Maalasin. Saatana.

ON MAALATTU SAATANA!

Kissasairaalan uuet deluxe-potilaskammarit on maalattu. Arvatkaa kuka maalas? Miä tiätenki. Kuuntelin näitä "jees maalataan tänään"-juttuja ja joka päivä ku kävin kattomassa ni vittu mitään ollu tapahtunu. Lauantaina palo päreet ihan totaalisesti. Itkin vähän ja halusin tappaa kaikki. Sen sijaan vedin kännit (koska kännillä suomalainen kriisejään hoitaa) ja sunnuntaina menin aamulla krapularaivotiloissa läiskimään maalit lattiaan. Kyllä siihen nyt joku vitun ukko löyty heti "auttamaan". Totesin että joo kiitos ei tarvi apua saatana. Että kun ei ole kellään ollu sitä aikaa tähänkään mennessä ni painukaa kaikki vittuun nyt, MINÄ MAALAAN SAATANA. Ja maalasinkin. Sellanen sutin suihkina kävi, että alta pois. Hommaan meni puoli tuntia, ni onhan se ymmärrettävää, ettei kenelläkään oo ollu vimoseen 2-3 kuukauteen aikaa tätä asiaa hoitaa.

On siis maalattu. Huomenna menen sisustamaan. SAATANA. Siihen en viitti ees yrittää löytää ketään hoitamaan hommaa, vaikkei kyse oo ku tyynyjen ja piänten pahvilaatikoitten yms härpäkkeitten asettelemisesta tiluksille. Ei se tulis kuitenkaan tehtyä ikinä. Ja siinä ajassa kun etin jonku joka lupaa asian hoitaa ja sitte nalkutan tuhat kertaa eikä mitään tapahu koska kiire tai saarelta ei löydy yhtään tyhjää pahvilaatikkoa (jollei ne kävele syliin niin eihän niitä varmasti missään ole) tai tyynyt ja pehmusteet on vaikeat asetella, ni miä olen jo moneen kertaan sisustanu nää kopperot. SAATANA.

Hermo on siis ollu vähän kireellä tämmösten juttujen takia, ja mieli on ollu maassa muutenki.

Heikki lähti vihreemmille niityille

Henkinen romahus tapahtu tuossa männä pänä kun löysin miun Heikki-kissan kuolemankiälissä talon takaa. Heikki, joka on ollu miulla melkeen 3 vuotta, ja joka tuli miulle piänenä rääpäleenä joka oli täynnä kirppuja ja matoja. Tuttipullolla syötin aluks ja olin varma ettei hän selviä, mutta niin vaan porskutti ja kasvo isoks kolliks. Mutta ilmeisesti sähkömopo tai heppakärry Heikin kohtaloks koitu. Jonkun asian alle oli varmaanki jääny, koska hän oli fyysisesti murskana. Eutasia oli ainoa mitä voitiin tehä.

Jotenkin olen oppinu hyväksymään pienten pentujen kuolemiset, niien kanssa se on aina sellasta että mitähän tästä tulee ja kasvaako tämäkään rääpäle aikuiseks. Mutta kun sitte aina välillä saa kissan piettyä hengissä aikuiseks saakka ja se siinä pyörii huudeilla, pysyy terveenä ja elelee ihan muina mirreinä... sitä jotenki on jo huokassu että hänen kanssa onnistuttiin. Sitte käy jotain tämmöstä. Oli kyllä niin rankka paikka ettei vollottamisesta meinannu loppua tulla.

Vaikka kissoja on tilukset täynnä, niin Heikin puuttuminen tuntuu kyllä. Hän oli niin iso ja semmonen lempee hahmo siinä aina hengaamassa. Keittiön viereen kukkapenkkiin hänet hautasin. Vielä löyty pihasta siis yks kohta mihin voi lapiolla tökätä ilman että rikkoo kenenkään hautarauhaa.

Miulla on tunne, että kissoilla on yliluonnollisia voimia. Kun Heikki oli haudattu, niin seuraavana päivänä pihaan lampsi Pertsa Peruskissa. Hän hävis noin puoli vuotta sitte eikä oo näkyny vilaustakaan sen koommin. Nyt hän ilmesty pihaan ihan niiku ei ois missään ollukaan, kävi syämässä ja pyöri jaloissa kehräämässä. Ihan kun ois tajunnu, että no nysse akka tarvii jotain positiivista uutista elämäänsä, käynpäs ilmottautumassa että hengissä olen, terve ja läski, mutta asustelen vaan muualla.

Uutukainen

Ja tokihan huushollissa on uus kissanpentuki. Sairaala on piukassa adoptiovalmiita pentuja, mutta ei järin kiivasta liikehdintää kohti uusia koteja siellä näytä käyvän. Yks pieni meni kassiin ku kävin eilen maalamassa (SAATANA!). Suloinen on.

