Työlupasirkus vm. 2017

Katsaus tämän vuoden työlupasavottaan, olkaa hyvä!

Tänä vuonna vaihdoin työnantajaa. Työlupa siirtyi Gili Palmsille, koska uus kissakauppa on heiän tiluksilla. Täten kun olen kaupalla, ei tarvitte kakata housuun ja jos imigrasin vakoojat lampsii sisään,  ei tarvi jännittää että miten hyö tällä kertaa asioita tulkitsevat. Kakka housuun kyllä tulee enivei, se on aina vähän jännityksen paikka tua paikallisten viranomasten kanssa asioiminen, vaikka kuinka olis kaikki paperit ja leimat ja hommelit tip ja top ja täydellisessä kondiksessa. Mutta nyt voin vaikka kaivaa kuoppaa tuohon kaupan viereen tyystin avoimesti ilman että kukaan voi siitä napista. Minä olen tässä töissä, ja siitä on kaikki saatanan paperit ja leimat jos joku haluaa tarkistaa.

Työluvan siirto Gili Palmsille on myäs sikäli hyvä, että voin korvata kiitollisuudenvelkaa sekä rahallista velkaa omistajahepuille tekemällä heillekin ihan oikeita töitä. Ja teenkin, tässä toisella käellä ihan koko ajan.

Työlupa miulla oli siis jo ennestään, mutta koska työnantaja vaihtui, niin koko perkeleen prosessi käsitellään kuten hakis lupia ensimmäistä kertaa. Jos olis pysyny entisellä työnantajalla, homma ois menny aika sujuvasti ihan vaan uusimalla lupa, ei olis ees maasta tarvinu poistua, yks visiitti Lombokin imigrasiin ja hervoton tukku rahaa pöytään ja se ois siinä. Mutta nyt siis lähettiin miltei puhtaalta pöyältä, tokin siten, että kun miulla jo ennenstään oli työlupa Indonesiaan, niin se ei asioita suinkaan helpottanu, vaan aiheutti hiukan ylimäärästä päänsärkyä.

Mutta alotetaan alusta. Työluvan ährääminen alotettiin tän vuoden toukokuussa. Tapahtumat toukokuulta heinäkuulle on kerrottu täällä eli lue se ensin.

Heinäkuussa tilanne oli siis se, että paperit oli Jakartassa käpisteltävänä ja miä senkun oottelin. Ja oottelin. Kyselin aina välillä että onko uutisia, mutta vastaus aina sama: still in process. Elo-syyskuun vaihteessa alko jo kuumottelemaan, koska oli enää kuukaus entisiä lupia voimassa, tarttis jo tietää jotain, lentoja pitäs ostella koska johonkin on kohta poistuttava kun viisumi umpeutuu.

Tästä alkoki sitte tukkaa harmauttava jankkaaminen lakimiäsnaisen kanssa. Olin hyvissä ajoissa sanonu, että haluaisin asiat sillai, että syyskuun puolvälin hujakoilla jos ois kaikki paprut valmiina ja sitte senku lennän maasta ulos ja haen uuen työlupaa varten tarvittavan viisumin ja tuun takasin ja kaikki ok. Vähänryyppääki oli tulossa käymään enkä halunnu sillä aikaa säntäillä mihinkään kun on Ryyppis pitkästä aikaa kylässä. Olin useita kertoja kysyny, että onhan kaikki sillai valmista että tää onnistuu ja vastaus oli aina että kyllä onnistuu no worries.

Nyt kun asia rupes tulee ajankohtaseks niin ei tiätenkää homma onnistunu enää. Uusi työlupa ei mitenkään ole saatavilla ennenkun vanha umpeutuu (30.syyskuuta), ei vaan ole mahollista. Eikä myöskään käy että lentää lojautan ulos maasta ja kuvittelen suikkaavani takasin sisään normaalilla turistiviisumilla oottelemaan työlupapapereiden valmistumista. Koska minulla on vanha työlupa voimassa syyskuun loppuun asti niin riehakas lentely ees taas vaatii leimoja ja häsläämistä.

Niinpä tietysti. Koska Indonesia.

Jos oikein ymmärsin, niin vaikka työluvan haltijalla on oikeus lennellä maasta ulos ja takas ihan miten lystää, niin nyt kun työnantaja vaihtuu niin maasta poistumista varten täytyy ensin hakea paikallisesta Imigrasi-konttorista maastapoistumislupa, eli EPO eli Exit Permit Only. Tämä lätkä passissa kuolettaa vanhan työluvan. Ja huomattavaa on, että EPO-leiman saamisen jälkeen siulla on 7 päivää aikaa poistua maasta tahi muutut laittomasti maassa olevaks kriminaaliks.

Miulla oli käsittämättömiä vaikeuksia ymmärtää tää asia. Työlupa on voimassa 30.9. saakka ja jos nyt lennän maasta ulos ennen syyskuun loppua niin mitäs vittua se kenellekään kuuluu. Ja sitte senkun haen uuen turistiviisumin maahan takas tullessa ja sitte istun perseelläni ja ootan millon se uus työlupa on valmis. Ei käynyt tämä. EPO-leima tarvitaan, ja vasta sen jälkeen Jakartassa siun uus työlupa saa viimisen hyväksynnän ja siihen menee Jakartassa 10 päivää siitä kun siun passiin on lyöty tämä maaginen EPO. Mutta sellanen seikka myös, että  uusi työlupa ei kuitenkaan mitenkään ole hyväksytty ennenkun 30.9. jolloin vanha työlupa umpeutuu. Vaikka se kuoletetaan tuolla EPO-leimalla jo aikasemmin.

EPO

Asian tivaaminen lakimiesnaiselta oli kans yhtä kummelia. Koitin jotenkin tajuta asian ja koitin kysyä että mitäs helvettiä. Että jos haetaan EPO-leima passiin 15.9. 10 päivän käsittelyaika alkaa raksuttaa. Lennän ulos 22.9. (7 vrk EPO-leimasta) ja odotan 3 päivää. 10 päivää EPO-leimasta menny, tadaa, uuet työlupapaprut valmiit, sujautan lähetystöön ja tulen takasin ja asiat kunnossa. Lakimiesnaisen vastaukset oli lajia "yes that is correct but not possible" tai "yes but no".

Heitin hanskat tiskiin ja totesin että vitut. Samaan konkurssiin saatana. Lähen käymään Kuala Lumpurissa, kuoletan täten vanhan työluvan ja tulen takasin ihan perus-turistiviisumilla ("very good", sanoi lakimiesnainen, "your status will then be cleared" ja "will make things easier"... öööh okei.... puhtaalla statuksella jatketaan....) ja makaan Vähänryyppään kanssa uima-altaan reunalla tekemättä mitään ja odotan että josko uus työlupa joskus olis valmis.

Näin siis teinkin. Heitin passin lakimiesnaiselle syyskuun alkupuolella EPO-leiman hakemista varten. Sitten kävin Kuala Lumpurissa, tulin takasin syyskuun vikan viikon alussa, vanha työlupa oli muisto vain, makasin altaan reunalla Vähänryyppään kanssa ja oottelin uutisia.

Lokakuun 2.päivä lakimiäsnainen lähetti viestin, että työlupas on valmis, alahan painua Singaporeen. Asia selvä. Pari päivää säätämistä, lentojen ostelua (julmetun kalliita oli) ja hotellien varausta ja Singaporen viisumiagentin kanssa viestittelyä.

Sillä nyt miulla ei ollu aikaa, rahaa eikä hinkua kähmiä Singaporessa yhtään kauempaa kun on välttämätöntä. Sisään-ulos niin nopiasti ku suinkin mahollista. Täten viisumiagentin käyttö oli ehoton, koska hän voi hoitaa asian päivässä, kun ilman agenttia siihen ois menny 3 päivää.

