Punkeron pelkotilat

Pelottaa!!!!!
Paskannanpa taas tyhjentävän ja analyyttisen vastauksen yhteen kysymykseen. Ja kysymys on se, että eikö yhtään pelota? Eiks vähä hirvitä kuitenkii lähtee tolviisii? No vittu totta helvetissä pelottaa, monikin asia. Mutta ei tietenkää pelota niin paljo että pätkääkään tulis olo et hei emmiä lähekkää. Kyllä päällimmäisin fiilis on silti et tää on siisteintä IKINÄ.

Mutta asiaan, eli saanen esitellä: varhaiskeski-ikäisen punkeron pelkotilat. Olkaat hyvät. Alotan siitä mikä hirvittää eniten, eli....


Pelkotila 1: että näkee/kokee pahoja asioita

Kun on tämmönen länsimaisessa pumpulissa kasvanu punkero, joka ei oo koskaan kokenu mitään oikeesti pahaa ja kauheeta, niin saattaa tuolla tyystin toisenlaisis kulttuureis välillä tulla vastaan asioita, joita ei haluais kohdata. Kurjat ihmiset ei niinkää huoleta, oon sitä mieltä, et ihmisille on kuitenki annettu kyky huolehtia itestään, ees jollain tavalla. Enkä nyt muutenkaa ihmisistä niin kauheesti piittaa, sen verran hyvin ollaa sössitty nää hommat että hävettää olla homo sapiens. Sen sijaan se, mitä ihmiset aiheuttaa välinpitämättömyyksissään muille luontokappaleille ja luonnolle, sellasiin asioihin törmääminen on ihan kamalaa. Ihan joku vallaton roskaaminenki hiertää hermoo, mutta kun näkee kauheita eläimiin kohdistuvia juttuja niin sellaset meinaa pistää miut ihan täysin tolaltani. Niillä kohin tekis mieli tappaa ensin kaikki muut, ja sit lopuks ittesä, koska ei vaan kestä elää tämmöses maailmas.

Eikä välttämättä hommat ihan aina ees vaadi ihmisen välitöntä sekaantumista asiaan. Joskus vaan vastaan tulee surkeita juttuja, joille ei voi yhtään mitään. Se avuttomuus ja voimattomuus ja turhautuminen, kun ei voi auttaa hädässä olevaa ja kärsivää elukkaa on ihan kauhia. Miä en oo vieläkää toipunu viime reissun kissanpentu-insidentistä, on mahottoman vaikee ees kattoa tuon matkan lomakuvia ku tiiän et kohta sieltä tulee kuvia siitä kissanpennusta, joka miun mökin alle kuoli, vaikka miä kaikkeni yritin. Nytkii tulee tippa silmää ku asiaa muistelee. Voi vittu.

Todellisuus ei oo niiku disney-mettässä
Toisaalta kaikki tommonen on kuitenki todellisuutta, ja sellanen pitäs kyetä kohtaamaan. Ja kykenenhän miä, mutta vittu ku en halua. En HALUA nähä kärsiviä elukoita. Enkä halua nähä ihmisten julmuutta eläimiä kohtaan, varsinkaan jollei miulla oo siinä kohas ladattua asetta käes ja license to killiä taskussa.

Mutta todellisuudelta ei voi, eikä kaiketi piäkkään, sulkea silmiään. Silti pelottaa ihan vitusti ne hetket, kun pahuus läsähtää silmille. Sillä väistämätöntähän se on, ei tässä mihinkään Disney-elokuvaan olla lomalle menossa.


Pelkotila 2: sairastuminen

Oon tieteskii huolissani siitä, että tuun matkalla pahasti kipeeks. Oli se sitten joku trooppinen tauti tai sitte jotain peruspaskaa, niin kipeenä jos koskaan tulee ikävä kotiin. Matkavakuutus onneks kattaa hoitokulut ilman ylärajaa, eli vaikutus matkabudjettiin ei stressaa, mutta oishan se nyt ihan vitun ankeeta jäähä jonku pöpön tai onnettomuuden takia jumiin johonki lasarettiin.


Pelkotila 3: paluu, sitten joskus

Sairastumiset, ryäväämiset, reissuvitutukset ym on pientä verrattuna siihen, miten saatanasti pelottaa se paluu Mordoriin, sitten joskus.

Pelottaa, kun ei oo kotia kun palaan. Mihi miä meen lentokentältä sit ku Mordoriin joskus rojahdan?