Tuhat ja yks asiaa on tekeillä. Kissojen nettisivuja pitää päivitellä, kissaplokia tarttis kirjottaa, seuraavaa kissaklinikkaa orkanisoia, leikkausinstrumenttien sterilointivehje on rikki ja pitää hankkia uusi tahi korjauttaa vanha (tääkin on ollu 4kk yhes paikas et "joo me korjataan" mut arvatkaa onks tapahtunu mitää?), tarttee selvittää mistä voiaan tilata lääkkeitä ja rokotteita ilman että joku totaalisen sekopäinen hevosämmä tulee lankoja pitkin kimppuun ja haukkuu pystyyn (jep, näissä eläinsuojeluympyröissä sitä vasta hullua sakkia pyöriikiin), uusia paitoja/kasseja/yms pitää tilata ja uusia kissakuvia niihin suunnitella. Vastailla ihmisten älyttömiin viesteihin ("kissa käveli ohi kun oltiin rannalla, onko mulla nyt rabies?", "Nähtiin 6kk sitte sen-ja-sen majatalon lähellä oranssi lyhythäntänen kissa, voisiks käydä kattomassa onko se siel vielkii ja viiä sille ruokaa/rokottaa/laittaa kaulapannan/rapsuttaa/ottaa kuvia/jutella mukavia?", "Moi! Oon täällä Sumatralla/Sulawesilla/Malesiassa/Uranuksessa ja löysin just kissanpennun, mitä teen, voitko auttaa?" jne).

Ja sitä kangaskassien nettikauppaa pitäs keretä katteleen mutta tärkeemmät asiat tarvii hoitaa ens.

Vaikka kai se pitäs olla tärkeysjärjestuksenä ykkösenä sellanen homma joka tois rahaa huusholliin? Mutta eiku kissat ens.

PS. Vituttaa olla näin pahalla päällä koko ajan. Mutta onneks voi sit aina lukittautua kotiin ja ottaa kissanpennun kainaloon ja kattoa Australian Master Chefia ja unohtaa kaikki murheet.

Aallokko on ollu viime päivinä niin kreisinä, että meri pukkaa jo tielle

Meri

Naapurin kääpiöt

Niin. Kissaprojektihan tämä on mutta viime viikolla tämmönenki potilas vastaanotettiin.

Eikä tääkään sano miau mutta siä se on kissasairaalassa tuttipullosyätännässä. Hänen emo pykäs NELJÄ vauvaa. Yleensä mein vuohet tekee yhen tai kaks pentua. Neljästä emo ei jaksanu huolehtia joten tämä jäi orvoks kun emovuohi paineli matkoihinsa kolmen muun vauvansa kanssa.

Pertsa Peruskissa kävi kylässä.

Piti vetää känni kun vitutti kaikki niin paljon. Oli ihan kiva regeikemu yhes mestas täällä meiän päässä saarta. Mutta pojat oli keksiny jostain synasta tms kaiku-nappulan ja aattelivat et täähän on makeeta, laitetaa tää kaiku täysille koko illaks. Ai että!

Maailmantuska, osa 666

Elämme lopun aikoja, rakkaat kaksi lukijaani.


Kävin eilen pitkästä aikaa sukeltamassa. Viime kerrasta oliki jo viärähtäny 3-4 kuukautta. Olin intoa täynnä et jee, veteen, hurraa. Polskuttelin kaks sukellusta, suunnilleen tunnin molemmat. Ja tuli paha mieli. Itkua tuhersin jo siellä veen alla, niin vitutti.

Meiän korallit on kusessa. Muutamassa kuukaudessa valtava osa mein koralleista on muuttunu valkoseks. Tämä ilmiö on nimeltään coral bleaching ja pahimmillaan se tappaa koralliriutat. Ja kun kuolee korallit, lähtee kalat ja muukin elämä. Ja kun meri kuolee, hyvät ihmiset, sillon se on loppu lähellä. Ihan kaikille.

Kaikkialla oli valkosena hohtavia koralleja, Valtavat isot korallimöykyt valkosena. Futiskentän kokoset alueet jossa ollu pientä korallia ja vitusti elämää: valkosena. Merivuokot (missä nemot asuu), valkosena. Aavemainen tunnelma. Tuli fiilis että tässä sitä sukellellaan elämän hautuumaalla. Tai jossain kummitusmeressä. Ei siinä paljon pystyny ihmettelmään haita tai kilpikonnia, kun tuijotin epäuskosena ja silmät ymmyrkäisnä koralleja. Käsittämätöntä, että tämmönen muutos tapahtunu ihan muutamassa kuukaudessa.

Korallit valkastuu kun merien lämpötila nousee. Meillä on täällä ollu merivedet poikkeuksellisen lämpösiä, 30 astetta ja jopa ylikin. Normaalisti vedet on sellasta 28 astetta. Korallit ei tarvitte ku yhen asteen lämmönnousun ni alkaapi närästää. Jos tuo meriveden lämpötila laskee öbaut NYT pari astetta, ni koralleilla on vielä mahis toipua. Mutta jos tuo vesien kuumotus jatkuu vielä niin kaikki nyt valkosena häälyvät korallit kuolee.

Australiassa iso valliriutta tekee kuolemaa myös. Thaimaassa on jouduttu sulkemaan useita sukelluspaikkoja ja kokonaisia saaria tän ilmiön takia.

Ja merivesi on poikkeuksellisen lämmintä osin koska jyllää El Nino, mutta kyllähän suurin syy on yleinen maapallon lämpeneminen. Ja se taas on ihmisten vika. Ei minkään muun. Meitä ihmisiä on vaan ihan vitusti liikaa ja tää meiän maapallo ei enää kauaa jaksa. Ja siitä huolimatta ihmisten määrä kasvaa JOKA PÄIVÄ noin 230.000 hengellä. Vuonna 2012 ihmisiä oli 7 miljardia. Vuonna 2024 meitä on jo 8 miljardia. Vauhti kiihtyy. Mites luulette miten tällä vauhilla kasvava ihmispopulaatio ruokitaan ja asutetaan? Kun ei tämä planeetta kasva ollenkaan.