Homma toimi näin:

• 4.lokakuuta lento Lombok-Kuala Lumpur ja Kuala Lumpur-Singapore. Singaporessa perillä illalla, majotus Chinatownissa, hotellin aulassa treffit viisumiagentin kanssa ysiltä illalla. Hänelle annoin passin, passikuvan, tarvittavat paperit ja nivaskan rahaa. Kättely, kiits moi ja heippa.
• 5.lokakuuta klo 15 viisumiagentti toimitti passin miulle takasin tarvittavalla viisumilla koristeltuna. Painelin lentokentälle ja lensin Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurissa yö kontti/arkku-hotellissa lentokentällä.
• 6.lokakuuta aamulla lento Kuala Lumpurista Lombokille ja takasin kotiin

Seuraavalla viikolla piti käydä viemässä passi lakimiäsnaiselle, jotta hän saa passin Lombokin Imigrasiin käpisteltäväksi. Sillä se viisumi jonka Singaporesta hain oli vasta viisumi, ei varsinainen työlupa. Asia piti viimeisteltävän paikallisen Imigrasin kanssa. Passi siis takasin lakimiäsnaiselle ja sitten taas oottelua. Pian (noin viikon päästä) tulikin viesti, että imigrasiin käymään hep. Eikun taas Lombokille, vierailu Imigrasissa, sormenjälet, valokuva, allekirjotuksia. Ja sitte taas Hiekkakikkareelle oottelemaan.

Viime viikon torstaina marraskuun 9.päivä sain vihdoin passin takasin ja nivaskan kaikenmaaliman papereita. Työlupa on eikä tarvitte tätä asiaa nyt vähään aikaan miettiä.

Tällä kertaa aikaa koko tähän työlupasirkukseen meni toukokuusta marraskuun alkuun, eli reilut 6kk kaikkinensa, siitä kun alotettiin papereitten kasaaminen siihen kun kaikki oli vimosta leimaa ja härpäkettä myäten valmista.

Sellasen seikan huomasin, että tällä kertaa työluvan 12kk voimassaolo ei alkanu raksuttamaan siitä hetkestä kun joku oli paperit Jakartassa leimannu. Nyt voimassaolo alkoi vasta sinä päivänä kun tulin maahan asianmukasen viisumin kanssa. Eli jotain on sentäs järkevämmäks muuttunu tässä muutaman vuoden aikana. Mutta onhan tää yhä ihan helvetillinen shöy.

Kerkesin tuossa jo ilakoimaan, että aaah nyt ei tarvitte lennellä mihinkään muutamaan vuoteen, ens vuonna työlupa uusitaan ihan viuh vaan ilman että tarvii mihinkään Lombokia kauemmas säntäillä. Mutta ilakoin aivan turhaan. Koska passini umpeutuu 2019, joudun hakemaan ens vuonna uuen passin. Kas kun passin on oltava voimassa 18kk työluvan alkamisesta, eli ens vuonna työluvan uusiminen ei vanhalla passilla enää onnistu. Eli se on ilmeisesti pyrähys Kuala Lumpuriin ja asioiminen Suomen suurlähetystössä siellä. Joo, on lähetystö Jakartassakin mutta sinne en halua mennä koska se on Jakarta.

Huokaus.

Rahaa tähän meni tällä kertaa niin helvetisti että en halua ees laskea. Pyrähdykset Kuala Lumpuriin ja Singaporeen ei ollu halpoja, eikä tuo työlupakaan ole vuosien saatossa edullisemmaks tullu. Puhutaan 2-3 tuhannen euron pläjäyksestä kaikkinensa.

Että ei tarvitte ens vuonnakaan tulla Mordoriin festareille ja Majavaan vartalolonkeroita ryystelemään. Kattellaa joskus ens milleniumilla sitä sitte kun oon rikas. Eli armaat Mordorin toverit: teiän täytyy tulla tänne, jos ootte väsynyttä, hikistä ja paskaa seuraa vailla.

Tuokaa lonkeroa! Hapankorppuja! Hesarin kuukausiliitteitä! Joku Von Hertzenin veljes!

Kiitos.

Ps. Sellanen mainos tähän loppuun vielä, että nyt viisuminhakureissun yhteydessä ekaa kertaa ikiin vietin yön kapselihotellissa, tuolla Kuala Lumpurin KLIA2-kentällä. Vahva suositus, jos on sellanen max. 12 tunnin kärvistely lentojen välillä eikä siussa oo miästä/naista vetämään sikeitä lentokentän lattialla tai jossain kusinurkissa. Kapselihotellista voi buukata oman arkun joko 6, 9 tai 12 tunnin ajaks ja on kohtuuhintanen, varsinkin jos vertaa muihin KLIA2:n tai sen lähistön majotuspaikkoihin. Hintaan sisältyy oma komero missä on peti ja hiukan tilaa tavaroille. Isommille matkapakaaseille voipi ottaa oman lukollisen säilytyslokeron. Plussana myäskin se, että tää konttihotelli sijaitsee kätsysti KLIA2:n yhteydessä olevan ostarin alakerrassa, eli ei tarvitte pitkälle taapertaa jos tarvii ruokaa/juomaa/vaatetta/lääkettä/mitähyvänsä eikä sieltä montaa minuuttia mene siihenkään, kun niivittää lähtevien lentojen äärelle.

Järjestysnatsi

Ihmisraunion paluu, osa 666! Kun on luterilainen työmoraali yhistettynä obsessiivis-kompulsiiviseen kontrollifriikkiyteen, niin sitä saa kuulkaa vedettyä ittensä kuukaudessa aivan romahtamisen partaalle. Jopa täällä Hiekkakikkareella, jossa niin pitäis aina olla aikaa istuskeluun ja rennosti vaan otetaan ja ei huolta mistään ja kaikella on tapana järjestyä ja perserelaxanttisuppo on kroonisena suolessa ja aurinko paistaa ja palmuja vaan halaillaan.

Juu ei onnistu. Minä pystyn vetämään itteni ihan palasiks aivan silmänräpäyksessä, ei tuota mitään ongelmaa eikä asiaa tarvi ees suunnitella, sujuu aivan ittestään. Kun on ihmistyyppiä "TEEN KAIKEN ITE SAATANA" ja kuvittelee keräävänsä jotain vitun pisteitä johonkin miulle vielä valkenemattomaan tarkotukseen siitä että painaa persäsuoli soikeena, vähän sillai uhrautuvana ja marttyyriviittaa siinä sivussa hapuillen, ni morjens. Sitä ei näköjään kuitenkaan koskaan opi, kun on tämmöseksi kasvanu.

Kun kissapytinki vihdoin valmistu, niin se oli tietysti yks sellanen etappi jossa yhtäältä yytsittynä julmettu hermoominen ja stressi laukes, mutta toisaalta se tarkotti sitä, että nyt vasta alkoki äheltäminen. Kun raksaukot poistu paikoilta ni miä pääsin hommiin. Vaikka ajattelin, että pikkuhiljaa, hissun kissun, laittelen paikkoja kuntoon ja hankin kalusteita ja kaikkee ni paskat, niin intoa olin täynnä että HETI TÄNNE KAIKKI MULLE NYT -asenne pärähti päälle. Koska vituttihan se, että on uus hiano rakennus mutta kaikki on sisällä perseellään ja kaaoksessa ja mitään ei pysty järjestämään kun ei ole hyllyjä eikä huonekaluja eikä mitään. Halusin kaiken valmiiks ja hianoks ja varsinkin heti.

Rakennutin klinikkahuoneeseen hyllyjä, ja ostin varastohyllyhärpäkkeen. Piti saaha kaikki lääkinnälliset romppeet järjestykseen, ennenkun alkaa klinikka (se alkaa ens viikolla). Nyt on saatana kaikki niin järjestyksessä, että tunnelma on suorastaan orgastinen. Neulat on tip top rivissä kokojärjestyksessä, ei ole tavaraa tahi laatikkoa jolla ei paikkaansa ole ja jota ei ole nätisti etiketillä koristeltu että tässä lootassa on tämmösiä asioita. On vähän fiilis että en tohi eläinlääkäreitä sisään päästää ollenkaan koska ne sotkee kuitenki. Että voitasko vaan seisoskella tässä siistissä rivissä ja ihailla miten on neulat niin nätisti järjestyksessä. Ja kattokaa kuinka kaikki tikkauslangat on järjestetty tuollai koreihin että heti löytää oikiat langat kun niitä tarvii. Ai mahoton. Eläinlääkäri Rinille jo sanoin, että sitten ei saatana sotketa tai miä miä saan hepulikohtauksen. Koska kun Rini kävelee ovesta sisään, kaaos on välitön. Tavarat suorastaan loikkaa hyllyiltään pitkin lattioita ja pöytiä ja kaikki on heti ihan sekasin.

