Popkorni henkitorves, tatuointi, lihavuus, lehmä on ihme sekä muuta sekavaa

Iso-Stigu kerrankii silmät auki

Miul on runosuoli hiukan tukossa. Ummettaa muutenkin. Itse asiassa kaipaisin jo sellasta rehellistä, räjähtävää vattatautia. Sellasta ei oo ollu aikoihin. Miusta siinä on jotain niin puhistavaa, ja sellasta... tavallaan niiku uuen alku kun kaikki kuona lentää molemmista päistä oikee kaaressa. Miun pötsi on näemmä tottunu paikallisiin pakteereihin ku ei minkäänäköstä raibul-tyyppistä toimintaa. Nämä lienevät ns. kuuluisat viimeiset sanat ja kohta alkaa tapahtua. Niihän se aina menee ku jotaa oikee päivittelee.

Eniveis, Hiekkakikkareella kaikki hyvin. Mitähän sitä nyt kertois ku kaikki menee niiku ihan kepeesti, elämä on raiteillaan ja noin. Noh..öööh....  alanpa vaan sinnikkäästi pusertamaa jotaa papanaa, katotaa mitä kaikkee saan ulostettuu. Tulee varmaan jaarittelunomaista lätinää mis ei oo päätä eikä häntää mut kattokaas ku välil pitää antaa vaa vapautuneesti asian tulla.

Sukeltamisesta of koors aina on sanomista. Täräytin tuos pari sukellusta ja kyllä oli jännää taas. Räimästii viime maanantaina kaks syvälle menevää suklausta. Ensmäisessä kävi jänniä, ku yhen mukana olleen tyypin ilmamittari rupes yhtäkkiä sekoomaan, viisari vispas vaan. Kamat oli tietysti tsekattu ennen meree molskahusta, mutta jotaa siinä sitte vissiin hajos. Se oli samoin tein tyypille Davidin varaletku huuleen ja lähettii hetimiten kohti pintaa. Miähä olin taas ihan täpinöissä, kert tapahtuu erikoisjuttuja, mutta oli ihan jännä kokemus tuo, että ollaa noin 29 metrissä ku tulee äkillinen sukelluksen keskeytys ja lähtää pintaan. Hämmentävän kauan sieltä syvyyksistä pintaan polskiminen muuten kestää, jotenki aatellu et sieltähä ponkasee ku korkki konsanaan mut ei suinkaan. Onneks kerettii kuiteski näkee hiano hai, ei menny ihan harakoille se dippaus. Toinen suklaus tehtii Deep Shark Pointtiin, sama mesta mis koitettii Davidin kans tuos aiemminkii käyä, mut mist ei sillo tullu mitää ku virtaus heitti meiät heti ulapalle ja piti sen takii lopettaa suklaus ennenku ehti kunnolla ees alkaa. Nyt meni kaikki hianosti, päästii pohjaan siin kohtaa mis pitikii, ja koko sukelluksen ajan miä osasin jotenkii ihan tosi hyvin. Virtas kyllä taas, mutta nyt osasin lillutella melkee vattanahka pohjassa kii ni ei ollu mitää hätää. Törmättii siel semmosee kohtaa mis oli 4-5 mustekalaa, oikee niit kunnon octopuseja. Aivan huikee meininki! Oli kuulkaa ku ois diskossa oltu ku octopusit vaihteli värii ku mitkäkii strobot. Enkä muuten ollu tällä kertaa se, kekä ekana joutu viittilöimää että alkas olla ilmapuntarissa pintaanmenolukemat! Miul oli viä 80 lasissa ku suklauskaveri viittilöi viittäkybää! Jihuu! Pystyinkii nyt oikee keskittymäl keskittymää hengittämiseen, ku muut hommelit meni niin hianosti eikä hätäännyttäny mikää. Hengittely on asia jota miä koitan nyt kovasti harjotella, ni jos se siitä sit alkais menee vähempi kuluttavaks.