Miten miä kykenen enää ikinä "oikeisiin" töihin tän jälkeen? Vaikka täs saattaa hyvinki käyä niin, että siisti toimistoduuni maistuu tän reissun jälkeen ihan mahtavalta ja oon aivan liekeissä omasta työpöydästä ja arkisista rutiineista. Mutta ei voi tietää. Pelkään, että pitää hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ku tuun takasin.

Pelottaa, ettei miul oo enää ketää kavereita ku tuun takas. Kaikkien elämä on jatkunu, huolimatta siitä, että miä en oo ollu maisemissa. Miten se on mahollista? En tajua! ETTE VITTU ELÄ TÄÄLLÄ SIL AIKAA KU MIÄ OON POISSA, PERKELE! Jostain syystä on aina matkaan lähtiessä tunne, että painan elämälle täällä pausea, ja lähen vaan vähän epätodellisuuten käymään, ja kun palaan takas niin jatketaan siitä mihin jäätiin. En tajua mikä siinä on, mutta jotenkin tajuntaan ei meinaa upota että elämä Mordorissa jatkuu vaikken miä ookkaan mukana. Ihmiset bailaa ja pariutuu ja eroaa ja elää ja vanhenee ja kokee asioita, ja piiri pieni pyörii. Jo lyhkäsessäkin ajassa henkinen välimatka ihmisiin kasvaa joskus valtavaksi ja on niiku joku ois kuopassu kauheen kuilun miun ja joittenki ihmisten väliin. Takastulon jälkeen sitä ei kaikkien kans niin vaan jatketakaan siitä mihin jäätiin. Sitä on ensinnäkin ite muuttunu ihan vitusti tuol maailmalla, mut ei ne ihmiset tääl Mordorissakaan ennallaan pysy. Nyt ku lähen ainaki vuodeks, tulee oikeestaan nähtyä kunnolla se, kenen kans ollaan oikeesti ystäviä ja kenen kanssa se koneksön säilyy vaikkei välttämättä vuoteen nähä. Ketkä jaksaa pitää yhteyksiä, lähetellä emailii ja skypetellä ja kertoilla mitä Mordoris tapahtuu.

Mut kuinka paljo miä jaksan itekää olla kiinnostunu Mordorin asioista? On aina ollu vähä vaikee tuol reissussa olla pätkääkää kiinnostunu siit et olipa hyvä keikka tuol ja se pani sitä ja ne eros ja noi alko seukkaa ja se on paksuna ja oltiin niin kännissä ja vau ku hyvät pileet ja hei se-ja-se on siis niin seonnu ja ne-ja-ne on riidois jne jne jne. Jos on ite ollu just kattomassa orankeja ja nähny mulkkunenäsen apinan metrin päästä tai päässy peuhaan leikkisän ja riehakkaan karhunpennun kanssa ni jotenki sitä tulee tahtomattaanki vähä ylimieliseks ja sillai nirppanokkana tuhahtelee siel tropiikis ylevänä et ai että ku työ siel Mordoris ootte niin pinnallisii ja miä tääl luontoelämysteni kans oon niin syvällinen, muka. Ihan vitun rasittavaa ja ärsyttävää, ai nou. Mut emmiä tahallaa, sitä vaan ihmisen kiinnostus kaiketi muotoutuu ympäristön mukaan ainakii vähäsen. Ja joskus se henkinen välimatka on muutenkii ihan saatanan pitkä, pitempi ku se fyysinen välimatka, vaikka sekii ois kymmenentuhatta kilometrii.

Mordoriin paluu, sitten joskus, pelottaa siis enempi ku mitkään hämähäkit ja luonnonmullistukset ja taskuvarkaat ja ripulit ja muut.

Ehkei miun siis piä palata tänne enää ikiin?

Pelkotila 4: sekoaminen

(Lisää kanasarjiksia täällä)
Tavallaan pelkotilaan numero 3 liittyen pelottaa myös että mitä miulle tuol matkalla tapahtuu. Siis noin niiku psyykkisesti. Että sekoonko ihan ja höyrähän ja tuun takas sellasena valaistuneena leuhkana puita halailevana hippinä (joissa ei sinänsä mitään pahaa ole, kirj.huom.), joka vähä maailmaa nähneenä luulee olevansa jotenki paremmin jyvällä asioista. Oonko sit sellanen rasittava besserwisseri (joka toki olen jo nyt) jonka naamalla on koko ajan sellanen ylimielinen, kanssaihmisiä säälivä hymyntapanen, jota yrittää epätoivosesti verhota sellaseen maailmalla valaistuneen ymmärtäväisyyteen. Että täs on kuulkaa vähä elämää nähty, maailmaa kiärretty ja siellä  valaistuttu ja työ pinnalliset materialistit tääl ette siis niiiiiiiiiin tajua mistään mitään, mutta koska miä oon niin henkistyny niin ymmärrän teitä vääräuskoisia kyllä.

