Puhelimessa asiointi

Minä vihaan puhelimessa puhumista. Puhelinsoitto tuntuu jotenkin hyökkäävältä, vaatii välitöntä huomiota ja reaktiota. Vaikka just olis aamukahvi kesken ja muuta tärkiämpää tekemistä niin kaikki pitää keskeyttää ihan vaan siks, että joku kuvittelee että hänen asiansa on hoidettava juuri nyt. Tai vaikkei olis asiaa, kunhan soittelee ihan vaan jaaritellakseen ties mitä. Onneks ihmiset jotka miut tuntee, niin tietää tämän, eivätkä soittele. Laittakaa viestiä, välineitä kyllä on. Vastaan sitte kun on kahvi juotu. Jos jaksan.

Nykyään puhun puhelimessa lähes ainoastaan miun aussikaverin kanssa, koska hän ei oikeen hanskaa mitään nykyaikasia kommunikointitapoja, vaan soittaminen on hänen juttunsa. Tekstareita se on justiisa vähän opetellu laittamaan, mutta niissä ei yleensä ole muuta kun joko lyhyesti että "OK" tai sitten pelkkiä kirjotusvirheitä. Hän siis soittelee Australiassa ollessaan noin kerran viikossa kyselläkseen kuulumisia ja saaren juoruja, ja sen kyllä kestän.

Puhelimessa puhuminen on vielä astetta vaikeampaa, kun siihen lisätään huono kuuluvuus, kielimuuri tahi toisessa päässä olevan vahva aksentti. Ja puhelinasioinnin tekee liki mahottomaksi jos vastapuoli on indonesialainen. Välillä täällä on kuitenki pakko soitella firmoihin tai johonkin, kun asiat ei muutenkaan oikeen järjesty. Sähköposteihin tms ei vastata ja ainoa tapa saaha jotain kontaktia on ottaa luuri käteen ja soittaa.


Tässä muutamia esimerkkejä puhelimessa asioinnista täällä:

Internetti tai vaikkapa satelliitti-TV ei toimi ja pitää soittaa ja valittaa. Soitat yrityksen numeroon ja siellä tulee valikossa jossain kohtaa että paina 5 niin saat palvelua englanniks. Painat 5 ja hetken oottelun jälkeen joku elävä ihminen saapuu langan päähän. Alat selostaa asiaas mutta toisesta päästä ei kuulu mitään. Kysyt lopulta että puhutko siä hei englantia. Kuuluu jotain hätääntynyttä kälätystä ja luuri lyödään siulle korvaan sanomatta yhtään mitään. Tämä tapahtuu poikkeuksetta joka helvetin kerta kun yrität asioida puhelimella jonkun tahon kanssa.

Tai sitten joku soittaa siulle päin. Vastaat ja ymmärrät höpötyksestä, että soittavat esmes siun pankista. Kun saat suunvuoron nin kysyt (indonesiaksi) että hei puhutko englantia, että ku miä en oikeen ymmärrä siun solkotuksesta mitään. Seuraa hetken hiljasuus, tai ehkä sinnikäs kälätys jatkuu, mutta lopulta siulle taas lyödään luuri korvaan sanomatta ees että sori. Myös tämä tapahtuu joka ainoa kerta kun siulle päin joku firma soittelee.

Duunipuhelin soi yhen jälkeen yöllä. Vastaat unenpöppörössä ja siellä joku höpöttää kauheesti jotain. Saat sanottua että enklantia pliis ja yllättäen hän puhuukin ihan ymmärrettävää englantia. Kysyy että "soitinko huonoon aikaan". Vastaan että kello on yks yöllä että mitäs luulisit. Vastaa että "okei" ja lyö luurin korvaan. Että kun nyt herätit miut ni olisit nyt voinu edes kertoa että mikä vittu oli näin tärkiä asia että tarvii keskellä yötä soittaa. (Soitti seuraavana päivänä uudelleen ja asia oli, että muija oli miettimässä majotuksen varausta mein Majatalosta mutta halus ennen varauksen tekemistä tiedustella mm. että miten Lombokilta tänne tullaan... tilanne oli siis todella akuutti, semminkin kun hän oli varaamassa huonetta noin 2 kuukauden päähän tästä puhelinsoitosta. Pyysi kyllä anteeksi että soitti keskellä yötä, mutta kun ei ollu kattonu kelloa. Okei.)

Eilen tuli kaikkien puhelinsoittojen voittaja.  Duunipuhelin soi, numero indonesialainen, ja vastaan. Sieltä kuuluu lähinnä örinää. Näitä tuli useita putkeen ja örinä ei edes yrittäny olla mitään oikeaa kieltä. Joku vaan soitteli öristäkseen. Lopulta blokkasin numeron, kun örisijä soitti koko ajan uuestaan vaikka löin luuria korvaan.

Ennen oli kaikki paremmin. Savumerkit ja kirjekyyhkyt takas! Ja putkiposti maailmanlaajuseks, kiitos, aatella kun ois sellanen! Sieltä karpalolonkerotölkkejä senkun humahtelis tiskipöyälle!

EDIT: pari tuntia tän postauksen ekasta julkasusta tuli aivan uudenlainen puhelu! Pirrrrrrr, sanoo luuri ja minä vastaan. Kauhea kälätys sieltä toisesta päästä, ymmärrän että mistä putiikista soitetaan mutta en juuri muuta. Saan sanottua väliin, että onnistuisko enklanti. Tulee pitkä hiljasuus ja sen perään uuelleen vallatonta kälätystä. Tässä vaiheessa jo mietin, että pitäskö miun nyt olla se joka räimäsee luurin korvaan sanomatta yhtään mitään, mutta ei, seikkailumielellä olin joten mongersin uuelleen, että jos enklantia sais ni tästä vois tullaki jotain. Vastapuoli hiljenee mutta kuulen vimmasen näppäimistön hakkauksen. Tämän jälkeen tulee erittäin mielenkiintosesti lausuttua enklantia, selkeästi luettuna suoraan googlentajasta. AI ÄM FROM XXXX, MEI AI SPIK TY MARKETING BOSS. Valitettavasti ei onnistu, kattos kun meillä on vaan yks yhenlainen yleisboss ja se on puhelimessa, että päivää vaan, mitä asiaa olis. Villiä kepardin hakkausta, sen jälkeen jotain käsittämätöntä sepustusta jossa joka toinen sana on ÖÖÖÖ, joka kolmas sana on indonesiaa ja loput googlesta luettua enklantia. Eihän tästä mitään tule, joskin gimuli siä langan toisessa päässä totisesti ansaitsee sinnikkyydestä, yritteliäisyydestä ja periksiantamottomuudesta mitalin. Pyysin lopulta lähestymään sähköpostitse ni voiaan molemmat guuglennella ja lähetellä viestejä vaikka kiinaks, kun ei tämä puhelinasiointi nyt mitenkään suju. Ja se sähköpostihan ei saavu ikinä, se on varma. Ei siis vissiin ollu mitään järin tärkiää askaa, luulen ma.

Hullujen kylä

Hana on kyllä auki mutta ei tule mitn

Jos elettäis Asterixissa niin Hiekkakikkare, naapurikikkareet, Lombok, helvetti koko Indonesia, olis se mitä kutsutaan nimellä Hullujen Kylä. Varsinkin tänään.

Meillä on täällä tilanne päällä. En tiedä faktoja, juorut lentää villinä tällä hetkellä, mutta jotain tämmöstä on meneillään:

• Täällä Trawanganilla on jo useita vuosia ollu oma vesilaitos. BAL eli Berkat Air Laut. Ne tekee jollain nerokkaalla menetelmällä merivedestä puhasta raikasta vettä, jota voi juua suoraan hanasta. Vesi tulee kaikille BALilta ja se on yks niitä ainoita perusasioita joka täällä on toiminu ihan helvetin hyvin. Koska kaikki kolme Hiekkakikkaretta saa vetensä BAL:lta niin puhutaan tietysti isoista rahoista joita tuo firma takoo. Miä en heille paljoa maksa koska asun yksin ja en kauheesti lotraa, miun kuukausittainen vesilasku on jotain 5 euron luokkaa. Mutta voitte kuvitella mitä vesilaskut on kun puhutaan vaikka 25 huoneen hotellista. Ja kun asiaan liittyy raha, niin sehän alkaa kiinnostamaan kaikenlaisia tahoja.
• Muutama kuukausi sitten jo alko pyörimään huhuja, että BAL:n omistaja on viety vankilaan ja koko firma on jonkinlaisen tutkinnan alla kun ei ole oikeita lupia tai ei maksa veroja ja ties mitä. BAL vastasi huhuihin pitkällä tiedotteella, jossa kertoi että heillä on kaikki vaaditut luvat ollu alusta saakka kuosissa ja he on yks saarten isoin veronmaksaja, eikä kukaan ole vankilassa. Tilanne rauhottu muutamaks kuukaudeks ja kaikki tyytyväisnä lipittivät hanavesiään. Kunnes sitten....
• Poliisi sulki vesilaitoksen eilen. Vesi katkastiin tuossa alkuillasta eikä o sen koommin hanat lorissu.

