Tulivuoriuutiset

Iltaa, oi Mordorin kansa! Tuli tässä ähellettyä 5 päivän kissaklinikkakin, mutta annetaan sen asian viä olla ja tartutaan kerranki ajankohtaseen aiheeseen eli tulivuorihommeleihin. Kun nyt Indonesia on kerranki ylittäny maaliman uutiskynnyksen jollain muullaki asialla kun 2-vuotiaalla ketjupolttajalla tahi miähellä joka joutui lehmän viettelemäksi, ni en tokikaan voi sivuuttaa asiaa.

Kuva tältä illalta, ja pöllitty  FB-sivulta Bali volcano possible eruption 2017

Balilla siis purkautuu tulivuori Agung. Viimeks hän on lojahtanu 1963 ja purkaus kesti noin vuoden. Nyt vuori rupes heräilemään tuossa syyskuun hujakoilla, tuprautti hiukan viime viikon alkupuolella ja nyt lauantai-illasta saakka on sylkeny tuhkaa aivan raivona. Kraateri helottaa punasena iltasin, eli laavaa on kattilassa miltei piripintaan, ja jonkin verran sitä on vissiin sieltä ruvennu valumaan ulos. Päivällä tuossa tiedottivat, että siellä on seisminen äksön lisääntyny ja siihen liittyviä järistyksiä tuleepi solkenaan. Ounastelevat, jotta kaikki tähänastinen tupruttelu on esileikkiä vain ja kohta lojahtaa kunnolla. Puoli tuntia sitten kertoivat mm.seuraavaa: "Currently, the volcano is emitting continuous ash puffs, with occasional explosive eruptions that can be heard as far away as 12km from the summit. The ash cloud extends up to 3km above the summit. Incandescence, observed at night, indicates the potential for a larger eruption to occur soon."



Balin lentokenttä on tällä hetkellä kiinni. Lombokin kenttä on auki. Tuuli puhaltaa silläviisiin, että meneepi suoraan Balin kentän lentoreittien päälle. Lentokenttien aukiolosta tai sulkemisesta päätetään muutaman tunnin välein eli tuhkatilanettakin seurataan silmämunat tanassa.

Siinä siis tilanne tällä hetkellä. Jos lukee esim. australialaisten medioiden uutisia aiheesta niin niistä suurin osa on hysteriaa lietsovaa paskaa. Tuppaavat reagoimaan aina kauhialla haloolla kun täällä vähäkään mitään tapahtuu. Lienee ymmärrettävää, ollaan naapurissa ja täällä ramppaa aussituristeja solkenaan. Balilla on edelleen aivan turvallista ja elämä jatkuu ja kaupoista saa asioita ja baareista kaljaa ja pitsaa.

Ja sitten ennenkun jatketaan niin Moi Äiti siäl Rautakorves! Miulla ei ole mitään hätää eli lopeta heti se hermoilu. Tämä on määräys. Hiekkakikkareelle ei oo vielä ees tuhkaa rapissu. Meiltä on Agungille joku 60-70km ja iso meri tuossa välissä, eli ollaan aivan turvassa. Ainoa noin niinkun tilanne, että meillä täällä ois syytä olla paskat housussa ois se, että vuori totaalisesti räjähtäis ja heittäis puolet ittestään kunnon pommihypyllä mereen, jolloin tsunamia pukkais. Mutta vissiin ei sellasta ole tulossa, koska vuori on nyt päästelly paineita jo ihan kivasti. Täsä ei voi kun kattella ja ootella että mitä tuleman pitää.

Tai vois kattella jos ei ois koko ajan niin pilvistä ettei mitään näe. Piruviä sentään. Pitää koittaa joku aamu herätä ennen aurinkonnousua ja sitte kaahata biitsille kattomaan josko jotain näkyis. Aamusin kun on yleensä vähän selkiämmät maisemat.