On muuten ollu yks parhaita hankintoja tuo miun virtaviivanen kokopitkä märkäpuku. Ja käsineet kans. Nyt ku on paikat suojattu, ni miun on helpompi mennä lähelle kiinteitä asioita, en pelkää koko aikaa et raapasutan itteni verille johkii kiven murikkaa ja sit tulee hai ja syö. Hokasin tos kans, et tuleehan siin vähän sellain supersankarifiilis ku vetää sellasen kireen vartalomyätäsen kokovartalokortsun päälle, töppöset jalkaan ja lapaset käteen. Vapise, Wonderwoman!

Enkä oo viäkää kusenu märkäpukuun. En kai miä ny jumaliste omaan märkäpukuuni ala kuseksimaan!

Kucit satuttaa miuta ja joku äijä vahtaa

Ja sit, otin uuen tatuoinnin. Tiikeri on miun ehoton ykkössuosikkielukka, tiätysti, ohan se vittu isoin kissimirri mitä on, ja tiikeritatuoinnista oon haaveillu kauan mut en oo oikee  ollu selvillä et millasta sellasta. Nyt kuiteskii heinikossa kyyristelevä tiikeri pojottaa toises sääres ja se on hiano. Miun vakkaritatskataiteilija Kucit teki. Kucit on hyvä, mutta ikänä tatuoinneista ei tuu sellasia ku on sovittu ja paperille luonnosteltu ja aina niisä tulee vähintää tuplasti isompiakii ku mistä on etukätee puhuttu. Miuta ei haittaa, lopputulos on aina ollu hyvä, ja ku miä en ota tatuointihommia niin kuolemanvakavasti. Mahotontahan se oiskii, ohan se vähän naurettavaa tämmösen keski-ikäsen plösön koristella ittiään, et tietynlaisel huumoril tähä pitää suhtautuu. Kuhan ei hakaristejä ja pillunkuvia minuu piirusta ni antaa mennä vaan. Mutta oli täl kertaa taas niin vitun kivuliasta hommaa, että saatto olla miun viiminen konetatuointi. Miä en jotenkii kestä sitä kipua enää ollenkaa, vittua ja perkelettä karjuin siel naama punasena, itkua tuhersin ja meinas taas taju lähtee ku tatuaatio oli valmis ja nousin ylös. Tarttee löytää bambulla hakkaajia täst eteepäi, kert bambuhommat ei satu juur lainkaa.

Vittumaista nyt vaa ku koipi on jauhelihana, ei voi uia muutamaan päivään (tässä kostees ilmastos tatuaatiot onneks paranee nopeesti, ei oo sellasta kahen viikon rupihässäkkää niiku Mordorin kuivas ilmanalas) ja pitää väistellä aurinkoa. Tääl on turkasen kuuma ni ei oikee voi ku päivät makoilla murjulla tuulettimen alla. Iltapäivästä onneks alkaa aina tuulemaan ja viilenee muutenkii, sillo pystyy hyvin lampsii naapuriin pintankille ja popkornille, ku tuuli vilvottaa.

Pehmeel palo käämi paperiservettien kans

Eilen just pakeninkii naapuriin ryystään kaljaa ja nakertaa popkornii, ku kotona tuli taas sähkökatko ja tuuletin ku ei pyöri ni murjusta tulee sekunnissa ihan sauna. Istuksin siin Pehmeen ja Iso-Stigun kans ja ohitte ajo fillarilla yks sellain veistoksellisen nätti nuorimies, joka on vissii tuos melkee vieres yhes matkatoimistos töis. Ainakii siin rappusel aina istuksii ku oon suhannu fillarilla ohitte, ja miä meinaan aina ajaa päin betonimuuria ku se leväyttää siält sellasen pepsodenthymyn ja moikkaa. Oon kattonu aina et vittu siin on kyllä aika helvetin hyvin muodostunu nuori herra kyllä juu, täti vois vähä lipasta, jos täti ois noin sata vuotta nuorempi eikä näyttäis sammakolta. No, eilen se saatanan miäsjumaluus suhas fillarilla siin ja pongas miut siitä rantakatoksen alta kaljaa ryystämäs ja teki fillarilla uukkarin ja kurvas siihe sitte. Niiku juttusille tuppas. Miullahan oli välittömästi popkorni henkitorves ku tajusin et no voi saatana se tulee tähän ja salee aikoo puhua jotaa et mitä helvettiä miä nyt teen. Reisillehän se sitte meni eikä sillai hyvällä tavalla niiku on joskus reisille menny. Se koitti siin parhaasa mukaa jutunjuurta vääntää mut miä pölkkypää ja sosiaalisesti monivammanen vastailin ykstavusilla sanoilla ja tuijotin tyhmä hymy naamalla. Lopulta sit vaan tuijotettii hiljaa molemmat ja sit se polkas fillarisa vauhtii ja huikkas et okei, bai.