Ehkä jollain tärkeellä ylipäälliköllä tuolla Lombokin virastossa jossain on tarvetta uuelle autolle tai kartanolle tai jotain, ja siks sormet syyhyää päästä vesibisnes-osingoille. Tiijä häntä.

Feispukin keskustelupalstat on turvoksissa säpinää tän aiheen ympärillä ja alkaa raivoa nousta pintaan. Tietysti siellä viimeistään viides kommentti joka ketjussa on, että menkää kotiinne jos ei kelpaa ja ennen oli kaikki paremmin, ei sillon mitään puhasta vettä hanoista tullu ja hyvin pärjättiin. Jos oltais Mordorissa, niin syytettäis tietty pakolaisia, että tulevat saatana tänne iPhonejensa kanssa ja jua meiän vedet, mutta täällä ei sentään oo ihan siihen viä vajottu, vaikka sarkasmia toki lentää kaikille jotka kehtaa mainita, että ei voi bisnestä pyörittää ilman vettä. Ja tietty on muistutettu että kuinka maailmassa on ihmisiä joilla on asiat ihan vitusti paljon huonommin kun meillä täällä. Näin toimii somejengi tänä pänä. Ei niin paskaa asiaa, etteikö siihen vois aina heittää lastia syyllisyyttä pahentamaan fiilista.

Saaret on nyt jo ihan kusi sukassa, koska täällä ei ole ketään. Tulivuori on tyhjentäny Balin ja sielläkin ollaan ihan kusessa, ihmisiltä on lähteny työpaikat alta kun ei ole varaa maksaa palkkoja, kun ei ole tuloja. Ja tämä näkyy täällä meilläkin. Pikaveneet Balilta tulee liki tyhjänä, hotelleissa ei ole asiakkaita, ravintolat ammottaa tyhjänä. Kylmää hikeä lorottaa persvakoon useimmilla, joilla elämä ja elanto on täällä.

Nyt tää vesiperseily tähän päälle vielä niin heippa. Jollei vesilaitosta saada tänään päälle, niin luulen että huomenna alkaa jo olla pientä tunkua täältä Balille meneviin veneisiin. Hotelleissa on kyllä vesitankit, jotka useimmat kerkes eilen vetämään piripintaan kun huhut lähti kulkemaan, mutta ei isokaan tankillinen loputtomiin kestä. Jollei tule vettä niin sitä ei sitten ole eikä tule, kun vesitankitkin on loroteltu tyhjilleen.

Miulla ei kotona ole mitään varatankkisysteemiä eli kun vesilaitos vetää letkut sulki ni miun murjuun ei tule vettä. Takapihalla on onneks pumppu ja kaivo, mista tulee paskaa pohjavettä, jota ei mieluusti käytä ku kissojen paskalaatikoien huuhteluun ja pihan kasteluun. Perusasiat, joita ei tuu normaalisti ees mietittyä, on aika vitun vaikeita kun ei tuu juoksevaa vettä: tiskaaminen, peseytyminen, jumalauta vessan vetäminen.

Naivina oon toiveikas, että tää tilanne ratkeaa ja ihan helvetin nopiasti. Tässä on kerrankin kaikki aika yhtä mieltä siitä, että tämä on hanurista ja vettä pitää hanoista tuleman, saatana. Ei ne voi meitä pitää ilman puhasta vettä kovin pitkään, oli tilanne mikä hyvänsä. (Ja tästä näpäkällä aasinsillalla sellanen toteemus, että täähän on vaan esileikkiä sille mitä tuleman pitää, noin niinkun koko maapallon mittakaavassa... ihmiset lisääntyy sellasella vauhilla, että puhas vesi ei tule riittämään ees niille joilla sitä tällä hetkellä on... että onnea tuleville sukupolville.)

Tämmösinä päivinä käy miälessä, että enkö saatana voinu asettua johonkin muualle, missä olis vähän helpompaa olla.

(Tästä pääsis nyt aasinsillalla numero 2 aiheeseen, että onko oikeutta valittaa omien valintojensa seurauksista. Että vittu jos on niin vaikiaa ja pitää jostain koko ajan ruikuttaa ni mene muualle.... Palataan tän asian pähkimiseen joskus toiste, miä en nyt jaksa.)

Loppukevennyksenä sellanen, että ei kai tässä muutakaan voi kuin....

Järjestysnatsi

Ihmisraunion paluu, osa 666! Kun on luterilainen työmoraali yhistettynä obsessiivis-kompulsiiviseen kontrollifriikkiyteen, niin sitä saa kuulkaa vedettyä ittensä kuukaudessa aivan romahtamisen partaalle. Jopa täällä Hiekkakikkareella, jossa niin pitäis aina olla aikaa istuskeluun ja rennosti vaan otetaan ja ei huolta mistään ja kaikella on tapana järjestyä ja perserelaxanttisuppo on kroonisena suolessa ja aurinko paistaa ja palmuja vaan halaillaan.

Juu ei onnistu. Minä pystyn vetämään itteni ihan palasiks aivan silmänräpäyksessä, ei tuota mitään ongelmaa eikä asiaa tarvi ees suunnitella, sujuu aivan ittestään. Kun on ihmistyyppiä "TEEN KAIKEN ITE SAATANA" ja kuvittelee keräävänsä jotain vitun pisteitä johonkin miulle vielä valkenemattomaan tarkotukseen siitä että painaa persäsuoli soikeena, vähän sillai uhrautuvana ja marttyyriviittaa siinä sivussa hapuillen, ni morjens. Sitä ei näköjään kuitenkaan koskaan opi, kun on tämmöseksi kasvanu.

Kun kissapytinki vihdoin valmistu, niin se oli tietysti yks sellanen etappi jossa yhtäältä yytsittynä julmettu hermoominen ja stressi laukes, mutta toisaalta se tarkotti sitä, että nyt vasta alkoki äheltäminen. Kun raksaukot poistu paikoilta ni miä pääsin hommiin. Vaikka ajattelin, että pikkuhiljaa, hissun kissun, laittelen paikkoja kuntoon ja hankin kalusteita ja kaikkee ni paskat, niin intoa olin täynnä että HETI TÄNNE KAIKKI MULLE NYT -asenne pärähti päälle. Koska vituttihan se, että on uus hiano rakennus mutta kaikki on sisällä perseellään ja kaaoksessa ja mitään ei pysty järjestämään kun ei ole hyllyjä eikä huonekaluja eikä mitään. Halusin kaiken valmiiks ja hianoks ja varsinkin heti.

Rakennutin klinikkahuoneeseen hyllyjä, ja ostin varastohyllyhärpäkkeen. Piti saaha kaikki lääkinnälliset romppeet järjestykseen, ennenkun alkaa klinikka (se alkaa ens viikolla). Nyt on saatana kaikki niin järjestyksessä, että tunnelma on suorastaan orgastinen. Neulat on tip top rivissä kokojärjestyksessä, ei ole tavaraa tahi laatikkoa jolla ei paikkaansa ole ja jota ei ole nätisti etiketillä koristeltu että tässä lootassa on tämmösiä asioita. On vähän fiilis että en tohi eläinlääkäreitä sisään päästää ollenkaan koska ne sotkee kuitenki. Että voitasko vaan seisoskella tässä siistissä rivissä ja ihailla miten on neulat niin nätisti järjestyksessä. Ja kattokaa kuinka kaikki tikkauslangat on järjestetty tuollai koreihin että heti löytää oikiat langat kun niitä tarvii. Ai mahoton. Eläinlääkäri Rinille jo sanoin, että sitten ei saatana sotketa tai miä miä saan hepulikohtauksen. Koska kun Rini kävelee ovesta sisään, kaaos on välitön. Tavarat suorastaan loikkaa hyllyiltään pitkin lattioita ja pöytiä ja kaikki on heti ihan sekasin.