Siellä se jossain on, tuolla pilvien takana

Kun elelee saarella jossa eletään pelkästään turismista, niin onhan tää tilanne täällä meillä sikäli aika kuumottava monelle. Täällä on tällä hetkellä aivan saatanan hiljasta, hotellit ja majatalot ammottaa tyhjänä, eikä tilanne tästä oo näemmä vähään aikaan paranemassa. Koko marraskuu on jo ollu niin hanurista, noin niikun jos laittaa bisneshenkilö-hatun päähän ja siltä kantilta miettii. Täten kaikki on oottanu ihan kiimassa joulun ja uuden vuoden sesonkia, että sais kuittailtua marraskuun miinukselle tipahtamisen, mutta kyllähän tää näyttää siltä, että saattaa tuo sesonki lätsähtää täysin. Jos lentoliikenne on seis, niin milläs tänne kukaan könyää.

Mutta täällä menetetään vaan rahaa. Balilla moni menettää kotinsa ja elinkeinonsa ja ai kamala kaikkia niitä eläimiä jotka on jätetty sinne vuoren rinteitten evakuoituihin kyliin oman onnesa nojaan. Miä en pysty ees ajattelemaan ku ahistaa niin vitusti. Sen sijaan, että evribadi laittaa joka läpeen nyt että #prayforbali ja #thoughtsandprayers niin mitäpä jos laittais roposen tai pari esim. Mission Pawsiblelle, joka on mukana pelastamassa tulivuoren rintelle jääneitä eläimiä. Rukoukset ne ei auta vittujakaan tässä tahi muussakaan tilanteessa, se on se kylmä käteinen millä apu menee avuntarvittijan luokse.

Kunnon informaatiota ilman turhanpäivästä paniikinlietsontaa voipi lueskella aihetta varten avatusta FB-ryhmästä. Komioita kuvia voipi haeskella Instagramista kun tekeepi searchin hästääkille #agung.

Kuva nyysitty tuolta aiemmin mainitulta FB-sivulta

Alla olevat kuvat on kaikki pöllitty Instagramista.

Sunnuntaikävely

Vaihteeks kuvareportaasi. Sunnuntailaahustus omalta murjulta Majatalolle ja takasin. Päivä oli eilen harmaahko ja tietysti heti kun lähin tepastelemaan niin rupes rippaan vettä. Kuvat on täten vähän mitä sattuu hätäräpsyjä kun piti olla tarkkana ettei puhelin ihan mee märäks.

Sadekausi on meillä pikkuhiljaa alkamassa. Ripottelee hiukkasen melkein päivittäin, pari ihan kunnon ukkoskuuroa mojovan kaatosateen kera on myös jo pyyhältäny Hiekkakikkareen yli. Enimmäkseen silti yhä arska porottaa, kolkytä astetta, ohutta yläpilveä, ukkoskuurojen mahollisuus, naantalikäpelskäär.

Mutta nyt sinne kävelylle!

Jotain sentäs miunki Palatsin pihassa rehottaa. Tämä vyöryy jo aidan yli.

Villieläimiä

Huudilot alkaa olla piukassa majataloja ja lisää on rakenteilla

Tähän on nousemassa mordorilaisen Ninan mesta.

Highway

Hevoisen kakitsua

Edenin holleilla

Axl tais olla naapurissa mutta tuli juosten paikalle ku hokas että miä tulin käymään

Venyttely

ja siin on Risotto

Molly ja Theresa

Edenin kissat ruokittu, voi lähtee takas kotio

Lehmän kakitsu. Melkeen tallasin.

Merah Jungle Bar. Aika hurjaa että miun huudiloilla on nyt jopa baari. Näin se maailma ja myös Hiekkakikkare muuttuu

Jos on vailla halpaa ja regeirastaragamuffinvibration-tyyppistä olemista niin kannattaa majottua tähän rastajätkien piäneen majataloon

Melkeen kotona taas

Palatsini näyttävä ja juhlava sisäänkäynti

Jaana tiedottaa aidan päältä ettei oo tapahtunu mitään merkittävää sillä välin ku olin poissa

Koti

Työlupasirkus vm. 2017

Katsaus tämän vuoden työlupasavottaan, olkaa hyvä!

