Työlupasirkus vm. 2017

Katsaus tämän vuoden työlupasavottaan, olkaa hyvä!

Tänä vuonna vaihdoin työnantajaa. Työlupa siirtyi Gili Palmsille, koska uus kissakauppa on heiän tiluksilla. Täten kun olen kaupalla, ei tarvitte kakata housuun ja jos imigrasin vakoojat lampsii sisään,  ei tarvi jännittää että miten hyö tällä kertaa asioita tulkitsevat. Kakka housuun kyllä tulee enivei, se on aina vähän jännityksen paikka tua paikallisten viranomasten kanssa asioiminen, vaikka kuinka olis kaikki paperit ja leimat ja hommelit tip ja top ja täydellisessä kondiksessa. Mutta nyt voin vaikka kaivaa kuoppaa tuohon kaupan viereen tyystin avoimesti ilman että kukaan voi siitä napista. Minä olen tässä töissä, ja siitä on kaikki saatanan paperit ja leimat jos joku haluaa tarkistaa.

Työluvan siirto Gili Palmsille on myäs sikäli hyvä, että voin korvata kiitollisuudenvelkaa sekä rahallista velkaa omistajahepuille tekemällä heillekin ihan oikeita töitä. Ja teenkin, tässä toisella käellä ihan koko ajan.

Työlupa miulla oli siis jo ennestään, mutta koska työnantaja vaihtui, niin koko perkeleen prosessi käsitellään kuten hakis lupia ensimmäistä kertaa. Jos olis pysyny entisellä työnantajalla, homma ois menny aika sujuvasti ihan vaan uusimalla lupa, ei olis ees maasta tarvinu poistua, yks visiitti Lombokin imigrasiin ja hervoton tukku rahaa pöytään ja se ois siinä. Mutta nyt siis lähettiin miltei puhtaalta pöyältä, tokin siten, että kun miulla jo ennenstään oli työlupa Indonesiaan, niin se ei asioita suinkaan helpottanu, vaan aiheutti hiukan ylimäärästä päänsärkyä.

Mutta alotetaan alusta. Työluvan ährääminen alotettiin tän vuoden toukokuussa. Tapahtumat toukokuulta heinäkuulle on kerrottu täällä eli lue se ensin.

Heinäkuussa tilanne oli siis se, että paperit oli Jakartassa käpisteltävänä ja miä senkun oottelin. Ja oottelin. Kyselin aina välillä että onko uutisia, mutta vastaus aina sama: still in process. Elo-syyskuun vaihteessa alko jo kuumottelemaan, koska oli enää kuukaus entisiä lupia voimassa, tarttis jo tietää jotain, lentoja pitäs ostella koska johonkin on kohta poistuttava kun viisumi umpeutuu.

Tästä alkoki sitte tukkaa harmauttava jankkaaminen lakimiäsnaisen kanssa. Olin hyvissä ajoissa sanonu, että haluaisin asiat sillai, että syyskuun puolvälin hujakoilla jos ois kaikki paprut valmiina ja sitte senku lennän maasta ulos ja haen uuen työlupaa varten tarvittavan viisumin ja tuun takasin ja kaikki ok. Vähänryyppääki oli tulossa käymään enkä halunnu sillä aikaa säntäillä mihinkään kun on Ryyppis pitkästä aikaa kylässä. Olin useita kertoja kysyny, että onhan kaikki sillai valmista että tää onnistuu ja vastaus oli aina että kyllä onnistuu no worries.

Nyt kun asia rupes tulee ajankohtaseks niin ei tiätenkää homma onnistunu enää. Uusi työlupa ei mitenkään ole saatavilla ennenkun vanha umpeutuu (30.syyskuuta), ei vaan ole mahollista. Eikä myöskään käy että lentää lojautan ulos maasta ja kuvittelen suikkaavani takasin sisään normaalilla turistiviisumilla oottelemaan työlupapapereiden valmistumista. Koska minulla on vanha työlupa voimassa syyskuun loppuun asti niin riehakas lentely ees taas vaatii leimoja ja häsläämistä.

Niinpä tietysti. Koska Indonesia.

Jos oikein ymmärsin, niin vaikka työluvan haltijalla on oikeus lennellä maasta ulos ja takas ihan miten lystää, niin nyt kun työnantaja vaihtuu niin maasta poistumista varten täytyy ensin hakea paikallisesta Imigrasi-konttorista maastapoistumislupa, eli EPO eli Exit Permit Only. Tämä lätkä passissa kuolettaa vanhan työluvan. Ja huomattavaa on, että EPO-leiman saamisen jälkeen siulla on 7 päivää aikaa poistua maasta tahi muutut laittomasti maassa olevaks kriminaaliks.

Miulla oli käsittämättömiä vaikeuksia ymmärtää tää asia. Työlupa on voimassa 30.9. saakka ja jos nyt lennän maasta ulos ennen syyskuun loppua niin mitäs vittua se kenellekään kuuluu. Ja sitte senkun haen uuen turistiviisumin maahan takas tullessa ja sitte istun perseelläni ja ootan millon se uus työlupa on valmis. Ei käynyt tämä. EPO-leima tarvitaan, ja vasta sen jälkeen Jakartassa siun uus työlupa saa viimisen hyväksynnän ja siihen menee Jakartassa 10 päivää siitä kun siun passiin on lyöty tämä maaginen EPO. Mutta sellanen seikka myös, että  uusi työlupa ei kuitenkaan mitenkään ole hyväksytty ennenkun 30.9. jolloin vanha työlupa umpeutuu. Vaikka se kuoletetaan tuolla EPO-leimalla jo aikasemmin.