UUU MAMA! Onko mitään hienompaa kuin TAVARAT JÄRJESTYKSESSÄ! Kattokaa noita ylähyllyn neulabokseja! Ottaa ihan pumpusta kun on niin ihanat!

Uskallan epäillä, että ennen kun klinkka ens viikolla alkaa, olen tapetoinu klinkkahuoneen seinät laminoiduilla lapuilla missä on miljoona toimintaohjetta ja missä uhkailen lääkäreitä ties millä rangaistuksilla jollei tavaroita laiteta takasin sinne minne ne kuuluu.

Kyllä, minulla on ongelma. Useitakin. Ja tää järjestyksen ylläpito on niistä vain yks. Minua ei lika ja saasta ja paska häiritse, mutta tavaroilla on paikkansa ja niiden PITÄÄ olla omilla paikoillaan. Järjestysnatsi, thäts miiii!

Klinikkahuone on siis järjestyksessä. Jotakuinkin. Tarvitaan vielä uus jääkaappi ja pöytä, mutta niihin ei ole nyt rahaa (olen laittanu kaikki omatkin rahat tähän saatanan järjestelyvimmaan). Vanhalla jääkaapilla pärjätään toistaseks, ja klinikkapäiviks lainataan pöytä Golfilta.

Eihän uutta hienoo kauppaa voinu tämmösenä kattella.

Nyt pääsemmekin sitten kissakaupan puolelle. Ylevä ajatus oli, että myyään roinaa muovilaatikoista niinku ennenki, ja sitte pikkuhiljaa etitään jotain ilmasia rämiä huonekaluja ja hyllyköitä, mihin saa myytävät romppeet jotenki esille. Paskanvitut. Minulla on uusi hieno kiiltävä kauppa, jollasesta olen vuosia haaveillu ja nyt kun se on muuttunu todellisuudeks, ni emmiä halua että se näyttää joltain Pelastusarmeijan kirpputorilta misä huojuu jotain termiittien syömiä eltaantuneita huonekalunrämiä. Ratkaisu: nikkarijätkä Gimo hommiin ja vanerikaupoille.

Miä piirtelin hyllysuunnitelmia papereille ja Gimo rakenteli. Kaupan tiski olikin sitte vähän kinkkisempi, koska siihen halusin etualalle hyllyjä myyntitavaroille, mutta sen lisäks perspuolelle miulle jonkinlaista toimistotilaa. Koska en ole arkkitehti, insinörde enkä minkään lajin tekninen suunnittelija, niin oli vähän ihmettelemistä että sain pömpelin mitenkään ees ittelleni selkeesti piirreltyä. Totesin, että näillä tuherruksilla en saa Gimoa ikinä tajuamaan mitä pitää rakentaa, joten jonkin sortin kolmiulotteinen pienoismalli täytyy tehrä, että lopputuloksella on ees jotain mahollisuutta olla lähellekään sitä mitä olen vammasessa pääkopassani visioinu. Pahvimalliminiatyyritiskin askartelinpaskartelin, ja sen sekä piirustusten kanssa Gimolle asiaa selvitin. Hän raaviskeli päätään melkosen tovin mutta ilmotti lopulta, että kyllä hän taitaa tajuta mitä oon vailla. Gimo rakens, ja jumalaare siitä tuli just eikä melkeen mitä halusinki.

Taidonnäytteeni pienoismallien rakentelussa

Valmis tuote!

Kaikki huonekalut on vanerista tehty, joten sellasenaan nehän oli kauheita. Roudasin hevoskyyillä Gimon rakennelmia kaupalle harvasepäivä, ja sitte eiku maalaamaan. Selkä on paskana ja kaupan terde ja miun kaikki vaatteet on maalitahroissa, mutta lopputulos on aika hiano. On saatana niin värikäs meininki, että päätä särkee, mutta en halunnu kaupasta mitään synkkää 50 shades of brown -paskaa. Väriä elämään, jumaliste! Kattokaa ny, on hiano!

Kauppa on valmis!

Asioilla on siis paikkansa ja klinikka ja kauppahuone on tip top järjestyksessä.

Nyt miun yöunia hiertää varastohuone, joka on yhä ihan vaan keko tavaroita. Mutta sen järjestely saapi oottaa nyt tovin, ensin pietään kissaklinikka ja sen jälkeen sitte jatketaan järjestelynatsitusta. Ja on miulla vielä maalaushommia, Gimo rakens vanerijämistä kissakalusteita kaupan terdelle. Mutta maalailen niitä sitten kun selkä kestää mitään kyykkimistä.

Samassa yhteydessä miulla alko taalasmaahommat majatalossa, on ollu muutamia asiakkaita huvilassa, oma murju on täynnä kissanpentuja, ja on pitäny rampata Lombokilla millon minkäki imigration-asian takia. Sekä kaiken taalasmaalailun ja muun maalailun ohessa on pitäny säätää asioita seuraavaa kissaklinikka varten ja tilailla lääkkeitä ja hankkia rokotteita (niitä on nyt, jihuu!) ja päivitellä nettisivuja ja suunnitella ja painattaa uusia esitteitä ja flaiereita ja herra tiäs mitä. Vapaapäivä miulla on viimeks ollu joskus lokakuun alussa. Rupes pikkusen mielenterveys väsymyksen takia jo rakoilemaan, kun päivät ollu yhtä helvetin säntäämistä paikasta toiseen. Viieltä ylös ja kuuen jälkeen töihin ja yheltätoista kaupalle ja neljän tienoilla takas töihin ja sitte nopeesti kotio siivoomaan ja syättämään kissat, ja parhaina päivinä vielä illaks pitämään kauppaa auki kaheksaan saakka. Alko ikä tuntumaan, nimittäin. Olo on ollu vanha, väsyny, vaikea, ruma, läski, tyhmä ja vittumainen. Mutta kun on kaikkea tuota niin mikäs ihme se on, että siltä myös tuntuu. MUTTA JUMALAUTA NEULAT ON JÄRJESTYKSESSÄ! Se korvaa kaiken!

Mutta nyt otin tuossa 3 päivää vähän iisimmin ja oon vedelly kepeitä 10-12 tunnin yöunia. Rupiaa taas tuntumaan siltä, että aivot toimii enkä halua tappaa jokaista vastaantulijaa. Vain joka toisen.

Kyllä tää tästä.

Ja arvakkaa mitä! Miun työlupa on kaikilta osin valmis. Kaikki on hoiettu ja passi on takasin asianmukasin leimoin ja härpäkkein varusteltuna. Jumaliste! Siitä lisää seuraavassa paskannuksessa.

Kaupalla asuu myös Assi eli Assistentti

Gimo on törkeen näppärä pykäämään huonekaluja. 

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

Ihmisraunio tässä päivää. Nimittäin kyllä tuntuu tanakasti siltä etten enää ole ns. viime kevään kanoja. Eltaantunu ryhditön ja väsynyt paska, jota kolottaa joka lävestä, jolla stressikäyrä huitelee taivaissa, jota ahistaa ja joka ei saa nukuttua, kun päässä pyörii Taalasmaahommat ja raksahommat ja nettihommat ja rahahommat ja kissahommat ja vuohihommat ja fillarikin vetelee ihan viimisiään.

Olen ihan vitun reippaana hokenu sitä, kuinka persaukisuus pitää toimeliaana, mutta olen persaukisuudessa velloessani unohtanu että ikää on kohta 50. Ei tämmönen kaljaa kittaava vanha pläski jaksa niinkuin kaljaa kittaava nuor ja notkee pläski joskus muinaisuudessa. Olen haalinu hommia ja tekemistä ja asioita hoiettavaks joka suunnasta ja nyt kun kaikki asiat on yhäaikaa aktiivisena ni miähän alan aivan hajota. Oon Edenissä Taalasmaana, kissakartanon raksahommat, uuen huvilan saaminen valmiiks ja sen varaushärpäkkeet ja nettisivut ja saatanan somet ja kaikki, työlupasäädöt, ja yhtä sun toista muuta pientä... voi luoja.

Mutta kylä tää tästä. Kuhan huvila pyörii ja kissakauppa on valmis ja miun uus työlupa on redi, ni se on jo puali voittoa ja voi varovasti huokasta.

