Ylävillä mailla hallan vaara

Cameron Highlands on vihree

Nonii. Nyt jos jätetään ällöttävät loiseläinhorinat vähemmälle ja keskitytään itze asiaan, eli mis myä ollaa ja mitä myä on tehty ja millasta on ollu ja sellasta...hmmm... ei-niin-jännää, ehkä. Mutta siitähän täs on kysymys, matkustamisesta ja matkalla tapahtuneista.

Koska kuiteskii kaikkia kiinnostaa miun perseen kunto ja Mato Valtosten tilanne ni hoian sen täs heti alkuun pois: kutittaa yhä ihan vitusti, madot ei etene, mutta roppa yhä täynnä kaikenlaisia paukamia ja muita ihovammoja.  Mutta viime yönä nukuin, luajan tähren, miä nukuin. Johonkii kolmeen asti ens kierin ja rapsuttelin ja hajoilin, ja sit petti hermo. Lääkebägistä panacodi naamaan ja gudbai, taju pois ja hyviä unia. Oih, kemialliset tainnuttimet, AI LAV JYY! Pääsin sängystä ylös vasta joskus ysin jälkeen ja olin yhäti hiukan hönössä, mutta jumaliste että uni teki hyvää! Nukkuminen, parasta. Syömisen ja juuston lisäks.

Tanah Rata

Mutta se siitä. Otetaan kartta käteen ja katotaan missä nyt ollaan! (Jos ette oo huomannu ni miun matkareitti kartan kera löytyy tästä klikkaamalla, jos ei oo tosta yläpalkin valikosta sitä viel pongannu). Ollaan vuoristossa, Cameron Highlandsilla, Tanah Rata -nimisessä sympaattisessa pienessä kaupungissa. Kuala Besutista tänne oli sellanen kuuen tunnin kutiseva kyyti, ja matkaa tästä Kuala Lumpuriin on joku 3-4 tunnin bussikyydin verran.  Hieno, hieno paikka! Ei näytä yhtään Malesialta, vaan pikemminkin pelkkiä rakennuksia mulkasemalla vois arvella sijottuvansa jonnekin britteihin, tai pohjois-germaniaan, tai vaikka alpeille. Näkyy tuo länsimaalasten vaikutus täällä valtavasti, vaikka nykysin vissiin ravintoloista päätellen täällä on lähinnä kiinalaisia ja intialaisia. Ilmasto on viilee, eli Camipami on liekeissä, ja miä jäädyn hengiltä. Hupparit, oikeet kengät, pitkähihaset paidat, pitkälahkeiset pöksyt ja sukat on ihan must, ja melkee eilen illalla ostin piponkii ku ihan pää huurussa saa tääl iltasin viipottaa. Iltapäivällä sataa, joten viileen lisäks on helvetin kosteeta.

Meijjän keskiviikkonen minivani kyyti Kuala Besutista ajoi suoraan tämmösen Eight Mentigi Guesthousen pihaan, ja vaikka noin yleensä ärsyttää tuommonen väkisin johonki vieminen, ni tähän jäätiin kuiteski. Ulkona sattui satamaan, eli huvitus lähtee rinkkojen kans ettimään majaa oli tanakasti pakkasella, plus tästä löyty mukavat puhtaat huoneet sulavaan 80 RM hintaan yö. Viiminen niitti diilille oli respassa pojottava jääkaappi jossa näkyi ISOJA Tiger Beer -pulloja (14 RM). Tähä saakka on oltu ihan vaan tölkkien ja pikkupullojen varassa, joten isoja olutputeleita tervehdittiin riehakkaalla ilolla. Ja majapaikka on muutenkin mukava, ei oo mitään napistavaa, hiukan jotain eläimistöä hilluu nurkissa, mutta myö on koettu jo niin paljon kohtaamisia kaikenlaisten olentojen kans et yks torakka sinne ja toinen pikkuhämis tänne, ei tunnu missään.

