Työluvasta ja kerjäämisestä

Kuvan keskellä on lehmän pentu

Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Saatana.

Facebookissa min blogin sivua seuranneet tiätävätkin jo hyvän osan, mutta toistetaan täälläkin. Seliseli. Sukeltelin. Se johti vääjäämättä korvatulehdukseen, siihen loppu meressä peuhaaminen taas. Järjestin pää savuten kissaklinikkaa lokakuun alkuun, kun vapaaehtosiksi ilmottautuneet eläinlääkärit laitto meiliä tuossa alkuviikosta et ei myä halutakaa mitää kissoja nyt operoida. Alote alunperinkin tuli heiltä ja kaikki piti olla oo ja koo mutta sitte yhtäkkiä näin. Korvaavan eläinlääkäripäivän pikaista kasaankursimista. Viisumisäätöä kaiken ohessa, tottakai. Kissasairaalaa pitävä Tori läks lomalle, joten miun piti rampata aamuin illoin lasaretin mirrejä lääkittemässä. Sitte justiisa kun oli helvetillinen meilirumba tuon korvaavan kissaklikkapäivän säätämisen kanssa ni läppäri päästi hirveen sähkösen piarasun ja pimeni tyystin, eikä tokene. Siähen oheen PMS, orastava täysikuu, rahahuolia, kilometrin lista tekemättömiä asioita, rankkaa ihmisvitutusta ja muuta kivaa. Alko elämän ehtoopualella olevaa pullukkaa hiukkasen kiristämään.

Hän on Hulk. Hulkin tarina löytyy enklanniks kissaplokista.

Mutta nyt on tilanne rauhottunu. Uus eläinlääkärivisiitti on järjestetty ens viikon lopulle. Romukasasta on kaivettu vanha paska miniläppäri, joka on hidas ja heittää volttia, mutta parempi kun ei mitään. Korva alkaa olla parantunu. Passi on laitettu viisumimiehelle viimeistä visa extensionia varten. Tori on tullu takasin. Kissaplokia on päivitetty (käykää tsekkaamassa vimosin päivitys, kissasta joka oli pulahtanu maalipänikkään).

Asiat aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Työlupani on vihdoin hakemista ja sen jälkeisiä virastohärdeleitä vaille valmis. Viimosen paperin sain pari päivää sitte ja nyt on kasassa kaikki mitä tarvittee, jotta voin lokakuun lopulla pyhkästä Singaporeen Indonesian lähetystöön työlupalätkää passiin hakemaan. Sen jälkeen on vielä käytävä täällä Imigrasi-konttorilla valokuvassa ja sormenjäljissä ja jossain ja sitten, vihdoin, hail Satan, saan olla rauhassa vuoden. Ja mikä parasta: seuraavaa työlupaa varten sitte vuoden päästä ei tarvi poistua maasta, sen saa hoidettua ihan tuossa Lombokilla. Yksityiskohtanen selostus tästä ns. Iisakin Kirkko -tyyppisestä paperisotahelvetistä tulee sitte ku on viimisetki häslingit saatu hoidettua.

Työluvan varmistuminen oli tietysti ilonen asia, yksi jatkuva stressinaihe poistuu elämästä, mutta aiheutti välittömästi valtavaa päänsärkyä. Työlupa on kallis, kaikkinensa siihen menee noin 1500 euroa. Miulla on ehkä just ja just sen verran rahaa tilillä, mutta kun tarvis maksaa vuokria, syyä, juua ja muutenkin elää ni hienoinen hiki nousi pintaan. Ja mitä jos jotain sattuu, jos tarvii yhtäkkiä hammaslääkäriä tai jotain, ja tili on tyystin tyhjänä? Mielenrauha vaatii että on ees vähän jonkinlaista bäkappia, se pahanpäivän vara.

Hiukan pukkas unetonta yätä, että miten miä tästä oikein selviän.