EPO

Asian tivaaminen lakimiesnaiselta oli kans yhtä kummelia. Koitin jotenkin tajuta asian ja koitin kysyä että mitäs helvettiä. Että jos haetaan EPO-leima passiin 15.9. 10 päivän käsittelyaika alkaa raksuttaa. Lennän ulos 22.9. (7 vrk EPO-leimasta) ja odotan 3 päivää. 10 päivää EPO-leimasta menny, tadaa, uuet työlupapaprut valmiit, sujautan lähetystöön ja tulen takasin ja asiat kunnossa. Lakimiesnaisen vastaukset oli lajia "yes that is correct but not possible" tai "yes but no".

Heitin hanskat tiskiin ja totesin että vitut. Samaan konkurssiin saatana. Lähen käymään Kuala Lumpurissa, kuoletan täten vanhan työluvan ja tulen takasin ihan perus-turistiviisumilla ("very good", sanoi lakimiesnainen, "your status will then be cleared" ja "will make things easier"... öööh okei.... puhtaalla statuksella jatketaan....) ja makaan Vähänryyppään kanssa uima-altaan reunalla tekemättä mitään ja odotan että josko uus työlupa joskus olis valmis.

Näin siis teinkin. Heitin passin lakimiesnaiselle syyskuun alkupuolella EPO-leiman hakemista varten. Sitten kävin Kuala Lumpurissa, tulin takasin syyskuun vikan viikon alussa, vanha työlupa oli muisto vain, makasin altaan reunalla Vähänryyppään kanssa ja oottelin uutisia.

Lokakuun 2.päivä lakimiäsnainen lähetti viestin, että työlupas on valmis, alahan painua Singaporeen. Asia selvä. Pari päivää säätämistä, lentojen ostelua (julmetun kalliita oli) ja hotellien varausta ja Singaporen viisumiagentin kanssa viestittelyä.

Sillä nyt miulla ei ollu aikaa, rahaa eikä hinkua kähmiä Singaporessa yhtään kauempaa kun on välttämätöntä. Sisään-ulos niin nopiasti ku suinkin mahollista. Täten viisumiagentin käyttö oli ehoton, koska hän voi hoitaa asian päivässä, kun ilman agenttia siihen ois menny 3 päivää.

Homma toimi näin:

• 4.lokakuuta lento Lombok-Kuala Lumpur ja Kuala Lumpur-Singapore. Singaporessa perillä illalla, majotus Chinatownissa, hotellin aulassa treffit viisumiagentin kanssa ysiltä illalla. Hänelle annoin passin, passikuvan, tarvittavat paperit ja nivaskan rahaa. Kättely, kiits moi ja heippa.
• 5.lokakuuta klo 15 viisumiagentti toimitti passin miulle takasin tarvittavalla viisumilla koristeltuna. Painelin lentokentälle ja lensin Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurissa yö kontti/arkku-hotellissa lentokentällä.
• 6.lokakuuta aamulla lento Kuala Lumpurista Lombokille ja takasin kotiin

Seuraavalla viikolla piti käydä viemässä passi lakimiäsnaiselle, jotta hän saa passin Lombokin Imigrasiin käpisteltäväksi. Sillä se viisumi jonka Singaporesta hain oli vasta viisumi, ei varsinainen työlupa. Asia piti viimeisteltävän paikallisen Imigrasin kanssa. Passi siis takasin lakimiäsnaiselle ja sitten taas oottelua. Pian (noin viikon päästä) tulikin viesti, että imigrasiin käymään hep. Eikun taas Lombokille, vierailu Imigrasissa, sormenjälet, valokuva, allekirjotuksia. Ja sitte taas Hiekkakikkareelle oottelemaan.

Viime viikon torstaina marraskuun 9.päivä sain vihdoin passin takasin ja nivaskan kaikenmaaliman papereita. Työlupa on eikä tarvitte tätä asiaa nyt vähään aikaan miettiä.

Tällä kertaa aikaa koko tähän työlupasirkukseen meni toukokuusta marraskuun alkuun, eli reilut 6kk kaikkinensa, siitä kun alotettiin papereitten kasaaminen siihen kun kaikki oli vimosta leimaa ja härpäkettä myäten valmista.

Sellasen seikan huomasin, että tällä kertaa työluvan 12kk voimassaolo ei alkanu raksuttamaan siitä hetkestä kun joku oli paperit Jakartassa leimannu. Nyt voimassaolo alkoi vasta sinä päivänä kun tulin maahan asianmukasen viisumin kanssa. Eli jotain on sentäs järkevämmäks muuttunu tässä muutaman vuoden aikana. Mutta onhan tää yhä ihan helvetillinen shöy.

Kerkesin tuossa jo ilakoimaan, että aaah nyt ei tarvitte lennellä mihinkään muutamaan vuoteen, ens vuonna työlupa uusitaan ihan viuh vaan ilman että tarvii mihinkään Lombokia kauemmas säntäillä. Mutta ilakoin aivan turhaan. Koska passini umpeutuu 2019, joudun hakemaan ens vuonna uuen passin. Kas kun passin on oltava voimassa 18kk työluvan alkamisesta, eli ens vuonna työluvan uusiminen ei vanhalla passilla enää onnistu. Eli se on ilmeisesti pyrähys Kuala Lumpuriin ja asioiminen Suomen suurlähetystössä siellä. Joo, on lähetystö Jakartassakin mutta sinne en halua mennä koska se on Jakarta.

