Kissat netissä, Hiekkakikkareen Kauniit ja Rohkeet, karvaset herätyskellot

Alepa

Egoisten duunarit on viime päivinä oppinu kattavan varaston suamalaisia kirosanoja, luulen. Olen nääs nysvänny patti punasena kissojen nettisivuja. On hiukan menny hermo, voin kertoa. Nettisivu on pykätty wordpressille, joka on ihan saatanasta. Ja varsinkin kun JOKU MUU on tehtn ns. alustavan duunin ja sitte meen sinne sekaan väsäämään ja laittamaan asioita sellaseen kuntoon ku MIÄ haluan ni voi saatana.

Muistin taas miks tietotekniikka ei ole ystävä. Yksinkertaset asiat, niiku vaikka että laitan fontin väriks että musta. Editorissa näyttää, että musta on, kiva, jeejee. Ja sitte klikkaan et esikatselu, ni vitut on musta ku ihan jotain muuta. Tai että hmm... haluun että tämä rivi tekstiä on otsikko, valitten rivin, klikkaan että laitetaa tää otsikoks, ni vittu kaikki teksti sivulla pamahtaa vitun isoks ja boldatuks ja oranssiks ja säkenöiväks otsikoks.

No, on menny useita askeja tupakkia ja olen kökkiny kissakaupalla kaiket päivät tän asian parissa (himassa en saa tehtyä mitään, liikaa kissoja kekkä haluaa olla just siinä missä tapahtuu eli istua läppärin päällä), mutta vihdoin alkaa olla valmista. Kaikki info on laitettu valikoihin ja sillai. Muutamia säätöjä siä on viälä, jotkut linkit sojottaa mihin sattuu ja on suttusta kuvaa siellä ja täällä, mutta JOKU MUU korjaa ne, koska miä en kertakaikkiaan tajua mistä niien juttujen viilaamiset ees löytyy. Ni parempi etten mee sorkkimaan, kuitenka saa ku tuhoo aikaseks.

Jahka on vimoset jutut viilattu ni sitte roiskasen sivustosta vähän asiaa feispukkiin ja vannon, etten sen jälkeen vastaa enää yhteenkä viestiin missä kysyttään sunnuntaisin kello 16 että ONKO KISSAKAUPPA NYT AUKI. Vittu.

Kyllä tää bloggeri on vaan hyvä. Yksinkertain ja näpäkkä. Kiitos.

Nettisivujen nysväämisen ohessa oon hoitanu megaluokan lääketilauksen kissoille, mikä tarkotti ensin inventaarion tekemistä ja joka saatanan neulan laskemista ja sitte läpikäymistä et mitä on ja mitä tarttee ja sitte tilauksen nysväämistä ja sitte sataa meiliä ihmisen kans joka meille kaiken ettii (ja hän on Ika Balin eläinsuojelujärjestö BAWAlta) ja sitte arpomista et tämmöstä ei löydy mutta käviskö tää ja sitte maksamisen sumplimista ku miulla on rahat kääshinä ja tartteis tilisiirtoo tehä ja ja ja.... mutta ny on kaikki tilattu ja maksettu. Ja siihen meniki mirrien rahoista aimo köntsä, koska kaikki alko olla lopussa ja kaikkea tarvii lisää ja kaikki ei oo halpaa. Mutta ei se mitää, siihenhän kissojen kolehdit on tarkotettu ja kyllä kelpaa ku ens viikolla saahaan pakaasit tänne ja on sitte taas rokotteita ja troppeja vähäks aikaa.

Anssi ja Tyyne on ihania, mutta killivattasia villejä. Heillä on sellanen auringonnousun riehuntahetki joka aamu, mitä en hirveesti arvosta. Biänet karvaset herätyskellot, semmosia ovat. Sitte ku ne saa miut hereille, ja hetken siinä sinkoovat, ni käyvät pokkana uuestaa unille. Tattis vaan. Äiti on vähä väsyny. Tänää molemmat sai kaulapannat ja niien kanssa harjotellaan, viikonloppuna saavat viä kakkosrokotteet ja sen jälkee alkavat harjotella ulkona käymistä. Nyt ne jo koittaa livahella oven raosta, mutta säntäävät hännäntyngät koipien välissä takasin ku siä on heti joku isompi kissa nuuskimassa persettä ja läpsimässä pataan. Biänet peljästyy moisesta tuttavallisuudesta.


Muuten miä en oo tehny mitään. Välillä käyn Golfilla kaljalla ja juoruumassa Jimin kanssa, ja välillä käyn Edenissä kaljalla ja juoruumassa Suzannen kanssa. Ja siinäpä se sitte onki, pitemmälle ei jaksa, koska saarella on liikaa ihmisiä ja ahistun hulinassa. Mutta ei se mitää, kiva on pysyy omalla mukavuusalueella. Voin juoruilusta sen verran kertoa, että kun piänellä saarella ollaan niin sattuu ja tapahtuu ja juorut liikkuu. On kun Kauniita ja Rohkehia livenä seurais välillä, ette tiijäkkää millasta rähmästä päivänvaloa kestämätöntä pelehdintää täällä on meneillään! Näitä ihmissuhresotkuja kun sivusta seuraa, ja samalla silmä killillään vahtaa Crime Investigation Channelin päheitä dokumentteja Fatal Marriage, Fatal Vows, Cold Feet, Obsession, My Crazy Ex jne, ni ihan kiva on kuulkaa sinkkuna porskuttaa.

Aijoo ja ensmäänen työlupa-anomushan tuli tiätysti pumerankina takasin että ei mene läpi. Ei tiätenkä, koska laitettii anomus ineen kesäkuun alussa ja menivät sitte muuttamaan säännöt ja ohjeet heinäkuussa ja käsittelivät miun paprut vasta muutosten jälkeen. Voi saatanan perse miä sanon. Mutta ny on laitettu anomukset uuelleen vetämään ja katotaa kui käy. Huokaus.

Kikkarevideo

Vuarikiipeilevä soberisti eli Suamisen Teemu kävi Hiekkakikkareella ja teki visiitistänsä videoplokin. Vloggaus on nykyajan nuarison uus bloggaus, näin luin just Imagesta.

Teemu on niiiiiiiiiiiin ajan hermolla. Ja sillä on viiiiixet!

Mut kattokee, hiano video, eikö oo hiukan matkailumainos, mitä?

Avotakka-moment

Että voikin huoli ja stressi ja sitä seurannu onneton loppu ja suruun totaalisesti murtuminen viiä ihmisestä mehut. Eilen myähäsenä iltapäivänä ku pääsin Taalasmaalailun ja Kissakauppailun jälkeen kotio ni meinas lähtiä taju. Muistin etten ollu syänykää mitää ni pamahti sellanen niagarana valuva tuskanhiki, tärinä ja vintissä vippaaminen, että piti oikeen istua alas. Nakersin ensiavuks jotain paahtoleipää ja juustoa ni alko helpottaan. Viäläki on aika vetelä fiilis, mutta kyllä tää tästä.

Muuta ajateltavaa nyt, sitä tarvitaan, jottei vaan tukehu suruun ja poraamiseen. Teen täten teille pirtsakan Avotakka-henkisen asuntoesittelypostauksen. Ihan näyttääkseni ettei täällä kaikki asu jossain vinoissa bambumajoissa tai rapistuvissa Palatseissa. Jotkut asuu tyylikkäästi ja komeesti, ja niillä saattaa olla keittiössään jopa UUNI. Sellasta ei ole täällä juuri kenelläkään. Mutta Edenin Majatalon omistajallapa on. Miä oon täällä Taalasmaana tän viikon, lähinnä aamut vaan, iltapäivät oon kissakaupalla ja käyn sitte viä ennen kotiin linnottautumista täällä vilkasees et kaikki on kunnossa ja pojat touhuaa. Ja että Raaskiksella on kaikki hyvin. Raaskis muutti miun huushollista nyt Edenin kissaks ja kyllä näyttää viihtyvän. Kuvia later.

Edenin omistaja Suzanne rakens viime vuonna ittelleen oikean kodin ja on nimittäin vimosen päälle, kaikki. On se UUNI ja vaikka mitä hianoutta. Sisustelut on vielä vähän vaiheessa mutta kyllähän tuosta jo näkee että kelpaa olla ja asustella. Talossa on alakerrassa sellanen avoin tila missä on keittiö ja oleilumesta ja yläkerrassa sit makkari ja kylppäri. Pihalla iso terde ja pieni puutarha.

Kysyin joskus paljonko tönön rakennuttaminen makso, kaikkinensa, duunariporukan liksat ja kaikki tarvikkeet yhteensä, ja muistaakseni se oli jotain noin kolkyt donaa egeinä, siis alkaen siitä että aletaan lapiolla kaivaa monttua perustuksia varten ja päättyen siihen että voipi kantaa huonekaluja sisään. Ei se paha hinta ole. Siihen päälle sitte toki kalusteet ja semmoset. Ja se määrä mitä talon pykäämisessä menee hermoja ni sillehän ei hintaa ole. On miljoonakertanen määrä verrattuna siihen mitä talon rakentamiseen Suomessa menee. Indonesialaisten tekemisen tyyli asiaan ku asiaan tuppaa oleen se et jos vähä ny ees sinne päin ni se riittää. Jos on hylly niin vinossa ettei siinä pysy tavarat ni kamoon, se on silti seinässä. Ja jos vesihana asennetaan ja siitä suihkuaa vesi holtittomasti kaikkialta muualta paitti sieltä mistä pitäis, ni kamoon, tulee siitä kuiteski vettä. Ei ollu kerta eikä kaks ku tämänki talon pykäämisen kanssa on ollu pientä säätöä.