Menin kaverin luokse ihan stresseissä lokkimaan kaljaa ja marisemaan. Sain kaljaa, saarnausta, motkotusta, ideoita ja potkun perseelle. Kissahommista palkan nostaminen oli yks iso asia mutta se saa miut vaan vaivautuneena kiemurtelemaan että emmiä, ku emmiä saata, ku kissojen rahat, emmiä voi. Mutta sitäkin on pyöritelty ja ehkä saan sen asian jotenkin kallooni taottua ja järjesteltyä niin, ettei oo fiilis että varastan kissaraukoilta. Ratkaisu lienee lahjoitusvarojen ja kissakaupan myynnistä tulevien roposten erottaminen. Lahjotukset pysyy kissoilla vimosta rupiaa myäten, mutta kenties kissakaupan myynnistä osan pystyn nostamaan ittelleni palkkana. Kenties, ehkäpä. Kattellaan.

Kaveri kerto myäs GoFundMe-yhteisörahotussivustosta, missä nimenomaan vingutaan varoja henkilökohtasempiin tavotteisiin, ku mitä muilla vastaavilla sivuilla. Siältä löyty vaikka mitä. Ja oli paljo tollompiaki kerjuukampanjoita, ku mitä miulla alko mielessä kuplimaan. Eikä siinä mitään menetä, jos kokeilee tuommostakin.

Kerjäyskampaja

Näin ollen syntyi "Helping cats in Gili Islands"-rahankerjäyskampanja, missä kinuan lahjotuksia miun työluvan kustannuksiin sekä yhden vuoden vuokraan. Jos edes työluvan saan kuitattua lahjotuksilla, olen enemmän ku tyytyväinen ja miun elämä helpottuu ihan helvetisti. Jos saan vielä vähän vuokra-avustusta niin aina parempi. Työluvan turvin voin tehä duunia avoimemmin ja oikeemmin ja enemmän, ainakin sen verran että muut elämisen kulut täällä kuittaantuu. Paljoahan en elämiseen tarvi, kun en ravinteleissa syä ja aika niukasti kaljaakin nykysin juan. Ja kun rahasta ei oo jatkuva ressi niin jääpi enempi aikaa ja enerkiaa laitella kissojen asioita vieläki paremmaks.

Jos joku plokin lukija siäl nyt kylpee rahoissansa eikä tiiä mihin niitä tunkis, ni laita kuule viis tai kymmenen tai ihan vaikka viis tuhatta tai biljoonaa egee miun kerjuurahastoon! Menee hyvään tarkotukseen. Kampanjan tavote on hirveet 6 000 egee ja jos käy tsägä ja tulee ihan törkeesti lahjotuksia, ni luonnollisestikin kaikki ylimääränen siirtyy suoraan kissoille! Sehä on päivänselvä seikka! Lue tuolta kampanjan sivulta tarkemmin, siä on perustelut ja selvitykset et mihin ja miks miä kerjään täl viisii.

Kampanja on ollu auki nyt noin 3 päivää ja hiukan päälle 600 egee on lahjotuksia jo tullu, eli 10% tavotteesta on kasassa. On kuulkaa nöyrä ja kiitollinen olo jo nyt! Ihan roska silmässä melkeen oon.

Sanomattakin on selvää että myös hävettää ja nolottaa. Se on se mordorilainen kasvatus että itte pitää pärjätä ja mitään vinguta keneltäkään. MINÄ ITTE, HAVUJA PERKELE. Mutta niikun miuta on muistutettu, niin ähellän ihan saatanasti hyväntekeväisyyshommaa saamatta siitä itte muuta ku tusinoittain kissoja huusholliin. Että ehkä se on ihan totta, että tässä tilanteessa on apua ja avustusta osattava pyytää ja sitä varsinkin on kyettävä vastaanottamaan ilman mitään mordorilaisia häpeäntunteita.