Sitä toivon ettei koskaan löydetä toista elinkelposta planeettaa eikä varsinkaan keinoja sinne matkustaa. Koska niin pässejä myö ollaan, ettei mitään tän yhen maapallon tuhoomisesta saletisti opita. Sinne mentäs tappelemaan ja sotkemaan.


Leonardo Di Caprio maailman kuninkaaks, kiitos.


Ahistaa ihan vitusti ja maailmantuska roikkuu isona synkkänä pilvenä pään päällä. On niin syyllinen olokii. Miäkii täs vaan sotkotan ja tuhoan ihan vaan olemalla olemassa.

Elämän ehtoopuoli. PERS.

ET. Mitvit emmiä mihkää Balille oo muuttanu!

Elämän ehtoopuoli, tässä ja nyt. Täytyy lopettaa rimpuilu ja ittensä kuviteleminen nuareks. Kun ET-lehti pyytää haastattelua niin eikö se viimeistään oo sen merkki, että voi ruveta varaileen aikaa kreamatoriosta? Sinne vaan, rohkeesti pää eellä suikaten, ja tulta perään!

Vitzi vitzi. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, olo on vanha ja väsyny. Valvoin puoli yötä saattohoitaen pientä kissanpoikasta, joka oli vasta elämänsä aamunkoitossa, tuskin kuutta viikkoa vanhempi oli hän. Oli ihan hirviää. Kolmen aikaan hän viimein luovutti ja syrän pysähty. Hautasin aiemmin tällä viikolla kuolleen Bakson viereen. Pieni rääpäle oli miulla vaan muutaman päivän, mutta koska miä olen miä, ni kerkesin jo kiintymään. Ei ole juhlavat tunnelmat. Varsinkin kun kahessa viikossa miulta on kuollu 5 kissaa. Alkaa olla tuommonen vitsin vääntö vähän tiukassa tällä hetkellä.

Että helvettiviikot senkun jatkuu vaan.

Muihin asioihin, koska muuten vaan pillitän täs ja Edenin pojat menee ihan sekiksiin jos pomo vollottaa, ne ei ollenkaan pysty käsittelemään semmosia tilanteita.

Aurinko muka pimeni

Aurinkonpimennys oli ja kävi ja meni viime keskiviikkoaamuna. Meillä täällä se ei täydellisenä tullu, mutta kampesin kuiteski rannalle sitä vahtaamaan. Maksimikohassaan ilma viileni ja valo ja värit meni vähän oudoks, mutta siinäpä se. Mutta olihan sitä jännä kattella. Meil oli vanhat cd-levyt joitten läpi tihrusteltiin, hianolta näytti.

Taalasmaahommat loppuu vihdoin keskiviikkona, kun Edenin omistaja tulee takas kotio. Kaveri pitää ens viikon kissakauppaa auki, joten miä voin "lomailla". Mikä tarkottaa sellasten asioitten tekemistä mitä en oo kahteen kuukauteen kerenny: shopinkipäivä Lombokille, huushollin siivous, sukeltamaan, kissasairaalan järjesteleminen (koska siäl on kaikki lääkkeet ym sekasin ja miulla menee hermo kattella sellasta kaaosta). Ehkä kaljaaki ehtis jossain välissä sipaseen. Tuhat ja yksi asiaa tarttee hoitaa. Mutta eipähän tarvitte säätää huonevarauksia ja kirjanpitoja ja olla juurikaan tekemisissä ihmisten kanssa. Ei tarvitte menettää hermojaan ku asiakkaat hukkaa meiän fillareita. Ei tarvitte saaha hermoromahusta kun pakastin hajoaa tai kun jäbät on ihan kuutamolla asiasta kun asiasta.

Hilpeä esimerkki, osa 666: menin kysymään että onks meil viä kuinka paljo mysliä varastossa, vai tarvitteeko ostaa lisää et riittää siks aikaa et Suzanne tulee takas (se tekee itte Edenin aamiaismyslit). Jätkät esittelee miulle ensin majoneesipänikkää että niin tämän verran. Miä oon et mitä helvettiä, miä kysyin että onko MYSLIÄ eikä kiinnosta pätkääkän teiän majoneesivarastot. Aijaa, pojat vastaa. Esittelee purkin jossa on lusikallinen mysliä. Ja tässäkö on kaikki vai onks meil viä jossai varastossa lisää. Ei oo, tässon kaikki, vastaavat. Asia selvä. Ilmotan Suzannelle, että pääset myslinvääntöhommiin ku tuut, että shoppaile tullessas mitä siähen ny sitte tarvittetkaa, meil on myslit melkeen loppu. Muutama päivä tän jälkee hajoaa pakastin ja samalla ku meen ihmettelee sitä ni tarkistan muut varastopakastimet ja jääkaapin. No siälähän pojottaa saatana 4 isoa purkillista mysliä pakastimessa. Olin että hei gubbet, mitäs vittuja nämä oikeen on kun pari päivää sitten sanoitte että ei ole mysliä lainkaan missään enää, finished finished. Oooo jeees boss, there is more mysli.

Siihen miä en voinu sanoa enää mitää. Lähin pois ja poltin askin tupakkaa yheltä istumalta.