Mutta lopputulos on valtavan hieno, eikö ole, mitä?

Olen vihriänä kateudesta. Juuri tuommosen talon miäki haluaisin, jos saa haaveilla, ja saahan sitä. Ainoostaan lisäisin yläkertaan järettömän kokosen parvekkeen. Siellä sitte riippumatossa loikoilisin, lueskelisin, tiirailisin palmujen huojuntaa ja valvoisin huudiloitani.

Lottovoitto, tulisit jo!

Ja ny niitä avotakkakuvia tsiljoona, olkaa hyvät ja vihertykää työkii kateutesta, niin miekii teen.

Huomatkaa OIKEA UUNI!

Maisema yläkerran ikkunoista

Raaskis viihtyy uuessa himassaan

Edenin Majatalo

Entiin vs. nykyin elämä

Elämä voi muuttua, jos sen laittaa muuttumaan. Siitä aiheesta voisin helposti lähteä pitämään herätyspuheita ihan mihin vaan life coaching -tilaisuuksiin, ihan millon vaan. Kymmen askelta muutoksen tiellä! Onnellisuus on oma valinta! Herää, pahvi, elämä odottaa tuolla ulkona! Mene ennen ku on liian myähästä! Muutos vaitii toimintaa, pelkkä uhoaminen ei riitä! Lopeta ruikuttaminen ja ota ohjat omiin kätösiis! Räyh!

Mutta sillä välin ku oottelen, että miuta tilataan uusavuttomien messuille luennoimaan ni ajattelin listata eniten muuttuneita asioita, ikäänku entinen elämä vs. uus elämä. Tämä menee avautumiseks ja henkevyydeks ja sellaseks yleiseks lällynlääks et vittu ku miä olenki nyt valaistunu ja onnellinen ja ennen kaikkea helvetin hyvä ihminen. Hajotkaa tyä siäl oravanpyärissänne kitisijät! No ei ihan mutta melkeen. Letsgou!

 

Rento elämä on hyvä

Mieliala eli fiilis

Tärkein asia on tämä, ja vaikuttaa olennaisesti kaikkeen, koko elämään!

Olen älyttömästi onnellisempi ja rennompi ku Mordorin arjessa työläisenä. No miksen olis? Elämä ei oo kalenterin kanssa elämistä, vaan aikataulutonta, viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä. On aikaa puuhastella, tussuttaa ja istuskella. Ilmasto vaikuttaa mielialaan, valoisuus, ärsykkeiden pieni määrä jne. Kaikki on lähellä ja aikaa ei kulu esim. Länsiväylän ruuhkassa kökkimiseen ja yleiseen jonotteluun.  Ei masenna, ei vituta. Herääminen aamulla uuteen päivään ei aiheuta ahdistusta.

Tulee semmosia onnellisuuden puuskia oikeen. Yks päiväkii tossa ku posottelin fillarilla ni hyvä ettei taju lähteny ku iski fiilis et vittu kun miun elämä on ihanaa ja miten siistiä että miä elän tällee ja asustelen täällä.

Kuluttaminen

Oon huomannu, etten tarvi mitään ylimäärästä tilpehööriä. Tämä oivallus rupes kuplimaan jo lyhkäsemmilläkin reissuilla, kun eli pelkästään sellasella varustuksella joka rinkkaan mahtuu. Mutta jotenkin Mordorissa sitä aina lipes sellaseen turhanpäiväseen shoppailuun, vaikkei mitään olis tarvinnukaan. Siitä sai ehkä jotain helpotusta yleiseen vitutukseen, mukamas, tai se oli jotenkin ajankulua, tai palkintoa jostain hyvästä, tai lohduketta huonosta. Tavaroita tuli myös uusittua ihan vaan siks et kivaa saaha jotain uutta.

Nyt jo ihan rahavarojen vähyydenki (niin, sekin on iso ero entiseen) vuoksi sitä miettii aika tarkkaan mitä ostaa. Useimmiten ei osta mitään, jollei ole pakko. Vaatteita on välillä pakko uusia, vaikka käytänki nykysin kaikki ihan loppuun ja jopa neulalla ja langalla parsiskelen pieniä rispaantumisia. Tätä kirjottaessaki on jalassa munahousut joitten lahje on ihan pillunpäreinä ku jäi fillarin ketinkin väliin yks päivä, mut ei sitä huomaa ku vähä pöxyn lahkeita käärii rullalle. Hyödyntelen myös kaikki kavereilta jälkeenjääneet romppeet, oli ne puolimätääntyneitä pyyhkeitä tai vajaita aurinkorasvaputeleita.

Kierrätys, se on ihana asia! Oon aina vähän innoissani, jos saan ilmasiks jotain. Jos kylässä käyneet kaverit jättää lähtiessään kirjoja ja rasvapurkin ja paskasen sarongin ja rumanvärisiä paitoja. Tai jos vaikka löyän pusikosta ehjän ämpärin tai vaikka vähän risanki. Jossei se piä vettä, ni siitä tulee kyllä ihan hyvä kukkaruukku! Muutenkin täällä on yleinen kulttuuri semmonen, että ensin koitetaan korjata, ja vasta sitten hankitaan uutta. Majatalossa levis blenderi, mutta kattos vaan, haettiin pikaliimaa ja hyvin suristaa asiakkaille aamiaispirtelöt!

Ostan nykysin lähinnä ruokaa ja yleistä kulutustavaraa: hyttysmyrkkyjä ja semmosia. Ja tiätty kisanruokaa, kaljaa ja tupakkia. Ihan en siis askeettisena elele.

On kauheen vapauttavaa kun elämä ei oo sellasta kuluttamista ja kaupoissa haahuilua. Semmonenhan oli kauheen stressaavaa, koko ajan piti olla jotain uutta muotiloimee hankkimassa. Miähän siis olin tosi muodikas siäl Mordorissa ja aina tip top laitettu. Siitä päästäänki seuraavaan aiheeseen.

Ulkonäkö

Täällä iltameikki tarkottaa suihkua, tukan kampaamista ja hampaitten pesua.

Mordorissa se tarkotti kahen tunnin rojektia missä naamaan mätin ämpärillisen pakkelia ja kapsutin tukkaa tunnin ja naukkailin sidukkaa siinä samalla. Kokeilin viiet housut ja kymmenen paitaa ja sitte laitoin lopulta kuitenki ne yhet varkut ja jonkuu mustan t-paidan mis on joku pändilogo tai pääkallo. Sitte jotain vitun rannerenksuja ja paskaa viä niiku rusinaks pullan päälle. Baariinmenolaukun pakkaus ja sitte viä puol tuntia peilin eessä tuskailua että vittu miä olen lihava, miä näytän palovammaselta läskiltä sammakolta ja kaikki on päin vittua muutenki. Eihän sitä selvinpäin kestäny.

Kärsin valtavista ulkonäkökriiseistä ja heiluin millon minkäki syömishäiriön partaalla koko ajan, koska olin läski hirviö, painoin sitte 60 kiloa tai 75. Nyt muuten painan 57 kiloa, vähemmän ku ehkä koskaan aikuisiällä. Aina haaveili et jos joskus painais alle 60 kiloa ni vittu elämä ois siistiä ja kaikki ongelmat poistuis, eli sellasessa harhassa että KAIKKI ongelmat johtuu siitä et oon läski epämuodostunu monsteri ja jos oisin ees laiha epämudostunu monsteri ni ei vituttais enää mikää. Laskin millon kaloreita ja millon hiilihydraatteja ja proteiineja ja vetelin kaalisoppaa ja juoksin salilla ja vedin itteni ihan paskaks sellasella pakkomielteisellä höyryymisellä ja sitte tuli stoppi ja kas, lamaannuin sohvalle ja vedin 3 kuukautta juustonaksuja ja mites sattukaan, jo vain kiristää pöksyt.

Nyt ei vittujakaan kiinnosta miltä näyttää. Läskiltä palovammaselta sammakolta varmaan yhä, jos jaksais peiliin kattella ja yhtään välittää. Jos on joku erikoisempi bile tai tulee sellanen yleinen höperö tyttömäinen fiilis, et jos ees vähän panostais ja yrittäis olla nainen, ni saatan laittaa illaks puhtaat vaatteet ja ehkä sipasta ripsiväriäkin jopa. Semmonen olo tulee nykysin noin 2 kertaa vuodessa.

Syäminen

Ennen miulla oli jatkuva ruokastressi. Söi mitä hyvänsä ni aina ahisti, oli se sitte yks herne päivässä tai mega-kulta-turbo-jumbo-jätti-spektaakkeli-säkki juustonaxuja, omatunto kolkutti koko ajan. Nyt miä syän sillon kun on nälkä, ja sitä mitä halvalla saa. Se tarkottaa vahvasti nuudelivoittosta ruokavaliota. Terveellistä! No ei ehkä, mutta miä en jaksa höyrytä syömisestä, oon tehny sitä elämäni aikana ihan tarpeeks (ks. edellinen kohta).