Keskiviikkoilta meni lähinnä lääkärille pääsyä ootellessa (iso Tiger Beer nopeutti ajan kulumista) sekä diagnoosin jälkeen kaljalla asiaa juhlistaessa. Eiliselle myä kuiteskii ostettii majapaikan setältä kreisi retkipaketti, joka piti sisällään likimain kaiken mitä täällä Cameron Highlandsilla on nähtävää. Koko päivän spektaakkeli kustans 80 RM per naamio ja järjestävä taho oli Eco Cameron -toimisto. Mainostan, koska retki oli ehottomasti rahan arvonen ja oppaana/kuskina toiminu Francis -niminen intialaisheppu oli kertakaikkisen pätevä ja asiantunteva opas, sekä ajoittain hyvinkin huumorimiäs. Suosittelen.

Mättähältä mättähälle sammalmettässä

Lähettii siis eilen aamulla, ja jeepillä mentiin 8 hengen porukalla. Ensteks kiemuraisia teitä johonkin, missä oli niin vihreet tee-viljelmä-maisemat että pyärrytti. Kaunista, ja vihreää. Seuraavaks yhä ylöspäin, ja sit jeeppi tien poskee ja saatii hiano luento kaikenlaisista erikoisista kasveista mitä tääl versoo ja lyhyt opastus viidakoissa selviämiseen ja semmosta. Sit lähettii rämpimään märkiä polkuja pitkin kohti sammaleista mettää, reitti oli välillä hyvinkin vettynyttä ja ajoittain vähän vaikeetakin, mikkihiiri mättähältä mättähälle kävi, ja välil vähä tennarilla mulas, mutta miusta mettä/viidako-seikkailut on aina kivoja vaikka ny vähä kurasta ja märkää oliskii. Ja nyt ku oltii niin korkeella, pari kilsaa merenpinnan yläpuolella, ni kasvikset kaikki oli aika erilaista ku muissa tropiikin mettissä on näkyny. Välillä näytti ku ois jossain Mordorin tuntureilla (missä en siis oo ikiin käyny) ku jäkälää ja jotaa kipparaa pusikkoo vaa. Mutta mossy forest eli sammalmettä oli hiano! Ihan sellanen et ois voinu ootella et polulla tulee hobitteja vastaan, satumettämäisen olonen ja hiljanen ja komee paikka, siis.

Komeit perhosii

Sit käytii Gunung Brinchangin laella (sinne pääs suoraa autolla, eli ei sentäs kiipeilty omin sorkin), mutta oli pilvistä, joten maisemaa ei paljo ollu kateltavaks. Mutta yli 2 km korkeudessa oltiin. Lisäks ohjelmas oli visiitti Boh-tee-tehtaalle, mis saatii selostus kui teetä tehää ja sit maisteltii teetä ja Camipami osti kaupan tyhjäks kaikenlaisest teesälästä. Mansikkafarmilla pyörähettii kans, jossai kiinalaises temppelis, sekä perhos- ja ötökkäfarmilla, mikä oli miulle hiukan liikaa. Sutasin paskan läpi omin nokkinee viuh vaan ja painuin pihalle polttelemaan tupakkia, en jotenkii pystyny kattomaa ku siel käärmeitä ja ties mitä hirvityksiä esiteltii. Perhoset oli toki hianoja ja isoja, mutta ku oli myös surkeissa häkeissä olevia marsuja ja kaneja ja muita kotosempia elukoita ni rupes vaa ahistamaan. Pihalla oli helpompi olla. Ja sit oli viel hämmentävä Time Tunnel -museo, joka kai koitti olla jonkinmoinen historiallinen katsaus Cameron Highlandsin menneisyyteen, mut se oli lähinnä pitkulamainen halli täynnä sekalaista krääsää. Siin ei ollu päätä eikä häntää, eikä järjen hiventäkään. Ja ennen kotiinpaluuta oli viel stoppi jossain hetelmämarkkinakojuilla, ja thäts it. Pitkä päivä, täynnä kaikkee, hintansa väärti. Nyt on nähty kaikki mitä tääl on näkemistä.