Huokaus.

Rahaa tähän meni tällä kertaa niin helvetisti että en halua ees laskea. Pyrähdykset Kuala Lumpuriin ja Singaporeen ei ollu halpoja, eikä tuo työlupakaan ole vuosien saatossa edullisemmaks tullu. Puhutaan 2-3 tuhannen euron pläjäyksestä kaikkinensa.

Että ei tarvitte ens vuonnakaan tulla Mordoriin festareille ja Majavaan vartalolonkeroita ryystelemään. Kattellaa joskus ens milleniumilla sitä sitte kun oon rikas. Eli armaat Mordorin toverit: teiän täytyy tulla tänne, jos ootte väsynyttä, hikistä ja paskaa seuraa vailla.

Tuokaa lonkeroa! Hapankorppuja! Hesarin kuukausiliitteitä! Joku Von Hertzenin veljes!

Kiitos.

Ps. Sellanen mainos tähän loppuun vielä, että nyt viisuminhakureissun yhteydessä ekaa kertaa ikiin vietin yön kapselihotellissa, tuolla Kuala Lumpurin KLIA2-kentällä. Vahva suositus, jos on sellanen max. 12 tunnin kärvistely lentojen välillä eikä siussa oo miästä/naista vetämään sikeitä lentokentän lattialla tai jossain kusinurkissa. Kapselihotellista voi buukata oman arkun joko 6, 9 tai 12 tunnin ajaks ja on kohtuuhintanen, varsinkin jos vertaa muihin KLIA2:n tai sen lähistön majotuspaikkoihin. Hintaan sisältyy oma komero missä on peti ja hiukan tilaa tavaroille. Isommille matkapakaaseille voipi ottaa oman lukollisen säilytyslokeron. Plussana myäskin se, että tää konttihotelli sijaitsee kätsysti KLIA2:n yhteydessä olevan ostarin alakerrassa, eli ei tarvitte pitkälle taapertaa jos tarvii ruokaa/juomaa/vaatetta/lääkettä/mitähyvänsä eikä sieltä montaa minuuttia mene siihenkään, kun niivittää lähtevien lentojen äärelle.

Raksahommat

Pussy Palace tänään

Mirrikonttorin eli Pussy Palacen rakennushomma etenee vauhilla. Seinät on pystyssä! Melkosta haipakkaa on siis pietty, mutta kohta vauhti hidastunee. Hommat siirtyy enemmän nysväämisen puoelle, kun ei vaan reteesti ladota tiiltä tiilen päälle.

Miulla ei oo menny hermotkaan ihan totaalisesti kun vasta kerran. Siinä kohtaa kun jätkät senku lappaa seinää pystyyn, mutta totaalisesti unohtivat että seiniin tulee lasitiiliä tuomaan valoa sisään, ni miä otin vähän kierroksia. Kyllä heillä toki on raksapiirrustukset, mutta niitä unohetaan seurata, ja jollen ole koko ajan silmämuna tanassa kyttäämässä niin lipsahtelee kaikenlaista. Yks ovikin luiskahti väärään kohtaan tuosta vaan ja kun sitte menin mäkättämään äkäsenä niin olivat vaan et hups, sori sori sori. Koitin sanoa, et katos jos teette niiku piirustuksissa on käsketty, ni ei tarvi tehä ylimäärästä duunia virheitten korjaamiseks, ja miä en tuu tänne äkäsenä rähjäämään, se ois niiku win-win-situeissön, evribadi häpi.

Raksahomman vahtaaminen ja säätäminen on yhtä helvettiä. Se on helvettiä ihan noin ylipäätään, mutta varsinkin nyt kun hommia hankaloittaa myös varsin korkea kielimuuri. Välillä on niin hermo kärvähtäny että puhun suomea kun raksapomo kälättää miulle indonesiaa, ja miä en tajua yhtään mitään. Onneks naapurista Gili Palmsista löytyy tulkkausapua nin saahaan asiat selvitettyä.

Torpassa on tällä hetkellä siis seinät pystyssä. Kattomateriaalien, ovien ja kaupan ison ikkunan toimitusta ootellaan. Toivottavasti tulee viikonlopun aikana nin saahaan ihan piakkoin jo katto pään päälle.

Rahatkaan ei oo viälä loppunu. Toki oon paska housussa koko ajan että kuinkahan pitkälle pötkitään ennenku kissojen lonpsa kosahtaa tyhjäks.

Mutta asioilla on tapana järjestyä.

Gili Palms Villas

Pussy Palacen naapurissa, Gili Palms Villasin ekassa megahuvilassa, ollaan jo melkeen valmiita. Toki on vielä kaikkea pientä viilattavaa ennenku asiakkaita voipi ruveta toivottelemaan tervetulleeks, ja jumalavita on tehtävä sisustuselementtisille asioille jotain. Miähet kun on suunnitellu, niin huvilan väriteema näyttäs olevan 50 shades of brown ja muutenkin koko huvila lienee suunniteltu siten, että ens mietitään mikä on isoin telkkari mitä rahalla saa, ja sitte rakennetaan järettömän kokonen huvila sen ympärille. Mutta hyvä siitä tulee, kuhan hankitaan vähän jotain väriä ja säihkettä. Toivottavasti tämä hervoton kesämökki avataan asiakkaille ihan tässä viikon-parin sisään.

