maanantai 30. toukokuuta 2011

Menolippu ostettu. Voihyvänenaika.

KÄÄÄÄÄÄK.  Oon ihan peura ajovaloissa täs nyt.

Ostaa pläjäytin nimittäin tuossa päivällä menolipun ääsiään. Hongkongiin. Koska se oli niin halpa. Tai ainaki halvin mahollinen päästä mihinkäänpäin ääsiää,  376 euroa 23 senttiä oli hintaa tällä tsysteemillä (okei, Aeroflotilla ois päässy halvemmalla mutta en taho kualla menomatkalla viäl). Supersaverin kautta shopautin. Lähen marraskuun eka päivä. Ensin siin on Finskin lento Amsterdamiin ja sieltä sit Cathay Pacificin kyyillä Hongkongiin, mihin rojahdus aamusella varhain marraskuun toka.

Hongkong! En oo siäl ikiin ollu ja oon nytki vähä kahen vaiheilla et mitäs teen. Pyhkäsenkö suoraan siitä vaik Air Asialla Kuala Lumpuriin, vai jäänkö pällistelemään pariks päiväks Honkkarin pilvenpiirtäjiä. Sitä voin tässä viel ihan kaikes rauhas pähkäillä, ei oo hätä tehä päätöksiä viel sen pitemmälle. Oottelen rauhassa myös Air Asian lentotarjouksia, niitten ajottuminen osaltaan määrittelee myös jonkinverran et miten Honkkarista eteenpäin.

Tärkeintä täs on nyt se, että menolipun shopauttamisen myätä tää homma alkaa jotenki konkretisoitumaan. Ja nyt pelottaa. On paniikki. Oon aivan tukka pystyssä et voi vittu mitä miä oikeen oon tekemässä, oon aivan kajahtanu, tää on sulaa hulluutta. Se on se saatanan järjelläajattelija joka nyt paskoo housuunsa ja huutaa tuol takaraivos. Mut vaikka asiat hirvittääki ni päällimmäisenä fiilixenä on sellanen et vittu, JEAH! Jumaliste, VIHDOINKIN uskallan tehä jotain radikaalia, VIHDOINKIN uskallan pistää elämän risaseks.

Vaikkei tässä ehkä mitään järkee ookkaan, niin mietin tätä asiaa nyt ihan vaan tältä kantilta: aina kun oon kuullu jostain kaverin kaverista tms joka on tehny elämässään vastaavanlaisen irtirepäsyn, oon meinannu kuolla kateuteen. Että kun joku uskaltaa mutta minä en. Oon selitelly itelleni että ei oo mahollista miun moiseen hulluuteen sokkona hypätä, ei oo muka rahaa ja mihi kissatki menis, ja ku on vaa vuokrakämppä ja voivoivoi ku eihä ne töistäkää suostu et lähen vaa viuh maailmalle huitelee ja kaikkii tavaroit on kaapit täys ja ei ei ei miul ei oo mahollista ku lottovoittokaa ei osu kohalle.

Mutta kumma juttu että ku hommaa alko vähä puolivitsinä kattelemaan sil silmäl et josko kuiteski, ni asiat on ruvennu hämmentävästi loksahtelee kohilleen. Kissoille löytyi väliaikanen hyvä koti ennenku kerkesin asiasta missään ees huuella. Työpaikalta tuli vihreetä valoa. Asiat alko vaan loksahella sellaseen malliin että haaveet alkaa muuttua todellisuudeks.

HAMSTER! A DENTIST! HARD PORN! STEVEN SEAGULL!
Eli 5 kuukautta vielä Mordorin arkea. Sit miä meen.

Mikä tarkoittaa myös sitä että enää 5 kuukautta aikaa järjestää kaikki asiat, ja varsinkin saada tämä läävä, jota kodiksi olen kutsunut, tyhjäksi. Voi hyvä luoja. Pari piironkin lootaa tässä iltapuhteiks äsken kävin läpi ja totesin että tää murju ei jumalauta tyhjene kuin tuhopoltoltolla.

Miksi, oi miksi, minulla on hamsterin geenit?

maanantai 23. toukokuuta 2011

Tästä se vouhotus taas alkaa....

Poikkeuksellisesti alotan uuen matkaplokin jo nyt. Vaikka viel ei oo minkäännäkösiä lippuja mihinkään ostettu, ei lähtö- eikä varsinkaan paluupäivä kalenteriin piirustettu. Kaikki on vielä epävarmaa ja vasta pilkkeenä silmäkulmassa ja haaveena takaraivossa, alustavina suunnitelmina piänessä vihkossa. Mutta yksi asia on varmaa: miä lähen maailmalle, loka-marraskuun vaihteen tienoilla. Plokin alotan jo nyt ihan senkin takia, että tulee ittelleen kirjattua muistiin miten tää homma tällä kertaa rakentuu. Tää ei nimittäin tuukkaan olee mikää piis of keik tää tän kertaselle matkalle lähteminen.

Pyrin tällä kertaa nimittäin karistamaan Mordorin loskat ja arjen jaloistani pitkäksi aikaa. Vielä en tiiä miten pitkäks, kaikki riippuu kaikesta, mutta johan nyt on perkele jos pitää kesken talven tulla takasin. Siis vähintäänkin puolesta vuodesta ois puhe, ehkä jopa vuodesta. Matkan pituus riippuu oikeestaan vaan yhestä aika olennaisesta asiasta: siitä  kuinka pitkäksi aikaa rahat riittää.