Tänä vuonna vaihdoin työnantajaa. Työlupa siirtyi Gili Palmsille, koska uus kissakauppa on heiän tiluksilla. Täten kun olen kaupalla, ei tarvitte kakata housuun ja jos imigrasin vakoojat lampsii sisään,  ei tarvi jännittää että miten hyö tällä kertaa asioita tulkitsevat. Kakka housuun kyllä tulee enivei, se on aina vähän jännityksen paikka tua paikallisten viranomasten kanssa asioiminen, vaikka kuinka olis kaikki paperit ja leimat ja hommelit tip ja top ja täydellisessä kondiksessa. Mutta nyt voin vaikka kaivaa kuoppaa tuohon kaupan viereen tyystin avoimesti ilman että kukaan voi siitä napista. Minä olen tässä töissä, ja siitä on kaikki saatanan paperit ja leimat jos joku haluaa tarkistaa.

Työluvan siirto Gili Palmsille on myäs sikäli hyvä, että voin korvata kiitollisuudenvelkaa sekä rahallista velkaa omistajahepuille tekemällä heillekin ihan oikeita töitä. Ja teenkin, tässä toisella käellä ihan koko ajan.

Työlupa miulla oli siis jo ennestään, mutta koska työnantaja vaihtui, niin koko perkeleen prosessi käsitellään kuten hakis lupia ensimmäistä kertaa. Jos olis pysyny entisellä työnantajalla, homma ois menny aika sujuvasti ihan vaan uusimalla lupa, ei olis ees maasta tarvinu poistua, yks visiitti Lombokin imigrasiin ja hervoton tukku rahaa pöytään ja se ois siinä. Mutta nyt siis lähettiin miltei puhtaalta pöyältä, tokin siten, että kun miulla jo ennenstään oli työlupa Indonesiaan, niin se ei asioita suinkaan helpottanu, vaan aiheutti hiukan ylimäärästä päänsärkyä.

Mutta alotetaan alusta. Työluvan ährääminen alotettiin tän vuoden toukokuussa. Tapahtumat toukokuulta heinäkuulle on kerrottu täällä eli lue se ensin.

Heinäkuussa tilanne oli siis se, että paperit oli Jakartassa käpisteltävänä ja miä senkun oottelin. Ja oottelin. Kyselin aina välillä että onko uutisia, mutta vastaus aina sama: still in process. Elo-syyskuun vaihteessa alko jo kuumottelemaan, koska oli enää kuukaus entisiä lupia voimassa, tarttis jo tietää jotain, lentoja pitäs ostella koska johonkin on kohta poistuttava kun viisumi umpeutuu.

Tästä alkoki sitte tukkaa harmauttava jankkaaminen lakimiäsnaisen kanssa. Olin hyvissä ajoissa sanonu, että haluaisin asiat sillai, että syyskuun puolvälin hujakoilla jos ois kaikki paprut valmiina ja sitte senku lennän maasta ulos ja haen uuen työlupaa varten tarvittavan viisumin ja tuun takasin ja kaikki ok. Vähänryyppääki oli tulossa käymään enkä halunnu sillä aikaa säntäillä mihinkään kun on Ryyppis pitkästä aikaa kylässä. Olin useita kertoja kysyny, että onhan kaikki sillai valmista että tää onnistuu ja vastaus oli aina että kyllä onnistuu no worries.

Nyt kun asia rupes tulee ajankohtaseks niin ei tiätenkää homma onnistunu enää. Uusi työlupa ei mitenkään ole saatavilla ennenkun vanha umpeutuu (30.syyskuuta), ei vaan ole mahollista. Eikä myöskään käy että lentää lojautan ulos maasta ja kuvittelen suikkaavani takasin sisään normaalilla turistiviisumilla oottelemaan työlupapapereiden valmistumista. Koska minulla on vanha työlupa voimassa syyskuun loppuun asti niin riehakas lentely ees taas vaatii leimoja ja häsläämistä.