Niin, tämä piakkoin aukeeva Gili Palms Villas on miun uus työpaikka. Kun se on kätsysti tulevan kissakaupan naapurissa ja olen huudeilla jatkuvasti enivei, niin samallahan voin siinä jotain töitäki tehä, ja täten siis teenkin. Jee!

Mistä näppärästi aasinsilta aiheeseen työlupa. Voi vittu miä sanon, säädön määrä on JÄRJETÖN. En tiiä millon uus työlupa on valmis, syyskuussa piti olla mutta ei ookkaa mahollista koska jotain-jotain. Miä en tajua lakimiäsnaisen höpötyksistä mitään. Kysyn mitä vaan ni vastaukset on tyyliä "yes currect, but no". Kirjotan aiheesta tarkemmin, sitte joskus kun tää paska on saatettu loppuun saakka ja miulla on uus työlupa. Siihen taitaa vielä hetki vierähtää.

Työlupauutiset

Työluvan, joka täällä tunnetaan yleisesti termillä KITAS, saamisesta Indonesiaan on miulta kysytty paljon. Kaiken aa ja oo on se, että siulla pitää olla työpaikka hoiettuna, ja sitten vasta voit juosta pää eellä tähän työluvan hankkimisen betoniseinään. Ensmäisen työluvan hommasin 2 vuotta sitte, ja sehän oli ihan kummelia koko homma. Lue tästä syräntäriipaseva vuodatus asiasta (tässä postauksessa myös paljon perusinfoa aiheesta).


Viime vuonna työlupa uusittiin viuh tuosta vaan, koska työnantaja pysy samana. Ei tarvinu muuta kun uusia vakuutus ja lyödä helvetisti rahaa tiskiin ja asia selvä, ei tarvinu ees poistua maasta hakemaan mitään leimoja mistään lähetystöistä. Se oli vikkelä muutamassa viikossa hoiettu draamaton liukuhihnahomma.

Nyt vaihtuu työantaja, joten työlupaa ei voi tuosta vaan uusia, vaan homma menee ihan kun haettas työlupaa ekaa kertaa. Kaikki alkaa siis nollasta. Lakimiesnainen sano että aikaa menee noin 3 kuukautta. Koska Indonesia, niin alotin säätämisen jo hyvissä ajoin toukokuussa. Aikaa siis 5 kuukautta, luulis onnistuvan.

Tähän mennessä tapahtunut:

Lista papruista mitä tarvii työlupaan

Toukokuu: sovin uuden työantajan kanssa, että tulen heille töihin ja siirretään miun työlupa heille. Otin yhteyttä tuölupia hoitavaan lakimiesnaiseen ja pyysin listaa papereista joita tähän prosessiin tarvitaan. Sain listan ja rupesin uuen työnantajan kanssa mettästämään tarvittavia dokumentteja. Toukokuun vikana päivänä oli kaikki kasassa ja lähetin ne lakimiäsnaiselle.


Kesäkuu: tietysti muutama dokumentti oli vanhentunu ja piti ettiä uusitut versiot. Löytyi. Toimitettu. Käskin kuittaamaan että kaikki on nyt ok eikä mitään puutu. Kaikki on ok, vastattiin. Kesäkuun puolivälissä tuli meiliä että voinko toimittaa värikopion yrityksen STAMPista (kaikilla virallisilla dokkareilla tuntuu olevan joku kirjainlyhennelmä, joka laitetaan aina isoilla kirjaimilla). Kysyin että mikä helvetin dokumentti on STAMP kun ei sitä ollu alkuperäsessä listassa mainittu. Lähettivät takasin esimerkin: kuva jonkun firman leimasta. Ahaa! Tässä tapauksessa siis STAMP ei ole lyhennys vaan tarkottaa ihan vaan firman leimaa. Kävin lätkimässä yhen aanelosen täyteen leimoja ja lähetin sen takasin, laitoin varmuueksi vielä mukaan sknnaukset firman esitteistä ja ties mistä härpäkkeistä. Sitte alkoki ramadanin päättäjäiset ja virallinen Indonesia meni kaheks viikok lomille LOMPS.

Heinäkuu: kun lomat oli lomailtu ja maa aukes ja alko toimimaan, rupesin pommittamaan lakimiäsnaista että mitäs miun kitasille kuuluu. On prosessissa Jakartassa. Ahaa. Lupasi kysellä että missä se menee ja ilmotella. Ei mitään kuulu ja eilen otin taas whatsappia että moro, oisko mitään uutisia mun kitasista. Yhä prosessoitavana. Okei. Vartin päästä lakimiesnaiselta tuli viestiä että hän on huolissaan kun työnantajani ei ole halunnu hoitaa yritykselleen dokumenttia ABCDEFG. Kysyin että miten niin ja mikäs ihmeen dokumentti se tuo on kun ei sellasta ole koskaan aikasemmin edes mainittu? Lakimiesnainen vastas että ei sitä luultavasti edes tarvita mutta Jakartan viranomaset saattaa sitä pyytää ja "big problem" jos sitä ei ole. Kysyin että mikä se dokkari oikein on mutta sain vaan takasin kirjainlyhennelmää ja huolestumista siitä että miten ei ole yrityksen omistaja tätä halunnut hankkia. No tsiisus sentään, kun eihän sitä ole koskaan aikasemmin edes mainittu että anna nyt helvetti kun kysyn, kyllä sellanen saletisti löytyy. Ja niin löytyikin. Toimitin sen lakimiesnaiselle että tässä on ja voitko nyt varmistaa että kaikki maholliset liput ja laput ja leimat ja kopiot ja valokuvat ja sonninperseet on teillä eikä mitään ylläreitä enää tule. Vastasi sitten että kaikki ok, paitsi tosta uudesta paperista tarvitaan värillinen skannaus, nyt oli vaan mustavalkonen. Hupsista, sori, hoidetaan värillinen, olkaa hyvät.