UUU MAMA! Onko mitään hienompaa kuin TAVARAT JÄRJESTYKSESSÄ! Kattokaa noita ylähyllyn neulabokseja! Ottaa ihan pumpusta kun on niin ihanat!

Uskallan epäillä, että ennen kun klinkka ens viikolla alkaa, olen tapetoinu klinkkahuoneen seinät laminoiduilla lapuilla missä on miljoona toimintaohjetta ja missä uhkailen lääkäreitä ties millä rangaistuksilla jollei tavaroita laiteta takasin sinne minne ne kuuluu.

Kyllä, minulla on ongelma. Useitakin. Ja tää järjestyksen ylläpito on niistä vain yks. Minua ei lika ja saasta ja paska häiritse, mutta tavaroilla on paikkansa ja niiden PITÄÄ olla omilla paikoillaan. Järjestysnatsi, thäts miiii!

Klinikkahuone on siis järjestyksessä. Jotakuinkin. Tarvitaan vielä uus jääkaappi ja pöytä, mutta niihin ei ole nyt rahaa (olen laittanu kaikki omatkin rahat tähän saatanan järjestelyvimmaan). Vanhalla jääkaapilla pärjätään toistaseks, ja klinikkapäiviks lainataan pöytä Golfilta.

Eihän uutta hienoo kauppaa voinu tämmösenä kattella.

Nyt pääsemmekin sitten kissakaupan puolelle. Ylevä ajatus oli, että myyään roinaa muovilaatikoista niinku ennenki, ja sitte pikkuhiljaa etitään jotain ilmasia rämiä huonekaluja ja hyllyköitä, mihin saa myytävät romppeet jotenki esille. Paskanvitut. Minulla on uusi hieno kiiltävä kauppa, jollasesta olen vuosia haaveillu ja nyt kun se on muuttunu todellisuudeks, ni emmiä halua että se näyttää joltain Pelastusarmeijan kirpputorilta misä huojuu jotain termiittien syömiä eltaantuneita huonekalunrämiä. Ratkaisu: nikkarijätkä Gimo hommiin ja vanerikaupoille.

Miä piirtelin hyllysuunnitelmia papereille ja Gimo rakenteli. Kaupan tiski olikin sitte vähän kinkkisempi, koska siihen halusin etualalle hyllyjä myyntitavaroille, mutta sen lisäks perspuolelle miulle jonkinlaista toimistotilaa. Koska en ole arkkitehti, insinörde enkä minkään lajin tekninen suunnittelija, niin oli vähän ihmettelemistä että sain pömpelin mitenkään ees ittelleni selkeesti piirreltyä. Totesin, että näillä tuherruksilla en saa Gimoa ikinä tajuamaan mitä pitää rakentaa, joten jonkin sortin kolmiulotteinen pienoismalli täytyy tehrä, että lopputuloksella on ees jotain mahollisuutta olla lähellekään sitä mitä olen vammasessa pääkopassani visioinu. Pahvimalliminiatyyritiskin askartelinpaskartelin, ja sen sekä piirustusten kanssa Gimolle asiaa selvitin. Hän raaviskeli päätään melkosen tovin mutta ilmotti lopulta, että kyllä hän taitaa tajuta mitä oon vailla. Gimo rakens, ja jumalaare siitä tuli just eikä melkeen mitä halusinki.

Taidonnäytteeni pienoismallien rakentelussa

Valmis tuote!

Kaikki huonekalut on vanerista tehty, joten sellasenaan nehän oli kauheita. Roudasin hevoskyyillä Gimon rakennelmia kaupalle harvasepäivä, ja sitte eiku maalaamaan. Selkä on paskana ja kaupan terde ja miun kaikki vaatteet on maalitahroissa, mutta lopputulos on aika hiano. On saatana niin värikäs meininki, että päätä särkee, mutta en halunnu kaupasta mitään synkkää 50 shades of brown -paskaa. Väriä elämään, jumaliste! Kattokaa ny, on hiano!

Kauppa on valmis!

Asioilla on siis paikkansa ja klinikka ja kauppahuone on tip top järjestyksessä.

Nyt miun yöunia hiertää varastohuone, joka on yhä ihan vaan keko tavaroita. Mutta sen järjestely saapi oottaa nyt tovin, ensin pietään kissaklinikka ja sen jälkeen sitte jatketaan järjestelynatsitusta. Ja on miulla vielä maalaushommia, Gimo rakens vanerijämistä kissakalusteita kaupan terdelle. Mutta maalailen niitä sitten kun selkä kestää mitään kyykkimistä.

Samassa yhteydessä miulla alko taalasmaahommat majatalossa, on ollu muutamia asiakkaita huvilassa, oma murju on täynnä kissanpentuja, ja on pitäny rampata Lombokilla millon minkäki imigration-asian takia. Sekä kaiken taalasmaalailun ja muun maalailun ohessa on pitäny säätää asioita seuraavaa kissaklinikka varten ja tilailla lääkkeitä ja hankkia rokotteita (niitä on nyt, jihuu!) ja päivitellä nettisivuja ja suunnitella ja painattaa uusia esitteitä ja flaiereita ja herra tiäs mitä. Vapaapäivä miulla on viimeks ollu joskus lokakuun alussa. Rupes pikkusen mielenterveys väsymyksen takia jo rakoilemaan, kun päivät ollu yhtä helvetin säntäämistä paikasta toiseen. Viieltä ylös ja kuuen jälkeen töihin ja yheltätoista kaupalle ja neljän tienoilla takas töihin ja sitte nopeesti kotio siivoomaan ja syättämään kissat, ja parhaina päivinä vielä illaks pitämään kauppaa auki kaheksaan saakka. Alko ikä tuntumaan, nimittäin. Olo on ollu vanha, väsyny, vaikea, ruma, läski, tyhmä ja vittumainen. Mutta kun on kaikkea tuota niin mikäs ihme se on, että siltä myös tuntuu. MUTTA JUMALAUTA NEULAT ON JÄRJESTYKSESSÄ! Se korvaa kaiken!

Mutta nyt otin tuossa 3 päivää vähän iisimmin ja oon vedelly kepeitä 10-12 tunnin yöunia. Rupiaa taas tuntumaan siltä, että aivot toimii enkä halua tappaa jokaista vastaantulijaa. Vain joka toisen.

Kyllä tää tästä.

Ja arvakkaa mitä! Miun työlupa on kaikilta osin valmis. Kaikki on hoiettu ja passi on takasin asianmukasin leimoin ja härpäkkein varusteltuna. Jumaliste! Siitä lisää seuraavassa paskannuksessa.

Kaupalla asuu myös Assi eli Assistentti

Gimo on törkeen näppärä pykäämään huonekaluja. 

Oodi uudelle Kissakonttorille

Nääntynyttä huomenta Hiekkakikkareelta, oi Mordorin kansa ja kaikki kaksi lukijaani. Hiukan on ollu hektiset ajat männäviikkoina mutta nyt on palattu jonkinlaisiin rutiineihin. Kunhan alkujärkytyksestä tokenen nin alkaa elämä sujumaan.

Sitten Kuala Lumpurin visiitin on lomailtu Vähänryyppään kanssa ja bailattu min synttärit (ne vasta olikin saaren surkeimmat bileet, siäl ei ollu ketään, mutta musiikki oli sentäs hyvää ja alkoholi ei loppunu kesken). Olen ressannu työluvasta ihan helvetisti ja pökertyny onnesta kun se vihdoin meni läpi. Kipasin Singaporessa pikavisiitin hakemassa työlupaan tarvittavan viisumin. On piipaheltu Lombokilla shoppailemassa. On saatu uus Mirrikonttori täysin valmiiks. Huvilaan ekat asiakkaat. Kissakauppa on avattu. Taalasmaahommat siinä sivussa. Piärivä kivi ei sammaloidu, nimittäin, kylä kääkkä jaksaa!

HÄN ON VALMIS!