Niinpä tietysti. Koska Indonesia.

Jos oikein ymmärsin, niin vaikka työluvan haltijalla on oikeus lennellä maasta ulos ja takas ihan miten lystää, niin nyt kun työnantaja vaihtuu niin maasta poistumista varten täytyy ensin hakea paikallisesta Imigrasi-konttorista maastapoistumislupa, eli EPO eli Exit Permit Only. Tämä lätkä passissa kuolettaa vanhan työluvan. Ja huomattavaa on, että EPO-leiman saamisen jälkeen siulla on 7 päivää aikaa poistua maasta tahi muutut laittomasti maassa olevaks kriminaaliks.

Miulla oli käsittämättömiä vaikeuksia ymmärtää tää asia. Työlupa on voimassa 30.9. saakka ja jos nyt lennän maasta ulos ennen syyskuun loppua niin mitäs vittua se kenellekään kuuluu. Ja sitte senkun haen uuen turistiviisumin maahan takas tullessa ja sitte istun perseelläni ja ootan millon se uus työlupa on valmis. Ei käynyt tämä. EPO-leima tarvitaan, ja vasta sen jälkeen Jakartassa siun uus työlupa saa viimisen hyväksynnän ja siihen menee Jakartassa 10 päivää siitä kun siun passiin on lyöty tämä maaginen EPO. Mutta sellanen seikka myös, että  uusi työlupa ei kuitenkaan mitenkään ole hyväksytty ennenkun 30.9. jolloin vanha työlupa umpeutuu. Vaikka se kuoletetaan tuolla EPO-leimalla jo aikasemmin.

EPO

Asian tivaaminen lakimiesnaiselta oli kans yhtä kummelia. Koitin jotenkin tajuta asian ja koitin kysyä että mitäs helvettiä. Että jos haetaan EPO-leima passiin 15.9. 10 päivän käsittelyaika alkaa raksuttaa. Lennän ulos 22.9. (7 vrk EPO-leimasta) ja odotan 3 päivää. 10 päivää EPO-leimasta menny, tadaa, uuet työlupapaprut valmiit, sujautan lähetystöön ja tulen takasin ja asiat kunnossa. Lakimiesnaisen vastaukset oli lajia "yes that is correct but not possible" tai "yes but no".

Heitin hanskat tiskiin ja totesin että vitut. Samaan konkurssiin saatana. Lähen käymään Kuala Lumpurissa, kuoletan täten vanhan työluvan ja tulen takasin ihan perus-turistiviisumilla ("very good", sanoi lakimiesnainen, "your status will then be cleared" ja "will make things easier"... öööh okei.... puhtaalla statuksella jatketaan....) ja makaan Vähänryyppään kanssa uima-altaan reunalla tekemättä mitään ja odotan että josko uus työlupa joskus olis valmis.

Näin siis teinkin. Heitin passin lakimiesnaiselle syyskuun alkupuolella EPO-leiman hakemista varten. Sitten kävin Kuala Lumpurissa, tulin takasin syyskuun vikan viikon alussa, vanha työlupa oli muisto vain, makasin altaan reunalla Vähänryyppään kanssa ja oottelin uutisia.

Lokakuun 2.päivä lakimiäsnainen lähetti viestin, että työlupas on valmis, alahan painua Singaporeen. Asia selvä. Pari päivää säätämistä, lentojen ostelua (julmetun kalliita oli) ja hotellien varausta ja Singaporen viisumiagentin kanssa viestittelyä.

Sillä nyt miulla ei ollu aikaa, rahaa eikä hinkua kähmiä Singaporessa yhtään kauempaa kun on välttämätöntä. Sisään-ulos niin nopiasti ku suinkin mahollista. Täten viisumiagentin käyttö oli ehoton, koska hän voi hoitaa asian päivässä, kun ilman agenttia siihen ois menny 3 päivää.