Että näin miä nyt sitte treenaan sitä varten ku Unelmien Rastasulhanen tulee ens viikol takas saarelle ja aikomus ois osata puhua sille kokonaisia lauseita. Kymmenen pisteen ja babugaijamerkin paikka oikee tuo eilinen suoritus! Mut en luavuta, miä tiiän missä rappusella se kloppi istuskelee, lähen illemmal ku viilenee ni ihan muina naisina vähä kävelylle ja miten sattukii et just siit ohi kävelen. Koitan heittää sille jotaa nokkelapokkelaa, jos se sattuu olee mestoilla. Harjottelen niiku tämmöst normaalii kanssakäymistä komeitten kollien kans. En tiiä kyl mikä täs tää ongelma oikee on, normaalistihan oon aika säpsäkkä supliikkinainen ja aikoinaa nimenomaan puhumalla pääsy eräisiikii pöksyihin, ns. vitsillä sisään, mut nyt oon jotenkii ihan avuton. Unelmien Rastasulhasta varten oon kyllä jo puheenaiheet miettiny valmiiks et aion osata jutella kohtuullisen järkeviä ees vähä. Ja sit aion myäs varovasti vähä heilutella tissejä ja kikattaa eli esittää naista ja koitan antaa ymmärtää et ota tästä.

Rose ja sen uus vauva

Indonesialaiset ihmiset on muuten mukavia, noin pääpiirteissään, oon vissii sanonu jo. Ainakii ku kirjotin kirjaplokii yhen kirjan innottamana rajuu yleistystä kaikenmaaliman kansalaisista. Miä tykkään näist tyypeist kyl ja oikee melkee liikutti ku Rose, miun kotikuppilan manakeri, sano et minuu ei ollenkaa enää aatella niiku vieraana vaan oon niiku osa perhettä. No, syytä ollakii, aika lailla tässähän miä aikani vietän ja kannan kaikki rahani tähän mitä en mällää sukelteluun.  Mut on indoneessialaisis jotai hassujakii juttuja. Miuta esmes naurattaa noien poikien kummalliset vartalokompleksit. Täällähän vallan kainostelemati kommentoiaan että "ootpas siä lihonu", esim. kun oltii huhtikuu Camipamin kans syömässä läpi Mälesiän ja vyöryin sen jälkee takas tänne, eikä siinä mitää, kyllä miä sen itekii tiesin että rikoot kiristää taas. Mutta  jännää miten nuo pojat sitte murehtii jos joku heille vastaavaa kommenttia heittää. Opai, S2B:n syätävän nätti laulaja, eilen tuli miulta huolestuneena kysymää että mitä miältä miä oon, onko hää läski, ku toi yks sano et oon. Miä olin iha  et herrajumala, sius ei oo mitää vikaa, siä et oo läski ku oot ihana ja just hyvä tommosena ku oot (huomakkaa: tutuille pojille, joitten sepalukseen en haluu tarrata, ni heijjän kaa osaa jutella mistä vaa ilman suurempaa hätää). Myös Edi on miulta kerran oikee naama vakavana kysyny mielipidettä, et "oonko miä siun mielestä nyt lihavampi ku mitä viimeks nähtii, sano ihan rehellisesti". Miä oon ihan et mitä vittua?