Muusta viis, mutta jumalauta, kissojen kartano on VALMIS! Senhän piti olla valmis kun palaan Kuala Lumpurista, mutta sähköjen kytkentää sai vähän vartoa. Samalla kun sähköjä ooteltiin, niin duunarit hissukseen teki viimesiä viimeistelyjä: korjailivat vähän maaleja sieltä täältä mihin oli pärskyny ties mitä kuonaa tai mitkä oli vähän hutasten sudittu alunperin, viilasivat kattoarakennelmaa myöskin koska huomattiin että sehän perkele vuotaa (täällä on poikkeuksellisesti jo nyt satanu pari-kolme kertaa oikein kunnolla, normaalisti ei ikinä sada vielä syykuussa!), ja siivoilivat ympäristöä.

Lokakuun toka päivä saatoin todeta että ei perkele, valmis se on. Kaikki on maalattu ja puunattu. Tuleepi vettä hanasta ja viemäri vetää. On sähköt. Ilmastointikoneet toimii. Se on VALMIS. Ei ole enää raksaporukalla mitään hiplattavaa, loppu on miun hommia. Maksoin palkat ja sain avaimet ja laitoin ovet lukkoon ja otin näin pytingin omaan haltuun.

Heti en kuitenkaan voinu tehä mitään muuta, miun piti oottaa työlupaa. Olin nyt ekaa kertaa pariin vuoteen työluvattomassa tilassa ja koska saaren viidakkohuhurumpu kertoo koko ajan että imigrasi jahtaa ihmisiä ihan vimmalla ja nimenomaan sellasia, joilla työlupa on käsittelyssä mutta ei vielä valmis, niin en uskaltanu ottaa mitään riskiä että siinä touhukkaana jotain lattiaa luuttuan ja tuleepi vakooja kattomaan että jaahas, näyttää työnteolta, se ois sitte joko metrin korkunen pino lahjusrahaa tahi maasta ulos. Onneks miun työlupa luiskahti läpi justiisa samaan aikaan kun torppa tuli valmiiks, eli saatoin siltä istumalta ostaa (saatanan kalliit) lennot Singaporeen ja sännätä sieltä hakemaan tarvittavaa leimaa passiin.

Kun tulin Singaporesta takas viikko sitte, niin asiat kunnossa, saatoin ruveta ihan rauhassa ja aivan näkyvästi touhottamaan. Torpan kuuraus eka ja sitte ensmäänen ja toinenkin hevoiskärryllinen muuttokuormaa sisään! Siinä sitte ihmeissäni oon pyöriskelly että tässä tää nyt on jumalauta. Kissojen oma konttori, klinikka ja kauppa, onko tää ees totta!

Koko torpan taival haaveesta tähän todellisuuteen missä miulla on helvetillinen lukaali ihan vaan kissoja varten on kerrottu ulkomaankiälellä kissablogissa. Mutta lyhyesti kohokohdat tässä:

• Raksaporukka alotti hommat elokuun 16.päivä
• Palatsi oli valmis lokakuun 2.päivä
• Tyhjästä täysin valmiiks: 7 viikkoa. SEITSEMÄN VIIKKOA!
• Palatsi on noin 40 neliön lukaali + terassi. 3 huonetta (kauppa, varasto/heräämö ja klinikka)
• Rahaa meni noin 121 miljoonaa rupiaa eli tän päivän kursilla noin 7600 egee. Tästä palkkoihin meni 46.5miljoonaa (raksaporukan duuni makso 40miljoonaa, sähkömiesten liksa 6.5 miljoonaa).
• Tontti, kaikki tiilet, suurin osa kaakeleista + jotain muuta raksatarviketta saatiin lahjotuksena.
• Rahat kerättiin kahella fundraising eventillä, kissojen säästöistä (=vanhan kaupan tuottoja lähinnä), lahjotuksilla (lahjotusboksit, GoFundMe-kampanja, PayPal-lahjotukset, raksaporukka-sponsorikampanjalla) ja viime metreillä kun kissojen tili oli tyhjä niin maksoin itte jotain vesihanoja ja ovenkahvoja ja muita nippelinappeleita.

Torpassa on:

• juomakelponen raikas puhas vesi joka lorisee suoraan hanasta
• 2 ilmastointilaitetta
• pre-paid sähkö (joka on silkkaa neroutta)

Torpassa ei ole:

• vessaa. Käymme naapurissa Gili Golfilla vessassa.
• keittiötä. Emme tarvitse.

(Jos siis joku kelaa että vittu kun on halpaa rakentaa talo Hiekkakikkareelle, niin on syytä huomioida että Kissojen Kartanossa ei ole näitä kahta rakennusprojektien kalleinta asiaa)

Kissakaupan avasin tän viikon maanantaina. Ei miulla pal mitään myytävää ollu, mutta muutama laatikollinen kangaskasseja, vähän paitoja, postikortteja, kissoille leluja ja kaulapantoja. Pari säkkiä kissanruokaa. Eilen kävin Lombokilla sijottamassa loput omat rahat kissanruokaan, koska kissanruoka on kissakaupan ns. käteislehmä eli cash cow. Ja jahka kauppa pikkuhiljaa tuottaa rahaa, niin otan sitte takasin mitä olen omaa rahaa asioihin laittanu (koska olen iteki nyt ihan helvetin persauki.... tosin se on miun jatkuva olotila eli piänellä budjetilla elely sujuu ihan näppärästi).

Kauppa on auki!

Kaupalla on jo käyny asiakkaita, joka päivä! Eilenhän puoti oli virallisesti kiinni, koska olin Lombokilla ostelemassa kissaruokaa, mutta kas, kun jarrutin kaupalla aamulla klo 7:30 matkalla veneelle, niin sisään pyyhkäs pari naisihmistä ja ostivat hirveen läjän paitoja ja kangaskasseja. Ja sama illalla kun olin mestoilla raivaamassa kaaosta niin oven takana kolkutteli pari gimulia, jotka tulivat ja ostivat kangaskasseja, joka lajia. Että asiakkaita tulee ovista ja ikkunoita, vaikka koittaa pitää kauppaa kiinni!

Yleisfiilis on myös että kyllä tätä on niin ootettu. Siis muutkin kun miä. Ei oo yks eikä kaks ihmistä vaan enempi jotka on sanonu että on niin hienoa kun vihdoin on taas kissakauppa saarella, että mikä valtava helpotus tää on kun ei tarvi juosta ympäri kyliä ja saaria ettimäs että mistä saa kissanruokaa, et nyt tietää mihin polkasta jos jotain tarvittee.

Uusi kissaprojektin logo

Mutta paljon on vielä viilattavaa ja höylättävää. Tarvis kipiästi hyllyjä ja pari pöytää, muttei ole rahaa ostaa ja huhuilut vanhojen huonekalujen perään joita vois joku lahjottaa ei oo tuottanu tulosta. Mutta joskus sitte kun on fyffee niin ostan tai teetän hyllytsydeemejä ja muuta mitä tarvittee. Myös sisäänmuutto jatkuu yhä, miulla on vielä ainaki 2 hevoskärryllistä rojua kotona ja ne tarvittee siirtää Mirrikonttorin varastoon. Sitte onki inventaarion tekemisen vuoro, klinikkaroinille, koska ens kuussa tuleepi eläinlääkäreitä pitämään ekaa klinikkaa ja tarvittee kattoa mitä miulla on ja mitä ei. Juuri mitään ei ole, koska viime huhtikuun klinikka ja kissasairaalan käynnissä pito on syäny lähen kaiken klinikkasälän. Rahaa ei ole mitään hankkia, mutta onneks Gili Eco Trust lupas maksaa seuraavan klinikan kaikki kulut. Saarella ei ole tällä hetkellä myöskään ainootakaan rokotetta ja kissarutto räjähtää kohta käsiin kun sadekausi alkaa, eli koitan myös jostain rääpiä rahaa rokotteiden ostamiseen. Torpan ulkopuolella tarttis laitella pientä puutarhantynkää vireille, ja sainkin jo 10 säkkiä kompostia lahjotuksena mutta tarvii vielä tilata kuorma hevosenpaskaa ja sitte ruveta lapiohommiin ja kasvivarkaisiin, jotta saa kaiken nätiks. Ulkoseiniin pitää teettää jotain hienoja kissamaalauksia. Terassi tarvii ehkä pientä aitaa + bandantappobampuverhon suojaamaan sateelta. Uus jääkaappi tarvii ostaa ja vesipänikkäpömpeli, jotta voin liittyä Gili Refill -verkostoon. Kaikenlaista pientä koristelua ja hömpötystä myöskin on suunnitelmissa. Ja samaan syssyyn päätin laittaa koko projektin vizuaalisen ilmeen ja brändäyksen ja herra tiäs mitä uusiks. Uus logo yms. Siinähän ei hommaa sitte ookkaan ku pitää kaikki webbisivut ja suakelin somet hinkata uuen tyylin mukaseks ja teettää uuet brosyyrit ja muut materiaalit. Pitää kans saaha rantakadun varteen ja muuallekin opasteita ja mainoksia että jengi löytää kaupalle. Ja sitä ja tätä ja tota.