Ruuasta on tullu murheenkryynin ja jatkuvan stressin sijaan nyt sellanen vattantäyte vaan. Pitää syyä, että jaksaa, simple as that. Pitäkää ravintopylpyränne ja sännölliset ruokailurytminne, miä kuuntelen miun vattaa ja kun se sanoo roarrrrrr ni sitte laitetaan kattila kaasuliedelle ja kokataan nuudelia. Tai jos naposteluttaa ni sitte napostelen enkä sen jälkeen kieriskele syyllisyydessä ja hakkaa päätä seinään että vitun läski, oliko pakko.

Sellanen ittensä kuunteleminen on muuttanu monia muitakin asioita. Jos ennen oli vähän hysteerinenki sen suhteen, et jos en ollu joka saatanan  kemuissa ördäämässä ni jäin paitsi jostain olennaisesta. Nyt jos miuta huvittaa lähtee kylille bailaa, ni lähen. Jos miuta ei huvita, ni pysyn himassa. Kyllä ne jätkät huomennaki siä Ozzyssa rämpyttää, enkä menetä mitään jos tänää en kuule Jah On Holidayn versiota Redemption Songista. Vaikka hyvä versio se on, ei siinä mitään. Tai jos oon siä kylil bailaas ja miuta huvittaakii yhtäkkiä lähtee kotio vaikka kello on vasta kymmenen, ni miähän lähen. Tai jos lähteeki lapasesta ja yhtäkkiä aurinko jo nousee vaikka oot viä juamassa kaljaa ja kaatuilemassa SamaSaman rantahiekalla ni so what.

Bai thö vei. Täältä ei muuten saa sipsejäkään ku pienissä puseissa. Overdosen mahollisuutta ei täten ole niienkää kanssa.

Liikkuminen ja ulkoilu

Liikun enemmän ku ennen. Sellasta arkiliikuntaa, siis. Ennen posotin autolla joka paikkaan, nyt posotan pyörällä tai kävelen. Omalla lihasvoimalla, siis. Sukellushommissakin tulee ährättyä omilla vetelillä lihaksilla tosi paljon ku kantelee tankkeja ja painovöitä ja kaikkee. Omaa pihaa pitää kapsuttaa ja siivoilla koko ajan. Ulkona oon käytännössä koko ajan, sisällä oon vaan nukkuessa tai jos katton telkkaria tai on muuten semmonen olo ettei haluu nähä ketään eikä tehä mitään ja haluaa olla tuulettimen alla ja lukee kirjaa. Mutta noin muuten pihalla ollaan jatkuvasti, joskus myös henkisesti, kaikki asiat tapahtuu pihalla ja pitää oikeen hakeutua jos haluaa sisätiloihin puuhailemaan. Ei ole sisätiloja, nähkääs. Ja ulkona on lämmintä ja mukavaa, mikäs siel on ollessa.

Sosiaalisuus ja ihmissuhteet

Kyllä olen yhä sosiaalisissa tilanteissa vammanen mörkö. Tunne-elämältä jälkeenjääny, sisältä kuallu tuanelan tienviitta, erakko ja vaikea paskapää jne. Mutta näin se on aina ollu ja näin se varmaan tulee jatkossakin olemaan. Miulla ottaa aikaa tuommoset asiat kyllä, en oo heti hyvää pataa ja bee-äf-äffää jokaisen kans joka ohi kävelee. Miä olen tavannu esmes yhen miun kaverin täällä ekaa kertaa jo vuosia sitte, mutta vasta ihan vimosen vuoden aikana oon ruvennu kaveeraamaan oikeemmin ja nykysin ku myä asutaan aika lähekkäin ja ollaa saman ikäsiä ja kaikkee, ni jossei nähä joka päivä ni eniveis piellää yhteyttä päivittäin, ihan sellasta puutaheinää-kotkottamista. Syvällisen henkilökohtasen avautumisen asteella ei olla vieläkään, mutta sen aika on sitte vasta joskus myöhemmin.

Oon aina vähän epäluulonen ja semmonen että piän tarkkailuasemat ja kattelen hommaa etäältä.

Olen toki hyvä esittämään et eipä tässä mitään, hyvä meininki. Piilotan sellasen epävarmuuden ja jännityksen tauottomaan höpöttämiseen ja paskoihin vitseihin. Ja kaljahan auttaa aina. Väsyn sosiaalisuudesta myös edelleen tosi paljon, eli ihan niiku ennen vanhaan Mordorissa, ni jos on ollu rajusti menoa ja viihdettä ihmisporukoissa ni saattaa vaatia viikonki sellasta kotona yksin nysväämistä että saa ittesä taas jaloilleen ja jaksaa nähä ketään.

Mutta semmonen on muuttunu, että enemmän sitä juttelee tuntemattomille ihmisille. On vähän pakko, täällä on yleinen kulttuuri se, että kaikkia moikataan ja kuulumisia kysellään, tai vähintään et mihis oot menos. Ihan turha koittaa ohittaa viidakkopolulla vastaan tulevaa huikkasematta et heippa.

Perhospornoo

Mitä tulee ihmissuhde-ihmissuhteisiin, tarkoitan siis lähinnä kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin jos en ehkä entises elämäs ollu niin sanotusti järin tarkka tavarastani niin nyt olen. Ihan turha edes yrittää, ainakaa jos et oo joku sikahyvä tyyppi jolla on sikahyvät jutut. Vaatimustaso on noussu aika korkialle, se on ehkä entisestä eniten muuttunu. Et jos ennen oli se et no jos on pulssi ja pippeli, ni okei. Mutta kyllä nyt miä vaadin myös aivot ja sellasen yleisen hyvätyyppisyyden. Perkele.

Tässä hommassa olen siis ottanu ehkä takapakkia, mutta siihen on syynsä. Yksi syy on se, että yleinen henkinen hyvinvointi on niin hianolla tolalla, ettei miun tarvitte koko ajan todistaa ittelleni että kelpaan. Toinen on se, että miulla on mukavaa muutenkii, miun fiilikset ei vaadi jatkuvaa sutinaa ja köyrimistä, koen olevani ihan hienosti ja täydellisesti elossa vaikkei oo mitää könsykästä tuossa parru tanassa ympärillä pyörimässä. Muita syitä on myös, mutta kuitataan ne toteemalla että en ihan hepposin perustein lähe enää turpaan ottamaan tällä saralla. Itsesuojeluvaistosta on asenettu TURBO 666 -versio, vaikka kyllä se entinenki oli jo aika helvetin hyvä. Mutta siitä löyty sit kerran yks bugi ni piti päivittää. Joo.

Sitäpaitsi onko hiukan helpompaa tää elämä kun ei oo koko ajan jotain saatanan draamaa sillä saralla meneillään? No vittu on todellakin helpompaa.



Oisko täs tarpeeks tästä aiheesta? Kentiäs, kentiäs.

Sopii miulle tämmöinen elämä. Tiiän sen siitä, että oon onnelliin.

Ymmärrän myös, että toisia vituttaa tää toitotus et elämä on hianoo. Teemukin on huomannu saman (Soberismia-plokin Teemu, nimittäin). Mordorilaiseen nöyrään ja ahkeroivaan kasvatukseen kuulu se semmonen et ois syytä olla keulimatta. Pitää vähätellä, ja olla anteekspyyteleväinen, pitää tietää paikkansa eikä piä kuvitella ittestään liikoja. Ehämmiä mitään, ja tää nyt on vaan tämmönen rihkama, vaikka oisit saatana voittanu olumppiakultaa. Ei myäskään ole sopivaa haaveilla isoja, nöyrä pitää olla eikä sovi elää missään kuplassa ja kuvitella että ansaitsis jotain enemmän. Töitä pitää sinun tekemän, eikä elämä ole mikään ilotalo. Kynttilä vakan alla ja sillai. Niin, saakeli!

Ei piä olla rinta rottingilla, ja vouhottaa kuinka asiat on hianosti, vaikka kuinka olis aihetta. Semmonen alkaa vituttamaan muita ihmisiä, ja myähän mietitään ihan koko ajan mitä muut meistä ajattelee. Sitäpaitsi jos jollain on jotain ni se on aina muilta pois.

Jokainen mordorilainen on vissiin jonkinmoinen tunne-elämän kommunisti. Että tasapuolisesti kaikille ei koskaan mitään. Jos ei koskaan kellekään mitää ni kaikilla on asiat yhtä paljon päin vittua ja sillon hommat on tasapainossa. Sitte on hyvä. Ja ah niin seesteinen olla kun ei tarvitte kytätä että jumalavita tuolla naapurin Penalla on taas uus auto ja saatana se duunin Kake vaihto muijan nuorempaan ja ettei perkele olis yläkerran Niämisille eilen kannettu sisään uutta sohvakalustoa, vittu miä en kestä, ja miä haen nyt haulikon, laita siä akka kakarat jo eeltä lumihankeen ja painele itte perässä, miun pitää purkaa nyt vähän tunteita.