Jäätii tänne viel kuiteskii täks päiväks, aateltii et ihan jees olla yks päivä et ei tartte hirveesti touhottaa mitää, senku lampsitaa kylillä ja lorvaillaan. Hupsuteltii kyl sen verran, et miä kävin kampaajalla (!!!!!) ja Camipami jossaa jalkakopeloinnis. Miun tukkaväri + hiuksen leikkuu kustans kreisit 100 RM eli noin 25 euroo. Ihanan kallista!

Cameron Highlands on kiva. Komeet maisemat ja edullista. Kiinalaisis ja intialaisis kuppilois syä kepeesti pötsin pulleeks, oluen kera, alle 20 ringitillä (alle 5 euroo, siis) ja ruoka on mahottoman hyvää. Kaikki tarvittavat palvelut on kätevästi yhen kadunpätkän varrella ja erilaisia majotuspaikkoja on paljon. Ni että täällä kannattaa kyl käyä, varsinkii jos rannoilla makoilu ja jatkuva hiki alkaa tympäsee ni kannattaa pyhkästä tänne jäätymään pariks yöks, sen jälkee varmaan taas helteet maistuu (ainaki miulle).

Huomenna myä lähtää aamubussilla Kuala Lumpuriin (bussilippu 28 RM per naama),  isoon kaupunkiin. Siällä on kuuma! AI LAV IT! Kualassa ollaan tiistaihin saakka ja sit palataan lähtöpisteeseen eli Singaporeen. Malesian kiertue alkaa siis olla lopuillaan.

Tos kasvaa teetä

Pilvessä

Komiaa on

Jännii rehui

Keltain jännä rehu

Time Tunnel -museossa oli kaikenlaist

Hetelmämarkkina

Yhen kaupan kissa

Sveitsi

Kato, mato!

Luontokuva

Sitten viimeksi kirjotellun on ollu vähän kaikenlaista,ja täs tulis puuduttavan pitkästi tarinaa jos jaksais kaiken kirjottaa, mutta miul on nyt ollu pitkä retkeilypäivä takana, väsyttää kovin. Joten miä kerron teille nyt ihan vaa Perhentianin viimeisten päivien asiat ja painotan erityisesti jännittäviä sairaskertomusjuttuja. Nimittäin, muuttui mielenkiintoseksi tämä elämä. Sain uuden kumppanin, tai oikeestaan useita. Mutta alotetaan siitä mihi viimeks jäätii.

Siellä menee mato.

Oli siis kohtaaminen bedbugsien kanssa, luulin. Kutina oli yhtä saatanaa, eikä mikään auttanu. Hauskaksi homma muuttu todenteolla vasta viime maanantaina, kun aamulla herätessä huomasin et jumalaare saatanan perkele, puremapaukamistahan lähtee ihan selkeitä ihonalasia käytäviä etiäpäin. Vittu. Reiden nahan alla vipels joku ihan helvetillistä kyytiä (tarkottaa useita senttejä päivässä), vattassa samoin, persettä hädin tuskin uskalsin ees vilkasta, mutta sama innokas tunneleiden kaivuu menossa niilläkin tonteilla.  Miä olin ens alkuun tyystin pöllämystyny et vittu näenkö nyt oikein ja mitä helvettiä, mutta ei ne käytävät siitä mikskään muuttunu vaikka kävi vetämässä hermosavut ja katto sitte uuelleen tilannetta. Uskottava se oli. Miussa on matoja.

Majapaikan respasta tiedustelin lähintä lääkäriä, ja kylältä löytyki klinikka, jonne pääsin päivällä käymään. Klinikan aukeemista ootellessa guuglailin kaikenlaisia vaihtoehtoja kasvavan paniikin vallassa. Tieto lisää tuskaa, nimittäin, eikä guuglen kuvagalleriakaan matojuttuja hakiessa varsinaista herkkua ole. Mutta aattelin että tää on joku perusjuttu näillä huudeilla, eiköhän kylän lekuri heti tiiä mistä on kyse ja osaa antaa oikeet tropit. Se on jännä toi ihmisen optimismi aina välillä.

