Tästä se vouhotus taas alkaa....

Poikkeuksellisesti alotan uuen matkaplokin jo nyt. Vaikka viel ei oo minkäännäkösiä lippuja mihinkään ostettu, ei lähtö- eikä varsinkaan paluupäivä kalenteriin piirustettu. Kaikki on vielä epävarmaa ja vasta pilkkeenä silmäkulmassa ja haaveena takaraivossa, alustavina suunnitelmina piänessä vihkossa. Mutta yksi asia on varmaa: miä lähen maailmalle, loka-marraskuun vaihteen tienoilla. Plokin alotan jo nyt ihan senkin takia, että tulee ittelleen kirjattua muistiin miten tää homma tällä kertaa rakentuu. Tää ei nimittäin tuukkaan olee mikää piis of keik tää tän kertaselle matkalle lähteminen.

Pyrin tällä kertaa nimittäin karistamaan Mordorin loskat ja arjen jaloistani pitkäksi aikaa. Vielä en tiiä miten pitkäks, kaikki riippuu kaikesta, mutta johan nyt on perkele jos pitää kesken talven tulla takasin. Siis vähintäänkin puolesta vuodesta ois puhe, ehkä jopa vuodesta. Matkan pituus riippuu oikeestaan vaan yhestä aika olennaisesta asiasta: siitä  kuinka pitkäksi aikaa rahat riittää.

Hurjinta tässä tulee olemaan se, että miä meinaan reteesti luopua vuokrakämpästäni, pistää roinat ja romut kirppareiden, kierrätysten ja kavereitten kautta jakoon, kissat menee tuttaville hyvään väliaikaiskotiin (hyvä luaja et niitä tulee ikävä!) ja muutenki laitan asiat siihen kuntoon, että kun joskus palaan takas ni pääsee alottamaan aika tyhjältä pöyältä. Tämmöset asiat pelottaa ihan perkeleesti, oon aina ollu kontrollifriikki ja sellanen et asiat on päällisin puolin aina laitettu järjellä ajatellen kuntoon. Tuntuu hurjalta ajatella, että kun tuun takas ni miul ei oo kotia, pankkitili on (olettevasti) tyhjä mutta luottokorttien saldo huikea, kissat on tuol, muutama tärkee huonekalu siel sun tääl, tärkeet tavarat levällään ties missä.... et ala siitä sitte rakentelee hommaa ihan alusta.

Mutta niin pelottava ku tuommonen tilanne näin järjelläajattelijan näkökulmasta onki, ni toisaalta se tuntuu ihan perkeleen vapauttavalta. Miä oon luonteeltani myös hamsteri, nurkat ja vinttikomerot on täynnä ties mitä paskaa jota en koskaan tarvi, mutten oo raaskinu luopuukaan. Nyt tulee eteen PAKKO tehä asialle jotain. On rankattava rojut todella raa'alla otteella. Tavaran määrän vähentäminen vähentää myös stressiä ja jos jotain on tuolla matkoilla oppinu ni jumalauta sitä pärjää vähällä. Yhteen rinkkaan, eli Assholeen (se on miun rinkan nimi, tiedoks vaan, silt varalt et on uusii lukijoit), mahtuu kaikki mitä tarvii, ja vähän extraakii. Reissujen jälkeen on aina ollu kotona jotenki helvetin hermostunu olo ku nurkissa pyörii vaikka mitä roinaa. Esmes: montaako kattilaa yks akka oikeen tarttee, jos ei se tee ikinä mitään ruokaa paitti vähä spakettia keittelee joskus? Mutta tän läävän tyhjentämisestä tulee tän matkan rankin valmisteluasia, luulen. Ei nimittäin tää rojumäärä helpolla tästä maailmalle leviä. Siks oonki jo pikkuhiljaa alotellu hommaa. Vaatekaappeja oon raivannu ja kantanu selkä vääränä Uffin lootaan ja roskikseen riepuja.

PÄNIK!
Mutta paljo on muutaki hommaa ja asiaa mitä tarttee selvitellä. Miten kaikki postiasiat jos miul ei oo osotetta? Miten veroilmotus ens vuonna? Vakuutusasiat, voi saatana. Pankkihommat. Kaikkien lehtien tilausten lopettaminen ja hyvä luoja ties mitä asioita joita ei ehkä osaa tulla ees ajatelleeks. PÄNIK! Näitä varten miul on kiva uus muistikirja johon alan pikkuhiljaa sutimaan näit kaikkii hoidettavii/selvitettävii asioit ylös. Ahistaa kyllä mutta voi hyvä luoja mikä palkinto siitä vaivasta sit koittaa. Moottoritiä on kuuma ja miä pääsen menee!