Jännä ois kyllä nähä miten äkkiä elämä pilaantuis entiselle tolalle jos Mordorin arkeen palais. Kuin nopiasti ois vitutuskäyrä tapissa, ulkonäkökriisi, vaatekaappi täynnä paskaa, ruokaongelmia ja helvetillinen katkeruus kaiken suhteen? Vai kantaisko tää täällä opittu toisenlainen elämäntapa kuiteski siellä suoritusyhteiskunnan paineitten keskelläki? Sen näkee sitte jos, mut toivottavasti ei tarvi kuitenkaa koskaan jne.


Ei muuta. Sori ei oo nyt mitää kuviakaan kauheesti tähä laittaa, mutta oli tätä sanomista enivei sen verran et katelkaa kuvia vaikka Jallusta tai Aku Ankasta jos sellasia kaipaatte keventämään tunnelmaa näin painavan asian jälkee.


Peeääs. Oon koittanu videoita kuvata ja laittaa niitä esille mutta ei mee ku hermot sen tuhertamisen kanssa (estimated time left for upload: 687 minutes....). Nettikoneksön on niin köpönä että äh. NAAPURILLA ON VARMAAN PAREMPI! SAATANA! MILLÄ RAHALLA SEKIN ON PERKELE JONKUN GIGANTTISEN INTERNETHAIVEIN HANKKINU? TAPAN KAIKKI!

Kaksi vuotta, eikä suotta

Siitä on tänään päivälleen tismalleen kaksi vuotta kun Mordorista läksin. Se on toisaalta helvetin pitkä aika. Mutta toisaalta kaks vuotta on menny sairaan nopiasti. Tavallaan tuntuu niiku just vasta oisin lähteny, tavallaan tuntuu, että siitä on ikuisuus kun oon viimeks Helsinkin katuja tallonu.

Sillon kaks vuotta sitte ku helvetin aikasin aamulla pahrustin Asshole selässä kalliossa kohti bussipysäkkiä, lentokenttäbussia vartomaan, ni en ois voinu kuvitellakaan että kahen vuoden päästä tänä samana päivänä, marraskuun eka, oon yhä kaukanapoissa. Että oon edelleen Hiekkakikkareella, asun täällä omassa huushollissa, oon töissä (tuurauspäivä ät Pantai Karang tänään). Ja että miulla ei oo tulevasta hajuakaan, ei paluupäivämäärää horisontissa.

Ois ollu kyllä hyvä, jos oisin sillon jo tienny että tässä käy näin. Oisin voinu elää hiukan toisin ja oisin voinu pedata asioita jo aiemmassa vaiheessa sille mallille, että tänne jämähän. Mutta turha märehtiä semmosia. Miä uskon semmoseen, että ihminen tekee elämän isoja päätöksiä justiisa sillon kun on niihin valmis, eikä hetkeekään aikasemmin. Miä en ollu valmis ees reissuun lähdöstä päättämään, ennenku loppukeväällä 2011. Miä en ollu valmis lähtöön, ennenkun sillon marraskuun eka 2011. Miä en kyenny päättämään tälle tielle jäämisestä ennenku viime heinäkuussa. Siks on turha jossitella ja miettiä, mitä kaikkea ois tehny toisin jos ja jos ja jos. Ei elämässä muutoinkaan voi painaa kelausnappulaa taaksepäin ja tehä asioita uusiks. Jälkiviisaus on vitsaus, jolle ei piä antaa valtaa. Kaikella on tarkotus ja muita latteuksia.

Asiat meni näin, täällä ollaan, oon onnelliin ja tyytyväin elämääni tässä ja nyt. Se on tärkeintä, se on parhainta.

Puoli vuotta sitte mie kirjottelin fiiliksiä, niiku oon puolivuosittain tavannu tehä. Puoli vuotta sitte tunnelmat oli vähän ristiriitaset. Sillon elin vielä siinä luulossa, että loppu lähenee, paluu Mordoriin siinti siä horisontissa, oli valtavia ahistuspuuskia ja välillä toivoton olo. Elämästä piti nauttia hiukan hampaat irvessä, kun meininki oli se, että viimisiä kuukausia onnellisena elellään, kohta pitää palata tuottavaksi jäseneksi länsimaiseen yhteiskuntaan. Hankkia kotiin kattiloita ja ruveta käymään oikeissa töissä. Semmonen synkkä alavire oli kaikessa mukana.

Kyllä miulle jo sillon oli aivan selkeenä mielessä se, että miä haluan elämän tänne. En vaan sillon vielä uskonu että se järjestyis ilman pakollista visiittiä Mordoriin. Mietin sillon, että paluu on pakko, on mentävä töihin, säästettävä rahaa, järjestettävä asiat uutta lähtöä varten, jääminen tälle tielle - semminkin kun rahat loppuu - on sula mahottomuus.

Useiden unettomien öitten jälkeen miä heinäkuun alussa sitte sain kakastua ittestäni ulos, että vittu miä mihinkään täältä lähe. Siinä kohin kaikki oli auki. Ei ollu omaa huushollia eikä tietookaan mistä elantoa alkais riipimään. Mutta uskoin vaan sokeena siihen, että jos näin on tarkotettu, ni asioilla on kyllä tapana järjestyä. Ja jos asiat ei järjesty, ni tiiänpä sitte senkin, ei tarvitte jossitella jälkeenpäin et mitenköhän ois käyny jos ja jos.

Miä ihmettelen yhä, että uskalsin tehä tämmösen ratkasun. Oon aina ollu niin kontrollifriikki ja natsi, sellain jolla on aina joku viisivuotissuunnitelma ja rahaa pankkitilillä ja järki päässä ja joka tuhahtelee kaikenmaaliman hipeille jotka ei käy töissä ja maksa veroja ja elä niiku KUNNON IHMISEN kuuluu elää. Että miten kuitenki rohkenin jäähä täysin tyhjän päälle jonneki helvetin kaukaselle saarenkäkkänälle persaukisena patsastelemaan et trallallaa, en tiiä mistää mitää mutta so what!

Se vaati sen reilut puoltoista vuotta etäisyyttä ja irtautumista, lorvailua, makoilua ja huolettoma elelyä, että olin valmis tämmöseen. Se puoltoista vuotta ennen päätöstä jäämisestä opetti paljon. Se opetti, että vähällä pärjää ja eikä elämässä oikeesti oo järin paljon välttämättömiä, tärkeitä asioita, joita ilman ei vois olla. Opin, etten tarvi kauheesti vaatteita ja roinaa. Opin, ettei maailma lakkaa pyörimästä vaikken oo mukana kaikissa kuumimmissa kemuissa. Opin, etten lakkaa olemasta vaikken oo jokaisella Von Hertzen Brothersin tai Mokoman tai Kotiteollisuuden keikalla ördäämässä. Opin, että Von Hertzen Brother, Mokoma ja Kotiteollisuus, nekii pärjää ilman miuta (vaikka heil on varmaan ollu vaikiaa). Opin luopumaan ja luovuttamaan, niin asioista ku ihmisistäki. Elämä jatkuu, siellä sekä täällä, ilman miuta tahi miun kanssa.

Kun nuo asiat oli ottanu jakeluun, ni tänne jäämisessä ei ollu enää juurikaan mitään henkistä vaikeutta. Ei tullu oloa, että luopuis jostain jos jää. Oli enemmän olo, että luovun kaikesta jos jätän elämän täällä kesken ja palaan siihen mistä pois läksin. Eikä tuo jäämispäätös oikeestaan mitään rohkeutta vaatinu. Miuta pelotti se Mordoriin paluu niin perkeleesti, että tämä jääminen on ollu ehkä enempi semmonen nynnyilyratkasu. Paluu Mordoriin ja oikeaan todelliseen arkeen, se jos joku olis ollu rohkia teko.

Nyt miulla on täällä elämä, eikä mikään loputon loma enää. On kivaa ja tykkään tästä miun laiffista täällä. Välillä on olo, että pitää ittiänsä oikeen nipistää, että onko tää tottakaan, että saan olla täällä ja elää tälviisii. Kun tää tuntuu niin epätodelliselta, sellaselta mistä vaan katellisena lukee lehistä, että joku onnenpossu on tämmösen ratkasun tehny, mokomakin saatanan vastuitaan pakoileva hippi. Että nyt se olenki miä, jolle tämon ihan todellisuutta ja josta jotkut on jopa lehestä lukenu. Ei meinaa aina todeks uskoo.

Jossain kohin mietin, että mistäs sitä ihminen nyt sitte haaveilis kun jo elää unelmaansa. Miä kerron sen teille nyt. Miä haaveilen Helsingistä.

Haaveilen viikon parin visiitistä Hesaan. Et näkis millasta siel on nyt, et sais kuulostella miltä miusta siellä tuntuis. Et tapais ja näkis kavereita, varsinkin heitä joita en oo kahteen vuoteen nähny, ne saatanan munapäät jotka ei saa hinattua perseitään tänne Hiekkakikkareelle. Et pääsis kattomaan livepändejä, jotka ei soita regeitä eikä varsinkaan coverina Lemon Treetä.  Et sais juua jääkylmää karpalolonkeroa jäillä ja limeviipaleella. Sais syyä purkkikaupalla raejuustoa ja rouskutella sata palaa hapankorppuja. Näkis komeita mordorilaisia miähiä, herraisä, kalsonkit ois varmaan kroonisesti ihan solmussa.