Megahuvila on sentään tänään avattu varauksille. Siellä on vielä helvetisti tekemistä ja sisustelemista, enkä oo saanu otettua kunnon valokuvia kun koko ajan on joku projekti meneillään ja jotain nurkkaa viritellään. Mutta laitettiin paska nyt varattavaks enivei ja kiillotellaan julkisuuskuvaa sitte myöhemmin kun kaikki on tiptop ja pystyy ottamaan kuvia missä ei pilkota remonttireiskojen persvaot tai pino työkaluja ja roinaa.

PÄIVITYS: Nii ja hei, myös Gili Palms Resortin huoneita voi nyt varata Airbnb:n kautta ja se oon miä siellä vastaamassa viesteihin.

Palaan pitkemmillä uutisilla sitten kun energiaa riittää kirjotteluun vähän enemmän.

Morjens!

10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Ulkosuomalaisten bloggaajien keskuudessa on jo kuukausi tolkulla vetäny rallia tämmönen blogihaaste: 10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle. On ollu mielessä vastata näihin jo aikasemmin, mutta homma on jääny ajatuksen tasolle ja kaiken muun tohinan jalkoihin. Nyt Meriannen mielessä - blogin Maiju laittoi haasteen oikeen henk.koht. nin enää ei voi lusmuilla. Lue Maijun vastaukset täältä.

Ja juuri nyt kun parin hermoromahdunpäivän jälkeen miä en jaksa kirjotella riviäkään esim. rakennusprojektista, ni tämmönen kysy-vastaa-pläjäys on just hyvä viemään ajatuksia aivan toisaalle.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?



Ilmasto. Ympäri vuoden jotakuinkin 30 astetta lämmintä. Olen viluhiiri niin arvostan lämpöä ja sitä, ettei tarvi pukeutua kun miseliinukko jotta pystyy tuikkaamaan nenää ulos. Yli vuoteen en oo käyttäny kenkiä, se on ihanaa!

Pidän myös rennosta otteesta elämään ja asioihin. Pidän. PIDÄN. Kyllä pidän. Se ei siltä ehkä eilen näyttäny kun palo raksaprojektin kanssa käämi ihan totaalisesti, mutta maassa maan tavalla on siun oleminen.

Arvostan paikallista hintatasoa varsinkin ruuan suhteen. Lähitienoon warungeista irtoaa pöntöllinen paikallista mättöä 10.000 rupialla (noin 65 euroopan senttiä).

2. Entä ikävintä?

Kaiken järjettömyys ja byrokratia. Työluvan saamisen vaikeus ja tolkuton hinta. Se, että kaikkeen menee aivan tolkuttomasti aikaa nimenomaan siksi, että joka asiaan liittyy helvetillinen säätäminen. Korruptio. Paikallisten löperöhkö työmoraali ja kyvyttömyys oma-aloitteisuuteen. Eläinten kohtelu, luonnon raiskaaminen, roskaaminen ja yleinen välinpitämättömyys  em.asioita kohtaan.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Kallioon Majava Baariin juomaan karpalolonkeroa ja kuolaamaan komeita mordorilaisia sonneja.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Malesian Pulau Kapasille on hinku, muttei rahaa tahi aikaa mennä edes piipahtamaan.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kunnon leipää ja juustoa. Raejuustoa. Suklaata, Fazerin sinistä, sitä tekee joskus aivan tolkuttomasti mieli (saa tuoda tuliaisena, vink vink). Karpalolonkeroa. Voi luoja se on universumin ihanin tavara!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Never say never mutta kyllä se tällä hetkellä tuntuu todella kaukaselta ja hirviältä ajatukselta. En usko, että sopeutuisin minkäänlaiseen länsimaiseen touhotusyhteiskuntaan enää koskaan.

Kotihuudilot

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En tiedä onko täällä mitään varsinaisesti hauskaa juhlapyhää. Juuri tänään on yks helvetillinen juhlapyhä, joka on vuoden hirvein. Tänään tapetaan tuhansittain vuohia. Uskonnon nimissä tietenkin. Koitan olla avoimin mielin ja kunnioittaa paikallisia tapoja ja paikallista kulttuuria mutta kyllä se tämmösenä päivänä ihan vitun vaikeaa on. En pysty hyväksymään eläinten uhraamista minkäännäkösten seremonioiden merkeissä.

Ramadan toki on sinänsä jännä ja ramadanin päättymisen karnevaalihumu Idul Fitri.

Mielenkiintoisin juhlapyhä Indonesiassa lienee kuitenkin Balilla vietettävä hiljaisuuden pyhä eli Nyepi. Balilla ei saa sillon yhtään mölytä, ja koko Bali pysähtyy. Lentokenttä on sulki, autot ja veneet ei liiku, kaikki on sulettu.

Meillä täällä Hiekkakikkareella se näkyy siten, että täällä on järjetön hulina. Kaikki säntää Balilta tänne mölyämään.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Niin. En tiedä. Miehän lähin vaan vähän pidemmälle lomalle ja luulin lähtiessäni, että tulen noin vuoden päästä takasin.... ja siitä lähdöstähän on härregyyd kohta vierähtäny 6 vuotta. Lähtöön liitty ihan vaan pelkkää innostusta. Jos oisin tienny, etten tuu enää takasin, niin ehkä lähtöön ois liittyny toisenlaisiakin tunteita.

Jos mietin, että mikä on vaikeinta ulkomailla pysymisessä/asumisessa, niin tietenkin se, että kaipaa kavereita. Ja raejuustoa ja karpalolonkeroa.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi?

Voisin. Jos tästä johonkin lähtisin, niin Malesia olis se todennäkösin etappi.

Kyllä on välillä käyny mielessä, että olishan tämmösen lempeen ilmaston ja rennon elämän todellakin voinu löytää jostain helpommastakin paikasta. Esmes just Malesiasta. Mutta minkäs teet, tänne Indonesialaiselle Hiekkakikkareelle päräytin ja tähän parkkeerasin ja en ole tästä mihinkään lähössä.

10. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

Joo. Koska on pakko. Ensin pitää pyörähtää Kuala Lumpurissa tappamassa vanha työlupa, sitten tulen takasin ihan vaan turistina oottelemaan josko se uus työlupa joskus olis valmis.

+1. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

2016? Ghost livenä Tuskassa viime vuonna oli kyllä kova. Ja koko kuukauden Mordorissa lorvailu oli ihan spektaakkelia. Kiitos siitä kuuluu kaikille hulluille jotka äänesti tän blogin voittoon Paras Matkablogi -skabassa tuossa viime vuoden alussa. Se voitto oli kyllä aivan älytöntä. Koska minä en voita koskaan mitään, missään. Ja palkintonahan sain matkalahjakortin, jolla sain lennot Mordoriin ja takas. Hurraa!

Iloinen ulkosuomalainen kesän 2016 Tuskassa komeitten mordorilaisten könsikkäiden syleilyssä. Aiettä!

Sellanen kysy-vastaa-härpäke. Tässä lopuks pitäis haastaa muita bloggaajia vastaamaan samoihin kyssäreihin, mutta suurin osa on jo vastannu ja jos aivan rehellisiä ollaan, ni viime aikoina en ole ehtiny/jaksanu/kyenny mitään blogeja ees lukemaan. Energiat on menny tuohon rakennusprojektiin ja siitä hermoomiseen. Sori.

Madafakin MATI LAMPU!

Hiekkakikkareella kärvistellään jälleen jatkuvien sähkökatkojen parissa. Pitkään olikin kyyti tasaista ja jatkuvaa, mutta nyt on taas riemu revenny, aivan täysiä. Alkaapi nimittäin valaistuneella varhaiskeski-ikäsellä läskilläkin pinna kiristymään. Tätä on nyt kestäny usiamman viikon. Välillä sähköt on poikki tuntikausia, välillä ihan vaan muutaman sekunnin. Ne muutamankin sekunnin katkot alkaa lappaamaan hiekkaa vaginaan aikamoisella lapiolla kun niitä tulee noin tusina tunnissa. Rupiaa hiärtämään ja aika helvetisti, vitutuskäyrä posottaa valoa nopiammin ja noususuhdanteisesti.