Tässä seuraavien lähiviikkojen aikana ykkösenä on kuiteskii se, et koitan saaha  hommat (= odotan että pomoni sanoo joo tahi että EI PERKELE!) ainakin sille mallille, että voin ostaa lentolipun ja naulata sen päivän kalenteriin jolloin lähtö lojahtaa. Kun se on hoidettu ni sen jälkeen ei voi enää tulla järkiinsä ja ruveta nyhveröimään.

Hippulat vinkuen tuonne! Viuh!
Ainii ja mihi miä sit oikee meinaan mennä? En tiijjä viel, muuta ku että ihan ekana pyhkäsen hippulat vinkuen Gili Trawangan -saarelle Indonesiaan. Sinne ekana ihan vaa olemaan, morjestelee tuttuja, rapsuttamaa miun rantapummikissaa ja miettimään et vittu, tässä sitä ny ollaan, ja kerranki saa olla oikeen huolella. Sitte ku alkaa makuuhaavat perspuolella vaivata ni voi lähteä jonneki hillumaan. Luulen kyl, että aika Indonesia-painotteisesti homma menee, sen verran ainakii mitä viisumihommat sallii, mutta kyl meinaan toki käyä vähä muuallakii. Indonesiaan oon vaan niin perkeleen tykästyny ja ku muutaman sanan kiältäki osaan ja oon ihan helvetin liekeissä ollu jokaisella reissulla sillä suunnalla ni nyt ois vakaa aikomus sitte kierrellä Sulawesit ja muut huudilot myös. Mutta sen näkee sitte mihi sitä päätyy. Meinaan lähtee ilman sen tarkempii suunnitelmii ja aikataului, sillä mielellä et jos jossain viihtyy ni siihen saa ihan rauhassa sitte jämähtää.

Että sellasta. Mitähän täst nyt sit oikee tulee? On nimittäin jännäkakkaa vähä pöxyssä. Mutta vihdoinkin miun elämässä tapahtuu jotain MUUTOSTA. Perkele!

Kommentit

Vakisinkastettu sanoi…
Lueskelin tässä blogisi läpi ja pakkotodeta, että käydään molemmat läpi hyvin samanlaista henkistä helvetti ja autuutta. Jos tekstien pohjalta asiaa tarkasteltaisiin. Ja vielä häiritsevän samankaltaisesti ollaan asioita riveillä pohdittu. :D

Todella mukavaa ja innostavaa lukea jonkun toisenkin edesottamuksia asian tiimoilta! :)

Mutta minä toivotan suuresti onnea reissullesi ja jään innolla odottamaan seuraavaa postaustasi.
Vakisinkastettu sanoi…
Ja kirotusvihreiden saattelemana lähti sekin kommentti. Missä on ne silmälasit silloin kun niitä eniten tarvittaisiin!
Patzy sanoi…
No miähän kävin heti vakoilemassa sun matkablogia ja olin ihan et mitä vittua, todellakin hämmentävän paljon samojen asioiden äärellä ollaan!

Ja laitan ehottomasti sun blogin seurantaan myös!
Anonyymi sanoi…
Ensinnäkin hatunnosto rohkeasta päätöksestä! Itse painin samanlaisten ajatusten kanssa tänä kesänä (voinko minäkin muka tehdä niin?!) kunnes järki voitti ja tajusin, totta kai voin!

Omaan irtiottoon on vielä kuukausia aikaa, mutta matkavalmistelut ovat jo alkaneet pään sisällä. Näin kontrollifriikkinä tuskaa tuottaa ajatus takaisin Suomeen tyhjän päälle tulemisesta. Lähinnä se, että joudun luultavasti irtisanoutumaan työpaikasta jossa olen laitostunut viimeiset viisi vuotta. Asiaa ei helpota nykyinen taloustilanne ja lehtien maalaamat uhkakuvat. Edessä on siis itselle melkoinen hyppy tuntemattomaan ja suoraan sanoen hetkittäin pelottaa perkeleesti.

Ei tässä mitään viisasta sanottavaa ollut, mutta halusin jakaa tunnelmia ja toivottaa mahtavaa matkaa! Ja blogi menee ehdottomasti seurantaan :)

- Marja

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Järjestysnatsi

Työlupasirkus vm. 2017

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely