Mielensäpahoittajamuumio suurkaupungissa

Kuala Lumpurista, hyvää päivää. Olen muutaman päivän pikareissulla, liittyen tietenkin työlupa-asioihin. Luvassa on vielä toinen pyyhällys lähiviikkoina (toivottavasti), jonka jälkeen voi ehkä huokasta. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti. Työlupasäädöstä lisää joskus sitten kun koko paska on paketissa.

Lensin torstai-iltana Kuala Lumpuriin, ja olin etukäteen aika helvetin täpinöissä. Kun en yli vuoteen ollu liikkunu Lombokia pidemmälle, niin ilmassa oli suoranaista kutkuttavaa jännittävyyttä. Hekumoin etukäteen niin helvetisti Subwayn pötkylöistä ja oikeista kaupoista ja Ikeasta ja kaupunkihulinasta että hyvä kun munahousuissani pysyin. Mutta kyllä on saarella jumitus tehny tehtävänsä. En viihtyny yhtään, ahistamaan alko saatana saman tien.

Olenko se miä joka on muuttunu, vai oliko Kualassa todellakin enemmän hulinaa ku muutama vuosi sitte? Enemmän kodittomia ihmisiä porttikongeissa? Enemmän rähmää ja paskasuutta ja vapaana kulkevia mielenterveyspotilaita? Kulkiko ennenkin 99% ihmisistä zombeina puhelimiaan tuijotellen tajuamatta yhtään mitä ynmpärillä tapahtuu? En tiiä. Maailma muuttuu, sehän on selvä, mutta ei se näytä parempaan suuntaan menevän.

Tai sitten miusta on vaan tullu sellanen mieltään kaikesta pahottava muumio. Ennen oli kaikki paremmin jne.

Yks katumirri

Ja ei ollu Chinatownissa enää Subwayta (ennen oli kaks, nyt ei yhtään). Ja kun Subway toki vihdoin jostain muualta löyty niin ei ne pötkylät ollu mitään ihmeellistä eikä varsinkaan sen miun älyttömän ennakkovouhkaamisen arvosta. Chinatownin Reggaebaarin terassikin oli kutistunu puoleen kun viereen oli avattu joku vitun kapselihotelli.  Joka porttikongissa asu kodittomia. Yhellä oli häkillinen kissanpentuja. Katukissoja vilis joka suunnassa, ja otti niin pumpusta. Että miten ne pärjää tuolla hulluuden ja hulinan ja liikenteen seassa, välittääkö niistä kukaan, silittääkö joku ees joskus ja antaa ruokaa? (Mie silittelin ja kyllä kävin ruokaakin antamassa, tietty).

Ahisti ja vitutti. Mielensäpahotussuppo on suolessa, syvällä ja tiukassa. Ikävä kotiin ja omaan yksinkertaseen elämään on valtava. (Ja tiettävästi siellä Hiekkakikkareella kaikki on ihan hyvin, Mäkelän Gäry on hoitamassa/vahtimassa miun huushollia ja kissoja eikä kai oo vielä onnistunu hajottamaan mitään.)

Mutta ahistelukohtauksista huolimati sain pakolliset kuviot Kuala Lumpurin suurkaupunkihulinassa ja -hulluudessa hoiettua romahtamatta aivan täysin. Ja ihan oikeasti arvostin toki puhasta ja kivaa (ja kallista) hotellihuonetta. Arvostin uutta MRT-linjaa joka suikkas hotellin takaa suoraan uuteen Ikeaan. Arvostin vaatekauppoja, joista sain kipeesti kaivattuja EHJIÄ sortseja ja paitoja. Arvostin Starbucksin frappeja. Ja Ikean ruokaosastoa, herranperkele, sieltä sai näkkileipää! NÄKKILEIPÄÄ, JUMALAUTA! Kyllä ne ruåtsalaiset osaa, ja hyvä että osaavat!

Jollei olis ruotsalaisia niin kouvolalalalalainen indonesiassa asuva mielensäpahottaja ei vois Kuala Lumpurissa käydessään ostaa knäckebrödiä. Tack så mycket, heja Sverige!

Tänään aamulla pakkasin romuni ja pakenin. Hyppäsin bussiin ja pyhkäsin lentokentälle. Vähänryyppää saapuu illalla Vietnamista ja miä olen jälleennäkemisen riemusta jo nyt ihan pähkinöinä. Ollaan yä lentokenttähotlassa ja huomenna aamulla lennetään Lombokille. Toivottavasti lennetään. Jännäkakitsua pukkaa, koska Balilla Agung-tulivuori on räjähtämäisillään.  Soisin, että Hänen Tulivuorellinen Korkeutensa Agung peruuttais aikeensa ja painuis takasin unille, ois parempi kaikille.

Jännä ollu seurata noita Agung-uutisia. Lievää hysterianlietsontaa ilmassa. Koko Bali ei ole räjähtämässä taivaan tuuliin.

Lopuks Äitille sellasia terveisiä, että elä ressaa. Meillä Hiekkakikkareella ei pitäis olla mitään hätää jos ja kun tuo Agung päättää riehaantua. Tuhkaa olettavasti sataa niskaan, jos purkaus kunnolla alkaa ja tuuleepi Balilta päin. Komiat aitiopaikat meillä on meininkiä sitten kattella, kert jos on pilvetön taivas niin Agung näkyy meiän rannoille oikeen hianosti.

Luonnon mahtavuus ja ihmisen mitätön pienuus sen rinnalla. Kun sen mittasuhteen kaikki muistais muulloinki eikä ainoostaan luonnon paukutellessa henkseleitään ja näyttäessään meille, kuka täällä oikiasti määrää.

Aurinkonlasku Lombokilla koneen lähtöä ootellessa

Lentokenttäbussissa

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Sykkivän ytimen puisto

Chinatown

TACK SÅÅÅÅ MYCKET, IKEA!!!!!  HEJA SVERIGE!!!!! JAG HAR KNÄCKEBRÖD!