Homma toimi näin:

• 4.lokakuuta lento Lombok-Kuala Lumpur ja Kuala Lumpur-Singapore. Singaporessa perillä illalla, majotus Chinatownissa, hotellin aulassa treffit viisumiagentin kanssa ysiltä illalla. Hänelle annoin passin, passikuvan, tarvittavat paperit ja nivaskan rahaa. Kättely, kiits moi ja heippa.
• 5.lokakuuta klo 15 viisumiagentti toimitti passin miulle takasin tarvittavalla viisumilla koristeltuna. Painelin lentokentälle ja lensin Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurissa yö kontti/arkku-hotellissa lentokentällä.
• 6.lokakuuta aamulla lento Kuala Lumpurista Lombokille ja takasin kotiin

Seuraavalla viikolla piti käydä viemässä passi lakimiäsnaiselle, jotta hän saa passin Lombokin Imigrasiin käpisteltäväksi. Sillä se viisumi jonka Singaporesta hain oli vasta viisumi, ei varsinainen työlupa. Asia piti viimeisteltävän paikallisen Imigrasin kanssa. Passi siis takasin lakimiäsnaiselle ja sitten taas oottelua. Pian (noin viikon päästä) tulikin viesti, että imigrasiin käymään hep. Eikun taas Lombokille, vierailu Imigrasissa, sormenjälet, valokuva, allekirjotuksia. Ja sitte taas Hiekkakikkareelle oottelemaan.

Viime viikon torstaina marraskuun 9.päivä sain vihdoin passin takasin ja nivaskan kaikenmaaliman papereita. Työlupa on eikä tarvitte tätä asiaa nyt vähään aikaan miettiä.

Tällä kertaa aikaa koko tähän työlupasirkukseen meni toukokuusta marraskuun alkuun, eli reilut 6kk kaikkinensa, siitä kun alotettiin papereitten kasaaminen siihen kun kaikki oli vimosta leimaa ja härpäkettä myäten valmista.

Sellasen seikan huomasin, että tällä kertaa työluvan 12kk voimassaolo ei alkanu raksuttamaan siitä hetkestä kun joku oli paperit Jakartassa leimannu. Nyt voimassaolo alkoi vasta sinä päivänä kun tulin maahan asianmukasen viisumin kanssa. Eli jotain on sentäs järkevämmäks muuttunu tässä muutaman vuoden aikana. Mutta onhan tää yhä ihan helvetillinen shöy.

Kerkesin tuossa jo ilakoimaan, että aaah nyt ei tarvitte lennellä mihinkään muutamaan vuoteen, ens vuonna työlupa uusitaan ihan viuh vaan ilman että tarvii mihinkään Lombokia kauemmas säntäillä. Mutta ilakoin aivan turhaan. Koska passini umpeutuu 2019, joudun hakemaan ens vuonna uuen passin. Kas kun passin on oltava voimassa 18kk työluvan alkamisesta, eli ens vuonna työluvan uusiminen ei vanhalla passilla enää onnistu. Eli se on ilmeisesti pyrähys Kuala Lumpuriin ja asioiminen Suomen suurlähetystössä siellä. Joo, on lähetystö Jakartassakin mutta sinne en halua mennä koska se on Jakarta.

Huokaus.

Rahaa tähän meni tällä kertaa niin helvetisti että en halua ees laskea. Pyrähdykset Kuala Lumpuriin ja Singaporeen ei ollu halpoja, eikä tuo työlupakaan ole vuosien saatossa edullisemmaks tullu. Puhutaan 2-3 tuhannen euron pläjäyksestä kaikkinensa.

Että ei tarvitte ens vuonnakaan tulla Mordoriin festareille ja Majavaan vartalolonkeroita ryystelemään. Kattellaa joskus ens milleniumilla sitä sitte kun oon rikas. Eli armaat Mordorin toverit: teiän täytyy tulla tänne, jos ootte väsynyttä, hikistä ja paskaa seuraa vailla.

