vaikka ihmisiäki jos tarvis tulee (mein kissasairaalassahan tätä on jo tehty).

Toivon, että viisumiasiat järjestyy ja saan 12 kk mielenrauhan ja työluvan. Ja että jostain tipahtaa rahaa sen mielenrauhan maksamiseen.

Toivon, että miun kissalauma pysyy terveenä ja miun ei enää ketää tarvis takapihalle kuopata.

Toivon, että Children Of Bodom tulis Aasiaan keikoille.

Toivon, että alienit tulee miun elinaikana ja näyttää meille ääliöille ns. närhen munat.

Toivon, et joku aamu heräisin älästi jonkun Von Hertzenin alta ja tukka ois tiukassa panotakussa ja kaikinpuolin tyytyväinen olo.

11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?
Toivotan vaik rohkeutta ottaa vastuu omasta elämästä omiin käsiin, se on asia josta oon paasannu koko ajan täällä plokissa noin muutenki. Kukaan muu ei siun asioita laita ojennuksee, jollet siä itte tee mitää muuta ku nillität ja ruikutat. Mieti mitkä asiat tekee siut onnelliseks, unelmoi, ja laita sitte kaikki paukut unelman toteuttamiseen.

Toivotan avointa otetta elämään ja kanssaeläjiin, ymmärrystä että ihmisiä kaikki ollaan, oltii sitte minkä värisiä hyvänsä ja uskottiin mihin joulupukkiin tahansa. Toivon, että kaikki lopettaa maaliman tuhoomisen NYT. Piis änd lööv.

Toivon, et jos siel lukijois on joku miljonääri ja plöttövoittaja ni ne lahjottais oivan pesämunan (KIH!) Hiekkakikkareen kissojen asioien yhäti paremmaks laittamiseen.

Ja viä lopuks toivotan tänne suuntaaville lukijamatkalaisille voimaa kantaa miulle siält Mordorista saakka pari poksia hapankorppuja tuomisiks. Sanoinko jo, että ne on loppu?

Iidn

Anteeks et mainostan mutta ohan tämä Eden, missä Taalasmaalailen sillon tällön ja ens vuonna enempi, ni aika helvetin siävä mesta.

Omistaja Suzannella on silmää yksityiskohille ja enerkiaa toteuttaa kaikkia piäniä härpäkkeitä, jotka luavat tunnelmaa.

Oih voittaapa plötössä ja saaha oma tommonen biäni majatalo. Paitsi et oisin paska Majatalon Madame, kun ei sitä jatkuvalla syätöllä jaksais lirkutella kaiken maaliman asiakkaille. Mutta ois se silti aika kivaa. Voisin asiakkaille pitää aina eka sellaset pääsykokeet, ja sitte päättää et saako tulla vai ei. Jos on ihan dorka ni ei sijaa miun majatalossa, sori. Pisneksen kannalta vois olla vähän haastavaa kyllä tuommonen tyyli. Mut jos ei ois rahasta kii, ni sit. Päden Bungalowit - Vain hyville tyypeille. Ja komeille. Mestassa on mörkö omistaja, mutta muuten jees. Viis tähteä tunnelmasta ja sata kissaa. Tervetuloa!

Saaha sitä haaveilla. Ja pitääkin. Jos ei oo haaveita, ni ihminen laiskistuu, ja masentuu. Et kaikki on täs, mitn tarvitte enää, ei muuta ku krematorioon.

PS. Jos joku on tänne tulossa lomaileen ja haluaa majotuksen rauhaisilta huudiloilta, ni Eden o hyvä. Miun kautta voipi varata.

Bögert Co

Herrajumala. Meinasin tukehtua frappeeni ja lentää turvalleni kun olin tuossa vetelemässä hirviää Kuala Lumpurin ympärikävelyä ja yhtäkkiä huomasin yhissä tolpissa tommosia mainosjulisteita.

HÄN on tulossa huudiloille ja ois niiku tyrkyllä että viihdyttää. Ihan kun tarvisin syyskuun lopussa hiukan kaupunkilomaa, ja saletistihan sillon joku viisumiravauskin pitää hoitaa. Kyllä.

Helevetin kalliit liput on, eikä miulla ole tietenkään rahaakaan tuommoseen hulluteen, mutta... hän on ROBBIE!

IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKK!

Taian huomenna mennä ostamaan lipun. Samaan konkurssiin, antaa mennä!