Hiekkakikkare on pieni saari ja piirit on pienet. Välillä miuta riepoo et jos yhelle jostaa asiasta sanon, ni huomenna joku tyystin muu tyyppi tulee kysymää samasta hommasta. "Miä kuulin että..." Jos oon vaik ollu kipee ni kaikki tietää ja ku seuraavan kerran pystyn liikkuu ja nilkutan tonne lähikauppaan ni siellä kysellään heti että no ootko jo parantunu ja voivoi. Täällä siis juoruillaan ihan yhtä lailla ku Mordorissakii, vaikkakii enimmäkseen taitaa juoruilla noi pojat. Kaikki tietää kaikkien asiat ja sillai. Mutta riepoo välil, et kaikki tietää miun asiat ja miun nimen, jopa ihmiset ketä en oo sillee "virallisesti" ees tavannu. Muutenkii miun on vitun vaikee muistaa ihmisten nimiä, saati sit sillai, ettei niitä oo miulle ikinä kerrottu. Tyyppejä tulee vaa ku liukuhihnalta tervehtimään et apa kabaaaaaar ja sit perus-moikkarituaali et yläfemma-nyrkit yhteen-läpsy syrämmeen. Miä oon  siin et kabaaaar baiiiiik trallalaa ja mietin samal et kukahan vittu siekii olet. Noloohan tää on ku on yhä ihmisiä joitten kans oon jauhanu tääl paskaa kohta vuoden enkä viälkää tiiä niien nimiä. Ku ei oo koskaa tullu puheeks ja täs vaihees se ois vähä noloo kysyy et nii btw, mikäs siun nimi muuten on. Kiitos feispuuk, sieltä oon pongannu aika monta tyyppiä et aijjaa, ton nimi on toi, ja sit lesona huutelen ku seuraavan kerran nähää et APA KABAAAAAR -nimi tähän-.

Oon kauheen tottunu tiettyihi asioihi tääl. Esmes siihen et koko ajan moikkaillaan, se tuntuu jo ihan ittestään selvältä. Et ku suhaan tua fillarilla pitkin viidakkoo ni missä vaan ihminen vilahtaa ni sinne heilautetaa kättä ja huuetaa hyvät huomenet tai päivät tai illat. Vääränpuoleinen liikenne on miusta jo ihan normaalia. Moskeijan mölinä kuuluu äänimaisemaan. On täysin normaalia että lehmät, kilipukit ja kanat juoksentelee valtoimenaa pitkin maita ja mantuja. Kui sitä osaa enää jossai mykässä Mordorissa olla mis kaikki on niin säänneltyy ja autotkii ajaa väärää pualta ja lehmä on ihme?

Yks asia mitä en yhäkää ymmärrä on toi vuorovesi ja kuu. Ei mee jakeluun. Miten vittu on mahollista et välillä kuu nousee tuolt tulivuoren takaa vasta ku on pimiä ja välillä se pojottaa taivaalla jo ennenku aurinko on laskenu? Miten toi meri on välil sillee ettei uimaan pääs ku laskuvesi on nyysiny veden ja välil tää tilanne tulee illalla ja välil aamulla ja välil päivällä ja välil ei ollenkaa (esmes tais olla maaliskuu ku ei ollu oikeestaa kertaakaa niin et meri pakenis ollenkaa, nyt saatana toi lätäkkö suhaa ees taas koko ajan)? Missä bumphead parrotfishit on muina aikoina ku niit ei oikeestaa nää ollenkaa paitti sillo ku on täysikuu?

Kaipaan suomekspuhumista ihan vitusti. Onneks enää reilu 3 viikkoo ni tulee Vähis ja SannaVee, kotkotan ne akat kyllä kumoon ku saapuvatten tänne. Kissoilleha miä höpötän suomee koko ajan, mut se on vähä ykspuolista jutusteluu ku vastaukset on lähinnä et miau.

Ja sit viel nolo tunnustus: röökilakko on ihan kuralla. Kaikki alko siitä ku The Kokkos tuli miun kaa lomailemaan elokuun lopus, nuo perketin menttoolitupakinpolttelijat. Siitä se sitte lähti pikkuhiljaa luisumaan. Mutta miä nyt annan ittelleni lempeetä silmää täs asias, ja otan uuen yrityksen heti ku on sellain skarppailufiilis. Nyt ei oo, plus ku ei voi suklaa tuon tatuoinnin takia, ni tulee tissuteltua kaljaa ja se on huikka pintankia ja rööki on huulessa saman tien. Mutta miä tän asian viä taistelen uusiks, lupaan.

Jaa. Oho, tulihan tätä lätinää ny kuitenki ihan vitusti. Mut nyt miä en jaksa jaaritella enää. Mitähä sitä sitte tekis? Oon täs ny aurinkoo väistelles nyhjänny tääl murjul (koska on tuuletin) ja tehny kaikenlaiset kotihommat eli varmuuskopioinu tietsikkaa ja tyhjennelly kameraa ja tehny matkasuunnitelmia ja oon siivonnu kämpän (oon ehkä paras asiakas koskaan, ku siivoonkii itte vaikka se kuuluis toki hintaan). Noh, ehketi kellistyn tuulettimen alle lukemaan ja ootteleen nälkää. Tänää on ehottomasti tempeburger-päivä!  Tsau vaan hei!

Sadekausi tulee kohta!

Oji piirustaa uusia drinksuja listalle

Viidakokaupalla on ihan Meijusuvaan näköin kissanpoikain

Meijusuvas se osaa ton olemisen taidon

Tää on yleensä tilanne ku tuun kotio

Aurinko tekee illoista vähän pinkkejä

Ritvan kanssa punasen lampun alla

Uusi, kipeä koipi

Viisumihommat ja tatuointihommat Kissakaupungissa

Kuching, tuo mukava Kissakaupunki, on jo taakse jäänyt, mutta nyt viä sieltä asiaa, ku menin lupaamaan. Kaikkia kiinnostaa, kiviäkin, ihan vitusti!

Angry Birds -automaatti

Hoidin Kuchingissa jälleen yhen 60 vuorokauden viisumin Indonesiaan. Sepä hoituikin hämmentävän helposti ja nopeesti! Kuchingin Indonesian konsulaatti sijaittee vähä ytimen ulkopuolella, pirssillä sinne siis. Papereitten vastaanotto on aamuisin klo 9-12 ja nouto klo 15-17. Viisumia varten piti olla yks passikuva, 170 ringittiä rahaa, voimassa oleva passi, paperi jossa vapaamuotosesti kertoo missä aikoo Indonesiassa hillua, menopaluu-lentoliput, sekä luottokortti tahi muu todistus siitä, että rahaa on millä mällätä, jumaliste. Miä suhautin pirssillä mestoille ja valahti melkeen lusikallinen housuun ku totesin, et vittu täällä parveilee noin 200 ihmistä jo, tästä tulee vitun pitkä, hikinen ja kauhee hässäkkä. Mutta ku ovet avattii, ja sujautti sukkana sekaan ryysimään ja tappelemaan kohti jonotusnumeroita jakavia vahtimestareita, ni asiat alko lutviutumaa. Miä sain jonkuu jononumeron ja välittömästi piippas valotaulu, että miun numero ekana. Hokasin siin kohin että juu, taidanki olla ainoo joka on ns. turistiasioilla, koko muu ihmismayhem oli jotaa muuta vailla. Kireeilmeinen täti anto viisumianomuslomakkeen täytettäväks, otti valokopion miun luottokortista ja niputti kaikki muut lipareet ja käski tulla takas kolmelta. Koko homma ohi 10 minuutissa. Menin mestoille hakemaan passia takas jo kahen jälkee, ku taksikuski sano et on se auki jo, ja kas, heti ku lampsin sisään, vartija nappas hihasta ja kipitytti miut jonojen ohi sen saman tiukan tätin pakeille. Tätillä oli siin joku muu asiakas, mutta ojens siitä sivusta hetimiten miun passin ja toivotti hauskaa Indonesiaa. Jumaliste! Harvoin voi sanoo, että Indoneessian viranomaisten kans asiointi on sujuvaa ja varsinki sukkelaa, mutta nyt oli. varsinkin arvostin asian hoitumista yhen päivän aikana. Oi jospa olis Singaporenkii lähetystön viisumihomma tuommonen, ei tartteis aina siäl hillua kolmee päivää tekemässä konkurssia! Mut jihuu ja jee, uus ja tuore rapsakka 2 kuukauden viisumi pojottaa passissa, oi onnea!