Tuokaa lonkeroa! Hapankorppuja! Hesarin kuukausiliitteitä! Joku Von Hertzenin veljes!

Kiitos.

Ps. Sellanen mainos tähän loppuun vielä, että nyt viisuminhakureissun yhteydessä ekaa kertaa ikiin vietin yön kapselihotellissa, tuolla Kuala Lumpurin KLIA2-kentällä. Vahva suositus, jos on sellanen max. 12 tunnin kärvistely lentojen välillä eikä siussa oo miästä/naista vetämään sikeitä lentokentän lattialla tai jossain kusinurkissa. Kapselihotellista voi buukata oman arkun joko 6, 9 tai 12 tunnin ajaks ja on kohtuuhintanen, varsinkin jos vertaa muihin KLIA2:n tai sen lähistön majotuspaikkoihin. Hintaan sisältyy oma komero missä on peti ja hiukan tilaa tavaroille. Isommille matkapakaaseille voipi ottaa oman lukollisen säilytyslokeron. Plussana myäskin se, että tää konttihotelli sijaitsee kätsysti KLIA2:n yhteydessä olevan ostarin alakerrassa, eli ei tarvitte pitkälle taapertaa jos tarvii ruokaa/juomaa/vaatetta/lääkettä/mitähyvänsä eikä sieltä montaa minuuttia mene siihenkään, kun niivittää lähtevien lentojen äärelle.

Järjestysnatsi

Ihmisraunion paluu, osa 666! Kun on luterilainen työmoraali yhistettynä obsessiivis-kompulsiiviseen kontrollifriikkiyteen, niin sitä saa kuulkaa vedettyä ittensä kuukaudessa aivan romahtamisen partaalle. Jopa täällä Hiekkakikkareella, jossa niin pitäis aina olla aikaa istuskeluun ja rennosti vaan otetaan ja ei huolta mistään ja kaikella on tapana järjestyä ja perserelaxanttisuppo on kroonisena suolessa ja aurinko paistaa ja palmuja vaan halaillaan.

Juu ei onnistu. Minä pystyn vetämään itteni ihan palasiks aivan silmänräpäyksessä, ei tuota mitään ongelmaa eikä asiaa tarvi ees suunnitella, sujuu aivan ittestään. Kun on ihmistyyppiä "TEEN KAIKEN ITE SAATANA" ja kuvittelee keräävänsä jotain vitun pisteitä johonkin miulle vielä valkenemattomaan tarkotukseen siitä että painaa persäsuoli soikeena, vähän sillai uhrautuvana ja marttyyriviittaa siinä sivussa hapuillen, ni morjens. Sitä ei näköjään kuitenkaan koskaan opi, kun on tämmöseksi kasvanu.

Kun kissapytinki vihdoin valmistu, niin se oli tietysti yks sellanen etappi jossa yhtäältä yytsittynä julmettu hermoominen ja stressi laukes, mutta toisaalta se tarkotti sitä, että nyt vasta alkoki äheltäminen. Kun raksaukot poistu paikoilta ni miä pääsin hommiin. Vaikka ajattelin, että pikkuhiljaa, hissun kissun, laittelen paikkoja kuntoon ja hankin kalusteita ja kaikkee ni paskat, niin intoa olin täynnä että HETI TÄNNE KAIKKI MULLE NYT -asenne pärähti päälle. Koska vituttihan se, että on uus hiano rakennus mutta kaikki on sisällä perseellään ja kaaoksessa ja mitään ei pysty järjestämään kun ei ole hyllyjä eikä huonekaluja eikä mitään. Halusin kaiken valmiiks ja hianoks ja varsinkin heti.