Semmosesta haaveilen. Helsingistä.

Että piti tämäkin päivä nährä!

Tämmösessä toimistossa kun saapi olla töissä ni aivan jees

Ensin parsin haarovälin ja sitte laitan kajalia silmäkulmaan

Hömpötys-shoppailu-neitimäisyys-porsastelupostaus! Tadaaaaa! IhQdaaaaa! Bling-bling!

Kun kerrankin olen ns. sivistyneessä maailmassa, missä on kauppoja ja ostareita, ja kaikissa ilmastointi, ni siellähän miä oon nuahonnu. Ostareilla.

No mutta on pitäny hankkia kaikkea, kun ei oo mitään ja kaikki on rempallaan tahi ihan totaalihajalla. Silmälasien läpi en oo enää kuukausiin nähny ku sumua, ne on niin naarmuset ja paskana et niist oo ollu mitn iloa enää aikoihi. Kalsareissa ei suurimmassa osassa oo ollu jälellä ku reikiä ja kuminauha kupeilla. Taskulamppu on toiminu diskovalon lailla eli on valoo ja sit ei oo ja sit taas on ja nyt taas ei. Tietsikan hiiri hajos jo ajat sitte, ja miulle toimitettii Lombokilta uus joka on niin laadukas että koris jo ekalla yrityksellä ihan viimesillään. Varvastossujen pohja on paksuueltaan elmukelmua ja miun mustista hihattomista topeista paistaa läpi jokainen näppylä. Mukavat lötköt sortsit on miun perusvaate ja niien tilanne on ollu jo kuukausia toudella säälittävä. Varpaassa on mato (taas), aurinkorasvat finaalissa. Kaik o mänt, ei o mitää.

Vain hieman olen shoppaillut, eikä tuossa todellakaan ole kaikki

Mutta nyt on varusteita, voi lähteä vaikka viidakon keskelle istuksimaan yksinään eikä tule pula mistään! Kyllä on sielua - ja lonpsaa - kirponu ku oon höylänny luottokorttia ja heitelly seteleitä tääl ihan valtoimenaan joka suuntaan, mutta onpahan varusteet täydennetty. Eikä oo asiat hinnalla täällä pilattu, sitte ku tohtii tarkemmin miättiä.

Tässä muutamia kulunkeja kun trooppiselle saarelle jämähtäny varhaiskeski-ikänen plösö pääsee ostareille:

• varvastossut 5 egee (nää oli tosi kalliit mutta laatukamaa)
• kahet lökösortsit jois rauhanmerkit persauksis 9 egee eli piis for all from my arse
• 3 toppia, kahet kahinasortsit, yks huivi ja yks säkkimallinen hyväntekeväisyyskassi 36 egee
• rokkikaupasta Guns'n'Roses-paita, vajaa 6 egee (kallis, mutta hiano... olin silti hakemas esmes Bodomi-paitaa mut ei heil ollu ku tuo gunnari ja sitte jotain kissiä ja muuta ja sitte rekki puolillaan jotain vitun avengedsevenfoldia ja miä en tiiä mikä se ees o)
• uuet silmälasit 44 egee (sisäls näöntarkastuksen, kehyxet ja linssit) (nii ja toimitusaika oli 3 tuntia) (arvostan!) (onko hiukan siistiä ku näkee taas!) (no on!)
• piän hiiri tietsikkaan: 4 egee
• kahet aurinkolasit: 4 ja puali egee
• kolmet kalsongit ja yhet tissiliivit, vajaa 6 egee (huom! Löytyi miun munkkien mentävät tissiliivit ihan yhestä katukojusta. Sen sijaan sopivia pikiniä ei oo ollu missään.)
• kemppareihin on menny 50-60 egee (sisältää tamppooneja, naamarasvaa, kasvovettä, naamanpesuainetta, pumpulia, sheivausvehkeitä, vanupuikoi, punpulia, tukanhoitoainetta, pillupyyhkeitä, pikkuhousunsuajia, matolääkkeitä oikeen niiku useampi paketti, naamanpesusiäniä, ruhonpesutuheron, kynsleikkurin, aurinkorasvaa, aloeveraa, vaseliinia, käsidesiä, haavadesipyyhkeitä 100kpl jättipoksi ja - kelatkaa - silmänrajauskynän elikäs kajaaaaalin)

Että näin. Eikä tuossa vielä kaikki. On lisäks kaikenlaist pientä sielt sun täält ja sit iso säkillinen japanialaista paskaa DAISO-nimisestä krääsäkaupasta, jollasessa aina Singaporessa käyn. Ai lav it! Siel on KAIKKEE! Ja nynne paskiaiset oli aukassu tänneki semmosen. On kaulapantoja kissoille ja ties mitä perunankuorimiskapuloita ja kärpäsenpyydystelypahvitaloja ja vaikka mitä. Jesh! Se on vähä niiku Ikea tai Tiimari, et meet sisää tarkoin aikein ja suunnitelmin et ostan hakaneuloja vain mut sit sekoot ja tunnin päästä tuut ulos kolmen pursuuvan nyssäkän kans. Siul ei oo hakaneuloja mut siul on vitusti kaikkea muuta, mitä et tiänny olevan ees olemas.

Palatakseni hetkelliseen naisistumiseeni eli turhamaiseen hankintaani eli silmänrajauskynään... mitä hupsuttelua, hyvänen aika! IIK! Kotona Hiekkakikkareellahan miulla on meikkeijä ihan niiku stockan katutasossa, eli miul on jo ripsiväri ja sit miul on sävyllinen huulirasva. Että nyt ku niien lisäks riipasen vähän kajalia silmäkulmaan, ni jo on kumma jos ei ala säpinä ja kuhina. Ja äksön, ehkä jopa jalkovälissä! Jos siis joku ilta jaksasin poistua vaikka kylille krebaan ja kyttään et onks tarjontaa, kohtaakse kysyntää. Ei se, mutta kajalin omistaminen nyt jotenki tuo sellasen olon että jos vaikka antais ees ymmärtää. Tässä joku ilta. Jos jaksaa.



Ja sitte toinen mykistävä hankinta, jos sen joku tarkkasilmänen kyylä tuosta kuvasta pongas: ostin onpelustarvikerasian (rasia, KIH!). Minä, jolle kässänmaikka on karjunu naama punasena turhautumisensa johdosta jo kun olin vissiin ekalla vai tokalla luakalla ku en vaan saatana saanu jotain vitun tonttua kutimilla ährättyä enkä ommeltua suoraa saumaa ees itkemällä. Ni nykysin miä oon kova parsimaan. Oon niin ylevöityny kulutustietonen säästävänen pihi nähkääs, et jos pöksyt ratkee haarovälistä ni pöxythän parsastaan jos se suinki on mahollista, eikä suinkaa heitetä  roskiin ja osteta uusia. Ni tarvittin lisää parsimislankoja ku vanhat on loppu. Terveisiä  vaan sille Kouvostoliiton Sarkolan ala-asteen kässänmaikkanatsille joka miut pisti pillittämään (vaikka se onki varmaan jo kuallu ku oli ehkä satavuotias jo sillo 70-luvulla ku miä kouluja kävin), mutta niin vaan täällä ollaan ompelushommissa sillon tällön. Hähää! Siitäs sait! Ja siitä! Ja laitetaas vielä tuosta yks irronnu kangaskassin kahva uuteen nousuun!

Mut nyt miul on sikailut tääl kyl todellakii sikailtu. Huomenna en saa käyttää rahaa ku pieneen tuliaiseen kissojen ja huushollin hoitajalle, majotuksen maksuun, ruokaan ja juomaan. Ohjelmassa on siis ajan tappamista ilmasiks, eli lähinnä huudiloilla tepastelua. Saapi nähä löyänkö uutta nähtävää, ku aion hilpasta tuosta nurkan takaa suuntaan jossa en oo koskaan käveleskelly. Kai siellä jotain on! Ja vaikkei olis ni ihan sama! Meen tsekkaa enivei!


Kuvakavalkaaden från Kota Kinabalu tulee sitte huomispäivän seikkailukävelyretken jälkee. Kyllä tässä meinaan on niin eksoottinen ja seikkailuhenkinen meininki että alta pois!

KÄÄK!-juoru

Saaret on sekasin! The Hoff oli täällä just pari päivää, tällä miun Hiekkakikkareella. KÄÄÄÄK! Itse en Ritari-Ässää pongannu mutta kaikki siitä vaahtos.

 Ja kattokaa mitä nyt saatii uutisvirrasta lukea:

Aiemmin uutinen kerto että Hässelhöffin kuppila tulis nimenomaan tänne Trawanganille, mutta nyt siä lukee et Gili Meno. Saapi nähä. On tää jännää, olla niiku keskellä sykkivää hollywood-glamuuria!

Tätäköhän nyt sitte on luvassa:

Tämä uutinen kallistaa miun lantinheiton, nopat ja höpsismin kyllä ny vahvasti tänne jäämisen puolelle! Oha se selvä!