Ei ole vapaa-ajan onkelmia lähiaikoina tiedossa, ei ollenkaan.


Mutta on se jumalauta komia pytinki! Katto ei vuoda (enää)! Se on aivan julmetun valosa päivällä ja myös illalla kun räimäsee lamput tulille, nimittäin kyllä näkee palleja poistella vaikka keskellä yätä! Viemäri vetää! Vesihanan vesi ei kasva levää! Ilmastointi pitää torpan hyytävänä jos niin haluaa! Iso hieno näyteikkuna kaupan etuseinässä! On ihan helvetisti tilaa! Ei ole hiiriä, sammakoita, rapuja tai torakoita! Kaikella rakkaudella vanhaa edesmennyttä kissakauppaa kohtaan, nin olihan se nyt ihan hirveä synkkä komero, mihin sato sisään ja hiiret tuhos kaiken ja pasko kaikkialle. Nyt on sellanen olo niikun ois muuttanu viemäristä Marina Bay Sandsiin. Kyllä kelpaa olla ja kauppaa ja klinikoita tuossa pyöritellä.

Julkisivu

Ihan ku aivan OIKEE näyteikkuna!

Susu on muuttanu ineen. Susu on Gili Palmsin kissa, ja omasta miälestään omistaa koko alueen.

Kaupan terden kissanruokabaari on aika suosittu. Tässä Mr.Meo särpii aamupalaa

Muutaman kilon kissanruokaa hain eilen. Ja myös uuden fillarin, itzelleni aivan! Vanha fillari oli niin romu ettei siitä enää ollu menopeliks.

Raksavaiheessa piti säästää kaikesta, jätin mm. väliovet sisälle asentamati. Ostin sen sijaan pari suihkuverhoa ja nehän toimii mainiosti. Kun klinikoita pietään ni on hyvä saaha klinkkatilaan työrauha ettei kaikki pällistele sisään. Ja suihkuverhot myös helpottaa ilmastoinnin toimimista, ei tarvi täysillä huuattaa kun verho rajaa viilennettävän alueen yhteen huoneeseen. Harmillista ettei löytyny kissakuvioituja verhoja, mutta ehkä sellaset joskus jostain tupsahtaa.

Mielensäpahoittajamuumio suurkaupungissa

Kuala Lumpurista, hyvää päivää. Olen muutaman päivän pikareissulla, liittyen tietenkin työlupa-asioihin. Luvassa on vielä toinen pyyhällys lähiviikkoina (toivottavasti), jonka jälkeen voi ehkä huokasta. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti. Työlupasäädöstä lisää joskus sitten kun koko paska on paketissa.

Lensin torstai-iltana Kuala Lumpuriin, ja olin etukäteen aika helvetin täpinöissä. Kun en yli vuoteen ollu liikkunu Lombokia pidemmälle, niin ilmassa oli suoranaista kutkuttavaa jännittävyyttä. Hekumoin etukäteen niin helvetisti Subwayn pötkylöistä ja oikeista kaupoista ja Ikeasta ja kaupunkihulinasta että hyvä kun munahousuissani pysyin. Mutta kyllä on saarella jumitus tehny tehtävänsä. En viihtyny yhtään, ahistamaan alko saatana saman tien.

Olenko se miä joka on muuttunu, vai oliko Kualassa todellakin enemmän hulinaa ku muutama vuosi sitte? Enemmän kodittomia ihmisiä porttikongeissa? Enemmän rähmää ja paskasuutta ja vapaana kulkevia mielenterveyspotilaita? Kulkiko ennenkin 99% ihmisistä zombeina puhelimiaan tuijotellen tajuamatta yhtään mitä ynmpärillä tapahtuu? En tiiä. Maailma muuttuu, sehän on selvä, mutta ei se näytä parempaan suuntaan menevän.

Tai sitten miusta on vaan tullu sellanen mieltään kaikesta pahottava muumio. Ennen oli kaikki paremmin jne.

Yks katumirri

Ja ei ollu Chinatownissa enää Subwayta (ennen oli kaks, nyt ei yhtään). Ja kun Subway toki vihdoin jostain muualta löyty niin ei ne pötkylät ollu mitään ihmeellistä eikä varsinkaan sen miun älyttömän ennakkovouhkaamisen arvosta. Chinatownin Reggaebaarin terassikin oli kutistunu puoleen kun viereen oli avattu joku vitun kapselihotelli.  Joka porttikongissa asu kodittomia. Yhellä oli häkillinen kissanpentuja. Katukissoja vilis joka suunnassa, ja otti niin pumpusta. Että miten ne pärjää tuolla hulluuden ja hulinan ja liikenteen seassa, välittääkö niistä kukaan, silittääkö joku ees joskus ja antaa ruokaa? (Mie silittelin ja kyllä kävin ruokaakin antamassa, tietty).

Ahisti ja vitutti. Mielensäpahotussuppo on suolessa, syvällä ja tiukassa. Ikävä kotiin ja omaan yksinkertaseen elämään on valtava. (Ja tiettävästi siellä Hiekkakikkareella kaikki on ihan hyvin, Mäkelän Gäry on hoitamassa/vahtimassa miun huushollia ja kissoja eikä kai oo vielä onnistunu hajottamaan mitään.)

Mutta ahistelukohtauksista huolimati sain pakolliset kuviot Kuala Lumpurin suurkaupunkihulinassa ja -hulluudessa hoiettua romahtamatta aivan täysin. Ja ihan oikeasti arvostin toki puhasta ja kivaa (ja kallista) hotellihuonetta. Arvostin uutta MRT-linjaa joka suikkas hotellin takaa suoraan uuteen Ikeaan. Arvostin vaatekauppoja, joista sain kipeesti kaivattuja EHJIÄ sortseja ja paitoja. Arvostin Starbucksin frappeja. Ja Ikean ruokaosastoa, herranperkele, sieltä sai näkkileipää! NÄKKILEIPÄÄ, JUMALAUTA! Kyllä ne ruåtsalaiset osaa, ja hyvä että osaavat!

Jollei olis ruotsalaisia niin kouvolalalalalainen indonesiassa asuva mielensäpahottaja ei vois Kuala Lumpurissa käydessään ostaa knäckebrödiä. Tack så mycket, heja Sverige!

Tänään aamulla pakkasin romuni ja pakenin. Hyppäsin bussiin ja pyhkäsin lentokentälle. Vähänryyppää saapuu illalla Vietnamista ja miä olen jälleennäkemisen riemusta jo nyt ihan pähkinöinä. Ollaan yä lentokenttähotlassa ja huomenna aamulla lennetään Lombokille. Toivottavasti lennetään. Jännäkakitsua pukkaa, koska Balilla Agung-tulivuori on räjähtämäisillään.  Soisin, että Hänen Tulivuorellinen Korkeutensa Agung peruuttais aikeensa ja painuis takasin unille, ois parempi kaikille.

Jännä ollu seurata noita Agung-uutisia. Lievää hysterianlietsontaa ilmassa. Koko Bali ei ole räjähtämässä taivaan tuuliin.