Viisumiasianhoitopäivän miä vietin muuten suhaamalla kattomassa Kuchingia. Oli se kissamuseovisiitti ja sille taksimatkalle sattu niin kiva kuski, et hänen kans tehtii diili, et ajellaa ympär kaupunkia kattomassa maisemia, ja sitte mennää hakee se miun passi sieltä konsulaatista. Mahtava meininki. Koitin sopii jotaa köntsäsummaa, mut setä totes, et laitetaa mittari päälle ni tulee siulle edullisemmaks. Ja näin muuten kävi. Taksikuskit Kuchingissa harvemmin lähtee mittarilla ajelemaa, aina tarjoovat valmista hintaa, joten miul oli jo jonkinmoinen käsitys et mitä maksaa yks kyyti kissamuseoon ja konsulaattiin ja noin. Mutta muutaman tunnin suhailu mittarilla tuli todellakin halvemmaks ku et oisin vetäny pelkät kissamuseot ja konsulaatit könttäsummilla. Taksikuski vei miuta näköalatörniin töllistelee maisemia korkeelta ja kiinalaisella hautuumaalla käytii ja sit hianossa friendship-puistossa kattomassa kiinalaisia pytinkejä ja kissapatsasta ja siel oli toivomuslähde ja heitin sinne pari kolikkoa. Toivoin rahaa ja aisaa.

Majapaikan kanssa miä en kertakaikkiaan löytäny yhteistä säveltä. Siel oli jatkuvaa kohellusta miun majotuksen kans, millon luvattiin et juu siulle on nyt loppuajaks se omavessanen huone mutta ei sitte tietty ollukaan ja muuta kaikkee ähräämistä. Vitutti ja käämi meinas palaa täysin. Olin ihan huuli pyöreenä et mikä vittu tässä ny mättää ku kaikki kehunu niin saatanasti tätä paikkaa, ja miul ei tääl onnistu mikää. Mutta syykin selvis: siä ei ollukaan se "oikee" jätkä töissä, vaan joku tuuraaja. Ilmankos. Miä en saanu siltä puunaamaselta tuuraajalta mihinkää asiaan mitää tietoo, miun paras informaatiopalvelu oli naapurimajapaikan kloppi, joka hengas siin pihal aina ja tuli heti juttusille ja ties kaikesta kaiken ja hoiti miun asioita ja piti seuraa ja oli muutenkii ihan mahtava tapaus.

Hänen avustuksella sain myös ährättyä tapaamisen Borneoheadhunters Tattoon mahtavan tatskataiteilija Erneston kanssa. Ernesto on niin kova jätkä, et sille pitää varata aika et pääsee varaamaan aikaa varsinaiseen tatuointiin. Otin asian siin iltakaljalla istuskellessani puheeks et vittu ku oon käyny siä tatskaliikkeen ovella raapimassa jo vaikka kui monta kertaa ja aina se on kiinni, ni se oli samantien yks puhelinsoitto ja miulla oli heti tapaaminen hoiettu. Kipitin mestoille siltä istumalta. Miul oli vähä omaakii ideaa tatuoinnista, mutta Ernesto pitää tiukasti kiinni traditioista ja totes, et jos siä tahot jotaa viriteltyä hässäkkää ni hää voi koneella tehä mitä vaan , mutta jos tahot borneolaista perinnekuvaa perinteisella borneolaisella bambutikkumenetelmällä ni hää tekee just eikä melkeen, vain ja ainoastaan, tismalleen niitä perinnekuvia, ja mustalla, mistään väreistä on turha ees haaveilla. Asia sitä myätyen selvä. Koko homman jujuhan oli nimenomaan ottaa borneolla borneolainen perinnekuvitus borneolaiselta tatuointistaralta borneolaisin perinnemenetelmin. Borneo. Makso mitä makso, jos vaan justiisa tuolle tyypille aikoja sattuu saamaan. Yhteisymmärrys löyty, aika keskiviikkoillalle järjesty (yleensä vähintää 2 viikon jonot), hinta oli hirvee, mutta tää oli niiku kerran-elämässä-tatuointi.