Nyt on luvassa odottelua ja jäätävää hikeä persvaossa. Syyskuun puolivälin jälkeen haluisin pyhkästä Kuala Lumpuriin hakemaan lähetystöstä tarvittavan leiman passiin ja sitte rehvata Vähänryyppään (on taas se aika vuodesta kun Vähis tulee lomille) ja tulla hänen kanssa yhtä matkaa kotio Hiekkakikkareelle. Ja nykynen työlupa umpeutuu 30.syyskuuta eli ennen sitä on enivei käytävä jossain hakemassa jotain leimaa passiin.

Työluvan säätäminen vie miut vielä aikaseen hautaan. Ois helppoo jos ei ois vaikeeta, nimittäin. Vaikka on lakimiäsnainen asiaa hoitamassa niin kylä pukkaa harmaata hiusta ja rytmihäiriötä. Nimittäin jos tää tän kertanen työlupa tulee ajoissa  ja kaikki hoituu ilman että verisuoni lopullisesti katkiaa päästä niin hyvä on ja kippis sille, soitakaa se Paranoid, saatana.

Onneks asioilla, niillä on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Ja maassa maan tavalla ne järjestyy täälläkin.

Turistikikkare ja tekemisen ilo

Tuli oltua vähäsen turistina omalla Hiekkakikkareella tuossa männäviikolla. Enpä ollu vuoskausiin esim. kävelly saaren ympäri, tahi kiivenny meiän valtavalle vuorelle. Aikaa oli siitäkin vierähtäny, että kävin meressä muutenki ku sukeltamassa (sukeltamassakaan en o käyny aikoihin), mutta nyt repäsin ja kävin ihan vaan meressä lillumassa. Jumaliste.

Vaikka tämä Hiekkakikkare on pieni, niin sitä onnistuu näivettymään todella kituliaisiin ympyröihin, kun ei ole mitään mikä pakottais liikkeelle. Kun kissakauppaakaan ei enää ole, ei tuu juurikaan poistuttua omilta lähihuudiloilta. Elämä on käpristyny alueelle koti-Golfin kuppila-Eden-Lutwala ja saattaa mennä viikkoja etten edes näe merta. Jos tuon miun mukavuusalueen ulkopuolelle lähen ni puhutaan jo seikkailusta, jota joutuu miettimään, suunnittelemaan ja ressaamaan päivätolkulla.

Täten olikin aika jännittävää kun Eijja tuli viikoks tänne hillumaan ja piti näyttää mestoja. Käpöteltiin saaren ympäri ja kiivettiin mein nyppylälle pällistelemään maisemia. Röhnötettiin rannalla varpaat hiekassa ja miä särvin aamiaiseks kaljaa, ihan ku oikeen kunnon lomaileva ihminen! Avot!

Maisemaa Mount Hiekkakikkareen huipulta

Mutta nyt on Eijja jo poistunu saarelta, joten miä olen saanu näivettyä rauhassa omiin ympyröihini. Pitää oikeen potkia ittiään perseelle, että pääsee Palatsista ulos, kun ei huvittais oikeen mikään. Onneks on helvetisti tekemistä ja kotona ei toimi netti, niin sentäs joudun raahaamaan perseeni Golfille tietsikkahommiin. Ja toisinaan myös kaljalle.

Ohjelmassa on ollu mm. miun uuen työluvan säätämistä. Homma alkaa taas pisteestä nolla, koska siirryn virallisesti töihin Gili Palmsiin (syystä että: uus kissakauppa tulee Gili Palmsin tiluksille niin on loogista että min työlupa siirtyy myäskin siihen, ei sitte tarvitte paska housussa jännittää imigrasin salaisten agenttien tapaa tulkita asioita). Täten työlupa ei mene helpolla ihan vaan uusimalla vanha Edenin työlupa, ehei suinkaan, koska kun työnantaja vaihtuu niin kaikki alkaa alusta. Paperisota on hirviä (luoja mikä lista papruja vaaditaan ulkomaalasen palkkaavalta yritykseltä! Plus läjä ties mitä todistuksia miulta), mutta nyt pitäs olla kaikki liput ja laput ja valokuvat ja muut härpäkkeet Jakartassa käsittelyssä. Mysteeri toki yhä on se, että millä helvetillä tuon työluvan tällä kertaa maksan, mutta asioilla on tapana järjestyä. Kattotaan mitä täst tulee. Aijjettä, niin lämmöllä muistelen miten tämä homma meni kun ekaa kertaa työlupaa miulle viimeks ähellettiin, se oli mahtava projekti.

Ja nyt kun miulla on vihdoin uus toimiva läppäri, jolla voi tehä muutakin kun hankkia hermoromahuksen, nin olen vähän väsänny nettisivuja tutuille. Tai yhen sivuston vasta, niiku näytiks, mutta kattotaan josko siitä jotain maksasivat ja tulis lisääkin hommia. Rahat on nimittäin niin finaalissa, että rupiaa hirvittämään. Mutta persaukisuus, se pitää toimeliaana! Ja tekemisen ilo, kyllä silläkin melkeen elää. On pollee olo kun saa jotain aikaseks, ees joskus.