Pelottaa siis et millanen ihminen tuolta sit joskus tulee takasin. Okei, olen jo nyt vaikee ja ärsyttävä kusipää, eli sinänsä ei varmaan oo paha jos matkalla vähän valaistun, mutta antakaa sit avokämmenellä ja kunnolla jos takas tullessa oon viel kauheempi rasittavuus.

Satavarmaa on, että korvienvälissä tulee tapahtumaan kaikenlaista. Toivottakoon, että siellä tapahtuu kuiteski vaan hyviä asioita. Kiitos.


Pelkotila 5:  rosmot ja muut pahikset

Yksin kun enimmäkseen reissaa, ja ku on vähä tämmönen torvi, niin hirvittää että joku rosmo tulee ja vie kaiken. Tai sattuu jotain muuta pahojen ihmisten aiheuttamaa ikävää. Paljolta paskalta toki välttyy kun mukana on terve järki, mutta ainahan voi käyä ihan vaan paska tuuri.

Ja sit on se et "no eikö pelota ku yksin reissaat ja naisena ja sillai". No vittu ei pelota. Ei oo kyl kokemusta et miten yksin naisena matkustaminen eroaa yksin miehenä matkustamisesta, mut en oo koskaa kokenu mitää uhkaavia tilanteita missää nimenomaan siks että oon nainen. Okei, varmaan jos oisin simpsakka plondi joka vetelis tuol narutopissa ja hotpäntseissä ja heiluttelis tissejään ja heittelis tukkaansa ja ois sellanen "siis ou mai gaad ku mä siis vaan oon niin hirvee flirtti"-pimu ni ehkä saattas päätyä tilanteisiin missä iholle tullaan vähä liianki kanssa. Mutta ku on tämmönen rupsahtanu sammakon näkönen tatuoitu pullukka, niin se kiinnostus mitä yleensä herättää on kyl ollu lähestulkoon aina ihan puhasta uteliaisuutta. Rasittavaa sekin useimmiten on, aina ei jaksais sitä tenttaamista et mist siä oot ja onks poikaystävää ja mis noi tatuoinnit on otettu, mutta oon yleensä jaksanu suhtautua noihin tilanteisiin huumorilla ja ottaa ne sillai et tässä on oiva tilaisuus kartuttaa kielitaitoa. Ja jos sit joku hampaaton ukkeli alkaa käymää liian tuttavalliseks ni mullahan on niitä tilanteita varten sellain maailman komein ja ihanin ja vahvoin ja rajuin ja isomunasin mielikuvituspoikaystävä, jonka tapaan tos ihan koht tuol yhes paikas.

(Pee ääs. Yksin matkustamisesta naputin jo tos viime kevään plokiin ja siel osittain samaa asiaa ku tos yllä. Lue se tilitys klikkaamalla tästä.)


Pelkotila 6: reissu-uupumus

Tätä meininkiä saattaa tulla ikävä
En oo koskaan näin pitkään ollu reissussa, ja voi vittu miä sanon jos täs käykii silviisii et jo muutamas kuukaudes tulee olo et ei huvitakkaa enää, tahon takas toimivaan skändinääviään ja tahon oman sohvan ja rutiinit ja kuukausipalkan ja työkaverit ja pirkka-pestokastiketta ja karpalolonkeroa. Helpolla en sellasta oloa tule myöntämään ees ittelleni, se on varma. Että ku tämmöstä haavetta pääsee toteuttamaan ni ohan se nyt vittu jos heti alkumetreil huomaakii et ääää emmiä tätä haluukkaa enää.

Reissaajasivuilta oon paljo lukenu että saattaa jossain kohtaa tulla sellanen totaalinen kyrpiintyminen, mutta et sen yli pitää sit vaa päästä. Oon siis henkisesti jo valmistautunu siihen, et viimeistää ens kesänä ku kaverit lähettelee viestejä festareilta, ja miä paahdun jossain kämäsel saarel, ni saattaa tulla pikkusen olo et vittu täs oo mitää järkee, näit saaria on jo nähty ja perkele en jaksa Assholee raahata enää senttiäkään mihinkään ja saatana, tahon Hakunilan urheilupuistoon juomaan ylihintasta kaljanlirua muovituopista ja kattomaan miljoonatta Viikatetteen keikkaa ja jauhamaan paskaa suomeksi. Mutta oon jo tehny suunnitelman mitä teen sit kun iskee reissuvitutus: painun johonkin siivoon mestaan, majotun mukavasti, ehkä jopa lievästi luksustellen ja keräilen itteeni ihan rauhassa ja ootan että mielenhäiriö menee ohi.