Mutkutus

Seitinohut kävijäpiikki täällä plokissa oli tuossa ku se yks lehtijuttu miusta törähti julki joskus alkukuusta. Ja ihmiset on ottanu ahkerasti yhteyttä ja kyselly kaikenlaista, ja toiset oikee avautuu, hämmentävissäkin määrin tyystin tuntemattomalle ihmiselle. Miusta on hienoa että miun tarina inspiroi ihmisiä kattomaan sitä omaa kärvistelyään vähän sillä silmällä että vittu jos tuokii plösö ja rupsahtanu luuska ni miksen miekii. Hyvä, jatkakaa samaan malliin. Se on itte kullakin vaan tää yks elämä, eikä se muutu paremmaks jollei sille ITTE tee jotain. Ei tule haltijakummia pimpottaan ovikelloa ja sanomaan et istuha siä siihe sohvalle ihan rauhassa ni miä tässä muutan kaiken paremmaks. Niin ei tuu käymään, piste.

Vanha sanonta kissasta ja sen hännästä pitää todellakin paikkansa.

Oon näistä asioista kirjotellu useesti ennenki, mutta kerrataan ny vielä, ku on vissiin joku uus lukijaki jääny notkumaan mestoille. Pääpointit on TÄRKEYSJÄRJESTYKSEN TÄRKEYS ja naivi usko siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ne seikat ku on kunnossa, sekä tavote kirkkaana mielessä, ni loput hommat on vaan järjestelykysymyksiä.

Antakaas ku avaan ihan rautalankatasolle:


"Kyllä miekii mutku...." -tyyppisiä viestejä oon saanu koko reissun aikana paljon. Kenellä on asuntolaina, perhe, maailman tärkein duuni, tulee ikävä kavereita, ei oo rahaa jne jne jne. TEKOSYITÄ, sanon miä! Miuta tietty helpotti ettei ollu asuntolainaa riippakivenä, tahi ukkoa joka määkis siinä et akkojen kotkotusta tommonen ulkomaille lähtemisestä haaveilu ja mikä siellä maailmalla muka ois paremmin, ei ollu ipanoita joilla koulu ja kaverit mitä ei voi jättää, ei ollu maailman tärkein duuni enkä eläny kuplassa kuvitellen olevani korvaamaton, ja olin ja olen epäsosiaalinen mörkö joka viihtyy yksin eikä koe olevansa surkee parka jos vaikka menee johonki kuppilaan yksin syömään.

Tossa mutkuttamisessa on kyseessä siun elämän tärkeysjärjestys. Mitä siä elämältäs oikeesti haluat? Siinä on järki ja tunteet vastakkain ja pitää miettiä kumpaa kuunnella. On tietysti helpompaa kuunnella järjen ääntä, ku mellastaa elämän läpi pelkästään tunteitten perässä. Niin miekii tein ihan liian kauan, olin aina se pinkee järki-ihminen ja suorittaja. Kelasin et vaan vastuuttomat lusmuilevat hipit ne lähtee maailmalle lorvimaan, saatanan pummit, ja kaiken lisäks vittu miun verorahoilla, varmasti.

Asunnosta ja duunista ja muusta saa helposti tehtyä ittelleen ylipääsemättömii tekosyitä sille, että emmiä voi koska sitä ja tätä, on yhtä sun toista estettä lähtemiselle ja elämän muuttamiselle. Järki sanoo että pitäis se asuntolainakin maksaa, oma koti on ihmisellä oltava. Tunteet sanoo, että toi hirsitalo on yks helvetin riippakivi, olis paljo helpompaa ilman sitä. Kuuntele tunteitas ja laita torppa myyntiin, tai vähintäänkin vuokralle. Järki sanoo, ettei kannata häipyä töistä vuodeksi tai pariksi, putoaa pahnan pohjalle ja muut jyrää yli. Tunteet sanoo, että eihän nää hommat ole kiinnostaneet pätkääkään enää aikoihin. Herää  ja tajuu, että kyseessä on vaan työpaikka! Jollet oo just keksimäs teleportaatiota tai parannusta syöpään, niin mitä todennäköisemmin teet elääkses duunia, jolla ei loppujen lopuks oo järin suurta merkitystä, noin universaalissa mittakaavassa. Ja hei, aim sou sori, mutta siä et ole korvaamaton, vaikka haluaisit niin uskoa.