Hurjinta tässä tulee olemaan se, että miä meinaan reteesti luopua vuokrakämpästäni, pistää roinat ja romut kirppareiden, kierrätysten ja kavereitten kautta jakoon, kissat menee tuttaville hyvään väliaikaiskotiin (hyvä luaja et niitä tulee ikävä!) ja muutenki laitan asiat siihen kuntoon, että kun joskus palaan takas ni pääsee alottamaan aika tyhjältä pöyältä. Tämmöset asiat pelottaa ihan perkeleesti, oon aina ollu kontrollifriikki ja sellanen et asiat on päällisin puolin aina laitettu järjellä ajatellen kuntoon. Tuntuu hurjalta ajatella, että kun tuun takas ni miul ei oo kotia, pankkitili on (olettevasti) tyhjä mutta luottokorttien saldo huikea, kissat on tuol, muutama tärkee huonekalu siel sun tääl, tärkeet tavarat levällään ties missä.... et ala siitä sitte rakentelee hommaa ihan alusta.

Mutta niin pelottava ku tuommonen tilanne näin järjelläajattelijan näkökulmasta onki, ni toisaalta se tuntuu ihan perkeleen vapauttavalta. Miä oon luonteeltani myös hamsteri, nurkat ja vinttikomerot on täynnä ties mitä paskaa jota en koskaan tarvi, mutten oo raaskinu luopuukaan. Nyt tulee eteen PAKKO tehä asialle jotain. On rankattava rojut todella raa'alla otteella. Tavaran määrän vähentäminen vähentää myös stressiä ja jos jotain on tuolla matkoilla oppinu ni jumalauta sitä pärjää vähällä. Yhteen rinkkaan, eli Assholeen (se on miun rinkan nimi, tiedoks vaan, silt varalt et on uusii lukijoit), mahtuu kaikki mitä tarvii, ja vähän extraakii. Reissujen jälkeen on aina ollu kotona jotenki helvetin hermostunu olo ku nurkissa pyörii vaikka mitä roinaa. Esmes: montaako kattilaa yks akka oikeen tarttee, jos ei se tee ikinä mitään ruokaa paitti vähä spakettia keittelee joskus? Mutta tän läävän tyhjentämisestä tulee tän matkan rankin valmisteluasia, luulen. Ei nimittäin tää rojumäärä helpolla tästä maailmalle leviä. Siks oonki jo pikkuhiljaa alotellu hommaa. Vaatekaappeja oon raivannu ja kantanu selkä vääränä Uffin lootaan ja roskikseen riepuja.

PÄNIK!
Mutta paljo on muutaki hommaa ja asiaa mitä tarttee selvitellä. Miten kaikki postiasiat jos miul ei oo osotetta? Miten veroilmotus ens vuonna? Vakuutusasiat, voi saatana. Pankkihommat. Kaikkien lehtien tilausten lopettaminen ja hyvä luoja ties mitä asioita joita ei ehkä osaa tulla ees ajatelleeks. PÄNIK! Näitä varten miul on kiva uus muistikirja johon alan pikkuhiljaa sutimaan näit kaikkii hoidettavii/selvitettävii asioit ylös. Ahistaa kyllä mutta voi hyvä luoja mikä palkinto siitä vaivasta sit koittaa. Moottoritiä on kuuma ja miä pääsen menee!

Tässä seuraavien lähiviikkojen aikana ykkösenä on kuiteskii se, et koitan saaha  hommat (= odotan että pomoni sanoo joo tahi että EI PERKELE!) ainakin sille mallille, että voin ostaa lentolipun ja naulata sen päivän kalenteriin jolloin lähtö lojahtaa. Kun se on hoidettu ni sen jälkeen ei voi enää tulla järkiinsä ja ruveta nyhveröimään.

Hippulat vinkuen tuonne! Viuh!
Ainii ja mihi miä sit oikee meinaan mennä? En tiijjä viel, muuta ku että ihan ekana pyhkäsen hippulat vinkuen Gili Trawangan -saarelle Indonesiaan. Sinne ekana ihan vaa olemaan, morjestelee tuttuja, rapsuttamaa miun rantapummikissaa ja miettimään et vittu, tässä sitä ny ollaan, ja kerranki saa olla oikeen huolella. Sitte ku alkaa makuuhaavat perspuolella vaivata ni voi lähteä jonneki hillumaan. Luulen kyl, että aika Indonesia-painotteisesti homma menee, sen verran ainakii mitä viisumihommat sallii, mutta kyl meinaan toki käyä vähä muuallakii. Indonesiaan oon vaan niin perkeleen tykästyny ja ku muutaman sanan kiältäki osaan ja oon ihan helvetin liekeissä ollu jokaisella reissulla sillä suunnalla ni nyt ois vakaa aikomus sitte kierrellä Sulawesit ja muut huudilot myös. Mutta sen näkee sitte mihi sitä päätyy. Meinaan lähtee ilman sen tarkempii suunnitelmii ja aikataului, sillä mielellä et jos jossain viihtyy ni siihen saa ihan rauhassa sitte jämähtää.

Että sellasta. Mitähän täst nyt sit oikee tulee? On nimittäin jännäkakkaa vähä pöxyssä. Mutta vihdoinkin miun elämässä tapahtuu jotain MUUTOSTA. Perkele!