Ei pelota!

Äh, tämmöstä negatiivissävystä paskaa nyt tuli näin pitkä lätinä. Et eiköhän täs nyt ollu enempi ku tarpeeks pelkotiloja? En nyt ainakaa heti keksi mitää enempiä aiheita olla puntit tutisten. Eikä nuo yllä mainitut pelotukset millään tavalla ollenkaa tuo fiilistä et emmiä lähekkää mihinkää. Emmiä tommosia oo märehtiny ollenkaa, paitti nyt ku tän vuodatuksen naputin. Jos antaa pelolle vallan ni sitte voi linnottautua kotiinsa ja pysyä siellä. (Muistakee kuiteski et kotiinsa on moni kuollu, siellä se nimittäin vasta vaarallista on...)

Ja on paljo asioita jotka ei pelota sitte pätkääkään. Ei pelota luonnonmullistukset, nille miä en mitää voi, ja jos sellanen on tullakseen ni paska tsägä. Ei pelota ötökätkää enää (kovin paljoo) (paitsi hämähäkit) (ja luteet) (ja itse asias kaikki mitkä puree ja on joko myrkyllisiä tai sit muuten vaan...ööö... on). Kärmeitä en pelkää (kuhan pysyvät kaukana) (okei merikäärmeitä pelkään) (ja myrkyllisiä kärmeitä) (ja isoja käärmeitä) (ja ovelia käärmeitä). Tota... jätänpä tän lätinän nyt kyl tähän. Olen nynny ja säikky, mutta ei se matkustamista haittaa.

Ovelat, myrkylliset kärmexet (pöllitty täältä)


Joku viisas on sanonu että jos asialle voi jotain tehä ni eihän siitä sit kannata olla huolissaan, ja jos sille asialle ei voi mitään tehä, ni eihän sille sit mitään voi, ihan turha stressata. Kukahan mikähän se nyt oli ja mitenkäs toi oikeesti meni.... hmmm... Joo. Kiitos google, se oli Dalai Laman viisaus:

"If you have fear of some pain or suffering, you should examine whether there is anything you can do about it. If you can, there is no need to worry about it; if you cannot do anything, then there is also no need to worry."


Siispä turha märehtiä etukäteen. Hyvillä mielin, huoletonna, iloisna matkaan vaan! (Enää 5 viikkoa ja 2 yötä lähtöön!)


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Viittaan kohtaan sekoaminen:
Se se oiskii vast pelottavaa, jos olis vuoden "viidakossa" kokemassa tuota kaikkea eikä se vaikuttais yhtää mihinkää. Että asiat todellakii jatkuis just siitä mihin kaiken jätit. Sillonhan se paskakin jatkuis tasan samoilla feeliksillä. Loppujenlopuks: kannattaisko sit lähteekkään...
Ja henkistymisellä ei kai oo ketään tapettu, kyynistyminen vois olla paha. Mikä sit on pahinta mitä sinun henkistymiselle/hippeydelle vois tapahtua matkalla? En tiedä. Mut eipä hätää, ei mene kuin vuosi niin sinä tiedät! Jei.
- Miau
Patzy sanoi…
No katoppa ku varmaahan on että mutterit päässä ei pysy samoissa asennoissa, ni ei pelota yhtää että tuun takas ihan ennallani. Mutta se pelottaa että pimahan jotenki ja rupeen oudoks (mitä toki oon jo nyt mutta siis... jynöy).

Kyynistymiseen sanon saman mitä oon sanonu jo mooooonta vuotta: kyynisyyttä ei ole olemassakaan, on vain realismia.

Eimen.
Stig sanoi…
Mulla tapahtui vastaavalla reissulla se, että ajattelin aloittavani "oikean elämän" kotomaassa. Siitä on kymmenen vuotta, enkä ole aloittanut. Mutta ainakin avasi silmiä sille, että mistään ei voi tietää oikeestaan mitään. En jättäis kokemusta väliin kyllä. Parempi koulu kuin mikään.
Vakisinkastettu sanoi…
Hyvinkin samojen dilemmojen äärellä painiskellaan vieläkin. Mutta hyvin se menee! Jalat maassa ja mieli taivaissa, niin ei voi kuin onnistua.

Tsekkaa myös nämä

Madafakin MATI LAMPU!

Hiekkakikkareen kuulumiset: kobra, kissabile, siämenneste, vuohet

Naapurin vuohet kävi kylässä

Hei me rakennetaan!

Työlupauutiset