Ja jos siinä lähtemisessä se isoin este ei ookkaan duuni tai asuntolaina vaan ihminen ni kyllä nekin esteet on ylitettävissä. Lapset ei oo ongelma jollei niistä tee ongelmaa. Penskat on sopeutuvaisia ja oppivaisia ja jumatsuiggeli minkä elämyksen ja näkökulman maailmaan niille tarjoaa lyhkäsempiki reissaaminen, jos mennään vähän perus-kanarioita kauemmas. Penskoista saatta siten kasvaa kielitaitosia ja avarakatseisia kunnon ihmisiä, jotka tajuaa että elämää on Kouvostoliiton ulkopuolellaki. Ne saattaa jopa oivaltaa, että ihmiset on ihmisiä muuallaki, oli niien iho minkä värinen hyvänsä ja harjottivat ne mimmosta uskontoa tahansa. Eikä ne ipanat heti kuole johonki hyttysen pistoon tai turistiripuliin. Täällä tropiikissaki ihmisillä on jälkikasvua eikä ne tual heti oikase koipiaan jos konttaavat vähä lehmänpaskaan.

Jos kapulana rattaissa on puoliso ni siihe miä toteen vaan että jääköt akka tai ukko sit sinne Eskolanmäen kerrostaloon kärvistelemään ihan keskenään. Jos siä uhraat unelmas jonkun toisen ihmisen takia ni siitä ei seuraa mitään hyvää, kenellekään. Ajan myätä niistä siun toisen ihmisen takia haudatuista haaveista kasvaa vaan valtava katkeruus. Ja onko sitte kivaa? Ei ole.


Ai ja tulee ikävä kavereita ja putoot kaiken sosiaalisen portaikon alimmille rappusille jos hilpaset vaikka vuodeks maailmalle? Herraisä, siä oot aikuinen ihminen, et siä voi roikkua kavereissas niiku mikäki läheisriippuvainen tollo, elä omaa elämääs!. Kaverit kyllä pysyy, jos ovat pysyäkseen. Eikä nykypänä yhteyksienpito vaikka tois pua maalimaa oo mikään onkelma. Ku on toi kansainvälinen tietoverkko missä feispuukit ja skypet ja whatsappit ja meset huutaa tauotta. Ja tuutpa poissa ollessas näkemään, että ketkä on oikiasti ystäviä, ketkä pysyy siun elämässä ja pitää yhteyttä. Ja hulluimathan saattaa vaikka riipasta jossain kohtaa siuta jonneki maaliman kolkkaan morjestamaan.

Ja mitä siihen aiheeseen raha tulee, ni se on vaan järjestelykysymys sekin. Jos siä mialummin shoppailet sälää ja tuut siitä onnelliseks ni jatka samaan malliin. Mutta jos siä haluat lähteä reissuun pidemmäks aikaa, ni laitahan se lähteminen rahankäytössäki tärkeysjärjestyksen ykköseks. Hämmentävän paljon ihminen voi karsia menojaan ja säästää, kuhan on tarpeeks haluttava tavote. Ei miullakaan ollu mitään rahakasaa jonka päällä istuin ku lähtemisestä päätin. Ei ollu kultalusikkaa perseessä poikittain. Duunia tekemällä ja vimmatulla säästämisellä ja kaiken tilpehöörin myymisellä miä reissurahat haalin. Enkä ole hetkeekään ollu täällä räkimässä rentona palmun lehvästöihin kenenkään muun verorahoilla, joka lati on miun omasta persnahasta riivitty. Ja edelleen maksan Mordoriin veroja miun pienistä tuloista, jotta tyä raukat siel pysytte pyöräteissä ja ilmasissa kouluissa. Sen sijaan itte en saa Mordorin yhteiskunnalta mitään, en ole oikeutettu ees kela-korvauksiin missään asiassa, jos vaikka joskus jollain Mordorin lomalla pitäs lääkärissä käyä. Koska Kela heittää pihalle kun oleilee yhtäjaksosesti ulkomailla vähintään vuoden. Että olkaa huoleti kallisarvosten verorahojenne suhteen, ne ei päädy miun taskuihin.

Pointti tässä vaahtoomisessa lienee se, että mieti mitä siä elämältäs OIKIASTI haluat. Ja sitte eiku laikka punasena sitä tavotetta kohti.