Ulkopuolinen tarkkailija matkoilla

Luin helevetin mielenkiintosen kirjan, Carl Hoffmanin matkakertomuksen The Lunatic Express. Tyyppi lähtee maaliman ympäri, ja matkustaa semmosilla riskaabeleilla kulkuneuvoilla, jotka on erittäin onnettomuusalttiita ja joissa ei minkäänlaisista mukavuuksista oo kuultukaan. Min kirjaplokissa varsinaisesta kirjasta enempi asiaa, mutta tääl reissuplokin pualella pitää viä aiheesta vähä jatkaa. Koska kirjassa oli paljon hienoja huomioita matkustamisesta yleensä, ja miullahan on aiheesta kuin aiheesta tietysti mielipiteitä, se on selvä.

Yleisen eksotiikan lisäks jännää tos kirjassa oli myös se, miten äkkiä tyyppi tottu sellaseen rähmäseen ja riskaabeliin matkustamiseen. Että koht ei tuntunu enää missään lojuu kolmee vuorokautta jossain ylibuukatussa ö-luokassa, missä suihkuista olla kuultukaan ja missä vessan virkaa toimittaa kusessa lilluva koppero jossain nurkassa. Ja ihmisten ystävällisyys joka paikassa oli melkosta, kalpeenaamasesta turistista piettiin porukalla huolta, oltii sitte Afrikassa tai Indonesiassa, ja köyhinki köyhä tarjos vähästään, millon kupposen teetä ja millon pientä purtavaa. Sen sijaan ku matkan lopussa tyyppi palas kotimaahansa, Ameriikan Yhdysvaltoihin, ni jo loppu ystävällisyys. Edes pyynnöstä ei kukaan suostunu vahtimaan tyypin nyssäköitä sen aikaa et vessassa kipasis, bussikuski meinas jättää tien poskeen jos ulkoili ilman lupaa ja tämmöstä, perusmeininkiä.

Länsimainen hyvinvointiyhteiskunta onkin paikka jossa ihmiset voi pahoin.

Vaikka matka kuinka eteni ja kaikenlaiseen tottu, ni kirjottajalla tuli kuitenki säännöllisin väliajoin sellanen valtava oman tilan ja oman rauhan tarve. Sillo piti pinkasta johonki majataloon vähäks aikaa pakoon kaikkee kuhinaa ja kontakteja. Ymmärrän niiiiiiin hyvin. Se on sellanen ihmisen perustarve, ainaki ku tullaan tuolta jänkältä misä on ylipäätään tilaa olla ihan vaan ittesä kanssa, jos haluaa. Täällä aasian maissa taas moista pidetään todella omituisena. Täällä ollaan laumasieluja, ja yksin matkusteleva saa olla koko ajan selittämässä tilaansa ja on jatkuvan ihmetyksen aihe. Ohan se erilaista tämmönen yksikseen porskutus, ku vaikkapa indonesialaiset on niin porukassa, et niitä majottuu kahen hengen bungalowiinki helpolla liki 10 ihmistä, eikä siinä jatkuva läheisyys ahista ketään. Mie tulisin hulluks, jossei ois mitään paikkaa mihin vetäytyä omaan rauhaan. Jumaliste.


Reissun aikana kirjailijalla on aikaa mietiskellä elämääsä, ja itteesä. Se on miusta yks matkanteon mukavimpia juttuja. Just että jollain bussilla menee 10 tuntia ja voi vaan tuijottaa ikkunasta ja antaa ajatusten laukata. Se sellanen matkustustranssiin vajoominen, asioien kelailu, siinä samalla ku ikkunan takana maisema vilisee. Sellanen transsi ei onnistu ku yksin reissatessa, ja vaatinee se muutenki tietynlaisen luonteen, että kestää omia ajatuksiaan. Vaatinee se ehkä vähän rohkeuttaki, olla sillälailla yksin oman päänsä kanssa, ilman että blokkaa kaiken siel vellovan kuonan ohjaamalla ajatukset ihan johonki muualle (esmes lukemalla tai jauhamalla paskaa kenen kanssa tahansa joka suostuu juttuseuraks). Ja vaatii se myös sellaset matkanteon olosuhteet, ettei tarvi joka sekunti kiljua kauhuissaan ku rämisevä kulkupeli meinaa vetää kurvissa jyrkänteeltä alas tai törmätä vastaan tulevaan rekkaan tai jotain vastaavaa.


Muutaman kohan kirjasta oikee haluan tähän laittaa jakoon. Kuvatexteissä oleva textin typistys ja kymitys on omaani. Sori.

Ku siä matkustat, ni siä kuvittelet et jätät sen vanhan ittes taakses. Mut ans olla ku tulee nälkä ja väsy ja kolotus siä bussin penkillä kökkiessä, ni sillo se vasta se oikea itte esiin tuleekii...blah blah blah... oon yrittäny olla eri asioita eri ihmisille, et välil oli vaikia muistaa et kuka miä oikee oon. Mut tääl miä pystyn olee ihan vaa miä itte, onnelliin, ihan vaa ittestäni riippuvainen, tyytyväinen...blah blah blah.....tää elämä on just myös todellista, muistutus siitä, et onnellisuus ei oo kaikkia ulkosia mukavuuksia, vaan justiisa tässä ja nyt, miussa ittessäni.

Kyllä, yhdyn ylläolevaan, ainakin siltä osin, että reissaaminen saa huomaamaan mistä ne hyvät fiilikset oikeesti löytyy. Loppujen lopuks onnellisuus ei kasaannu siitä et siul on pähee titteli ja tärkee asema ja hyvä liksa ja komee auto ja merkkikledjut ja hyvännäkönen seurustelukumppani ja vitun iso taulu-tv ja oot skeneis ines ja kuumis bileis aina paikalla. Kyyyyllä, elämä on helpompaa jos on materialistiset puitteet kunnossa, mutta ei sellanen ulkopuolisen sälän tuoma mukavuus loppujen lopuks tee elämästä ihanaa, jos siä oot kuiteski sisältä ihan tyhjää täynnä ja paskana ja onneton.

Ja joo, tavallaan sitä tämmöselle pitkälle reissulle lähtiessä ajatteli, että nyt jää vanha paska taakse viuh ja matkaan lähtee toisenlainen tyyppi aivan. Se ei ehkä ihan niin helpolla käyny, kyllä se aikansa otti, että oikeesti rupes ruuvit päässä asentumaan uuenlaisesti. Toki oon sitä mieltä, et kun vajaa 2 vuotta sitte päätin että lähen, ni jo heti sen päätöksenteon jälkeen miussa tapahtu muutos, ainaki sellanen jonka itte huomasin. Putos sellanen taakka päältä kokonaan, olo keveni, tuli valtava helpotus siitä, et vittu, imekää munaa kaikki, nyt teen just vihdoinki tismalleen niinku itte haluan enkä kuuntele järkipuheita, en ees omaa järkeeni. Once in a lifetime, veän järjen sijasta tunteella.

... pako on niin iso osa miun elämää. Se oli aika karu havainto...blah blah blah... Totuushan on, että miuta pelottaa, et jos ihmiset oikeesti tuntis miut, ni ne luikkis pakoon, enkä miä oo oikeen kokenu et kukaa ois miuta pitkään aikaan tuntenu tahi ymmärtäny. Ku miä oon piilottanu itteni kaikilta ja pitäny kaikki kaukana...blah blah blah...

Kyllä, matkustaminen on pakoa. Pakoa arjesta, kylläkyllä. Pakoa oravanpyörästä, juujuu (mikä vittu muuten on ORAVANpyärä? Oon nähny marsuil ja hampstereil ja hiiril sellasii juoksupyörii mut orava ei oo Hietsun hautuumaallakaan tullu ikänä fillarilla vastaan). Pakoa mistä millonkin, itte kullekin.

Miä pakenin... mitähän miä oikeen pakenin. No joo, talvea ja muuta sellasta ittestään selvää mitä ny Mordorista aina karkuun lähetään, joojoo. Pakenin myös vastuunkantamista, pakenin muitten vaatimuksia miuta kohtaan ja mitä vielä. Ehkä eniten pakenin sitä elämää, jota Mordorissa elin. Kun tuntu että kaikki junnas paikallaan, vuodesta toiseen: sama asunto, sama duuni, samat baarit, samat vitsit, samat kaverit, samat pändit, samat sapuskat, samat panot, samat festarit, samat kriisit, samat vitutukset, samasamaSAMASAMA. Ja tuntu, että vaikka ikäänku tahtotilaa oli muuttaa elämää, ni en osannu, en löytäny keinoja tai en vaan siihen muutokseen kyenny, koska oon nössö ja kuuntelen liikaa muita ihmisiä ja oli helpompaa pysyä siinä jumissa ku ruveta muuttamaan asioita. Tilanne vaati potkun omaan perseeseen, rajuja tekoja, ja kunnolla välimatkaa, kaikkeen. Johan alko elämä muuttumaan, jumalauta.

...Kaikissa, luulen, elää sellanen jännite et kaipaanks miä nyt kotia vai jotaa ihan muuta jännää. Myä kaikki halutaa turvaa, ja myä halutaa myäs seikkailua, se on ikäänku se tuttu ja se vieras koko ajan kamppailees et kuka tätä tsoistikkiä täs oikee heiluttaa...blah blah blah...