Lopuks Äitille sellasia terveisiä, että elä ressaa. Meillä Hiekkakikkareella ei pitäis olla mitään hätää jos ja kun tuo Agung päättää riehaantua. Tuhkaa olettavasti sataa niskaan, jos purkaus kunnolla alkaa ja tuuleepi Balilta päin. Komiat aitiopaikat meillä on meininkiä sitten kattella, kert jos on pilvetön taivas niin Agung näkyy meiän rannoille oikeen hianosti.

Luonnon mahtavuus ja ihmisen mitätön pienuus sen rinnalla. Kun sen mittasuhteen kaikki muistais muulloinki eikä ainoostaan luonnon paukutellessa henkseleitään ja näyttäessään meille, kuka täällä oikiasti määrää.

Aurinkonlasku Lombokilla koneen lähtöä ootellessa

Lentokenttäbussissa

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Sykkivän ytimen puisto

Chinatown

TACK SÅÅÅÅ MYCKET, IKEA!!!!!  HEJA SVERIGE!!!!! JAG HAR KNÄCKEBRÖD!

Raksaprojekti loppusuoralla!

PUSSY PALACE eilen iltapäivällä

Hyvä luoja. Mirrikartanon rakennushommat menee päivässä 32 tällä hetkellä. Meillä on seinät ja katto ja ilmastointilaitteet. Parhaillaan siellä alotellaan kaakelointihommia ja kihnutetaan ulkoseinien maaleja sekä ikkunan- ja ovenkarmien jotain-tökötöintiä. Kuhan on kaakeloinnit tehty niin tarvittee vielä asentaa ovet ja ikkunat, lavuaari ja vesihana, saaha torppaan sähköt ja juokseva vesi. Sitten se miun puupää-ymmärryksen mukaan on valmis. Tsiisus saatana.

Näljässä viikossa! Yläkuva: 16.elokuuta / Alakuva: 12.syyskuuta. 

Reilu 4 viikkoa sitte miulla ei ollu ku pläntti maata ja niin on tultu tyhjästä jo tähän pisteeseen. Miä oon aika monttu auki.

Ja okei, hermot on menny pari kertaa, mutta hepulikohtaukset on johtunu lähinnä miun väsymyksestä ja stressistä ja kielimuurin aiheuttamasta kommunikoinnin vaikeudesta. Raksaukot on tehny järjettömän hyvää duunia ja jälki on huolellista ja hienoa eli kaikki on menny tsiljoona kertaa paremmin ku mitä etukäteen pelkäsin. Mutta kas, tässä se taas nähtiin: pessimisti ei pety vaan kun valmistautuu aina pahimpaan niin joskus saattaa yllättyä jopa ilosesti. Näin tässäkin tapauksessa. Olin henkisesti valmistaunu siihen, että kaikki menee päin vittua, mutta MIKÄÄN ei ole menny päin vittua ollenkaan. Okei, unohtivat laittaa seiniin lasitiilet, mutta senkin ne fiksas hetimiten kun asiasta motkotin.

Tää rakennusprojekti on ollu myös maailman paras kielikurssi. Kun raksaukot ei puhu enklantia juuri lainkaan, nin se on ollu pakko mongertaa indonesiaa sen minkä suinkin taitaa. En sitte tiiä kuinka paljon tulevaisuuessa tartten raksasanastoa, mutta kaikki on kotiinpäin mikä miäleen jää. Besi on sellasta rautatankoa ja pasir on hiekkaa ja paku on naula ja kayu on puuta ja pintu on ovi ja jendela on ikkuna ja keramik on kaakeli ja semen on sementtiä. Kylä näillä K-raudassa pärjää!

Kissaprojektin käynnistin 4 vuotta sitte, alkusyksystä 2013 tää homma alko. Sillon miulla ei ollu mitään, paitti kasa hyviä aikomuksia ja valtava tarve laittaa saarten mirripopulaation asiat vähän paremmalle tolalle. Sillon haaveilin, että miulla olis joskus iso muovilaatikollinen peruslääkkeitä ja muuta sälää aina jemmassa himan nurkassa, että jos joku tarvii ni olis heti antaa lääkkeitä niitä tarvitteville kissoille. 2014 Egoiste ravinteli lahjotti miulle sen pienen kopperon, missä pyöritin kissakauppaa ja klinikoita tän vuoden huhtikuun alkuun saakka. Egoisten koppero oli ihana ja ilmanen, ja vaikka siellä katto vuoti kun seula, ja viemäri ei koskaan vetäny ja se oli pimiä putka täynnä hiiriä jotka tuhos kaiken, niin se oli kuitenki miun/kissojen. Sen kanssa kissaprojekti pääs aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun oli joku tukikohta mihin ihmiset saatto tulla millon minkäki kissa-asian kanssa. Kauppa myös tuotti ihan kivasti rahaa klinikoiden ym järjestämiseen.

Kun Egoisten kaupan katosta tuli vettä niskaan vesiputouksen lailla, ni haaveilin, että joskus ois kissoilla kunnon tilat, missä katto ei vuotais, missä viemäri vetäis, missä olis kunnon valot ja varsinkin kunnon tilat eläinlääkäreiden tehä töitä. Ja ois kunnollinen tila kaupalle, missä ois iso ikkuna ja missä voisin myyä kaikenlaista kissatilpehööriä. Mutta mahottomalta tuommonen haave tuntu, kun kissaprojekti eli sillä lailla että kun yhteen taskuun tuli rahaa niin toisesta taskusta sitä lähti ihan viivana.

Ja kuinkas sitte kävikään? Egoisten tilasta piti luopua. Sain välittömästi tontin uuelle rakennukselle. Ihmiset ympäri maalimaa sekä täällä olevat biznexet on lahjottanu rahaa ja järjestäny fundraisingeja, jotta on saatu rakennushommiin rahaa. Osa raksamateriaaleista on myöskin tullu lahjotuksena. Kyllä, saarella, ja koko maailmassa, on isompiakin ongelmia kuin Hiekkakikkareen kissat, mutta auttamishalua on löytyny niin paljo, että ehkä ihmiskunta ei olekaan tyystin toivotonta sakkia.

Rahaa tuohon on tällä hetkellä menny euroissa katottuna vajaat 6000 egee. Vielä on maksamatta helvetillinen summa palkkoja ja vissiin sähköliitäntäkin maksaa jotain järjettömiä ja kaikkea pientä nippeliä ja nappelia tässä viimeistelyvaiheessa tarvitaan. Kissojen rahat on toistaseks riittäny ja toivon, että riittää valmiiks asti. Sitä en tiiä millä perkeleellä hankin tönöön mitään kalusteita ja asioita mitä siellä tarvii, mutta se on sitte sen ajan murhe. Pikkuhiljaa, slowly slowly.


Mutta kohta tuo kissojen uus torppa on valmis. Kauppa aukeaa sitte kuitenki vasta kun miulla on uus työlupa taskussa. Ennen sitä en uskalla avata, imigrationin kyylät ramppaa täällä yhtenään ja ovat viimeiaikoina jahdanneet nimenomaan ihmisiä, joilla on työlupa-anomukset vetämässä mutta eivät vielä menneet läpi. Mutta lokakuun alussa PITÄIS työluvanki olla kunnossa.... saa nähä.


Miulla on kaveri, jolla on yhteyksiä johonkin henkimaaliman tonttuihin, ja se aina sanoo, että kyllä sieltä annetaan jos vilpittömästi pyytää ja toivoo. Miä en tiiä, onko tonttujen johdatusta vai mitä, mutta oli mitä hyvänsä, niin aika käsittämätöntähän tää on. 4 vuotta sitte miulla ei ollu MITÄÄN ja nyt miulla on ihan kohta maailman hienoin ja upein ja parhain noin 40 neliön PUSSY PALACE! Missä on kunnon valot ja katto joka ei vuoda ja lavuaari joka vetää ja ilmastoinnit ja iso ikkuna kaupassa ja hienot tilat eläinlääkäreille. MISSÄ KATTO EI VUODA! Jumalauta!