Muutama päivä viä ja sitte miä pääsen vapaalle. Ja koitan keretä kyllä ihan oikiasti myäs vähän lepäämään, koska sen tarve on aika akuutti.

PS ja Edit: menin laittaan tätä postausta plokin FB-sivulle, minne eilen linkkasin tuon ET-jutun. Mitä helvettiä? Ko.juttu on "tavottanu 23jotain tuhatta ihmistä" ja sitä on tykästäny melkee 250 ihmistä. Kaikkien aikojen enkat. Yleensä mitä miä tuonne postaan ni tavottaa jonku tuhat ihmistä, tai maksimissaan 10 0000 jos on joku oikeen kova stoori tai asia, ja kyllä ne tykästyksetki pysyy siellä satasen alla. Johtuukohan se siitä että otsikossa lukee PERS? Katotaa. Lisään sen tämänki postauksen otsikkoon. Ihan vaan koska voin.

Eilen pukkas vähän ukkosmyräkkää. Tai ainaki yritti. Ei siitä oikeen mitään tullu.

Aurinko laski 

Kissakaupalla kävi yks päivä tämmöset asiakkaat. Tyypit tuli suoraan kylvystä hakemaan jotain samppoota rajumpaa settiä kirppuihin. En oo ehkä ikinä nähny missään otuksessa niin paljon kirppuja kun näissä kahessa rääpäleessä oli.

Hautajaiset

Siellä lepää Elmu

Kissanpentu Elmu sairasti viikon verran, meni huonompaan, sitte vähä parempaan, takas huonompaan ja taas parempaan. Kaikki lääkitykset kokeiltiin, oli suonensisäsessä tipassa, eläinlääkärit tutki, ei selkiää kuvaa mikä on vaivana, eikä mikään auttanu. Mirri ei suostunu syömään, oksenteli ja ripuloi. Toissapänä teki käännöksen vähän parempaan, oli aktiivisemman olonen, mutta kun eilen kissakaupalta tulin kotio niin oli kunto ottanu totaalisen romahuksen. Elmu koriin, hirviää parkua pyärän kanssa Lutwalaan ja apua ulvomaan. Apu oli eutanasiapiikki, oli aika Elmun kärsimykset lopettaa, sen tajusin jo kun Elmun löysin kusi/oksennus-lätäköstä makaamasta. Tori anto piikin, miä vollotin, silittelin kissapojan vihreemmille niityille ja paketoin ruumiin tyynyliinaan. Tulin edelleen parkuen Edeniin (Taalasmaaviikot menossa) misä pojat tietysti meni ihan hepuleihin, koska ne ei ylipäätään kestä naisten itkemistä, saati sitte että tän hetkinen pomo tulee ja ulvoo pärstä kirjavana ja räkäsenä. Sain kerrottua että min kissanpentu kuoli ja Hamzen lähti heti hakemaan lapiota, että haudataan se tänne. Tuohon Edenin aidan taakse kaivoi montun, laitettiin Elmu sinne ja rakenneltiin kumpare siähen ylle. Siällä lepää.

Viikon ahistava ressi mirrin voinnista loppu siähen, ja veti miut aika kappaleiks. Uupumus lojahti niin joka soluun, että hyvä kun kotio pääsin. Vieläki on jotenki ihan helvetin pöhnänen olo ja selkee tunne univelasta, mutta kyllä tää tästä.

Ja onneks on terveitä pullukoita kissanpoikasia huushollissa. Elmun veli Kelmu, muun muassa. Ja ihana piäni Lauri. Lohduttaapi kyllä.

Elmun lisäks on ollu muutaki stressiä ja äheltämistä. Eläinlääkärit kävi pitämässä klinikkaa joten sen asian kanssa oli tekemistä. Piti käyä Lombokilla vetämässä kreisishopinki (250 kg kissanruokaa, sellasen läjän roudaaminen saarelle ei oo mikään iisi homma, saatana) ja passia hakemassa. On kavereita saarella ja kaljalla on tarvinu käyä. Ja sit perushommat eli kissakauppa ja omaki huusholli on hoiettavana. Tartteis talkkarin tai jonku siivoojan mutta manimanimani.

Mistä tuliki miäleen että valtava tattis kaikille kekkä on miun kerjäyskampanjaan lahjottanu rahaa. Työluvan hinta on kohta kerätty, koska oon täällä Hiekkakikkareellaki saanu ihan käteislahjotuksiaki siihen asiaan. Että "ohan tämä asia hoiettava, tossa on dollareita". Mykkänä ja ihmeissäin olen, mutta näemmä miut koetaan tarpeelliseks.

Nyt on menossa muutaman viikon Taalasmaakeikka, tai siis jeesaan vaan kaveria tässä trallalaa. Ens viikolla meil on kirpparitapahtuma, millä kerätään varoja marraskuun kissa- ja hevosklinikoien kuluihin. Sitä marraskuun kissaklinikkaa pitää säätää. Rahalahjotuspokseja tartteis kerkee käyä tyhjentämässä. Inventaario, lääketilaus. Uusia postikortteja ja t-paitoja pitää tilata.

Vittu mie tarvin lomaa. Loppukuusta on muutaman päivän pikavisiitti Singaporeen kun käyn hakemassa sen työluvan, ehkä siinä ohessa kerkiää vähän huokasemaan kans. Ainaki saapi syyä Subwayn pötkylöitä ja juua Starbucksin frappeja. En koske nuudeliin kyllä kertaakaan ku pääsen ns. oikeeseen maailmaan.

Elmu sillon ku se vielä ootteli adoptiota meiän kissasairaalassa. Miähän Elmun ja sen velipojan Kelmun sitte adoptoin. Ku ei kukaa muukaa.

Viime viikon to-pe-la oli eläinlääkärit Balilta kylässä. Pijettiin perjantaina vastaanottoa.

Siin on noin 250 kiloa kissanruokaa. Voin kertoa et tän läjän roudaaminen oli hiukkasen haastavaa. Autosta veneeseen, veneestä rantaan, rannalta kissakauppaan. Meinas lähtiä taju.

Kun tuntuu että maalima potkii päähän ni onneksi on pieni Lauri, joka on reipas ja pullukka ja ihana.

Kota Kinabalu, pitsaöverit, kuilun reunalla

KK Suites Hotel, ihan paras! Min ikkuna tos puuritilän vasemmal pualel alareunas. Alakerrassa mainio khiinalainen Fong Ip Cafe missä on aamupala hotlan piikkiin ja muutenki hyvät mässyt, sutjakka palvelu ja hinnat erittäin kohillaan

Sunnuntaina lentelin Kuala Lumpurista tänne Kota Kinabaluun. Edelliskerroista poiketen lentomatkakaan ei ollu pelkkää helvettiä ja höykytystä, ilmojen halki kiidettiin ilman suurempaa rytkytystä. Yleensähän Borneolle lennettäessä kyyti on pelkkää turbulenssia ja rytkettä, ihmisten kiljuntaa ja ahistusta. Nyt tultii ihan sillai suihkis vaan, sukkana aivan! Miä kylläkin vähäsen olin liikuttuneessa tilassa, mutten siks että oisin ollu kauhupaska lahkeessa kyydin suhteen. Vaan siks koska niin bussimatkan Kualan ytimestä lentokentälle kuin koko lentomatkanki luukutin täysillä Mokoman uusinta. Elävien kirjoihin. Se nimittäin todellakin kolisee ja koskee ja koskettaa. Jos joku miettii miltä masennus tuntuu niin suosittelen paneutumaan tuohon mestariteokseen ja varsinkin kuuntelemaan Markon lyriikoita, ihan sillai ajatuksella. Hieno, valtavan hieno, levy.

Tasanen kyyti täl kertaa vaik oliki ugospilvii yms

Ohjelmassa tääl KK:ssa on ollu lähinnä lorvimista, viisumiasioien hoito ja sitte täältä poistuminen. Aikomus oli et oisin tänää käyny jonku luontoelämyksen kokemassa, mutta koska viisumiasiat oli se ykköshomma, ja sen kanssa meni kaikki suunnitelmat vituiks, ni en oo tehny oikeestaan mitään, mikä ois vaatinu muuta ku omaa jalkaa.

Piti saaha uus indo-viisumi hoieltua eilen, mutta eikö ollu joku helvetin muslimain pyhä ja konsulaatti sulki. Tänää piti yrittää uuelleen, eli ei voinu ottaa mitää sademetsäseikkailuja tälle päivälle. Kiitos itselleni, että varasin tällä kertaa tähän hommaan aikaa, koska ensinnäki eilen asialle ei voinu tehä mitään, ja tänäänki ne totes, että passin saat vasta huomenna. Onneks ei siis ollu mitään pikakiitosuunnitelmia et tänne ja viisumi ja vittuun oitis, koska kaikki suunnitelmat ois kussu jos oisin tullu normaalilla aikataululla (eli yks yä täällä ja yhessä päivässä viisumihomma ja sit kohti kotia).

Mutta nyt on asiat hoiossa, ja saan passini takas huameen aamulla eli koukkaan pikasesti konsulaatin kautta matkalla lentokentälle ja sit takas Kuala Lumpuriin. Missä odottaa hyvä hotelli, jossa ei toivottavasti ole torakoita. Jee. Rahaahan ei ole mutta miä en nyt jaksa sitä miettiä, ja vielä vähemmän jaksan miettiä hotellia jossa on torakoita muttei ikkunoita. On mentävä nyt sillai, että on helppoa olla eikä ylimäärästä päänsärkyä. Samaan konkurssiin, lomallahan tässä ollaan! SATANA!

Kota Kinabalussa on ollu kivaa. Hotelli on ihana, huudilot tutut, shopinkit hyvät ja päivänokoset on niin maistunu. Ja pitsa. Oon syäny niin helvetisti pitsaa että yrjö lentää jos näänki minkäänlaista helvetin kiakkoa enää ikinä. (Suosittelen: Little Italy -ravinteli. Herrantäheren miten maukkahat lätyt!)

On ollu ihanaa olla vaan, ja sitte ku oleminen ei oo enää huvittanu ni oon käyny vaan tepastelemassa tua veen äärellä tai tossa kaupungin takana pojottavassa minisademetsänyppylällä vetämässä hikee pintaan ku oon rampannu kiamurateitä ja rappusia siäl rinteissä ees taas ja säpsähelly kaikkia pusikkojen rasahuksia. Salee kärmeksii ja jotai muuta vaanivaa exotiikkaa.