Huomatkaa optimistinen ote: "opening SOON"

Uuen kissakaupan rakennushommat ei oo tiätenkään vielä ees alkanu. Tontti on siivottu, mutta raksaukot väsää uutta massiivista huvilaa siähen naapuriin eiväkkä oo vielä ehtiny sieltä siirtymään miun tontille. Ja täällähän on nyt menossa ramadan joten kaikki on hitaampaa - ja hitaammalla - kun normaalisti, koska päivät paastotaan ni kaikkia niin kovin väsyttää ja heikottaa, ettei mitään pysty tekemään. Miä niin kovin toivoin että kauppa ois valmis ennen kun high season alkaa, mutta ei näköjään ole. Suunnitelma on nyt se, että täräytän heinäkuun alusta trendikkään muodikkaan pop-up kaupan Golfin kuppilaan, kun ei muutakaan paikkaa ole. On saatava kissaroinaa kaupaks ja kissoille rahaa, muuten jää rakennushommatki puolitiehen, säätänä. Lisäks nettikauppa pitää saaha auki ja rahankerjuukampanjoita ja uutiskirjettä tulille ja vaikka mitä.

Kissahommat on muuten ollu vähän ankeella tolalla. Huhtikuun klinikan jälkeen miulla kävi kotona kuolemassa yhteensä 8 kissapentua ja lisäks kaks miun aikuista mirriä, Surma ja Morkkis, lähti vihreemmille niityille.

HULK!!!!

Oli vähän heikko happi kaiken tuon kanssa, mutta aina jotain ilostakin tapahtuu: HULK löytyi! Hulk asuu lähinnä naapurin sukellusjätkien kanssa, ja hyö miulle sitte yhessä kohin kertovat, että Hulk ei ole ollu himassa vähään aikaan. En ollu miekään häntä nähny hetkeen. Aika varmoja oltiin että jotain on käyny, kärmes purru ja Hulk on menehtyny johonkin ryteikköön. Suru oli puserossa kaikilla. Mutta kas, olin tuossa viime viikolla polkemassa kyliltä kotio, ja tulin tuolta saaren läpi pitkin kinttupolkuja. Meiän futiskentän lähellä (hyvin kaukana miun himasta) tietä ylitti musta saparohäntänen kissa, jolla oli tutun näkönen vihriä panta kaulassa. Kattoin että eijjumalauta, ei voi olla totta, tuon saparohännän ja tepastelutyylin kyllä tunnen! Hihkasin että HULK ja hän maukas vastauksen että juu. Jälleennäkemisen riemu oli miun osalta niin raju että vähän tuli tippakin silmään. Otin Hulkin kainaloon ja polkastiin kotio ja nyt on siltä osin hommat takas ennallaan. Hulk asuu naapurissa, käy miun luona syömässä, ja muutoin vartioi huudiloita aitojen päältä pällistellen.

Naapuriin muuttaa uus sukellusopettaja ens viikolla ja hänen mukana siihen muuttaa myös nuori ja komea vuohipoika (mein kissasairaalaan vauvana tuotu pieni orpo otus, hän on niin siisti ja ihana!). Katotaan mitä Hulk tuumaa kun saa uuen määkivän kaverin pihaansa. Miä olen ainakin hirviän innoissani. Vuohinaapuri! Jess!

Ja lopuks kuvakimara lähinnä Hiekkakikkareen turstikierrokselta.

Sexi mushroom????

Hän ei ole tuleva uus naapuri

Vaikka Noutaja on käyny miun Palatsilla aivan liian usein niin vielä on mirrejä jäljellä. Vieraat kekkä portista sisään tupsahtaa saavat aina läheisyysriippuvaisen ja huomiohakuisen vastaanoton. Kuvassa Gäry mirrien piirityksessä.

Työlupa Indonesiaan! Näin se hoituu! On helppoo ja halpaa eikä mee hermot yhtää!

Tässä syräntäsärkevä tilitys miun raskaasta savotasta, jota oon käyny säätäessäni ittelleni työlupaa. Näin se meni.

Toukokuu 2015

Ekana pitää löytää työpaikka. Työpaikan on oltava oikea, olemassa oleva, rekisteröity yritys joka on on kelvollinen palkkaamaan ulkomaalasia ja heille työlupia hankkimaan. En tiädä mitä ko.kriteerit on, mutta ainakin jossain vaiheessa oli että yrityksen pitää työllistää niin ja niin monta indonesialaista per yks ulkomaalanen. Työlupa-sääntöjen sekavuus on vähintäänkin samalla tasolla kun Indonesian viisumisäädökset noin ylipäätään. Toisin sanoen säännöt on jotain ja kukaan ei tiedä mikä on oikea versio eikä missään ole 100% varmaa informaatiota saatavilla.

Iha sama, miun avustussuhde Edenin majataloon päätettiin muodostaa viralliseks, semminkin kuin ens vuonna tulen olemaan Taalasmaana Edenissä pitkiä jaksoja ja tulen saamaan siitä ihan oikeaa palkkaa. Nin parasta olikin hoitaa miulle luvat ja paperit kuntoon, että voin olla siltä osin rauhassa. 