Rakennutin klinikkahuoneeseen hyllyjä, ja ostin varastohyllyhärpäkkeen. Piti saaha kaikki lääkinnälliset romppeet järjestykseen, ennenkun alkaa klinikka (se alkaa ens viikolla). Nyt on saatana kaikki niin järjestyksessä, että tunnelma on suorastaan orgastinen. Neulat on tip top rivissä kokojärjestyksessä, ei ole tavaraa tahi laatikkoa jolla ei paikkaansa ole ja jota ei ole nätisti etiketillä koristeltu että tässä lootassa on tämmösiä asioita. On vähän fiilis että en tohi eläinlääkäreitä sisään päästää ollenkaan koska ne sotkee kuitenki. Että voitasko vaan seisoskella tässä siistissä rivissä ja ihailla miten on neulat niin nätisti järjestyksessä. Ja kattokaa kuinka kaikki tikkauslangat on järjestetty tuollai koreihin että heti löytää oikiat langat kun niitä tarvii. Ai mahoton. Eläinlääkäri Rinille jo sanoin, että sitten ei saatana sotketa tai miä miä saan hepulikohtauksen. Koska kun Rini kävelee ovesta sisään, kaaos on välitön. Tavarat suorastaan loikkaa hyllyiltään pitkin lattioita ja pöytiä ja kaikki on heti ihan sekasin.

UUU MAMA! Onko mitään hienompaa kuin TAVARAT JÄRJESTYKSESSÄ! Kattokaa noita ylähyllyn neulabokseja! Ottaa ihan pumpusta kun on niin ihanat!

Uskallan epäillä, että ennen kun klinkka ens viikolla alkaa, olen tapetoinu klinkkahuoneen seinät laminoiduilla lapuilla missä on miljoona toimintaohjetta ja missä uhkailen lääkäreitä ties millä rangaistuksilla jollei tavaroita laiteta takasin sinne minne ne kuuluu.

Kyllä, minulla on ongelma. Useitakin. Ja tää järjestyksen ylläpito on niistä vain yks. Minua ei lika ja saasta ja paska häiritse, mutta tavaroilla on paikkansa ja niiden PITÄÄ olla omilla paikoillaan. Järjestysnatsi, thäts miiii!

Klinikkahuone on siis järjestyksessä. Jotakuinkin. Tarvitaan vielä uus jääkaappi ja pöytä, mutta niihin ei ole nyt rahaa (olen laittanu kaikki omatkin rahat tähän saatanan järjestelyvimmaan). Vanhalla jääkaapilla pärjätään toistaseks, ja klinikkapäiviks lainataan pöytä Golfilta.

Eihän uutta hienoo kauppaa voinu tämmösenä kattella.

Nyt pääsemmekin sitten kissakaupan puolelle. Ylevä ajatus oli, että myyään roinaa muovilaatikoista niinku ennenki, ja sitte pikkuhiljaa etitään jotain ilmasia rämiä huonekaluja ja hyllyköitä, mihin saa myytävät romppeet jotenki esille. Paskanvitut. Minulla on uusi hieno kiiltävä kauppa, jollasesta olen vuosia haaveillu ja nyt kun se on muuttunu todellisuudeks, ni emmiä halua että se näyttää joltain Pelastusarmeijan kirpputorilta misä huojuu jotain termiittien syömiä eltaantuneita huonekalunrämiä. Ratkaisu: nikkarijätkä Gimo hommiin ja vanerikaupoille.

Miä piirtelin hyllysuunnitelmia papereille ja Gimo rakenteli. Kaupan tiski olikin sitte vähän kinkkisempi, koska siihen halusin etualalle hyllyjä myyntitavaroille, mutta sen lisäks perspuolelle miulle jonkinlaista toimistotilaa. Koska en ole arkkitehti, insinörde enkä minkään lajin tekninen suunnittelija, niin oli vähän ihmettelemistä että sain pömpelin mitenkään ees ittelleni selkeesti piirreltyä. Totesin, että näillä tuherruksilla en saa Gimoa ikinä tajuamaan mitä pitää rakentaa, joten jonkin sortin kolmiulotteinen pienoismalli täytyy tehrä, että lopputuloksella on ees jotain mahollisuutta olla lähellekään sitä mitä olen vammasessa pääkopassani visioinu. Pahvimalliminiatyyritiskin askartelinpaskartelin, ja sen sekä piirustusten kanssa Gimolle asiaa selvitin. Hän raaviskeli päätään melkosen tovin mutta ilmotti lopulta, että kyllä hän taitaa tajuta mitä oon vailla. Gimo rakens, ja jumalaare siitä tuli just eikä melkeen mitä halusinki.