Kylän klinikalla oli lääkäri, joka näytti noin 12-vuotiaalta pojanklopilta ja joka vaan hymyili joka asiaan. Esittelin reidessä etenevää madon käytävää ja kerroin että joku on miuta purenu ja nyt menee nahan alla matoja ja kutisee niin perkeleesti että lähtee kohta järki. Tohtoriskloppi nyökkäili ilahtuneena ja totes että jees jees. "Ai giv jyy antihistamiin". Kerroin että antihistamiinia on jo, ei auta. "Ai giv jyy hydrokortisoon!", tyyppi intoili. Kerroin että tuubi hydrokortisoonia on jo koitettu, ei auta. Yritin selventää, yhä uudelleen, että miulla on MATOJA, nyt tarvitaan töpäkämpää troppia. Mutta ei menny perille. Hymyn kera sain pari pikkusta purnukkaa jotain vaaleenpunasta rasvaa, varmaan huulirasvaa, ja kehotuksen että "jyy trai this". Kysyin että auttaako tää muka matoihin, johon tohtorispoika leveän hymyn kera, että "ai dount nou, jyy trai!". Alright, homma ei tästä näemmä kummosemmaksi etene vaikka kuinka tässä vinkuisin, joten ei auttanu ku ottaa huulirasvapurkit ja lähteä veneellä takasin kotirantaan kiroilemaan. Hermon kireys alko lähennellä räjähdysaltista, mutta hammasta purren, ei muu auta. Tunnelma siis äärimmäisen rela ja lupsakka, voin kertoa.

Päätettiin Camipamin kans et rykästää tiistaina snorklausretki alta pois, ja jos ei oo vaaleenpunanen huulirasva jeesiny ni keskiviikkona back to the sivistys ja kunnon lääkäreitten pakeille. Vaikka itekin oon yllättyny, etten atomeiks hajonnu, niin myönnettävä on, että ei paljon kyenny muuta kelaamaan ku sitä, että ihon alla möyrii jotain joka syö sinne helvetillistä tieverkosta. Ja sellaset mietteet ei oo niitä, joilla zenilästä mielenrauhaa ylläpidetään, se näin tiedoksi kerrottakoon. Tietoisuus madoista sekä varsinkin öisin riehuva infernaalinen kutina ja sen aiheuttama väysmys rupes kyllä pistämään puumaa pikkuhiljaa hiukan säpäleiks.

Snorklausretkellä nähtii komiat kivexet

Tiistaina siis snorklattiin koko päivä, oli valtavan hienoo, upeita korallipaikkoja ja iiiiiso kilpikonna ja valtavasti huikeita kaloja ja vaikka mitä. Hieno päivä, ja sai siinä vähän muuta ajateltavaa, sen minkä ny pysty mitään muuta ku matojaan miettimään. Mutta fakta oli, että pakko päästä kunnon lääkäriin, huulirasvasta ei mitään vitun iloa ollu, eli shopautettiin keskiviikolle kyyti Kuala Besutista Tanah Rataan Cameron Highlandsille (65 RM per perse). Tanah Ratassa on nääs kunnon sairaala, ja Cameron Highlands oli enivei meidän seuraava kohde. Eilen aamulla siis vene alle, takas mantereelle ja minivänikyyditys Tanah Rataan. Siinä vaiheessa miä olin ollu jo viikon liki olemattomilla yöunilla, koska kaikki yöt on menny persettä ja reittä ja mahaa kapsuttaessa, eli olin aika vitun lepposana kaikin puolin.