Anteeks silti. Mutta nyt viimestään hei voi kaikki olla huoletta että just SIUN verorahoilla miä en täällä hippeile. Enkä ole hippeillykään. Mordorilaisen yhteiskunnan tuin ja verorahoin en ole täällä sekuntiakaan puita halaillu. Tämä vaan kertauksen vuoks, koska se on aina asia joka ihmisiä hiertää. Ei toki miun plokin lukijoita, työ tiijätte miun kuviot jo ja ootte viksua porukkaa. (Huomatkaa täysin pyyteetön perseennuolenta. Ja tässä vielä linkki sinne kerjäyskampanjaan, klikkaa klikkaa ja luottokortti valmiiks siihen viereeen!)

Että näin alas on vajottu! Voi ei.

Mutta nyt miun tarttee lähtee tuo hajonnu läppäri kainalossa Lutwalaan kattomaan jos siellä Mr. Joe sais siitä vielä jotain irti. Miulla tietty oli hiukan kulunu aikaa vimosesta bäkapista, joten hippasen hävis tiedostoja ja kaikenmaaliman tärkeitä asioita. Toivoa on, että siältä sais viä jotain kaivettua esiin.

Loppuun kuva Laurista. Eikö ole suloinen? On on on! Ja ihan tässä lähiaikoina tuleepi lisää settiä tänne, kuhan kerkiän kirjotella. Ja jos tää vanha romu läppäri pysyy sen verran tolpillaan, että saa hommia hoieltua. Molo vaan!

Helvetti valloillaan

Noniin. Helvetti on valloillaan. Hiukan myöhässä alkoi tää tän vuoden kissaruttoepidemia mutta nyt se jyllää ja täysillä. Miun huushollissa on haudattu viime viikolla kolme pentua, ja myös  sairaalassa potilaat oikasee koipiaan yhtenään. Min menehtyneistä pennuista tosin ainaki kahella oli jotain muuta (FIP?), mutta yhtä kaikki: ihan saatanasta.

Omista kissoista Tarja on lasaretin pahnoilla erittäin heikossa hapessa. Näyttää kissarutolta, mutta koska Tarjalla on rokotukset kuosissa ni saattaahan se olla jotain muutakin, eikä se rokotekaan kaiketi 100% suojaa anna että mistäs näistä taas tietää. Löysin Tarjan kotipihasta eilen aamulla apeena ja huonona ja kiikutin sen sairaalaosastolle, kun kotona on sisällä pentuja niin ei voinu sitä sinnekään tuutata. Tarja on tiputuksessa ja rajulla lääkityksellä. Selvisi yön yli, mutta surkeessa kunnossa on. On tajuissaan, ja liikuskelee, kehrää kun käyn kattomassa ja paijaamassa. Valittaa, hänen on vaikia olla.

Potilas Tarja

Jos jotain positiivista niin Tarjalla on toki mahollisuus selvitä, kun ei ole enää pentu.

Stressi on valtava ja miä en saanu yälläkää nukuttua ku hermosin kissoista ja tästä persetilanteesta.

Rokotus on ratkaisu ja sellasta kohti olis mentävä että saatais ihan helvetillinen läjä rokotteita ja voitas pitää sellanen kaikki saaret kattava rupeama jossa tuutataan rokote joka ikiseen mirriin joka kiinni saahaan. Se ei ole ilmasta semmonen, mutta onpahan tavotetta tulevaisuuelle.


Muista asioista lisää sitte ku tää meininki helpottaa, nyt ei tunnu kovin tärkiältä mussuttaa mistään rairai-meiningeistä ja auringonpaisteesta ja elämän ihanuudesta.

Kissakonttorilta hyvää päivää!

Konttorikissa

Terveisiä kissakonttorilta! Puuhastelut jatkuu ja Stam1na soi, täysillä. On kylttien maalausta ja tavaroien järjestelyä ja muuta puuhaa vielä ihan riittämiin.

Kaikki tavarat on roudattu mestoille, rojut järjestetty ja inventaario tehty. Puolet hyllytilasta on varattu kissapuodille ja toinen puoli klinikkatarpeille. Varastohuoneessa on korit, riepuja ja muuta sekalaista sälää.