Ja btw, seki vanha sananlasku et yrittänyttä ei panna, sekin pitää paikkansa. Jos et ees koita ni mitään et elämässäs saa. Se on satavarma, ettet voita lotossakaan jollet ees lottoa.

Kuvan lottovoittaja ei liity aiheeseen

Avotakka-moment

Että voikin huoli ja stressi ja sitä seurannu onneton loppu ja suruun totaalisesti murtuminen viiä ihmisestä mehut. Eilen myähäsenä iltapäivänä ku pääsin Taalasmaalailun ja Kissakauppailun jälkeen kotio ni meinas lähtiä taju. Muistin etten ollu syänykää mitää ni pamahti sellanen niagarana valuva tuskanhiki, tärinä ja vintissä vippaaminen, että piti oikeen istua alas. Nakersin ensiavuks jotain paahtoleipää ja juustoa ni alko helpottaan. Viäläki on aika vetelä fiilis, mutta kyllä tää tästä.

Muuta ajateltavaa nyt, sitä tarvitaan, jottei vaan tukehu suruun ja poraamiseen. Teen täten teille pirtsakan Avotakka-henkisen asuntoesittelypostauksen. Ihan näyttääkseni ettei täällä kaikki asu jossain vinoissa bambumajoissa tai rapistuvissa Palatseissa. Jotkut asuu tyylikkäästi ja komeesti, ja niillä saattaa olla keittiössään jopa UUNI. Sellasta ei ole täällä juuri kenelläkään. Mutta Edenin Majatalon omistajallapa on. Miä oon täällä Taalasmaana tän viikon, lähinnä aamut vaan, iltapäivät oon kissakaupalla ja käyn sitte viä ennen kotiin linnottautumista täällä vilkasees et kaikki on kunnossa ja pojat touhuaa. Ja että Raaskiksella on kaikki hyvin. Raaskis muutti miun huushollista nyt Edenin kissaks ja kyllä näyttää viihtyvän. Kuvia later.

Edenin omistaja Suzanne rakens viime vuonna ittelleen oikean kodin ja on nimittäin vimosen päälle, kaikki. On se UUNI ja vaikka mitä hianoutta. Sisustelut on vielä vähän vaiheessa mutta kyllähän tuosta jo näkee että kelpaa olla ja asustella. Talossa on alakerrassa sellanen avoin tila missä on keittiö ja oleilumesta ja yläkerrassa sit makkari ja kylppäri. Pihalla iso terde ja pieni puutarha.

Kysyin joskus paljonko tönön rakennuttaminen makso, kaikkinensa, duunariporukan liksat ja kaikki tarvikkeet yhteensä, ja muistaakseni se oli jotain noin kolkyt donaa egeinä, siis alkaen siitä että aletaan lapiolla kaivaa monttua perustuksia varten ja päättyen siihen että voipi kantaa huonekaluja sisään. Ei se paha hinta ole. Siihen päälle sitte toki kalusteet ja semmoset. Ja se määrä mitä talon pykäämisessä menee hermoja ni sillehän ei hintaa ole. On miljoonakertanen määrä verrattuna siihen mitä talon rakentamiseen Suomessa menee. Indonesialaisten tekemisen tyyli asiaan ku asiaan tuppaa oleen se et jos vähä ny ees sinne päin ni se riittää. Jos on hylly niin vinossa ettei siinä pysy tavarat ni kamoon, se on silti seinässä. Ja jos vesihana asennetaan ja siitä suihkuaa vesi holtittomasti kaikkialta muualta paitti sieltä mistä pitäis, ni kamoon, tulee siitä kuiteski vettä. Ei ollu kerta eikä kaks ku tämänki talon pykäämisen kanssa on ollu pientä säätöä.

Mutta lopputulos on valtavan hieno, eikö ole, mitä?

Olen vihriänä kateudesta. Juuri tuommosen talon miäki haluaisin, jos saa haaveilla, ja saahan sitä. Ainoostaan lisäisin yläkertaan järettömän kokosen parvekkeen. Siellä sitte riippumatossa loikoilisin, lueskelisin, tiirailisin palmujen huojuntaa ja valvoisin huudiloitani.

Lottovoitto, tulisit jo!

Ja ny niitä avotakkakuvia tsiljoona, olkaa hyvät ja vihertykää työkii kateutesta, niin miekii teen.

Huomatkaa OIKEA UUNI!

Maisema yläkerran ikkunoista

Raaskis viihtyy uuessa himassaan

Edenin Majatalo