Mutta ooh. Vaikka Tanah Ratan sairaala oli jo sulkenu ovensa ku perille päästiin (WTF? Mikä sairaala menee kiinni klo 16???) ni kyliltä löyty luaaaaajan  kiitos iltaklinikka-vastaanotto, jossa mukava hauska lääkäri, joka tiesi heti mistä on kysymys. Diagnoosi: Cutaneuos Larva Migrains. Hyvin, hyvin yleinen täällä päin, hyökkää ihmisiin erityisesti tuolta rantamestoista joissa hiekassa makoillaan. Viikon lääkekuuri matojen häätämiseksi sekä nukuttavaa antihistamiinia kutinaan. Helpotus oli valtaisa kun sai diagnoosin, ja varsinkin kunnon lääkkeitä. Uujeah.

Tilanne ei silti ole vielä oikeestaan helpottanu. Ainoastaan matojen tieverkoston laajeneminen on pysähtyny, mutta kutina, se saatana ei helpota millään. Nukuttavat antihistamiinit, joita lekuri anto: ei mitään vitun apua. Vedin niitä kolme ja silti pyörin melkeen aamuun saakka ku kutitti niin vitusti. Mutta toivottavasti toi jopa aiempaa pahemmaksi muuttunu kutka tarkottaa et madot siel hädissään jyllää kun tuli myrkkyä ruhoon, ja kohta ne lopettaa hillumisen ja alkaa paraneminen.

 Koko paska on aika hämmentävän ihmeellinen juttu, enkä oo ihan varma onko kyse pelkästään matohyökkäyksestä, vai iskikö myös ne helvetin luteet samaan syssyyn. Hyvin outoa toi et ensin ilmesty yli 70 selkeetä puremajälkeä ja vasta useita päiviä sen jälkeen rupes madot mekkaloimaan. Kun ei jokaisesta puremasta sentään lähe matojen käytävä eteenpäin, osa puremista on ihan pelkän ötökän pureman olosta pahkuraa edelleen. Mut paskaakos tätä täs pohtimaan, nyt vaan nappia napaan ja peukut olkapäitä myöten perseessä, että lääkkeet auttaa ja vähän äkkiä.

On tää kuulkaa jännää tää tropiikissa matkustelu. Mut aina oon kelannu et yök jos jotain tämmöstä sattuis omalle kohalle niin sekoisin ihan just saman tien, mut niin vaa kuulkaa ei tääkään tappanu. Ihmeellistä on mitä kaikkee sitä kuitenki kestää, vaikka on luullu olevansa ihan älytön hermoheikko ja nyhverö.

Sit viel lyhyesti vähän Perhentianin saarista. Oikeen mukava ja nätti paikka, upee turkoosi meri ja varsinkin Coral Bay on tosi viihtysä. Senja Bay Resort on kertakaikkisen ihana paikka majottua siel, on upeet puhtaat ötökättömät huoneet, sairaan hyvöät pöperöt ravintelissa ja jos heillä majottuu ni semmosen koko päivän hienon snorklailuretken saa naurettavaan 20 RM hintaan. Mutta ei miul Perhentianista silti jääny sellasta oloo et olis mikää hinku takasin. Enempi niin et okei, on käyty, hieno paikka ja thäts it. Fiilikseen voi vaikuttaa aika paljo sekii, et koko ajan ku siel oltii, olin aika heikos hapes tän kutina-mato-purema-kupan takia, enkä ollu mitenkää hyvällä fiiliksellä sekuntiakaan. Sori, Perhentian, ei ollu sun vika.

Sijainti on siis täl hetkellä Cameron Highlands ja Tanah Ratan pikkukaupunki. Tääl on helvetin kylmä, jouduin ostamaan eilen oikee sukkia ja laittamaan ekaa kertaa sitten marraskuun alun kenkääki jalkaan. Hupparit, huivit ja pitkät pöxyt on käytössä koko ajan. Ihan kreisii. Mutta miä raportoin Cameron Highlandsin viidakkoseikkailut ja muut hienoudet ehketi huomenissa, nyt en jaksa nakutella enempää, koska on aika vähän rapsuttaa persettä. Moi!


(ja muutama kuva Perhentianilta viä tähä loppuun)

Astetta kookkaampi sisilisko kiipee palmuun

Coral Bay iltavalaistuksessa

Snorklattiin tossa

Romanttinen ranta