Uuen Pussy Palacen huudilot

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

Ihmisraunio tässä päivää. Nimittäin kyllä tuntuu tanakasti siltä etten enää ole ns. viime kevään kanoja. Eltaantunu ryhditön ja väsynyt paska, jota kolottaa joka lävestä, jolla stressikäyrä huitelee taivaissa, jota ahistaa ja joka ei saa nukuttua, kun päässä pyörii Taalasmaahommat ja raksahommat ja nettihommat ja rahahommat ja kissahommat ja vuohihommat ja fillarikin vetelee ihan viimisiään.

Olen ihan vitun reippaana hokenu sitä, kuinka persaukisuus pitää toimeliaana, mutta olen persaukisuudessa velloessani unohtanu että ikää on kohta 50. Ei tämmönen kaljaa kittaava vanha pläski jaksa niinkuin kaljaa kittaava nuor ja notkee pläski joskus muinaisuudessa. Olen haalinu hommia ja tekemistä ja asioita hoiettavaks joka suunnasta ja nyt kun kaikki asiat on yhäaikaa aktiivisena ni miähän alan aivan hajota. Oon Edenissä Taalasmaana, kissakartanon raksahommat, uuen huvilan saaminen valmiiks ja sen varaushärpäkkeet ja nettisivut ja saatanan somet ja kaikki, työlupasäädöt, ja yhtä sun toista muuta pientä... voi luoja.

Mutta kylä tää tästä. Kuhan huvila pyörii ja kissakauppa on valmis ja miun uus työlupa on redi, ni se on jo puali voittoa ja voi varovasti huokasta.

Megahuvila on sentään tänään avattu varauksille. Siellä on vielä helvetisti tekemistä ja sisustelemista, enkä oo saanu otettua kunnon valokuvia kun koko ajan on joku projekti meneillään ja jotain nurkkaa viritellään. Mutta laitettiin paska nyt varattavaks enivei ja kiillotellaan julkisuuskuvaa sitte myöhemmin kun kaikki on tiptop ja pystyy ottamaan kuvia missä ei pilkota remonttireiskojen persvaot tai pino työkaluja ja roinaa.

PÄIVITYS: Nii ja hei, myös Gili Palms Resortin huoneita voi nyt varata Airbnb:n kautta ja se oon miä siellä vastaamassa viesteihin.

Palaan pitkemmillä uutisilla sitten kun energiaa riittää kirjotteluun vähän enemmän.

Morjens!

10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Ulkosuomalaisten bloggaajien keskuudessa on jo kuukausi tolkulla vetäny rallia tämmönen blogihaaste: 10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle. On ollu mielessä vastata näihin jo aikasemmin, mutta homma on jääny ajatuksen tasolle ja kaiken muun tohinan jalkoihin. Nyt Meriannen mielessä - blogin Maiju laittoi haasteen oikeen henk.koht. nin enää ei voi lusmuilla. Lue Maijun vastaukset täältä.

Ja juuri nyt kun parin hermoromahdunpäivän jälkeen miä en jaksa kirjotella riviäkään esim. rakennusprojektista, ni tämmönen kysy-vastaa-pläjäys on just hyvä viemään ajatuksia aivan toisaalle.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?



Ilmasto. Ympäri vuoden jotakuinkin 30 astetta lämmintä. Olen viluhiiri niin arvostan lämpöä ja sitä, ettei tarvi pukeutua kun miseliinukko jotta pystyy tuikkaamaan nenää ulos. Yli vuoteen en oo käyttäny kenkiä, se on ihanaa!

Pidän myös rennosta otteesta elämään ja asioihin. Pidän. PIDÄN. Kyllä pidän. Se ei siltä ehkä eilen näyttäny kun palo raksaprojektin kanssa käämi ihan totaalisesti, mutta maassa maan tavalla on siun oleminen.

Arvostan paikallista hintatasoa varsinkin ruuan suhteen. Lähitienoon warungeista irtoaa pöntöllinen paikallista mättöä 10.000 rupialla (noin 65 euroopan senttiä).

2. Entä ikävintä?

Kaiken järjettömyys ja byrokratia. Työluvan saamisen vaikeus ja tolkuton hinta. Se, että kaikkeen menee aivan tolkuttomasti aikaa nimenomaan siksi, että joka asiaan liittyy helvetillinen säätäminen. Korruptio. Paikallisten löperöhkö työmoraali ja kyvyttömyys oma-aloitteisuuteen. Eläinten kohtelu, luonnon raiskaaminen, roskaaminen ja yleinen välinpitämättömyys  em.asioita kohtaan.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Kallioon Majava Baariin juomaan karpalolonkeroa ja kuolaamaan komeita mordorilaisia sonneja.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Malesian Pulau Kapasille on hinku, muttei rahaa tahi aikaa mennä edes piipahtamaan.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kunnon leipää ja juustoa. Raejuustoa. Suklaata, Fazerin sinistä, sitä tekee joskus aivan tolkuttomasti mieli (saa tuoda tuliaisena, vink vink). Karpalolonkeroa. Voi luoja se on universumin ihanin tavara!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Never say never mutta kyllä se tällä hetkellä tuntuu todella kaukaselta ja hirviältä ajatukselta. En usko, että sopeutuisin minkäänlaiseen länsimaiseen touhotusyhteiskuntaan enää koskaan.

Kotihuudilot

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En tiedä onko täällä mitään varsinaisesti hauskaa juhlapyhää. Juuri tänään on yks helvetillinen juhlapyhä, joka on vuoden hirvein. Tänään tapetaan tuhansittain vuohia. Uskonnon nimissä tietenkin. Koitan olla avoimin mielin ja kunnioittaa paikallisia tapoja ja paikallista kulttuuria mutta kyllä se tämmösenä päivänä ihan vitun vaikeaa on. En pysty hyväksymään eläinten uhraamista minkäännäkösten seremonioiden merkeissä.

Ramadan toki on sinänsä jännä ja ramadanin päättymisen karnevaalihumu Idul Fitri.

Mielenkiintoisin juhlapyhä Indonesiassa lienee kuitenkin Balilla vietettävä hiljaisuuden pyhä eli Nyepi. Balilla ei saa sillon yhtään mölytä, ja koko Bali pysähtyy. Lentokenttä on sulki, autot ja veneet ei liiku, kaikki on sulettu.

Meillä täällä Hiekkakikkareella se näkyy siten, että täällä on järjetön hulina. Kaikki säntää Balilta tänne mölyämään.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Niin. En tiedä. Miehän lähin vaan vähän pidemmälle lomalle ja luulin lähtiessäni, että tulen noin vuoden päästä takasin.... ja siitä lähdöstähän on härregyyd kohta vierähtäny 6 vuotta. Lähtöön liitty ihan vaan pelkkää innostusta. Jos oisin tienny, etten tuu enää takasin, niin ehkä lähtöön ois liittyny toisenlaisiakin tunteita.

Jos mietin, että mikä on vaikeinta ulkomailla pysymisessä/asumisessa, niin tietenkin se, että kaipaa kavereita. Ja raejuustoa ja karpalolonkeroa.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi?

Voisin. Jos tästä johonkin lähtisin, niin Malesia olis se todennäkösin etappi.

Kyllä on välillä käyny mielessä, että olishan tämmösen lempeen ilmaston ja rennon elämän todellakin voinu löytää jostain helpommastakin paikasta. Esmes just Malesiasta. Mutta minkäs teet, tänne Indonesialaiselle Hiekkakikkareelle päräytin ja tähän parkkeerasin ja en ole tästä mihinkään lähössä.

10. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

Joo. Koska on pakko. Ensin pitää pyörähtää Kuala Lumpurissa tappamassa vanha työlupa, sitten tulen takasin ihan vaan turistina oottelemaan josko se uus työlupa joskus olis valmis.

+1. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

2016? Ghost livenä Tuskassa viime vuonna oli kyllä kova. Ja koko kuukauden Mordorissa lorvailu oli ihan spektaakkelia. Kiitos siitä kuuluu kaikille hulluille jotka äänesti tän blogin voittoon Paras Matkablogi -skabassa tuossa viime vuoden alussa. Se voitto oli kyllä aivan älytöntä. Koska minä en voita koskaan mitään, missään. Ja palkintonahan sain matkalahjakortin, jolla sain lennot Mordoriin ja takas. Hurraa!

Iloinen ulkosuomalainen kesän 2016 Tuskassa komeitten mordorilaisten könsikkäiden syleilyssä. Aiettä!