Sähkökatkojen syy on saaren juoruverkoston mukaan siinä, että sähköverkkoa päivitetään. Toivoa paremmasta saattaa siis olla. Huoltokatkojen lisäks sähköt on ollu poikki myös siksi, että Lombokin ja Hiekkakikkareen välinen kaabeli meni poikki (ounastelen että joku kuopas kaapelin katki vahingossa). Sekä siksi, että joku helvetillinen kaapeli täällä sytty tuleen. Välillä koko saari on pimiänä ja generaattorit huutaa joka nurkalla. Välillä naapurissa on sähköä mutta miulla ei ole. Välillä miulla on mutta naapureilla ei. Mistä näistä tietää. Kun kattelee miten täällä sähköjä viritellään nin mati lampuun riittää todennäkösesti ihan vaan sekin että joku helvetin pulu istahtaa sähkölangalle.

Kun lisäks on turistisesongin high season kiihkeimmillään ja saari piukassa porukkaa, joista kaikki haluaa ladata jotain ja huuattaa ilmastointeja ja muita vempeleitä ni eihän Hiekkakikkareen kapasiteetti riitä kaikille. Jos sähköä on niin sitä tulee epätasasella voimakkuuella: valot kämpässä himmenee ja sitte kohta taas loimottaa täysiä, tuuletin kämpän nurkassa pyörii välillä niin että lähtee tukka päästä ja silmämunat kuivettuu mutta seuraavassa sekunnissa hädintuskin jaksaa pyöriä saati ilmaa liikuttaa. Ilmastoinnin päälle laittaminen on ihan turhaa, koska ei se kykene viilentämään mitään kun sähköä ei tuu tasasesti.

Elämä pyörii jatkuvan latauspaniikin parissa. Varalamput ja -akut ja puhelimet ja muut vekottimet pitää olla koko ajan täyessä latingissa kun ei tiä millon taas joku kaapeli jossain räjähtää ja sitte kärvistellään puali vuorokautta ilman sähköä. Ja sehän on saletti että jos unohat latailla ja hokaat että perketi, puhelimen akku loppuu ja ladattava taskulamppuki tyhjänä ja tuuttaat ne latautumaan ni se on minuutti ja sähköt katkiaa.

MATI LAMPU saatana! Se onkin liki ensmäänen indoneessian kiälinen termi minkä jokainen tänne vähänkään pitemmäks aikaa asettuva oppii. (Mati =kuollut, lampu = lamppu/valo).

Ehkä tästä napiseminen on vähän sellasta kermaperseistä first world problems -tyyppistä neiteilyä, mutta tulkaapa itte näihin lämpötiloihin kökkimään pahimpaan mati lampu -sesonkiin. Vaikka myä mordorilaiset ollaankin saunakansaa niin sitä ei kuitenkaan jaksais himassaan vetää ihan saunatimona joka saatanan yä.

Loppukevennykses Mati Lampu -nimisen yhtyeen video.

Työlupauutiset

Työluvan, joka täällä tunnetaan yleisesti termillä KITAS, saamisesta Indonesiaan on miulta kysytty paljon. Kaiken aa ja oo on se, että siulla pitää olla työpaikka hoiettuna, ja sitten vasta voit juosta pää eellä tähän työluvan hankkimisen betoniseinään. Ensmäisen työluvan hommasin 2 vuotta sitte, ja sehän oli ihan kummelia koko homma. Lue tästä syräntäriipaseva vuodatus asiasta (tässä postauksessa myös paljon perusinfoa aiheesta).


Viime vuonna työlupa uusittiin viuh tuosta vaan, koska työnantaja pysy samana. Ei tarvinu muuta kun uusia vakuutus ja lyödä helvetisti rahaa tiskiin ja asia selvä, ei tarvinu ees poistua maasta hakemaan mitään leimoja mistään lähetystöistä. Se oli vikkelä muutamassa viikossa hoiettu draamaton liukuhihnahomma.

Nyt vaihtuu työantaja, joten työlupaa ei voi tuosta vaan uusia, vaan homma menee ihan kun haettas työlupaa ekaa kertaa. Kaikki alkaa siis nollasta. Lakimiesnainen sano että aikaa menee noin 3 kuukautta. Koska Indonesia, niin alotin säätämisen jo hyvissä ajoin toukokuussa. Aikaa siis 5 kuukautta, luulis onnistuvan.

Tähän mennessä tapahtunut:

Lista papruista mitä tarvii työlupaan

Toukokuu: sovin uuden työantajan kanssa, että tulen heille töihin ja siirretään miun työlupa heille. Otin yhteyttä tuölupia hoitavaan lakimiesnaiseen ja pyysin listaa papereista joita tähän prosessiin tarvitaan. Sain listan ja rupesin uuen työnantajan kanssa mettästämään tarvittavia dokumentteja. Toukokuun vikana päivänä oli kaikki kasassa ja lähetin ne lakimiäsnaiselle.


Kesäkuu: tietysti muutama dokumentti oli vanhentunu ja piti ettiä uusitut versiot. Löytyi. Toimitettu. Käskin kuittaamaan että kaikki on nyt ok eikä mitään puutu. Kaikki on ok, vastattiin. Kesäkuun puolivälissä tuli meiliä että voinko toimittaa värikopion yrityksen STAMPista (kaikilla virallisilla dokkareilla tuntuu olevan joku kirjainlyhennelmä, joka laitetaan aina isoilla kirjaimilla). Kysyin että mikä helvetin dokumentti on STAMP kun ei sitä ollu alkuperäsessä listassa mainittu. Lähettivät takasin esimerkin: kuva jonkun firman leimasta. Ahaa! Tässä tapauksessa siis STAMP ei ole lyhennys vaan tarkottaa ihan vaan firman leimaa. Kävin lätkimässä yhen aanelosen täyteen leimoja ja lähetin sen takasin, laitoin varmuueksi vielä mukaan sknnaukset firman esitteistä ja ties mistä härpäkkeistä. Sitte alkoki ramadanin päättäjäiset ja virallinen Indonesia meni kaheks viikok lomille LOMPS.

Heinäkuu: kun lomat oli lomailtu ja maa aukes ja alko toimimaan, rupesin pommittamaan lakimiäsnaista että mitäs miun kitasille kuuluu. On prosessissa Jakartassa. Ahaa. Lupasi kysellä että missä se menee ja ilmotella. Ei mitään kuulu ja eilen otin taas whatsappia että moro, oisko mitään uutisia mun kitasista. Yhä prosessoitavana. Okei. Vartin päästä lakimiesnaiselta tuli viestiä että hän on huolissaan kun työnantajani ei ole halunnu hoitaa yritykselleen dokumenttia ABCDEFG. Kysyin että miten niin ja mikäs ihmeen dokumentti se tuo on kun ei sellasta ole koskaan aikasemmin edes mainittu? Lakimiesnainen vastas että ei sitä luultavasti edes tarvita mutta Jakartan viranomaset saattaa sitä pyytää ja "big problem" jos sitä ei ole. Kysyin että mikä se dokkari oikein on mutta sain vaan takasin kirjainlyhennelmää ja huolestumista siitä että miten ei ole yrityksen omistaja tätä halunnut hankkia. No tsiisus sentään, kun eihän sitä ole koskaan aikasemmin edes mainittu että anna nyt helvetti kun kysyn, kyllä sellanen saletisti löytyy. Ja niin löytyikin. Toimitin sen lakimiesnaiselle että tässä on ja voitko nyt varmistaa että kaikki maholliset liput ja laput ja leimat ja kopiot ja valokuvat ja sonninperseet on teillä eikä mitään ylläreitä enää tule. Vastasi sitten että kaikki ok, paitsi tosta uudesta paperista tarvitaan värillinen skannaus, nyt oli vaan mustavalkonen. Hupsista, sori, hoidetaan värillinen, olkaa hyvät.

Nyt on luvassa odottelua ja jäätävää hikeä persvaossa. Syyskuun puolivälin jälkeen haluisin pyhkästä Kuala Lumpuriin hakemaan lähetystöstä tarvittavan leiman passiin ja sitte rehvata Vähänryyppään (on taas se aika vuodesta kun Vähis tulee lomille) ja tulla hänen kanssa yhtä matkaa kotio Hiekkakikkareelle. Ja nykynen työlupa umpeutuu 30.syyskuuta eli ennen sitä on enivei käytävä jossain hakemassa jotain leimaa passiin.

Työluvan säätäminen vie miut vielä aikaseen hautaan. Ois helppoo jos ei ois vaikeeta, nimittäin. Vaikka on lakimiäsnainen asiaa hoitamassa niin kylä pukkaa harmaata hiusta ja rytmihäiriötä. Nimittäin jos tää tän kertanen työlupa tulee ajoissa  ja kaikki hoituu ilman että verisuoni lopullisesti katkiaa päästä niin hyvä on ja kippis sille, soitakaa se Paranoid, saatana.

Onneks asioilla, niillä on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Ja maassa maan tavalla ne järjestyy täälläkin.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Lokakuussa 2011, vajaa kuukaus ennen kun Mordorista lähin, miulla oli herne nokassa kun jotkut erehty kysymää et mitä miä meinaan reissussa tehä. Et kai siä muutaki teet ku makaat rannalla ja juot kaljaa ja jotain palmuja halailet. Niiku ei reissussa oleminen itessään ois jo tarpeeks! Lisäks luterilainen työmoraali miun itteni sisällä syyllisti siitä, et oon lähössä ihan vaan oleen, enkä tekeen, ja viel kaikenhuipuks meinaan olla, enkä tehä, ainaki vuoden.

Koitin sit hätäpäissäni keksiä jotain agendaa. Ikäänku oikeuttaakseni lähtemisen. Katotaas kui on käyny.



Aioin reissun aikana....

...oppia ymmärtämään ja puhumaan indonesian kieltä ees jotenkuten

Indonesian kieli on ihana! PERSEKUSI!

Joo. JOTENKUTEN on tässä avainsana. Kielikurssikirjoja on messissä, oonkohan alle viis kertaa selaillu niitä täs vuosien aikana. Kielikurssilla toki olen käyny mutta ei sekään paljoo auttanu. Pystyn asioimaan baarissa ja ravintelissa indonesiaks, ontuvasti mutta kuitenkin. Pystyn tilaamaan heppataksin majatalon asiakkaille indonesiaks. Kaupassa tajuan vähän mitä kaupantäti miulle höpisee, mutta suurin osa menee ihan yli. Ymmärrän kuitenki aika hyvin jos miun länsimaiset kaverit puhuu oikeeta kunnon bahasa indonesiaa, mutta itellä ei riitä osaaminen keskusteluun osallistumiseen. Hutikassa saatan yrittää jotain mongertaa.

Onneks täällä pärjää enklanniks hyvin ja sen verran kuiteski osaan indonesiaaki et jos meen johonki missä ei pärjää kansainvälisemmillä kiälillä ni kyllä miä selviän ja saan asiani hoidettua. Esmes sain tilattua ittelleni uuet silmälasit ja hoiettua näöntarkastuksen, vaikkei optikkoliikkeen jätkät puhunu sanaakan enklantia. Se ois jälleen fanfaarin paikka! Soittakaa Paranoid!


...käydä myös muualla ku Indonesiassa, jopa sellasissa maissa missä en oo ikiin käyny. Laos ja Filippiinit, täältä tullaan (joskus, ei ihan heti)!

No Laosissa kävin. Filippiineille olin joskus menos mut peruin. Nyt ei oo enää rahaa matkustaa, eikä oikiastaan tee ees mieli. Mihin tästä ny tarvis lähteä, kun on kotonaan ja viihtyy.

Se on muute jännä juttu, että sellanen reissaushinku ja kaukokaipuu on miulta hävinny täysin. Sillo ku koti oli Mordorissa ni yleensä eka asia mitä tein ku matkoilta sinne palasin ni oli et tsekkasin lentohintoja seuraavalle reissulle, ostin lennot ja aloin laskee öitä lähtöön. Koko ajan oli rauhaton olo ja hinku maailmalle.

Nyt oon asettunu tähä Hiekkakikkareelle enkä kaipaa mihinkään muualle. Okei, kirvels sielua kun en ollu justiisa Tuskassa, ja tällä hetkellä on pieni kaipuu Oikeaan Kaupunkiin. Mahollisesti Kuala Lumpur siintää lähitulevaisuuessa uuen työluvan takia, ja kyllä Kuala Lumpur kuittaa tuon Oikean Kaupungin kaipuun täydellisesti.

...tehdä hieman vapaaehtoistöitä

Ehkä hieman olen tehnytkin, kyllä juu.

...sukeltaa elämäni tokaa ja vikaa kertaa ja uskoa sen jälkeen, että jep, sukeltaminen tarkottaa edelleen pitkää ja kallista paniikkikohtausta. Eli pitäkää merenpohjanne, minä snorklaan ja se riittää.

Enpä tiänny että sukellus vie miut ihan mennessään. Ja joo, se Dive Master on yhä kesken, eikä tilanne sen suhteen oo muuttumassa. Ei oo enää hinkua sitä ees loppuun ährätä, koska sukellan jo ihan riittävän hyvin ja kaikenlaiset pähkäilyt sen suhteen, että jos sukellusduunia joskus tekis on kyllä jo kuopattu ajat sitte.

... kokeilla joogaa yhen kerran ja ymmärtää sen jälkeen että jep, ei miun laji

En oo kokeillu. Saatan joskus kokeilla muttei oo mikää hinku mennä vääntäytyy asanoihin.

... trekata, sillai (muka) oikeesti trekata, jossain hienossa viidakossa, ja paeta sieltä parkuen heti ensimmäisen iilimadon imeytyessä kinttuun

En oo oikeesti trekannu. Oon käyny useilla semmosilla kermaperse-retkillä vaan, mis kävellää vartti jotain siivoa polkua pitkin jossai pusikossa ja sit ollaa et huh huh olipa hei extremee.

...käyä kattomassa miun kummitiikereitä Thaimaassa ja Kambodzassa

Toinen tiikeri on jo menny vihreemmille niityille enkä miä toistakaa kerenny Kamputsean reissulla käyä kattomas.

...kiivetä johonkin

Oon kiivenny. Viimeks kiipesin pöyälle.

...rupsahtaa (väistämätöntä, kun yhdistää tämän iän, trooppisen kuumuuden ja aasialaisen sapuskan)

Kyllä. Alamäki, what can I do?

... tutustua johonki ihmiseen (ja ei, en tarkota tutustumisella panemista, mutta ettehän tyä miun seksihullut lukijat sitä usko)

Kyllä. On tullu reissun aikana uusia kavereita ja ihan ystäviäki, ja hyviä semmosia. Hiano suaritus tunnevammaselta ihmisvihaajalta!

...nähdä meressä villin valashain ja/tai villin dugongin (ensimmäinen ilmeisesti helppo kuhan on tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, jälkimmäinen täysin tuurista kiinni)

Valashaita on mein Hiekkakikkareen ympärilläki taas pongailtu mut en tiätenkää oo niitä nähny. Dugong ois kyllä kova kans.

...ottaa lisää tatuointeja

TSEK! Mutten ota enää yhtää. Ei oo rahaa, plus en kestä sitä kipua enää.

...valaistua ja henkistyä ja kaikkee sellasta ylevää paskaa mitä tämmösil irtiotoilla kuuluu ehottomasti tehä

Kyllä. Olen nyt toisenlainen aivan. Valaistumisesta ja henkistymisestä en tiiä, mutta olen kroonisesti onnellinen. Se on ihanaa.


...kirjoittaa, jotain, ja paljon

Kirja ei oo edenny vittu mihinkää ku en oo kerenny keskittyy, mutta oonha miä aikamoisesti suoltanu paskaa tänne plokiin täsä vuosien aikana. Pääasia on että kirjotan. Ja ehkä se kirjainspiraatio jossain kohin suikkaa papanaluukusta ineen niin vimmalla että asialle alkaa jotain tapahtumaan.

Kaljaa on juotu ja rupsahettu ja valaistuttu. Ja tässä kuvassa poikkeuksellisesti miulla on myös ikäänku meikkiä

...juoda kaljaa sekä - voiluoja voiluoja - olla myös juomatta kaljaa

TSEK!



...tarkentaa elämän tarkotusta (siis itelleni, miä paskat piittaan teiän muiden tarkotuksista)

Elämän tarkoitus on murheen karkoitus. Jos näin on niin hyvä, olen siinä onnistunu.

Tämä menkööt ton valaistumisen ja henkistymisen ja muun lässytyksen kanssa samaan pakettiin, mutta kyllä miuta henkilökohtasesti on paljon helpottanu reipas etäisyys länsimaisesta kiireisestä elämäntavasta. Miun biorytmeille tekee parempaa gutaa tää hitaanlainen Hiekkakikkarelainen elämäntapa, se on toisenlaista aivan.

Millään kun ei oo niin kauheesti väliä ja vähiten ulkosilla seikoilla. Mitä sit jos jalas on pöxyt jotka on persuksista vähä ratkennu ja paitakii on täynnä reikiä, so what! Ei mitn väliä jos et oo kammannu tukkaa viikkoon! Tai vuoteen! Kaikki on ihan hyvin jos just ja just rahat riittää nuudeliin. Ja kaljaan.

(Oikeesti, emmiä koko ajan ryyppää!)

Rupsahtanu ja valaistunu juo taas kaljaa

Rupsahtanu ja valaistunu ja sen kaverit juo taas kaljaa ja viettää mordorilaista juhannusaattoa

Soittakee Paranoid!

Siitä tuli eilen päivälleen 4 vuotta kun heräsin täällä Hiekkakikkareella päättäväisellä fiiliksellä ja sanoin ääneen asian, mikä oli takaraivossa pitkään naputtanu: miä jään tänne. Kävi mitä kävi niin en lähekkää takasin Mordoriin ja töihin ja kerrostaloon kaupunkiin asumaan. Ja kappas, 4 vuotta myöhemmin olen yhä täällä, enkä oo hetkeekään tuota päätöstä katunu. Helppoa ei ole aina ollu, mutta ei oo miälessä ees hetken vertaa käyny, että paskaa haukkasin ja ois vaan pitäny sillo palata kiltisti takas Mordoriin ja olla kunnon veronmaksaja eikä mikään tropiikissa hilluva haahuilija. Pikemminkin toistuvasti taputtelen itteeni selkään, että hyvä miä. Pokaali pitäs miulle antaa ihan siitä hyvästä, että kerrankin kykenin olemaan kuuntelematta järjen ääntä ja menin täysin tunteella.

Joskus sitä kontrollifriikkikin osaa irrotella, jopa ihan selvinpäin! Soittakee Paranoid ja Porilaisten Marssi, olen fanfaarit ansainnu.

Tuolloin neljä vuotta sitte oli kyllä vähän jännäkakitsua kalsongissa, että mitenköhän nää asiat tästä järjestyy. Löytyykö pysyvää kotia ja varsinkin jotta löytyykö töitä ja mitä miä täällä oikeen meinaan elämälläni tehrä, kun ikuinen lomailu ja rannalla retkotus ei elantoa tuota. Ja kas, asioilla on tapana järjestyä, ja niin ovatkin järjestyneet. Löytyi Palatsi kodiks ja löytyi töitä ja löytyi elämälle tarkotus eli kissaprojekti.

Ähellystä, tomeruutta ja helvetisti onnea on kaikki vaatinu mutta miun asiat on tätä nykyä aika hyvällä mallilla. Toki Palatsini remontti on yhä kesken, uuen kissapömpelin rakennushommat ei oo vieläkään ees alkanu, rahat on todella, TODELLA vähissä. Mutta tunnelin päässä pilkottaapi jo varovaista valoa. Kissapömpelin rakennushommat alkaa toivottavasti pian, nyt kun ramadan ja siähen liittyvät pyhät ja vapaat ja seremoniat on vietetty ja porukka palailee töihin ja arkeen. Palatsini keskeneräsen rempan kanssa pystyn elämään, koska tärkein eli keittiö on edes sisäpuolelta täysin valmis. Ja olen luikerrellu uusiin töihin, entisten lisäks, ja uuet duunit ehkä lähitulevaisuuessa ees hiukkasen helpottaa jatkuvaa persaukisuutta.

Mutta kertoilen sitte tarkemmin uusista hommista jahka ne pääseepi kunnolla käyntiin. Ensteks pitää vielä vähän rakentaa, ja senhän jo kaikki tietää miten rakennushommat tuppaa sujumaan. Mutta olen toiveikas! Ja sillä välin kun uuen työpaikan valmistumista oottelen niin on aikaa tehä muita hommia. Vähän nettisivuja pykäilen ja Taalasmaahommia Edenissä ja Master Chef Australian uusin siisöni on menossa.

Ei tässä meinaa ees kaljalle keretä kun on mukamas niin kiirettä. Varsinkin tuon Master Chefin kanssa.

Tuo pytinki kun valmistuu nin pääsen vähä töihin

Raksapojat oli intoa täynnä kun kävin ottamassa vähän kuvia

Turistikikkare ja tekemisen ilo

Tuli oltua vähäsen turistina omalla Hiekkakikkareella tuossa männäviikolla. Enpä ollu vuoskausiin esim. kävelly saaren ympäri, tahi kiivenny meiän valtavalle vuorelle. Aikaa oli siitäkin vierähtäny, että kävin meressä muutenki ku sukeltamassa (sukeltamassakaan en o käyny aikoihin), mutta nyt repäsin ja kävin ihan vaan meressä lillumassa. Jumaliste.

Vaikka tämä Hiekkakikkare on pieni, niin sitä onnistuu näivettymään todella kituliaisiin ympyröihin, kun ei ole mitään mikä pakottais liikkeelle. Kun kissakauppaakaan ei enää ole, ei tuu juurikaan poistuttua omilta lähihuudiloilta. Elämä on käpristyny alueelle koti-Golfin kuppila-Eden-Lutwala ja saattaa mennä viikkoja etten edes näe merta. Jos tuon miun mukavuusalueen ulkopuolelle lähen ni puhutaan jo seikkailusta, jota joutuu miettimään, suunnittelemaan ja ressaamaan päivätolkulla.

Täten olikin aika jännittävää kun Eijja tuli viikoks tänne hillumaan ja piti näyttää mestoja. Käpöteltiin saaren ympäri ja kiivettiin mein nyppylälle pällistelemään maisemia. Röhnötettiin rannalla varpaat hiekassa ja miä särvin aamiaiseks kaljaa, ihan ku oikeen kunnon lomaileva ihminen! Avot!

Maisemaa Mount Hiekkakikkareen huipulta

Mutta nyt on Eijja jo poistunu saarelta, joten miä olen saanu näivettyä rauhassa omiin ympyröihini. Pitää oikeen potkia ittiään perseelle, että pääsee Palatsista ulos, kun ei huvittais oikeen mikään. Onneks on helvetisti tekemistä ja kotona ei toimi netti, niin sentäs joudun raahaamaan perseeni Golfille tietsikkahommiin. Ja toisinaan myös kaljalle.

Ohjelmassa on ollu mm. miun uuen työluvan säätämistä. Homma alkaa taas pisteestä nolla, koska siirryn virallisesti töihin Gili Palmsiin (syystä että: uus kissakauppa tulee Gili Palmsin tiluksille niin on loogista että min työlupa siirtyy myäskin siihen, ei sitte tarvitte paska housussa jännittää imigrasin salaisten agenttien tapaa tulkita asioita). Täten työlupa ei mene helpolla ihan vaan uusimalla vanha Edenin työlupa, ehei suinkaan, koska kun työnantaja vaihtuu niin kaikki alkaa alusta. Paperisota on hirviä (luoja mikä lista papruja vaaditaan ulkomaalasen palkkaavalta yritykseltä! Plus läjä ties mitä todistuksia miulta), mutta nyt pitäs olla kaikki liput ja laput ja valokuvat ja muut härpäkkeet Jakartassa käsittelyssä. Mysteeri toki yhä on se, että millä helvetillä tuon työluvan tällä kertaa maksan, mutta asioilla on tapana järjestyä. Kattotaan mitä täst tulee. Aijjettä, niin lämmöllä muistelen miten tämä homma meni kun ekaa kertaa työlupaa miulle viimeks ähellettiin, se oli mahtava projekti.

Ja nyt kun miulla on vihdoin uus toimiva läppäri, jolla voi tehä muutakin kun hankkia hermoromahuksen, nin olen vähän väsänny nettisivuja tutuille. Tai yhen sivuston vasta, niiku näytiks, mutta kattotaan josko siitä jotain maksasivat ja tulis lisääkin hommia. Rahat on nimittäin niin finaalissa, että rupiaa hirvittämään. Mutta persaukisuus, se pitää toimeliaana! Ja tekemisen ilo, kyllä silläkin melkeen elää. On pollee olo kun saa jotain aikaseks, ees joskus.

Huomatkaa optimistinen ote: "opening SOON"

Uuen kissakaupan rakennushommat ei oo tiätenkään vielä ees alkanu. Tontti on siivottu, mutta raksaukot väsää uutta massiivista huvilaa siähen naapuriin eiväkkä oo vielä ehtiny sieltä siirtymään miun tontille. Ja täällähän on nyt menossa ramadan joten kaikki on hitaampaa - ja hitaammalla - kun normaalisti, koska päivät paastotaan ni kaikkia niin kovin väsyttää ja heikottaa, ettei mitään pysty tekemään. Miä niin kovin toivoin että kauppa ois valmis ennen kun high season alkaa, mutta ei näköjään ole. Suunnitelma on nyt se, että täräytän heinäkuun alusta trendikkään muodikkaan pop-up kaupan Golfin kuppilaan, kun ei muutakaan paikkaa ole. On saatava kissaroinaa kaupaks ja kissoille rahaa, muuten jää rakennushommatki puolitiehen, säätänä. Lisäks nettikauppa pitää saaha auki ja rahankerjuukampanjoita ja uutiskirjettä tulille ja vaikka mitä.

Kissahommat on muuten ollu vähän ankeella tolalla. Huhtikuun klinikan jälkeen miulla kävi kotona kuolemassa yhteensä 8 kissapentua ja lisäks kaks miun aikuista mirriä, Surma ja Morkkis, lähti vihreemmille niityille.

HULK!!!!

Oli vähän heikko happi kaiken tuon kanssa, mutta aina jotain ilostakin tapahtuu: HULK löytyi! Hulk asuu lähinnä naapurin sukellusjätkien kanssa, ja hyö miulle sitte yhessä kohin kertovat, että Hulk ei ole ollu himassa vähään aikaan. En ollu miekään häntä nähny hetkeen. Aika varmoja oltiin että jotain on käyny, kärmes purru ja Hulk on menehtyny johonkin ryteikköön. Suru oli puserossa kaikilla. Mutta kas, olin tuossa viime viikolla polkemassa kyliltä kotio, ja tulin tuolta saaren läpi pitkin kinttupolkuja. Meiän futiskentän lähellä (hyvin kaukana miun himasta) tietä ylitti musta saparohäntänen kissa, jolla oli tutun näkönen vihriä panta kaulassa. Kattoin että eijjumalauta, ei voi olla totta, tuon saparohännän ja tepastelutyylin kyllä tunnen! Hihkasin että HULK ja hän maukas vastauksen että juu. Jälleennäkemisen riemu oli miun osalta niin raju että vähän tuli tippakin silmään. Otin Hulkin kainaloon ja polkastiin kotio ja nyt on siltä osin hommat takas ennallaan. Hulk asuu naapurissa, käy miun luona syömässä, ja muutoin vartioi huudiloita aitojen päältä pällistellen.

Naapuriin muuttaa uus sukellusopettaja ens viikolla ja hänen mukana siihen muuttaa myös nuori ja komea vuohipoika (mein kissasairaalaan vauvana tuotu pieni orpo otus, hän on niin siisti ja ihana!). Katotaan mitä Hulk tuumaa kun saa uuen määkivän kaverin pihaansa. Miä olen ainakin hirviän innoissani. Vuohinaapuri! Jess!

Ja lopuks kuvakimara lähinnä Hiekkakikkareen turstikierrokselta.

Sexi mushroom????

Hän ei ole tuleva uus naapuri

Vaikka Noutaja on käyny miun Palatsilla aivan liian usein niin vielä on mirrejä jäljellä. Vieraat kekkä portista sisään tupsahtaa saavat aina läheisyysriippuvaisen ja huomiohakuisen vastaanoton. Kuvassa Gäry mirrien piirityksessä.

Renppajätkien paluu!

OOOHHHHH!

Jumalavita! Ihmeiden aika jne!

Heräsin tänään ja painelin pihalle aamukaffelle ja tupakille ja syättämään kissat. Tukka pystyssä siinä yävermeet päällä ja ihan unipöhnässä yhä ja eikö siä aidan takaa välittömästi nouse parikin jätkän päätä ja hirviä mökä että avaa ovi avaa ovi. En tajunnu yhtää mitä tapahtuu mutta menin avaan oven ja kas, palatsini portista alko vyärymään tavaraa sisään ja jätkiä kauhee lauma. Remontti is bäk! Hurraa!

Tässä kun on kuunnellu kuukausitolkulla sitä "maybe next week"-tyyppistä aikataulutiedotusta ni aikalailla olin jo toivosta luapunu ja nöyränä, joskin kyrpä otzassa, olen siivonnu paskaa keittiöstä ja ajatellu että no josko sitte seuraavan sadekauden sais jo olla sisätiloissa. Luonnollisestikin olin palatsini omistajalle sanonu että okei, minen kysele enää et millos millos mitäs häh, mutta pliide varota sitte vähän etukäteen kun hommat miun huushollilla joskua meinaa oikiasti jatkua että tiiän vähän laittaa romuja kasaan ja pois tiältä.

Eihän se tiätenkä mitään ilmottanu, asia tola kävi ilmi kun sirkkeli alko laulamaan, mutta aiiiivan sama, pääasia että keittiööni vihdoin nousee seinää sekä oven ja ikkunoinen raameja.

Siinä muuten onki jätkillä erikoisprojekti rakennella mitään kun koko ajan on kissa tai kaks istumassa laastikasassa tai säikkymässä millon vasaraa ja millon sähköjohtoa ja jahtaamassa millon mitäki vaakanarun pätkää.

Oisin muuten itte halunnu että rakentavat ensin miulle eteerisen loungen siähen pihaan, jotta saisin sinne tyhjennettyä keittiön rojuja katoksen alle, ja ois paikka missä olla pois raksajätkien jaloista. Oisin myäs toivonu että ne ois ennen sitäki tehny pihan uuen aidan päälystelyhommat, jotta sillä välin ku ne rakentaa muuta, ni miä voisin jo istuttaa vimmalla viidakkoa aidan vieruksiin.

Mutta niikun sanottu, pääasia että jotain  tapahtuu. En napise mistään, olen vaan tyytyväisnä että vihdoin tääkin päivä koitti. Remppa jatkuu!

Toho tulee ovi

Oven viäree tulee kaks ikkunaa

Cisse Häkkinen tsekkaa että oven karmit on suarassa

Nimittäin kyllä on kannattanu selkä vääränä kantaa hevosen pökäleitä pihaan. Papaijafarmi kukoistaa. En oo ikinä ennen saanu papaijoita kasvamaan näin isoiks! Kohta pukkaa etelän hetelmää ihan omassa pihassa! 

Mahollisesti myäs tomaattifarmini on menestys. Toivoa ainaki hiukan on. Huomatkaa köyhän ruukkuviritys: kissaruokasäkki skulaa tähän hommaan täydellisesti!

Mirriuutiset

Olen kuula punasena säätäny viime aikoina kissoihin liittyviä juttuja. Saatana kun olis joku sihteerikkö, joka hoitais näitä asioita mutta ei ole ja vaikka oliski ni miä olen niin kireepiponen kontrollifriikkinatsi, että helpommalla pääsen kun teen itte. Onpahan kaikki sitte just niiku miä haluan ja jos jotain on päin persettä ni ei voi ku ittiään piiskata. Tämä on sairaus, tiedän. Diktaattorin elämä on raskasta.

Ensmäänen asia joka on valmihiksi puserrettu on kissaprojektin uutiskirje. Historian eka "MEOWSLETTER" lähti justiisa liikenteeseen. Sen voi tsekata klik-klik-tästä.

Postituslistalle voi liittyä joko menemällä mein nettisivulle ja liittymällä siellä olevalla lomakkeella tai sitte, ku kuitenki ootte laiskoja klikkaileen, ni laitetaa se tilausjutska nyt tähänki eli laita tuohon siun sähköpostiosote ja klikkaa tota nappulaa ja sitte seuraile ohjeita jotka pamahtaa siun meiliin:

Tilaa mirrien uutiskirje!

Toi ehkä toimii tai sitten ei, mutta yritys on kova. Seuraavana ohjelmassa on saaha miun kissatuotteitten nettikauppa julki. Siinä on viä vähän säätämistä, mutta tavote on kuun loppuun mennessä. Sitte jumaliste ostatte KAIKEN jotta miun ja kissojen elämästä tulee täällä yhtään mitään. Tilaatte niin perkeleesti kangaskasseja, että miä en muuta ehi tekeekään ku paketoita niitä ja juosta Lombokilla postikonttorissa. Kiitos.

Toivoo mitä nöyrimmin nimim. Vuokrakin pitäs maksaa muttei oo rahaa -69