Taidonnäytteeni pienoismallien rakentelussa

Valmis tuote!

Kaikki huonekalut on vanerista tehty, joten sellasenaan nehän oli kauheita. Roudasin hevoskyyillä Gimon rakennelmia kaupalle harvasepäivä, ja sitte eiku maalaamaan. Selkä on paskana ja kaupan terde ja miun kaikki vaatteet on maalitahroissa, mutta lopputulos on aika hiano. On saatana niin värikäs meininki, että päätä särkee, mutta en halunnu kaupasta mitään synkkää 50 shades of brown -paskaa. Väriä elämään, jumaliste! Kattokaa ny, on hiano!

Kauppa on valmis!

Asioilla on siis paikkansa ja klinikka ja kauppahuone on tip top järjestyksessä.

Nyt miun yöunia hiertää varastohuone, joka on yhä ihan vaan keko tavaroita. Mutta sen järjestely saapi oottaa nyt tovin, ensin pietään kissaklinikka ja sen jälkeen sitte jatketaan järjestelynatsitusta. Ja on miulla vielä maalaushommia, Gimo rakens vanerijämistä kissakalusteita kaupan terdelle. Mutta maalailen niitä sitten kun selkä kestää mitään kyykkimistä.

Samassa yhteydessä miulla alko taalasmaahommat majatalossa, on ollu muutamia asiakkaita huvilassa, oma murju on täynnä kissanpentuja, ja on pitäny rampata Lombokilla millon minkäki imigration-asian takia. Sekä kaiken taalasmaalailun ja muun maalailun ohessa on pitäny säätää asioita seuraavaa kissaklinikka varten ja tilailla lääkkeitä ja hankkia rokotteita (niitä on nyt, jihuu!) ja päivitellä nettisivuja ja suunnitella ja painattaa uusia esitteitä ja flaiereita ja herra tiäs mitä. Vapaapäivä miulla on viimeks ollu joskus lokakuun alussa. Rupes pikkusen mielenterveys väsymyksen takia jo rakoilemaan, kun päivät ollu yhtä helvetin säntäämistä paikasta toiseen. Viieltä ylös ja kuuen jälkeen töihin ja yheltätoista kaupalle ja neljän tienoilla takas töihin ja sitte nopeesti kotio siivoomaan ja syättämään kissat, ja parhaina päivinä vielä illaks pitämään kauppaa auki kaheksaan saakka. Alko ikä tuntumaan, nimittäin. Olo on ollu vanha, väsyny, vaikea, ruma, läski, tyhmä ja vittumainen. Mutta kun on kaikkea tuota niin mikäs ihme se on, että siltä myös tuntuu. MUTTA JUMALAUTA NEULAT ON JÄRJESTYKSESSÄ! Se korvaa kaiken!

Mutta nyt otin tuossa 3 päivää vähän iisimmin ja oon vedelly kepeitä 10-12 tunnin yöunia. Rupiaa taas tuntumaan siltä, että aivot toimii enkä halua tappaa jokaista vastaantulijaa. Vain joka toisen.

Kyllä tää tästä.

Ja arvakkaa mitä! Miun työlupa on kaikilta osin valmis. Kaikki on hoiettu ja passi on takasin asianmukasin leimoin ja härpäkkein varusteltuna. Jumaliste! Siitä lisää seuraavassa paskannuksessa.

Kaupalla asuu myös Assi eli Assistentti

Gimo on törkeen näppärä pykäämään huonekaluja.