Ernesto tekee hianoo

Tatuointi tehtii miulle siis keskiviikkoiltana ja siitä tuli ihan vitun hieno. AI LAV IT! Eikä ees sattunu, ja niin muistelinkii, et bambutatskat ei satu läheskää niin paljo ku koneella tehdyt. Ernesto on tuon alan guru, on voittanu vaikka mitä palkintoja ja on lisäks ihan vitun mukava heppu. Sillä oli hyviä tarinoita ku on kaikenmaaliman rokkitähtiä tavannu ku on matkustellu messuilla ihan perkeleesti. Nikki Sixxkii ois siltä ollu tatuointia vailla, mut Erneston jonojen ohi ei kiilaille kukaan, ni jäi ilman ku aikoja ei ollu saatavilla. Mahtava tyyppi ja voin sanoo, et tatuoinnin jälki on ku olis printterillä laitettu, niin tarkkasti on bambulla tikutettu et huh. Se on hianoo ku joku osaa asiansa. Olen fani. Jännää oli myös et Ernestolla oli assistentti, joka hoiti kaiken muun paitti sen varsinaisen tatuoimisen. Se hoiti ajan varaamisen ja raha-asiat ja pyyhki veret ja putsas sotkut ja laitto kelmut ja kaik.

Se valmis tatuaatio

Kuching oli kaikkinensa tosi kiva kaupunki, ja siel ois helposti ollu pitempääki. Ois ollu viel vaikka mitä elämysretkiä mitä ois voinu tehä, mutta joku toinen kerta sitte. Torstaina miä jo lensin Kuchingista Kuala Lumpuriin. Kualassa ohjelmas oli kauhee kaljatorni-karnevaali ja Kapas-kokoontumisajot, ku sattu silviisii et komee Hans (+ hurmaava tyttöystävänsä) sekä yks Kapaselta tuttu sikakiva hollantilaispariskunta sattu kans olee Kualassa. Tärskyt Chinatownin regeibaarissa, missäpä muuallakaan, ja hirveetä läträämistä. Mutta hauskaa oli ja myöhään meni. Eilen aamulla ei sitte paljo naurattanukaa ku kello soi kuuelta ja piti lähtee lentokenttäbussille. Se oli aamulento Balille, nimittäins

Sanurin geriatrisessa lomakeitaassa oon taas varikkostopilla. Hullua varusteiden täydennystä (OMA MÄRKÄPUKU ON OSTETTU!), hyvää ruokaa, yleistä lorvailua. Huomenna aamulla suhautan pikaveneellä takas kotiin Gilille.

On ihan helvetin hyvä fiilis. On ihanaa mennä takas omalle Hiekkakikkareelle, houm sviit houm, ja ai että on rento tunnelma ku nyt saa olla siel ihan rauhassa vaikka 2 kuukautta jos ei huvita säntäillä mihinkään. Ja paikallaan pysyminen on nyt ihan budjetillisista syistäkin suotavaa, eli ohjelmas on rentoo oleiluu vaa, hieman toki sukeltelua, mut muuten ei saa rahaa mennä ku asumisee ja kurkusta alas. Oih, oma hiekkakikkare! Parhautta! Ja ku siel on miun kissat! Iiikkkk!

Eli lähen tästä nyt tekee viä tärkeimmät hankinnat Hardy's Supermarketista. Sata kiloa kissanruokaa, siis.

Seuraavat kuulumiset, tietenkin kissauutisten ja -kuvien kera, tuleepi joskus muutaman päivän päästä, kuhan maltan tietsikalle taas istahtaa.

Kuching

Valaanpunain moskeija!

Näsinneula, kävin tuol ylhääl.

Kiinalainen hautausmaa

Ystävyyspuiston portti

Söpöt penkit oli puistossa

Patsas

Rakkauskissapatsas

Ystävyyspuistikon suihkulähe

Tatuointia! Jihuu!!!!