On käyny jopa asiakkaita sekä lahjotusten tuojia. Oon myyny yhen kirppupannan ja yhen pussin kissojen herkkupaloja, vastaanottanu ison säkillisen kissaroinaa brittituristeilta sekä hiukan rahaakin on miulle tuotu. Kaupan eteen on asetettu kissoille vesi- ja ruokakuppi, ja tässä hengaakin kiitettävästi mirrejä, nytki tuossa retkottaa yks pallillinen kolli. Niin pitääkin, on hyvä jos lähitienoon kissat tuossa aikaa viettävät, koska kun lääkärit tulee saarelle ni nips naps lähtee värkit!

Löytövauva

Eilen olin jo kotona ku illalla soitettii että jostai kadunposkesta on löytyny muovipussi, missä oli saronkiin kääritty vastasyntyny kissanpentu. Perkele. Ei ku fillari alle, kissakonttorille, pikkurääpäle koriin ja kaahaus kotiin. Maitokorvikkeen pusaaminen ja tuttipullo ojoon ja sitä hommaa sitte 2-3 tunnin välein koko yö. Pieni rääpäle söi tosi hyvin, kakkas ja pissas ja muun ajan nukku. Sain onneks hänelle kasvatuslaitospaikan Lutwala Divesta, ja jos pieni jää henkiin ni löytäjäpimu lupasi antaa hänelle kodin. Nyt jänskätetään vaan että selviääkö tuo pieni, se on noin pikkusten kanssa aina vähän niin ja näin, vaikka ne emonki hoidettavana olis. Ihan vastasyntyny hän oli, veikkaan että eilen aamulla on syntyny, napanuoraki on vielä napassa kiinni. Mutta ollaan toiveikkaita!

Paljon onpi vielä tekemistä, mutta pikkuhiljaa, asia kerrallaan. Onneks on käyny vähä kavereita auttamassa (kiitos inventaarioavusta Stina ja Katja!) ja muutenki tyyppejä tsekkaas et mit vit täällä tapahtuu.

Bob. Hän oli eka asiakas, ja hän osti kirrppupannan

Kissakauppa

Klinikkaroina

Varastokoppero

Meitsin koppero!

KISSAKONTTORI!

Oon ihan liäkeissä!!!!! Oon puuhastellu miun klinikka-toimisto-kauppa-kissainfossa koko viikonlopun ihan kreisinä. Hyllyt on maalattu ja paikat on kuurattu ja varastohuone saatu tyhjäks kaikesta paskasta mitä siälä oli. Raksamiäs on käyny asentamassa lukkosalvat varaston ja klinikan oviin. Ja oon maalannu todella törkeet kyltit, joista toisen laitoin miun pömpelin ikkunaan. Lisäks oon saanu prototyypin rahankeräysbokseista ja oon tilannu niitä lisää koska tuli niin hieno ja just semmonen ku halusinki.

On ollu sikasiistiä puuhastella jotain tämmöstä, heiluu maalisutin kans ja nysvätä kaikkee. Ku näkee vähän kyvyttömän kätesä jälkee ni aika jees. Ja sellanen kauhee into päällä et tää on ensinnäki sikahyvä juttu ja tästä tulee miulle työpaikka ja on hirveesti ideoita et mitä kaikkee touhotusta tuos miun pienes kopperos voi harjottaa.

Vittu miten siistiä! Meitsin koppero!

Taiteellinen lahjakkuus ei oo miuhun asennettuna mutta menkööt ny

Ennen kuurausta

Maalatut hyllyt

Rahankeräysboksin mallikappale. Miä viäl maalaan sen ja tuherran jotain koristeluja. Näitä oon nyt tilannu lisää, naapurit jätkät rakentaa.

Unelmansieppaaja

Vuorossa (taas) saarnausta ja paasausta ja sellasta herätystoimintaa. HERÄÄ, pahvi, lopeta ruikutus ja TEE elämälles jotain. Niinku. Tästä aiheesta miä jaksan vaahota, ku kaivelee niin kovin että tuhlasin itte vuoskausia elämästä paskaan, vaikkei ois tarvinu. Jos ois tajunnu aikasemmin TEHÄ asioille jotain.


Oon siis itte oman kokemuksen kautta oppinu sellasen asian, että unelmat on toteutettavissa. Jos tarpeeksi haluaa ja jos vaan pistää kaikki paukut sen haluamansa päämäärän saavuttamiseen. Jos sitä asiaa haluaa tarpeeks, ni kyllä se järjestyy. Uskon siihen.

Vastuu omasta onnestas on siun ja yksin siun. Piste.

Mut emmiä jaksa enempää vääntää tuommosta vitun valaistunutta liirumlaarumia, oon sitä tehny tarpeeks jo aikasemmin. Haluun esitellä teille yhen hianoimman, elävän, oikean, todellisen esimerkin siitä, kui laitetaa mahottoman tuntunen unelma toteutumaan.

Esittelen teille Janin ja Tanjan Tarinan (sori, Jani ja Tanja, tää tulee lupaa kysymättä, ja yhen valokuvanki varastin tein nettisivulta ihan tuosta vaan, mutta miusta tää teijjän stoori on niin hiano että tulee ihan kylmiä väreitä ja miusta ihmisten pitää saaha tää tarina kuulla!).


Miä tutustuin Janiin ja Tanjaan reilu kaks vuatta sitte ku hyö oli täällä häämatkalla. Viihyttii porukassa hyvin ja juttu luisti ja kalja maistu. Oli mahtavan mukavaa. Miä muistan hyvin vieläkii ku makoiltii Kakkosen Koralpiitsin makaamossa ja siitä liplatteli joku semmonen katamaraani-purjealus ohitte ja Jani se tais olla joka totes että tuo se vasta olis elämää. Purjehtia paikasta toiseen, vaikka maaliman ympäri, ilman kiirettä. Mainittakoon, että Janilla ja Tanjalla ei kummallakaa ollu minkäänlaista kokemusta purjehtimisesta, liäkö kumpikaa koskaan ees purjeveneen kyyissä ollu. Myä sillo juteltii paljo myäs siitä, et miten miä olin saanu aikaseks tämmösen menolipulla karkaamisen ja kuinka kaikki asiat oikeen järjesty.

Tämä oli toukokuuta 2012.

Jani ja Tanja läks parin viikon lomailun jälkee kotio Mordoriin ja laittovat aina välillä sähköpostia ja kuulumisia. Jossain kohin pistivät kiitosta inspiraatiosta ja sellasesta uskon antamisesta siihen, että kyllä kaikki on mahollista jos tarpeeks haluaa. Ja kertovat, jotta nyt on heilläki unelma työn alla.

Kävivätten purjehduskurssilla. Reilu vuosi sitte ne ostivat semmosen komeen katamaraani-purjebotskin, jonka nimi on Dreamcatcher. Ja oliko se ny viime vuoden elokuussa vai syyskuussa ku hyö nostivat ankkurin Mordorista ja lähtivät menemään. Unelma muuttu todeks. Euroopan rannat on käyty, Atlantti ylitetty, Karibian saaret koluttu ja Panaman kanavan läpiki on jo lilluttu.

Nyt juhannuksena 2014 ne on sen katamaraaninsa kans Galapagos-saarilla. Sieltä matka jatkunee pikkuhiljaa Tyynenmeren aaltoja pitkin pieniä saaria koluten ja pikkuhiljaa lillutellen tätä miun pallonpuoliskoa kohti. Ja jossain kohtaa, loppuvuodesta ehkä, ne töräyttää tuohon johonki Kakkosen Koralpiitsin edustalle parkkiin ja voin sanoa että sitte nimittäin on BINTANG TIME!

Janin ja Tanjan unelmapurjehdusta voipi seurailla täältä: http://sydreamcatcher.net/

Janin ja Tanjan alus