Niin. Tämä aihe on nyt ollu miulla ajankohtanen, kun oon käyny hirveetä temmellystä pääni sisällä tuon väistämäti edessä olevan Mordoriin paluun suhteen. Oon saattanu lilluu tuos uima-altaas ja hekumoia tuntikaupalla siitä ajatuksesta et oih Mordor, miun kissat taas asumaan miun kans jee, saan oman kodin, siel on KEITTIÖ, on jääkaappi ja hella ja uuni, ja kaupasta saa rahalla, senku hakee vaan, ni raejuustoa ja karpalolonkeroa ja pestokastiketta ja perunapiirakoita ja suolakurkkuja ja juustonaxuja ja paastojulleroita ja kasvisnakkeja ja juustoraviolia ja fetajuustoa ja ja ja.... mainitsinko jo raejuuston? Ja sit käy töissä ja saa kuukausipalkkaa ja sit viikonloppuna voi käyä kattomassa ku ihkaelävät Von Hertzen Brothersit soittaa livenä musiikkia ja voi mennä kattomaan mitä Turmion Kätilöien kuumalla Rottamaisella Näädällä on täl kertaa päällä (vai onko mitään??!!) ja voi mennä kikattamaan Viikatteen keikalle ku Kaakatteen Villellä on niin hyvät jutut. Ja vois mennä Looseen Karmilan kanssa jauhamaan paskaa ja  ryystään gintonikkeja valomerkkiin saakka ja sitte vois olla jatkot Ykällä ja Jonnalla ja katottais sata kertaa ripiittinä jotain hienoja musavideoita ja aamulla heräis omasta makuukammarista ja kömpis vessaan, ja heti kuuluis olkkarin sohvalta Camipamin ärhäkkää rähinää jos hiukankaa joku ovi kolahtaa sillee että se herää ennen aikojaa. Ja sitte tilattais pizzaa.

Tuommosta saatan niiku hekumoia joskus, mutta sitte muutaman tunnin päästä henki salpautuu ja tulee järjetön ahistuskohtaus. Et hyi vittu, kiinteä koti ja pitää ostaa kattiloita ja hankkia sänky ja miul ei oo mitään ja mikään ei oo ilmasta ja sit samojen naamojen kanssa samoihin baareihin kattomaan tuhannettaviidettäsadatta kertaa saman saatanan Kotiteollisuuden keikkaa ja krapula kestää viikon ja päivänvaloa ei nää ku työhuoneen ikkunasta ja räntää sataa ja pitää käyttää sukkia ja kenkiä ja vittu miä en jaksa.

Se oman kodin suoma turva ja rauha ja oma reviiri ja omat kissat ja oma keittiö, ihana ajatus. Mutta samalla varsinki se ajatus siitä asunnosta on ihan  kammottava, se tuntuu liian sitovalta, kuin naulalta arkkuun.

Ja ne sellaset hauskat huuruset ja hepulikohtausten hysterisoimat baari-illat hyvien kavereitten kans (jos niitä vielä on), niitä kyllä kaipaan, hiukan. Jos ois teleportaatio, ni yheks viikonlopuks vois portata Hesaan ördään. Ja se riittäiski sitte varmasti pitkäks aikaa. 

...suojamuuriensa laskeminen, se on pelottavaa. On ironist, et moni meist lähtee mielummin lipettii, et myä ei niiku sallita ittelemme sitä mitä eniten sialumme syvyyksissä kaivataan. Ulkomaitten ja muitten kulttuurien vetovoima on aina ollu sitä sellasta pakoo, mutta myös muutosta, pelastusta, löytämistä. Ihmiset, joil on sellain fiilis et ne ei niiku kuulu joukkoon, ne on jo kauan paennu eksotiikkaan. Mut ehkä se johtuu siitä, et siäl eksoottisis kaukomais niien ei koskaan tarvi ottaa sitä riskiä et tarttis avautua ja luottaa....

Nii. Miulla on ollu jo pitemmän aikaa, ennen reissuun lähtöä siis ja yhäkin juu, sellanen aika ulkopuolinen ja vammanen olo. Se on ajanu välillä oikee masennukseen ku vituttaa ettei osaa olla niiku muut on. Ja sit välillä taas toi fiilis antanu sellasta isoo kiksii et oonpahan ainaki omanlainen enkä mikään laumasielu, joka lukee akkojen lehistä et mites tänä keväänä pitäs elää. Vaikka kyllä yhäkin joskus tulee sellasia epätoivosia olotiloja et miten miä oon vittu tämmönen, miksen osaa olla tommonen toisenlainen. Mutta kyl täs on aika hyvin tullu nyt viimeisteltyä sellanen ittesä hyväksyminen tämmösenä jälkeenjääneenä, itekseen viihtyvänä, tunnevammasena ja sosiaalisilta taidoiltaan aika köpönä friikkinä. Näillä mennään, hamaan loppuun saakka.

On totta tuo, että tääl reissussa on helvetin helppoa olla omanlaisensa, ja vaikka välillä pelleillä ja olla toisenlainen aivan, kun ei tarvi ketään päästää lähelle ja jos joku alkaa liian lähelle tupata, et alkaa oikee ahistaa, ni ainahan on mahollisuus pakata kapsäkki ja vaihtaa maisemaa. Uuessa paikassa varsinki voi aina olla mitä vaan, kukaa ei tunne siuta, ketään et näe ehkä enää koskaan, voit olla just niiku huvittaa eikä tarvi vittujakaan vaivata mieltä sillä et ei herraisä perkele, miulla oli housun takamuksessa purkkaa, mitähän nuo nyt miusta ajattelee, voi kamala sentää, elämä on piloilla, haluan kuolla, aargghh. Miusta on mahottoman vapauttavaa se, ku kukaa ei tunne siuta eikä tiiä siusta mitään. Siinä saa sellasen näkymättömyyden olotilan, varsinki jossain isos kaupungis ku käy pyärähtämäs. Miusta se on ihana tunne.

Ihmisii on monenlaisii, on samanlaisii ja on toisenlaisii. Nii.

Minä tykkään matkalla olemisesta, senhän tietää kaikki. Siinä on hienoa vapauden ja sellasen aikatauluttomuuden ja vastuuttomuuden lisäks myäs se, että jos tunteeki ittesä ulkopuoliseks, niin kovin että alkaa oikee häiritteen, ni siihen on sellanen helppo selitys. Ku ulkopuolinenhan miä tässä olen, ku kaukana ulkomailla olen. Vaikka kuinka tässä Hiekkakikkareella jumitan ja rastajätkät kuttuu sisteriks ni ei tässä missään inessä skenessä olla. Ulkopuolisen tarkkailijan asemissa, lähinnä. Ja se sopii miulle oikein hyvin.


Nii, ja arvakkaa muuten mitä? Ootte ehkä arvannu jo, mutta miun asiathan on ratkennu nyt silläviisiin, että ihan justiisa ei tarvitte Mordoriin lähtee puurtamaan. Asioilla on tapana järjestyä, ja niinhän ne teki tälläki kertaa. Vastuutonta vapautta on viäl siis useita kuukausia jälellä. Nyt voi tehä suunnitelmia, ilman että koko ajan on sellanen lopunajan hönkäys selän takana. Ei tarvitte nyt vähään aikaan ees ajatella palaamista yhtään mihinkään. Niin siistii! Kert jos asiat ois menny niiku alkuperästen plänien mukaa ni täs ois todellaki viimiset hetket menossa, ja paluu Mordoriin ois eessä ihan muutaman viikon päästä. Mut nytpä ei ookkaa! Joskus syksyllä sitte! Matka jatkuu (ens viikolla jo tapahtuu piäni perseen nosto tästä Hiekkakikkareelta, ömeising!) ja elämä o hianoo! Meinaan haleta onnesta! Olen onnenpossu!


Mutta nyt miun pitää polkasta suklauspuljulle. Meri kutzuu, miä kuuntelen! Ja kyllä, psilmäkulmassa on kuin onkin nyt ihan oikeesti pilkkeenä dive master -hommat ja kaikki. Saatana! Mutta niist asioist lisää joku toinen kerta. Molskis ja loiskis!

Huomenta, Mordor, hyvinkö pyyhkii?

Reissussa tulee toki seurattua Mordorin uutisia, jos ei nyt ihan päivittäin niin useita kertoja viikossa kuitenkin. Mitä pitempään on liatsussa, sitä enemmän omaa suomikuvaa saa ylläpitää nettimedioiden tarjontaan tukeutuen. Toki täällä morjestamassa käyneet kaverit on kertonu asioista (tupakkaa ostetaan jollain koodeilla tai jotain, ym) ja jokunen harva joskus meilailee ja kuulumisista tiedottaa, mutta yleensä nää viestit on lajia "samaa paskaa niiku ennenkin, ei tänne mitään kuulu". Näin ollen olen internetin varassa yrittäessäni ees joten kuten pysyä jyvällä mitä siä lottovoitto-lintukodossa oikeen tapahtuu. Etten oo sit aivan kuutamolla kun SE PÄIVÄ joskus koittaa.