Sellanen kysy-vastaa-härpäke. Tässä lopuks pitäis haastaa muita bloggaajia vastaamaan samoihin kyssäreihin, mutta suurin osa on jo vastannu ja jos aivan rehellisiä ollaan, ni viime aikoina en ole ehtiny/jaksanu/kyenny mitään blogeja ees lukemaan. Energiat on menny tuohon rakennusprojektiin ja siitä hermoomiseen. Sori.

Raksahommat

Pussy Palace tänään

Mirrikonttorin eli Pussy Palacen rakennushomma etenee vauhilla. Seinät on pystyssä! Melkosta haipakkaa on siis pietty, mutta kohta vauhti hidastunee. Hommat siirtyy enemmän nysväämisen puoelle, kun ei vaan reteesti ladota tiiltä tiilen päälle.

Miulla ei oo menny hermotkaan ihan totaalisesti kun vasta kerran. Siinä kohtaa kun jätkät senku lappaa seinää pystyyn, mutta totaalisesti unohtivat että seiniin tulee lasitiiliä tuomaan valoa sisään, ni miä otin vähän kierroksia. Kyllä heillä toki on raksapiirrustukset, mutta niitä unohetaan seurata, ja jollen ole koko ajan silmämuna tanassa kyttäämässä niin lipsahtelee kaikenlaista. Yks ovikin luiskahti väärään kohtaan tuosta vaan ja kun sitte menin mäkättämään äkäsenä niin olivat vaan et hups, sori sori sori. Koitin sanoa, et katos jos teette niiku piirustuksissa on käsketty, ni ei tarvi tehä ylimäärästä duunia virheitten korjaamiseks, ja miä en tuu tänne äkäsenä rähjäämään, se ois niiku win-win-situeissön, evribadi häpi.

Raksahomman vahtaaminen ja säätäminen on yhtä helvettiä. Se on helvettiä ihan noin ylipäätään, mutta varsinkin nyt kun hommia hankaloittaa myös varsin korkea kielimuuri. Välillä on niin hermo kärvähtäny että puhun suomea kun raksapomo kälättää miulle indonesiaa, ja miä en tajua yhtään mitään. Onneks naapurista Gili Palmsista löytyy tulkkausapua nin saahaan asiat selvitettyä.

Torpassa on tällä hetkellä siis seinät pystyssä. Kattomateriaalien, ovien ja kaupan ison ikkunan toimitusta ootellaan. Toivottavasti tulee viikonlopun aikana nin saahaan ihan piakkoin jo katto pään päälle.

Rahatkaan ei oo viälä loppunu. Toki oon paska housussa koko ajan että kuinkahan pitkälle pötkitään ennenku kissojen lonpsa kosahtaa tyhjäks.

Mutta asioilla on tapana järjestyä.

Gili Palms Villas

Pussy Palacen naapurissa, Gili Palms Villasin ekassa megahuvilassa, ollaan jo melkeen valmiita. Toki on vielä kaikkea pientä viilattavaa ennenku asiakkaita voipi ruveta toivottelemaan tervetulleeks, ja jumalavita on tehtävä sisustuselementtisille asioille jotain. Miähet kun on suunnitellu, niin huvilan väriteema näyttäs olevan 50 shades of brown ja muutenkin koko huvila lienee suunniteltu siten, että ens mietitään mikä on isoin telkkari mitä rahalla saa, ja sitte rakennetaan järettömän kokonen huvila sen ympärille. Mutta hyvä siitä tulee, kuhan hankitaan vähän jotain väriä ja säihkettä. Toivottavasti tämä hervoton kesämökki avataan asiakkaille ihan tässä viikon-parin sisään.

Niin, tämä piakkoin aukeeva Gili Palms Villas on miun uus työpaikka. Kun se on kätsysti tulevan kissakaupan naapurissa ja olen huudeilla jatkuvasti enivei, niin samallahan voin siinä jotain töitäki tehä, ja täten siis teenkin. Jee!

Mistä näppärästi aasinsilta aiheeseen työlupa. Voi vittu miä sanon, säädön määrä on JÄRJETÖN. En tiiä millon uus työlupa on valmis, syyskuussa piti olla mutta ei ookkaa mahollista koska jotain-jotain. Miä en tajua lakimiäsnaisen höpötyksistä mitään. Kysyn mitä vaan ni vastaukset on tyyliä "yes currect, but no". Kirjotan aiheesta tarkemmin, sitte joskus kun tää paska on saatettu loppuun saakka ja miulla on uus työlupa. Siihen taitaa vielä hetki vierähtää.

Hei me rakennetaan!

Miä en meinaa pysyä nahoissain! Mirrikonttorin rakentelu on alkamassa! ÄÄÄÄKKKKKKK! Usko tähän oli jossain kohtaa aika koetuksella, kun ei ollu tarpeeks rahaa ja homman alotus vaan veny ja veny. Mutta NYT! Myä rakennetaan!

Miä oon niin liäkeissä ja niin täpinöissä ja niin innoissaa että ilopissan paikka olis kyllä tässä ja nyt.

Tapahtunut tähän mennessä, kuvallinen reportaasi next.

Helmikuun alussa miulle kerrottiin, että kissakaupan tilat Egoiste-ravintelin tiluksilla tarvitaan muuhun käyttöön. Olin vähän ounastellu että näin tulee jossain vaiheessa käymään, mutta kyllä siinä silti vähän alahuuli väpätti. Mutta eipä hätää: sain pitää kauppaa vielä muutaman kuukauden ja jo muutama tunti häätöilmotuksen jälkeen kissat sai palan maata lahjotuksena. Tulin häätöilmotuspäivänä kissakaupalta Golfin kuppilaan ja ääni vapisten kerroin Golfin ja Gili Palmsin omistajalle, että joudun sulkemaan kaupan. Mr. Robert ei silmäänsä räpäyttäny, totes samantien että no rakennetaan siulle uus kauppa tuohon. Heillä on valtava tontti tuossa ja kyllä siitä liikenee kimpale kissoille. Eipä vähän onnenkyynel. Kuvassa miltä tontti näytti helmikuun lopulla.

Uuen Mirrikonttorin sijainti. Noin sata metriä rantakadulta, Gili Golfin vieressä.

Ensimmäinen luonnos näytti tältä

Mr.Neil, toinen lahjotustontin omistajista, teki luonnoksista oikeenlaiset raksapiirrustukset.

Tältä tuo kartano tulee näyttämään ulkopuolelta.

Sisukset

Toukokuun alussa tontti näytti tältä. Järkättiin raivauspäivä.

Tontilla röhnötti vanhan myrskyssä kaatuneen puun raato.

Moottorisahamiäs tuli pilkkomaan puun raadon

Tontti siivoustalkoitten jälkeen toukokuun alussa

Toukokuun lopulla laitettiin banneri mainostamaan että kyllä se meiän uus pytinki tähän vielä nousee.

Sittepä ei hetkeen tapahtunu yhtään mitään. Rahaa ei ollu läheskään tarpeeks yhtään minkään kioskin pykäämiseen. Kerjäsin lahjotuksia joka suunasta ja järkättiin fundraising-bile. Sen jälkeen massia oli sen verran, että ainakin alkuun päästään. Piti neuvotella raksaukon kanssa ja tilailla materiaaleja ja säätää kaikenlaista. Eilen iltapäivällä asiat oli sillä mallilla, että kättä lyätiin rakasamestari Mr. Ramadanin kanssa päälle että LET'S FUCKING DO IT. Tontti näytti kättelyn jälkeen tältä.

Mr. Ramadan (joka morjestaa tuossa kuvassa) rupes heti siivoomaan kissojen tiluksia ja laitto vielä viimeisen nuotion liäkkeihin.

Tänään aamulla uuen MIrrikonttorin tilukset on merkitty ja mitattu ja laitettu valmiiks. Huomenna alkaa perustusten kaivelu.

Rahaahan kissoilla ei vieläkään oo tarpeeks, joten lahjotukset on yhä erittäin tervetulleita. Joka ainoa lahjotettu lati menee tismalleen kissojen hyväks, sen takaan ja vannon.