Sitte alko paperisota. Yleensä joku lakitoimisto tahi vastaava hoitaa kaikki kiemurat, mutta pelkästään papereiden kasaaminen saattaa olla haastavaa. Tarvitaan CV, työtodistukset viimeisestä työpaikasta, viimeisimmät koulu/opiskelutodistukset. Värillinen pärstäkuva jossa on punainen tausta.

Miulla tieätenkään mitään helvetin koulu/työtodistuksia mukana ollu, ne makas äitin kellarissa. Onneks äiti löys ne sieltä ja sil oli joku kaveri joka ymmärs mitä skannaaminen ja pdf ja email tarkottaa ja sain tarvittavat lappuset sillä viisiin tänne. Sen jälkeen oli operaatio löytää jostain punainen seinä, jonka eteen saatto mennä töröttämään ja joku sitte nappas valokuvan.

Kesäkuu 2015

Em. asiat lähetettiin sähöpostilla lakifirmaan, joka sitte pykers jotain papereita ja lähetti kaiken johonkin konttoriin Jakartaan käsiteltäväks.

Heinäkuu 2015

Luonnollisestikin, koska Indonesia, työlupasäännöt muuttuivat kesken miun paprujen käpistelyn, niin nehän tulikin sieltä sitten pumerankina takasin että ei kelba. Lakikonttori rukkas anomusta ja laitto sen uuelleen menemään.

 Odottelua.

Syyskuu 2015

Lakikonttorista tiedottivat että noni, nyt paprut on käsitelty.Sanovat että nyt kiireen vilkkaa lähetystöön ulkomaille käymään, pitäs mennä jo, hopihopi, hetiheti ja kerro välittömästi mihin lähetystöön menet. Sanoin että no lähettäkää ekana miulle se leimattu paperi jolla työlupa on hyväksytty (tätä lappua kutsutaan nimellä TELEX) ni kattelen menemistä vaikka tonne Singaporeen sitte, koska se lappu on oltava lähestystössä viisumihakemuksen liitteenä. Lakimies ilmotti sitte, että nii joo ei sitä paperia oo vielä tullu. Kysyin että no miksi vitussa sitte käsket painumaan ulkomaille HETI jos ei sitä helvetin paperiakaan oo vielä tullu, koska ilman sitä en saa lähetystöstä yhtään mitään? Lakimies sano sorisori, jees,  siun pitää oottaa vielä mutta mene kuitenki mahollisimman pian, mialummin heti.

TELEX-paperi saapu noin viikon kuluttua ja lakimies hermoaa että pitäs olla jo menossa sinne Singaporen lähetystöön Sanoin että tässä lapussahan lukee että se on voimassa 2kk joten tässä mikään kiire ole, menen sitte ku ehin. Lakimies kerto sitte, että niin mutta kun se siun työlupa-aika (12kk) alkaa nyt heti. Kysyin että miten vitussa alkaa nyt heti kun en ole mitään työlupaa vielä nähnykään. Lakimies selitti jotain jostain helvetin  resident statuksesta (tai jostain), lateli lyhenteitä ja selosti jotain missä ei ole mitään tolkkua. Väitti, että kyllä näin on. Totesin siihen, että menen silti vasta sitten ku miä ehin, että en ala nyt säntäämään mihinkään saatana.

Lokakuu 2015

Menin ulkomaille Singaporeen Indonesian lähetystöön ja hain sieltä viisumin. Mukana piti olla passi, kopio passista, passikuva ja tuo yllä kuvattu aa-nelonen eli se TELEX. Sain viisumin, ja se makso noin 90 euroa. Viisumissa lukee, että sallittu maassaoloaika 12kk.

Marraskuu 2015

Tulin takasin Indonesiaan marraskuun eka päivä. Lentokentällä sain passiin viisumin viereen vielä Limited Stay Permit -leiman, jossa luki että on 30 päivää aikaa käydä lähimmässä Imigrasissa viimeistelemässä asia.

Toimitin passin sekä 1200USD:tä vastaavan pinon rahaa lakitoimistoon, joka alotti hommien viimeistelyn paikallisen Imigrasi-konttorin kanssa tuos Lombokilla. Oottelin aika rauhassa hetken. Kun ei mitää kuulunu asioitten etenemisestä ni soittelin välillä lakimiehelle ja kysyin että mikä vittu tässä nyt taas kestää. Kuuntelin lakimiehen selvityksiä siitä, että säännöt on taas muuttunu ja on sitä ja tätä ja tota mutta että varmaan joo kohta on valmista ja saan mennä valokuvaan ja sormenjälkiin ja saan passin takasin.

Joulukuu 2015

Lakimies ilmotti, että asiat kunnossa, tuu käymään siä Imigrasissa ihan millon sulle sopii. Soitin noin viikon päästä tuosta tiedosta, että no tulisin maanantaina, niin lakimieshän luonnollisestikin sano että ou nöy, et voi tulla vielä, koska uusi systeemi ja pitää uudelleen odottaa jotain Jakartasta ja siun tiedot pitää uuelleen laittaa johonki. Räjähin ehkä hieman ja kysyin että mitä helvettiä siä sitte sanoit tossa viikko sitte että kaikki on valmista, senku tuut sitte ku haluat ja nyt ku oisin tulossa ni ei ookkaa. Lakimies vastas kapula-enklannilla että "ollos tiedotettu että joskus näin tapahtuu kun tulee uusi systeemi". Jaaha. Minkäs teet. Pyysin lakimiestä sitte ilmottamaan hetimiten millon hommat on valmiita ja voin mennä käymään Imigrationissa loppusilauksessa. 