Päämäärättömällä päiväkävelyllä

Olen myäs pikkuhiljaa harjotellu internetissä sosiaalisena olemista, ehkä tossa ens viikolla pystyn jo feispuukkiin ihan normaalisti. Nyt oon vaan varovasti Instaan grammannu kissakuvia reissulta ja sitte tsekkaillu whatsappia ja vilkassu sähköpostien ja jonkun satunnaisen uutissaitin otsikoita. Ei ole ollu hyvä homma, lukemani viästit, ne tärkeimmät jotka oon suostunu ylipäätään avaamaan, on ollu pääosin huonoja. Miun pieni kissanpoikanen, jonka vein Lutwalaan hoitoon miun loman ajaks, on tällä hetkellä Balilla Sunset Vetillä. Kissaruton kourissa. Vaikka oli rokotettu. Toiveikas kuitenki koitan olla, et kuhan Balille takas lentelen ni hän siellä jossain eläinlääkäriaseman häkissä määkii ku meen kattomaan. Ei ainakaa enää oksentele, mutta ei tosin vielä syö. On suanensisäsellä tipalla ja ennuste on fiftisiksti, aika näyttää. Sen sijaan huonoista huonointa uutista oli kun äsken sain viestiä et Kakkosen Koralpiitsiltä oli tuotu Kirvesniemen Harri tänään Lutwalaan ja Harri oli ollu todella huonona, ei tietoa mitä oli tapahtunu, oli vaan huutanu tuskaansa surkeena, ei pystyny liikkumaan ja mitähän vielä. Hänet eutanasioitiin Vihreemmille Niityille.

Mie en kestä.

Näien ja kaikenlaisten muienki jo aiempien juttujen takia en oo hirveen hyvässä hapessa. Jos suaraan sanotaan niin varsin paskana olen. Mieli on maassa, mutta jotenki silti tekee hyvää tää täällä, poissa, oleminen ja itekseen märehtiminen. Tarvin tän tauon, kaikesta. Olen, myännän, selkeesti jonkinlaisen depiskuilun reunalla, mutta tunnistan olotilat ja syyt, ja pysyn tässä, opikseni otan, jälleen kerran. Sekä pian peruutan. Otan askeleen taakse, enkä tyhjän päälle, kohti kuilua.

Ikävä kotiin Hiekkakikkareelle on jo ihan älytön. Se tuntuu hyvältä, että kaipaan sinne. Pelkäsin, että olen hajottanu itteni niin etten enää tiiä mihin kaipaisin, muualle ku hautaan, mutta kyllä se selvää on missä miun koti sijaitsee.

Sinne, ens viikolla! Omaan palatsiin, Hiekkakikkareelle! Syrän!

Ei miul muuta. Huomenna aamulla viuh vaan haen miun passin Indoneessian konsulaatista ja sit lennän takas Kualaan oleen isossa sitissä, yksin itteni kans, ja se on just mitä nyt tarvin, vielä vähän aikaa.

(Ps1. Nää kuvat Kota Kinabalusta on vähä mitä sattuu. Tämon pieni ja epäesteettinen käpykylä, josta olen jo aikasemmilta reissuilta kaiken mahollisen valokuvannu.)

(Ps2. Pahottelen yleistä alavireisyyttä joka on ehkä haissu näistä min viime aikojen ankeista postauksista läpi. Mutta näin se vaan näköjää on, et jos on mieli otollinen kaamokseen ni sinne se ihan ahvenena suikkaa jollei muista tarkkana olla. Ihan sama millanen tropiikki ympärillä vellois. Mutta täältä noustaan, ja jatkossa koitan muistaa pitää oman napani ygösenä vaikka millanen touhotus vellois ympärillä. Koska jos minen jaksa ni kukas se kissan hännän sitte nostaa? Kysyn vaan!)

Moi taas, Porneo.

Aurinko laskee

Toi yhen rupisen ostarin pieni rokkivaatekauppa ei pettäny tälläkään kertaan. Sori vaan, Podomit, tästä ei varmaan teille tuu latiakaan mutta pakko oli ostaa ku kerranki löyty jotain oikeesti tyylikästä.

Tua rantsusatamassa ruokamarkettia ja muuta. Miä tietty menin sinne tepasteleen siks ku tiiän et siel on kissoja. Kissoita kuvia ja asiaa tulee erillisessä postauksessa joskus myähemmi.

Jonku joku skoda jääny siähen

Päämäärättömällä päiväkävelyllä. Löysin rappuset ni pakko oli mennä kattoo mihi ne viä. Ei mihinkään.

Kompleks Sukan Likas tuos suunnas. Jos miul ois sukat likaset ni ois kompleksi kyl.

Hermoromahuksen tynkää, kauppasälää, vuohen pentu

Puuuhhhhhh... on ollu vähän kaikenlaista ja hermoromahuski aika hilkulla. Kissoja on saanu hautailla taas. Miulta on lähteny nyt 11 kissaa vihreemmille niityille. Tai kahesta ei ole varmuutta, Hämäläisen Santtu ja Koukku on vaan hävinny, oranssit veljekset otti ja lähti, kohtalosta ei mitään tietoa. 9 kissaa olen kuopannu takapihalle vimosen noin kuukauen aikana. Suurin osa pentuja, pienet reppanat ei vaan jaksa elää. Mutta aikuisemmista kissoista Dannyn ja Tarjan lisäks lähti myös Ylisöpö Von Hertzen. Ylisöpö sairasti pitkään, tassuun ja kaulaan tuli kasvaimia, hengitys oli puuskuttavaa, ja tiesin kyllä että lähtö tulee, eutanasiakin oli jo mielessä ja ootin vaan et saahaan eutanasia lääkkeitä, mutta Ylisöpö ei jaksanu enää. Oli se hirviää. Pää hajos hetkellisesti ihan täysin, ja tuli olo että miä en yksinkertasesti jaksa tätä jatkuvaa kuolemista enää pätkääkään.

Mutta niikun on kaverit muistuttanu ni pitää iloita niistä ketkä on hengissä ja voi hyvin. Niitä riittää onneks vielä. Huushollilla on kissakadon myötä mirrien väliset organisaatiot vähän muuttunu. Zorro on ottanu selkeen pomon aseman, Adam on ruvennu hengaamaan keittiöllä paljon enemmän ku ennen, ja yks Lumikin kääpiöistä, Pertsa Peruskissa, on älyttömän hellyydenkipiä, kiipiää väkisin syliin ja näykkii miuta nenästä ja poskesta ja mistä ikinä kiinni saa. Lisäks pihaan ilmaantu ja siihen jäi yks pieni tyttökissa, Kinky, joka tosin luuhaa myös naapurissa ja antaa niien ymmärtää että hän on heidän kissa. Saa siellä maitoa ja hellyyttä ja sitte kipittää miun pihaan esittämään nälkästä.

Morkkiskis kuvakollaashi.

Kämpässä sisällä asuu Morkkiskiskis, Mama Airin aino henkiinjääny pentu, sekä Egomama ja hänen yks biäni pentu (3 muuta kuoli jo). Morkkiskiskis on mainio tyyppi, topakka ja pullukka. Egomaman pentu on vähän reppana, ei osaa pitää kieltä kokonaan suussa ja murisee koko ajan. Maukumista se ei oo viel tajunnu, aukoo suutaan mutta mitään ei kuulu.

Tällä hetkelle kaikki jälellä olevat kissat on terveen olosia, ja toivottavasti pysyvätki kunnossa.

Kissakauppa porskuttaa hyvin ja sain just koe-erän uusia juttuja myyntiin. Paitoja ja kasseja (KIH!) ja postikortteja. Painatin roinat Lombokilla ja nyt kun totesin et jälki on kelvollista, hinta on kohtuullista ja homma toimii ni tilaan lisää roinaa jahka ehin.

Iso mirriklinikka alkaa maanantaina ja on helvetillinen säätö asioitten kans, mutta kyllä se tästä.

Kuhan klinikkrypistys on ohi ni miä piän kissakaupan muutaman päivän kiinni ja lepään. On otettava aikaa välillä myös ittestään huolehtimiseen, pitää saaha levätäki joskus.

Seuraavat pari viikkoa voipi olla täällä plokissa hiljasta, koska ährään mirriklinikalla pää punasena kaiket päivät. Palaillaan laterrrrrr!

Kissasairaalassa kävi myös pieni vuohen pentu jolla oli koipi poikki

Lutwalan Tori kyhäs kilivauvalle paketin koipeen

Ja sitten hautasin Lipsasen Dannyn

Miä olen aivan hajalla. Lipsasen Danny lähti vihreemmille niityille eilen illalla.

Sain sunnuntai-iltapäivänä tekstarin että Lutwalaan tuotiin just iso narttukissa, joka oli melkeen kuallu, mutta koitetaan hoitaa, voinko kipasta kaupalta hakemasta sitä ja tätä. Miulle tuli heti jotenki outo tunne, jonkinlainen aavistus pahasta. Kaahasin kaupalle ja Lutwalaan ja kun tuon kissan näin ni tunnistin heti että sehän miun Danny. Pulska kolli eikä mikään läski pimu. Danny oli löytyny jostain polulta makaamasta, hädin tuskin hengitti, oli jo sinertävä ja todella huonossa kunnossa. Ei tiietä mitä on käyny, jonkinmoinen onnettomuus, törmäys heppakärryn kanssa tai jotain on veikkaus. Mutta tuotapikaa lääkkeillä, 100% hapella ja hyvällä hoidolla hän tokeni, tepasteli ja oli tolkuissaan. Eilen aamulla vielä näytti hyvältä, hengitys oli parempi ja olin positiivisella mielellä.

Eilen iltapäivällä menin uuelleen mein kissasairaalalle kattomaan ja Danny oli ottanu käänteen huononpaan. Ei oikeen jaksanu liikkua enää. Alko vimmattu säätäminen tälle aamulle että lähen viämään Danny Balille lääkäriin. Oli tilattu veneliput ja eläinambulanssi satamaan vastaan.

Vähän ennen yheksää illalla Tori Lutwalasta soitti että Dannyn asiat on helvetin huonolla tolalla, ja se ois eutanasian paikka. Kaahasin otta hiessä paikalle ja niinhän se sitten oli, ettei siinä ollu muuta tehtävissä kun hyvästellä Danny ja lopettaa hänen kärsimykset.

Niin perseestä! Danny oli aina terve, ei ikinä mitään, hän oli pulska ja hyvinvoiva ja sitte käy tämmönen juttu.

Takapihalle hänet hautasin. Melkosen poteron saiki kuokkia, Danny oli iso poika.

Oon parkunu ihan silmät päästäni ja olen niin paskana. Syrän on murskana.

Vihreät niityt, jälleen kerran

Tarja kuoli viime yönä. Vielä kahden aikaan yöllä oli hengissä, mutta kun aamulla seittemän jälkeen menin kissasairaalalle potilasta kattomaan niin kankeena hänet sieltä löysin. Käärin tyynyliinaan ja vein kotiin, hautasin takapihalle muitten kissojen viereen.

Oon parkunu silmät päästäni. Ei tämmöseen totu koskaan. Varsinkin kun Viikatemies vie oman kissan, jonka on pennusta saakka tuntenu ja aikuiseks saanu, ja kun on jo kerenny vähän huokasemaan että tuo on kasvanu isoks ja rokotettu ja kaikkea, ei tarvi olla huolissaan. Ni sitte käy näin. Odottamatta ja nopiasti.

Olen ihan paskana, tietenkin, mutta elämä jatkuu. Jos jotain positiivista, niin Tarjan velipoika Koukku ilmaantu aamulla keittiölle, oli kolme päivää kateissa ja pelkäsin että sairastunu on hänkin ja jääny johonkin yksinään kuolemaan. Mutta oli vaan ollu jossain huitelemassa.

Hommat jatkuu, pakko jatkua. Pientä helpotusta tuo se, että en ole tässä enää yksin. On Lutwalan Kissasairaala ja siellä Tori, joka hoitaa potilaita. Lutwalassa on paikallinen henkilökuntakin jo pikkuhiljaa koulittu puuhaamaan sairaalassa. Siivoavat ja huolehtivat. Ja sukellusopetkin siellä välillä joutuu avustamaan kissahommissa.

Miun kiitollisuudella Lutwalaa kohtaan ei ole mitään rajoja. Joku kissajumaluuksien johdatus miut sinne keväällä 2012 vei. Ei ole tästä maailmasta se, että tuommosen paikan ja porukan löysin. Ne on miuta auttanu ja tukenu näissä kissahommissa niin paljon. Ja tekihän ne miusta myös siinä ohessa sukeltajan.

Maaimassa on vielä hyvyyttä, vaikkei siltä aina tunnukaan.

Helvetti valloillaan

Noniin. Helvetti on valloillaan. Hiukan myöhässä alkoi tää tän vuoden kissaruttoepidemia mutta nyt se jyllää ja täysillä. Miun huushollissa on haudattu viime viikolla kolme pentua, ja myös  sairaalassa potilaat oikasee koipiaan yhtenään. Min menehtyneistä pennuista tosin ainaki kahella oli jotain muuta (FIP?), mutta yhtä kaikki: ihan saatanasta.

Omista kissoista Tarja on lasaretin pahnoilla erittäin heikossa hapessa. Näyttää kissarutolta, mutta koska Tarjalla on rokotukset kuosissa ni saattaahan se olla jotain muutakin, eikä se rokotekaan kaiketi 100% suojaa anna että mistäs näistä taas tietää. Löysin Tarjan kotipihasta eilen aamulla apeena ja huonona ja kiikutin sen sairaalaosastolle, kun kotona on sisällä pentuja niin ei voinu sitä sinnekään tuutata. Tarja on tiputuksessa ja rajulla lääkityksellä. Selvisi yön yli, mutta surkeessa kunnossa on. On tajuissaan, ja liikuskelee, kehrää kun käyn kattomassa ja paijaamassa. Valittaa, hänen on vaikia olla.

Potilas Tarja

Jos jotain positiivista niin Tarjalla on toki mahollisuus selvitä, kun ei ole enää pentu.

Stressi on valtava ja miä en saanu yälläkää nukuttua ku hermosin kissoista ja tästä persetilanteesta.

Rokotus on ratkaisu ja sellasta kohti olis mentävä että saatais ihan helvetillinen läjä rokotteita ja voitas pitää sellanen kaikki saaret kattava rupeama jossa tuutataan rokote joka ikiseen mirriin joka kiinni saahaan. Se ei ole ilmasta semmonen, mutta onpahan tavotetta tulevaisuuelle.


Muista asioista lisää sitte ku tää meininki helpottaa, nyt ei tunnu kovin tärkiältä mussuttaa mistään rairai-meiningeistä ja auringonpaisteesta ja elämän ihanuudesta.

Seppo lähti

Vihreät Niityt sai uuden asukkaan. Seppo lähti sinne tuossa tovi sitten.

Eläinlääkärin suositus oli odotettu, mutta silti toivoin jotain ihmettä. Että joku pillerikuuri ja zädäm, Seposta tulis normaali kissa, tai vaikkei ees normaali, mutta jos epilepsiakohtaukset ees sais kuriin. Mutta ei, kaikki vaihtoehdot on jo kokeiltu ja lääkityksen määrä oli jo tapissa. Silti Seppo on viime päivät saanu rajuja kohtauksia useita päivässä. Ei ole kissanelämää tuo, että joko on huumeista tokkurassa tai sitte sätkii epilepsian kourissa.

Onneks oli Sepolla hyviäkin ajanjaksoja ja niitä muistelen lämmöllä. Kun se oli hyvässä kuosissa ja telmi ulkona, tai kun nukku miun kainalossa ja kehräs, leikki pallonsa kanssa ja käyttäyty kuin kissa, oli tyytyväinen ja ilonen. Silloin vielä olin toiveikas että jesh, kyllä tuosta vielä kissa kasvaa. Mutta nyt viime viikot on posotettu aika haipakkaa alamäkeä Sepon voinnin kanssa. Päätös oli siten helppo tehdä. Kissan kärsimykset on nyt loppu ja tiedän, että kaikki Sepon eteen tehtiin.

Surullista on silti ja itkettää.