Mutta asiaan. Nyt jos vilkasen uutisia ja mitä lie nettimeedioita ni tältä näyttää. Hyvä luoja, millaiseen maahan tässä joutuukaan palaamaan? Kylmään maahan, missä pelätään kaikkea ja vaahdotaan ihmeellisistä asioista. Liekö tää mitään uutta siihen verrattuna, mitä oli ennenku läksin, mutta kyllä nää nyt vähän kulmakarvaa kohauttaa.

Ohessa muutamia poimintoja aamun surffausturneelta (olen potilasvahtina murjulla tän päivän, nääs).

Hesarin otsikko 18.3.2013

No mikä uutinen toi nyt oikeestaan ees on? Mordorissa on kylmät talvet ja kuten Mokoma (maiskis) yhessä piisissään nerokkaasti kiteyttää: "...tämä maa jossa talvi on pitkä ja sisältää kesän..." Voiko tuota enää paremmin sanoa? En kaipaa vuodenaikoja, miulle riittää hyvin tää yks, eli et on koko ajan lämmin. Välillä sataa mutta sillonkaan ei jäädy. Nyt oon ollu 2 talvea pois Mordorista ja siis tiättekste, siis oo-äm-gee, mähän en siis enää osaa varmaan niinku pukee ees lapasia käteen. Pitää sekin asia sitte uuelleen opetella.

Mutta kyllähän kaikki "PAKKASENNÄTYS" ja muut saman lajin sääutiset miun mieltä tääl tropiikis aina kovasti lämmittää. Se on se vahingonilo, mistä mordorilainen hyvän olonsa kukkeimman kuorrutuksen ammentaa. Enkä ole sen(kään) suhteen poikkeus.

Otsikko Ylen sivulla 18.3.2013

Kofeiini on portti huumeisiin???? Oikeesti? Käydäänkö siä tämmöstäkin keskustelua? En tiiä onko tää nyt vaan viime aikojen ilmiö, vai oliko tämmöstä ennenki mut oon ollu sille vaan sokee, mutta tuntuu jotenki et lehissä on enenevässä määrin kaikenlaista pelonlietsontaa. Millon on älämölö mistäkin asiasta ja kaikki elintarvikkeet on vuoronperään vaarallisia ja sudet tulee ja tappaa ja mitä viälä. Lehet on ku miun kohta 99-vuotias mummi, joka on kauhuissaan kaikesta. Millon ei ikkunoita voinu avata kun "tappajamehiläiset tulee Venäjältä" ja muuta vastaavaa. Tähän buumiin on muuten iskeny mainiosti facebookin Pelonlietsonta- ja kieltojenvaadintakerho. Olen jäsen. KAIKKI ON KIELLETTÄVÄ TAI ME KUOLLAAN!

Juttu Ilta-Lehdessä 18.3.2013

Tämä on poiminta ihan Ilta-Lehen etusivulta. Näin! Outo kiipeli rappukäytävässä! Nyt odotan vaan millon joku ministeriö kieltää joko rappukäytävät tai vähintään niiden vaaralliset kaiteet. Tässä on sellasta vanhanajan naapuriavun tunnelmaa kyllä, että otetaan oudossa kiipelissä olevasta naapurista kuva ja lähetetään se lehteen.

NYT tiedottaa kun Ruisrock tiedottaa 18.3.2013

Olen totaalisen pihalla musajutuista. Ketä vittuja nuo kaikki on? Tuossa jutunpätkässä mainituista artisteista tiiän Kotiteollisuuden ja Ville Ahosen. Raappana-nimen oon kuullu mutten ehkä oo kuullu siltä mitään, tai jos oon ni ei oo paljo rekisteröityny mihinkään.

Sillon tällön kun joku on tullu käymään ja on tuonu vaikka Rumban ja Soundin miulle luettavaks ni 99% lehtien sivuilla olleista artisteista on miulle totaalisen nevö-höörd-kamaa.

Toisaalta tämä seikka on reissustaolosta riippumatonta, suurimmaks osaks, luulen. Kyse lienee enemmänkin alati levenevästä sukupolvien kuilusta. Elämän ehtoopuolella olijoitten ei piäkään ymmärtää nuarison musiikeista mitään. Lisäksi oon sellanen kaavoihini kangistunu jäärä, joka on suorastaan liikuttavan uskollinen jo löytämilleen ja hyväksi toteamilleen orkestereille. Kun palaan, ei kiinnosta vittujakaan mitkään uuet spektaakkelit. Minä haluan nähä keikalla vaan Viikatetta ja Mokomaa ja Stam1naa ja Kotietollisuutta ja Von hertzen Brotherseja ja Verenpisaraa ja Bodomeja ja mitä näitä nyt on. Tartte mennä mitään hipsterisuosikkeja vahtaamaan, saatana. Heviä, perkele!

MTV3 18.3.2013

Yllä oleva on yks helpoimmin käsitettäviä näistä telkkariohjelmien ympärillä pyörivistä uutisoinneista. Tiedän sentäs mikä on Diili, kuka on Sedu ja kuka on Hanna Partanen. Luojan lykky, että Putous on nyt vissiin tauolla. Sen aikana uutisten pläräys oli vähän hämmentävää, kun siellä vaahottiin sivutolkulla, ja joka helvetin päivä, jostain helvetin sketsihahmoista kuin oikeista ihmisistä. Eikä miulla ollu hajuakaan et mitä vittuja nää tampiot nyt taas on. Hämmentävä määrä telkkariohjelmien ihmisistä ja tapahtumista kirjotetaan, ja helvetin isoin otsikoin vielä.

Ilta-Sanomat 17.3.2013

Herraisä! Toivottavasti Leena on saanu kriisiterapiaa. Ohan se ny saatanaa että VAIN YÖPAITA päällänsä siin rauhassa aamiaishommia touhuaa ja PÖLLÖ tulee kyttäämään ikkunasta. Pöllöt on kiellettävä! Ja yöpaidoissa liikkuminen sängyn ulkopuolella!

Viikon luetuimmat -lista Iltalehdessä 19.3.2013

Viikon luetuimmat otsikot Iltalehdessä vimosen viikon ajalta. Olen sanaton.

Rupes nyt kyllä vaivaamaan tuo numero 10: "Outo vana seurasi naista". Täytynee vielä palata Iltalehen sivuille tarkistamaan et mitä helvettiä. Onhan se kuitenki viikon luetuimpien uutisten Top Tenissä!

Seiskan kansi viime viikolla

Onneks sentään on Matti Nykänen taas aktivoitunu! Tiiän kuka se on!


Lehethän kirjottaa asioista mitkä myy, tahi - nykypäivänä - kerää klikkauksia. Kenen vika se sitte on, jos sellanen NO HUH HUH!- ja KATSO KUVA!-meininki jyrää?

Itsehän tunnustan avoimesti olleeni, ja ehkä yhäkin vähä olevani, jonkinlainen paska/viihde-uutisnarkki. Miulle tuli Seiskaki oikee kotiin kannettuna vuoskausia. Ei tule tulemaan enää, kun palaan. Tuskin tilaan yhtäkään lehteä kotiin, sitten jos ja kun miulla se koti joskus jossain on. Imagessa ja Soundissa on vielä jotain tilausaikaa jälellä, ne aktivoin ja saavat tulla siihen saakka kun on maksettu mutta sit loppuu. Tää kaukanapoissaolo on opettanu pois tuostakin pahasta tavasta, miun ei tarvitte olla joka sekunti ajan hermolla. Mieli rauhottuu ja muutenki stressi vähenee kun ei koko ajan lue uutisia tai kun ei ylipäätään oo koko ajan online kyttäämässä mitä millonki. Koska harvemmin uutisissa/missään mitään hyvää on. Ja jos onki ni EI SE KESTÄ KUITENKAAN!

On muuten joitain asioita, jotka miusta tuntuu ihan oudoilta, vaikka kuinka oon niistä uutisista lukenu. Esimerkiks se, et mitennii Sauli Niinistö on presidentti? Hämmästyn sitä yhä joka helvetin kerta kun jossain joku juttu silmään osuu.

Oudolta tulee varmasti tuntumaan moni muukin asia. Vasemmanpuoleinen liikenne on jo niin perskannikassa, et jos saan auton alleni niin varokaa, tulen väärää kaistaa vastaan kaikkia. Outoa on myös, ettei moskeijan huuto raikaa montaa kertaa päivässä. Ja että missään ei näe lehmiä eikä kanoja, eikä ylipäätään vapaana juoksentelevia elukoita. Että kaikilla on koko ajan kiire johonkin ja eletään kalenteri-elämää, eikä tosta vaan pysähytä muuten vaan tien poskeen turisemaan puutaheinää. Että jos ei just nyt oo käteistä mukana niin paikkaan ku paikkaan voi jättää piikin auki. Että jos tuntematon moikkaa, vallan hymyn kera, ehkä jopa kysyy mihin matka, ni sen on pakko olla jostain laitoksesta vapaalla.

Mutta vielä on vapautta jäljellä. Päätöstä paluusta en oo yhäkään tehny. Ajattelen sitä kyllä koko ajan, näen aiheesta unia (yleensä ahdistavia painajaisia), mutta päätöksen tekoa siirrän ja siirrän. En vaan pysty asettamaan tälle tän hetkiselle elämälleni viimeistä päivää.

Ja mikäs kiire tässä? Viel on hetki aikaa olla ns. sormi perseessä ja väistellä vastuullista elämää.