Luonnollisestikaan lakimiehestä ei kuulu mitään, mutta laskun palkkioistaan se kyllä lähetti. Soitin taas ja kysyin että mitä vittua, miä mitään laskua maksa, ennenkun saan passin takasin ja viimisetki vipstaakkelit tän paskan kanssa on hoidettu. Että onks tietoa koska voin tulla sinne saatanan Imigrasiin ja saan passin takasin. Joo, ihan millon sulle sopii, kaikki on nyt kunnossa, sanoi hän. Ilmotin että tuun maanantaina. Oletin sinisilmäsenä dorkana, että saan maanantaina passin takasin ja pääsen sen kanssa sitte esim. avaamaan pankkitiliä.

Menin sovittuna maanantaina, viime viikolla, Imigrasiin ja tapasin lakimiähen siällä. Kävin puunaamasen virkalijan tykönä valokuvassa, antamassa sormenjälet ja nimmarin ja oletin pässinä että sen jälkeen tovin odotus ja passi tulee kouraan. Ei tiätenkään tullu. Lakimiäs vasta nyt muisti kertoa, että kyllähän siihen viikko menee, että viälä joku virkamiäs sutii jotain papereita ja lyä leimoja johonki. Käski miun tulla viikon päästä uuelleen käymään. Maksoin tässä kohtaa kuitenki lakifirman käpistelymaksun, 7,9 miljoonaa rupiaa kun en sellasta rahakasaa viitti kassissa ees taas kannella.

Tässä vaiheessa: Vittu miä olen niin kypsä.

Tiedustelin lakimieheltä tua viime perjantaina että nii onko se passi jo haettavissa että ku maanantaina tuun taas käymään. No ei tiätenkään ole! Lienee kulttuuriero että ”viikon päästä” tarkottaa suamalaiselle maanantaista seuraavaa maanantaita, mutta ei kun oikeesti se on seuraavan viikon keskiviikko.

Mutta TÄNÄÄN! Takasin Imigrasiin Lombokille ja lakimiähen tapaaminen Imigrasin portilla. Sain miun passin ja väriprintterillä paperille tulostetun ja minigrippi-pussiin pakatun käyntikortin kokosen lapun joka on miun jonkinlainen indonesialainen henkkari ja lupa olla maassa. ENS VUODEN SYYSKUUN LOPPUUN SAAKKA. Eli kyllä jumalauta 12kk työlupa jakso alko miulla heti kun paperit oli Jakartassa käsitelty, vaikken mitää viisumia ollu viä ees hakenu saati hoitanu tätä Imigrasi-rumbaa uuella viismilla maahantulon jälkeen.

Missään ei myöskään mainita että miulla on mitään lupaa tehdä töitä. Joka lapussa ja leimassa on vaan teksti LIMITED STAY PERMIT ja sillä zipuli. Mutta näin tää nyt vaan täällä on. 

Miälessä käy useinkin, että niikun joku sano niin tämä maa perustuu sellaselle "eivittuismille". Mut iha sama! Miun ei tarvi ees ajatella viisumiasioita moneen kuukauteen! Hurraa! Fanfaareja, Porilaisten marssi, pari rakettia ja samppanjaa kiitos!

Yhteenvetely:

Aikaa työpaikan löytymisestä koko paperisota-lakimiäs-imigrasi-sähellyksen loppuun (siihen kun passi oli vihdoin asianmukasin leimoin ja härpäkkein takasin omassa kätösessäin) kului siis toukokuun loppupuoliskolta joulukuun puoleenväliin. Noin 7 kuukautta siis.

Rahaa 12 kuukauden työlupaan meni:

1200 USD verran rupioita valtiolle - 1110 egee

7,9 miljoonaa rupiaa lakitoimistolle asian hoitamisesta - 530 egee

132 singaporen dollaria viisumista - 90 egee

Yhteensä siis noin 1730 euroa, plus matkakulut Singaporeen ja ravaamista Lombokilla Imigrasissa. Yhteensä koko paska – pakollisine matkakuluineen - reilun rapsakat 2000 euroa. Tästä kuittasin noin 1300 euroa lahjotuksin (niin GoFundMe-kampanjan tuotoilla kuin miulle täällä käteen annetuilla tukipaketeilla). Kiitollinen, ja persaukinen, olen.

Mutta tämä on vajaan vuoden sielunrauhan hinta Indonesiassa tänäpänä.

Seuraavaksi meinaan mennä rohkeesti pää eellä koklaamaan millanen helvetin sählinki syntyy kun koitan avata pankkitiliä Indonesiassa. Siitä lisää tuonnempana, jahka kerkeen käyä pankissa saamassa hepulikohtauksen. Meillä on onneks Hiekkakikkareella ihan tuliterä upouus pankkikonttori, kuulkaa! Ollaan ihan ku oikeessa maailmassa! Mutta palaan pankkitilin avaamisen kiamuroihin sitte kun sen asian oon saanu jotenki hoiettua. Pielkää peukkuja bärsseissänne että se homma sujuis ees jotenkuten helpolla.

(PS. Sori jälleen plokipäivitysten harvalukuisuutta.... on ollu kiirettä ja hermot kireenä ja tietokoneongelmia ja kaikenlaista ylimäärästä häslinkiä.... kyllä tää paska tästä viä aktivoituu, oottakaa vaan!)